Mikä ei tapa (Yksinpeli)

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Locked
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Mikä ei tapa (Yksinpeli)

Post by Anlie »

Käsityöläisten killan varasihteeri Ithor Nemasin rauhaisat työpäivät kiltatalon eteisaulassa olivat jo useamman viikon ajan keskeytyneet ikävästi erään killan jäsenen pyyhältäessä helmat maata laahaten hänen pöytänsä ääreen kysymään miten hänen päivänsä oli mennyt ja oliko hän kovin kiireinen. Vastailu tuntui Ithorista aina yhtä turhanpäiväiseltä, mutta mustatukkainen haltianainen tuntui kuuntelevan aina yhtä valppaana ja kiinnostuneena, oli sen päivän aihe mikä hyvänsä. Keskustelu oli kuin tanssi, jonka kuvio oli tuttu, mutta nainen tuntui aina yhtä kohtelian sanankääntein ohjailevan sen suuntaa ja lopulta sen päätyttyä tämä kävi aina samalle sivupenkille istumaan, odottamaan varainhoitaja Bullesin audienssinsa täsmällistä kellonlyömää. Jokainen kiltatalon vieras oli omalla tavallaan omalaatuinen, varmaankin kaikilla käsityötä harjoittavilla oli tarve tuoda ammattinsa jollakin tavalla julki ja samalla kilpailla korean ympäristönsä kanssa, mutta tämä nainen loisti väriläiskänä vasten tummaa puuta, kuin koriste-esine jonka tarkoituskin oli herättää huomiota ja vetää katseita puoleensa. Jokaisella kerralla eri sävyssä, vaatimattomasti ehostautuneena ja ystävällisesti hymyillen. Ithor oli keskeytyksistä huolimatta varsin imarreltu saamastaan huomiosta, etenkin kun se tuli naiselta jota olisi voinut sanoa kauniiksi, mitä nyt tuli siroihin kasvonpiirteisiin ja hennon päivettyneeseen ihoon, mutta kieltämättä tämän milloin mitenkin kirjavat käsivarret olivat kunnianarvoisalle virkamiehelle melko luotaantyöntävät. Puhumattakaan siitä, miten hiljaisina aikoina Ithorista tuntui kuin nainen seuraisi hänen jokaista liikettään, mutta joka kerta hänen kohottaessaan katsettaan, tämä tutkailikin jähmettyneen ikävystyneesti viereisen seinän kudelmaa. Muutoin haltia tuntui tervehtivän kaikkia aulan läpi kulkevia nimeltä, jääden joidenkin kanssa lörpöttelemään tyhjänpäiväisyyksiä, niin vaimeasti ettei Ithor harmikseen irrottanut sanoja.

Kun vaatturi Alena vihdoin katosi Bullesin kutsun perässä aulasta, Ithorista tuntui kuin olisi selvinnyt jonkin asteen kuulustelusta, vaikka sanaakaan ei ehkä oltu vaihdettu enää parin ensimmäisen minuutin jälkeen. Tällä kertaa rauha ei kuitenkaan kestänyt pitkään, vaan ovi käytävän päässä kävi pian uudelleen. Ithor kohottautui odottavana, ehkäpä häntä tarvittaisiin kirjuriksi, etsien katseellaan tyhjää pergamenttia jolle voisi tehdä muistiinpanonsa. Käytävältä ilmestyi kuitenkin uudelleen sama hahmo, mutta jokin tämän ilmeessä oli muuttunut. Haltia oli aina hillityn ilmeikäs, hymyttömänäkin tarkkaavainen, mutta tällä kertaa kaikki tämän kasvoilta tuntui kadonneen, eikä Ithor tiennyt pitäisikö hänen olla kohteliaan huolestunut vai pelätä omasta puolestaan. ”Seuraavan viikon aika, neiti Alena?” Ithor selvensi kurkkuaan ja kohotti jo sulkakynäänsä kalenterin ylle, kuten aiempinakin viikkoina. ”Käykö tämä sama?”

***

Bulles jatkoi puhumista, mutta Alenan korvissa veri kohisi niin ettei hän kuullut. Hänen oli täytynyt punastua, kun nainen vaikeni, katseli häntä silmälasiensa yli ja tuntui kysyvän jotakin. ”Olen pahoillani, varanhoitaja Bulles, sanoitte että toriaukion tila on vuokrattu?”
”En mielelläni toistaisi itseäni, neiti Alena.”
”Tietenkin, mutta ymmärrättehän hämmästykseni, olen käynyt puheillanne –”
”Kaikkiaan kuusi kertaa neiti Alena.”
”Madame Bellet –”
”Puhui puolestanne varsin kauniisti, mutta ei hänkään asettunut enemmistön tielle. Hakijoita oli kourallinen ja valtuusto tarkasteli kaikkien tilannetta huolellisesti. Kaspar – krhm – herra Altmar sai vahvaa kannatusta ja on ehdottomasti sopiva yhdeksi killan keulakuvista.”
”Niin tietysti.”
”Hänen liiketilansa toki vapautuu nyt, jos olette kiinnostunut.”
”Olemme samalla alueella, tiedän kyllä paikan. Kiitos ajastanne, arvoisa Bulles, harkitsen asiaa.”
”Näkemiin, neiti Alena.”

***

Alena hätkähti ja käänsi katseensa sihteeriin, kuin olisi unohtanut tämän olemassaolon. Hymy oli väkinäinen ja hänen suupieliään kiristi, minkä tämä Ithorkin taisi huomata rypistäessään kulmiaan. ”Ei tällä kertaa herra Nemas, kiitos kaikesta avustanne”, Alena kuuli sanovansa, aivan liian rauhallisesti, ja yhtä hitaasti liikahti kohti ovea, hengittäen vasta kun kesästä kuiskutteleva etelätuuli tuiversi muutaman hiussuortuvan hänen kasvoilleen, mutta kädenkään hipaisu iholla ei tuntunut herättävän hänen aistejaan kunnolla. Vaatturin olo oli turta, mikä yleensä enteili myrskyä. Miten jumalten nimeen tämä oli mahdollista? Kaikki suunnittelu, nöyristely, kaupankäynti – ja joku kapusi reisiä pitkin hänen ohitseen.

Alena liikkui kuin unessa eteenpäin, luottaen siihen että hänen jalkansa kyllä tiesivät tien kotiin. Hänen mielensä oli muualla, yrittäen hamuilla sitä kohtaa missä hän oli sanonut väärän sanan tai jäänyt kiinni uteliaasta katseesta, mitä pientä yksityiskohtaa hän ei ollut huomioinut. Mahdollisuuksia ja tukahdettuja epäilyksiä tulvi Alenan mieleen, mutta ennen kuin hän edes ehti aloittaa jossittelua, eräs nimi leikkasi terävästi läpi ajatussumun ja samassa vaatturi miltein törmäsi katua ylittävään kumarassa kulkevaan vanhempaan herrasmieheen. Hätäisten pahoittelujen ja tomun hellävaraisen pudistelun jälkeen Alena kiiruhti eteenpäin, nähden kadun nyt selkeämmin edessään. Ensimmäinen virhe: luottaa jotakin tärkeää jonkun toisen käsiin. Alena veti hupun päähänsä ettei kukaan näkisi hänen raivoa uhkuvaa ilmettään. Eikö hän todellakaan ollut oppinut mitään, Alena soimasi itseään ajatuksissaan. Dione oli sokeuttanut hänet, uskotellut ettei hän voisi pärjätä yksin, kun juuri se oli hänen turvansa. Alena tarvitsi aikaa ja tilaa ajatella, eikä Dionessa sitä juuri nyt ollut. Täällä oli liikaa katseita ja kuisketta, kun tuuli alkoi yltyä ja Alena tiesi lopulta seisovansa myrskyn silmässä. Hänen pitäisi päästä pois. Eikä metsän uumenissa kukaan näkisi miten pettymyksen kyyneleet polttivat hänen poskiaan.
Locked