Katkera sovinto

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Katkera sovinto

Post by Tinanja »

Kapteeni kohotti kulmiaan Mirayan kysymykselle siitä, olisiko hän koskaan halunnut vaihtaa paikkoja Aldarin kanssa. Se oli ajatus, jota hän ei ollut vuosiin pyöritellyt päässään, mutta jolle oli uhrannut elämänsä aikana enemmän kuin vain muutaman pienen hetken. Tunteet näissä ajatuksissa olivat olleet kaikkea katkeruudesta kateuteen, eikä Rayash osannut päättää vieläkään, mikä olisi yksi sopiva sana kuvaamaan ajatuksen asettelua ja sen herättämiä ajatuksia. Kosketus olalla kysymyksen ohessa sai Rayashin kohottamaan katseensa Mirayaan - tätähän hän oli itse pyytänyt: kysymystä, kysymyksiä. Eri asia oli se, olivatko kysymykset niitä, joihin Rayash halusi vastata. Aihealue oli hyvin laaja, eikä se ollut sellainen, josta kapteeni puhui usein edes Saryan kanssa, jos koskaan. Mutta mitä jos hänellä olisi Aldarin asema? Ajattelisiko hän samalla lailla kuin veljensä? Mahdollisuutta saariston itsenäistymiseen? Hallitsisiko hän yhtä lailla rahan- ja vallankiilto silmissään saaristoa, joka nimellisesti kuului kuitenkin Drienen pormestarin alaisuuteen? Miten paljon hän vetäisi naruista taustalla, ja millainen elämä hänellä olisi? Olisiko hän veljensä tapaan naimisissa, ja hänellä olisi useampi lapsi? Entä olisiko perhe vain kulissi vain jotain aidompaa? Ja mikä… tärkeintä, olisiko Mirayaa koskaan syntynytkään tämänkaltaisen lähtöasettelun myötä?

Kysymys tuntui jonkun toisen kysymänä niin utopistiselta, että Rayash ei osannut heti vastata siihen. Kulmien kurtistus ja hiljainen tuhahdus kertoivat siitä, miten paljon miehen mielessä pyöri erilaisia ajatuksia. Hänen hiuksiaan pyörittelevät sormet tuntuivat unohtuvan hetkeksi johonkin, kun tämä tasapainotteli erilaisia vaihtoehtoja mielessään.
“On vaikea kuvitella jotain, mitä on katsonut ja inhonnut sivusta”, kapteeni totesi viimein hiljaa, mietteliäänä. Pieni kulmien kurtistus oli edelleen paikallaan, eikä näyttänyt siltä, että kapteeni oli päässyt mihinkään lopputulokseen tilanteensa osalta.
“Ja jos perheestä puhutaan… Todennäköisesti sinä, Sarya, Eldrin ja Airdan muun miehistön ohessa olette minulle enemmän perhe kuin mitä Aldar ja muut Doulbturit… Mylaelaa lukuunottamatta ovat koskaan olleet”, Rayash huokaisi syvään, lattiaa nyt tiukasti tuijottaen. Hän ei pitänyt tästä keskustelun osasta, ja tiedosti, että hänen katkeruutensa perhettään ja sukuaan kohtaan toi siihen hyvin tummia sävyjä hyvin nopeasti. Nämä olivat asioita, joista mies tuskin koskaan puhui - ja syystäkin: oli paljon helpompi jättää tämänkaltaiset pohdinnat omaan arvoonsa.
“En usko, että olisin onnellinen kulissien ylläpitäjä… Ja en näe vallan viehätystä samalla lailla kuin mitä Aldar tuntuu näkevän”, kapteeni kurtisti mietteliäänä, tyytymättömän näköisenä kulmiaan. Olisi tuntunut liian… karulta sanoa Aldaria tässä yhteydessä veljeksi - se oli liian henkilökohtainen termi tälläiseen.
“On paljon asioita, joita haluaisin muuttaa elämässäni ja menneisyydessäni, mutta…”, Rayash kohotti katseensa viimein Mirayaan. “Kaikesta huolimatta sanoisin… että olen tähän nykytilanteeseen tyytyväinen… Varsinkin nyt”, lämmin, hellä hymy levisi hetkeksi miehen huulille tämän katsoessaan arvioiden Mirayaa ja tämän piirteitä.

“Riippuu ihan siitä, mikä lasketaan normaaliksi”, Rayash naurahti keskustelun jatkuessa siitä, palaisiko tilanne normaaliksi, mutta vakavoitui sitten. Hän tiesi kyllä, mitä Miraya tarkoitti. Sitä huolettoman oloista risteilyä Dionesta Drieneen vailla politikoinnin, selkäänpuukotuksen ja erityisesti näiden tämänvuotisten sopimusten tuomaa taakkaa. Ilman pelkoa siitä, mitä Aldar suunnitteli Itärannikon saaristossa. Ilman Rakuzaa ja tämän tiukkoja sopimuksia. Vain Valkoinen Lohikäärme miehistöineen keskellä horisonttiin rajautuvaa merta matkalla seuraavaan satamaan. “Mutta tiedän mitä tarkoitat”, mies vastasi vielä melkein samaan hengenvetoon, laskien hitaasti katseensa takaisin lattiaan. Mutta se kommentti ei vastannut kysymykseen vielä millään lailla - eikä varsinkaan siihen seuraavaan kysymykseen pelosta, erityisesti tulevaa kohtaan.
“Se riippuu niin monesta asiasta”, kapteeni sanoi mietteliäänä, sanojaan vähän venyttäen. Ei ollut epäselvää, että tämän ajatukset arvioivat tilannetta ja sen mahdollisia kehittymisvaihtoehtoja aina Aldarin suunnitelmien onnistumisesta epäonnistumiseen, sieltä kauppakillan kokouksen päätöksistä Rakuzan sopimuksen luomiin uhkiin ja mahdollisuuksiin ja siihen, mitä loppuvuosi voisi vielä tuoda Valkoiselle Lohikäärmeelle. Palapelissä oli liian monta irtonaista palaa, ja osa paloista puuttui, jotta arvoituksesta olisi saanut koottua jotakin konkreettista. Jotakin, johon tarttua ja jota ohjata. “Tässä sopassa on niin monta lusikkaa, ja niitä ohjailevaa tahoa, ja niihin vaikuttavia voimia, että on mahdoton arvioida tilannetta esimerkiksi ensi keväänä”, kapteeni sanoi sitten mietteliäänä. Vaikka sanat olivatkin kapteenin, oli ne lausuttu sillä samalla sävyllä, jolla tämä oli koko keskustelun Mirayan kanssa käynyt - virallisuudesta ja auktoriteetin luomasta mahdollisuudesta olla niin sanotusti tilanteen yläpuolella ei ollut jälkeäkään.

“On turha pelätä jotakin, mihin omat vaikutusmahdollisuudet ovat niin vähäiset. Vähän samalla lailla kuin pelkäisi merta…”, Rayash sanoi viimein, rikkoen hetkeksi kaksikon välille laskeutuneen hiljaisuuden. “Sitä tulee kunnioittaa, mutta pelko on turhaa”, tämä jatkoi sitten kulmiaan vähän kurtistaen. Ei tilanteita voinut suoraan vertailla keskenään, mutta pelko oli Rayashin mielestä väärä termi kuvaamaan sitä, mitä hän tunsi tästä. Tuntui myös väärältä sanoa, että kohtalo ei ollut heidän omissa käsissään, tai että jumalat vastaisivat siitä… Rayash ei tuntenut olevansa niin uskonnollinen, että haluaisi sen tuoda keskusteluun, vaikka mies toisinaan korkeampaa voimaa kiitti tai kirosi.
“Mutta se ei tarkoita, ettenkö tekisi asialle mitään”, mies naurahti vähän, edelleen hyvin mietteliään näköisenä, ja tämän hymynkareesta näkyi hetken aikaa se kapteenin vuosien varrella keräämä kokemus ja ne lukuisat narut, joista hän tarvittaessa voisi vetää saadakseen tilanteesta ainakin hieman suotuisamman laivalleen ja sen miehistölle.
“Entä sinä?” Rayash kääntyi viimein katsomaan Mirayaa lattian ja vastapäisen seinän arvioinnista. “Pelkäätkö, mitä tämä tulevaisuus tuo tullessaan?”
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Katkera sovinto

Post by Kide »

Rayash otti aikansa ennen kuin vastasi, eikä se ihmetyttänyt Mirayaa. Hän tiesi kuinka kipeää asiaa pyysi isäänsä raottamaan, mutta Miraya halusi kuulla, ettei Rayash ollut kuten veljensä. Ettei tuon vallanhimo ollut samanlaista eikä katkeruus sumentanut erivärisiä silmiä kaikelta muulta. Että Rayash oli onnellinen siitä mitä hänellä oli kuten päällepäin näytti. Ja lopulta, pala kerrallaan, Miraya saikin kaipaamansa vastauksen. Hän oli jo hetken seurannut Rayashin sanojen kurtistamia kulmia ja lattiaan luotua katsetta, mutta Rayashin nostaessa katseensa tyttäreensä suli Mirayankin odottavainen ilme pehmeäksi hymyksi. Hän oli useita kertoja nuorempana kuvitellut miltä hänen isänsä ylpeän tyytyväiset kasvot näyttäisivät. Nyt hän tiesi sen. Nyt Miraya näki sen ja antoi lämpimän tunteen levitä rintaansa asti.
Miraya nyökkäsi Rayashille hymy huulillaan. "Niin minäkin."

Miraya päästi irti lämpimästä tunteesta ja jatkoi toiseen mieltään painavaan kysymykseen, joka kertoi jopa enemmän hänen omista mietteistään kuin hän odotti saavansa Rayashilta vastaukseksi.
Mirayakin hymähti Rayashin naurahdukselle. Normaali oli todellakin hyvin liukuva käsite, varsinkin tässä seurassa. Mirayan vakavana pysynyt katse kuitenkin näytti tarttuvan Rayashiinkin. Hitaasti kävi ilmi se, mitä Miraya oli odottanutkin: ei Rayashkaan pystynyt arvioimaan miten pitkään ja minne asti nämä uudet tuulet heitä riepottelisivat. Ei kukaan pystynyt. Oli vain katsottava eteenpäin, löysättävä ja kiristettävä purjeita ja käänneltävä ruoria karikoita varoen kunnes seuraava vastaranta paljasti itsensä.
Kuten Miraya oli olettanutkin, Rayash osasi katsoa asioita tyynen objektiivisesti. Kun jotain tapahtui, siihen mukauduttiin tavalla tai toisella, ja siitä miehellä epäilemättä oli vuosien saatossa kerätty vankka kokemus. Rayash näytti puskevan eteenpäin mieluummin luottaen omiin taitoihinsa kuin peläten milloin ne eivät enää riittäisi. Se oli iän ja kokemuksen tuomaa viisautta, jotain mitä Mirayakin tiedosti, ettei hänellä ollut samoissa määrin.
Rayash käänsi kysymyksen takaisin kuten Miraya oli osannut odottaa.
"Pelkäsin, aiemmin enemmänkin. Välillä pelkään edelleen", Miraya myönsi suoraan mutta tyynesti kuin olisi puhunut jostain muusta kuin itsestään. Ajoittaisista epäilyksistään huolimatta hän tiesi, että tämä oli se mitä hän halusi. "Mutta myös odotan. Minun täytyy päästä näkemään... Minä haluan nähdä, mitä tästä kaikesta tulee." Haluan nähdä sinun maailmasi, enkä vain sivusta vaan olla osa sitä. Sen riskeistä huolimatta.
Miraya oli jo laskenut kätensä isänsä hartialta ja kääntynyt kämmenet pöytään nojaten katsomaan ikkunasta avautuvaan horisonttiin. Nyt hän kääntyi takaisin katsomaan Rayashia itsevarmasti hymyillen. "Mutta, kaikesta huolimatta, täällä minusta tuntuu, että olen turvassa. Ja että olen kotona."

Kannelta kantautui useampia huutoja ja nopeutuneita askeleita. Jotakuta läksytettiin terävillä sanoilla, jotka kapteenin hytin paksut seinät kuitenkin vaimensivat hahmottomaksi, epäselväksi mutinaksi.
"Jokohan sinua tarvitaan tuolla?" Miraya kysyi hytin ovelle vilkaisten. Sitten hän vilkaisi isäänsä ja kurtisti kulmansa. "Mutta et sinä kyllä tuon näköisenä voi kannelle mennä. Missä pidät harjaa?"
Miraya haki hiusharjan osoitetusta paikasta, istutti Rayashin vastaansanomattomilla eleillä työpöydän ääreen tuoliinsa ja alkoi nyhtää valkoisia hiuksia suoriksi.
"Miten tämä on edes mahdollista", hän mutisi isänsä hiuksia harjalla oikoessaan. "Suorat ja silti näin sekaisin..." Rayashin hiukset aukenivat muutamalla vedolla Mirayan liioittelevista mutinoista huolimatta. Hän katseli tyytyväisenä Rayashin selkään laskeutuvaa valkoista ja suoraa hiusverhoa.
"Nyt minä tiedän", Miraya hihkaisi yllättäen. "Kapteeni tarvitsee kapteenin arvoisen kampauksen. Ei, älä liikuta päätäsi", Miraya kielsi tarttuessaan uudestaan isänsä hiuksiin. "Äläkä pyörittele silmiäsi siellä, minä tiedän mitä teen."
Siihen nähden millaisella mielellä Miraya oli aamulla herännyt, tuntui Rayashin hiuksien letittäminen palmikolle niskaan tavattoman luontaiselta ja rentouttavalta. Aika ja paikka unohtuivat, samoin hänen isänsä asema. Oli kuin jonkilainen muuri olisi murrettu niin kovin vasta tavanneiden perheenjäsenten väliltä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Katkera sovinto

Post by Tinanja »

Lämmin hymy, joka Mirayan kasvoille levisi, oli varmasti koko kevään ja kesän paras, ja mieleenpainuvin pieni hetki. Varsinkin, kun se heidän keskustelunsa viileys ja jännittyneisyys oli kadonnut sen kieltämättä melkein seesteisen rauhallisen tunnelman tieltä. Se kieltämättä oli varmasti yksi ensimmäisiä, tai ainakin merkittävimpiä kertoja, kun heidän sukulaisuussuhteensa tuntui muultakin kuin unelta… oikealta. Pieni hymy eksyi myös Rayashin huulille vakavoitumisen jäljiltä, kun hän kuuli Mirayan sanat odottamisesta ja siitä, että nainen halusi nähdä tulevaisuuden… Lohikäärmeeltä, tämän kaiken keskeltä. Pieni hymy levisi hieman lisää, kun nainen vielä lisäsi tuntevansa olevansa turvassa laivalla, ja ennen kaikkea kotona. Sitä tunnetta Rayashin ei tarvinnut kuvitella, laiva oli hänelle koti, ja elämäntapa - hän ei osannut ihmetellä Mirayankaan vetoa merta kohden. Olihan hän nähnyt tuon niin monta kertaa ulappaa tuijottelemassa, että näki siinä jotain hyvin paljon samaa kuin itsessäänkin nuorempana.

Kapteeni ei näyttänyt reagoivan juurikaan kannelta kuuluviin ääniin ja tapahtumiin - se kuulosti hyvin normaalilta aamulta laivalla, eikä Rayash uskonut että häntä ihan vielä tarvittaisiin. Ehkä kohta. Olkien kohautus olikin riittävä vastaus. “Ei vielä”, tämä lisäsi hetken päästä hymähtäen vähän. Mirayan kysymys hiusharjasta sai pienen kulmienkohotuksen aikaan, mutta Rayash osoitti pian matka-arkkunsa päälle kerättyjä satunnaisia tavaroita, jotka oli vain laskettu käsistä johonkin sivuun odottamaan oikealle paikalleen asettelua. Kommentissaan silmien pyörittelyä koskien hieman myöhemmin Miraya oli ihan oikeassa. Rayash ei kuitenkaan sanonut mitään, hymähti vain vähän ja pudisti päätään tuntiessaan naisen letittävän hänen vaaleat hiuksensa.

Jos jokin hetki olisi voinut kestää ikuisesti, tämä olisi ollut sellainen tuolle perheensä vasta löytäneelle miehelle.

// Kiitokset jälleen loistavasta pelistä!
Locked