Talvipäivänseisaus

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Post Reply
Tinanja
Rakega
Posts: 973
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Talvipäivänseisaus

Post by Tinanja »

Miraya tuntui välttelevän häntä viimeiseen asti. Liikkui, kun Eldrin ei ollut paikalla, ja kiersi talon toiselta puolelta, jos tiesi hänen olevan toisella puolella. Rayash oli patistanut Eldrinin jäämään kartanolle, eikä mies ollut kehdannut kieltäytyä sen jälkeen, mitä hänen ystävänsä oli hänen puolestaan tehnyt. Mutta Miraya… tämä häiritsi Eldriniä, ja hän oli selkeästi liian selvinpäin ajatellessaan hetkittäin jopa naisen kanssa keskustelua. Rayashin kanssa käyty satunnainen keskustelu portaikon sivussa keittiön lähellä oli saanut lopulta liikettä Eldriniin talven pimeimpien päivien lähestyessä kovaa vauhtia. Joten hän oli lopulta käynyt Mirayan kaupungilla ollessa jättämässä kutsun naisen valloittaman huoneen pöydälle. Maagikko oli pyytänyt tätä saapumaan seuraavana aamuna talleille kaupungin pohjoislaidalla. Nyt aamuauringon ensimmäisten säteiden valaistessa miehen reittiä tallille hän saattoi vain toivoa Mirayan noudattavan kutsuaan.

Eldrin oli jo edellispäivänä käynyt vuokraamassa parivaljakon ja reen, sillä hän epäili parin jaksavan vetää heidät miehen suunnitelmien mukaisen reitin taukoineen. Eldrin tosin ei ollut varma siitä, oliko tämä hyvä idea, mutta nyt oli turhan myöhäistä perääntyä. Sitä paitsi, jos hän tekisi sen, niin Ray varmasti potkaisisi hänet ulos kartanostakin. Niinpä mies tervehti lyhyesti tallipoikaa ja lupasi tälle hoitavansa ja valjastavansa itse hevoset. Harjatessaan kahta liinakkoa Eldrinin ajatukset olivat kieltämättä konfliktissa: mies halusi, ettei Miraya välttelisi häntä näin, mutta samalla hän pelkäsi sitä keskustelua, joka tästä tulisi. Keskustelua, josta hän ei pääsisi karkuun, vaikka olisi niin halunnutkin. Sitä paitsi, Eldrin ei ollut edes kertonut vielä Mirayalle, mitä oli tehnyt sille idiootille, Fariqille, joka tuohon naiseen oli uskaltanut käydä käsiksi. Ehkä se olisi hyvä keskustelunavaus? Ei, se ei olisi sopivaa edes tässä tilanteessa. Eldrin tuhahti hiljaa peruuttaessaan ensin toisen hevosista aisan vierelle, ja sitten toisen, ennen kuin alkoi valjastaa näitä reen eteen. Ei hän edes tiennyt, mitä sanoisi, ja silti jokin osa hänestä halusi käydä tämän keskustelun Mirayan kanssa.

Mies nosti hitaasti heille varaamansa ruoka- ja juomakorin reen etuosaan paksun huovan ja hevosten heinien alle, ennen kuin levitti lampaantaljat paremmin paikoilleen ja jäi odottamaan, suostuisiko Miraya tapaamaan hänet, ja jopa lähtemään hänen mukaansa. Toisi päivä sitten mukanaan mitä tahansa, Eldrin ei voisi enää perääntyä. Mies veti lapasensa paremmin käsiinsä ja jäi odottelemaan Mirayaa auringon noustessa vähä vähältä hieman ylemmäs horisontin ylle aamun valjetessa.

//Kide & Miraya tänne :3
User avatar
Kide
Posts: 767
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Kide »

Kylmä pohjoistuuli, joka saaristossa iski paljon mannerta purevammin, oli tuonut mukanaan pakkasen, ja pakkanen muuttanut raskaiden pilvien harmaan lastin valkoiseksi. Miraya oli jo ehtinyt unohtaa kuinka kaunis Driene paksun lumipeitteen alla oli, mutta kaikessa muussa hän kaipasi takaisin Dioneen. Päivät täällä matelivat eteenpäin, kun töitä laivan asioissa oli hyvin satunnaisesti eikä Miraya yrittänytkään etsiä itselleen muita kirjanpidon töitä vain tätä talvea varten. Sitä paitsi, täältä niitä töitä naisena tuskin olisi saanutkaan. Vaadittu varuste saariston hierarkiassa kirjainten ja numerioden kanssa työskentelyyn tuntuivat olevan parta ja kaksi kulkusta jalkovälissä. Kaunista tai ei, Miraya todella kaipasi Dionea ja sen suomaa vapautta.
Tilanne Doultburin talossa vain lisäsi Mirayan kevään odotusta. Rayashin kanssa Mirayalla oli kaikki hyvin, ehkä jopa paremmin kuin ennen, vaikka kovin karmeaa reittiä tähän oli päädyttykin. Miraya myös nautti Saryan kanssa viettämästään ajasta ja heidänkin aiempi kivikkoinen tie oli taakse jätetty ja unohdettu. Miraya tuli myös hyvin toimeen Berinonin perheen kanssa, vaan se olikin talon viimeisin asukas, joka sai hänet kaipaamaan omaa pientä asuntoaan. Kaiken ahdistuneisuutensa takana Miraya ymmärsi lopulta olevan Eldrinin.
Hän oli Kapyysin tuhon jälkeen tietoisesti vältellyt Eldriniä ja tehnyt sen pelkästään häpeästä. Mutta jossain vaiheessa, viikkojen jälkeen, se oli alkanut painamaan Mirayaa. Vaan pysyttyään mahdollisimman kaukana Eldrinistä niin pitkään, ei Miraya tiennyt miten enää lähestyisikään miestä. Hän vain halusi pyytää anteeksi sitä, minkä kaiken läpi oli Eldrinin mukanaan vetänyt, mutta samalla Miraya tiesi, ettei mikään anteeksipyyntö ollut tarpeeksi. Hän oli vaarantanut hyvän ystävänsä hengen, eikä sitä muuttaisi mikään. Oli sama kuinka hyvää Miraya oli tarkoittanut, kun lopputulos oli ollut niin karmea katastrofi. Niinpä Miraya oli aina vain jatkanut Eldrinin karttamista, ettei ainakaan ajaisi miestä uudestaan pois talosta. Ja eipä Eldrin itsekään ollut hänen luokseen tullut ja se Mirayan mielestä kertoi aivan tarpeeksi siitä, kuinka paljon Eldrin häntä vihasi. Miehen kylmyys vankilassa ei ollut koskaan unohtunut Mirayan mielestä. Ja silti Miraya kaipasi kipeästi Eldrinin seuraa. Heidän yhteisiä hölmöilyjään ja hauskanpitoa. Eikä hän ollut kestää ajatusta, ettei saisi nauttia miehen seurasta enää.
Mirayan yllätys olikin suorastaan järkytys, kun hän yhtenä päivänä löysi Eldrinin huoneestaan odottamasta, vaikkakin vain kirjeen muodossa. Kolmatta kertaa kirjettä lukiessaan Miraya ei edelleenkään tiennyt, millä mielin Eldrin oli pyynnön lähettänyt. Mitä ihmettä se mies oikein aikoi? Ja tätä epätietoisuutta kestämättä Miraya oli viimein marssinut Eldrinin itselleen ottaman huoneen ovelle vaatimaan selitystä, mutta löytänyt huoneen tyhjänä. Eikä Eldriniä kuulunut koko iltana takaisin taloon.
Miraya hypisteli kirjettä pitkin iltaa ja pitkälle yöhön välillä toiveikkaana, välillä huolestuneena ja aika ajoin ärtyneenä. Muuta tietämättä häntä olisi voinut luulla pikku tytöksi, joka oli saanut viestin ensimmäiseltä ihastukseltaan. Mirayan harmiksi tilanne oli hänestä kaikkea muuta kuin lempeän suloinen.
Kirjettä pyöritellessään Miraya tuli huomanneeksi, ettei hän koskaan aikaisemmin ollut nähnyt Eldrinin kirjoitusta. Silti hän oli ensimmäisestä virkkeestä lähtien tiennyt kuka kirjoittaja oli alalaitaa lukematta. Tällainen käsiala vain tuntui niin Eldriniltä, että oli kuin Miraya olisi tunnistanut sen tottumuksesta. Tekstistä näki, ettei sen kirjoittaja liiemmin välittänyt miltä se näytti, mutta takana oli mitä ilmeisemmin myös selkärankaan asti opetettu taito kirjoittaa oikein ja siististi. Tuon ristiriidan, tahtojen kamppailun seuraaminen koukeroisissa kirjaimissa oli mielenkiintoista. Miraya yllättyikin huomatessaan kuinka pitkäksi aikaa oli unohtunut tutkimaan kirjettä kirjain kirjaimelta, veto vedolta. Kynttilän tynkä yöpöydällä oli jo itsestään sammumaisillaan, kun Miraya viimein puhalsi liekin pois ja vetäytyi vällyjen alle. Hänen olisi jo yritettävä nukkua, sillä halusipa Eldrin Mirayasta mitä hyvänsä, hän oli heti ensimmäistä kertaa kirjeen luettuaan päättänyt noudattavansa pyyntöä.

Aamu valkeni aurinkoisena ja melko tyynenä, mutta kylmänä. Hengitys huivin yli huuruten Miraya kipitti mahdollisimman nopeasti pohjoistallia kohti. Ei niinkään lämpimikseen vaan silkasta jännityksestä ja kärsimättömyydestä. Voimakkaan sininen paksu viitta ulottui naista juuri yli polvien ja siitä nilkkoihin lämmittämistä jatkoi kermanvalkea mekko. Mekkoon sointuen Miraya oli kietaissut kaulaansa valkoisen huivin ja sormiensa suojaksi paksut, turkisvuoratut valkeat rukkaset. Pitkävartisista talvisaappaista ei näkynyt kuin tummat kärjet lumen ja mekon alta vilkkuen. Päänsä suojaksi Miraya oli vain vetänyt viittansa hupun, joka valkoisen turkisreunuksen takia oli ihanan lämmin. Hänen paksut kiharansa tungeksivat avoimina hupun molemmilta puolin ulos. Liian malttamattomana aamulla lähtöä tehdessään Miraya oli vain nopeasti harjannut hiukset auki ja jättänyt ne hieman sekalaiseksi, valkoiseksi pilveksi.
Jo kaukaa Miraya huomasi tallin pihalla jonkun seisomassa reen ja hevosparin kanssa, mutta hänen täytyi kävellä melkein pihaporteille asti ennen kuin hän kaikkien talvivaatteiden alta tunnisti varmaksi Eldrinin. Se ei ollut kuitenkaan estänyt naisen vatsan täyttymistä untuvalla jo kaukana.
Astuttuaan porteista Mirayan vauhti hidastui ja hentoiset untuvat hänen vatsassaan tuntuivat yksi kerrallaan korvaantuvan raskailla kivillä – Mirayan ensimmäinen ajatus oli, että Eldrin oli lähdössä pois. Ehkä mies oli päättänyt hyvästellä tai ainakin halunnut kertoa hänelle asiasta itse. Mutta tapaaminen oli ollut turvallista suunnitella tänne, kaviollisten kavereiden vierelle, joiden kanssa saattoi karauttaa matkaan, tai karkuun, nopeasti.
Miraya pysähtyi parinkymmenen jalan päähän Eldrinistä ja seisoi ensin vain hiljaa ja katseli miestä. Hengityksen höyry oli kertynyt tuon partaan valkoisina hippuina. Talvivaatteissaan Eldrin näytti vieläkin suuremmalta miehenköriläältä kuin jo muutenkin oli. Miraya muisti liiankin hyvin kuinka mukavaa noiden valtavien käsivarsien suojaan oli ollut aina silloin tällöin käpertyä.
"Oletko lähdössä jonnekin?" Miraya sitten kysyä töksäytti. Hän oli ajatellut ainakin tervehtivänsä Eldriniä ensin. Ja kiittää kirjeestä ja kutsusta. Mutta hänen suunsa tuntui toimivan aivan oman tahtonsa mukaan.
"Sentään päätit kertoa minulle ennen kuin lähdet." Sitä ainakaan Mirayan ei ollut tarkoitus sanoa. Ei missään nimessä, hänhän tässä oli pahoillaan ja varmasti syypää tähänkin, mutta silti hänen suunsa käänsi ketterästi syytökset Eldriniä kohti ennen kuin Miraya edes sitä tajusi. Hän veti vaistomaisesti muurit ympärilleen ja puolustautui jo ennen kuin tiesi mikä häntä vastaan oli hyökkäämässä. Mutta varmastihan tässä jokin hyökkäys tulisi, eikö?
Tinanja
Rakega
Posts: 973
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Tinanja »

Eldrin oli pukeutunut pitkään, hieman polvien alapuolelle yltävään tummanruskeaan, vyöllä paremmin istuvaksi aseteltuun takkiin, jonka kaulus oli nostettu ylös suojaamaan entistä paremmin tuulelta ja kylmältä. Tumma karvahattu peitti tuon päätä, ja huivi oli nostettu kasvojen suojaksi. Hän kieltämättä nautti tästä rauhallisesta aamusta yksin hevosten kanssa. Se muistutti häntä niistä joistain onnellisista, rauhallisista aamuista, jotka hän oli saanut kasvaessaan Drienellä. Kun kukaan ei ollut kaivannut häntä, vaatinut häneltä mitään tai odottanut häneltä mitään. Se hiljaisuus, lumen narskunta ja kylmä keli tuntuivat kotoisalta, ja palauttivat miehen pitkälle vuosien taakse, ajalle ennen mitään draamaa hänen perheensä kanssa. Mutta siitä ei ollut pitkä matka takaisin maanpinnalle ja todellisuuteen, kun hän viimein kuuli pakkaslumen päällä narskuvia askeleita.

Tulija pysähtyi sopivan, melko pitkän matkan päähän porteilta, jonkin matkan päähän hänestä ja reestä, hevosista. Tulijasta ei ollut kuitenkaan mahdollista erehtyä: hupun välistä karkaamaan pyrkivät vaaleat kiharat kuuluivat ehdottomasti Mirayalle, ja pieni hymy ehti hetkeksi kohota Eldrinin huulille siitä huolimatta, ettei hän välttämättä kaipaisi tämänpäivästä, välttämättä tätä reissua seuraavaa keskustelua. Sitä paitsi, kuka muu tähän aikaan olisi liikkeellä, auringon vasta kurottautuessa horisontin ylle? Mutta hän oli silti tyytyväinen Mirayan saapumisesta - erityisesti Mirayan tekemän välttelyn jäljiltä Eldrin oli jo ehtinyt useampaan kertaan miettiä ja arvioida suunnitelmansa toteutumisen todennäköisyyttä - ja sitä, mitä Rayash sanoisi jos hän ei edes yrittäisi. Eikä se todennäköisyys toteutumiselle ollut ollut kovin suuri. Eldrin oli viettänyt suurimman osan ajastaan Kapyysissä tapahtuneen välikohtauksen jälkeen Rayashin kartanolla, laivalla sen korjaustöiden keskellä tai miehistölle varatuissa satamakorttelin asunnoissa. Muutamat illat Rayashin työhuoneessa hyvän rommipullon ja kapteenin itsensä seurassa olivat olleet ehkä käänteentekeviä Eldrinin ajatusten osalta, ja se oli suurin syy, miksi Miraya seisoi siinä hänen lähellään tänään.

Mutta Mirayan ensimmäinen lausahdus, kysymys sai Eldrinin kulmat kohomaaan. Totta kai hän oli lähdössä, mitä tuo kuvitteli? Miksi muuten hän olisi valjastamassa kahta vuokrattua hevosta reen eteen, tallien edessä sormet lähes jo valmiiksi kohmeessa, kun lapaset oli pitänyt ottaa käsistä pariinkin kertaa solkien kiinnilaittamiseksi? Mutta jokin Mirayan sävyssä sai Eldrinin nielaisemaan ensimmäisen mieleennousevan kommenttinsa. Tuo tuntui olevan vähän turhankin tosissaan puuskahduksensa ja kommenttinsa kanssa, ja se sai Eldrinin kääntymään, ja vakavoitumaan. Viimeinenkin hymynhäivähdys lähti tuon kasvoilta tämän katsoessa kädet vaatteiden suojassa, hartiat hieman painettuna lähistöllä seisovaa Mirayaa. Eldrinin kulmat kohosivat kuitenkin uudemman kerran ja hämmennyksen saattoi hetken aikaa lukea miehen kasvoilta. Sitten tämä kääntyi ja kumartui kokeilemaan silavyön kireyttä molemmilta hevosilta saadakseen itselleen jotain tekemistä ja nielaistakseen ensimmäisen mieleennousevan, ehdottomasti loukkaavan kommenttinsa. Hän ei pääsisi tästä yli eikä ympäri, ja hän oli varma, että törmäisi tähän keskusteluun pakoyrityksistä huolimatta. Joten hän ei voisi vastata mitä haluaisi, ja miten haluaisi.

“Huomenta vaan sinullekin”, maagikko totesi lopulta kohottautuessaan seisomaan. Ääni oli hieman karkea, ja kieli pitkälti siitä että tallimestarin kanssa oli korkeintaan aamulla vaihdettu pakolliset tervehdykset, eikä Eldrin ollut juuri puhunut mitään muuta tänään.
“Ajattelin näyttää sinulle jotain, mutta toki voit jäädä tännekin”, Eldrin totesi sitten olkiaan kohauttaen, ja kurottautui ottamaan ohjanperät käteensä ennen kuin jäi seisomaan reen vierelle, kuin odottaen joutuisiko lähtemään yksin. Ohimennen tuo oli siirtyessään viitannut rekeä kohden, toivoen Mirayan tarttuvan kutsuunsa tämän keskustelunaloituksesta huolimatta.
User avatar
Kide
Posts: 767
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Kide »

Hymy, jota Miraya ei ollut ensin huivin takaa edes huomannut, valahti pois Eldrinin kasvoilta heti hänen sanojensa jälkeen. Eldrin näytti hämmästyvän, vaikka Miraya ei ymmärtänyt miksi. Kyllähän mies selvästi lähdössä oli ja tuskin sitä tietämättään teki. Varsinkin, kun Eldrin näytti seisovan harvinaisen vakaasti ja hänen tarkka katseensa kertoi, että hän saattoi olla jopa aivan selvin päin. Posket heillä molemmilla punoittivat varmasti aivan yhtä paljon ja sen taas sai tällä kelillä aikaan aivan jokin muu kuin alkoholi. Tosin kylmän nipistelyn sijasta Mirayan poskia oli heti Eldrinin näkemisestä asti alkanut kuumottamaan.
Mirayan lähes tiuskauksina heitettyjen sanojen jälkeen Eldrin näytti empivän. Mies oli sanomaisillaan jotain, mutta suusta purkautuikin vain höyryä, joka sekoittui vieressä matkaan pääsyä odottavien hevosten korskahdusten sekottamaan utuisaan pilveen. Miraya vaihtoi levottomana painoa jalalta toiselle ja puri huultaan. Häntä harmitti ja kiukutti, mutta tällä kertaa molemmat tunteet kohdistuivat häneen itseensä. Näinkö hän kohteli ystäväänsä kaiken jälkeen? Ja pelkän ylpeydenkö tähden?
Viimein Eldrin vastasi, ääni karheana joko pakkasesta tai sitten yksinkertaisesti inhosta Mirayaa kohtaan. Niin, tervehdys olisi ollut se hyvä tapa aloittaa, mutta tapansa Miraya oli unohtanut sillä hetkellä, kun hän oli alkanut pelkäämään Eldrinin katoavan. Vaan Eldrinin jatkaessa oli Mirayan vuoro kohotella kulmiaan. Minulle jotain? hän hämmästeli Eldriniä tuijottaen.
"Ai", oli ainut ynähdys, jonka Miraya onnistui ensin tuottamaan. "Siis sinäkö haluat minut mukaan?" Miraya vielä ihmetteli turhaan, sillä ei hänen kuulossaan tai ymmärryksessään ollut mitään vikaa. Tosin ehkä jälkimmäisen toimivuutta saattoi aina toisinaan olla aiheellista epäillä, jopa Mirayan itsensäkin.
"Totta... tottakai minä tulen", hän vastasi lopulta ja lähti kuromaan kiinni heidän välimatkaa, vaikka näyttikin edelleen täydellisen hämmentyneeltä. Lumen rutinaa saappaidensa alla kuunnellessa Miraya ehti miettimään, milloin hänen oli tarvinnut alkaa änkyttämään asioitaan ja syvään huokaisten hän yritti terästäytyä. "Vaan mihin me oikein olemme menossa?" Miraya kysyi pysähdyttyään vain henkäyksen päähän Eldrinistä. "Ja miksi nyt?" Mirayan ihoa kihelmöi, eikä se enää mennyt kylmyyden piikkiin. Hän tapitti Eldriniä kirkastuvassa pakkasaamussa taivaansinisinä hohtavilla silmillään, joista paistoi edelleen täysi ihmetys. Vaan hän muisti Eldrinin hymyn tullessaan ja se antoi jonkinlaista toivoa.
Reessä Miraya huomasi odottavan ihanan paksun lämpimän näköisen taljan ja vielä huovankin. Sekä heinää hevosille. Aivan lyhyestä matkasta ei siis ollut kyse. Vaan mistä tässä sitten oli kyse? Miraya empi hetken vielä rekeen astumistakin, uskaltamatta suorilta tarttua Eldrinin ojentamaan käteen. Ei hän itsekään ymmärtänyt miksi, olivathan heidän kätensä tarttuneet toisissaan moneen, niin moneen muuhunkin paikkaan häpeämättä ja niin monta kertaa. Vaan nyt Mirayasta tuntui kuin hän olisi seisonut Eldrinin edessä ensimmäistä kertaa.
Tinanja
Rakega
Posts: 973
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Tinanja »

“Niin minä sanoin”, Eldrin totesi vastaukseksi tuon kysymykseen siitä, että halusiko hän Mirayan mukaan. Miksi muuten hän olisi jotain sellaista sanonut? Hänen mielestään Miraya oli ollut se, joka kiersi hänet kaukaa kartanolla, vältteli ja vaihtoi suuntaa, piiloutui, eikä puhunut hänelle. Ei Eldrin, tällä kertaa ainakaan. Se, paljonko miehestä olisi kartanolla saanut irti, oli kyseenalaista, mutta hän ei sentään vaihtanut suuntaa nähdessään Mirayan. Joten tätä kaikkea ihmetystä Eldrin ei ymmärtänyt - osan kyllä. Ensinnäkin kirje oli Eldrinille itselleen hyvin epätavallista, mutta varma tapa tavoittaa Miraya. Toiseksi, kirje ei ollut selittänyt juuri mitään tästä tapaamisesta, ja varmasti osa hämmennyksestä tuli jo pelkästään siitä. Mutta epäilystä Eldrinin lähdöstä yksin mies ei ymmärtänyt - ei hänellä olisi täällä mitään paikkaa, mihin karata. Lohikäärme olisi hänen reittinsä pois täältä jumaltenhylkäämältä kiveltä, mutta se ei koittaisi vielä pitkään, pitkään aikaan. Onneksi, ennen kuin hän ehti miettiä sen enempää asiaa, Miraya ehtikin jo jatkaa seuraavilla kysymyksillään todettuaan lähtevänsä hänen mukaansa. Paikka, johon he olivat menossa oli pitkälti nimetön, melko syrjässä ja kaukana asutuksesta. Joten oli vaikea antaa vastausta siihen, mihin he olivat menossa, joten Eldrin päätyi vain tapansa mukaan kohauttamaan olkapäitään ja ohittamaan kysymyksen omalla kommentillaan, jättäen jo melkein vastaamatta.
“Kauas kaupungista”, maagikko vastasi sitten Mirayalle hyvin ympäripyöreästi. Viimein Eldrin viittasi rekeä kohden Mirayan astuessa lähemmäs, ja ojensi lopulta naiselle kättään auttaakseen tämän kyytiin lampaantaljojen sekaan. Tuhahtaen vastaukseksi tuon kysymykseen siitä, miksi nyt, Eldrin puristi tiukemmin ohjanperiään käteensä auttaessaan Mirayaa. Naisen saatua jalkansakin rekeen asti, Eldrin itse istui naisen vierelle ja pienen maiskahduksen komentamana hevoset lähtivät kulkemaan tietä pitkin kauemmas satamakaupungista keskemmälle lähes puutonta, lumen peittämää saarta. Sanaakaan sanomatta Eldrin veti lampaantaljaa paremmin Mirayan ja omien jalkojensa päälle, ja ohjasi hevoset tielle pois kaupungista. Lumi narskui hevosten kavioiden alla auringon kurotellessa ensimmäisiä säteitään taivaanrannan yläpuolelle. Hämärä alkoi väistyä päivänvalon edestä, kun he kulkivat suoraa, horisonttiin katoavaa tietä pitkin hiljaisuuden vallitessa. Eldrin ei halunnut sanoa mitään - he olivat liian lähellä kaupunkia, ja hän toivoi että Mirayakin malttaisi pitää ihmetyksensä hetken aikaa ominaan. Maagikko ei ollut varautunut tähän, miten epämukavalta ajatus yhtään mistään keskustelusta tuntui nyt, kun se oli ajankohtaista, ja hän oli toteuttamassa vielä eilen vähän vähemmän huonolta tuntuvaa ideaansa.

“Ray lupasi jättää minut rannalle, jos välttelet minua vielä keväällä… joten nyt kumpikaan meistä ei pääse karkuun”, Eldrin totesi lopulta hoputettuaan hevoset kevyeeseen hölkkään. Valjaiden ja reen narina sekoittui lumen narskuntaan, kun maagikko jäi vielä hetkeksi miettimään, mitä uskaltaisi vielä sanoa. Ei Ray ollut oikeasti suoraan uhannut mitään tuollaista, mutta se oli hyvä… keskustelunaloitus. Miraya ei varmasti nielaisisi ajatusta siitä, että hän olisi itse keksinyt tämän, toteuttanut tämän.
“Joten… vastaan mihin tahansa kysymykseesi”, Eldrin totesi lopulta, nielaisten vähän ja puristaen vähän turhankin lujaa ohjia käsissään. Mutta se toteamus veisi häneltä tarpeen aloittaa keskustelua tai valita keskustelunaihetta, ja Mirayalta eivät kysymykset loppuisi - siitä Eldrin oli täysin varma. Se, miten laajoja vastaukset olisivat, jäisi nähtäväksi. Mutta hän ei uskonut Mirayan keksivän mitään sellaista, mitä tuo ei olisi jo ansainnut kuulla vahtiessaan hänen selkäänsä Raylta. Esimerkiksi tämä ei ollut sanonut sanaakaan Raylle loukkaantumisestaan Lohikäärmeen viimeisellä matkalla tänä vuonna Dionesta Drienelle, ja olihan Miraya ollut se, joka oli häntä yrittänyt kiskoa Kapyysistä pois - vaikka he molemmat tiesivät ettei se ollut kääntynyt parhain päin. Yrityksesn puutteesta tuota ei ainakaan voisi moittia, ja hitaasti myös Eldrinin tajuntaan oli alkanut upota ajatus siitä, että Miraya pysyisi hänen elämässään, aivan kuten Raykin oli jo vuosikausia tehnyt. Ja aivan yhtä itsepäisesti kuin isänsä, joten ehkä tuon oli viimein aika saada mahdollisuus samanlaiseen keskusteluunkin? Siitä ajatuksesta Eldrin yritti pitää kiinni melkein pelätessään sitä ensimmäistä, epäilemättä epämiellyttävää keskustelunaloitusta, jonka Miraya keksisi.
User avatar
Kide
Posts: 767
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Kide »

Hetken epäröityään Miraya painoi pienen lapasensa Eldrinin valtavaan hansikkaaseen, nosti toisella kädellä hieman hameensa helmaa ja nousi rekeen. "Aina yhtä monisanainen", hän mutisi puoliääneen siirtyessään reen toiseen reunaan, jotta Eldrin mahtui hänen vierelleen. Enempää Miraya ei kuitenkaan kysellyt, tiesihän hän sen olevan turhaa. Sitä paitsi Eldrin oli onnistunut herättämään hänen mielenkiintonsa ja Mirayasta tuntui, että nyt oli parempi vain odottaa ja seurata. Jos Eldrin tarjosi hänelle tilaisuutta olla kanssaan senkin jälkeen, kun – Miraya nielaisi raskaasti ajatukselleen – hän oli melkein tapattanut miehen, Miraya kyllä tarttui tilaisuuteen.
Eldrinin peiteltyä herrasmiesmäisesti myös Mirayan paksun taljan suojiin, reki nytkähti liikkeelle. Ja Miraya oli entistä enemmän ymmällään.

Pakkaslumen narina reen jalkojen alla ja työstään nauttivien hevosten höyryävät puuskahdukset täyttivät muuten hiljaista ilmaa. Aamun edetessä lisääntyvä valo sai lumen kimmeltämään heidän ympärillään ja yön kireä pakkanen alkoi antamaan hieman periksi. Ei tästä päivästä lämmin olisi tulossa, mutta kaunis. Eiväthän kylmien viimojen riepotteleman Drienen talvipäivät koskaan olleet lempeitä, mutta kauniita ne todellakin olivat. Varsinkin täällä, missä maa heidän ympärillään oli koskematonta.
Maasto alkoi käydä rannikkoa mäkisemmäksi ja Miraya huomasi heidän etenevän enimmäkseen loivasti ylämäkeen. Hän koitti miettiä, missä he olivat, muttei uskonut liikkuneen tällä pikkuruisella sivutiellä, jolle he olivat erkaantuneet, ennen.
Miraya puristeli hermostuneesti lampaantaljaa sylissään, miettien mitä sanoisi vai sanoisiko mitään. Tämä hiljaisuus alkoi käydä hänelle sietämättömäksi. Jonkin aikaa hän oli voinut uppoutua nauttimaan matkustamisesta ja maisemista, mutta pienessä reessä aivan hänessä kiinni istuva Eldrin ei päässyt helpolla unohtumaan. Mirayan ajatukset ravasivat samaa tahtia hevosten kanssa, mutta vailla selvää reittiä tai määränpäätä. Onneksi viimein Eldrin puhui saaden Mirayan hymähtämään huvittuneesti. "Tuskinpa vain. Olet hänelle liian tärkeä. Ja mitä karkaamiseen tulee", Miraya jatkoi katsellen reen vierelle hankeen, "luulenpa, että hätätapauksessa tuonne laskeutuminen ei tuntuisi kovinkaan pahalta. Toki matka kotiin olisi hieman pitkä." Mirayasta tuntui hyvältä kiusoitella Eldriniä kuten ennen, mutta aivan hänelle ominaiseen kepeyteen Miraya ei päässyt. Yksi letkautus ei poistanut mihinkään tilanteen jännitettä, joka näkyi nyt Eldrinissäkin selvemmin.
Miehen seuraava kysymys paljasti, miksi ohjakset olisivat kohta litteämmät yhdestä kohtaa. Vaan mitä tämä tarkoitti, siitä Miraya oli entistä epävarmempi. Hän oli puhuessaan vilkaissut Eldriniä vain kerran, mutta nyt hän kääntyi katsomaan miestä avoin suu höyryten, kulmat melkein yhteen puristuneena. Eihän Eldrin koskaan halunnut puhua mistään. Hän täytti mieluummin suunsa alkoholilla kuin sanoilla. Mutta nyt miehen olo näytti aidon epämukavalta kuin tuo olisi todellakin valmistautunut johonkin niin inhottavaan kuin puhumiseen. Ja kun Miraya mietti, ei hän ollut huomannut Eldrinissä vähäistäkään viinan lemua. Ei edes hengityksessä. Toki aamu oli vielä aikainen, jopa Eldrinille, mutta silloinhan edellisen illan katkut olisi pitänyt olla vielä havaittavissa.
Mitä enemmän näytti siltä, että Eldrin oli tosissaan, sitä enemmän Miraya epäröi kook juonta. Vaan kun hän sitten ymmärsi, mitä hän todella halusi Eldrinistä tietää juuri nyt, hän jätti ihmetyksensä hetkeksi odottamaan. Ehkäpä Eldrin tosiaan oli täällä vain Rayn takia.
Tällä kertaa Miraya ei kääntänyt katsettaan vaan jäi tuijottamaan miestä armotta.
"Kuinka paljon sinä vihaat minua?"
Tinanja
Rakega
Posts: 973
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Tinanja »

Eldrinistä sai irti lähinnä turhautuneen tuhahduksen, kun hän kuuli Mirayan sanat siitä, miten tärkeä hän oli Rayashille. Välillä Eldrin epäili sitä kaikesta huolimatta. Rayash oli hänelle kuin isoveli, joka oli pelastanut hänet pulasta jo liian monta kertaa. Vaikka uhkaukset olivatkin usein vain pelkkä muistutus siitä, että Rayash vahti Eldrinin selustaa myös silloin, kun hän itse sitä vähiten odotti ja toivoi. Tällä kertaa kapteenin puheissa oli ollut jotain terää, mitä niissä ei ollut ollut aiemmin. Eldrin ei osannut sanoa, johtuiko se Mirayasta tai Eldrinistä, kapakan tapahtumista tai kaikista - tai niiden yhdistelmästä. Mutta se terä oli ollut viimeinen, mitä tämän matkan suunnitteluun oli tarvittu. Vaikka hän sanoikin, että tämä johtui enemmän Mirayan karkaamisen estämisestä, Eldrin itse olisi varmasti yhtä mieluusti vaihtanut suuntaa. Mutta Mirayankin sanoista puuttui se tietty kepeys, jolla tämä yleensä lähestyi tällaisia kommentteja ja keskusteluja. Sävystä puuttui se ilkikurisuus, se leikittely ja vakavien asioiden välttely, mitä nainen normaalisti teki keskustelunsa lomassa tilannetta keventääkseen.

Hiljaisuus laskeutuikin heidän välilleen. Reen jalakset ja hevosten askeleet saivat pakkaslumen narskumaan. Jännitys tuntui heidän välillään olevan lähes käsin kosketeltavaa, eikä se helpottanut lainkaan Eldrinin oloa. He eivät olleet edes lähelläkään kaupunkia, ketään joka voisi tuntea hänet tai hänen magiansa ja silti, silti hän halusi paeta tätä epämukavaa tunnetta alkoholin tutun, turruttavan vaikutuksen taakse. Harmi, ettei hän ollut pakannut mitään simaa vahvempaa matkaevääksi. Oliko hän sanonut liikaa, antanut liikaa valinnanvaraa Mirayalle luvatessaan vastata kysymykseen kuin kysymykseen? Lopulta Miraya näytti päättäneen avata suunsa kaiken epäröinnin ja epäileväisyytensä keskellä ja kysyi, paljonko Eldrin vihasi Mirayaa. Ennen kuin Eldrin ehti ajatella asiaa sen enempää, hänen yllättynyt, hämmentynyt katseensa osui Mirayaan. Tämäkö oli syy, miksi nainen oli vältellyt häntä kapakan tapahtumien jälkeen? Miraya siis uskoi, että Eldrin vihasi tätä niin paljon, ettei halunnut nähdä tätä?

“Mikä saa sinut luulemaan, että vihaan sinua?” Eldrin kysyi lopulta pienen ääntään avaavan yskäisyn jälkeen. Maagikko ei nähnyt syytä, miksi hänen suhtautumisensa Mirayaan olisi pitänyt muuttua - ainakaan näin radikaalisti. Kyllä, tämä oli tullut kapakkaan hänen perässään, mutta välikohtauksen siellä ruutitynnyrissä olisi voinut aloittaa kuka tai mikä tahansa muukin Mirayan lisäksi. Se ei siis miehen mielessä voinut olla syy tuon kysymykselle. Entä se, mitä pidätyksen jälkeen oli tapahtunut? Hän oli vain… kevyesti uhkaillut sitä, joka oli katsonut Mirayaa liian pitkään. Sitä paitsi, Rayashillehan Eldrinin pitäisi kommenttinsa ulottaa - tämä oli maksanut heidät molemmat sieltä ulos, Eldrinin niin, että oli laittanut itsensä likoon tämän vuoksi. Rayashinhan tässä pitäisi olla heille edelleen vihainen?
“Mutta ei, minä en vihaa sinua, enkä ole vihainen sinulle. En tiedä, miksi niin olisi.”
User avatar
Kide
Posts: 767
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Kide »

Mirayan töksäyttämän kysymyksen nostattama ihmetys Eldrinissä näytti aidolta. Silti Miraya puri huultaan hermostuneena ja vaivasi lapasillaan viittansa reunaa. Vaikka kaikki tämä alkoikin näyttää siltä, että Eldrin halusi parantaa sen mitä ikinä heidän välilleen olikaan tullut, Miraya epäröi edelleen. Hän oli ollut niin varma siitä, että hänen temppunsa seuraukset olivat jättäneet parantumattomat arvet Eldrinin sisimpään.
Eldrinkin epäröi ja haki kylmän viiman kuivattamaa ääntään ennen kuin vastasi.
"Ai mikäkö? Oletko lyönyt paksun pääsi?" Miraya lähes huudahti. Hänen äänessään oli terävää syytöstä, mutta se kohdistui vain häneen itseensä. "Olisi ollut melkein sama kuin olisin itse sitonut hirttosilmukan kaulaasi!" Tämä oli selvästi se tiukin solmu, joka Mirayan sisimpää puristi, sellaisella voimalla hän halusi sen sylkäistä ulos. Mutta Eldrin ei hätkähtänyt, eikä hänen näkemyksensäkään asiasta.
Miraya alkoi viimein uskoa, ettei Eldrin syyttänyt häntä.
"Mutta ilman minua..." Miraya oli aloittaa, vaan nielaisi loput. Hän käänsi katseensa talvisaappaidensa kärkiin, joita heilutteli edestakaisin. "Joka tapauksessa, olen pahoillani siitä." Miraya kopautti saappaankärjet vielä kerran yhteen ja nosti sitten katseensa takaisin Eldriniin. "Tiedäthän, että halusin sinut vain kotiin", Miraya sanoi vilpittömästi, nyt jo rauhallisemmalla äänellä.

"Saanko ohjata?" Miraya kysyi hetken päästä. Rotko heidän välillään oli jo alkanut kuroutua umpeen, mutta silti ilmassa leijui oudon varovainen ja edelleen hieman kiusallinenkin tunnelma. Molemmat pysyivät visusti reen omilla puolillaan, jotta heidän väliinsä jäi se tila, mitä siihen suinkin saattoi jäädä. Tämä oli molemmille niin outoa. Olivathan he jo ehtineet tottua toistensa seuran vaivattomuuteen. Miraya halusikin hetkeksi jotain tekemistä käsilleen ennen kuin nypläisi viittansa helman uuteen uskoon. Jotain yhteistä tekemistä hiljaisuuden valloittamiseksi, kun Eldrin saisi muistuttaa Mirayaa, mitä tehdä. Eihän hän juurikaan ollut elämänsä aikana ollut tekemisissä hevosten kanssa. Ei heillä äitinsä kanssa koskaan ollut ollut varaa sellaiseen.
Tinanja
Rakega
Posts: 973
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talvipäivänseisaus

Post by Tinanja »

“Jos et huomannut, olen kerrankin selvin päin”, Eldrin vastasi kuivasti Mirayan kommenttiin siitä, että oliko hän lyönyt päänsä. Se ei ollut suora vastaus, mutta se varmasti oli riittävä - olisi epätodennäköistä että hän olisi selvin päin lyönyt päätään mihinkään. Eihän hän ollut liikkunut Rayashin kartanoltakaan juuri mihinkään sen jälkeen, kun kapteeni oli ostanut omalla nimellään ja rahallaan hänet ulos Drienen vankilasta, jälleen kerran. Ajatus sai tuon puristamaan hetken aikaa tiukemmin ohjia - Rayashan tässä oli jälleen perimmäinen syy sille, miksi hän istui reessä Mirayan vieressä. Tai niin ainakin juro maagikko halusi uskotella itselleen siitä huolimatta, että jokin oli vetänyt häntä itseäänkin tähän välienselvittelyyn Mirayan kanssa.
“Ilman sinuakin on suuri todennäköisyys, että tilanne olisi ihan sama tyrmävierailun osalta ennemmin tai myöhemmin”, Eldrin totesi vielä hetken aikaa asiaa ja Mirayan sanoja mietittyään. Miehen äänensävy oli ärsyttävän rauhallinen, toteava - hän oli jo alistunut kohtaloonsa ja yrittäisi pysyä poissa ongelmista, ja poissa Drieneltä heti, kun se vain olisi mahdollista. Sitä paitsi, hän oli luvannut vastata rehellisesti, ja tämä… tämä oli rehellinen vastaus. Ehkä hän ei olisi räjäyttänyt tapellessaan koko kapakkaa, kun hänen ei olisi tarvinnut suojella Mirayaa. Mutta se oli jossittelua, ja oli vaikea sanoa, mitä oikeasti olisi tapahtunut. Mutta sanomastaan Eldrin oli varma - hän olisi eksynyt tappelemaan ennemmin tai myöhemmin pitkän talven aikana, eikä se olisi päätynyt yhtään sen paremmin kuin muutaman päivän takainenkaan. Siihen, että Miraya oli halunnut hänet vain kotiin, tai että tuo oli pahoillaan tästä Eldrin ei kuitenkaan vastannut enää mitään. Hän ei tiennyt, mitä olisi sanonut sellaiseen - ei kukaan ollut koskaan hänen puolestaan pahoillaan, tai Rayashin ohessa kukaan. Se oli erikoinen tunne, jota maagikko ei oikein osannut luokitella ainakaan nyt.

Lopulta Miraya rikkoi hiljaisuuden, joka oli laskeutunut painostavana, kuin leikattavana materiaalina heidän väliinsä. Tuo kysyi, voisiko ohjata jonkin aikaa, ja se sai pienen kulmienkohotuksen Eldriniltä. Mies ei ollut lainkaan varma, paljonko tuo osaisi, mutta hevosilla todennäköisesti ei olisi mitään kiinnostusta siirtyä lumihankeen lähes puhtaaksi auratulta tieltä vaikkei ohjastus olisikaan sitä mihin nuo olivat otttuneet. Joten hetken harkinnan jälkeen maagikko siirsi ohjat ensin yhteen käteensä, ja ojensi ne sitten Mirayalle. Nyt, kun hänen kätensä olivat vapaina, tuo ei voinut olla siirtämättä turkista myös Mirayan jalkojen ja saappaiden päälle, sillä epäili varpaiden olevan ensimmäinen osa tuosta, joka voisi alkaa palella. Hiljaisuuden saattelemana hevoset jatkoivat rauhallista matkaansa kohti heidän päämääräänsä, jonne olisi vielä jonkin verran matkaa.
Post Reply