Koti eteläisten tähtien alla [yksinpeli]

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Locked
User avatar
Viherkivi
Posts: 154
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Koti eteläisten tähtien alla [yksinpeli]

Post by Viherkivi »

Maisemat olivat pikkuhiljaa -- melkein huomaamatta -- vaihtuneet. Usean viikon matkan aikana Vilutar oli ohittanut metsämaastoja, ketoja, peltoja, kyliä ja kaupunkeja, ja pian metsäiset maastot olivat muuttuneet lehtipuista havupuiksi, ja kylät olivat harventuneet huomattavasti hänen matkansa aikana. Pian olivat alkaneet kukkulaisemmat maastot, ja jäätiköiden kaunotar oli havainnut miten yöt olivat muuttuneet kylmemmiksi ja tuuli hieman purevammaksi, vaikka vuodenaika ei ollutkaan vaihtunut hänen matkansa aikana vielä. Koti-ikävä poltteli hänen sydäntään, mutta jäätikköhaltia oli kuitenkin matkannut niin rauhallisesti kuin mahdollista ja sen mukaan miten hänen matkamuona-annoksensa antoivat myöten. Kantohanki oli edelleen heikkona, saamastaan hoivasta huolimatta, ja Vilutar olikin huolissaan siitä, että koira ei enää jaksaisi tehdä kokonaista työkoiran työmäärää.

Hän huokaisi hieman, kun ensimmäiset jäiden peittämät maat ja mannut olivat tulleet esiin. Vilutar oli matkan aikana kaivanut lisäkerrastoa esiin, turkistakkinsa myös... Ja koiratkin olivat aavistaneet että pian oltiin kotona. Jäätikön reuna-alueilla oli sentään oman heimon kyliä, ja Vilutar olikin saanut paljon apua, ruokaa ja yösijan itselleen ja koirilleen, varsinkin kun hän vaihdossa antoi mehukkaita tarinoita ja uutisia suurien kaupunkien kuulumisista. Muuan punatukkainen peikko sai ison roolin tarinoissa, vaikka Vilutar jättikin mainitsematta miten hänestä itsestään oltiin muotoiltu laulu tämän peikon toimesta.

Jäätikön reunan jälkeen matka oli alkanut taittua vielä nopeammin -- vaikka Kantohanki ei ollutkaan enää vetokoiran kunnossa. Vilutar oli vaihtanut osan hunajasta ja uutisista ja terveisistä suksiin. Sivakoiden oli nopeampaa kulkea; ja vaikka koirien vetämä valjakko olisi ollut ehkä vielä nopeampi, oli jäätikköhaltia päättänyt että hän kantaisi taakkansa yksikseen. Kun tiet, muille kuin jäätikönhaltioille näkymättömät, alkoivat vaikuttaa tutuilta, Vilutar pysähtyi eräälle kukkulalle ja hengähti.

Hänen hengityksensä puhisi ilmaan pilvinä, ilma oli jo niin kylmä. Mutta näkymä rinteen huipulta oli tuttu. Se oli hänen perhekuntansa rykelmä asumuksia, hänen perheensä ja sukunsa työn touhussa. Ihan pienen hetken Vilutar imi itseensä tätä lohduttavaa näkyä, ennen kuin rykäisi ja kokosi itsensä. Hänellä oli olo, että hänestä oltiin nähty jo etiäisiä, ja hikimaja oltiin lämmitetty ihan häntä varten.

Niinpä haltiatar liukui suksillaan rinnettä alas, ja kohotti äänensä ja kätensä tervehdykseen kun muutamia hahmoja alkoi kokoontua asumusten reunamille. Hän lauloi vanhan kansan kielellä laulua siitä miten hänen oli hyvä palata kotiin, ja esiin juoksi nainen, hänen äitinsä Hellitty, joka vastasi lauluun omilla sanoillaan siitä miten oli ihanaa vastaanottaa tytär ehjänä kappaleena takaisin. Viluttarelle suotiin hetki tökätä sauvat hankeen ja irrottaa sukset jaloistaan, mutta sitten häntä halattiinkin ja hänen käsiään puristeltiin tiuhaan tahtiin. Koirat asettuivat hieman etäämmälle muista kun tervehdyksiä vaihdettiin.

"Et näytä hyvinvoivalta.", Hellitty sitten sanoi kun enimmät muut haltiat olivat palanneet askareisiinsa ja he olivat ydinperheen kesken vielä ulkona. "Koiratkaan eivät näytä.", äiti sitten lisäsi ja naksautti kieltään paheksuvasti.

"Niin no... Isot kaupungit ja niiden vaarat...", Vilutar aloitti, mutta se keskeytettiin aika nopeasti. Hellitty aloitti erittäin pitkän nuhde- ja valitussaarnan isoista kaupungeista, ja Vilutar antoi moisen sanatulvan mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Samaan aikaan Viluttaren nuorempi veli Vaito nyki tätä hihasta ja sitten huivista. Vaito ei puhunut ollenkaan, ja viihtyi itsekseen tekstiilitöiden parissa, joten Vilutar oletti pikkuveljensä huomanneen että perintöhuivi ei ollut ihan kunnossa.

"Sille sattui pieni haaveri.", Vilutar selitti irroittaessaan silkkihuivia kaulansa ympäriltä ja antaessaan sen veljelleen, joka tarkasteli huivia huolella ja vakava ilme kasvoillaan. Hellitty lopetti nuhteensa ja katsoi itsekin huivia, parahtaen sitten huivin kuntoa ja seuraavaksi tyttärensä kuntoa.

"Mitä ihmettä on tämä? Miksi menit moiseen surmanloukkuun? Meillähän ei ole pian tytärtä, kun tuolla lailla säntäilet vaaroihin!", hänen äitinsä motkotti ja tarttui sitten Viluttaren käsivarteen. "Nyt menet peseytymään hikimajaan, ja sitten tarkastamme sinun haavasi ja ruhjeesi ja sitten koirat. Sitten syödään ja voit kertoa kaiken."
Locked