Myrskyn silmässä

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Locked
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Myrskyn silmässä

Post by Kide »

// Kuparirapu & Nimetön tänne, jos uskallatte astua laivan kannelle! //

Miraya seisoi Valkoisen Lohikäärmeen kannella merta katsellen. Hän puristi laivan kaidetta turhankin tiukasti ja värähti, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä vinkuvan tuulen tai laivan kylkiä piiskaavan aallokon kanssa. Hän oli huomannut sietävänsä laivan keinumista kaikessa säässä, mutta tällä hetkellä hänen omat ajatuksensa uhkasivat keinuttaa hänet kumoon.
Toisena päivänä merellä muuttunut sää kuvasi hyvin Mirayan omaa mielialaa. Kaiken yllä leijui raskas verho Celianin kohtaamisesta, joka muutti Mirayan ajatukset synkän harmaiksi, kuten paksu pilvimassa meren yllä. Sen alla velloi viileä aallokko; pelottavat kysymykset heidän salakavalaksi paljastuneesta matkustajastaan ja järkyttävät muistikuvat syrjäisiltä satamavarastoilta. Sellaiset muistikuvat, jotka Miraya olisi mieluiten pyyhkinyt mielestään, mutta yhtä varmasti kuin tuulen villitsemät aallot keinuttivat laivaa, ravisuttivat muistot laatikossa matkustaneesta miehestä Mirayaa.
Miraya ei ollut puhunut kummastakaan asiasta Rayashin kanssa. Mitä hän olisi edes voinut sanoa, sitä hän ei vielä tiennyt. Eikä hän edes halunnut puhua nyt, ei ennen kuin heidän ylimääräinen matkustajansa olisi saapastellut turvallisen kauas Lohikäärmeeltä. Aivan kuten Rayash oli toivonut, ja nyt Mirayakin ymmärsi tuon toiveen tärkeyden. Kuinka sokea hän olikaan ollut...
Voi kuinka Miraya olisikaan toivonut voivansa levittää kaikki häntä tukahduttavat asiat isänsä eteen ja jakaa niiden painon. Kunhan hän vain löytäisi oikeat sanat. Sopivat sanat puolustamaan uteliaisuuttaan ja pyytämään selitystä näkemälleen karmeudelle. Miten Rayash edes saattoi tuntea tuollaisen miehen? Ja toiset sanat hänen pitäisi löytää kertomaan Celianista. Pyytämään Rayashin tukea, kun hän seuraavan kerran lähtisi hakemaan selitystä äitinsä karmeudelle.
Ja voi kuinka hän kaikesta huolimatta ikävöi myös äitiään, mutta sitä ei saanut tietää kuin meri, jonka harmaa vellonta heijastui Mirayan huolestuneesta katseesta, sumentaen sen kirkkaan sinistä terää entisestään.

Tuulenpuuskat olivat onnistuneet nykimään yksittäisiä kiharoita Mirayan tiukasta nutturasta. Ne heiluivat edestakaisin naisen kasvoilla, mutta Miraya tuskin huomasi niitä. Hänen viittansa helma lepatti kiukkuisesti kahisten ja sen suomasta suojasta huolimatta viileä tuuli oli nostattanut Mirayan kädet kananlihalle. Miraya ei kuitenkaan tuntenut kylmyyttä ihollaan. Eikä hän tuntenut kyyneltä poskellaan ennen kuin tuuli oli sen pyyhkäissyt hänen puolestaan pois. Ja yhtä hyvin se olisi voinut olla laivan kylkiä vasten aina vain korkeammalle kurottelevasta aallokosta eksynyt pisara. Molemmat yhtä suolaisia.
Syvä huokaus hukkui tuleen. Miraya pyöräytti hartioitaan kuin ajatusten paino niiden yllä olisi ollut todellinen. Hän käännähti ympäri ja jäi seuraamaan merimiesten taistelua tuulta ja aallokkoa vastaan. Laivalla selvästi valmistauduttiin kunnon myrskyyn, mutta siitä huolimatta Miraya oli kuulevinaan muutaman sävelen hilpeästä vihellyksestä ja näki keskittyneiden ilmeiden seassa myös puolittaisia virnistyksiä. Ehkä myrsky tarjosi jollekin muullekin tilaisuuden ajatella muuta. Ehkä se antoi jännittävän harhautuksen tavallisesta arjesta. Tai ehkä jotkut vain uskoivat viheltelyn tuovan hyvää onnea ja hymyn suojaavan vaaroilta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kuparirapu »

Pieni arkku liukui matalasti rahisten lattiaa pitkin, ja Nimetön pysäytti sen ennen väistämätöntä törmäystä pöydänjalan kanssa. Työnnettyään arkun uudelleen paikallen sängyn alle, jossa hän toivoi sen tällä kertaa pysyvän, Nimetön päätti tarvitsevansa raikasta ilmaa. Hänen oli mahdotonta koota ajatuksiaan hytin keinuessa ja arkun karkaillessa jatkuvasti ympäri lattiaa. Oikaisutaan puoliviittansa paikalleen ja kiedottuaan villaviittansa sen päälle hän käveli Owen Artorin epävarmoin askelin käytävälle, samalla hipaisten liivintaskuaan jotta tarkisti pienen avaimen ääriviivat sen sisällä.
Kannelle päästessään hän joutui nojaamaan hetken verran ovenkarmiin muutaman jyrkän keinahduksen ajan. Sää tuntui huonontuneen aamusta, ja laitoja vasten lyövät aallot keinuttivat alusta entistä pahemmin. Nimetön oli inhottavan tietoinen siitä, että vain kapteenin taito ja miehistön uutteruus toisivat heidät perille kotisatamaan vetisen haudan sijasta. Ja sisimmässään häntä häiritsi se, ettei hän voinut vaikuttaa kumpaankaan niistä.
Huomatessaan Mirayan tutut, tuulessa aaltoilevat vaaleat hiukset Nimetön lähti naista kohti, piilottaen ajatuksensa huolestuneen ilmeen taakse.
"Neiti Cabra....tuota, Miraya," Owen sanoi hoippuessaan naisen vierelle. Hän tarrasi itsekin kaiteeseen, tosin paljon ryhdittömämmin ja paljon tiukemmin kuin Miraya. Owenista näki, että hän pelkästi keikahtavansa minä hetkenä hyvänsä yli laidan ja luotti siksi kaiteen pitävän hänet poissa aalloista. "Pahoittelen jos häiritsen," nuorukainen jatkoi huomattuaan naisen vakavan ilmeen, ja hän kätki nopeasti katseensa taivaanrantaan.
"Tämä on, tuota, melkoinen aallokko," hän sanoi nuolaisten hermostuneesti huuliaan. "Tai siis, varmasti kokeneille merimiehille tämä ei ole tuulahdusta kummempaa. Mutta myönnän että minä olen hiukkasen huolissani. Jos pelkkä synkkä taivas tekee tällaista, niin pelkään miltä suoranainen myrsky mahtaisi tuntua..."
Sitten Owen vilkaisi Mirayaa uudemman kerran silmäkulmastaan, ja kääntyen naista kohti hän rypisti kulmiaan huolestuneen näköisenä.
"Tuota...onko jotain sattunut? Ei minun takiani, toivottavasti. Pyydän, jos voin jotenkin auttaa niin kertokaa epäröimättä."
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kide »

Myrskyä lähestyvän laivan kansi oli paikka, jossa sai olla rauhassa. Ainakin jos ei kuulunut miehistöön. Seurana piti olla vain korvissa ujeltava tuuli ja välillä aaltojen pärskeet, jotka kurottelivat kannelle asti. Katseltavana vain työhönsä keskittyneet kansimiehet ja taivaanranta, jossa meri ja taivas sekoittuivat toisiinsa yhtenä pahaenteisen harmaana verhona. Ja ympärillä eräänlainen oma rauha, kunnes Rayash astelisi kannelle ohjatakseen laivan myrskyn läpi ja epäilemättä käskyttämään Mirayan hyttinsä suojaan.
Tai niin Miraya oli tänne tullessaan kuvitellut.
Liian pian miehistön sekaan liittyi sinne selvästi kuulumaton hahmo, joka hoiperteli kannelle tottumattomin askelin, ja Mirayan inhoksi suuntasi hapuilevat kengänkärkensä häntä kohti. Vellova merikään ei saanut Mirayaa huonovointiseksi tai hermostuneeksi, mutta Owenin lähestyvä hahmo onnistui molemmissa silmänräpäyksessä. Tämä oli viimeinen paikka, jossa Miraya oli uskonut törmäävänsä heidän matkustajaansa. Eikö miehen olisi pitänyt potea merisairautta hyttinsä nurkassa? Jollei sekin ollut valetta, kuten ilmeisesti Owen Artorin koko muukin olemus. Mirayaa puistatti. Hän kovetti kasvonsa, vaikka tiesi siinä olevan melkoisen kontrastin verrattuna millä mielellä hän oli Drieneen tullessa miehen kanssa jutellut. Mutta Miraya tiesi, ettei nyt pystyisi parempaankaan. Ja oli tämä kuitenkin parempaa kuin karkuun juokseminen tai miehen rinnuksiin tarttuminen selitystä tulisesti vaatien. Ensimmäinen kun oli liian epäilyttävää ja jotain johon Miraya ei ainakaan isänsä laivalla alistuisi, kun taas jälkimmäisen Mirayakin tiesi päättyvän todennäköisesti siihen, että hän itse olisi hyvin nopeasti kylmän meren syleilyssä.
"Herra Artor", Miraya pakotti tervehdyksen suustaan ja nyökkäsi kevyesti. Hän kohtasi Owenin katseen vain nopeasti ennen kuin jatkoi miehistön tarkkailua. Tai ainakin esitti jatkavansa, vaikka todellisuudessa hän seurasi Owenia tarkasti sivusilmällään ja yritti kuunnella jopa tuon hengityksen tahtia sen minkä tuulenpuuskilta pystyi erottamaan.
Häiritset minua lopun elämääni, vaikka saisin kipata sinut laidan yli tässä ja nyt, Miraya totesi mielessään. Hän kääntyi puolittain Owenin puoleen, mutta ei sanonut mitään, sillä hän tiesi miehen vielä jatkavan. Sen sijaan Miraya pisti merkille kaiken minkä vain tuosta nuorukaisesta irti sai. Hän näki kaidetta puristavien sormien vaaleuden, huolestuneen katseen ja hermostuneet eleet, joita vahvistivat Owenin epäröivät sanat. Vaikka Miraya tiesi nyt paremmin kuin uskoa mitä näki, oli hänen silti vaikea olla uskomatta näkemäänsä. Saattoiko Owen, tai kuka ikinä tuo mies olikaan, olla oikeasti huolissaan tulevasta myrskystä? Sen perusteella mitä Miraya oli saanut vain pari päivää sitten Drienen syrjäisillä varastorakennuksilla todistaa, se ei ollut mahdollista. Sydämetön ei osannut pelätä, ja vain sydämetön saattoi tehdä sellaista mitä Owen oli "lastilleen" tehnyt. Oli käsittämätöntä kuinka aidon huolestuneelta Owen silti näytti.
"Tämä on tosiaan melkoinen aallokko. Se pistää miettimään..." Miraya vastasi siirrettyään katseensa nopeasti horisonttiin Owenin esitetyn huolen kääntyessä naiseen itseensä. Owenia katsoessa Miraya olisi halunnut uskoa miehen todella olevan vain huolissaan, mutta siihen lankaan hän ei kietoutuisi uudestaan. Se ei vain ollut mahdollista, että tuo mies oli huolissaan mistään, varsinkaan yhden kirjanpitäjän voinnista.
"Melkein kuin Jumalat olisivat vihaisia meille. Aivan kuin laivalla olisi tehty jotain pahaa ja olisimme rangaistuksen tarpeessa", Miraya oli todennut ennen kuin ehti estämään itseään. Häntä alkoi yhtäkkiä suunnattomasti ärsyttämään koko mies, sillä hän ei osannut sanoa oliko tuo lintu vai kala vai sittenkin vain viheliäinen torakka, ja hänen oli saatava tökätä tuota edes jollain. Tökätä ja katsoa, saisiko sillä aikaan minkäänlaista todellista eloa tuon esityksen alle. Jos tuo kaikki oli esitystä. Kai tuon kaiken täytyi olla esitystä, sillä se oli liian suuressa ristiriidassa satamassa nähtyyn verrattuna. Voi jumalat, että Mirayaa ärsytti. Ja inhotti ja hermostutti. Silti hän kääntyi kohtaamaan Owenin katseen loihtien väkisillä kasvoilleen pienen ja uteliaan hymyn ja jatkoi vielä:
"Uskotteko te Jumaliin, herra Artor? Siihen, että joku seuraa jokaista askeltasi ja heittää tiellesi sopivan esteen, jos ylpistyt liikaa. Tai langettaa ongelmat suoraan yllesi, jos pelkkä este ei ole enää riittävä?" Miraya tiesi, että hänen olisi pitänyt tietää paremmin kuin leikkiä tämän myrkyllisen miehen kanssa, mutta isänsä laivan kannella hän tunsi olonsa liian turvalliseksi, että olisi osannut olla järkevä ja painaa taka-alalle ärtymyksensä moninkertaisesti huijatuksi tulemisesta. Niin tuttujen kuin tuntemattomienkin toimesta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kuparirapu »

Owen katsoi kuunteli Mirayaa avoimen kuuliaisesti. Mutta Nimetön alkoi pistää merkille hälyttäviä merkkejä naisen sanoissa ja käytöksessä. Tauko, jonka nainen piti myönnettyään merenkäynnin olevan kova, oli mitä selkein merkki että jotain oli tapahtunut. Hetki, jolloin Miraya maisteli sanoja joilla jatkaisi, kertoi että hänellä oli jo olemassa selkeä mielipide mutta jota hän ei voinut lausua suoraan. Vaikka Miraya selvästi halusi.
Owenin ilme muuttui hämmentyneeksi, ja se kuvasti myös Nimettömän mielentilaa naisen ottaessa yllättäen Jumalat esille. Missään kohtaa hän ei ollut kuvitellut, että Miraya Cabra olisi ollut harras uskovainen. Päinvastoin nainen oli Nimettömän mielestä liian omapäinen taipuakseen vilpittömästi kenenkään käskytettäväksi, kaikista vähiten taivaissa olevien suurten Jumalten jotka olivat siunanneet maailmaa pelkästään poissaolollaan. Ei, Miraya muistutti Nimetöntä itseään siinä, että he molemmat uskoivat vain omaan sinnikyyteensä. Eli mistä tämä kommentti, joka oli niin ristiriidassa kaiken aiemman kanssa...?
Owen räpäytti silmiään täysin sanattoman näköisenä, Nimettömän vaaniessa hänen kasvojensa takana valppaana. Hän ei pitänyt tuollaisesta vihjailusta, mutta jokin oli nyt selkeästi vinossa. Owen Artor ei ollut antanut Mirayalle pienintäkään syytä tällaiseen käytökseen, eli naisen oli täytynyt kuulla jotain itse. Mutta keneltä? Miehistöltä? Tuskin, heille Owen ei ollut harmitonta rääpälettä kummempi ilmestys. Vai olisiko arvon kapteeni mennyt heikkona hetkenä lipsauttamaan muutaman väärän sanan? Jos niin oli, niin Nimetön tulisi nylkemään sen lipsauksen Rayashin selkänahasta myöhemmin. Hänen kärsivällisyytensä ei ulottunut niihin, jotka eivät osanneet pitää omista sopimuksistaan kiinni.
"Minun työssäni ainoat Jumalat ovat Pääoma, Korko ja Velkamaksu. Muut mahdit eivät ole elämässäni juuri vaikuttaneet," hän lausui äänellä, joka kuulosti Owenilta mutta oli tasaisempi. Vähemmän kompasteleva, ja itsevarmempi. Vielä hän ei kokonaan pudottanut rooliaan, mutta Nimetön raotti sitä kääntäessään katseensa Mirayaa kohti.
"Tiedättekö te, onko laivalla tapahtunut jotain? Tai kenen teot olisivat voineet tuoda tällaisen rangaistuksen yllemme?"
Jos hän oli tulkinnut Mirayan sanojen sävyä oikein, tämä ei halunnut laskea itseään ja Owenia samaan joukkoon. Ja toivottavasti se provosoisi naista lipsauttamaan epäilyksensä taustaa...
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kide »

Owen oli selvästi ihmeissään Mirayan kysymyksestä. Tietysti, sillä Miraya pisti kaiken uskon itseensä eikä muuhun. Paitsi hetki hetkeltä enemmän Rayashiin, kun taas äitiinsä hän oli joskus luottanut, mutta ne päivät olivat takana päin. Kuka tahansa Mirayan seurassa hetkenkään viettänyt saattoi nähdä sen, kuten Owenkin oli selvästi nähnyt. Tai kuka ikinä tuo mies olikaan, joka sanojensa mukana näytti kurkkivan esiin Owenin varjosta.
Mirayan edessä seisoi edelleen Owen, mutta yhtäkkiä vaikutti siltä kuin mies olisi kasvattunut itselleen ainakin puolikkaan selkärangan. Mirayan aiemmin tapaaman Owenin olisi uskonut olevan nyt kauhusta jäykkä, epävarma sopertaja, jonka pelokkuuden olisi pitänyt vain lisääntyä. Sen sijaan Miraya näki edessään paljon varmemman kauppiaan, joka ei uskonut muuhun rahaan. Owen varmasti palvoi rahaa, muttei Miraya uskonut sen olevan aidon Owenin ylin jumala. Epävarmat ja heikot hamusivat itselleen jotain suurempaa mihin pistää uskonsa ja vielä aiemmin Miraya olisi ajatellut Owenin osaksi heitä. Nyt hänen edessään näytti seisovan enää vain kuori siitä nuorukaisesta. Aivan kuin Miraya olisi satamassa todistetun jälkeen kaivannut vielä lisää varmistusta asialle. Silti hän piti hetkeä jonkinlaisena voittona, vaikka maku hänen suussaan muuttuikin nopeasti karvaaksi, kun nainen mietti hiemankaan pidemälle millaisen riskin oli ottamassa.
Siitä huolimatta Miraya vain jatkoi eteenpäin polulla, jolle tiesi harhautuneensa ja jonka tiesi olevan vaarallinen.
"Minä olin aivan ajatellut, että teillä olisi muitakin jumalia kuin raha, herra Artor." Mirayan katse oli tavallista terävämpi, kun hän sanojensa päätteksi tarkasteli Owenia. "Mutta jos näin ei olekaan, teidän ei tarvinne vaivata päätänne mietteilläni pidempään. Se on vain tämä kamala ilma, joka synnyttää monenlaisia ajatuksia", Miraya jatkoi ja osoitti kädellään epämääräisesti meren suuntaan huvittuneesti tuhahtaen. Nyt hän hymyili kevyesti, mutta ei aivan samalla tavalla kuin ennen. Hymy ei pehmittänyt Mirayan tarkkaa katsetta.
Varoitusmerkit Owenissa olivat selkeät, ja Mirayan jokainen solu huusi äänetöntä käskyään naista lopettamaan tämän. Lähtemään pois ennen kuin jokainen noista soluista saisi kärsiä. Mutta siinä Miraya seisoi edelleen paikoillaan Owenia tarkkaillen, vellova meri vain kaiteen päässä itsestään ja tuo mies sitäkin lähempänä. Miraya oli nähnyt ja kuullut enemmän kuin tarpeeksi, mutta mikään ei näyttänyt riittävän. Hän halusi vielä nähdä kuinka vaivattomasti Owen jatkaisi valheidensa levittelyä myrskytuulen vietäväksi. Niin typerää ja tyhmänrohkeaa kuin se olikin, Miraya halusi nähdä enemmän siitä, joka piileksi Owenin sisällä.
"Mutta entäpä te, herra Artor. Saitteko tehtävänne hoidettua kunnialla?" Mirayan olemus pysyi yhtä järkähtämättömänä ja sitä pehmittämässä pieni, jokseenkin aidonnäköinen hymy, mutta viimeinen sana venyi hänen suussaan hieman ikävästi. Miraya tajusi puristavansa kaidetta nyt itsekin yhtä tiukasti kuin Owen hetki sitten ja hellitti otettaan hieman, antaen käden jäädä kuitenkin pitelemään reelingistä. Hän ei itsekään tiennyt oliko reaktio enemmän pelkoa ja jännitystä vai sittenkin vain silkkaa vihaa ja halveksuntaa. Samaa vihaa, joka sotkeentui yhteen hänen äitinsä tapaamisen nostattaman vihan kanssa. Miraya oli oppinut sietämään monenlaista, mutta haki myös hanakasti oikeutta itselleen. Ja nämä valheet ja petokset olivat olleet liikaa, jotta ne voisi sivuuttaa. Hänen äitinsä kaksinaamaisuus samoin kuin tämän miehen, joista molemmat olivat onnistuneet huijaamaan häntä aivan liian helposti.
Nyt olisi hänen vuoronsa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kuparirapu »

"Te sanotte noin, neiti Cabra, mutta minusta tuntuu että haluatte silti tuoda mietteitänne esille," Owen totesi sanoissaan hienoinen paino. "Ja kaikesta päätellen pelkästään sää ei ole niiden mietteiden syynä."
Nyt Owen irrotti hitaasti toisen kätensä reelingiltä, ja kääntyi puolittain Mirayaa kohti. Liike oli miltei kuin puettu arkipäiväisyyteen ja mitä luonnollisimpaan kehonkieleen, mutta sen kautta nuorukaisen kasvot kääntyivät myös vahvemmin Mirayaa kohti. Ja nyt hänen katseensa tuntui kuuluvan tyystin toiselle miehelle, jollekulle jonka silmissä ja äänessä oli suorastaan hyistä terää.
"Koska haluatte tietää, niin voin vakuuttaa että kaikki onnistui mitä parhaiten. Asiakkaani oli tyytyväinen, ja mikä tärkeintä hän maksoi luovuttamastani lastista tarkalleen sopimuksen mukaisesti. Mitä muuta voisinkaan toivoa, tämähän oli vain kaupankäyntiä."
Tuo nainen tiesi jotain. Nyt Nimetön oli siitä varma. Hän ei ollut varma miten, tai keneltä, mutta jossain kohtaa tieto varaston tapahtumista oli vuotanut. Mies ei ollut suoranaisesti huolissaan, tämä virhe johtui hänen asiakkaansa huolimattomuudesta, eikä se voisi mitenkään vaarantaa Nimettömän asemaa merkittävästi. Mutta hän oli tottunut että asiat sujuivat suunnitellusti, juuri kuten HÄN oli ne suunnitellut. Siksi hänen täytyi muistuttaa neiti Cabraa, mitä liiallinen uteliaisuus voisi aiheuttaa...

"Mutta te olette eri mieltä, ettekö vain?" Nimetön kysyi pidellen Mirayaa katseensa terällä. "Teidän mielestänne minun teoissani ei ole...kunniaa, niinkö? Te ajattelette, että teidän mielipitellänne teoistani olisi minulle jotain merkitystä. Jos te todella pidätte kunniaa kauppiaan arvon mittana, olette väärällä laivalla ajatustenne kanssa."
Nimettömän toinen suupieli nousi aavistuksen verran hymyyn, joka oli kuin sanaton loukkaus singottuna Mirayaa päin. Mutta hän ei aikonut päästää Mirayaa näin vähällä. Antaen hymynpoikasensa pysyä vielä hetken näkyvissä hän jatkoi:
"Me ehdimme tulla jo varsin hyvin toimeen, ja olisi ollut mukavaa tutustua teihin paremmin. Jos haluatte, voitte puhua Owen Artorin kanssa niin useasti kuin vain haluatte. Älkää antako minun estää teitä."
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kide »

Kuten Miraya oli toivonut, tulivat Owenin todelliset kasvot yhä selkeämmin esiin. Se ero, joka Owenin lapsenomaisessa katseessa oli tuohon nyt kylmäksi muuttuneeseen tuijotukseen verrattuna nostatti kylmät väreet Mirayan selkään. Hymy haihtui hitaasti hänen huuliltaan. Tätähän Miraya oli halunnut niin kovasti, saada kuorittua Owenin todelliset kasvot esiin. Miksi hänestä sitten tuntui kuin hän olisi juuri hävinnyt?
Miraya oli tiennyt riskit, mutta päättänyt olla välittämättä niistä. Nyt hän saisi kärsiä seuraukset. Homma olisi kenties ollut pelastettavissa vielä hetki sitten, mutta nyt Owenia esittänyt mies selvästi epäili jotain. Hienovaraisuus ei ollut Mirayan vahvuus, kuten ei nenäänsä pidemmälle ajatteleminenkaan, kun hän oli vihainen. Toisaalta hänellä oli kattava kokemus palojen kokoamisesta uudelleen, kun hän oli mennyt liian pitkälle. Nyt se kokemus pääsisi todelliseen testiinsä. Varsinkin Mirayan seuratessa kuinka kylmän viileästi Nimetön suhtautui siihen mahdollisuuteen, että Miraya tiesi enemmän kuin hänen olisi pitänyt. Siltikään miehessä ei näkynyt katumusta, pelkoa tai edes hiventä huolta. Kylmästä kivestäkö tuo mies oli veistetty?

Nimettömän yllättäen tekemä suora viittaus Rayashin toimiin ja niiden kyseenalaisuuteen oli kaikkein lähimpänä saada Miraya horjumaan nyt tarkkaan vaalimastaan tyynestä ulkokuoresta. Mies selvästi tiesi Rayashin kaupankäynnin kaikista puolista, niin luontevasti tuo veti asian osaksi tätä keskustelun irvikuvaa. Mutta kuinka mies tiesi? Entä tiesikö Rayash miehen tietävän? Todennäköisesti. Se ainakin selittäisi tämän matkustajan tuloon liittyvää varovaisuutta. Mutta miksi ihmeessä Rayash edes suostui olemaan tekemisissä tällaisen miehen kanssa?
Nimettömän toteamus ei ehkä ollut suoranainen uhkaus, mutta vähintäänkin varoitus, se oli selvää. Sen sijaan Mirayalla kesti hetken tajuta, että tuo mies oli juuri käyttänyt Rayashia välikappaleena hänen, pelkän kirjanpitäjän, varoittamiseen. Tiesikö mies muistakin laivalla salatuista asioista kuin pimeästä rahdista? Miraya ei uskonut, että Rayash olisi heidän suhteestaan missään tilanteessa kertonut, ei tällaiselle lierolle. Eikä kertomatta siitä Mirayalle itselleen. Miraya luotti myös Rayashin luottokolmikkoon, eikä tämä mies olisi voinut kuulla asiasta muualta, joten tuo saattoi vain epäillä. Tai yksinkertaisesti Mirayan yhteys Valkoiseen Lohikäärmeeseen oli ainut asia, jota mies pystyi käyttämään hyväkseen. Tuo ei yksinkertaisesti tiennyt muuta. Ajatus antoi Mirayalle ripauksen helpotusta, mutta naisen muistellessa mitä hän oli Owenin kanssa laivalla puhunut, oli se helpotus jo poissa. Owenin kysymykset laivasta, Mirayan "tuurista" ja Rayashista... Kuinka sokea Miraya oli ollutkaan luullessaan sen kaiken olevan viattoman pojan viatonta uteliaisuutta. Saatika ihailua. Rayashin varoituksista huolimatta Miraya oli ollut täysin vietävissä ja se jos jokin kolhaisi nuoren naisen itsetuntoa. Mutta mitä ikinä tuo mies epäilikin, ei se voinut olla oikeaa tietoa. Vain epäilyksiä niin Mirayan tiedoista kuin hänestä itsestään, jos niitäkään, tai siihen Miraya ainakin turvautui. Yhtäkkiä hänen ja Rayashin todellisen yhteyden suojeleminen tuntui Mirayasta tärkeämmältä kuin koskaan, vaikkei hän edes tiennyt olisiko sen paljastumisesta ollut sittenkin hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Miraya tiesi astuneensa mukaan vaativampaan leikkiin kuin aiemmin, mutta onnistui nyt pitämään olemuksensa yllättävän neutraalina. Ehkä Owenissa tapahtuneen muutoksen, vaikka se odotettu olikin, tuoma järkytys jopa omalla tavallaan auttoi asiassa ja sai Mirayan vain jähmettymään. Hänellä oli kuuma. Hänellä oli kylmä. Ja jos totta puhuttiin, häntä myös pelotti. Naisen katseessa aiemmin ollut uhmakkuus oli poissa ja tyhjän katseen takana piilotteli pelko. Toistaiseksi se kuitenkin myös pysyi piilossa.
Nimettömän kylmettävää katsettakin hyytävämpi oli tuon irvaileva ehdotus Owenista. Kuinka paljon helpompaa Owenille juttelu olikaan ollut. Silloin Miraya oli tuntenut olevansa tilanteen herra, koko ajan ja helposti. Nyt hän ei tiennyt mitä oli, eikä varsinkaan mitä Owen oli. Eikä Miraya pitänyt siitä. Mutta tämä oli vain yksi tuon miehen kokeilevista pistoista Mirayaa kohti, eikä Miraya aikonut vikistä niiden alla. Ei hän voisi. Ei saisi! Se olisi kuin osottaisi kultasuonen ja ojentaisi vielä hakunkin, eikä tämä mies varmastikaan epäröisi käyttää annettuja välineitä hyväkseen.
Jostain Miraya kaivoi väkisillä itsestään samanlaista varmuutta, jolla myrsky vyöryi heitä kohti. Ei tuo mies voinut oikeasti tietää mitään ja epäilys oli aina vain epäilys. Kyse olisi vain sanojen leikistä ja kyllähän Miraya sen osasi. Kaiken lisäksi he seisoivat hänen isänsä laivan kannella.
"Minä en ole oikea henkilö ottamaan kantaa teidän kunniaanne." Miraya päätti sivuuttaa suosiolla Nimettömän Rayashia koskevan vihjauksen aivan kuin se olisi merkityksetön, vaikka epäilikin ettei ehkä ollut sen kuullessaan onnistunut peittämään hätkähdystään täysin. "Mutta uskoakseni kunniallisen henkilön ei tarvitse esiintyä muuna kuin itsenään." Miraya piti katseensa tiukasti Owenissa, vaikka olisikin mieluusti suojannut kasvonsa miehen kylmältä hymyltä.
"Jos haluatte tutustua minuun paremmin, miksi pitää Owen välissämme? En kai minä niin pelottava ole?" Nyt oli Mirayan vuoro loihtia kasvoilleen pieni hymy, vaikka hän tiesikin kävelevänsä heikoilla jäillä. Eikä vain kävelevän vaan tömistelevän, mutta mitenpä muutenkaan hän olisi voinut peittää epävarmuutensa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kuparirapu »

Nimetön ei nähnyt vihjeitä siitä, että Mirayan henkiset suojamuurit olisivat murtuneet. Mutta hän tiesi, niin monen samanlaisen keskustelun jälkeen hän tiesi että naisen sisimmässä olisi nyt säröjä. Ja jokainen särö voisi olla reitti kaivautua yhä vain syvemmälle kirjanpitäjän sisimpään.
"Ei, neiti Cabra. Te ette todellakaan ole," Nimetön totesi aivan Mirayan omien sanojen kantapäillä. Yhdellä lauseella hän pyrki kääntämään Mirayan vetäytymisen iskuksi häntä vastaan, eikä nainen voisi edes kieltää sitä. Koska hän tietäisi itse parhaiten. Nimetön kuvitteli kuinka tuon pikkuisen, keikistelevän kirjanpitäjän mielessä välähtäisivät kaikki ne salakavalat muhinoinnit itseään vaikutusvaltaisempien kanssa, kaikista kirkkaiten viimeisimmät tämän laivan kapteenin kanssa. Ja Mirayan seuraavaan, epäsuoraan syytokseen Nimetön vastasi läpitunkemattoman vakaalla katseella.
Koska tuo nainen ei sitä ymmärtänyt. Nimetön oli Owen Artor. Juuri nyt hän oli se nuori ja typerä kirjuri elämänsä ensimmäisellä seikkailulla jonka nainen oli edessään nähnyt. Ja pian hän olisi joku toinen, aivan eri henkilö. Yhä uudestaan ja uudestaan, hän olisi joku toinen...

"Ehkä jollekulle te olettekin, neiti Cabra," Nimetön lausui, ja kohotti hieman leukaansa. Näytti kuin hänen kylmä katseensa olisi sulanut muutamassa sydämenlyönnissä pois, ja tilalle puhkesi miltei aito hätä. Vakava suu kääntyi raolleen ja kirkkaat silmät tuijottivat Mirayaa leveinä ja ymmärtämättöminä. Owen Artor katsoi Mirayaa aivan kauhistuneen näköisenä, ja hätäänsä nieleskellen hän sopersi:
"Neiti Cabra, minä...voi antakaa anteeksi! En koskaan halunnut että te...minä lupaan että en tee tätä uudelleen. Pyydän, uskottehan minua? Voi sanokaa että voisitte, voisitte ehkä vielä kerran luottaa..."
Owen painoi päätään kuin olisi odottanut Mirayan lyövän häntä, hengittäen vapisevasti kuin olisi valmis romahtamaan laivan kannelle nyyhkyttämään. Ja sitten, hänen hartioidensa vapina lakkasi ja Owen suoristautui. Mutta jälleen tuon nuoren miehen kasvot olivat kuin pois pyyhityt, ja niiden tilalla oli kylmän laskelmoiva katse. Tuo katse ei suonut Mirayalle hetkeäkään armoa, vaan lakkaamatta punnitsi ja arvioi naisen reaktiota. Äskeinen oli varmaan yhtä järkyttävää kuin jos Nimetön olisi lyönyt naista avokämmenellä kasvojen poikki.
"Ja minusta näyttää, että te tässä pelkäätte minua. Älkää turhaan hävetkö, Owen Artorkin pelkäisi," hän jatkoi, ja hänen sanoistaan puuttuva huvittunut nuotti vain vahvisti niiden painoa. Nimetön varmisti tuskin huomattavalla vilkaisulla että miehistön jäsenet olivat yhä kiireissään, ja keskittyi sitten uudelleen Mirayaan.
"Kenties on syytä muistuttaa, että olen tällä aluksella pelkästään kaupankäynnin takia. Kapteeni Doultburilla ja minulla on sopimus, jonka ehtoja olen kunnioittanut pilkulleen. Nyt on arvon kapteenin vuoro tehdä samoin, ja sen takia neuvoisin sinua olemaan varovainen. Kuten sanoin, sinun mielipiteesi tilanteesta ei kiinnosta minua. Mutta jos satamassa alkaa kiertää valitettavia huhuja Owen Artorista tai hänen matkastaan Driennelle, tiedän kyllä mistä sellaiset huhut ovat lähteneet liikkeelle. Ja sillon joutuisin keskustelemaan kapteenin kanssa siitä, kuinka hän on rikkonut sopimuksemme ehtoja. Koska juuri hetkellä kaivat maata hänen altaan, et minun."
Muita leveämpi laine pärskähti "Valkoisen Lohikäärmeen" kylkeen, ja kansi keinahti terävästi. Nimetön horjahti jaloillaan, ja samalla hänen toinen kätensä syöksähti tarttuakseen Mirayan toisesta ranteesta kiinni. Villaviitta peitti elettä taakseen, ja Nimettömän ote oli vastaansanomattoman napakka. Nojautuen hieman lähemmäs miehen madaltunut ääni lausui:
"Voit olla nokkelampi kuin monet muut, mutta tätä pikku peliä sinä et voita, et minua vastaan. On siis parempi että ymmärrät tappiosi kuten hyvä häviäjä, ennen kuin haparoit liian pitkälle ja teet jotain harkitsematonta."
Nimetön irrotti otteensa ja vetäytyi puoli askelta taaksepäin, näyttämättä pienintäkään merkkiä että oli juuri tunkeutunut Mirayan henkilökohtaiselle alueelle. Hän halusi painaa tuon naisen paikalleen, puhkaista pois osan tämän ylpeydestä ja varmistaa että tämä ymmärsi tilanteen.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kide »

Mitä useamman sanan Nimetön tiputti heidän välilleen, sitä vähemmäksi Mirayan itsevarmuus rapisi. Sen enempää miettimättä tuo mies tiesi tarkalleen mitä sanoa saadakseen Mirayan epäröimään ja se toimi ärsyttävän hyvin. Oli selvää, että tämä mies oli pelannut tällaista peliä paljon kauemminkin kuin Miraya, vaikka nuorelta näyttikin. Mirayasta kuitenkin tuntui, että nuo kylmän laskelmoivat silmät olivat nähneet jo enemmän kuin moni näki koko elämänsä aikana.
Nimettömän heittäessä Owenin hätääntyneen roolin ylleen lennosta oli Miraya lähellä vikistä inhosta. Nimettömän veto yllätti hänet täysin ja sen myös näki naisen kirkkaan sinisistä silmistä ja alaspäin pyrkivistä suupielistä. Mirayan teki mieli vetäytyä taaksepäin ja hän värähti parhaista yrityksistään huolimatta. Owen Artor varmasti pelkäisi ja ehkä oli pelännytkin ennen viimeisiä hetkiään, jos tuolla nimellä oli aiemmin ollut eri kantaja. Ennen kuin tämä mies tai kenties hänen käskyläisensä oli sammuttanut elämän nuoren miehen silmistä vain siirtääkseen sen jonkun toisen käytettäväksi. Häpäistäväksi. Mirayan katse hakeutui väkisin vilkaisemaan vellovaa merta naisen miettiessä montako uhria nuo tyrskyt kätkivät alleen.
Nimetön oli aivan oikeassa siinä, että Miraya oli se joka pelkäsi, eikä nainen enää millään konstilla voinut peittää sitä kokonaan. Pitkästä aikaa hän myös katui. Hän katui tuloaan kannelle ja katui sanojaan Nimettömän saavuttua. Hän alkoi katua jopa sitä, että oli koskaan päättänyt lähteä jäljestämään Owen Artoria. Miraya uskoi sieltä keräämänsä tiedon olevan tärkeää ja Rayashinkin tulisi se tietää, mutta kovin mieluusti hän olisi jatkunut elämäänsä ilman satamarakennuksesta kerättyjä muistikuvia. Mutta vaikka Miraya saattoi pelätä ja katua, sortumaan hän ei suostuisi. Siitäkin huolimatta, että tämä mies näytti lukevan häntä nopeasti ja vaivattomasti kuin kapteeni merikarttoja, hän ei sortuisi. Ja siitäkin huolimatta, että Nimetön oli onnistunut pirstaloimaan hänen loputkin varmuutensa muutamalla lauseella, hän ei sortuisi. Se oli ehkä typerää ja nyt jo tarpeetonta, mutta Miraya päätti ripustautua niiden pienten jäljelle jääneiden ylpeydenrippeiden varaan, jotka hänessä oli jäljellä. Sitä iloa hän ei tuolle niljakkeelle suostuisi antamaan, että murtuisi hänen edessään lopullisesti. Nimetön saattoi aavistaa kuinka lähellä Miraya sitä oli, nähdä sen hänen katseeseensa hiipineestä pelosta, mutta mies saisi vaivata mielikuvitustaan nähdäkseen murtumisen todella tapahtuvan.

Miraya ei tiennyt miksi, mutta oli sanomattakin selvää, että Nimettömällä ja Rayashilla oli sopimus. Sen esiin tuominen sai Mirayan jäykistymään entisestään. Hänelle oli hyvin nopeasti käynyt harvinaisen selväksi, miksi Rayash oli ollut niin tiukka heidän matkustajastaan puhuessaan, ja aivan epäilemättä hänen isänsä ei kaivannut yhtään ylimääräistä keskustelua tämän herran kanssa. Varsinkaan jos Miraya olisi sen syynä. Hän ei voinut sietää heikolta näyttämistä, mutta vähintäänkin Rayashin tähden hänen olisi nöyrryttävä edes vähän. Sitä paitsi Nimetön oli jo näyttänyt paikantaneen kaikki heikot kohdat Mirayan sanoista ja puskenut naisen niillä auttamattomasti altavastaajaksi.
Yllättävä laivan keinahdus sai Mirayankin horjahtamaan ja tarttumaan tiukasti reelinkiin. Tasapainonsa löytämiseen keskittyessään Miraya yllättyi täysin tuntiessaan tiukan otteen toisessa ranteessaan. Hän oli kuin iskun saanut ja jähmettyi täysin Niemttömän vetäytyessä lähemmäs. Kuiskaamisesta huolimatta miehen sanoissa oli enemmän painoa kuin monen muun huudossa, ja Miraya tunsi itsensä kovin paljaaksi siinä kaiteen vieressä vielä Nimettömän vetäydyttyä kauemmaskin. Järkytyksen sysäsi ensimmäisenä syrjään naisen taistelunhalu, joka välähti kiukkuna hänen katseessaan. Miraya olisi halunnut paiskata tuon miehen kasvoille omat varoituksensa, kiristyksensä ja uhkauksensa, mutta hänen onnekseen Nimettömän aiemmat sanat Rayashista saivat naisen nielemään sanansa - ei viisaudesta vaan pelosta.
"Voitte olla varma, ettei minulla ole tarvetta muistella Owenia tämän jälkeen. Hän ei ollut minun makuuni." Tyypillisesti Miraya olisi värittänyt tällaista kommenttia vinolla virnistyksellä, mutta nyt hänen kasvonsa eivät edes värähtäneet. Nyt oli turha vitsailla, Miraya tiesi sen, mutta parempaankaan hän ei juuri nyt pystynyt.
"Ja kenties minun on syytä muistuttaa sinua, etten ole missään vaiheessa puuttunut kaupankäyntiisi, eikä minulla ole mitään haluja tehdä niin." Se oli valhe ja he molemmat tiesivät sen, vaikka Miraya onnistuikin pysymään tyynenä sen sanoessaan. Hänelle riittäisikin, että Nimetön uskoisi jälkimmäisen osuuden, sillä ensimmäisestä miehellä saattoi olla vain epäilyksensä ja ne tuskin ylsivät niin pitkälle kuin Miraya oli mennyt.
"Oli sinun päätöksesi paljastaa tämä teatterisi." Ja Mirayan päätös puskea mies tekemään niin, senkin he molemmat tiesivät, mutta kuten sanottua, parempaankaan Miraya ei juuri nyt pystynyt. "Olisin voinut jatkaa keskustelua myös herra Artorin kanssa, jos ei muusta niin edes säälistä. Esittää mukavaa kunnes olisitte astuneet viimein pois tältä laivalta, eikä minun tarvitsisi muistella teitä enää." Kaikkea terää Miraya ei pystynyt piilottamaan. Siihen hän oli kaikesta huolimatta liian ylpeä. Typerän ja vaarallisen ylpeä. Mutta sentään nainen onnistui omalla tyylillään tekemään selväksi, ettei aikonut puuttua tämän miehen toimiin, vaikka kokikin ne kovin vaikeaksi sietää. Tai niin hän ainakin halusi Nimettömän kuvittelevan.
"Hoi! Neiti Cabra! Kapteeni tulee kohta ja tiedät että sinun olisi syytä olla sisällä ennen sitä", yksi juuri kannelle astelleista merimiehistä huusi yllättäen Mirayaa ja Owenia kulmat kurtussa katsellen ja keskeyttäen Mirayan ajatukset. "Samoin teidän, herra Artor. Muun työn lisäksi emme halua siivota aamiaistasi kannelta." Muutama karhea naurahdus kuului jopa tuulen ja aaltojen yli sillä merimiehet eivät niitä yrittäneetkään peitellä, päin vastoin, mutta Mirayaa ei naurattanut. Merimiehet eivät tienneet, että he itse sokeudessaan olivat todellinen naurun kohde. Aivan kuten Mirayakin oli ensin ollut. Ja taisi olla edelleenkin tämän keskusteluksikin kutsuttavan farssin jälkeen, jos aivan totta puhuttiin.
"Aivan, herra Doultbur tuskin haluaa ylimääräistä väkeä kannelle tällä säällä", Miraya totesi mahdollisimman viileästi yrittäen peittää käskyn henkilökohtaisuutta.
"Voitte olla huoletta, olen jo unohtanut teidät ennen Dionea." Viileä hymy olisi ollut täydellinen lisä Mirayan sanoille, mutta hänen jähmeät kasvonsa eivät suostuneet liikkumaan. Hyvän jatkon toivottaminen sen sijaan olisi kai kuulunut asiaan, mutta se olisi ollut Mirayalle liian haastava valhe todettavaksi kirkkain silmin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kuparirapu »

Nimetön piteli ilmeensä vaikeasti tulkittavana, mutta hänen katseensa suorastaan pisteli vahingonilosta Mirayan epävarmuuden edessä. Ja naisen sanat olivat hätäisiä, läpinäkyviä valheita joiden läpi oli helppo nähdä. Kuin pieni lapsi joka yrittää kieltää tehneensä mitään tuhmaa. Ei, Miraya ei ollut puuttunut hänen kauppoihinsa tai työhönsä. Vielä. Eikä tämä yrittänyt puuttua niihin. Ei tämän jälkeen, siis. Ja syy siihen, että Nimetön oli raottanut naamiotaan oli yksinkertainen. Hän ei aikonut jättää tätä yksittäistä rikkaruohoa rehottamaan, vaan repäisi sen mieluummin juuriltaan irti. Kenties nainen kertoisi tästä kapteenin sylissä jonain tulevana iltana, tai ehkä hän kätkisi kaiken inhottavan sydämeenä loppuiäkseen. Nimetön ei välittänyt, niin kauan kuin Miraya ymmärsi pelätä tarpeeksi ettei hän häiritsisi tulevaisuudessa.
"Kaikin mokomin, esittäkää mukavaa neiti Cabra. Sanoinhan jo, etten aio estää jos vielä haluatte puhua Owen Artorille."
Nimettömän äänensävystä oli vaikea ottaa selvää, pilkkasiko hän Mirayaa vai oliko mies vakavissaan. Sitten hän kuuli merimiehen huudon, ja myös sen typerän hekotuksen joilla nämä yleensä puhuttelivat Owen Artoria. Ja ennen kuin hän kääntyi, Nimetön kiinnitti Mirayan huomion ja vilkaisi sitten paljonpuhuvasti miehistöä kohti. Kuin muistuttaakseen naista että hänen lisäkseen miltei koko laiva oli tanssinut todellista narrinpolkkaa Nimettömän määräämässä tahdissa. Nimetön käänsi Owenin kasvot uudelleen näkyviin, ja vilkaisten huutanutta merimiestä nyökytteli ymmärtämisen merkiksi. Hän toivotti Mirayalle työn iloa ja lähti hoippumaan takaisin hyttiään kohti, jättäen naisen kokoamaan itseään miten parhaaksi katsoi. Naisen viimeiset sanat tarjosivat kuitenkin Nimettömälle vielä hiukan häijyä huvia.
"Minä puolestani luulen että unohda. Et vielä pitkään aikaan," hän ajatteli laskeutuessaan portaikon hämärään. Kuinka nopeasti lapsi voisikaan unohtaa saamansa selkäsaunan? Ja ottaen huomioon, mitä Nimetön oli onnistunut tämän matkan aikana saamaan selville Mirayasta, hän oli vakuuttunut että kohtaisi vielä naisen uudelleen kasvokkain. Niillä kasvoilla joita hän silloin kantaisi.

//Kiitokset erinomaisesta pelistä//
Locked