Matkan päätepiste vai käännekohta?

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja »

Daikhan kohotti katseensa sileäksi kuluneen pöydän pinnasta kuullessaan kysymyksen, johon Novian ehti reagoimaan ennen häntä. Maagikko jäi vain hetkeksi katselemaan tuota yllättävää keskustelukumppania juomaansa toisessa kädessään hieman pyöritellen. Hän oli ehkä odottanut, että jonkun huomio olisi kiinnittynyt heihin, mutta näin nopeasti? Kysymys kuitenkin paljastui keskustelun myötä kieltämättä viattomaksi, vaikka pieni epäilys olikin ehtinyt nostaa Daikhanin mielessä jo päätään. Hän ei ymmärtänyt tuon toisen ystävällisen uteliasta asennetta, mutta alkoi näyttää siltä, että sen mukana kannattaisi ainakin leikkiä - ennen kaikkea hän oli täällä saavuttaakseen tavoitteensa, löytääkseen ja tappaakseen Taraniksen murhaajan, vaati se sitten mitä tahansa. Siitä huolimatta mies ei välttämättä halunnut huutaa ympäri kylää olevansa maagikko, varsinkaan kun aikoi käyttää magiaansa laittomuuksiin, täällä jumalan, tuomareiden ja lain selän takana - ja toivottavasti myös koko kylän huomaamatta.

Heidän keskustelukumppaninsa hidas puhetapa kuulosti hieman erikoiselta Daikhaninkin korviin, vaikka tämä oli saaristossa nuoruutensa viettänytkin. Tämä oli ehdottomasti yksi paikallisista, ja ehkä tämä olisi kiinnittänyt huomiota heitä ennen kylään tulleista, sinne jääneistä tai ohittaneista kyläläisistä.
“Hän kuulemma kulkee parin oman kaverinsa kanssa, ja on varmaan viikon sisällä ainakin tullut tänne, ehkä kulkenut kylän läpi, ehkä jäänyt tänne?” Daikhan totesi lopulta mietteliäänä, viimein osallistuen itsekin keskusteluun. Hän antoi katseensa arvioida muitakin, jotka istuivat tämän heidän kanssaan keskustelua iskevän miehen kanssa samassa pöydässä. Nämä näyttivät olevan samaa kaveriporukkaa, ehkä työskentelivät samassa paikassa, tai olivat kasvaneet täällä - tai molempia. Näistä kuitenkin vain tämä yksi mies oli kääntynyt jatkamaan keskustelua.
“Olette varmaan nähneet hänet tuttavineen, jos hän on täällä kulkenut?” täällä tuskin montaa matkustajaa oli tähän aikaan vuodesta heidän lisäkseen - elleivät nämä olleet hulluja uhmatakseen saaristolle pian laskeutuvaa karua talvea. “Emme ole nähneet häntä vuosiin, mutta satuimme kuulemaan, että hän oli tullut tänne suunnalle.. Olisi mukava löytää hänet”, Daikhan totesi sitten maistaen hieman juomaansa sanojensa päätteeksi. Miehen katse eksyi ohimennen Novianiinkin. “Et olisi sattunut kuulemaan tai näkemään matkustajia täällä?”
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu »

Saarelainen rypisti otsaansa, ja tämän ylähuuli pullistui miehen liikutellessaan kieltään mietteliäänä hampaita vasten.
"Jaa silleen, vai? Oonkohan nyt oikee henkilö sanomaan mittään, mut..."
Mies raapi niskaansa ja pyyhkäisi kynsiin tarttunutta moskaa housunlahkeeseena.
"Mä luulen tietäväni, ketä tyä tarkotatte. Kolome manterelaasta tääl on kulkenu keskenään, luulis että se kaverinne on niistä yks. Mut jos saa sanoo," hän jatkoi ja nojautui lähemmäs, "Ne vaikutti kyl kunnon nilkeiltä jokanen."
Novian vilkaisi Daikhania hiljaisena. He taisivat löytää etsimänsä. Mies kuitenkin jatkoi vielä:
"Se yks niistä, oikee emäsian äpärä ku koko ajan meinas alkaa uhkailemahan ku ei saanu haluamaansa. Äläkee ny pahastuko, jos se teiän kaveri on niin varmasti tunnette sen paremmin. Mutta ku tyä näytätte musta tolkun ihmisiltä, niin ihmettelen olisko kaverinne ehtiny muuttuu vuosien jälkeen. Tai tarkotan siis, kunnon tyypeiltä, ihmisiä tai muuten."
Viimeiset sanat mies lisäsi katsoen Noviania kohti anteeksipyytävän näköisenä. Novian pudisti päätään merkiksi ettei ollut pahastunut, ja totesi:
"Se on...valitettavaa kuulla. Kuten sanottua, hän on enemmän tuttava kuin ystävämme, joten emme ala pyytelemään anteeksi hänen tekemisiään. Hän on kai vielä saarella?"
"Täällähän se, kiertää niien kahen muun kans ympäriinsä ku yrittäisi kenkänsä rikkoo. Ihan ku ettisivät jotain. Aikasemmin ne nukku majatalossa yöt, mut toissapäivänä hankkivat leirivarusteita itelleen. Eivät oo palanneet sen jälkeen, eli varmaan ovat leiriytyneet jonnekin sisämaahan."
Novian nyökkäsi hitaasti, ja sanoi sitten:
"Kiitokset tästä, olette olleet mitä suurimmaksi avuksi meille."
Peikko kaivoi pussistaan kolikkoa, mutta mies pudisti päätään hymyillen.
"Elä turhia, hyvä jos olin avuks. Ja jos haluut kiittää, niin kerrohan sille tutullenne että korjais asennettaan pikasesti."
"Lupaan tehdä sen," Novian sanoi, ja mies kääntyi takaisin oman pöytänsä puoleen. Peikkokin haki katseellaan Daihkania ja madalsi ääntään:
"Hän on siis täällä. Enkä usko että he ovat ehtineet kauaskaan sisämaahan, äskeisestä ymmärsin että he pysyivät ainaki päivämatkan päässä kylästä."
Novian nuolaisi huuliaan, ja näytti epäröivän hetken aikaa ennen kuin jatkoi:
"Daikhan, kuuntele minua. Me emme voi lähteä nyt yötä vasten heitä etsimään, paleltuisimme hengiltä jos eksymme pimeään. Huomenna, heti huomenna voimme lähteä. Emme ole enää kaukana, mutta ole kärsivällinen vielä hetken aikaa."
Puhuessaan Novian haki katseellaan merkkejä mitä maagikon sisimmässä tuolla hetkellä tapahtui. Hän pelkäsi että se kostonhimo, joka oli Daikhanin ajanut tänne asti, saattaisi nyt murtautua pinnalle ja ajaisi tuon tekemään jotan harkitsematonta. Siksi hän halusi parhaansa mukaan toppuutella toveriaan, kunnes...
Niin, kunnes tulisi se hetki jonka vuoksi he molemmat olisivat täällä. Mutta heistä kahdesta Novian oli se, joka ei tiennyt mitä tekisi sen hetken koittaessa.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja »

Daikhan kohotti hieman kulmiaan kuullessaan tuon paikallisen asukkaan vastauksen. Tämä ainakin uskoi tietävänsä, ketä he tarkoittivat. Se ei ollut sinällään yllätys - ulkopuoliset erottuivat saaristossa kilometrien päähän jo todennäköisesti pelkän vaatetuksensa sekä olemuksensa perusteella. Olisi ehkä enemmänkin ollut yllättävää, ettei tämäkään saaristolainen olisi nähnyt heidän etsimäänsä henkilöä täällä. Mielenkiintoista oli, että tämä myös varmisti sen, että kyseinen murhaaja ei ollut liikkeellä yksin, vaan kahden muun kanssa. Se voisi vaikeuttaa tilannetta, ja vaatisi mahdollisesti myös suunitelmallisuutta. Maagikolla ei kuitenkaan ollut ajatuksenpoikastakaan siitä, etteikö hän saisi kostonsa Taraniksen kohtalosta toimitettua perille asti. Ja se tavoite, joka hänellä oli ollut jo pidempään, tuntui nyt lähinnä käsin kosketeltavalta.

Novian jatkoikin keskustelua ja kiitti tuota. Daikhan nyökkäsi lyhyesti, mutta ei sanonut mitään. Pian tämä saarelainen kääntyikin omiensa pariin ja Novianin huomio kiinnittyi takaisin mietteliääseen maagikkoon, joka hymähti peikon huomiolle siitä, ettei heidän kannattaisi lähteä yötä vasten yhtään mihinkään. Vaikka Daikhan toivoikin tavoitteensa, kostonsa täyttyvän mahdollisimman nopeasti, ei hän halunnut siinä välissä vaarantaa itseään, tai Noviania. Olisi typeryyttä lähteä pimeään iltaan kulkemaan yhtään mihinkään suuntaan tuntemattomalla alueella.
“Siitä, että lähtisimme yhtään mihinkään jo tänään, ei ole hyötyä kenellekään”, Daikhan nyökkäsi lyhyesti, pieni, mietteliäs ilme kasvoillaan. Vähiten heille - hän halusi saada tavoitteensa täytettyä, mutta itsensä riskeeraminen tai ajan haaskaus yöllä tuota etsiessä olisi järjetöntä, eikä edistäisi tavoitetta enää.

Aamu koitti tuulisena, mutta taivas oli lähes pilvetön. Muutamat pilvenhattarat purjehtivat taivaalla horisontin laidalta toiseen ja sieltä näkymättömiin, kun kaksikko astui runsaan, mutta yksinkertaisen aamiaisen jälkeen harvaan rakennetun kylän pääkadulle. Daikhan kääriytyi paremmin yllään olevaan viittaansa, kun lähti kulkemaan sisämaata kohden pääkatua pitkin, mietteliäänä. Tavoite Taraniksen kuoleman kostamisesta oli niin lähellä, että sitä saattoi melkein koskettaa. Ajatus tuosta haltiamieshestä sai pienen, haikean hymyn nousemaan maagikon kasvoille, ennen kuin se peittyi ilmeettömään päättäväisyyteen miehen jatkaessa kävelyään kohti kylän ulkolaitaa. Hän ei tiennyt, löytäisivätkö he kohteensa tänään, huomenna vaiko vasta viikon päästä, mutta Daikhanilla ei ollut ajatustakaan siitä, että hän olisi nyt luovuttanut etsintänsä suhteen. Päin vastoin, vaikka hän tiesikin vievänsä ainakin yhden henkilön hengen oman kätensä, oman magiansa kautta, ei se siinä hetkessä ainakaan tuntunut erityisen isolta moraaliselta kysymykseltä surun ja kaipuun rinnalla. Se, auttaisiko se koston tarpeeseen, kaipuuseen, tai miltä se tuntuisi, oli tässä hetkessä toissijaista - henki hengestä toi riittävän päättäväisyyden lähteä yhä lähemmäs ja lähemmäs tavoitettaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu »

Pitkästä aikaa aurinko näyttäytyi harmaiden pilvien raoista, mutta se oli loppusyksyn kalpea paiste joka ei lämmittänyt. Ja vaikka tuuli oli tyyntynyt eilisestä, ei sekään ollut kadonnut vaan nyki vaatteita puuskaisesti kuin yllyttäen kulkijoita mukaansa.
Raskaan matkan jälkeen uni oli tullut helposti, ja Novian tunsi olonsa pitkästä aikaa levänneeksi heidän suunnatessa rahisevaa maantietä pitkin kylän ulkopuolelle, ohi laihojen peltotilkkujen jotka oli jo niitetty sadosta tyhjiksi talvea varten. Muutamat uteliaat katseet seurasivat heitä hetken, ja kääntyivät sitten takaisin omiin askareisiinsa. Kylän jäädessä yhä kauemmas taaksepäin, nousi Novianin mieleen outo tunne. Ajatus siitä että he olivat melkein maailman laidalla, kirjaimellisesti teillä tietämättömillä. Ja se antoi pientä ylpeyttä siihen matkaan, jonka he olivat kulkeneet tänne päästäkseen.

Puut heidän ympärillään olivat jo muuttuneet lehdettömiksi, mustiksi luurangoiksi joiden oksilla eivät pohjoiseen muuttaneet linnut enää laulaneet. Maa oli ruskeiden lehtien ja kuuran peittämä, ja välillä ilmassa tuoksui vielä syksyn lahoava haju. Yleensä Novian olisi tähän aikaan etsinyt itselleen hyvän paikan jossain kaupungissa talven viettoa varten, hän harvemmin matkusti syksyllä. Silloin maailma tuntui hänestä aina surulliselta, ja samalla hieman pelottavalta. Ja nytkin Novianin katse liikkui puiden mykkien hahmojen välillä, odottaen ääntä tai etsien liikahdusta niiden siimeksestä.
Lehtien kahina sivulta sai peikon jo säpsähtämään ja hamuamaan kädellään Daikhania varoittaakseen, kunnes äänen lähteeksi paljastui laiska harakka lehtiä kaivelemassa. Se nappasi nokkaansa jotain pyöreää, raakkui heille ja lepatti tiehensä.
Säikähdyksen mentyä ohi Novian harppasi silkasta uteliaisuudestaan tieltä ja kumartui tutkimaan linnun mylläämmää paikkaa tarkemmin. Lehtien seasta hän erotti pienen tummanruskean esineen, joka erottui lehtien seasta koska se oli niin virheettömän pyörän näköinen. Novian poimi sen varovaisesti sormiinsa ja nosti sen Daikhanin nähtäväksi.
"Melkoisen pyöreä pähkinä. Mutta näyttää olevan jo puoliksi mätä," hän sanoi tuntien kuinka sen pinta painui pehmeäksi mössöksi hänen sormiensa välissä. Nyrpiestäen nenäänsä Novian heitti sen pois ja pyyhkäisi sormiinsa jäänyttä moskaa lehdellä. Lisää noita outoja pähkinöitä hän ei katsellaan löytänyt, varis oli varmaan jo syönyt muut.
Peikko palasi jo takaisin tietä kohti, kun hän yllätttäen siristi silmiään.
"Näetkö sinä tuon?" hän kysyi ja osoitti puiden latvojen yläpuolelle. Novian joutui itsekin katsomaan hetken aikaa ennen, mutta lopulta hän oli varma. Harmaata pilveä vasten erottui ohut savujuova, miltei näkymätön sen levitessä tuuleen, mutta silti selvästi nuotiosta peräisin. Se oli myös jossain kauempana metsän siimeksessä, mutta ainakin selvä merkki että joku toinenkin heidän lisäkseen oli metsässä.
Novian katsoi Daikhania katseella, joka sanoi kaiken tarpeellisen puhumatta. Kenties kyseessä eivät olleet heidän etsimänsä henkilöt, mutta kuka muu täällä voisi olla?
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja »

Näin pohjoisessa tähän aikaan vuodesta aurinko tuskin nousi horisontin ylle edes pilvettömällä taivaalla keskipäivästä, saati aamusta. Muutamat auringonsäteet, jotka pilvikerroksen välistä eksyivät valaisemaan kalpeina saaren paljasta, puutonta pintaa ja kaksikon matkaa saaren kovaksitallatulla hiekkatiellä valaisivat kuitenkin riittävästi. Daikhan itse ei ollut koskaan käynyt näin syvällä saaristossa, eikä ollut koskaan uskonut, että kävelisi edelleen syvemmälle ja syvemmälle saaristossa pitkin teitä, joita ei koskaan todennäköisesti ollut edes kunnolla kartoitettu - ja miksi olisikaan, kylän ulkopuolella liikuttiin vain pakon sanelemana. Kosteus piti sentään pölyn suurinpiirtein maan pinnalla, kun Daikhan ja Novian astelivat kohti sisämaata.
Ainut heidän matkaansa jotenkin häirinnyt oli harakka, joka piteli puoliksi mädäntynyttä pähkinää, ja sai pienen naurahduksen karkaamaan Daikhanin huulilta. Se rikkoi hiljaisen painostavuuden, joka heidän välilleen oli laskeutunut. Suurin osa johtui ihan vain siitä, miten lähellä he - ja hän olisi kohdettaan. Siltikään toisen tappaminen, vaikkakin kostoksi, ei tuntunut vieläkään kovin todelliselta - hän oli haaveillut siitä liian kauan, ja matkustanut kauan saavuttaakseen tämän kohteensa. Silti, ilmassa leijui sen lisäksi vielä yksi kysymys - miksi nämä karkulaiset olivat edes lähteneet näin pitkälle jumalten selkien taakse, ja kulkeneet näinkin määrätietoisesti tänne, suorinta mahdollista reittiä mitä ilmeisimmin.

“Näen”, Daikhan vastasi lopulta Novianille tuijotettuaan hetken aikaa peikon sanojen jälkeen taivaanrantaa metsänreunassa. “Mahdollisesti… Tuskin täällä kovin montaa tahoa on, jotka sytyttelevät nuotiota keskelle saarta, jolla muutenkaan ei asu kuin muutamia paikallisia…”, Daikhan totesi sitten. Olisiko hän oikeasti näin lähellä sitä hetkeä, jolloin saisi kostonsa? Kostonsa Taraniksen puolesta, henki hengestä. Mitä lähempänä hän oli tavoitteensa täyttymistä, sitä pidemmältä matka sinne tuntui, ja sitä epävarmemmalta sen tavoittaminen tuntui. Oliko tämä kuitenkaan se oikea ratkaisu? Daikhan ei voinut olla kyseenalaistamatta asiaa, sillä tekisikö toisen hengen riistäminen hänestä samanlaisen, kuin mitä Taraniksen hengen riistänyt tekijä oli? Samaan aikaan kuitenkin Taraniksen ajatteleminen sai hänen epäilyksensä kaikkoamaan ainakin joksikin aikaa, kun Daikhan lähti kohti harmaana näkyvän savuvanan lähtökohtaa. Sopivasti pieni metsikkö antoi suojaa heidän lähestymiselleen riittävästi, ettei heitä nähty, ennen kuin he olivat näköetäisyydellä ja sopivasti piilossa leirinuotiolta katsottaessa.

Maagikko näki siitä puiden takaa kolme hahmoa istumassa leirinuotion ympärillä. Nämä näyttivät keskittyneen keskusteluun toistensa kanssa. Mutta yksi näistä kolmesta kiinnitti ensimmäisenä Daikhanin huomion, ja mies oli täysin varma, että tuo oli murhaaja, joka oli riistänyt Taraniksen hengen. Hän oli löytänyt etsimänsä, viimein. Vaikka Daikhan ei mitään sanonutkaan, miehen ilmeestä ja sen kovenemisesta varmasti näki, että he olivat löytäneet oikean henkilön, vaikka tällä matkakumppaneita näyttikin olevan mukanaan. Daikhan ei vastannut enää Novianille mitään, kun lähti astelemaan leirinuotiota kohden siihen pieneen notkelmaan aukealle, johon nuotio oli pystytetty. Nuotion liekit olivat hitaasti sammumassa, ja sen yllä ilmeisesti aiemmin ollut pata oli nostettu sivuun, ja tuo kolmikko näytti hitaasti keräilevän leiriään päivää varten - mitä ikinä se sitten toisikaan.

“Voit vaihtaa suuntaa, ennen kuin me vaihdamme sen”, Daikhanille todettiin, kun mies asteli eteenpäin pientä mäkeä alaspäin, askelten upotessa hieman hiekkaan hänen painonsa alla. Vaikka maagikko kantoikin asetta, ei hän tehnyt elettäkään vetääkseen asettaan esiin. Eikä hän pysähtynyt, vaan asteli kolmikon leirin rajamaille ja jäi siihen seisoskelemaan hetkeksi. Nyt, kun hän näki vieläkin tarkemmin tuon miehen seisomassa nuotion lähettyvillä, sitä varmempi hän oli henkilön oikeellisuudesta.
“Olen varma, että Taranis arvostaisi mahdollisuutta valita suuntansa haudan sijaan”, Daikhan vastasi kylmästi, toisen käden sormet puristuen nyrkkiin, kun tuo tuijotti suoraan silmiin sitä miestä, joka oli riistänyt häneltä hänen rakkautensa.
“No, hän istui omaisuuden päällä tietämättä siitä, ja maksoi typeryydestään”, tuo mies naurahti kohottautuessaan suoremmaksi. Oli selvää, ettei tämä nähnyt Daikhania minkäänlaisena uhkana sillä hetkellä.
“No, sinä valitsit väärän henkilön, jolta varastaa ja jonka murhata”, Daikhan sanoi hiljaa, eikä miehen äänessä ollut enää tunteen häivääkään, jos sitä aiemmin oli ollut, kun hän kohotti kätensä eteensä ja lausui lyhyen tappoloitsun.

Juuri suunsa hyökkäyskäskyä varten avannut mies kaatui niille sijoilleen kuolleena, ilman mitään merkkiä vammoista, tai vahingosta, joka kuoleman oli aiheuttanut. Tämän kaksi seuralaista kääntyivät katsomaan ensin toveriaan, sitten Daikhania, joka oli katsonut tarkasti, miten viimeinenkin elonmerkki oli kadonnut tuon murhaajan
“Minua harmittaisi tappaa myös teidät”, Daikhan totesi nuotion ympärillä aseitaan tavoittelevaa kaksikkoa, kun nämä viimein pääsivät tilanteen tasalle.
“Häipykää, ja unohtakaa tämänpäiväinen, niin saatte pitää elämänne”, maagikko jatkoi sitten vielä hiljaa, molempia vilkaisten kylmästi - ja kuten heidän kannaltaan olikin järkevää, molemmat ottivat toisiaan vilkaistuaan ja jotain mutistuaan jalat allensa ja lähtivät.

Taraniksella ei Daikhan mielestä ollut ollut omaisuutta hevostensa lisäksi juurikaan. Miksi tuo oli sanonut, että hän oli istunut omaisuuden päällä?
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu »

Novian kiiruhti Daikhanin perässä, ja pani merkille kuinka maagikon katseesta tuli hiljalleen sokea ympäristölleen. Tämä näki vain kostonsa kohteena olevan henkilön, ja kävi mielessään yhä uudelleen ja uudelleen mitä tulisi tekemään tälle. Ja vaikka Novian olikin kaiken järjen mukaan Daikhanin puolella, ei peikko voinut torjua nousevaa levottomuutta sielussaan.
He tarpoivat lyhyen matkaa puiden lomassa, ja näkivät leirinuotion ennen kuin sen ympärillä istuvat hahmot edes huomasivat heitä.
"Nuo ne ovat, eivätkö olekin?" Novian kysyi kuiskaten, mutta Daikhan ei vastannut vaan marssi herkeämättömästi eteenpäin. Nyt heidän läsnäolonsa pantiin merkille, ja Daikhanin askeleiden lähestyessä kolmikon asento muuttui selvästi varautuneemmaksi. Maagikko käveli leirin reunalle ja jäi seisomaan kuin soturi, selkä suorana ja ilman pienintäkään epäilystä. Kun taas Novian miltei hiipi tämän toisella puolella, toinen käsi hihansuuta silitellen kuin huutaakseen varoituksen että hänellä oli ase siellä piilossa. Kenties juuri Novianin takia he eivät näyttäneet olevan uhka, heidän etsimänsä mies ainakin puhui tekemästään veriteosta välinpitämättömän huvittuneesti. Vaan Daikhanin ääni tuntui tiukkenevan joka sanan myötä, kunnes ne olivat kuin jäistä terästä.

Ilmassa leijuva jännitys oli niin raskasta, että Novianin kurkkua kuristi. Hänen katseensa liikkui vuoroin Daikhanista kohteena olevaan mieheen, kuin myös tämän tovereihin, yrittäen keksiä mitä hän voisi tehdä kun se tapahtuisi. Mutta ilman kokemusta hänen mielensä täyttyi yhdellä kertaa sadoista vaihtoehdoista, joiden keskellä peikko tunsi halvautuvansa kykenemättä tekemään mitään. Hänen korvissaan humisi, sydän hakkasi rinnassa ja Novian tunsi vastustamatonta tarvetta rikkoa jännitys vaikka purkamalla keuhkonsa hurjaan huutoon, mutta hänen äänensä tuntui kadonneen kokonaan.
Ja sitten, se tapahtui. Niin nopeasti että Novian ei ensiksi edes tajunnut sitä. Daikhan kohotti kämmenensä ja lausui sanoja, joita Novian ei olisi ymmärtänyt vaikka ne olisivat olleet muuta kuin loitsuriimuja. Ilman mitään ulkoista varoitusta heidän edessään seisova mies näytti horjahtavan, ja lysähti sitten maahan kuolleena kuin kivi. Novian tuijotti tätä silmät levinneinä kuin odottaen tämän vielä loikkaavan pystyyn ja hyökkäävän, mutta miehen henki oli jo paennut.
Tämän kaksi toveria näyttivät yhtä yllättyneiltä, mutta yrittivät sentään tottunein käsin tarttua aseisiinsa. Daikhanin varoitus sai heidät epäröimään, ja peräännyttyään muutaman hitaan askeleen he kääntyivät ja pinkaisivat karkuun metsän siimekseen.

Novianin käsi hellitti piilotetun tikarin kahvasta, koska he olivat voittaneet. Mutta tyytyväisyyden sijaan peikko kompasteli muutaman askeleen sivummalle, huohottaen raskaasti ja vajoten lopulta polvilleen. Hänen kalvenneet huulensa päästivät muutaman yökkäävän äänen, luonnollinen reaktio joka ei nostanut hänen aamiaistaan takaisin ylös mutta jota Novian ei kyennyt hillitsemään. Hän ei ollut tiennyt, miten tämä tulisi tapahtumaan, mutta äskeisen nähtyään Noviania kuvotti. Tapa jolla mies oli kuollut oli ollut niin nopea, niin yhdentekevän näköinen, niin...luonnoton. Veitsi, miekka, nuija, keihäs tai nuoli, ne oli helppo ymmärtää. Ne jättivät haavoja jotka vievät hengen. Mutta Daikhanin loitsu ei ollut jättänyt mitään merkkejä miten se oli sammuttanut elämän. Novianin silmissä magia oli ollut aina kuten se tarinoissa kerrottiin; ihmeellistä, salaperäistä, kaunista ja vierasta. Mutta tämä ei ollut sitä, tämä oli teloitus jossa tuomittu ei koskaan nähnyt lähestyvää kuolemaansa.
Novian kompuroi takaisin pystyyn, ja pakotti tisensä katsomaan Daikhania. Eikä hän kyennyt täysin peittelemään katseessaan olevaa pelkoa, jota peikon silmät eivät aiemmin olleet sisältäneet. Nieleskellen ääntään takaisin Novian yritti keskittyä kaikista tärkeimpään ongelmaan ja kysyi:
"Mitä me teemme...hänelle?"
Pienellä saarella tiedettiin, että he olivat tulleet etsimään tätä kolmikkoa. Ja kun pian siitä kolmikosta nähtiin enää kaksi, olisi helppo tehdä johtopäätöksiä mitä oli tapahtunut. Ja tänne olisi helppo löytää, jolloin murhan jäljet olisivat kaikkien nähtävissä.
"Miten me piilotamme tämän?" Novian jatkoi, katsoen Daikhania aivan neuvottoman näköisenä. He voisivat haudata ruumiin lehtiin ja jättää sen piiloon talven ylitse, tai heittää mereen, mutta Novian rukoili että Daikhan tietäisi paremman tavan.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja »

Daihan näki Novianin vasta, kun tuon murhaajan seurassa olleet henkilöt olivat jo kadonneet metsän siimekseen, pois nyt hylätystä leiristä. Totuus siitä, että hän oli käyttänyt tappoloitsua Taraniksen murhaajaan alkoi hitaasti valjeta miehen mielessä, kun tuo katsoi ympärilleen ja loi muutaman ohimenevän katseen polvilleen vaipunutta Noviania kohden. Kun Novian hitaasti keräsi itseään, alkoi Daikhaninkin tajuntaan upota se, että hän oli saanut kostonsa. Hän ei ollut enää lainkaan varma, oliko se helpottanut sitä Taraniksen mentävää tyhjää kohtaa hänen sisällään, vaiko vain kasvattanut sitä. Mutta se oli tehty, eikä hän voisi muuttaa tilannetta miksikään, ja hän voisi vain kantaa seuraukset sekä jatkaa eteenpäin. Novianin kysymys siitä, mitä ruumiille tehtäisiin oli hyvä - ja palautti miehen viimein kokonaan maan pinnalle.

“No tähän maahan sitä on turha alkaa hautaamaan”, kova, kuiva maa ei innostanut kaivuuoperaatiolle, eikä lähistöllä ollut kiviäkään, joiden alle ruumiin olisi voinut haudata. Jotain sille olisi silti tehtävä - joku älykäs voisi tunnistaa että tämä oli ollut murha, ja tehty magialla.
“Astu vähän kauemmas, poltan sen niin tästä ei jää juuri mitään jälkiä”, Daikhan totesi hiljaa, ja tuhahti. Mies ravisti vähän päätään ja kumartui pian tuon murhaajan ruumiin äärelle. Se oli vielä lämmin, ja elämä ei ollut ehtinyt olla poissa kehosta pitkään. Daikhan irrotti tuon kolikkopussukan, ja katsoi ettei tällä ollut muuta palamatonta vyönsoljen lisäksi mukanaan. Sitten tämä astui itsekin muutaman askeleen taaksepäin ja sulki silmänsä pieneksi hetkeksi keskittyäkseen paremmin loitsuunsa. Ajatus tuntui harhailevan, mutta hetken kuluttua Daikhan lausui jälleen liudan loitsuriimuja, ja ruumis siinä heidän edessään leimahti liekkeihin. Tuli nuoli luonnottoman voimakkailla ja polttavilla liekeillään ruumista, ja hitaasti se alkoi kadota pienen tuhkakasan tieltä - ja oli selvää, että tuo tuli oli merkittävästi voimakkaampi kuin vieressä rätisevä nuotio.

Daikhan jäi joksikinaikaa vain tuijottamaan ruumista, kuin se olisi ratkaissut kaikki hänen sisäiset konfliktinsa. Lopulta tuo kuitenkin ravisti hieman päätään, ja vilkaisi arvioiden leiriä. Hän otti mukaansa murhatun miehen kolikkopussukan, ja kumosi sitten täyteen ahdetun laukun sisällön nuotion vierelle. Heidän tilanteensa - hänen ja Novianin tilanne rahallisesti ei ollut hyvä, eikä se varmasti helpottaisi talven edetessä. Eikä Daikhan aikonut jäädä tänne, joten laivamatka takaisin mantereellekin olisi kustannettava. Kun laukun sisältö levisi maahan, ei siinä ensisilmäyksellä näyttänyt olevan mitään erikoista sisältöä. Joitain vaatteita, leiriytymistarvikkeita, henkilökohtaisia esineitä, mutta sen lisäksi myös hyvin koristeellinen, puoliksi liinaan kääritty rasia, jonka kantta koristivat loitsuriimut.
“No tämäpä mielenkiintoista”, Daikhan totesi hiljaa ja kumartui ottamaan rasian maasta. Hetken aikaa käsissään sitä pyöriteltyään tuo avasi rasian ja miehen silmät levisivät hämmästyksestä. Rasiassa lepäsi kankaan ympäröimänä ja tukemana esine, joka jo itsessään hohti maagisuuttaan ainakin Daikhanin silmään. Se näytti helmeltä, mutta ei kuitenkaan ollut sitä. Esineessä oli lukemattomia pieniä kaiverruksia, ja sen sisällä näytti pyörivän tummaa, lähes mustaa savua, jos se oli edes mahdollista.
Daikhan sulki rasian halumatta edes koskea esineeseen.
“Tässä… on varmaan se, mitä he etsivät täältä”, mies sanoi näyttäen viimein rasiaa Novianille.
“Se on maagista… mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tekee, tai mikä se on”, tuo lisäsi hiljaa, ruumista nuolevien liekkien hitaasti kadoten hänen selkänsä takana jättäen jälkeensä vain kasan tuhkaa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu »

Novian astahti kauemmas, ja käänsi päätään kun liekit leimahtivat Daikhanin käsistä. Ei siksi että ilmassa värisevä kuumuus olisi sattunut häneen, päinvastoin peikko olisi muussa tilanteessa ollut kiitollinen mahdollisuudesta lämmitellä. Novian vain ei halunnut seurata vierestä kuinka maassa makaava mies roihuaisi liekkien keskellä. Vasta kun liekit olivat sammuneet, hän vilkaisi uudelleen mitä jäljelle oli jäänyt. Hienoinen, pitkänmallinen alue harmaata tuhkaa ja sen seassa muutama tummempi hippunen. Ei mitään muuta, ei todistetta kuka tuossa oli äsken maannut. Kuten kuolemakin, tuntui ruumiin hävittäminenkin...liian tehokkaalta.
Daikhan polvistui tyhjentämään leiriin jäänyttä reppua, ja Novian laskeutui kyykkyyn tavaroiden äärelle viedäkseen ajatuksensa johonkin muuhun. Maallista omaisuutta ei ollut paljoa, sekin hieman enemmän kuin mitä Novian koskaan kantoi mukanaan. Peikko siirsi käärittyä villapaitaa sivummalle ja poimi sormiinsa kaarevan tulusraudan. Se oli uusi, iskukohdassa ei näkynyt syviä uurteita piikivestä, ja Novian talletti sen niine hyvineen vyölleen. Johan he tonkinvat kuolleen tavaroita, ei kai näpistys kaiken tehdyn jälkeen missään painaisi?

Sitten Daikhanin yllättynyt äänensävy kiinnitti hänen huomionsa, ja hän siirtyi hieman päkiöillään nähdäkseen tämän pitelemän rasian sisälle. Tosin jo kyseisen rasian kannen yksityiskohdat osoittivat että kyseessä oli jotain aivan erityistä. Muihin tavaroihin verrattuna se oli kuin timantti multakasan keskellä. Ja kun Daikhan ojensi rasian peikon tutkittavaksi, ei Noviankaan voinut peitellä hämmästynyttä henkäystään avatessaan kannen.
"Mikä tuo oikein on?" hän kysyi, vaikka Daikhan oli jo myöntänyt ettei tiennyt, tuijottaen pyöreää esinettä silmät levällään. Novian ojensi jo sormiaan esinettä kohti, mutta näky äskeisestä palasi hänen mieleensä ja peikko vetäisi kätensä pois. Olisi liioittelua sanoa että peikon mielikuva magiasta olisi pysyvästi värittynyt, mutta hän suhtautui siihen nyt tietynlaisella epäluulolla.
Kenties se tulisi vielä tarpeeseen.
Sulkien rasian Novian siveli varovaisesti sen pinnan kaiverruksia ja rypisti otsaansa, ihmetellen nyt miksi paennut kaksikko oli lähtenyt niin helpolla. Jos he olivat löytäneet tällaisen aarteen, luulisi heidän myös puolustavan sitä kynsin hampain. Vaikka sitten maagikkoakin vastaan...
"Paitsi jos he eivät tienneet," Novian lausui ääneen kyn oivallus syttyi hänen silmiinsä. Katsahtaen Daikhania hän jatkoi: "Kenties ne kaksi eivät edes tienneet tästä, tai he eivät tienneet että se oli jo löytynyt. Tuo äskeinen mies, joka vaikutti olevan ryhmän johtaja, saattoi pitää piilopaikan visusti omana tietonaan ja nappasi sen itselleen muiden tietämättä."
Novian asetti rasian varovaisesti maahan, kuin peläten että se voisi yllättäen räjähtää, ja katsoi sitä mietteliäästi. Joku olisi kenties kaivanut sen maahan ja jättänyt unohduksiin, kuten olisi järkevää. Eiväthän he voineet tietää minkälainen esine tuo oikein olisi, tai jos se oli vaarallinen.
Mutta Novianille juuri näm olivat syitä pitää se, ja lähteä selvittämään vastauksia noihin kysymyksiin.
"Luuletko että tuo sulattaa meiltä silmät päästä jos käärimme sen kahteen kertaan ja laitamme repun pohjalle?" hän kysyi Daikhanilta, ja pitkästä aikaa peikon lausahduksessa oli puolikas vitsi mukana. Hän levitteli yhden paidan ja sen päälle liinan jossa rasia oli alkujanakin ollut, ja asetti rasian niiden päälle.
"Minusta meidän kannattaa ottaa se mukaan, ainakin väliaikaisesti. Jos emme muuta keksi, niin voimmehan aina myydä sen."
Novianin äänensävystä tosin kuuli, että tämä myisi ennemmin toisen kätensä kuin tämän kiehtovan ja salaperäisen esineen. Kun rasia oli käärittynä paksuun kangaskapaloonsa Novian asetteli sen repun sisälle ja suoristautui seisomaan.
"Otetaan mukaan kaikki mikä on tarpeellista, ja sitten meidän kannattaa lähteä takaisinpäin. Ilta tulee varkain tähän aikaan vuodesta, enkä halua harhailla pimeässä."
Kun he lopulta suuntasivat poispäin leiristä, mukanaan tuore reppu ja sen sisällä tuo salaperäinen löytö, Novian vilkaisi sivusilmin Daikhania useamman kerran. Hän kun ei osannut lainkaan kuvitella, minkälaisella mielellä tuo hiljainen maagikko mahtoi nyt olla. Viimeinkin oikeus oli tapahtunut Taraniksen puolesta, mutta ei Daikhan näyttänyt riemusta hyppivän. Nyt kun teko oli tehty, joutui Daikhan miettimään miten oikein lopulta suhtautuisi tekemäänsä, ja nyt hänellä olisi talven pimeät kuukaudet aikaa pohtia asiaa.
Niin myös Novian viettäisi ne samat kuukaudet Daikhanin vierellä. Ja vaikka peikko yritti vältellä sitä ajatusta, ei hän voinut vieläkään vältellä sisimpäänsä pesiytynyttä levottomuutta siitä.

//Erinomaiset ratkaisut saatiin matkalle, nyt vain jatkoa perään//
Locked