Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kuparirapu »

Naenijaksi itsensä esitellyt nainen rauhoitteli häntä, ja laskien huppuaan antoi piilossa olleen otuksen tulla näkyviin. Nimetön kurtisti otsaansa aidosti ihmeissään, ja kumartui hiukkasen lähemmäs katsomaan tuota liskomaista olentoa. Jos hänen olisi pitänyt antaa nopea arvio, niin hän olisi kutsunut sitä pieneksi lohikäärmeeksi. Mutta silloin Nimetön olisi vähätellyt sekä itsensä että kuulijan älynlahjoja, lohikäärmeet olivat tarinaa ja mysteerejä, tuo olento taas oli täysin oikea.
Näiden mietteiden peittona Sandok avasi muutaman kerran suutaan, ennen kuin tyytyi vain nyökkäämään Naenijalle myötämielisesti. Kaipa tuokin oli tapa vangita keskustelukumppanin katse, vaikka ei vierellä oleva Ingvildtkään jäänyt katseilta paitsi perinteisemmillä keinoillaan.

"Yksin tällä hetkellä, tosin omasta valinnastani ja tarkoituksella," mies vastasi Ingvildille, jopa hivenen innokkaasti jotta ei jäisi tuijottelemaan Naenijan lemmikkiä. "Minusta on aina silloin tällöin mukava hakeutua tavallisten ystäväpiirieni ulkopuolelle, ja tämä pikku juhlatilaisuus on sellaiseen omiaan."
"Sitä huomaamattaan tulee etsineeksi hyvää seuraa, kun moista ei pidä valmiiksi mukanaan. Kuten näyttää että minulle on juuri käynytkin," hän jatkoi, ja väläytti leveän hymyn molemmille. Naenijan toteamus sai Sandokin vilkaisemaan nopeasti muihin pöytiin, ja huomasi niiden jo notkuvan tarjoamisista. Nimetön ei ollut aivan varma, miten suhtautua nähdessään muutaman alaisensa ahmivan ruokaa parempiin suihin. Mutta ihme ettei tätä pöytää oltu vielä tarjoiltu.
"Pitäisiköhän meidän kutsua jotakuta paikalle, jotta voisimme kysyä häneltä? Luulisi että ruoka ehtii jäähtyä jos sen annetaan odottaa liikaa...," hän sanoi, mutta huomasi sitten seuralaistensa silmäilevän jo sivummalla olevia kattauksia kohti. Kohti aiempaa Ajanlania, ja peikkoa joka pyöritteli paraikaa käsissään yhtä ravuista. Ja kohti heidän vierellään odottavia lautaspinoja, odottamassa ruokailijoita saapumaan luokseen.
Sandok napsautti suunsa kiinni, tietäen täysin että oli onnistunut jo puhumaan ohi suunsa. Siksi hän nosti kasvoilleen pahoittelevan hymyn, ja levitti käsiään:
"Hahaha, näyttääpä siltä että onnistuin tekemään itsestäni aasin mukavuudenhalussani. Olkaa siis hyvät, arvon neidit, meidän on parempi hakea tarjoiluja että saan suuhuni muutakin kuin suuria sanoja."
Penkki rahisi kivillä Sandokin noustessa, ja kädellään viittasi Ingvildiä sekä Naenijaa kulkemaan kohteliaasti edellä. Ohimennen hän vilkaisi Ingvildiä uudemman kerran päästä varpaisiin, ja totesi että näemmä myös silmänruokaa olisi tarjolla tällä aterialla.
He näemmä olivat viimeisten joukossa, heidän edellään oli vain muutama muu ruokailija keräämässä aterimet ja lautaset käsiinsä. Nimetön ei voinut kiistää, että tuoksut nostivat veden kielelle, ja lastasikin hetimiten muutaman saksiniekan lautaselleen. Arpoessaan, mitä muuta hän mahduttaisi sen seuraan, mies kuuli viereltä muhevan rahksahduksen. Hän huomasi nyt, että peikko oli näppärästi avannut pitelemänsä ravun saksen auki ja antoi ohjeita miten siitä saatiin syötävä esille. Vilkaisten ohimennen omalla lautasellaan lepääviä punertavia rapuja Nimetön astui peikon vierelle, ja sanoi:
"Toivottavasti en ole keskeyttämässä kenenkään päivällisviihdettä, mutta rapujen käsittely näyttää onnistuvan teiltä kuin luonnostaan. Onko teillä antaa muutamaa hyvää neuvoa ensikertalaiselle? Muuten saatan tarjota seurassani oleville neideille liikaakin hupia vielä tänään."
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 20
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Pieni tupsukorva epäilee, että en vietä paljoakaan aikaa joen tai meren antimien äärellä. Katson häntä epäluuloisen kysyvästi. Mielessäni vilahtaa epämääräinen tunne, että muukalainen arvosteli kokemattomuuttani. On totta, että olen viihtynyt paremmin metsissä ja vuoristoissa toistaiseksi. En kuitenkaan pidä, että minua ajatellaan kovin kokemattomana. Mieleni hakee arvokasta pakotietä tästä kiusallisesta olettamuksesta.

Suoristaudun ja rykäisen puistellen hieman olkapäätäni, kuin voisin putsata itseni moisista olettamuksista.
"Enhän toki. Olenhan minä lentänyt monellakin joella ja merellä. Toki en ole juurikaan käyttänyt aikaani tutustuakseni näihin maantasalta", oikeaisen kärsivällisen asiallisesti lievästi loukatun oloisena.
Ei tämä nyt täydellisen totta ole. Olen ehkä muutaman kerran nähnyt etäältä meren ja jokia toki enemmän. Mutta oli melko kaukaa haettua, että olisin näihin tutustunut edes senkään vertaa. Muutaman jokilinnun tunsin, mutta sekin oli aika vähäistä.

Pienemmän alkaessa selittää vitkuttimista, jotka ovatkin Jokirapuja, minä unohdan varsin pian kaiken maailman loukkaukset. Uteliaisuuteni oli kuitenkin vahvempi.
"Jokirapu? Veikeä nimi", kommentoin ja imeydyn takaisin aiheen pariin.
Mausteinen ruusuliemi kuulosti laadukaalta. Hymähdän nyökkäillen tälle kiehtovalle tiedolle. Nyt minun on pakko saada maistaa tätä jokirapua. Mutta miksi se on niin kova pala purtavaksi?
"Näitäkö on saatavilla helpomminkin?"
En ymmärrä, miksi ruoka tuodaan pöytään hyvässä panssarissa, kun koko vaiva oli tarpeeton? Ehkä tämä oli jokin maanmyötäisten käsitys hauskan pidosta, jonkinlainen leikki.
"Nojoo, pitäähän siihen kuorimiseen tutustua", niin näkee, mikä siinä niin hauskaa on.

Tupsukorva näyttää, että veitsessä on reikä. Nyökkään ja arvioin reikää. Reikä veitsessä voisi olla hieno koriste, mutta tämä reikä ei ollut onnistunut estetiikassa. Se oli pettymyksen yksinkertainen.
Sitten tupsukorva näyttää, miten reikää käyttetään ja minä henkäisen ihastuksesta.
"Nokkelaa!", taputan innokaasti tälle upealle tempulle, "hyvin neuvokasta! Joten tämä kuorinta onkin tälläinen hauska ongelmanratkaisu leikki. Kiehtovaa välinetaiteilua! Saanen minäkin kokea tämän pienen ihmeen"
Sormeni ovat jo tulossa veitselle kun pienempi jatkaa vielä. Minä maltan mieleni ja yritän pysyä housuissani.

Paikalle ilmestyy myös muita tupsukorvan taidoista kiinnostuneita. Eikö tämä ollut sama, joka oli aiemmin huutanut minua liittymään seuraan. Oliko hän tullut katsomaan myös demonstraatiota? Ilmeisesti oli.
"Tuo kiehtova karkea reikä veitsessä on tuon terävän ulokkeen katkaisemiseen", minä välittömästi kerron tälle uudelle henkilölle, koska haluan osoittaa, että olen ymmärtänyt välittömästi tempun jujun. Eikä minusta ole lainkaan epämukavaa selittää asioita toisille, vaikka minulla ei olisi asiaan mitään lisättävää.

Äkisti oivallan, että tämä toinen maanmyötäinen ei tiennytkään miten rapuja käsitellään. Rapujen käsittely ei siis ollutkaan maanmyötäisten taito vaan erityinen taito. Tämä pieni henkilö oli siis jonkintason rapumestari.
"Rapumestari, oli juuri näyttämässä miten tämä tehdään. Samalla kertaahan tämä tässä menee", totean tarkoittaen, että liittykööt kaikin mokomin seuraan.

Parilla veitsen liikkeellä tupsukorva viimeistelee ravun ja laittaa sen lihat leivälle.
"Aaaaa", minä älähdän, koska ymmärrän leivän tarkoituksen vasta nyt.
"Kiehtovaa, että näin kovan eläimen sisällä on näin pehmeä sisus. Minä seuraavaksi!"
Malttamattomana sormeni yrittävät ronkkia toisen kädestä veistä kunnes äkisti muistan käytöstavat.
"Äh... Tarkoitan siis... Saisinko?"
Otan käteni takaisin itselleni ja tuijotan toista anovasti.
"Kiiitos?" Joskus äidiltä oli pitänyt kerjätä asioita. Siitä onkin ollut jo aikaa. Olin lähes unohtanut pyytämisen taidon.

Tarkkanäköisyydestäni huolimatta, en näe muita tarjolla olevia veitsiä, koska olen liian keskittynyt nyt tähän pieneen rapumestariin ja hänen veitseensä.

---------------------------------------------

Honka

Kynnen aluset ovat puhtaat. Katselen varovaisesti ympärilleni. Kaikki syövät ja ovat kovin ystävällisiä toisilleen. En näe minkään tason ongelmia. Olen kasvavissa määrin helpottunut. Tämä ei ollut lainkaan niin kamalaa kuin painajaisissani. Mutta uskallanko minä puhua kenellekään ja mistä minä puhisin? Nyplään sormillani partaani ja tunnen itseni jälleen idiootiksi. Ei ollut mitään järkeä tulla tänne jos en uskalla puhua kenellekään. Olisi pitänyt pysyä metsässä.

Vältellessäni ihmisten näkemistä näen jokiravun. Välittömästi mieleni matkustaa takaisin metsään. Olin syönyt jokurapua ensimmäistä kertaa peikkojen kanssa. Minun on pakko saada maistaa tätä ruokaa, vaikka en ollutkaan tullut tänne syömään rapuja.

Haalin lautaselleni yhden ravun. Otan esiin puukon, joka on ainoa aseeksi luokiteltava, jota en ollut jättänyt majoituspaikkaani. Otan ravun saksen käteeni siten että peukaloni on pinsetin kären vierellä ja loput sormet pitelee tyvemmästä kiinni. Pujotan veitsen peukalon ja sormien välistä niin että terä on saksea vasten ja rutistan sormillani niin että veitsi katkaisee saksen. Imeskelen nesteet ja kokeilen purra saksea. Ei ole ihan niin pitkälle kypsennettyä, että saksi antaisi periksi. Maistan joen ja tämä tuo minulle nostalgisen fiiliksen. Ravussa on tosin omituinen sivumaku, joka vetää minut pois metsästä. Missähän mausteliemessä tämä oli keitetty. Tämä ei maistu samalle kuin metsässä. Olen hieman pettynyt. Ei maku ole paha, se vain ei ollut sama kuin metsässä.

Maiskuttelen ja rikon toisen saksen samaan ikään. Maistan sen lientä, sama maku jälleen. Outo maku estää minua palaamasta takaisin metsään, minne olisin halunnut mennä. En oikein saa otetta ravun mausta, koska odotan kokoajan tiettyä makua ja se outo sivumaku on kokoajan tielläni. Kieltäydyn heittämästä ruokaa menemään, joten syön ravun kokonaan. Huokaisen harmissani. Mikä ikinä tuo sivumaku olikaan, minulle se nyt edustaa tätä kaupunkia. Ehkä minä vielä omaksun sen ja opin ymmärtämään sitä.

Pyyhin suutani kädellä ja nuolen kädestä rapulientä mietteissäni. Minulla taitaa olla tekosyyt loppu. Pitäisi puhua ihmisille. Ajatuskin ahdistaa, mutta ei auta. Nousen varovaisesti ylös ja lähden liikkeelle. Käveleskelen päämäärättömästi pyrkien olemaan vetämättä huomiota itseeni. Kuuntelen, mistä ihmiset puhuvat ja yritän kehitellä mielessäni jotain tekosyytä, millä liittyä johonkin seuraan.

Jonkin matkan päästä näen äkisti jotain kummallista. Pieni siivekäs lisko jonkun olalla. Unohdan äkisti kaikki paineet.
"Oh... mikä tämä on?" Kysyn tästä pienestä liskosta ja hädintuskin ymmärrän puhuvani toiselle. Punainen upeus salpaa sydämeni ja olen ihastuksissani.
Sitten vilkaisen henkilöä jonka harteilla tämä on ja järkytyn silminnähden. Punastun hitaasti mutta varmasti helakan punaisesti ja sitten alan hiljalleen kalveta koska unohdan hengittää.
Kaunista olentoa kantava henkilö oli itsekin hälyyttävän kaunis, suorastaan maaginen. Syvä järkytys, että olin kehdannut edes sanoa hänelle yhtään mitään tappoi minut sisältä päin ja jähmetyn järkytyksestä tyystin elottomaksi patsaaksi.
Halusin pyytää anteeksi, että olin kehdannut puhua toiselle, mutta en kykene puhumaan vaan mumisen jotain hengettömänä. Mitä minä menin tekemään!
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Viherkivi
Posts: 154
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Viherkivi »

Epämääräisen tuttu huutelija liittyi seuraan, ja Xhay nyökkäsi armeliaasti. Kokeneemman velvollisuus oli opettaa kokemattomampaa, niin hänelle oli aina opetettu.

"Seuraavaan osioon ette tarvitse enää veistä, mutta ottakaahan toki tämä.", hän sitten sanoi ja ojensi pienen terän kahva edellä Ajanlanille. "Harjoitus tekee mestarin.", hän kannusti, ja myhäili hyvillään uudelle lempinimelleen 'rapumestari'. Ei Xhay ihan mestari kuitenkaan ollut, ainakaan kotikylässään. "Meillä päin paikallinen rapumestari on kuitenkin Syöjätti, hänen ennätyksensä on yli kaksi sataa rapua keskikokoisen tiimalasin hiekan valumisen aikana. Voin todeta, että hänen työnsä seuraaminen on yhtä aikaa kiehtovaa ja hivenen kuvottavaa, joten en voi suositella samanlaista lähestymistapaa."

Niinhän se oli; hiljaa hyvä tuli, ainakin näin seurapiireissä.
"Seuraava osio rapujen kuorimisessa, oletteko valmis?", hän sitten kysyi, mutta pisti merkille, miten eräs hänen tuttavansa oli ihmettelemässä tuliliskoa erään daamin harteilla. Xhay kuitenkin käänsi katseensa takaisin rapuihin ja käsillä olevaan tehtävään -- heimoveli sai itse polttaa sormensa liskon kanssa, oppipahan siitä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Tinanja »

“No, sepä sattui mukavasti, olen itsekin aina avoin tapaamaan uusia tuttavuuksia”, Ingvild väläytti herra Sandokille jälleen lämmintä hymyä, ennen kuin tuon huomio kiinnittyi taas Naenijaan ja Nafiin, vaikka tämä kovasti yrittikin kääntää katseensa pois liskosta ja tämän omistajasta.

Ingvild heilautti noustessaan viittansa puoliksi sivuun toiselta hartialtaan. Nopea, mutta hyvin hallitun liikkeen näköinen nyökkäys heidän uusinta tuttavuuttaan, herra Sandokia kohden ennen kuin nainen lähti kulkemaan Naenijan perässä ruuan painon alla notkuvia pöytiä kohden. Herkullinen tuoksu leijaili myös Ingvildin nenään siitä, mutta hän ehti toki sopivasti vilkaista olkansa yli Sandokia pienen hymyn saattelemana. Naisen viitta roikkui edelleen hieman toiselta hartialta sivussa, paljastaen mekon leveän halkion, kun Ingvild astui eteenpäin kohti ruokapöytiä. Se oli tarkoituksellista, eikä nainen edes viitsinyt peitellä sitä hymynsä saattelemana. Sandokin ilmeestä ja tämän hänen kehollaan vaeltavasta katseesta kuitenkin oli helposti pääteltävissä, ettei se häirinnyt tuota miestä. Päinvastoin, ja se sai hymyn leviämään vähän lisää Ingvildin huulilla, kun hän kääntyi seuraamaan Naenijaa tarjolla olevia ruokia kohden.

“herra Sandok, mainitsit, että olette myös kirjoittaja?” Ingvild vilkaisi Sandokia ohimennen ottaessaan itselleen lautasen ja alkaessaan kokoamaan sille herkullisen näköisiä pieniä alkupaloja. “Onko teillä omaakin tuotantoa, vai teettekö käännös- tai kirjurin tehtäviä?” nainen kysyi sitten keskustelua jatkaakseen. Sandokin huomio oli kuitenkin jo rapujen kuorimisessa, ja peikossa, joka esitteli kädentaitojaan. Ingvild saattoi vain hymyillä, ja epäili Sandokin kyllä kuulleen hänen kysymyksensä. Nainen tosin vilkaisi Naenijaan ohimennen ja lähti sitten pöytää kohden otettuaan mukaansa lasillisen juotavaksi tarjolla olevaa simaakin. Hänen katseensa tosin kiersi muissakin paikallaolijoissa, mutta hän ehtisi vielä myöhemminkin vilkaista muitakin - erityisesti hänen mielenkiintonsa kiinnitti suurisiipinen Ajanlan, joka näytti eksyneen samalle suunnalle rapujen ja herra Sandokin kanssa.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kide »

Selvästi kattauksien tuoksut olivat tavoittaneet jo muidenkin ruokahalun ja kolmikko päätyi yhdessä noutamaan ruokaa. Valinnanvaraa riitti, joten suurin osa ajasta menikin jonottamisen sijaan vain värikkäiden kattausten ihmettelyyn ja vakavaan puntaroimiseen siitä, mitä lopulta päätyisi syömään. Kaiken maistamiseen kun ei kovinkaan monen maha täällä taitaisi venyä. Lopulta Nana kokosi lautaselleen simpukoiden ja komeiden rapujen lisäksi melkoisen keon syksyn vihanneksia ja juureksia, niin tuoreeltaan höyrytettyjä kuin veden kielelle nostattavan tuoksuisessa mausteliemessä haudutettujakin. Haltia ei ollut edes varma jaksaisiko syödä tätä kaikkea, mutta hän luotti pieneen apuriinsa tiukan paikan tullen, sillä poiskaan hän ei halunnut ruokaa koskaan heittää. Sellainen tuhlaus oli kaikkea sitä vastaan, mitä isoäiti oli opettanut.
Siitä oli aikaa, kun Nana oli viimeksi syönyt rapuja, joten hänkin jäi hieman sivummalta hetkeksi seuraamaan tätä rapumestariksi kutsutun peikko-kokin ohjeita. Oli myös miellyttävää vain seurata kuinka näppärästi mies rapuja käsitteli ja siinä samalla opasti muitakin.
"Sinulla on selvästi taito hyppysissäsi, niin rapujen käsittelyn kuin itse valmistamisenkin suhteen. Näistähän nousee aivan huumaava tuoksu", Nana huikkasi peikolle katsojien olkien yli lämpimästi hymyillen. "Kiitokset kokille! En malta odottaa, että pääsen maistamaan."
Ennen takaisin pöytään palaamista Nana pysähtyi hieman sivummalle odottamaan, että myös Ingvild saisi oman lautasensa koottua. Tai herra d'Vaelin viekoiteltua, kumpi sillä hetkellä lieneekään noussut toiselle haltialle tärkeämmäksi. Ja kuka ties miksi. Vaikuttipa Sandok kuinka ystävälliseltä ja mukavalta seuralta hyvänsä, hehän olivat tutustuneet mieheen vain minuutteja sitten. Nana hymähti huvittuneena itsekseen – hänen uuden ystävänsä edesottamuksia ja niiden syitä oli hassua seurata. Ja siltikin Nana oli huomannut pitävänsä Ingvildin seurasta kovin.
Vaan tuon kaksikon jutustelua vilkaistuaan haltia päättikin olevan parempi jättää heidät kahden ja suuntasi jo heidän pöytäänsä kohti. Montaakaan askelta hän ei kuitenkaan edennyt yllättävän kysymyksen keskeyttäessä matkan. Nana käännähti hämmästyneenä katsomaan miestä, jonka ainakin uskoi puhutelleen juuri häntä. Haltia kurtisti hieman kulmiaan heti ymmärtämättä, mitä mies tarkoitti, mutta tuon ruskeiden silmien tapittaessa aina vain Nafia hänen ilmeensä kirkastui.
"Hän on Nafi", Nana kertoi hymyillen. "Rämelisko-ystäväiseni. Ja minä olen Naenija", haltia esittäytyi samalla, kun kohtasi miehen katseen. Uteliaan ihastunut ilme, jolla mies oli Nafia tutkinut, muuttui samassa kuin pelästyneeksi. Punakaksi helahtaneiden kasvojen kalventuessa Nana ehti jo pelätä miehen saaneen palan ruokaa kurkkuunsa ja astui parantajan vaistolla lähemmäs valmiina auttamaan. Vaan ei, ei mies ollut tukehtumaisillaan vaan sittenkin kuin syvästi järkyttynyt. Nana ei vain voinut ymmärtää miksi, varsinkin kun syynä ei näyttänyt olevan se tavallisin eli Nafi.
"Onko teillä kaikki hyvin, hyvä herra? Haluaisitteko tulla pöytäämme istumaan ja lepäämään?" Nana ehdotti huolestuneena ja viittoi läheistä, heidän jäljiltään edelleen tyhjillään olevaa pöytää kohti. Tarkastellessaan nyt miestä tarkemmin hän vasta huomasi, että ruskeiden, hieman sekalaisten hiusten ja paksun parran alla olikin melko sileät kasvot. Ei tämä ollutkaan mikään vanhempi ihmismies vaan ehkä jopa nuorukainen. Vaan mikä ihme hänet sai noin pois tolaltaan?
"Auttaisiko lasi vettä? Tai siideriä?" haltia vielä kysyi. "Jos taas Nafi tässä teitä vaivaa, voitte olla huoleti. Hän on varsin ystävällinen, kun hänellekin ollaan ystävällisiä", Nana lisäsi kaiken varalta, vaikka vaikuttikin siltä kuin mies olisi pelästynyt enemmän häntä kuin liskoa, niin hullunkuriselta kuin se tuntuikin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kuparirapu »

Nimetön asettui Ajanlanin siipien ohi, jotta näki paremmin, ja kohotti kulmaansa tämän sanoille.
"Rapumestari oikein? Sittenhän minä onnistuin pääsemään juuri oikean henkilö puheille," hän sanoi hymyillen leveästi ja vilkaisi tarkemmin miten esitelmää pitänyt peikko käytteli kädessään olevaa veistä. Näemmä myös leipäpalat olivat kuuluivat rapujen syömiseen, ja vaivihkaa hän lisäsikin muutaman lautaselleen. Nimettön pisti samalla merkille Ajanlanin hieman...hiomattoman oloisen puheen. Mistäköhän tuo oli tipahtanut tänne? Harvoin noita näki näin läheltä että saattoi kädellä koskettaa.
Kaataen tuhdin lasin simaa itselleen Nimetön nojautui uudelleen peikon ja Ajanlanin lähelle, ja sanoi:
"Haluaisiko arvon rapumestari liittyä seuraan? Jos ei muuta, niin viehättävät seuralaiseni voivat tarvita minun laillani apua näiden pikku paholaisten avaamisessa. Ja jos ei muuta, niin ainakin voimme jakaa veistä pöydässä ympäri."
Sanojensa päätteeksi hän tönäisi Ajanlanin hoikkaa olkaa kyynärpäällään tuttavallisesti, ja kääntyi laskemaan kantamuksiaan pöydälle. Samalla kahdesta naisesta viehättävämpi, tai ainakin auliimmin esillä oleva, puhutteli häntä kysymyksellä. Nimetön suoristautui heti ja loihti Sandokin kasvoille innokkaan ilmeen. Kuin sellainen, joka suorastaan odotti että joku kyselisi heiltä asiasta:
"Voi, pääasiassa maailma maksaa minulle vain kun kirjoittelen muiden pyytämiä asioita. Kirjurin toimessa raportteja, joskus kirjeitä jos asiakkaani ei itse osaa tai vaivaudu käyttelemään sulkakynää. Mutta niiden ohella annan aina silloin tällöin sieluni vuodattaa sanoja paperille. Olen kirjoittanut muutamia runoelmia, ja yhden lyhyen tarinan. Kumpikaan ei valitettavasti ole menestynyt, ne hädin tuskin maksoivat musteen takaisin. Mutta inspiraatio on kuin villi ori, jonka selkään haluan kavuta päästääkseni sen laukkaamaan uudelleen. Olisihan suorastaan menetys maailmalle, jos pitäisin tuotokseni vain omana ilonani."
"Onkin harmi, ettei kyseinen taito ole laajemmin käytössä. Kuka tietää, minkälaisia kauniita tarinoita voisi syntyäkään, jos jokainen meistä osaisi kirjoittaa ne itse paperille," Sandok totesi teatraalisen murheellisen kuuloisesti, ja levitti käsiään alistuneella eleellä. Mutta tuo murhe hävisi seuraavalla sydämenlyönnillä, ja mies kysyi:
"Mutta entäpä te, neiti Ingvild? Jos en tietäisi paremmin, voisin väittää että teidän kohdallanne olisin kaupungin jalosukuisempiin kuuluvassa seurassa. Mutta ainakaan vielä ette ole vaatineet meitä pokkuroimaan edessänne kuten aatelisille on ominaista."
Sandok iski viekkaasti Ingvildille silmää, eikä edes huomannut kiinnittää huomiota Naenijaan taaempana. Olikohan tuo jäänyt syöttämään ravunpaloja pikku otukselleen?
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 20
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Rapumestarin taito vetää puoleensa yleisöä. Muutkin kehuvat hänen taitojaan. Ilmeisesti huutajan pöytäseurueesta toinekin oli ilmestynyt paikalle. On mahdotonta olla huomaamatta hänen olkapäällään hengaavaa seuralaista.
"Uuuu", minulta lipsahtaa syvä uteliaisuuden purkaus.
Pieni lisko-olento toisen olkapäällä kiinnostaa minua erityisesti, koska sillä on siivet ja en ole ennen nähnyt tälläistä. Ja minä kun juuri harrastan erillaisten siivekkäiden olentojen bongaamista. Mutta olisi kovin töykeää keskeyttää rapumestarin demonstraatiota, joten hillitsen itseni.
Jos olisin tiennyt, että maanmyötäisten kylissä on näin paljon kiinnostavia asioita, olisin tullut tänne aikaisemmin.

Pieni rapumestari sanoo, ettei veistä enään tarvita. Palautan huomioni häneen. Naamani rutistuu, kun pinnistän ajatuskiani.
"Mutta veitsi temput?"
Otan pienen vetsen vastaan kahvasta ja nostan sen tarkasteltavaksi. Olisin halunnut nähdä lisää veitsi temppuja, vaan ei kai näin pienellä veitsellä ole loputtomiin temppuja näytettäväksi. Olen hieman pettynyt, mutta myös utelias.
Jos tämä ei enään jatku veitsellä, niin millä sitten. Alkaako Rapumestari seuraavaksi kynsimään? En ole aivan varma aijonko itse alkaa kynsimään rapua, jos näin on näreet. Ajatus on sekä inhottava, että mielenkiintoinen.

Pieni mestari kertoo omasta mestaristaan, Syöjätti nimisestä henkilöstä.
"Kaksisataa?", en ole ihan varma, oliko tämä menossa jo paksuksi tarinoinniksi. Ainakin se saa mielikuvitukseni liitämään rapusfääreihin, "Onko hän täällä?"
Vilkaisen väen joukkoon miettien miltä Syöjätti mahtaisi näyttää. Luultavasti jättimäiseltä ja ehkä rapuisalta. En näe ketään erityisen massiivista juuri nyt.
Rapumestarin kuvailema suoritus olisi kutkuttavaa nähdä. Vaan oliko täällä riittävästi rapuja sellaiseen? Toisaalta vasta näkemäni siivekäs kiinnosti minua myös. Vilkaisen välillä, missä päin harteillaan siivekästä kantava nainen meni. Onneksi hän oli ihmisjoukossa pidemmän puoleinen ja erottui joukosta. Häntä oli vaikea kadottaa. Höyhenettömät siivet kutkuttavat mieltäni.

"Minulle riittää toki yksi tälläinen rapu", en aijo käsitellä kahtasataa rapua. En ole varma oliko täällä sellaista määrää edes tarjolla.

Uusi tuttava kutsuu myös rapumestarin pöytäänsä ja tökkää minua olkapäällä. Säpsähdän tätä, koska en osannut odottaa sitä. Siivet nytkähtää, kun pako refleksi meinaa iskeä. En kuitenkaan avaa siipäni, koska näen, ettei tämä ele ollut pahan tahtoinen.
"Mitä.. huh?", Yritän arvata mitä tuo tarkoittaa.

Pöytä oli paljon lähempänä, kuin oli alun alkaen hahmottanut. Eihän tuttavuus mennyt kuin muutamia askelia ja saavutti jo pöydän. Tiheä väenpaljous ja puheensorina oli saanut etäisyyden näyttämään mittavammalta. Siellä hän alkaa innokaasti selittämään seuralaiselleen jotain. Mietin miksi hän kutsuu kaikki samaan pöytään? Oli syy mikä tahansa, tämä pöytäseurue saattoi olla kiinnostava kokonaisuus.

Rapumestari palaa näytöksensä pariin.
"Kyllä", vastaan päättäväisesti ja terästän katseeni toisen lautaselle. Haluan oppia tämän uuden ja ihmeellisen raputaidon.


Honka

Kaunis matelija on ihanasti sokaissut minut. Miellyttävä ääni vastaa suomukkaan olevan Nafi, Rämelisko. Ääni esittäytyy Naenijaksi. Älyän puhuneeni juuri jollekulle ja nopealla vilkaisulla ymmärrän henkilön olevan kaunein olento, johon olen ikinä kehdannut silmäni langettaa. Ja tämä hehkeä ilmestys oli pitkä ja hiuksensa mahdottoman miellyttävän sävyiset. Äkisti pitkä olo karisee minusta ja hongan sijaan tunnen itseni kannoksi.
Eihän minunlainen maalaistollukka ole koskaan haltiaan törmännytkään. Naisen täytyi olla täysin minun arvoni yläpuolella. Vapisen kuin haavanlehti kauhun mykistämänä.

Haltia kyseli, olinko kunnossa. Älyän jähmettyneeni.
"A-A-Anteeksi", änkytän ja yritän selviytyä kauhun kuristuksista, "Herra... neiti... rouva ei kun"
Mitä minä teen? Maa nielaiskoot minut välittömästi!

Minut kutsutaan istumaan samaan pöytään. En voi ymmärtää, miten näin voi käydä minulle? Miksi hän kutsui minut samaan pöytään? Enhän minä kuulu tälläiseen seuraan lainkaan? Minulla oli äkillisesti hyvin likainen olo. Myös sellainen olo, että tukehdun ilmaan. En tiennyt, että ilmaan voi tukehtua. Aivan kuin olisin kala kuivalla maalla.

Haltia yritti kovasti auttaa. Tarjosi juotavaa, vettä tai siideriä. Hän jopa yrittää vakuutella, että Nafi olisi ystävällinen. En ole tämän haltian avun arvoinen. Yritän kieltäytyä kohteliaasti.
"E-E-ei", saan pihahtaen puserrettua sanan ulos keuhkoistani.
Tämän yhden sanan lausuminen vei kaikken loppun ilman minusta. Tajunta lipuaa ulos ja äkisti valahdan maahan kuin pala spagettia.
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Viherkivi
Posts: 154
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Viherkivi »

Puheensorina yltyi ja seuraan liittyi vielä lisää väkeä, jotka eivät tienneet tai muistaneet miten rapujen kanssa toimittiin. Epämääräisen tutun huutelijan kutsu liittyä pöytään ja samaan seurueeseen muiden kanssa oli enemmän kuin tervetullut.
"Oh, kuulkaa, minäpä liityn oikein mielelläni joukkoon esittelemään raputaitojani.", Xhay sanoi hänet kutsuneelle miehelle, ojentaessaan veitsen ajanlanille, ja nappasi sitten itselleen uuden lautasen, johon kokosi lisää herkkuja pöydästä -- kaikenlaisia sortteja; leipää vaaleana ja tummana, muutamia rapuja, vihanneksia, perunoita, muutaman veitsen lisää, sekä tarjottimelle muutaman pienen snapsilasin ja pullon väkevää. Tietysti pöytiin oltiin kannettu jo miedompia oluita kannuissa, mutta olivathan pienet hömpsyt kuitenkin oivallinen ruokahalun herättäjä.

"Seuratkaahan minua, arvon ajanlan, opetan loput pöydän ääressä!", Xhay sanoi siivekkäälle, että tämä ei jäisi lopuista herkuista paitsi.

Puolipeikko oli kantamuksineen melkein katutaiteilijan vertainen näky, kun hän varsin elegantisti tasapainotteli lastinsa pöytään, ja pelottavan tehokkaasti asetteli kaiken kattauksen. Se oli kaikki opeteltu kantapään ja hännän kautta, aika iso osa hänen ensimmäisistä palkoistaan aikoinaan olikin mennyt saviastioiden ja muiden rikkoontuneiden asioiden korvaamiseen. Nyt siitä kömpelöstä nuoresta ei ollut jäljellä merkkiäkään kun puolipeikko asetteli lasit ja kaatoi niihin jokaiseen pienen naukun pullosta.

Nuorempi heimoveli Honka oli ilmeisesti asettanut itsensä jo liemeen, mutta Xhay kohteliaasti odotti vuoroaan, että saattoi käyttäytyä etiketin mukaisesti. Kun sopiva väli aukesi, hän teki nopean mutta kohteliaan puolikumarruksen koko seurueelle.
"Arvon leidit, herrat, Xhay Sienenlakki palveluksessanne.", hän esitteli itsensä, mutta odotti että seurueen naisväki istuutui ensin ennen kuin istuutui itse.

Hän katseli seuruetta kirkkain ja uteliain silmin, toivoen, että kukin heistä esittelisi itsensä. Honkaa lukuun ottamatta hän ei tuntenut näistä henkilöistä ketään, vaikka kirjoittamisesta puhuva miekkonen edelleen tuntui epämääräisen tutulta, eikä puolipeikko kerrassaan saanut päähänsä missä oli tämän nähnyt.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Tinanja »

Ingvild istahti viimein ruokansa kanssa pöytään ja hymyili vähän seurueen muille jäsenille etsiessään mukavan asennon penkillä. Nainen näytti olevan kuin kotonaan väkijoukon ja puheensorinan keskellä, väläyttäen ohimennen ohimenijöillekin lämpimän hymynsä odottaessaan, että muutkin seurueen jäsenet pääsisivät istumaan.

Tämä heidän seuruettaan pöydän ääreen seurannut peikko, ilmeisesti yksi tämän suuren tapahtuman kokeista sai Ingvildiltä parikin katsetta hymyn lisäksi. Oli mielenkiintoista nähdä, miten tuon siniset, suuret silmät ja tupsupäiset korvat loivat samalla niin ihmismäisen ja samalla niin peikkomaisen kuvan, jota hymyilevä ilme vain korosti. Ne harvat peikot, joita Ingvild oli tavannut elämänsä aikana sekä Dionessa että sen ulkopuolella olivat olleet myös tätä kokkia kevyempirakenteisia. Olisi mielenkiintoista vaihtaa tämän kanssa muutama sana esittelyjenkin lisäksi, tiedä millaisia tarinoita tuonkin hymyn takaa irtoaisi.
“Oikein mukava tavata teidät, herra Sienenlakki. Olen Ingvild Skeldane”, Ingvildin kasvoilla oleva pieni hymy vain levisi vähän - hän niin piti peikkojen maanläheisistä ja suusta niin helposti soljuvista nimistä.
“Enkä minäkään laita kyllä pahakseni pientä opastusta… kieltämättä näiden suurien rapujen syömisessä”, tämä lisäsi vielä.

“Oletteko paikallisia?” Ingvild päätyi vielä kysymään muiden viimein esiteltyä itsensä, sillä ei voinut olla pidättämättä uteliaisuuttaan.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kide »

Nuoren miehen käytös muuttui aina vain oudommaksi ja Nana alkoi jo huolestua. Hän piti todennäköisempänä tukehtumista, pilaantunutta ruokaa tai yllättävää sairastumista kuin sitä, että joku pelkäisi häntä. Mutta kuitenkin näytti siltä kuin mies olisi ollut suorastaan kauhuissaan, olipa siihen järkevää syytä tai ei.
Tilanteesta ihmeissään haltia oli myös tarpeeksi valppaana ehtiäkseen tarttumaan mieheen ennen kuin tuo rojahti suorilta jaloin maahan. Eivät Nanan voimat riittäneet kaikkia mustelmia ehkäisemään, mutta ainakaan mies ei saisi valtavaa kuhmua päähänsä. Nanan ruokalautanen sisältöineen lensi maahan ja ympäriltä kuului muutama henkäisy ja kauemmas vaivihkaa pyrkiviä askelia, kun haltia kurotti tarttumaan Honkaa vaatteista ja hidasti hidastamaan hänen kaatumistaan valahtaen lopulta itsekin polvilleen maahan miehen viereen. Parantajan elkein hänen toinen kätensä laskeutui heti miehen otsalle ja oma otsansa kurtussa ja silmät tiukasti suljettuna Nana yritti pinnistää mitä tahansa tuntemuksia ulos miehestä. Mutta kuten niin monta kertaa aiemmin, hän ei tuntenut mitään.
Nana räväytti silmänsä auki ja pyysi apua ympäriltään, mutta kukaan ei halunnut lähestyä. Mitä vielä, suurin osa pyrki edelleen kauemmas. Itselleen jokainen oli kyllä apua pyytämässä kärkkäästi ja äänekkäästi, mutta muille sitä ei oltu valmiita tarjoamaan.
Emäntänsä ahdingon tuntiessaan Nafikin alkoi pyöriä levottomasti Nanan olkapäällä ja huiski häntäänsä vihaisesti edes takaisin, eikä se varsinkaan houkutellut ketään lähestymään.
"Ingvild!" Nana huusi tuskastuneesti ystäväänsä apuun. "Ingvild, tule äkkiä!"
Miehen otsa tuntui kylmältä ja hikiseltä, mutta hän hengitti tasaisesti. Hänen kasvonsa eivät olleet alkaneet sinertää tai punertaa, syke oli nopea mutta vahva, eikä hän alkanut kouristelemaan tai vaikuttanut muutenkaan olevan minkäänlaisen vaarallisen kohtauksen vallassa. Saattoiko tosiaan olla, että tämä tapahtui pelkästä järkytyksestä? Mutta mistä ihmeestä mies niin järkyttyi?
Nana yritti herätellä Honkaa kevyesti ravistamalla. "Hei, ystäväiseni. Heräähän nyt. Kaikki on hyvin", haltia koetti puhutella tajutonta miestä takaisin valoon Ingvildiä odottaessaan, tietämättä mitä muutakaan voisi tehdä. Sentään hän itse saattoi hieman rauhoittua huomatessaan, ettei tämä vaikuttanut olevan mitään vakavaa. Mutta pois mies täältä kaikkien keskeltä maasta makaamasta ainakin olisi saatava ja siihen Nana tarvitsisi apua.
Post Reply