Cayla Kolmitappo, Sivuhahmo

Eronneiden tai erotettujen pelaajien hahmot, joille ei ole erillistä lupaa käyttää sivuhahmona tai muualla Ceresissä. Alue toimii myös hahmojen arkistona, mikäli hahmo on menehtynyt tai muutoin poistettu peleistä.
Locked
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Cayla Kolmitappo, Sivuhahmo

Post by Kuparirapu »

Cayla "Kolmitappo"
Rosvo Phoebesta

Lainattaan pyydettäessä @Kuparirapu

Ulkonäkö:
Cayla on pitkä, ja raavas nainen, jota harvat saattavat katsoa alaspäin. Kova elämä on koulinut naisen vartalosta jäntevän ja vahvan, ja varsinkin käsivarren lihaksia Cayla pitääkin selvästi esillä. Hiukset on leikattu kuin tylpällä veitsellä pois toisen korvan päältä ja silmiltä, ja punottu tiukoille leteille toiselle puolelle. Arpiakin naiselle on siunaantunut useita, mutta selkein on ollut tähän asti kasvojen poikki kulkeva rosoinen viilto jonka aiheutti yllättävästi kääntynyt masto erään myrskyn aikana. Yllään Cayla pitää mitä on kyennyt haalimaan, usein housuja ja löyhiä paitoja jotka hän on ommellut istumaan itselleen paremmin.

Luonne:
Cayla on tietynlainen malliesimerkki mitä köyhän väen elämä voi olla pahimmillaan. Tärkeimmäksi tavoitteeksi naiselle on noussut vain selviytyminen, eläminen tavalla tai toisella. Vailla läheisyyttä tai toveruutta, koska harvoilla on kykyä huolehtia muista kuin itsestään. Ottaessaan työtä mistä sitä on ikinä saanut Cayla on oppinut olemaan kova ja armoton, muuten merillä ei selviä miesten seurassa. Vahva ote ja kyky pitää muut kurissa nostivatkin naisen nopeasti ylöspäin, ja samalla antoivat pohjan alamaailman toiminnalle jota nainen tänä päivänä harjoittaa.

Menneisyys:
Nuori Cayla kasvoi itse asiassa Trionilla, Ananken köyhemmällä alueella. Kukaan ei kuitenkaan enää olen naisen mennyttä muistamassa kuin hän itse, äitiään lapsi ei tuntenut ja isäkin kuoli nopeasti Caylan vartuttua 13 vuoden ikään. Nuori tyttönen selviytyi ja oppi elämään roskasakin seassa, pyrkien päättäväisesti jollekin laivalle ja sitä kautta pois tukahduttavasta kaupungista. Ja osoitettuaan omaavansa kuria ja kykyä pitää miehistöä ruodussa hänestä tuli ensimmäinen perämies. Pesti ei kuitenkaan kestänyt pitkään, hänen pistäessä miehistöä koville ja jopa pahoinpidellessä muutamia rauhanhäiritsijöitä. Mutta Cayla vain vaihtoi laivaa, solakkaan kauppalaivaan nimeltä "Yöhaukka". Seuraavina vuosina nainen alkoi hiljalleen suunnitella kuinka paljon laiva voisi tuoda hänelle hyötyä, ja kun laiva oli kerran palaamassa Phoebeen Cayla nousi kapinaan ja häntä tukemassa oli suurin osa miehistöstä. Kapteeni ja tämän harvat kannattajat iskettiin armotta hengiltä ja heitettiin aaltoihin. Mutta ikävä kyllä Phoebessa kapina ja murha tulivat esille, ja Cayla vangittiin jolloin hän iski yhden vartijoista hengiltä. Ennen virallista tuomiota hän kuitenkin pakeni, silkalla tahdonvoimalla ja raivollaan. Kadoten Phoeben alamaailmaan naisesta annettiin etsintäkuulutus, mutta kukaan joka naisen tunsi ei uskaltanut häntä kavaltaa. Näin Cayla ansaitsi nimensä Kolmitappo, ja kykeni keräämään alkuperäisen miehistönsä lisäksi ympärilleen muitakin rosvoja ja kerjäläisiä omaksi jengikseen. Kunnianhimossa Cayla on kuitenkin onnistunut jo asettumaan Phoeben alamaailman suuremman tekijän, Zahirin eteen, ja päässyt maksamaan kivulla ja verellä tekonsa...
Locked