Ne joilla on valtaa

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Ne joilla on valtaa

Post by Kuparirapu »

//Kide ja Tessa, aika kohdata menneiden päätösten viimeisiä seurauksia//

Ilta oli hyisen kostea, ja laskevan auringon tulisen oranssi valo ulottui enää hädin tuskin kattojen harjoille. Varjot levittäytyivät yli katujen, tavalla joka herätti illan viimeisissä kulkijoissa selittämättömän värähdyksen selkäpiissä, kuin vanhojen vaistojen varoituksena. Kosteat katukivet olivat liukkaita kenkien alla, ja kylmästä puutuneet varpaat tekivät askeleista kompastelevia. Rähjäinen vaate ympärillä ei tuntunut enää lämpimältä, ei enää sen kastuttua viime yönä läpi asti. Kuumeisen näköiset, mutta tiukan päättäväiset silmät kurkistivat kulman taakana "Wanhan Lohikäärmeen" etuovea. Ikkunoden takana näkyi vielä valoa, ja ohikulkevan varjon liikettä. Kiristäen otettaan viittansa alla tämä outo hahmo liikkui lähemmäs, kiertäen kuitenkin rakennuksen ympäri toiseen suuntaan. Etuovi oli vielä liian ilmiselvä, ja hän halusi yllättää kohteensa.

***

Kynttilöiden viimeiset nysät paloivat vielä huoneen nurkissa, valmiina sammutettavaksi. Tuoleja oli nosteltu jo pöydille, lattiat lakaistu ja viimeiset tiskit upotettu leveään pesusoikkoon likoamaan yön ylitse. Viimeiset asiakkaat olivat jo poistuneet, janonsa tai nälkänsä tyydytteinä, ja raukea hiljaisuus leijui tavernassa. Silloin tällöin se kuitenkin rikkoutui, kun eräässä nurkassa kaksi hahmoa kuiskutteli toisilleen. He eivät olleet saapuneet tänne ruoan, juoman tai edes hauskan seuran takia, joten heitä ei voitu asiakkaiksi laskea. Toinen, luisella leualla ja leveällä nenällä siunattu näytti rasvaisten hiusten ja sänkensä kanssa koiramaiselta, erityisesti tämän istuessa kyykyssä lattialla kuin eläin konsanaan. Toinen lepuutti ruhoaan jakkaralla, yhtä lailla kumartuneena niin lähelle että kaksikko kai haistoi toistensa hengityksenkin.
Lattian narahdus tiskin takaa sai molemmat nostamaan päänsä hetkeksi, mutta yhtä nopeasti he keskittyivät kuiskauksin uudelleen toisiinsa. Käsi, jonka kynnet näyttivät mustilta niiden alle juuttuneesta saastasta, ojensi jotain, ja koirannaama nappasi sen itselleen hetimiten. Huohottaen, tai ehkä hiljaa hekotellen, koirannaama lykkäsi pienen pussin vastineeksi, ja vääntäytyi seisomaan. Yhä hinkuvaa ääntä päästäen hän könysi huoneen poikki ja luikahti ulos ovesta. Jäljelle jäänyt jäi hypistelemään saamaansa pussia, kasvot ruman lättähatun alla piilossa.

***

Ulkopuolella lähestynyt hahmo laahusti Wanhan Lohikäärmeen taakse, kuunnellen kuin vaaniva peto. Kapisena ja sairaana, vaan silti vaarallisena. Hiljaisuuden rohkaisemana hän lähestyi takahuoneeseen vievää ovea kohti, ja otti esiin pienen puukiilan. Asettaen sen rakoon oven ja kynnyksen väliin hän työnsi sitä syvemmälle, painaen kiilan tiukasti paikoilleen. Tuota ei saisi sisäpuolelta auki, jollei yrittäjä ollut vahva kuin härkä.
Tyytyväisenä hahmo kiersi takaisin etuovea kohti, tarkistaen kädellään että vyöllä roikkuva veitsi oli paikallaan. Se ei ollut hänen, omansa hän oli myynyt viikko sitten saadakseen päiväksi lämpimän aterian itselleen. Tämän hän oli löytänyt, mutta se palvelisi aivan yhtä hyvin tässä tilanteessa.
Silmät hehkuen vaarallisesti hahmo vilkaisi vielä rakennuksen nurkalla, että katu oli tyhjillään, ja suuntasi sitten etuovea kohti.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kide »

Tessa asetteli viimeisiä astioita paikalleen. Ne välkkyivät pienen kynttelikön loimussa, jota hän kuljetti mukanaan nähdäkseen paremmin muuten hämärässä tavernassa. Sitten enää tiskin pyyhkäisy ja hän olisi valmis – kunhan vain hänen kaksi myöhäistä vierastaankin olisivat jo valmiit. Heti kun Wanhan Lohikäärmeen siirto hänen nimiinsä oli sinetöity nopealla ja liiankin helpolta tuntuneella sulkakynän heilautuksella, tällaisista illoista oli tullut arkipäivää. Ei onneksi jokailtaista, jotta Tessa sai itselleen muitakin kuin iltavuoroja, mutta ärsyttävän tavallista. Toki Tessalla oli jo ollut epäilyksensä tulevasta, mutta silti hän löysi itsensä närkästyneenä kyräilemästä tuota supisevaa kaksikkoa, jotka pitkittivät hänen iltaansa. Eikä Tessalla vielä ollut suunnitelmaa kuinka hän hoitaisi tällaiset hetket, mikäli ei itse pystyisi olemaan töissä. Tänäänkin kuultuaan, että sulkemisen jälkeen tuli varata aikaa parille vieraalle, Tessa oli viimeisten asiakkaiden jälkeen passittanut Saran takahuoneen sijasta ylös vapaaksi jääneeseen huoneeseen nukkumaan luvaten itse hoitaa iltatoimet. Se tyttö oli ehkä hajamielinen, mutta ei missään nimessä tyhmä, ja Tessa tiesi, että ennen pitkää hänen olisi keksittävä jokin selitys näille vierailleen. Tai sitten ei olisi, Tessa muistutti itseään, olihan hän nyt paikan omistaja eikä hän ollut tilivelvollinen kuin verojen kerääjälle. Ja sitäkin koin syömää vanhaa harmaahapsea kiinnosti vain mitä Lohikäärmeen kirjanpidossa luki, ei se ketkä täällä viimeisenä istuivat iltaa ja mihin aikaan. Mutta Tessa myös tiesi, että vastaus "se ei kuulu sulle" herättäisi vain paljon enemmän kysymyksiä kuin pieni valhe. Kaiken lisäksi sellainen käytös ei olisi ollenkaan Tessan tapaista, mikä synnyttäisi vain vieläkin enemmän kummastusta.

Tessa ei tiennyt mistä tuo kaksikko kävi kauppaa, eikä hänen olisi sitä kuulunut miettiäkään, mutta tottumuksesta hän oli silloin tällöin seuraillut miesten puuhia ja pisti erityisesti merkille tavaran ja maksun vaihdon ja yritti jopa arvioida rahapussin kokoa. Vilkaisu silloin ja toinen tuolloin kertoivat yllättävän paljon, jos tiesi mitä etsiä. Sitä Tessa ei tosin tiennyt mihin hän näitä tietoja käyttäisi, sillä hän ei tilittänyt huomioitaan tällä hetkellä kuin yhdelle herralle, ja olisi parempi ettei se mies tietäisi Tessan huomaavan asioita myös omissa alaisissaan. Varsinkaan, jos ne olivat seikkoja, joita ei kuulunut huomata. Enimmäkseen Tessa olikin vain tyytyväinen siitä, että tapaaminen oli vihdoin ohi ja hänkin pääsisi kotiin. Toivottavasti. Tessa katseli edelleen istumaan jäänyttä miestä kulmat kurtussa toisen jo livahtaessa ulos. Hän karisti kurkkuaan saadakseen hattunsa alla piilottelevan retkun huomion pois siitä pienestä esineestä, jota Tessa ei harmikseen tavernan hämärässä erottanut. "Jokos me oltais valmiita?" hän kysyä töksäytti ja tuijotti tiskin yli miestä kädet lanteilla. Hän asteli pois tiskin takaa ja nappasi kynttelikön pöydältä mukaansa – jos hän saisi valoa hieman lisää, hän ehkä onnistuisi erottamaan mitä mies hypisteli. Tessa ei mahtanut uteliaisuudelleen mitään ja luotti siihen, että edessään pitelemän kynttelikön valossa olisi vaikea nähdä tarkkaan mihin hän katsoi. Silmiin vai välillä hieman alemmas, ei sitä liekin ailahtelevassa valossa niin helposti huomaisi.
"Vai vieläkö sulla oli jotain tehtävää täällä? Tänään?" Tessa otti vielä pari askelta lähemmäs ja hymyili väsyneesti, vaikka hänen harmaat silmänsä liikkuivatkin terävinä. "Mää kovin mielellään painuisin jo nukkumaan", hän jatkoi vielä löpertelyään.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kuparirapu »

Hatun reuna nousi Tessan kysymykselle, ja rähmäisen näköiset silmät tulivat sen alta esiin naista tuijottamaan. Luiset kädet kiertyivät välittömästi paremmin saalinsa ympärille, kuin pelkästään kysymyksen esittämällä Tessa olisi jotenkin uhannut napata pussin itselleen. Nukkaisen parran ympäröivä suu avautui hitaasti, ja vastauksena miehen kurkusta nousi vain rohisev örähdys:
"Hööh?"
Oli kuin mies ei olisi aluksi edes ymmärtänyt, mitä Tessa hänelle oli sanonut. Hattupää vääntäytyi seisomaan, vaikka silloinkin hänen rystysensä näyttivät roikkuvan jossain polvien paikkeilla, ja hätäisestä työnsi pussin jonnekin vaatteidensa alle. Tessan hymyyn hän vastasi vain nyökyttelemällä pari kertaa epämääräisesti ja raahusti sitten ovea kohti. Mutta sitten oven takaa kuului kolahdus, ja se työnnettiin kovakouraisesti auki.
Viileä ilmavirta leyhähti sisälle, heilutellen kynttilöiden viimeisiä liekkejä ja tuoen mukanaan vaaran henkäyksen. Hattupää syöksähti läheisen pöydän alle kiireellä kuin kärppä konsanaan, hukkuen taitavasti huoneen nurkissa väijyviin varjoihin. Oven avannut hahmo seisoi edelleen oviaukossa, silmät kiertäen huonetta ennen kuin ne osuivat Tessaan sen keskellä.
"Siinä," kuului käheä ääni, ja hahmo astui sisään. Oven hän läimäisi takanaan kiinni niin että saranat heilahtivat, tarkoituksenaan nostaa pelkoa esille tuosta juonittelevasta naikkosesta. Kynttilät asettuivat viimein, ja niiden valossa tulijan piirteet tulivat näkyviin.
"Lurjus" Yeel, joka ennen oli tunnettu pelottavana yksilönä kaupungin rikollisissa piireissä, oli enää pelkkä varjo entisestään. Mies oli laihtunut melkoisesti, ja hänen ihollaan oli sairalloinen harmaankalpea sävy. Nyt kaikki arvet, joita hän oli kantanut yllään kuin voitonmerkkejä konsanaan, näyttivät pintaan nousseilta suonilta kuin elämänsä ehtoolla olevan vanhuksen. Mutta näistä huolimatta Yeelin toisessa kädessä näkyi esille vedetty veitsi, ja silmissä kajasti pelottava hehku.
"Siinä se nyt seisoo, pehmeänä ja lämpimänä kuin leipurin rouva. Ei näytä yhtään siltä, että olisit myynyt muiden henkiä. Onkos sinulla hyvät oltavat, onko?" Yeel kysyi, ääni kurlahtaen limaisesti loppua kohden. Rosvo taipui yskimään keuhkojensa pohjasta nousevaa yskää, joka näytti salpaavan häneltä hetkeksi hengityksen.
Sivummalla, varjojen perukoilta, likainen käsi nousi työntämään läheisen ikkunan salpaa varovaisesti auki.
Yeel suoristautui, ja pyyhki huulilleen nousseen liman hihansuuhunsa. Hän heristi veistään Tessaa kohti, ja jatkoi kuumeista syyttelyään:
"Ne sanovat minua murhaajaksi, ja silti tuollaisella pikkuneidillä on vaikka kuinka monta henkeä omallatunnollaan, ja silti on vain yhtä hymyä! Mitä sulle luvattiin, häh? Millä hinnalla menit myymään meidät? Minä tiedän että se olit sinä, kaarti ei niitä ottanut kiinni! Se oli se helvetistä noussut paholaismaagikko ja sen rakkikoirat! Sen helmoja sinäkin kumartelet, minä tiedän!"
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kide »

Mitä ikinä tuo lätsäpää olikaan saanut käsiinsä, pysyi yhtä visusti piilossa kuin miehen puheenlahjatkin. Tessa huokaisi harmistuneena, mikä kävi sopivasti myös väsymyksen haukottelusta, kun esine sujahti taskun uumeniin. Tessa oli jo toistaa kysymyksensä vaikuttaessa siltä, että osa tämän miehen päänsisuksesta oli joskus lusikoitu ulos ja korvattu sahanpurulla. Ehkä sokea käskyjen tottelu saattoi aiheuttaa sellaista. Tai liian monta iskua päähän. Tessa painoi mieleensä, ettei voisi päästää kumpaakaan tapahtumaan itselleen Zahirin palveluksessa. Mutta sitten mies lähtikin laahustamaan oven suuntaan ja Tessa marssi tyytyväisenä perään valmiina lukitsemaan ovet ja samalla päivän työt taakseen. Vaan ovi aukenikin itsekseen ja ulkoa sisään kiiruhtava ilma puhalsi yhden Tessan pitelemistä kynttilöistä savuisasti sammuksiin. Tessa ehti tuskin nähdä mihin hänen viimeinen asiakkaansa vilahti, kun tuo oli jo piilossa katseilta. Häntä nauratti miehen säikkyvä luonne, mutta yhtä kaikki oli niin harvinaista saada ketään sisään tähän aikaan, että naurun sijasta Tessan suusta kuului vain hämmentynyt puhahdus.
"Me ollaan jo kiinni, niin kuin kaikki kyllä tietää", Tessa ilmoitti napakasti, vaikkakin äänessään nyt jo aitoa väsymystä. Hän ei jaksaisi enää tänään ojentaa ainuttakaan turhan humalaista. Varsinkin, kun tuosta ryysyläisestäkään ei näyttäisi olevan edes henkistä tukea.
Tessa sai tuskin sanottavaansa loppuun, kun vastaukseksi kuului yksi ainut käheä sana. Tessa ei tunnistanut miestä, mutta jokin hänen sanansa sävyssä ja tavassa tuijottaa sai naisen veren hyytymään. Oven paukahtaessa samassa kiinni ja miehen astuessa eteenpäin Tessan suusta pääsi väkisin säikähtänyt älähdys.
"Mitäs pirua..." sanat takertuivat Tessan kurkkuun, kun miehen likaiset ja luisevat, mutta myös pelottavan kylmän ilmeen alaiset kasvot tulivat näkyviin. Samoin kuin puukko, jonka likaisuudesta kertoi sen pinnan hyvin heikko heijastus kynttilänvaloa. Tessa perääntyi pari askelta ja kolautti jalkansa ilkeästi tuoliin. Mitäs pirua tosiaan? Hän ei tunnistanut miestä, mutta tunnisti sitäkin helpommin kyllä tuon aikeet. Vaan mistä syystä?
Miehen alkaessa puhua hänen äänensä kertoi yhtä paljon miehen kunnosta kuin tuon sairaanloiset kasvotkin, mutta se ei tarkoittanut, etteikö mies olisi vaarallinen. Ehei, päinvastoin, tämä näytti juuri sellaiselta mieheltä, jolla ei ollut menetettävää.
Tessa jäi kuuntelemaan miehen rahisevia sanoja ja seuraamaan niin varautuneena tuon jokaista liikahdusta, ettei hän huomannut tai sen paremmin enää edes muistanut toista seuralaistaan, joka valmisteli parhaillaan pakoreittiä itselleen. Myynyt henkiä? Tessa mietti harmaat silmät pintaan pyristelevästä pakokauhusta suurentuen. Hän myi tietoja, vain tietoja, ja niitäkin nykyään pelkästään Zahirille minkä Tessa oli ainakin uskonut pysyneen kohtuullisen hyvästi salassa. Muutenhan hän ei enää Lohikäärmeessä saisi kenestäkään mitään irti. Tämä ei ollut Zahirin rakkikoiria, mutta jotenkin sen täytyi siihen maagikkoon liittyä. Niin paljon oli tapahtunut ja aikaakin kulunut kahdesta kolmeen kuunkiertoa, että yllättävä muistikuva tuntui kuin iskulta päähän. Muisto, jonka Tessa oli antanut itsensä unohtaa sen jälkeen, kun Ranyard oli raahannut ruumista juuri tämän lattian poikki, jolla he nyt seisoivat. Hän oli kuvitellut asian olleen sillä selvä ja itsensä turvaan Zahirin puolelle käännyttyään.
Kuinka typerä hän oli ollutkaan.
Nyt Tessa muisti kuun valaiseman kujan ja kilisevän pussin, joka oli yhtä likainen kuin tämä mies hänen edessään. Hän muisti sanat, jotka voittivat likaisuudessaan kaiken muun. Hän muisti taiteilunsa kahden tulen välissä, joista oli luullut valinneensa sen oikean. Näin oli aluksi ollutkin, mutta nähtävästi vanhalle valinnalle löytyi vielä yksi velkoja. Hän ei ollut voittanut, hän oli vain pitkittänyt häviötään.
Miehen yksiessä niin, että seinät kaikuivat, Tessa sujautti hikiseksi muuttuneen kätensä hameen taskuun. Siellä kämmen tapasi Ranyardin antaman tikarin kylmän kahvan. Se toi hyvin vähän lohtua, mutta Tessalle kelpasi juuri nyt vähäisimmätkin rippeet. Hän ei edelleenkään ollut aivan varma, saattoiko mies olla jäänne Caylan joukkiosta, mutta epäilys alkoi inhottavasti varmistua miehen jatkaessa puhumistaan. Lisäksi Tessasta alkoi tuntua, että tuon kasvoissa saattoi kuin saattoikin olla jotain tuttua.
Tessan hengitys oli muuttunut pinnalliseksi ja nopeaksi, mutta hän pusersi väkisin vastauksen suustaan: "Sulla on nyt väärä kohde, vaan ehkä mää voisin auttaa selvittään syyllisen. Mitäs sanot, jos kaatasin sulle kupposen olutta ja kerrot kaiken." Tessan ei onnistunut pitää ääntään täysin vakaana, mutta tässä tilanteessa hän oli tyytyväinen lopputulokseen. "Sulla on varmaan nälkäkin. Lämmin keitto tekis hyvää, eikö?" Muutakaan keksimättä Tessa päätti ottaa taktiikakseen puolittaisen myöntelyn ja tilanteen pitkityksen. Ehkä tuon miehen riutuneen kehon huudot menisivät verenhimon edelle ja Tessa saisi juotettua miehen sellaiseen kuntoon, että pääsisi pakenemaan. Tai sekin riittäisi, että hän saisi jututettua miestä uuteen yskänpuuskaan asti, jolloin olisi aika kokeilla tikarin purevuutta oikeaan lihaan. Kunpa vain hän pysyisi siihen. Kunpa hänen kätensä eivät tärisisi liikaa ja hän muistaisi mitä Ranyard oli neuvonut. Hänellä ei olisi kuin yksi pikkuruinen tilaisuus.
Kunpa vain hänen hermonsa eivät juuri silloin pettäisi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kuparirapu »

Yeel paransi otettaan veitsestään, samalla yrittäen peitellä kuinka hänen kätensä oli alkanut tärisemään. Äskeinen raivonpurkaus ei ollut tehnyt hyvää hänen runnellulle kunnolleen, mutta roisto puristi itsestään voimia pysyä pystyssä.
"Älä edes aloita tuota paskaa!" hän ärjyi Tessalle, ja veitsi teki samalla varoittavan kaaren ilman halki. Mies joutui vetämään pari kertaa henkeä, kuitenkin silmät naulittuna Tessaan herkeämättömästi.
"Sinäkö kuvittelet, että potkimalla minun eteen haisevia armopaloja olisi asiat sillä selvä? Mitä heille tehtiin? MItä se maagikko teki jätkille, heti kun olit kavaltanut ne sille kunniattomalle äpärälle? Ne ovat kadonneet, ei merkkiä eikä jälkeä missään. Manasiko se heidät jonnekin Dezijarin syvimpään loukkoon iäisyyksiksi?"
Ikkunan nurkalla oleva salpa liukui hitaasti pois paikaltaan, ja hämärästä kurkottava käsi liikkui työntämään sitä varovaisesti raolleen. Liike oli niin hdasta, että sivusilmään näytti kuin ikkuna olisi koko ajan ollut raollaan.
Yeel nielaisi tahmeasti, ja pyristi toisella kädellä paitaansa paremmin ympärilleen. Katsoen Tessan säikähtänyttä ilmettä hän haki niitä sanoja, joita oli mielessään toistellut koko tämän ajan. Ne joihin hän oli takertunut, ja jotka yksin olivat pitäneet hänet liikkeessä. Mutta nyt ne kaikki tuntuivat menneen toistensa kanssa sekaisin, eikä hän tiennyt mistä olisi pitänyt aloittaa.
"Me käskettiin sinun antaa nimet, ja pitää se nätti suu supussa! Minä sanoin sen, enkö sanonutkin? Mitään muuta asiaa sinulla ei ollut meidän tekemisiin. Mutta sinä kerroit sille jotain, minä tiedän kyllä! Jotain se maagikko sai selville, ja se järjesti kaikki muut hengiltä!"
"Kullallako se sinut osti? Vai lupailiko leveää elämää meidän kustannuksella? Ja minä muka olen olen murhaaja, minä olen jokaisen ottanut hengiltä omin käsin. Sinulla ei ole kanttia siihen, ja silti leikit että...että kehtaatkin, että sinä KEHTAAT!"
Yeel astahti yllättäen muutaman askeleen eteenpäin, koko keho väristen kuumehorkassa. Ikkunan alla kyyristelevä hahmo vaikutti odottaneen tilaisuutta koko tämän ajan, ja yhdellä sulavalla liikkeellä syöksyi ulos yöhön. Liike ei jäänyt Yeeliltä huomaamatta, mutta hänen kääntyessä ärähtäen sen suuntaan oli näkyvissä vain tyhjä ikkuna. Roisto pälyili muutaman kerran huoneen nurkkiin, ja jatkaen äskeistä harhaista puhettaan sanoi:
"Minä kuulen ne joskus...öisin ne huutavat korvissa niin että on tulla hulluksi. Dzef...Potmas...Hickar...Madonsilmä..., ulvomassa kuin teurastetut siat. Kuuletko sinä niitä lämpimässä sängyssäs, mitä?"

Samaan aikaan lättähattu kompasteli katua pitkin, ontuen hieman polvea jonka oli kolhinut kipeästi katukiviin hyppynsä takia. Hänen silmänsä pälyilivät edestakaisin, etsien jotakuta tuttua jolle kertoa asiasta. Koska pomo oli antanut käskyn pitää majatalosta huolta. Majatalosta, ja tuosta likasta. Sitä varten täytyi etsiä joku menemään paikalle.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kide »

Mielistely ei siis uppoaisi, eikä lupaus mahantäytteestä, Tessa sai pistää merkille perääntyessään varoittavasti ilmassa pyörähtävää puukkoa. Hätäinen henkäys pakeni ilmaan, kun hän tuolia altaan pois rahisteltuaan törmäsi takamuksellaan pöytään. Täydellinen pakokauhu oli jo ottaa vallan, mutta Tessa takertui miehen raskaaseen hengityksen tasaamiseen kuin pelastavaan köyteen. Mies oli heikko, mutta näytti haluavan jatkaa puhumistaan ja päästä jakamaan tämän kokemansa vääryyden. Ehkä Tessalle siis vielä avautuisi tilaisuus, kunhan mies ei lopullisesti menettäisi malttiaan ennen sitä.

Tessa oli nyt varma, että tässä seisoi viimeinen jäänne Caylan alaisista, eihän tälle muuta selitystä ollut. Houkutus vastata hänelle syljettyihin kysymyksiin oli suuri. Hän olisi voinut tarinoida mitä vain. Se oli pako. Tai vain kaupungista ulos ajo. Mies löytäisi ystävänsä pohjoispuolen metsästä ja sinne hänen pitäisi kiireesti suunnata. Tai sitten kaarti oli lopulta päässyt heidän jäljilleen ja jäänteet löytyivät viemäreistä. Tai... Tai... Tai sitten hän ei enää sanoisi mitään, mikä saisi tämän miehen irvikuvan kiihtymään kuten hetki sitten. Nyt saattoi olla parempi odottaa hiljaa, vaikka puhe olikin paras Tessan lahjoista. Tuo mies ei uskoisi paniikissa kyhättyjä selityksiä sen paremmin kuin totuuttakaan, jos se poikkeaisi hänen näkemyksestään. Niinpä Tessa pysyi hiljaa tyytyen nieleskelemään kurkussa kuristavaa palaa. Ja pyyhkimään hikistä kättään hyvin varovasti taskun sisäkankaaseen ennen kuin otti uudestaan tikaristaan kiinni.
Uuden syytöstulvan kohdalla Tessa olisi jälleen halunnut puolustautua. Hän jo avasi suunsa mieli täynnä tekaistuja vastalauseita, mutta napsautti sen sitten kiinni. Mies vain jatkoi puhumistaan kuin pakotettuna ja päästi ulos ilmeisesti kaiken, mitä oli ehtinyt miettimään. Hän halusi päästä puhumaan suunsa puhtaaksi kuin viimeisessä synninpäästössä. Eikä Tessan nerokkaimmistakaan sanoista siellä välissä olisi apua, mutta haittaa sen sijaan saattaisi ollakin.
Kuinka avuttomalta Tessa itsensä tunsikaan, kun hänen ainoa aseensa oli nyt hyödytön ja tilalla vain tikari, jota hän hävin tuskin osaisi käyttää.
Miehen puhe kiihtyi entisestään ja hänen äänessään oli yllättävän paljon voimaa hänen ulkoiseen kuntoonsa nähden. Kuin sanoistaan voimaantuneena roisto askelsi lähemmäs saaden Tessan jälleen hätääntyneenä perääntymään sen mitä pöydän reunaa myöten kykeni kompastumatta seuraavaan tuoliin. Mies oli jo aivan liian lähellä. Tessa saattoi haistaa tuon ummehtuneen sairaan löyhkän, johon sekoittui karvas hiki ja ulosteiden pistävä haju. Kuinka hänen olisikaan tehnyt mieli perääntyä useampi askel lisää, mutta miehenkin pysähdyttyä hän ei uskaltanut. Ja myös Tessan huomion varasti sillä hetkellä kauempaa tavernasta kuulunut ääni. Vasta silloin Tessa muisti seuralaisensa.
Penteleen perskarvan arvoinen paskiainen! Tessa manasi katsellessaan puoliavoimeksi jäänyttä ikkunaa. Menettäessään malttinsa hän samalla menetti hyvän tilaisuuden, kun myös hänen ahdistelijansa huomio kiinnittyi yllättävään ääneen ja liikkeeseen. Tessan käsi kiristyi tikarin kahvan ympärillä, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Kuumeiset silmät olivat jo palanneet tuijottamaan reikiä häneen häiriötekijästä sen suuremmin välittämättä.
Jos mää tästä selviän, sut mää nyljen seuraavaksi, saamarin pelkuri! Tessa vielä lupasi yön pimeyteen karanneen hahmon perään ja kiristeli hampaitaan. Tarkentaville lupauksille ei jäänyt aikaa, kun Caylan viimeinen liittolainen jo jatkoi Tessan pommittamista ahdistavilla puheillaan. Hetken, ihan pienen hetken, Tessa koki jopa sääliä tuota hänen henkeään janoavaa miestä kohtaan. Ei tuolla roistolla ollut ehkä koskaan paljoa ollutkaan, mutta nyt hän oli menettänyt senkin vähän. Hän, kuten ne muutkin Caylan liittolaiset, olivat olleet Phoeben pohjasakkaa, joista ei ollut kuin varastamaan ja murhaamaan. Joille toisen henki ei merkinnyt mitään, saatika omaisuus. Jotka elivät omien lakiensa mukaan ja tarpeen tullen rikkoivat niitäkin silmiään räpäyttämättä. Mutta myös he olivat mitä ilmeisemmin onnistuneet kokemaan jonkinlaista yhteenkuuluvuutta omassa joukossaan. Toisistaan he olivat saaneet perheen ja jopa välittäneet siitä omalla kieroutuneella tavallaan.
Vaan saman tien tuo hetkellinen välähdys sääliä oli poissa harmaista silmistä ja korvautui kasvavalla epätoivolla.
"Mää... Mää... todella olen pahoillani", Tessa sanoi ääni värähtäen. Hän yritti varovasti ottaa pari askelta taaksepäin tuolien välistä päästäkseen pinteisestä paikastaan väljemmille vesille, mutta valmistautui pysähtymään heti, jos liike näyttäisi hermostuttavan miestä entisestään.
"Mites olis malja sun tovereille? Nehän on sen ansainnu", hän jatkoi nopeasti.
Se penteleen maagikko lupauksineen! Kuinka typerä mää olin, kun luulin sen saamarin sopimuksen tuovan turvaa.
"Ja pikku muistelon, eikö?"
Tai kun mää luulin, että ne menneet tosiaan on menneitä. Että mää voisin huijata kaikkia.
"Säähän olet ainut, joka voi sen niille vielä antaa." Tessa osoitti kädellään tiskiä ja sen takana avautuvien pullojen rivistöjä. Hän ei kerta kaikkiaan keksinyt muutakaan kuin yrittää vielä kerran vedota roiston ruumiin tarpeisiin. Ja niin, ehkä siinä samalla sielunkin, kuolleiden tovereiden kautta. Ja kunhan hän pääsisi tiskin taakse, hän uskoi ehtivänsä takaovesta ulos ennen kuin jäisi kiinni ja saattaisi jopa voittaa juoksukisan tuon limakeuhkon kanssa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kuparirapu »

Yeel tunsi inhottavan pistelyn rintakehässään, joka oli pahentunut äskeisen purkauksen jäljiltä. Samanlaiset roihahdukset olivat pitäneet hänet liikkeessä tänne asti, mutta hän alkoi huomata ettei keho kyennyt enää pitkään seuraamaa perässä. Ottaen syvän henkäyksen, varovaisesti jotta hän ei yllyttänyt keuhkoistaan uutta yskänpuuskaa, Yeel seurasi murhaa hautovilla silmillään Tessan varovaista liikettä sivummalle. Nainen ei sitä tiennyt, mutta tuolla ei ollut pakopaikkaa, joten Yeelillä ei ollut hätää seurata perässä.
Naikkosen äänessä kuului selkeä, nouseva hätä, sellainen jonka Yeel oli kuullut jo monen monta kertaa elämänsä aikana. Ymmärrys siitä, että aiemmin vähätelty uhka olikin tullut aivan liian lähelle. EIkä puolustukseksi löytynyt enää kuin omat kaksi kättä. Kun Tessa lausui ääneen olevansa pahoillaan, ja tuossa hetkessä se kuullosti Yeelin korvaan jopa rehelliseltä, näkyi katurosvon olemuksessa muutos. Hänen hartiansa laskeutuivat hieman, ja otsa painui ryppyyn punoittavien silmien ylle. Ainoa, mitä hän oli halunnut, oli että tuo nainen ymmärtäisi mitä oli tehnyt. Joutuisi kuvittelemaan, mitä oli päätöksellään saanut aikaiseksi Yeelille...ja muille. Tessan kehotuksesta Yeel kohotti katseensa, ja antoi sen pyyhkiä hyllyssä odottavien pullojen yli. Monta tuttua, ja monia jotka näyttivät tutustumisen arvoisilta.
"Muistelot olisi varmasti paikallaan. Sellaisen ne ansaitsevat, joka ikinen niistä hölmöistä," Yeel sanoi, ja ohikiitävän hetken ajan hänen äänensä kuulosti voipuneelta, suorastaan väsyneeltä. Mutta sitten hänen silmänsä siirtyivät Tessaan, ja ilmassa tuntui uhkaava kireys.
"Koska mikään ei heitä enää tuo takaisin. Siksipä viimeisenä lahjana jätkille minä annan sinun henkesi. Pidän sitten pienet muistopuheet, ennen kuin jätän sinut tänne jotta saavat aamulla löytää."
Yeel otti askeleen Tessaa kohti, ja nyt miehen koko keho oli jännittynyt toimintaan.
"Katsotaan, paljonko sinusta jätän niille tunnistettavaksi," hän lausui julmalla äänellä, ja veti veitsen tottuneella liikkeellä lähelle kylkeä, valmiina iskemään.

Silloin etuovelta kuului kolahdus.

Yeel jähmettyi paikalleen, ja vilkaisi murhaavasti sitä kohti. Jos tuo nainen nyt huutaisi, hän repisi tältä kielen ensimmäisenä...
Äänekkäästi paukahtaen Wanhan Lohikäärmeen etuovi tönäistiin auki, ja ensimmäinen tunkeutuja oli sisällä ennen kuin se ehti heilahtaa ammolleen sisäseinää vasten. Sisään purkautui joukkio, kädet tyhjinä mutta katseet tarkkaavaisena. Ja nähdessään tilanteen he kiersivät välittömästi Yeelin ympäri laajaksi piiriksi, pitäen etäisyyden häneen mutta selvästi piirittäen roiston. Yksi heistä siirtyi oitis Tessan vierelle, ja pitäen katseensa Yeelissä tarttui vakaasti omalla vyöllään olevaan puukonkahvaan.
Avonaisesta ovesta harppoi muiden jäljessä pitkähkö, hoikka mies vakain askelin. Hänen toinen kätensä lepäsi vyöllä, tukevan rautanuijan vierellä, ja hänen ranteitaan koristivat hopeanharmaa rengaspari. Ruskeat silmät, joista joskus aiemmin oli saattanut löytää myötätuntoa ja lämpöä, arvioivat majatalon tilanteen horjumattoman tyynesti. Ja hänen selkänsä takana, ovenkarmin vierellä, kurkisteli äskeinen lättähattuinen pikkurikollinen joka heidät oli onnistunut löytämään.
"Kaikkien pitäisi tietää, ettei tähän majataloon ole tuolla tavalla asiaa. Väitätkö ettet tiedä sitä?" Vareo lausui äänellä, jonka paino tuntui ulottuvan ilman yritystäkin kaikkialle huoneessa. Yeel vilkaisi muita paikalle saapuneita, ja huomasi yllätyksekseen jokaisen odottavan aivan hiljaa. Selvästi tuo kaljupää oli johdossa, ja ilmeisesti muut kuuntelivat tätä tunnollisesti.
"Tuo narttu myi kavereitani, ja se maksoi heidän henkensä...," Yeel aloitti, mutta Vareon ääni keskeytti hänet alkutekijöihinsä:
"He hävisivät, ja he kuolivat. Juuri nyt kannattaa huolehtia omasta hengestäsi. Tai siitä, mitä siitä enää on jäljellä."
Yeel mulkoili Vareota murhaavasti, mutta tämä ei siitä hetkahtanut. Kohottaen katseensa hän puhutteli Tessaa:
"Päästänkö hänet menemään, vai haluatko päättää hänen kohtalostaan?"
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kide »

Tätä roistoa oli vaikea lukea. Kuten heitä usein olikin, vaan tätä miestä vieläkin hankalampi. Miestä ei oltu ilmeikkyydellä siunattu, eikä hänen heikko vointinsa ainakaan helpottanut asiaa. Sairaalloiset kasvot ja riutunut keho tuntuivat vääntävän kaikki ilmeet ja eleet aivan vääristyneiksi. Tessa säpsähtikin vielä lisää taaksepäin, kun mies yllättäen laski hartioitaan ja hapsuiset kulmakarvat painuivat puristamaan noita särjen silmiä, luullessaan tuon hyökkäävän siltä seisomalta hänen kurkkuunsa. Tikari nousi jo melkein ulos taskusta, mutta ei olisi ehtinyt puolustamaan omistajaansa, mikäli mies olisikin loikannut eteenpäin. Vaan eipä tuo liikahtanutkaan. Ja jos Tessa nyt tulkitsi oikein, tuo lurjus näytti nielevän hänen sanansa ja pitävän niistä. Tessa antoi kätensä laskeutua hameen laskosten väliin, taskuunsa, hyvin hitaasti takaisin. Olisiko tässä hänen tilaisuutensa? Oliko hän tosiaan onnistunut? Pieni pilke toiveikkuutta uskaltautui Tessan katseeseen ja se sai vain lisää loistoa, kun roisto puhui "niistä hölmöistä" tovereistaan ja hänen karkean äänensäkin takaa loisti myötätunto. Ja oliko siinä todella mukana myös ikävää?
Tessa juhli jo mielessään. Pakosuunnitelma oli valmis ja nyt hänen täytyisi se vain malttaa rauhassa toteuttaa mahdollisimman hyvän etumatkan saadakseen. Vaan nämä juhlat alkoivat aivan liian aikaisin ja päättyivät äkisti kuin sydämen pettäessä. Melkein Tessan sydän olikin pettää, kun roiston äänensävy seuraavilla sanoilla yllättäen muuttui. Nuori sydän löysi muutaman epäsäännöllisen harhalyönnin jälkeen takaisin tasaisen kiivaaseen rytmiinsä, mutta sen omistaja ehti jo miettiä, olisiko ollut hänelle suopeampaa, jos tuo veren ja elämän keskus olisikin pysähtynyt kokonaan päättäen kaiken. Nopeasti ja kivutta.
Miehen astuessa uhkauksensa kera eteenpäin Tessakin jännitti itsensä ja veti viimein tikarinsa esiin. Jostain hänen sisältään löytyi se eläimellinen vaisto, joka ei antanut luovuttaa vaan vaati taistelemista viimeiseen asti. Tessan puhdas hammasrivistö vastasi keltaruskeaan irvistykseen. Hän ei lähtisi täältä ilman vastarintaa! Tessa kohotti omaa asettaan ja tuijotti silmät viiruina Yeeliä.
"Sulla ois vielä mahdollisuus lähteä täältä henkes kanssa", hän sähähti varoittavasti. "Ja vaikka sää mun nyt ottaisitkin, niin mää lupaan, ettet elä pitkään sen jälkeen. Sut tullaan hoitelemaan yhtä helposti kuin kaveriskin." Tessa oli alusta asti hylännyt uhkailun mahdollisuuden tietäen sen olevan turhaa tällaista roistoa vastaan, vaan nyt kun mitään hävittävää ei enää ollut, hän päätti käyttää viimeisenkin oljenkortensa. Tessa tiesi, että hänen äitinsä olisi ainoa, joka jäisi suremaan hänen peräänsä, mutta tässä tilassa hän ei epäröinyt, etteikö valhe menisi täydestä. Paljon epätodennäköisempää vain oli, että sillä olisi mitään vaikutusta.
Eikä sillä näyttänyt olevankaan.
Tessa koetti tyhjentää mielensä muistellen Ranyardin ohjeita. Yeel näytti ottavan paremman asennon tottuneesti. Liian tottuneesti ja pelottavan vaivattomasti. He molemmat kiristivät otetta teräaseistaan, kun kova kolahdus halkaisi paikalleen seisahtuneen ilman.
Tessan katse räpsähti Yeelin lailla ovea kohti, joka melkein samassa lennähti auki. Epätoivo alkoi nakertaa eläimellistä hulluutta, joka oli rohkaissut Tessaa taistelemaan, kun hän kuvitteli ovesta vyöryvän sisään lisää Caylan joukkoja. Hänestä ei todellakaan jäisi paljoa jäljelle. Muutamassa silmänräpäyksessä tupaa täyttikin useampi toinen toistaan karkeamman näköinen mies, mutta mikä tärkeintä, tutun näköinen mies. Zahir Athertonin miehiä, joista monet Tessa oli oppinut tunnistamaan. Yhden siirtyessä Tessan vierelle, tikaria pidellyt tärisevä käsi valahti alas toisen laskeutuessa viereisen tuolin selkänojan päälle tukea hakemaan. Tessa tuijotti miehiä harmaat silmät ammollaan ja suu puoliksi avoimena. Hän huomasi huohottavansa, vaikka ei edes osannut sanoa milloin oli ehtinyt hengästymään. Niinpä hän napsautti suunsa nopeasti kiinni ja yritti tasoittaa hengitystään hiljempaa nenän kautta.
Hänkö sittenkin pelastui?

Muiden perässä, rauhallisemmin askelin tavernaan tuli vielä yksi mies. Kaljua päätä kantoi suoraselkäisempi ja jollain tapaa itsevarmempi varsi kuin muita. Kenellekään ei ollut epäselvää kuka juuri nyt johti täällä. Miehen astuttua paremmin valoon, Tessa tunnisti nuo kasvot. Vareo. Nyt miehen kasvot olivat viileät ja ilmeettömät, kuin ne olisivat vaaran sijasta arvioineet kivikuorman painoa, mutta ne olivat kuitenkin samat kasvot, joille Tessa oli jutellut. Tuo oli se parrakas kuontalo, joka oli jäänyt Tessan mieleen juuri ilmeidensä ansiosta. Sen ansiosta, että niiltä oli yllättäen löytynyt kirjo ilmeitä, joihin hän ei normaalisti tällaisessa seurassa törmännyt. Vaan se mysteeri oli jäänyt Tessalla selvittämättä ja muiden, painavempien asioiden jalkoihin.
Tessa kuunteli yllättyneenä Vareota, joka kävi sanoillaan ensimmäisenä hänen ahdistelijansa kimppuun. Ehkä Tessa ei ollut sittenkään ollut aivan hakoteillä kuvitellessaan, että hän ja Wanha Lohikäärme olivat uuden sopimuksen myötä todella suojeluksessa. Tai ainakin hän sai jakaa tämän Lohikäärmeen saaman huolenpidon. Tessan hengitys tasaantui viimein, kun hän saattoi rauhoittuen luottaa siihen, että kaikki oli nyt hyvin. Ainakin tältä iltaa.
Yeelin puolustelut olivat kuin soran ropinaa kalliota vasten. Kontrasti noiden kahden miehen välillä oli kuin yöllä ja päivällä, niin tyynen välinpitämättömänä Vareo pysyi vihassaan puhisevasta Yeelistä välittämättä. Liiankin välinpitämättömältä, jos Tessalta kysyttiin, sillä hänelle nousi tästä ällöttävästi mieleen Zahir.
Jos Tessa oli hetki sitten ajatellut Wanhan Lohikäärmeen olevan se arvokas asia ja hänen tulevan osana kalustoa, muutti Vareon häneen seuraavaksi kohdistama kysymys tuon käsityksen nopeasti. Tessa räpäytti hämmentyneenä silmiään ja nielaisi. Hänkö saisi päättää tämän ryökäleen kohtalosta? Hänkö saisi miehen joko vapauttaa tai tuomita?
Tessa veti syvään henkeä ennen kuin vastasi: "Tuo ei poistu täältä enää elävänä." Tessa oli ehtinyt rauhoittua sen verran, että hänen äänensä kuulosti jo melko vakaalta. Ja viileän tunteettomalta juuri langetettuun kuolemantuomioon nähden, vaikka nainen ei tätä ironiaa itse huomannutkaan. Hän vilkaisi kylmästi Yeeliä ennen kuin kääntyi puhumaan taas Vareolle. "Mutta sitä ennen mää haluan tietää, ettei noita oo lisää jossain. Että tää tässä on lajinsa viimeinen." Tessa jäi katsomaan Vareota odottaen, että mies kyllä ymmärtäisi mitä hän tarkoitti.
"Vaan se lienee parempi hoitaa köökin puolella", Tessa vielä lisäsi ja vilkaisi merkitsevästi yläkerran portaikkoa kohti. Heillä ei ollut tänään kuin pari yöpyvää asiakasta, jotka Tessa muisti vasta nyt samoin kuin sen, että hän oli luvannut myös Saran saavan nukkua huoneissa. Tätä ennen mikään tuskin olisi tyttöä voinut herättää, mutta oven paiskaisusta kuulunut ääni oli saattanutkin. Vaikka onneksi tavernassa oli totuttu kolahduksiin vielä yömyöhälläkin viimeisten asiakkaiden ja siivouksen takia. Tessa päätti kuitenkin käydä vilkaisemassa portaikkoa ja ylätasannetta viitottuaan ensin miehiä keittiön suuntaan.

Tessa olisi myös halunnut kiittää. Itse asiassa hän olisi halunnut puristaa saapuneista miehistä jokaisen suureen halaukseen ja olisi ollut valmis vaikka suukottamaan noita ruokottoman likaisia ja haisevia suita, niin kiitollinen Tessa oli. Vaan vuolaat kiitokset täällä ja nyt olisivat sopineet tilanteeseen yhtä hyvin kuin kirkkaan keltainen kukkamekko hautajaisiin. Kiitosten aika tulisi kyllä, mutta myöhemmin. Tessalla oli jo mielessään minkä pullon hän Lohikäärmeen kätköistä uhraisi, kunhan painavammat asiat oli ensin hoidettu.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kuparirapu »

"Selvä," Vareo totesi, ja käänsi katseensa takaisn Yeeliin.
"Yrittääkääpä, senkin rakit, niin pääsette mukana Dezijaria tapaamaan," Yeel sähisi ja sohaisi veitsellään pari kertaa ilman halki. Zahirin kätyrit eivät vastanneet sanalliseen haasteeseen, mutta heidän ilmeensä vakavoituivat hivenen. Nurkkaan ajettu rotta purisi ketä tahansa, jopa oman henkensä uhalla.
"Meillä ei ole koko iltaa," kuului Vareon ääni sivummalta, ja kaikki katseet kääntyivät miestä kohti, myös Yeelin. Vareo ei ollut edes tarttunut aseisiinsa, vaan astui yksinkertaisesti lähemmäs Yeeliä. Nähdessään kuinka hänen uhkauksena eivät näyttäneet vaikuttavan Vareoon, Yeel päätti heittäytyä sanoista tekoihin ja äristen syöksyi veitsi ojossa tätä kohti. Terä välähti ilman halki, ohittaen Vareon paidanhelman tämän kääntäessä lantionsa pois iskun tieltä. Yeel kompasteli askeleen verran, valmistautuen iskemään ja pitämään kiinni kuvitelmastaan omaavansa yliotteen tuohon raivostuttavaan kaljupäähän.
Vaan silloin Vareon toinen käsi näytti liikahtavan, yhtä sujuvalla liikkeellä kuin käärme, ja samassa hänen kätensä tarrasi kiinni Yeelin ranteeseen. Tämä ähkäisi yllättyneenä, tajuamatta aluksi mikä hänen kätensä oli pysäyttänyt kesken liikkeen, ja samassa kova lyönti rusahti Yeelin poskeen kuin tyhjästä. Likainen rosvo räpytti silmiään häkeltyneenä, tuntien kuinka kipu syttyi hitaasti hänen poskelleen. Kuin se olisi yhtä ihmeissään Vareon käsien nopeudesta kuin hänkin. Vaan sama hämmennys sinetöi Yeelin kohtalon, kun isku upposi hänen alavatsaansa salvaten hengityksen. Yeelin kakoessa kurkunpohjalta nousevaa limaa Vareo tarrasi säälimättömästi tätä kurkusta ja taivutti taaksepäin. Sameat silmät pyörivät kuopissaan, suu kävi kuin ilmaan hukkuvalla kalalla, ja Vareon vahvojen käsien otteessa Yeel painettiin lattialle niin että läimähti. Vareo sysäsi veitsen pois hervottomiksi valahtaneista sormista, ja suoristautui Yeelin maatessa hänen jaloissaan. Vinkuvasti hengittäen, hädin tuskin tajuissaan, mutta ainakin hengissä.
"Sulkekaa ovi, jotta tänne ei eksy uteliaita. Ja viekää hänet keittiöön," Vareo sanoi, ja välittömästi Zahirin alaiset astuivat tottelemaan. Yksi tarkisti ulko-ovesta kadun olevan tyhjä, ja kaksi muuta raahasivat Yeelin tiskin taakse keittiötä kohti. Vareo kääntyi Tessaa kohti, eikä miehen otsalle näyttänyt kohonneen edes hikeä. Hän vain paransi hieman ranteissaan roikkuvien renkaiden asentoa, ja kysyi:
"Ehtikö hän vahingoittaa ketään? Jos jotain kävi, niin lähetän jonkun noutamaan parantajan paikalle."
Vareon katse osui Tessan pitelemään tikariin, jonka terästä hämärä valo kiilsi.
"Näytät olevan valmistautunut ongelmiin," Vareo totesi ja nyökkäsi Tessalle vakavasti. "Hyvä. Koskaan ei tiedä, miten asiat voivat kääntyä, emmekä me voi olla paikalla joka hetki."

Takahuoneen puolelta kuului pari narisevaa kolahdusta, ja sitten vahvempi tönäys. Yksi Zahirin alaisista harppoi esiin ja heitti Vareolle murtuneen puukiilan palan.
"Takaovi oli kiilattu tällaisella jumiin. Ettei ole teidän omia?" hän kysyi Tessalta. Vareo pyöritteli kiilaa sormissaan, ennen kuin asetti sen tiskille ja astui keittiön ovea kohti. Hän vilkaisi vielä olkansa yli Tessaa:
"Voit olla kuulemassa, jos haluat. Jos hän puhuu suosiolla, tämä ei mene rumaksi."
Sanoissa oli äänetön varoitus, mikäli nainen ei halunnut olla todistamassa sellaista näkyä. Jättäen päätöksen TessalleVareo astui hämärään keittiöön, ja vahdissa olevan roiston väistäessä tieltä hän pysähtyi seinää vasten istuvan Yeelin eteen. Likainen ja sairas roisto retkotti katse lattiassa, hengitys katkeillen silloin tällöin yskähdyksiin.
"Käskikö joku sinut tänne? Vai tulitko itse?" Vareo kysyi. Yeel ei vastannut.
Käsi kahmaisi hänen hiuksistaan, ja terävästi repäisten Yeelin pää nousi kohtaamaan Vareon katseen.
"Kuulit vielä äsken aivan hyvin, joten en aio nyt kysyä enää kolmatta kertaa. Kenen käskystä tulit aiemmin tänne?"
"Mene hornaan."
Yeelin pää kopsahti seinää vasten Vareon sysätessä tämän otteestaan, tosin tarratakseen vain miehen pään sivulta molemmilla käsillään. Hänen peukalonsa painuivat Yeelin silmäluomille, ja sairas roisto yritti kiemurrella irti otteesta.
"Sinulla ei ole paljoakaan aikaa jäljellä, sen tiedät varmasti itsekin. Voit ainoastaan valita, kuinka kivuttomasti haluat viettää viimeiset hetkesi," Vareo sanoi karkisti, ja hänen otteensa tiukkeni. Yeel yritti tempoa Vareon ranteita heikosti, ja hänen risaiset kenkänsä raapivat lattiaa miehen sätkiessä. Pehmeä kudos painui Vareon peukaloiden alla, kunnes viimein Yeel ulvahti:
"Yksin! Yksin, itse halusin ottaa tuon nartun hengiltä!"
Paine Yeelin silmillä väistyi, mutta ote hänen päästään ei irronnut. Yeelin avatessa sumeat, punoittavat silmänsä Vareo kysyi:
"Kerroitko kenellekään mitä aioit?"
"En!" Yeel vastasi nopeasti, irvistäen lyhyesti kivusta. "Ei ole enää ketään, kelle kertoa."
"Kenen luo olisi mennyt, jos olisit onnistunut? Sinä tiedät, kenen suojeluksessa tämä paikka on, eikö vain?"
"Jos olisin onnistunut, ei muulla olisi enää väliä. Se maagikko vei kaikki, mutta tuo nainen niiden hengen myi sille paholaiselle. Jos minä menen viimeisenä, niin hankin niille jotain oikeutta, hitto vieköön!"
"Kovin jaloa käytöstä, näköjään lakia päin sylkevä tappajakin itkee oikeuden perään sitten kun itse osuu häviäjien puolelle. Meidän joukoissamme sinulla olisi voinut olla tulevaisuus, mutta sen mahdollisuuden hautasit kun saavuit tänne tänään," Vareo lausui.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ne joilla on valtaa

Post by Kide »

Vareon ottaessa ohjat Tessa hipsi hiljaa portaikkoa kohti, vaikka varovaisesta askelluksesta ei enää ollutkaan mitään hyötyä. Miesten äänen yli hän kuunteli ja katseli hämärää ylätasannetta, mutta mikään ylimääräinen ei tarttunut hänen aisteihinsa. Takana kiihtyvä tilanne saavutti juuri huippunsa, kun Tessa kääntyi palatakseen. Tahaton vingahdus karkasi hänen huuliltaan Yeelin syöksähtäessä Vareota kohti, mutta se hiljentyi yllättyneeksi henkäykseksi Vareon saatua samassa yliotteen ja nujertaessa roiston parilla nopealla iskulla lattialle. Hämmästyttävän nopeilla liikkeillä, vaikka toisaalta, kyllä kai taistelemaan tottunut rikollinen aina sairaan katurotan nopeudessa voitti. Vaan silti, miten saattoi olla, että Yeelin pää heilahti nyrkistä poispäin ennen kuin koko iskua näkyi. Tessa räpytteli silmiään kävellessään takaisin miehistä muodostuneen piirin luo miettien saiko järkytys ja väsymys hänen mielensä temppuilemaan.
Piirin keskelle kaadettu Yeel vääntyili kippurassa ja haukkoi henkeään niin korisevan etovasti, ettei Tessa voinut irvistykselleen mitään. Tuon surkean näyn edessä Tessa joutui muistuttamaan itseään, että vain muutamia minuutteja sitten tämä lurjus oli ollut valmis ottamaan hänen henkensä, joten mies ansaitsi kaiken tuskan mitä osakseen oli saanut ja tulisi vielä saamaan.

Käskynjaon jälkeen, jota tämä sekalainen seurakunta näytti noudattavan hämmästyttävän kuuliaasti, Vareo kääntyi Tessan puoleen.
"Ei, ei onneksi. Eikähän täällä alhaalla ollu kun mää sen jälkeen, kun tuo livisti." Tessa vilkaisi merkitsevästi edelleen oven lähettyvillä norkoilevaa lätsäpäätä. "Vaan noh, hyvällä asialla se sittenkin näytti ikkunasta ittelleen oven tehneen", hän lisäsi. Vareon jatkaessa Tessa vasta muisti, että lahjatikari oli edelleen tiukasti hänen otteessaan. Nainen katsahti terää ja sujautti sen sitten takaisin taskuunsa. "Tässä on oppinut huolehtimaan ittestään. Vaan selvästikään en oo tehnyt sitä yhtä hyvin kuin sää", Tessa sutkautti vastaukseksi Vareon rannerenkaita vilkaisten ja pilkettä silmäkulmissaan, vaikka näyttikin muuten aivan yhtä vakavalta eikä veri ollut vieläkään palannut hänen kalpeille kasvoilleen. Tessalta ei ollut jäänyt huomaamatta tuo rengaspari, joista kaljupää näytti niin pitävän, vaikka ne eivät tuollaisen korston asusteeksi millään tapaa istuneetkaan. Siihen kun lisättiin hämmästyttävä nopeus taistelussa... Tessakin oli kuullut tarinan jos toisenkin maagisista esineistä, eikä voinut nyt olla pohtimatta. Hän ei kuitenkaan sanonut enempää, vaan kääntyi nopeasti ja lähti keittiötä kohti vain tullakseen pysäytetyksi jo ennen ovea. Hän katsoi kulmat kurtussa pikkuruista, mutta oikein käytettynä kuolettavan tehokasta puupalaa. Tuo pirulainen olisi ollut hänen tarunsa loppu, jos hän olisi päättänyt jo aiemmin syöksyä takaovelle.
"Ei ole Lohikäärmeen", Tessa melkein sylkäisi sanat suustaan ja tunsi kylmien väreiden kiipeilevän selkäänsä pitkin. Vareo harppoi hänen ohitseen keittiötä ja heidän pahantekijäänsä kohti, mutta pysähtyi vielä pysäyttäen edelleen Tessan matkan.
"Meni miten meni, mää en jää pois." Varoitus nosti uuden väreilevän aallon naisen selkään, mutta Tessa oli jo päätöksensä tehnyt. Jos hän halusi nukkua molemmat silmät kiinni tulevina öinä, hänen pitäisi itse todistaa tämä alusta loppuun. Hän kopisteli Vareon perässä keittiöön, mutta oli todella iloinen siitä, että sai itse ottaa paikan seinän viereltä Vareon puhuttaessa Yeeliä. Tessa ei ollut varma, olisiko hänen äänestään ollut vielä tuohon särkymättä. Ja seinä hänen takanaan tuntui ihanan tukevalta. Varsinkin silloin, kun kahden suuren käden voimakkaat peukalot aikoivat tehdä Yeelin silmistä munakasta. Tuohon Tessa ei ainakaan olisi pystynyt ja nytkin hän joutui hetken katselemaan Yeelin sijasta Vareon selkää vaimentaakseen vatsassaan vellovan huonon olon.
Tessa puri kieltään seuratessaan kuulustelua, mutta lopulta hän saattoi hieman rentoutua. Vaikutti siltä, että Yeel puhui totta. Ja olisihan tuo täiden syömä rimpula ottanut jonkun kaverikseen, jos olisi ollut ketä ottaa. Tessa työnsi itsensä irti seinästä ja asteli Vareon viereen. "Mitäs sää luulet?" Hän katsoi miestä kysyvästi. "Oisko se tosissaan viimonen?" Sitten Tessa kääntyi katsomaan ympärilleen. "Onko noita kirppusäkkejä näkynyt missään?" Hän osoitti sanansa koko joukolle. Ilmoille nousi vain pään pudistuksia ja kielteisiä murahduksia. Tessa katsoi taas Vareoon. "Jos sääki uskot, että tää on tässä, niin... Niinku mää aiemmin sanoin. Tää päättyy tähän." Tessa astui askeleen taaksepäin. Vaikka hän oli jo tämän tuomion langettanut, tunsi hän jälleen heikotuksen kumpuilevan jostain sisimmästään. "Vaan voiskohan sen tehdä ulkona, tiiäthän? Niin mulla ei mee koko yötä rätti kädessä." Ja kaiken sen kauhunsa niellen Tessa kuitenkin pystyi vielä olemaan järkevä. Se ihmetytti häntä itseäänkin.
Odottaessaan miesten valmisteluita Tessa löysi itsensä jälleen seinän vierestä. Jopa se riitti antamaan hänelle jonkinlaista tukea ja turvaa, ja voi kuinka hän niitä molempia nyt tarvitsikaan. Tessa huomasi myös miettivänsä missä Ranyard mahtoi juuri nyt kulkea. Eikä pelkästään miettivänsä, vaan hänen täytyi myöntää ikävöivänsä sitä hullua ketaletta. Hän ikävöi sitä turvaa, jota ne tukin kokoiset kädet hänen ympärillään olivat tuoneet. Sitä huoletonta unohdusta, johon hän oli saattanut miehen kanssa vajota.
Locked