Hääpäivä

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Locked
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Hääpäivä

Post by Kuparirapu »

Aamuaurinko helotti pilvettömältä taivaalta Dionen ylle, yön viileyden piilotellessa enää katujen viimeisissä varjoissa. Dionen kaupungin oikeustalon julkisivulla oli harvoin väentungosta, varsinkaan tähän aikana päivästä, mutta tänään katselijoita oli kerääntynyt niin että osa heistä joutui kurkottelemaan muiden yli lähikatujen nurkilta. Korkein lainlukija oli saapunut hieman aiemmin paikalle, ja nyt kaikki odottivat paria joiden tämä merkittävä päivä oli. Eikä heidän tarvinnut odottaa pitkään. Lähestyvät askeleet keräsivät huomiota, ja heti alkoi jännittynyt kuiskinta väkijoukon keskuudesta.

Rayash Doultbur harppoi kivetettyä pääkatua pitkin tummansinisen takin helmojen heiluessa pitkällä hänen polviensa tasalla. Kilpaa hänen vyöllään roikkuvan koristeellisen miekan kultaupotuksien kanssa kiiltelivät kullanväriset takin napit ja monimutkaiset kirjailut sekä hänen asuunsa muutoinkin kuin juhlapäivinä kuuluvat sormukset, suvun suurta sinettisormusta unohtamatta. Takkinsa alla kapteenilla oli yksinkertainen, vyötäisille yltävä liivi. Liivin alta näkyi vaalea paita, jonka kaulusta oli korostettu vielä yhtä vaalealla, kaulan ympärille sidotulla huivilla. Miehen pitkät, vaaleat hiukset roikkuivat niskassa löysällä, siistillä poninhännällä, joka heilui hieman tämän askelten tahdissa. Tämä lepuutti rennosti kättään koristemiekkansa kahvalla, pitäen takkinsa helmaa samalla poissa askeltensa edestä, ja paljastaen lähes mustan, liilaan hieman vivahtavan ohuen vuoren. Hänen perässään yhtä pitkin, korostetun suorin askelin käveli Eldrin. Maagikko oli kammanut hiuksensa pois kasvojensa edestä, ja suoristi yllään olevaa jakkumaista, miehen hartioita ja vartaloa myötäilevää tummaa, lähes mustaa takkia, jonka valkoiset koristeet saivat asusta merkittävästi juhlallisemman. Hänen jalassaan olevat suorat housut olivat lähes tyköistuvat, ja mustat saappaat kiiltelivät kilpaa maagikon edessä astelevan Rayashin saappaiden kanssa. Rayashista poiketen Eldrinillä ei ollut yhtään asetta mukanaan. Oli vaikea sanoa, oli Rayash vai Eldrin hermostuneempi - molempien kasvoilla oli se harjoiteltu, melko ilmeettömäksi aseteltu naamio, jonka takaa oli vaikea lukea tunteita tai ajatuksia.
Samaan aikaan toisesta suunnasta kehkeytyi toinen kuiskutusten aalto, kun kadun toisesta päästä lähestyi morsian oman saattajansa kanssa.
Dalena Valeyalan käveli harkituin askelin, pidellen hääpukunsa helmaa poissa katukiviltä ja pitäen katseensa suoraan Rayashia kohti. Hänen vierellään harppoi hänen Rossiter Albelot, Valeyalanien kauppasuhteiden johtohenkilö ja Dalenan eno. Veljentytärtään paljon lyhyempi, pyylevä mies oli ahtanut ylleen punakultaisen puvuntakin, jonka jokainen sauma ja napinläpi näytti hohtavan kullattuna. Samanlainen hohde jatkui myös hänen sormissaan, joista jokaisessa oli vähintäänkin yksi kallis sormus, ja myös miehen kasvoissa. Kalju, muhkean kaksoisleuan päällä tasapainotteleva pää kiilsi hikikalvosta aamuauringossa, ja vetäen hihansuustaan nenäliinan Rossiter taputteli suurimpia hikipisaroita ylähuuleltaan.
Väkijoukko antoi sanattomana tietä, ja kuin yhteisestä suunnitelmasta Rayash ja Dalena saavuttivat toisensa oikeustalon edessä. Dalena hymyili sanattomasti, ja Rayash onnistui vastaamaan pienen hymyn takaisin, ennen kuin he kääntyivät rinnatusten.
Sisään eivät lainlukijat päästäneet muita kuin avioparin, sekä aviosopimuksen todistajat. Ensimmäiseksi koska tilaisuus oli tarkoitettu olevan yksityinen, mutta myös koska koko joukko ei olisi välttämättä mahtunut yhtä aikaa rakennukseen. Tarttuen toisiaan kädestä Rayash ja Dalena nousivat lyhyet portaat oikeustalon ovelle, Eldrinin ja otsaansa edelleen nenäliinalla taputtelevan Rossiterin seuratessa perässä. Sisällä oli onneksi viileämpää, ja ympärillä olevasta hiljaisuudesta huomasi että koko talo oli tyhjillään juuri heitä varten. Heidät ohjattiin suorinta tietä tilavaan huoneeseen, jonka toisella puolella kaupungin korkein lainlukija jo istui odottamassa. Tämän kiiltävällä, lakatulla työpöydällä lepäsivät ainoastaan sulkakynä pullossaan, ja nyöritetty nahkakansio, jonka sisällöstä kenelläkään tuskin oli epäilystä. Dalena ja Rayash pysähtyivät huoneen keskelle, todistajiensa asettuessa heidän lähettyvilleen.
Rykäisten muutaman kerran kuivasti lainlukija nojautui paremmin tuolillaan, ja lausui harjoitellun tasaisella äänellä:
“Olette kokoontuneet tänne solmimaan aviosopimuksen Doultburien suvun Rayashin sekä Valeyalanien suvun Dalena Siolfinan kesken, vuoden 5015 toisena päivänä Tammuksen kuukautta. Tämä aviosopimus solmitaan todistajien Rossiter Albelot ja Eldrin Virqen edessä, ja aviosopimuksen kirjoittajien hyväksynnällä.”

Lainlukija asetti pöydälle puhtaanvalkean pergamentin, johon oli kirjattu mitä kauniimmalla käsialalla kyseinen aviosopimus. Sen jokainen kohta oli ilmoitettu, harkittu ja kirjattu etukäteen, ja ainoa mitä siitä enää puuttui olivat kaksi nimeä. Lainlukija oikaisi nenälleen liukuneita pyöreitä silmälaseja, ja kohotti katseensa:
“Kapteeni Rayash Doultburien suvusta, ilmaise lupauksesi tämän avioliiton edessä.”
Kapteeni hengitti syvään, ja pitäen katseensa vanhan miehen hailakoissa silmissä lausui:
“Mukanani tähän liittoon tuon Doulbturien nimen, maineen ja minulle oikeutetun maallisen omaisuuteni. Tuon mukanani arvovaltani ja liiketoimintani maan suurimman kauppalaivan kapteenina, sekä lupaukseni kunnioittaa tätä sopimusta niin kauan, kuin elämme. Lupaan tämän nimeni sekä kunniani kautta.”
Lainlukija nyökkäsi ja siirsi katseensa toiseen osapuoleen:
“Dalena Valeyalan, ilmaise puolestasi lupauksesi tämän avioliiton edessä.”
Dalena säilytti hyvän ryhtinsä, ja vilkaisten sivusilmin Rayashia kohti sanoi:
“Lupaan tuoda tähän avioliittoon rakkauteni ja kunnioitukseni miestäni kohtaan. Mukanani tuon Valeyalanien nimen ja maineen, sukuni hyväksynnän ja tuen. Tuon myös perijänä minulle kuuluvan käskyvallan, maan sekä omaisuuden, sekä lupaukseni kunnioittaa tätä sopimusta niin kauan kuin me elämme. Tämän minä lupaan, nimeni ja kunniani kautta.”
Lainlukija nyökkäsi uudelleen, ja siirtyi katsomaan Rossiteria ja Eldriniä.
“Todistajat, tunnustatteko kuulemanne valat pitäviksi ja reiluiksi kunnianne kautta, ja annatte niille siunauksenne?”
Rossiter oli asettanut sormensa leveän vyönsä alle, ja hänen lukuisat sormuksensa napsahtelivat sitä vasten kun hän vilkaisi lyhyesti ympäri huonetta. Miltei kuin hän olisi aidosti harkinnut sanojaan, vaikka todellisuudessa vastaus oli lähes itsestäänselvyys:
“Pidän näitä valoja pitävinä, ja oikeudenmukaisina molemmille. Kautta kunniani, annan siunaukseni teille kahdelle.”
Lainlukija nyökkäsi, ja katseet kääntyivät Eldriniä kohti. Pitkän miehen kasvot olivat ilmeettömät, mutta sen alla Eldrinin vatsaa väänsi olla tällaisessa tilanteessa. Hän ei ymmärtänyt, tai halunnut ymmärtää, näitä yläluokan outoja kaavoja ja tapoja, joissa yksikin harkitsematon sana tuntui veriseltä loukkaukselta. Nielaisten kurkku kuivana Eldrin toivoi voivansa loitsia käteensä tuopillisen olutta, ja sanoi sitten hitusen vaisusti:
“Kyllä, ne ovat minusta reiluja. Annan heille siunaukseni.”
Lainlukija nyökkäsi, ja viittasi hääparia lähemmäs. Hän liu’utti aviosopimuksen pöydän keskelle, ja sen vierelle asetettiin kaunis joutsensulkakynä odottamassa mustepullossa.
“Olette lausuneet lupauksenne, ja antaneet valanne. Kirjoittakaa siis nimenne, ja sinetöikää täten tämä sopimus avioliitosta välillänne.”
Ohikiitävän hetken ajan sulkakynä ja sopimus odottivat pöydällä, kummankin hääparista pohtiessa kumman olisi syytä tarttua siihen ensimmäisenä. Vaan sitten Dalena ojensi kätensä, ja napauttaen sormellaan ylimääräiset pisarat pulloon hän kumartui ja kirjoitti nimensä sopimuksen alalaitaan. Hän muisti viime kerralla pelänneensä, että jännityksessä vapisevin käsin sotkisi vain koko paperin musteella. Mutta nyt hän antoi sulkakynän kärjen liuka paperilla sulavasti, ja viimeisen kaarteen jälkeen hän asetti ojensi kynän Rayashille. Kapteeni katsoi sitä, ja sen takana odottavaa sopimusta, ja muistutti itseään vielä kaikista syistä miksi hän oli täällä. Miksi hän oli täällä juuri Dalenan vierellä, ja mitä hän uskoi tämän tuovan hänen elämäänsä. Ottaen sulkakynän vastaan sen tuntui Rayashista painavalta hänen sormissaan, mutta siitä huolimatta hän kirjoitti nimensä Dalenan nimen vierelle.
Lainlukija käänsi pergamentin itseään kohti ja hänen silmänsä liikahtelivat hienoisesti miehen lukiessa sen vielä kerran läpi. Ele oli pelkästään muodollisuus, mutta kokenut lainlukija ei halunnut päätyä sitomaan aviosopimusta, joka voisi johtaa millään muotoa skandaaliin. Varsinkaan näin merkittävän parin kohdalla. Luettuaan vielä allekirjoitukset lainlukija asetti sopimuksen käsistään, ja nousi narisevaan tuoliin tukeutuen seisomaan.
“Se on tehty. Minulle myönnetyllä asemalla julistan teidät nyt mieheksi ja vaimoksi. Liittonne saakoon siunaukseni, Rayash Doultbur ja Dalena Valeyalan.”

Rakennuksen ulkopuolella väkijoukon keskellä tilaa raivasi tiukkasanainen lakeija, jonka perässä saapuivat neljän hevosen vetämät, kauniit katetut vaunut. Ajuri pysäytti ne aivan rakennuksen oven edelle, ja lakeijan seistessä valmiina niiden vierellä he odottivat muiden katselijoiden kanssa. Eikä kulunut kauaa, ennen kuin ovet aukesivat, ja ulos astuivat Rayash ja Dalena, toistensa käsistä kiinni pitäen. Kapteeni ojensi pian kättään auttaakseen kohteliaasti heille avatusta vaunujen ovesta Dalenan sisälle ennen kuin astui itse perässä. Ovi sulkeutui lakeijan sulkemana heidän perässään. Kaksikko saisi hetken yksityisyyttä ennen satamaan sovittua näytöstä.


Samaan aikaan Valkea Lohikäärme seisoi satamassa, lämpimän tuulen tempoessa jo osaksi avattuja purjeita ja pyrkiessä viemään laivaa jo kauemmas satamasta, mutta paksut, sataman kivipylväisiin sidotut köydet ja ankkuri estivät suuremmat liikkeet. Laivan kannella seisoi osa miehistöstä siistissä rivissä, toisinaan levottomasti painoaan jalalta toiselle vaihdellen ja yllään tavallista siistimmät vaatteet. Yleensä vapaa pukeutuminen oli muuttunut yksinkertaiseksi, vaaleaksi paidaksi sekä suoriksi housuiksi, ja jokaisella oli vähintään jonkin näköiset kengät jaloissaan. Tämä osa laivan yleensä paljon suuremmasta miehistöstä riittäisi pikaiseen purjehdukseen tänä kauniina päivänä, jolloin vain pieni tuulenvire rikkoi muutoin niin rauhallista päivää. Valkoisen Lohikäärmeen komentosillalla laivan perämies Sarya oikoi toisella kädellään yllään olevaa turhantärkeää, tummansinistä juhlapuvun takkia, kämmeniinsä kerääntynyttä hikeä hieman vähentääkseen, samalla keinuen hieman kantapäillään odotusta lieventääkseen. Tämä tilanne sisälsi aivan liian monta muuttujaa, jotta hän olisi voinut olla rauhassa - ja kaiken lisäksi hänen olisi kaiken Dionen kerman edessä pyöräytettävä Lohikäärme lahden ympäri ja satamaan. Eikä suoraselkäinen haltianainen voinut olla kuin tyytyväinen, että he olivat Dionessa, jossa oli Drieneä huomattavasti suurempi satama - hän kyllä onnistuisi hermostuneenakin tässä, tämä ei olisi hänen ensimmäinen kertansa ruorin takana. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen - ja varmasti viimeinen kerta, kun kyseessä oli kapteenin hääpäivä, eikä hän ollut voinut teroittaa sitä liikaa laivalle tänään päästetylle ja valitulle miehistölle. Ruoria vapaalla kädellä puristaessaan Sarya nielaisi hiljaisena, kun näki viimein Rayash Doulbturin ja Dalena Valeyalanin saapuvan vankkureiden kyydissä lähemmäs laivaa kohden.

Laiturilla, samanlaisella juhlallisen hermostuneella hengellä odottivat Valeyalanin suvun kunniakaarti ja kaartin muodostama suora kunniakuja laivalle johtavalle kävelysillalle. Yksikään kaartilaisista ei liikahtanut, mutta jokainen varmasti seurasi tarkasti harjoitellun tilanteen etenemistä, jota se sujuisi mahdollisimman vaivattomasti. Näiden kiillotetut haarniskat, mustaksi lankatut saappaat ja juuri liiankin suoriksi silitetyt vaatteet tekivät kokonaisuudesta yhtenäisen ja hyvin armeijamaisen, kuten tilanteeseen sopikin. Kiiltävien, katettujen vaunujen lähestyessä läheiseltä kadulta kunniakaarti otti harjoitellun yhtäaikaisella liikkeellä ryhdikkään asennon. Tummiin, lähes mitäänsanomattoman juhlalliseen asuun pukeutunut kuski pysäytti tuskin huomattavalla liikkeellä vaunujen eteen valjastetut neljä hevosta tasaisesta ravista. Vaunujen takana olevalla jalustalla matkustanut lakeija astui ripeästi alas, ja avasi vaunujen sivuoven yhdellä varmalla, tasaisella liikkeellä ennen kuin astui etummaisten vaunuja vetävien hevosten eteen varmistamaan, että nämä pysyisivät paikallaan. Mustien työhevosten rauhallisuuteen nähden se saattoi olla ylilyönti, mutta kuului perinteisiin - aivan kuten juhlalliset, uusin metalliheloin koristellut valjaat, ruskeat ohjat ja samanväriset kuskin käsineet.

Kapteeni Rayash astui suoraselkäisenä, varmoin askelin ulos ensimmäisenä, ja kättään herrasmiehen tapaan ojentaen auttoi Dalena Valeyalanin vierelleen. Läheisin kunniakaartin jäsen vei kätensä vyöllään roikkuvan, kultahelaisen miekan kahvalle, ja kajautti korkealla äänellä:
“Tehkää kunniaa, Kapteeni Rayash Doultbur ja rouva Dalena Valeyalan!”
Kunniakujan molemmilla puolilla miekat vedettiin samanaikaisesti huotristaan, ja ne kohotettiin toistensa lomaan kiiltäväksi katoksi heidän päidensä yläpuolelle. Käsikkäin, arvokkain askelein, Rayash ja Dalena kävelivät sen halki kohti laivaa. Kun he pääsivät ylös kannelle johtavaa siltaa pitkin, Rayash nyökkäsi lyhyesti Saryaa kohti. Tänään hän oli liian tärkeä, liian julkisella paikalla voidakseen olla oman laivansa kapteeni, mutta Sarya onneksi tiesi aivan yhtä hyvin mitä tehdä.
Suunnitellusti nainen antoi lyhytsanaiset käskyt miehistölle, joka hajaantui sovituille pisteilleen. Kokeneen merenkulkijan silmään liike näytti liioitellun jäykältä ja juhlavalta, mutta tarkoitus olikin vain tehdä näyttävä kierros häiden kunniaksi satama-altaan ympäri. Köydet irrotettiin, ja hyvien valmisteluiden takia valtavat, valkoiset purjeet levähtivät auki muutamalla rivakalla vedolla. Kuin ennustaen laivan normaalia voimakkaamman keinahduksen sen irrotessa satamasta, Rayash oli vetänyt tuskin huomattavasti Dalenaa hieman lähemmäs itseään ehkäistääkseen tuon horjahduksen nopean, merenkäyntiä tuntemattomalle ennustamattoman liikkeen voimasta. Laivan keinahtaessa irti satamasta, tuore aviopari asettui paikalleen laivan keulan paikkeille. Heidän oli vain oltava näkyvissä, satamaan kerääntyneiden katselijoiden ihailun ja ihmetyksen kohteena, kun uljas laiva purjehti verkkaisesti loivilla aalloilla. Yksikään toinen alus ei tulisi kilpailemaan aalloista sen kanssa, siitä olivat Valeyalanien järjestelyt pitäneet huolen. Juuri nyt vain Valkea Lohikäärme oli näkyvissä, ja siten eivät satamaan runsain mitoin ilmestyneet katsojat voineet keskittyä mihinkään muuhun.

Näin etäältä kukaan ei nähnyt sitä, ei edes Sarya ruoria kääntäessään, mutta Dalenan ote Rayashin käsivarresta tiukkeni hetkeksi. Ja naisen kasvoilla oli hymy, sekä pieni jännitys kun hän seisoi vapaana seilaavan laivan ääressä. Hetkellisesti hänen edessään näkyi vain valtameren ulappa ilman äärtä tai laitaa, ja vierellään seisoi hänen aviomiehensä. Dalena hymyili, koska ei tiennyt miten muuten olisi antanut tämän jännittyneen ilon päästä pinnalle. Kapteenin itsensä katse kiersi sen sijaan horisonttia, ja seurasi rantaviivaa heti sen ollessa mahdollista. Valkoinen Lohikäärme kiersi sataman lahden ympäri saaden lahdenkin hetkellisesti näyttämään pieneltä, ja sen perässä liehuivat juhlallisesti asetetut liput. Doultburien ja Valeyalanien vaakunat, symbolisena merkkinä kahden suvun liitosta tämän aviosopimuksen kautta. Kenties koskaan aiemmin eivät Doultburien värit olleet seuranneet laivaa, mutta tästä eleestä ei käynyt kieltäytyminen. Kapteeni ei voinut olla arvioimatta kulmaa ja vauhtia, jolla Sarya antoi laivan lähestyä satamaa ja pieni tuulenpuuska sai miehen kulmat hetkellisesti kurtistumaan. Kun laiva suoristui Rayashkin rentoutui hieman, ja hetkeksi pieni, tyytyväinen hymy levisi miehen huulille hänen nähdessään satamaan kerääntyneen väkijoukon jokaisen silmäparin katsomassa Valkoista Lohikärmettä. Hänen saavutustaan - ja hänen, sekä Dalenan liittoa.
Kun laiva oli tehnyt kierroksensa, ja köysien avulla se vedettiin uudelleen paikalleen satamalaiturin äärelle, soi kannella oleva laivakello kaksitoista kirkasta lyöntiä. Toivottaen hyvää menneelle, tälle päivälle, sekä tulevalle. Miehistön reunustamana Rayash ja Dalena kävelivät uudelleen tarkasti valittua reittiä alas kävelysillalle ja satamaan. Nyt kunniakaarti odotti heitä aseet huotrissa. Sen sijaan ilmoille kajahti heidän, kannella seisovan miehistön, sekä usean kymmenen katsomassa olevan henkilön suusta kolme hurraa - huutoa. Niiden perässä puhkesivat myös äänekkäät taputukset ilmoille, ja erilaiset onnentoivotukset jotka hukkuivat toistensa lomaan. Suunnaten kohti odottamaan jääneitä vaunuja hääpari valmistautui siirtymään Kauppakiltojen kokoustiloille, jossa heitä odottaisivat kutsuvieraiden vähintäänkin yhtä juhlatavat onnentoivotukset sekä hulppeasti järjestetyt hääjuhlat.

Mustien hevosten vetämät vaunut lähtivät jälleen tasaisen kopinan saattelemana pääkatua ja kauppakillan kokoustilaa kohden. Koko kauppakillan halli oli varattu tänään Rayashin ja Dalenan avioliiton juhlistamiseen, ja tilaisuutta oli oli valmisteltu huolella sinä lyhyenä aikana, mikä oli ollut mahdollista. He istuivat pehmustetuilla penkeillä hiljaisuudessa, kunnes Dalena vilkaisi Rayashia kohti ja nojautuen lähemmäs sanoi:
“Hermostuttaako sinua?”
Rayash katsahti Dalenaa, ja käänsi katseensa hieman sivummalle.
Dalena nyökkäsi, ja katsoi eteenpäin.
“Niin minuakin. Ei niin paljon kuin viime kerralla, mutta silti.”
Dalena siirsi toisen kätensä Rayashin kämmenelle, punoen sormensa tämän sormien lomaan, ja lisäsi:
“Mikään ei onneksi lopu tähän. Ei hätää.”
Rayash ei vastannut, mutta Dalena tunsi kuinka miehen lämmin, karhea kämmen puristi hellästi. Ja yksin se toi lämpimän ailahduksen hänen sydänalaansa, joka pysyi kun vaunut kääntyivät Kauppakiltojen kokoussalin hulppeille etuoville. Eldrin ja Rossiter olivat saapuneet paikalle jo aiemmin, ja heidät oli ohjattu muiden vieraiden seuraan. Muutamat portaat johdattivat tuoreen hääparin suoraan avoimista pariovista sisälle kevyen juhlallisen musiikin saattelemana.

Sisällä suuri kokoussali oli täpösen täynnä vieraista, korkeiden seinien kaikuessa puheensorinasta. Ruokatarjoiluja viimeisteltiin vielä harkitun ripein liikkein, ja odotus ilmassa oli käsinkosketeltava. Sitten muutama napakka kopsahdus vaati kaikkien huomiota, ja katseet kääntyvät odottavasti sitä kohti.
“Ja viimein, juhlien isäntä ja emäntä, Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni ja kauppakillan arvostettu jäsen kapteeni Rayash Doulbtur, sekä vaimonsa Valeyalanin suvun perijätär ja Almorelin laakson kreivitär, rouva Dalena Valeyalan”, portaiden päässä seisova pitkään, napein ja kirjailuin koristeltuun takkiin sonnustautunut nuorimies julisti kirkkaalla, kuuluvalla äänellä.
Rayash ja Dalena astuivat esittelyiden aikana sisään, ja pysähtyivät. He katsoivat edessään odottavaa katseiden merta, josta he erottivat sekä tuttuja että täysin vieraita kasvoja. Ja kun vieraat puhkesivat railakkaisiin taputuksiin ja onnentoivotuksiin, astuivat Rayash ja Dalena heidän joukkoonsa, saaden edelleen pientä tukea toistensa kämmenestä omassaan.
Locked