//Kide ja Miraya, teille on asiakas//
Jo kynnykseltä oli mahdollista tuntea kapakan sisällä leijuva lämpö, hyväntuulinen tunnelma ja sen seassa vieno kiihdyttävä jännite. Nimetön hengitti syvään tätä kaikkea astuessaan sisään kapakkaan, näyttäen kuin tietäisi tasan miksi oli täällä. Tänne tultiin pitämään hauskaa ja tämä kapakka halusi tarjota parhaat puitteet sille hauskanpidolle. Hymyillen Nimetön nyökkäsi sanattoman tervehdyksen ovimiehelle ohittaessaan tämän ja suuntasi kulkunsa tiskiä kohti. Hänen yllään oleva, mukavan löyhä paita ja istuva liivi näyttivät käytön mukaviksi muokkaamilta. Kapeat housut, paksu rahapussi ja kaulassa heilahteleva ohut hopeaketju vihjasivat paitsi rennosta luonteesta niin myös arvostuksesta rahaan ja kaikkeen mitä sillä saattoi hankkia.Tukevahko tumma parta kiersi miehen suun ympäri ja jäntevät kädet lepäsivät rennosti taskujen suilla, ylemmäs käärittyjen hihojen alta vilahtaessa silloin tällöin tumman tatuoinnin kärkiä. Ja lähellä seistessä miehestä tuntui huokuvan lämmin, miellyttävä tuoksu jota oli vaikea tunnistaa tälle luontaiseksi sen paremmin kuin ylle puetuksikaan.
Matka tiskille oli helppo, kaikilla tuntui olevan mukavaa ja tilaa tehtiin sulassa sovussa. Juomista huolehti harmaantunut miekkonen, hoikka kuin pajunvitsa, joka valmisteli parhaillaan jotain juomasekoitusta ennen kuin nosti huomionsa uuteen asiakkaaseen nojaamassa tiskiä vasten. Nimetön pani merkille kuinka ukon kädet kuitenkin työskentelivät kuin vanhasta tottumuksesta.
"Iltoja teille. Toivottavasti ei ole liian täyttä?" Nimetön kysyi hymyillen, ääni rintakehästä soinnahtelevevan matalana.
"Ei ole valittamista, juotava virtaa ja kaikki nauttivat olostaan," vanha mies vastasi. "Mutta ei täällä myöskään seurasta tule pulaa, sen voin luvata."
"Mukava kuulla," Nimetön vastasi ja silmäsi ympäri huonetta pilke silmäkulmassaan. Vanha mies hymähti tietäväisen näköisesti:
"Mitäs herralle saisi siis olla?"
"En ole tänään turhan tarkka," Nimetön totesi, vaikka todellisuudessa hänellä oli vain yksi nainen mielessään. "Tässähän olo on kuin markkinoilla rotuhevosta valitsisi."
"Varot vaan ettet mene tuota sanomaan tytöille. Jotkut voivat ottaa kohteliaisuutena, toiset sen sijaan eivät välitä tulla verratuksi hevosiin. Tiedätkö, leveä takaneljännes," vanha mies totesi kumartuen luottamuksellisesti lähemmäs. Nimetön nauroi sydämellisesti ja antoi katseensa kulkea uudelleen pitkin huonetta. Naiskauneutta oli tosiaan esillä eri vaihtoehtoja, eri mieltymyksiä vastaamaan. Mutta Nimetön siivilöi niiden joukosta piirteitä jotka oli painanut aiemmin mieleensä. Lupaavan vaaleat hiukset heilahtivat näkyviin, mutta Nimetön ei tyytynyt pelkkään pintavaikutelmaan. Pituus, ryhti, kävelyn rytmi ja askeleen mitta. Miten nainen pysähtyi ja kääntyi, miten tämän vartalo asettui hänen jäädessä paikoilleen. Ja seurailtuaan tämän kyseisen naisen kulkua hetken aikaa, kevyesti vaihdettuja lausahduksia muiden asiakkaisen kanssa, pääsi mies varmuuteen. Vaikka musta koristenaamoi peittikin naisen kasvoja, olisi tämä voinut yhtä hyvin seistä Nimettömän edessä alastomana. Miraya Cabra vaikutti rennommapta, sulavaliikkeisemmältä ja ulospäinsuuntautuneemmalta kuin "Valkoisen Lohikäärmeen" kannella. Nimetön jos kuka ymmärsi miten paljon ympäristö ja tilanne vaikuttivatkaan yksilön käytökseen, mutta hän koki silti havainnon mielenkiintoiseksi.
"Kannattaa pian päättää, muuten rohkein heistä nappaa sinut mukaansa itse," vanha mies totesi hymyä pidätellen.
"Luulenpa etten pahastuisi," hän totesi ja viittasi kädellään Miryaa kohti. "Mutta siinä näen jonkun, jonka kanssa viettäisi mieluusti iltaani. Luuletko että neiti olisi halukas tutustumaan minuun?"
Puhuessaan Nimetön otti esille kokonaisen kultadenen ja laski sen tiskille. Vanha mies näytti mietteliäältä, samalla kuitenkin tallettaen kolikon talteen ja lopulta sanoi:
"Katsotaan mitä voin asialle tehdä. Olisiko toivetta, mitä haluat lasiisi iltaa piristämään?"
"Mieleni tekee jotain mikä ei tunkeile mukavaan iltaan kolmanneksi pyöräksi, ja joka auttaa pitämään kielen liikkeessä. Vadelmalikööriä tai vastaavaa, kiitos," Nimetön tilasi ennen kuin lähti suuntaamaan erääseen upotettuun nurkkapöytään. Sellaiset olivat omiaan intiimeihin hetkiin, joilla tunnusteltiin ensimmäisiä säveleitä ennen siirtymistä yläkertaan ja kiihkeämpiin duettoihin. Istahtaen mukavalle tuolille rennosti kuin omassa kodissaan Nimetön jäi odottelemaan kaikessa rauhassa.
Kuin peiliin katsoisi
-
- Rakuza
- Posts: 652
- Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm
Re: Kuin peiliin katsoisi
Miraya ei ollut suunnitellut tätä ja jopa miettinyt kutsun saatuaan tulisiko lainkaan, mutta heti astuttuaan tuttuun kapakkaan hän tunsi olonsa varsin kotoisaksi. Tämä pieni ja tunnelmallinen paikka oli tietyissä piireissä tunnettu illoistaan, joissa yksi jos useampikin tanssija ja seuralainen olivat viihdyttämässä asiakaskuntaa. Näinä iltoina huhujen mukaan yläkerran vuokrahuoneissa ei ollut asiakkaita, vaan ne oli jätetty vapaaksi muulle käytölle - jos sellaista tanssijat tarjoaisivat.
Rahan puolesta tämä ei ollut Mirayalle pakollista, ei enää Rayashiin tutustumisen jälkeen. Silti jokin veti häntä takaisin tanssimaan pöydille. Hän nautti naurusta, laulusta ja valtoimenaan virtaavasta oluesta. Hän nautti katseista, vihellyksistä ja suosionosoituksista. Täällä Miraya, vaikka kasvonsa peittikin, sai olla hetken tärkeä. Hän sai olla odotettu ja huomioitu. Täällä hän tunsi olevansa enemmän kuin muuten oli.
Miraya pyörähteli tiskiä kohti ja pysähtyi nojaamaan sitä vasten kapakan isäntää katsoen. Hän oli tanssinut pitkään ja hartaasti muutaman hengen haltiaporukalle ja oli melkeinpä hengästynyt. Isäntä katsoi takaisin Mirayaan tietäväisen näköisesti.
"Samaa?" Siitä ei ollut pitkä aika, kun Miraya oli viimeksi ollut tiskillä suunkostuketta vailla. Vastausta odottamatta tuoppi alkoi jo täyttyä.
"Kyllä, kiitos. Ja täyteen asti." Puhuessaan Miraya heilutteli kättään kasvojen ja kaulan edessä viilentääkseen oloaan edes vähän.
"En minä sinulle uskaltaisi puolikkaita kaataakaan", isäntä naurahti ja sai Mirayalta vastaukseksi hyväksyvän hymähdyksen. Isännän täyttäessä tuoppia kullankeltaisella juomalla ilmaan tulvahti makea tuoksu. Miraya hymyili kiitollisena tuopin saatuaan ja siemaili simaa nautinnollisesti silmänsä sulkien. Näin kiireisenä iltana oli parempi pysytellä vähemmän humalluttavissa ja enemmän virkistävissä juomissa. Maksua ei tästä tilauksesta tarjottu eikä myöskään odotettu. Maksuna kapakalle toimi, kuten aina, asiakkaiden näinä iltoina runsaammat juomatilaukset ja runsaat tipit. Tytöt joivat ilmaiseksi ja keräsivät itse omat tulonsa asiakkaita viihdyttämällä. Siitä miten tuotot jaettiin huoneita käyttäessä ei Mirayalla ollut täältä kokemusta.
"Minulla olisi sinulle tietty homma. Herra tuolla nurkkapöydässä maksaisi läsnäolostasi todennäköisesti mukavasti", isäntä kertoi annettuaan tanssijattaren hetken hengähtää. Miraya kääntyi katsomaan miehen nyökkäämään suuntaan, mutta ei harmikseen erottanut mitään erityistä näin kaukaa.
"Kuinka mukavasta puhutaan? Minulla oli varsin mukavaa seuraa tuollakin."
"Uskoisin, että mukavammasta kuin mitä noilla..." Isäntä vilkaisi pöydän suuntaan ja koitti selvästi arvioida haltioiden ikää siinä onnistumatta, "nuorukaisilla on tarjota." Hän väläytti taskustaan deneä Mirayalle.
"Oliko toive minusta vai ylipäätään?"
"Sinusta."
"Vanha asiakas?"
"Ei ainakaan vakituinen, en tunnistanut häntä."
"Hmmm... Hänet täytynee sitten toivottaa tervetulleeksi meidän tyyliimme." Miraya siemaisi loput juomastaan, väläytti vielä leveän virneen tiskin taakse ja suuntasi nurkkapöytää kohti. Isäntä jäi myhäilemään tyytyväisenä olettaen, että oli juuri saamassa uuden kanta-asiakkaan.
Matkalla Miraya kirvoitti muutaman vihellyksen hipaisemalla olkapäitä siellä täällä ja tanssahtamalla pari pyörähdystä vastaan kävelleen toisen seuralaisneidon kanssa. Mirayan musta, syvään uurrettu hame ja paita loivat vahvan kontrastin tulipunaisen korsetin ja siihen sointuvan huulipunan sekä valtoimenaan roikkuvien valkeiden hiusten kanssa. Mustan pitsisilmikon takaa hänen silmänsä näyttivät pohjattoman sinisiltä siellä missä kynttilänvaloa oli riittävästi. Punertavannahkaisten korkokenkien kopina pysähtyi nurkkapöytään istuneen miehen taakse. Miraya kuljetti kättään hennosti miehen olkapäitä myöten, niskan takaa ja pyörähti sitten kepeästi istumaan pöydälle aivan tuon eteen.
"Saanko liittyä seuraan?" Miraya kujersi kuin olisi täällä omasta mielenkiinnostaan eikä juuri saamastaan kehoituksesta. Hän oli jo pistänyt merkille miehen liivin ja paidan jämäkän mutta pehmeän kankaan kätensä alla, samoin kuin tyylikkäät värit ja nyt kaulasta erottuvan ketjun. Isäntä oli tiennyt mistä puhui, kuten aina. Ja tämä herra tosiaan vaikutti uudelta kasvolta täällä, eikä Miraya oikein osannut päätellä kuka tuo oli miehiään. Joka tapauksessa ensivaikutelma näytti lupaavalta. Miraya uskoi tiedossa olevan helppoa ja rentoa seuraa, jolle rahakaan ei ollut ongelma.
Miraya risti jalkansa antaen vaalean säären ja osan reidestäkin paistaa mustan hameen halkiosta ja kallisti hieman päätään. Punaisilla huulilla pysyvä vaivaton hymy näytti, että nainen oli omassa elementissään.
"Olenko nähnyt sinua aiemmin täällä?" Tässä miehessä ei vaikuttanut olevaan mitään erityispiirteitä, jotka olisivat jääneet heti mieleen, joten Miraya ei voinut olla varma olisiko saattanut nähdä tuon aiemminkin. Vakioasiakas tuo ei ollut, sellaiset isäntä muisti, mutta toki mies saattoi olla satunainen vierailija. Sen takia Miraya valitsikin sanansa tarkkaan, jotta voisi vastauksen kuultuaan antaa vaikutelman kuin olisi ollut samaa mieltä - muistaisi miehen tai tietäisi ettei ollut nähnyt aiemmin. Miraya tiesi sen tuovan asiakkaalle tunteen, että tuo itse olisi jotenkin erityinen. Se taas helpottaisi kaikkea. Ja löysyttäisi rahapussin nauhoja.
Rahan puolesta tämä ei ollut Mirayalle pakollista, ei enää Rayashiin tutustumisen jälkeen. Silti jokin veti häntä takaisin tanssimaan pöydille. Hän nautti naurusta, laulusta ja valtoimenaan virtaavasta oluesta. Hän nautti katseista, vihellyksistä ja suosionosoituksista. Täällä Miraya, vaikka kasvonsa peittikin, sai olla hetken tärkeä. Hän sai olla odotettu ja huomioitu. Täällä hän tunsi olevansa enemmän kuin muuten oli.
Miraya pyörähteli tiskiä kohti ja pysähtyi nojaamaan sitä vasten kapakan isäntää katsoen. Hän oli tanssinut pitkään ja hartaasti muutaman hengen haltiaporukalle ja oli melkeinpä hengästynyt. Isäntä katsoi takaisin Mirayaan tietäväisen näköisesti.
"Samaa?" Siitä ei ollut pitkä aika, kun Miraya oli viimeksi ollut tiskillä suunkostuketta vailla. Vastausta odottamatta tuoppi alkoi jo täyttyä.
"Kyllä, kiitos. Ja täyteen asti." Puhuessaan Miraya heilutteli kättään kasvojen ja kaulan edessä viilentääkseen oloaan edes vähän.
"En minä sinulle uskaltaisi puolikkaita kaataakaan", isäntä naurahti ja sai Mirayalta vastaukseksi hyväksyvän hymähdyksen. Isännän täyttäessä tuoppia kullankeltaisella juomalla ilmaan tulvahti makea tuoksu. Miraya hymyili kiitollisena tuopin saatuaan ja siemaili simaa nautinnollisesti silmänsä sulkien. Näin kiireisenä iltana oli parempi pysytellä vähemmän humalluttavissa ja enemmän virkistävissä juomissa. Maksua ei tästä tilauksesta tarjottu eikä myöskään odotettu. Maksuna kapakalle toimi, kuten aina, asiakkaiden näinä iltoina runsaammat juomatilaukset ja runsaat tipit. Tytöt joivat ilmaiseksi ja keräsivät itse omat tulonsa asiakkaita viihdyttämällä. Siitä miten tuotot jaettiin huoneita käyttäessä ei Mirayalla ollut täältä kokemusta.
"Minulla olisi sinulle tietty homma. Herra tuolla nurkkapöydässä maksaisi läsnäolostasi todennäköisesti mukavasti", isäntä kertoi annettuaan tanssijattaren hetken hengähtää. Miraya kääntyi katsomaan miehen nyökkäämään suuntaan, mutta ei harmikseen erottanut mitään erityistä näin kaukaa.
"Kuinka mukavasta puhutaan? Minulla oli varsin mukavaa seuraa tuollakin."
"Uskoisin, että mukavammasta kuin mitä noilla..." Isäntä vilkaisi pöydän suuntaan ja koitti selvästi arvioida haltioiden ikää siinä onnistumatta, "nuorukaisilla on tarjota." Hän väläytti taskustaan deneä Mirayalle.
"Oliko toive minusta vai ylipäätään?"
"Sinusta."
"Vanha asiakas?"
"Ei ainakaan vakituinen, en tunnistanut häntä."
"Hmmm... Hänet täytynee sitten toivottaa tervetulleeksi meidän tyyliimme." Miraya siemaisi loput juomastaan, väläytti vielä leveän virneen tiskin taakse ja suuntasi nurkkapöytää kohti. Isäntä jäi myhäilemään tyytyväisenä olettaen, että oli juuri saamassa uuden kanta-asiakkaan.
Matkalla Miraya kirvoitti muutaman vihellyksen hipaisemalla olkapäitä siellä täällä ja tanssahtamalla pari pyörähdystä vastaan kävelleen toisen seuralaisneidon kanssa. Mirayan musta, syvään uurrettu hame ja paita loivat vahvan kontrastin tulipunaisen korsetin ja siihen sointuvan huulipunan sekä valtoimenaan roikkuvien valkeiden hiusten kanssa. Mustan pitsisilmikon takaa hänen silmänsä näyttivät pohjattoman sinisiltä siellä missä kynttilänvaloa oli riittävästi. Punertavannahkaisten korkokenkien kopina pysähtyi nurkkapöytään istuneen miehen taakse. Miraya kuljetti kättään hennosti miehen olkapäitä myöten, niskan takaa ja pyörähti sitten kepeästi istumaan pöydälle aivan tuon eteen.
"Saanko liittyä seuraan?" Miraya kujersi kuin olisi täällä omasta mielenkiinnostaan eikä juuri saamastaan kehoituksesta. Hän oli jo pistänyt merkille miehen liivin ja paidan jämäkän mutta pehmeän kankaan kätensä alla, samoin kuin tyylikkäät värit ja nyt kaulasta erottuvan ketjun. Isäntä oli tiennyt mistä puhui, kuten aina. Ja tämä herra tosiaan vaikutti uudelta kasvolta täällä, eikä Miraya oikein osannut päätellä kuka tuo oli miehiään. Joka tapauksessa ensivaikutelma näytti lupaavalta. Miraya uskoi tiedossa olevan helppoa ja rentoa seuraa, jolle rahakaan ei ollut ongelma.
Miraya risti jalkansa antaen vaalean säären ja osan reidestäkin paistaa mustan hameen halkiosta ja kallisti hieman päätään. Punaisilla huulilla pysyvä vaivaton hymy näytti, että nainen oli omassa elementissään.
"Olenko nähnyt sinua aiemmin täällä?" Tässä miehessä ei vaikuttanut olevaan mitään erityispiirteitä, jotka olisivat jääneet heti mieleen, joten Miraya ei voinut olla varma olisiko saattanut nähdä tuon aiemminkin. Vakioasiakas tuo ei ollut, sellaiset isäntä muisti, mutta toki mies saattoi olla satunainen vierailija. Sen takia Miraya valitsikin sanansa tarkkaan, jotta voisi vastauksen kuultuaan antaa vaikutelman kuin olisi ollut samaa mieltä - muistaisi miehen tai tietäisi ettei ollut nähnyt aiemmin. Miraya tiesi sen tuovan asiakkaalle tunteen, että tuo itse olisi jotenkin erityinen. Se taas helpottaisi kaikkea. Ja löysyttäisi rahapussin nauhoja.
-
- Rakuza
- Posts: 652
- Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm
Re: Kuin peiliin katsoisi
Kosketus joka liukui Nimettömän hartioiden yli tuntui harjoitellun pehmeältä, tarkoitettu tuomaan miellyttävä värähdys selkärankaa pitkin. Ja tuskin ehti mies kohottaa katseensa kun nainen istuikin jo hänen eteensä, asetellen itsensä pöydänreunalle kuin tarjolle hänen silmiensä iloksi. Ja kenties juuri Nimetön osasi arvostaa niitä pieniä tapoja joilla tuo toi parhaita puoliaan esille. Rennosti, kuin puolihuolimattomasti asetellut jalat jotka samalla antoivat katseen nousta säären ja reiden pehmeää linjaa ylös, rohkaisten jatkamaan ylöspäin korsettia pitkin. Ja mustan naamion takana odottavat silmät tuntuivat tihkuvan sanatonta vetovoimaa. Mirayan edessä istuvan miehen suu puhkesi leveää hymyyn, joka oli osaltaan aito: Nimetön hymyili leikitellessään ajatuksella, että hänen alaisistaan edes osa pystyisi tuolla tavalla puhumaan ilman sanoja.
"Luulenpa etten voisi siitä kieltäytyä," hän vastasi, ja Nimetön toi ääneensä aitoa ilahtuneisuutta. Kuin hän ei olisi ollut varma että Miray todella saapuisi, vaikka oli yrittänyt suostutella asiaa eteenpäin kullalla. Aiemman kokemuksensa perusteella Nimetön päätti pistää peliin avointa ja mutkatonta julkikuvaa, rehentelevän ja itseriittoisen pelimiehen sijaan. Varmasti nainen pysyisi jälkimmäisenkin seurassa, tosin vasta arvioituaan että saattoi leikitellä tämän kanssa omilla säännöillään. Mutta jos toinen oli selkeästi taitamattomampi, pudotti nainen nopeasti varovaisuuttaan.
"En usko, tai sitten kahdehdin sitä joka sai sen huomion osakseen. En ole näet ollut täällä aiemmin. Mutta kuulin hyviä asioita tästä paikasta ja halusin nähdä ne itse todeksi...," hän jatkoi ja silmäili Mirayaa pieni pilke silmäkulmassaan. "Enkä joutunut pettymään."
Miehen nopea silmä pisti merkille naisen hengitysken rytmin ja muutaman hikipisaran tämän niskan tyvessä. Ilta oli tainnut olla nopeatempoinen tähän asti.
"En ole aivan varma, mitä kaikkea tänä iltana voi tapahtua...tai mitä kaikkea minulla on varaa pyytää," hän sanoi, ja katsoi Mirayaa silmiin leikkisästi. "Mutta tänä iltana haluan vain seuraa. Jonkun jonka kanssa istua, jutella, olla huoleton. Toki tiedän ettei sellainen järjesty pelkästään hyvästä hyvyydestä, mutta lämmin syli ja ystävällinen nauru eivät menetä mitään vaikka olisin maksanut niistä."
Miehen kasvoilla oli koko ajan hymy joka vaikutti yksinkertaiselta ja teeskentelemättömältä. Kuin miehen joka oli täysin sinut itsensä kanssa. Samalla pöydälle Mirayan viereen laskettiin avattu pullo kirkkaanpunaista nestettä ja yllättäen kaksi lasia. Selvästi tiskin takana osattiin tulkita asiakkaiden toiveita taitavasti. Tarttuen pulloon Nimetön täytti molemmat lasit makeantuoksuisella juomalla ja ottaen omansa hän sanoi:
"En voi siis kuin pahoitella pikku itsekkyyttäni, halusin varastaa huomiosi hetkeksi aikaa yksin itselleni."
"Luulenpa etten voisi siitä kieltäytyä," hän vastasi, ja Nimetön toi ääneensä aitoa ilahtuneisuutta. Kuin hän ei olisi ollut varma että Miray todella saapuisi, vaikka oli yrittänyt suostutella asiaa eteenpäin kullalla. Aiemman kokemuksensa perusteella Nimetön päätti pistää peliin avointa ja mutkatonta julkikuvaa, rehentelevän ja itseriittoisen pelimiehen sijaan. Varmasti nainen pysyisi jälkimmäisenkin seurassa, tosin vasta arvioituaan että saattoi leikitellä tämän kanssa omilla säännöillään. Mutta jos toinen oli selkeästi taitamattomampi, pudotti nainen nopeasti varovaisuuttaan.
"En usko, tai sitten kahdehdin sitä joka sai sen huomion osakseen. En ole näet ollut täällä aiemmin. Mutta kuulin hyviä asioita tästä paikasta ja halusin nähdä ne itse todeksi...," hän jatkoi ja silmäili Mirayaa pieni pilke silmäkulmassaan. "Enkä joutunut pettymään."
Miehen nopea silmä pisti merkille naisen hengitysken rytmin ja muutaman hikipisaran tämän niskan tyvessä. Ilta oli tainnut olla nopeatempoinen tähän asti.
"En ole aivan varma, mitä kaikkea tänä iltana voi tapahtua...tai mitä kaikkea minulla on varaa pyytää," hän sanoi, ja katsoi Mirayaa silmiin leikkisästi. "Mutta tänä iltana haluan vain seuraa. Jonkun jonka kanssa istua, jutella, olla huoleton. Toki tiedän ettei sellainen järjesty pelkästään hyvästä hyvyydestä, mutta lämmin syli ja ystävällinen nauru eivät menetä mitään vaikka olisin maksanut niistä."
Miehen kasvoilla oli koko ajan hymy joka vaikutti yksinkertaiselta ja teeskentelemättömältä. Kuin miehen joka oli täysin sinut itsensä kanssa. Samalla pöydälle Mirayan viereen laskettiin avattu pullo kirkkaanpunaista nestettä ja yllättäen kaksi lasia. Selvästi tiskin takana osattiin tulkita asiakkaiden toiveita taitavasti. Tarttuen pulloon Nimetön täytti molemmat lasit makeantuoksuisella juomalla ja ottaen omansa hän sanoi:
"En voi siis kuin pahoitella pikku itsekkyyttäni, halusin varastaa huomiosi hetkeksi aikaa yksin itselleni."
Re: Kuin peiliin katsoisi
Kapakan isäntä saattoi olla harvapäinen kaiken muun suhteen, mutta ei asiakkaidensa. Tämä mies oli täällä tosiaan ensimmäistä kertaa, ja ajatus hymyilytti Mirayaa entistä enemmän. Miehelle siis kaikki täällä olisi uutta ja jopa jännittävää.
"Ajattelinkin, etten ollut nähnyt sinua täällä." Miehen seuraaviin sanoihin Miraya vastasi vain viehkeällä ja tietäväisellä hymyllä. Eipä hän ollutkaan kuullut, että täällä petyttäisiin muuhun kuin liian nopeasti kulkevaan aikaan.
Miehen suorapuheisuus oli yllättävää. Naamio peitti alleen toisen kulman hienovaraisen kohotuksen, kun Miraya sulatteli miehen sanomaa. Useimmat täällä välttelivät rahasta puhumista aivan kuin se muuttaisi maksetun seuralaisen aidoksi ystäväksi, mutta tämä herra hyväksyi missä oli ja kenen kanssa. Se oli suorastaan virkistävää.
"Noilla toiveilla löysit oikeaan paikkaan", Miraya vastasi hymyillen takaisin yhtä leikkisästi.
Pöytään tuotiin juomaa, ilmeisesti asiakkaan aiemmin jättämä tilaus. Miraya soi tarjoilijalle pienen ohimenevän hymyn, mutta piti muuten katseensa seuralaisessaan. Hän antoi miehen kaataa juomaa kaikessa rauhassa käyttäen samalla tilaisuuden hyväksi tarkkailla tuon asua ja liikkeitä lisää. Mihinkään erikoiseen Miraya ei kuitenkaan saanut tartuttua, eikä hän edelleenkään osannut päätellä mistä mies oli tai mitä tuo teki. Miraya olisi voinut siirtyä pöydällä hieman antaen miehelle paremmin tilaa juoman käsittelyyn, mutta pysyi tarkoituksella paikoillaan pakottaen samalla miehen työskentelemään käsivarret hametta hipoen.
"Ei ole syytä pahoitella. Minä valitsen itse seurani ja nyt valintani on olla täällä. Sitä paitsi, joskus on aivan hyvästä olla hieman itsekäs." Miraya hymyili vinosti, lähestulkoon viekkaasti, ja otti itselleen toisen lasin. Hän tunnisti voimakkaan makeasta ja marjaisasta tuoksusta metsämansikoilla ja vadelmilla maustetun liköörin, jota täällä myös kesäyön suudelmaksi leikkisästi kutsuttiin. Useita kertoja juomaa nauttineena Miraya tiesi pitävänsä siitä, mutta juodessaan antoi sen lähinnä koskettaa huuliaan ja sitä kautta maun tulvahtaa kielelleen. Hän oli tottunut säännöstelemään juomistaan, jotta jaksaisi koko illan ja pitkälle yöhön. Pieni humala oli vain eduksi, mutta liika juominen saattoi kostautua monella tapaa.
Miraya laskeutui alas pöydältä ja jätti lasin sille. Hän kiersi miehen vierelle, melkein kylki kylkeen laskien kätensä tuon olkapäille ja kumartui puhumaan aivan korvan viereen.
"Joten", Miraya kuiskutti, "haluatko unohtaa päivän murheet vai sittenkin jakaa ne jonkun kanssa?" Hän toivoi jälkimmäistä saadakseen uteliaisuutensa miehen taustasta taltutettua. Miraya oli oppinut tunnistamaan yhden jos toisenkin asiakkaan, mutta tästä miehestä oli vaikea sanoa varmaksi mitään. Tuon ulkomuoto ei vaikuttanut kuuluvan mille tahansa kauppiaalle, eivätkä asusteet istuneet Mirayan kokemukseen kiltajohtajista tai ylemmän tason virkamiehistä. Satamassa ei työskennelty tuollaisin käsin ja miehestä puuttui rikkaiden perheiden jälkeläisten ylimielisyys. Olivatko hänen taitonsa päässeet ruostumaan? Miraya joutui muistuttamaan itseään, ettei sillä olisi mitään väliä, mutta se ei sammuttanut nuoren naisen uteliaisuutta. Hänen olisi kuitenkin oltava varovainen uteluissaan, sillä tänne astuvat asiakkaat halusivat yleensä jättää todellisen minänsä oven ulkopuolelle ja siihen heille oli annettava mahdollisuus - tai ainakin mahdollisuus luulla, että he onnistuivat tekemään niin.
"Ajattelinkin, etten ollut nähnyt sinua täällä." Miehen seuraaviin sanoihin Miraya vastasi vain viehkeällä ja tietäväisellä hymyllä. Eipä hän ollutkaan kuullut, että täällä petyttäisiin muuhun kuin liian nopeasti kulkevaan aikaan.
Miehen suorapuheisuus oli yllättävää. Naamio peitti alleen toisen kulman hienovaraisen kohotuksen, kun Miraya sulatteli miehen sanomaa. Useimmat täällä välttelivät rahasta puhumista aivan kuin se muuttaisi maksetun seuralaisen aidoksi ystäväksi, mutta tämä herra hyväksyi missä oli ja kenen kanssa. Se oli suorastaan virkistävää.
"Noilla toiveilla löysit oikeaan paikkaan", Miraya vastasi hymyillen takaisin yhtä leikkisästi.
Pöytään tuotiin juomaa, ilmeisesti asiakkaan aiemmin jättämä tilaus. Miraya soi tarjoilijalle pienen ohimenevän hymyn, mutta piti muuten katseensa seuralaisessaan. Hän antoi miehen kaataa juomaa kaikessa rauhassa käyttäen samalla tilaisuuden hyväksi tarkkailla tuon asua ja liikkeitä lisää. Mihinkään erikoiseen Miraya ei kuitenkaan saanut tartuttua, eikä hän edelleenkään osannut päätellä mistä mies oli tai mitä tuo teki. Miraya olisi voinut siirtyä pöydällä hieman antaen miehelle paremmin tilaa juoman käsittelyyn, mutta pysyi tarkoituksella paikoillaan pakottaen samalla miehen työskentelemään käsivarret hametta hipoen.
"Ei ole syytä pahoitella. Minä valitsen itse seurani ja nyt valintani on olla täällä. Sitä paitsi, joskus on aivan hyvästä olla hieman itsekäs." Miraya hymyili vinosti, lähestulkoon viekkaasti, ja otti itselleen toisen lasin. Hän tunnisti voimakkaan makeasta ja marjaisasta tuoksusta metsämansikoilla ja vadelmilla maustetun liköörin, jota täällä myös kesäyön suudelmaksi leikkisästi kutsuttiin. Useita kertoja juomaa nauttineena Miraya tiesi pitävänsä siitä, mutta juodessaan antoi sen lähinnä koskettaa huuliaan ja sitä kautta maun tulvahtaa kielelleen. Hän oli tottunut säännöstelemään juomistaan, jotta jaksaisi koko illan ja pitkälle yöhön. Pieni humala oli vain eduksi, mutta liika juominen saattoi kostautua monella tapaa.
Miraya laskeutui alas pöydältä ja jätti lasin sille. Hän kiersi miehen vierelle, melkein kylki kylkeen laskien kätensä tuon olkapäille ja kumartui puhumaan aivan korvan viereen.
"Joten", Miraya kuiskutti, "haluatko unohtaa päivän murheet vai sittenkin jakaa ne jonkun kanssa?" Hän toivoi jälkimmäistä saadakseen uteliaisuutensa miehen taustasta taltutettua. Miraya oli oppinut tunnistamaan yhden jos toisenkin asiakkaan, mutta tästä miehestä oli vaikea sanoa varmaksi mitään. Tuon ulkomuoto ei vaikuttanut kuuluvan mille tahansa kauppiaalle, eivätkä asusteet istuneet Mirayan kokemukseen kiltajohtajista tai ylemmän tason virkamiehistä. Satamassa ei työskennelty tuollaisin käsin ja miehestä puuttui rikkaiden perheiden jälkeläisten ylimielisyys. Olivatko hänen taitonsa päässeet ruostumaan? Miraya joutui muistuttamaan itseään, ettei sillä olisi mitään väliä, mutta se ei sammuttanut nuoren naisen uteliaisuutta. Hänen olisi kuitenkin oltava varovainen uteluissaan, sillä tänne astuvat asiakkaat halusivat yleensä jättää todellisen minänsä oven ulkopuolelle ja siihen heille oli annettava mahdollisuus - tai ainakin mahdollisuus luulla, että he onnistuivat tekemään niin.
-
- Rakuza
- Posts: 652
- Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm
Re: Kuin peiliin katsoisi
Sanojen kantama, pehmeä hengitys korvaa vasten oli omiaan sytyttämään intohimoa yhden jos toisenkin sisimmässä. Sen Nimetön tiesi kokemuksesta, eleen kummaltakin puolelta. Hänen toinen kätensä nousi Mirayan kämmenen päälle, vain hetkeksi pitääkseen kosketusta heidän välillään hetken pidempään yllä.
"Heh, on asioita joita en saa kertoa, ja niitäkin joita tänä iltana halua," hän vastasi ja siemaisi likööriä. "Mutta myönnän, että tekisi hyvää keventää sydäntäni. Miehen rinnassa se ei voi ikuisesti painaa, tiedäthän."
Toisella jalallaan hän veti toista tuolia lähemmäs ja viittasi kysyvästi Mirayaa sille, jollei tämä sitten aikonut asettua takaisin pöydälle. Laskien katseensa takaisin lasiin ja pidettyään tarkasti mitoitetun tauon, kuin ajatuksiaan kerätäkseen, hän jatkoi:
"Kenties se on se tunne, etten kuulu tänne. Tämä kaupunki kaikkine huvituksineen ja hienouksineen, ja silti en voi valehdella itselleni sen olevan kotini. Työni takia minun on oltava täällä, ilman sitä olisin kai vieraillut täällä. Mutta kävellessä oloni on kuin aaveella; kuin kävelisin irrallaan kaikista muista, kenenkään huomaamatta."
Olisikohan runoilija osannut kuvata asian hienommilla sanoilla? Nimetön kuitenkin oli pukenut sanoiksi tunteen, joka silloin tällöin ajelehti hänen mieleensä. Mutta sen jäljessä ei seurannut surua, vaan enemmänkin melkein vapautunut tunne.
"Varsinkin kun tehtäväni on puhua muita jättämään kaupunki taakseen. Minun pitäisi etsiä ja toistakymmentä osaavaa tai ainakin innokasta työläistä, ja kevääseen mennessä järjestää heidän kuljettamisensa mantereen poikki Phoebeen. Siellä on kuulemma tapahtunut jotain äskettäin, tiesitkö sitä? Mahtoiko jokin rakennus romahtaa, vai kaipaavatko kadut vain uusimista, sitä en tiedä. Mutta kun käytän aikani jakelemassa syitä, miksi muiden kannattaa jättää kaupunki taakseen ja lähteä kauas kotoa, on kai vain luonnollista että muistuttelen samalla vain kuinka kaukana itse olen kotikulmiltani."
Mies nosti uudelleen lasiaan, mutta juomisen sijaan hengitti vain syvään liköörin terävänmakeaa tuoksua.
"Sitä tarvitsee jonkun, jolle puhua mitä vain haluaa. Mutta majapaikan isäntää kiinnostaa vain että huoneeni vuokra maksetaan tasaiseen tahtiin, ja kivenhakkaajien killassa minua katsotaan kuin paikalle eksynyttä vierasta. Sellainenhan minä olenkin. Tarkoitan sanoa, että en ole pitkään aikaan todella jutellut kenenkään kanssa hyviä päiviä enempää, tai ladellut kohteliaisuuksia ja hovijargoniaa tarpeeksi tärkeää leikkivien kanssa," hän sanoi nojautuen tuolilleen ja sulkien hetkeksi silmänsä. Nimetön rentoutti hetkeksi poskiensa lihaksia ja hartioitaan, näyttäen hetken aikaa kuin väsymys olisi painanut hänen hartioillaan kuin nippu kiviharkkoja. Pudistaen sitten päätään hän kohotti katseensa uudelleen:
"En minä tänne loppuelämäkseni joudu jäämään, sen onneksi tiedän varmasti. Mutta kuukaudet ovat kovin pitkiä, ja talven tullessa ne ryömivät ohi vieläkin hitaammin."
"Heh, on asioita joita en saa kertoa, ja niitäkin joita tänä iltana halua," hän vastasi ja siemaisi likööriä. "Mutta myönnän, että tekisi hyvää keventää sydäntäni. Miehen rinnassa se ei voi ikuisesti painaa, tiedäthän."
Toisella jalallaan hän veti toista tuolia lähemmäs ja viittasi kysyvästi Mirayaa sille, jollei tämä sitten aikonut asettua takaisin pöydälle. Laskien katseensa takaisin lasiin ja pidettyään tarkasti mitoitetun tauon, kuin ajatuksiaan kerätäkseen, hän jatkoi:
"Kenties se on se tunne, etten kuulu tänne. Tämä kaupunki kaikkine huvituksineen ja hienouksineen, ja silti en voi valehdella itselleni sen olevan kotini. Työni takia minun on oltava täällä, ilman sitä olisin kai vieraillut täällä. Mutta kävellessä oloni on kuin aaveella; kuin kävelisin irrallaan kaikista muista, kenenkään huomaamatta."
Olisikohan runoilija osannut kuvata asian hienommilla sanoilla? Nimetön kuitenkin oli pukenut sanoiksi tunteen, joka silloin tällöin ajelehti hänen mieleensä. Mutta sen jäljessä ei seurannut surua, vaan enemmänkin melkein vapautunut tunne.
"Varsinkin kun tehtäväni on puhua muita jättämään kaupunki taakseen. Minun pitäisi etsiä ja toistakymmentä osaavaa tai ainakin innokasta työläistä, ja kevääseen mennessä järjestää heidän kuljettamisensa mantereen poikki Phoebeen. Siellä on kuulemma tapahtunut jotain äskettäin, tiesitkö sitä? Mahtoiko jokin rakennus romahtaa, vai kaipaavatko kadut vain uusimista, sitä en tiedä. Mutta kun käytän aikani jakelemassa syitä, miksi muiden kannattaa jättää kaupunki taakseen ja lähteä kauas kotoa, on kai vain luonnollista että muistuttelen samalla vain kuinka kaukana itse olen kotikulmiltani."
Mies nosti uudelleen lasiaan, mutta juomisen sijaan hengitti vain syvään liköörin terävänmakeaa tuoksua.
"Sitä tarvitsee jonkun, jolle puhua mitä vain haluaa. Mutta majapaikan isäntää kiinnostaa vain että huoneeni vuokra maksetaan tasaiseen tahtiin, ja kivenhakkaajien killassa minua katsotaan kuin paikalle eksynyttä vierasta. Sellainenhan minä olenkin. Tarkoitan sanoa, että en ole pitkään aikaan todella jutellut kenenkään kanssa hyviä päiviä enempää, tai ladellut kohteliaisuuksia ja hovijargoniaa tarpeeksi tärkeää leikkivien kanssa," hän sanoi nojautuen tuolilleen ja sulkien hetkeksi silmänsä. Nimetön rentoutti hetkeksi poskiensa lihaksia ja hartioitaan, näyttäen hetken aikaa kuin väsymys olisi painanut hänen hartioillaan kuin nippu kiviharkkoja. Pudistaen sitten päätään hän kohotti katseensa uudelleen:
"En minä tänne loppuelämäkseni joudu jäämään, sen onneksi tiedän varmasti. Mutta kuukaudet ovat kovin pitkiä, ja talven tullessa ne ryömivät ohi vieläkin hitaammin."
Re: Kuin peiliin katsoisi
"Tiedän kyllä", Miraya vastasi pehmeästi, edelleen lähes kuiskaten. Siirtyessään tarjotulle tuolille hän kuljetti vielä toista kättään miehen olkapäätä ja käsivartta alas ja istumaan päästyään valitsi asentonsa niin, että saattoi jalat ristimällä pitää heidän säärensä kosketuksissa. Mirayan hameen halkiosta paljastuva sääri painui pehmeää housunlahjetta vasten. Se pieni ele, käden tuonti Mirayan kämmenen päälle, oli varmistanut naiselle, että kuuntelijan lisäksi tämä mies oli myös kosketusta vailla. Miraya olisi voinu jopa suoraan istua miehen syliin, mutta päätti ottaa vastaan herrasmiesmäisesti tarjotun tuolin uskoen samalla pitävänsä yllä toivottua jännitystä. Hän ei sanonut mitään, vaan odotti rauhassa miehen aloittavan puhumaan sieltä, minne ikinä tuo ajatuksissaan hetkeksi hävisi.
Miraya kuunteli hiljaa, vienosti nyökkäillen. Silmikon takaa kirkkaina tuijottavien silmien alla piileksi yllättyneisyyttä tästä oletetusta rehellisyydestä. Hän oli kai kuullut kaikki mahdolliset tarinat yksinäisyydestä, elämän epärehellisyydestä ja niin maallisista kuin perhe-elämänkin ongelmista. Hän oli auttanut matkalaista jos toistakin lievittämään väsymystään ja purkamaan matkan rasitukset mielestään. Se miten tämä mies puhui oli kuitenkin erilaista. Mies oli valmis näyttämään epävarmuutensa silläkin uhalla, että vaikuttaisi kotiaan ikävöivältä pikku pojalta. Miraya oli itse omaksunut uuden elämänsä Dionessa melko nopeasti, mutta muisti myös alun kankeuden pääkaupungin vilinässä ja saattoi sitä kautta samaistua miehen kuvailemaan. Hänkin oli aluksi ollut täysin yksin. Hän olisi voinut kadota jäljettömiin kenenkään huomaamatta, kenenkään välittämättä. Mirayaa se ajatus oli hirvittänyt ja niin hän luuli myös hirvittävän tätä miestä.
Kertomus jatkui ja Miraya nyökytteli. Samalla hän mietti mahtoiko mies enää pysyä pelkästään niissä asioissa, joita hän oli alunperin ajatellut kertovansa.
"On tännekin kantautunut kaikenlaisia huhuja lohikäärmeistä lähtien", Miraya naurahti. "Mutta ehkäpä syksymmällä saamme jo tietää, mitä oikeasti on tapahtunut."
Kivenhakkaajien killan mainitseminen sai Mirayan kohottamaan toista kulmaansa. Ele kätkeytyi pitkälti silmikon alle. Hän vilkaisi tahtomattaankin uudestaan miehen käsiä, joiden iho oli puhdas ja siisti. Ihmekös tuo, jos mies ei kokenut oloaan kotoisaksi killassa, sillä ei hän ainakaan Mirayan silmiin vaikuttanut itse työskentelevän louhoksissa tai rakennuksilla. Ilmeisesti tuokin pyöritteli enimmäkseen papereita, ja kuka ties mistä syystä sellainen, varmaankin matkustamiseen tottumaton mies, oli päätetty lähettää tällaiselle matkalle.
"Sinulla on siis koko talvi aikaa tutustua kaupunkiin. Ota se mahdollisuutena. Uskon, että kaltaisesi mies löytää täältä hyvin pian kaiken mitä... tarvitsee. Ja tiedän, että sinun läsnäolosi tekee hyvää tälle kaupungille. Täällä pitäisi olla enemmän sellasia, jotka eivät ole kietoutuneet turhan tärkeilyn ja tyhjien tervehdysten taakse." Mirayan hymy leveni leikkisäksi. Hänen onnekseen hänen opettajansa Drienellä oli viljellyt puheessaan toinen toistaan hienompia sanoja, joista väkisinkin osa oli jäänyt oppilaiden mieleen. Miraya ei uskonut kovin monen muun tytön täällä edes tietävän, mitä jargonilla tarkoitettiin.
"Dione voi vaikuttaa armottomalta, mutta sinnikkäälle se näyttää myös pehmeät puolensa." Kuin sanojaan vahvistamaan hän laski toisen kätensä miehen reidelle ja hiveli sitä kevyesti vieden sormenpäitään edestakaisin. "Vaikka joskus onkin helpompi vain piiloutua hetkeksi", Miraya jatkoi vinosti hymyillen ja sipaisi toisella kädellään naamionsa reunaa. Niin totta kuin se olikin - naamio oli hänelle eräänlainen piilopaikka - ei Miraya muistanut sanoneensa sitä ääneen ennen. Oivallus sai reidelle laskeutuneen käden pysähtymään ja Mirayan nostamaan lasinsa pöydältä ja hukuttamaan kasvonsa hetkeksi siihen. Siemaus ei ollut mikään pieni hörppy, vaikka Miraya tiesi juoneensa tälle iltaa jo tarpeeksi. Hänen laskiessaan lasin takaisin jatkui myös käden pehmeä liike miehen reidellä.
"Ymmärrän hyvin kaipuusi kotiin, mikäli siellä tätä kaikkea on vähemmän." Tällä kaikella Miraya viittasi juurikin turhaan pokkurointiin ja merkityksettömiin sanoihin, vaikka toisaalta kaikki se oli myös kiehtonut naista, joka oli elänyt sen ulkopuolella - aina isäänsä tutustumiseen asti. Tai ainakin Mirayaa kiehtoi, mitä sen kaiken taakse kätkeytyi.
Miraya toivoi miehen vielä paljastavan mistä oli tullut. Jos ei tänä iltana, niin ehkä vielä jonain toisena jollekin tytöistä. Hän luotti jo siihen, ettei tämä jäisi miehen ainoaksi vierailuksi täällä.
Mirayan olisi kannattanut miettiä tarkemmin mitä toivoi.
Miraya kuunteli hiljaa, vienosti nyökkäillen. Silmikon takaa kirkkaina tuijottavien silmien alla piileksi yllättyneisyyttä tästä oletetusta rehellisyydestä. Hän oli kai kuullut kaikki mahdolliset tarinat yksinäisyydestä, elämän epärehellisyydestä ja niin maallisista kuin perhe-elämänkin ongelmista. Hän oli auttanut matkalaista jos toistakin lievittämään väsymystään ja purkamaan matkan rasitukset mielestään. Se miten tämä mies puhui oli kuitenkin erilaista. Mies oli valmis näyttämään epävarmuutensa silläkin uhalla, että vaikuttaisi kotiaan ikävöivältä pikku pojalta. Miraya oli itse omaksunut uuden elämänsä Dionessa melko nopeasti, mutta muisti myös alun kankeuden pääkaupungin vilinässä ja saattoi sitä kautta samaistua miehen kuvailemaan. Hänkin oli aluksi ollut täysin yksin. Hän olisi voinut kadota jäljettömiin kenenkään huomaamatta, kenenkään välittämättä. Mirayaa se ajatus oli hirvittänyt ja niin hän luuli myös hirvittävän tätä miestä.
Kertomus jatkui ja Miraya nyökytteli. Samalla hän mietti mahtoiko mies enää pysyä pelkästään niissä asioissa, joita hän oli alunperin ajatellut kertovansa.
"On tännekin kantautunut kaikenlaisia huhuja lohikäärmeistä lähtien", Miraya naurahti. "Mutta ehkäpä syksymmällä saamme jo tietää, mitä oikeasti on tapahtunut."
Kivenhakkaajien killan mainitseminen sai Mirayan kohottamaan toista kulmaansa. Ele kätkeytyi pitkälti silmikon alle. Hän vilkaisi tahtomattaankin uudestaan miehen käsiä, joiden iho oli puhdas ja siisti. Ihmekös tuo, jos mies ei kokenut oloaan kotoisaksi killassa, sillä ei hän ainakaan Mirayan silmiin vaikuttanut itse työskentelevän louhoksissa tai rakennuksilla. Ilmeisesti tuokin pyöritteli enimmäkseen papereita, ja kuka ties mistä syystä sellainen, varmaankin matkustamiseen tottumaton mies, oli päätetty lähettää tällaiselle matkalle.
"Sinulla on siis koko talvi aikaa tutustua kaupunkiin. Ota se mahdollisuutena. Uskon, että kaltaisesi mies löytää täältä hyvin pian kaiken mitä... tarvitsee. Ja tiedän, että sinun läsnäolosi tekee hyvää tälle kaupungille. Täällä pitäisi olla enemmän sellasia, jotka eivät ole kietoutuneet turhan tärkeilyn ja tyhjien tervehdysten taakse." Mirayan hymy leveni leikkisäksi. Hänen onnekseen hänen opettajansa Drienellä oli viljellyt puheessaan toinen toistaan hienompia sanoja, joista väkisinkin osa oli jäänyt oppilaiden mieleen. Miraya ei uskonut kovin monen muun tytön täällä edes tietävän, mitä jargonilla tarkoitettiin.
"Dione voi vaikuttaa armottomalta, mutta sinnikkäälle se näyttää myös pehmeät puolensa." Kuin sanojaan vahvistamaan hän laski toisen kätensä miehen reidelle ja hiveli sitä kevyesti vieden sormenpäitään edestakaisin. "Vaikka joskus onkin helpompi vain piiloutua hetkeksi", Miraya jatkoi vinosti hymyillen ja sipaisi toisella kädellään naamionsa reunaa. Niin totta kuin se olikin - naamio oli hänelle eräänlainen piilopaikka - ei Miraya muistanut sanoneensa sitä ääneen ennen. Oivallus sai reidelle laskeutuneen käden pysähtymään ja Mirayan nostamaan lasinsa pöydältä ja hukuttamaan kasvonsa hetkeksi siihen. Siemaus ei ollut mikään pieni hörppy, vaikka Miraya tiesi juoneensa tälle iltaa jo tarpeeksi. Hänen laskiessaan lasin takaisin jatkui myös käden pehmeä liike miehen reidellä.
"Ymmärrän hyvin kaipuusi kotiin, mikäli siellä tätä kaikkea on vähemmän." Tällä kaikella Miraya viittasi juurikin turhaan pokkurointiin ja merkityksettömiin sanoihin, vaikka toisaalta kaikki se oli myös kiehtonut naista, joka oli elänyt sen ulkopuolella - aina isäänsä tutustumiseen asti. Tai ainakin Mirayaa kiehtoi, mitä sen kaiken taakse kätkeytyi.
Miraya toivoi miehen vielä paljastavan mistä oli tullut. Jos ei tänä iltana, niin ehkä vielä jonain toisena jollekin tytöistä. Hän luotti jo siihen, ettei tämä jäisi miehen ainoaksi vierailuksi täällä.
Mirayan olisi kannattanut miettiä tarkemmin mitä toivoi.
-
- Rakuza
- Posts: 652
- Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm
Re: Kuin peiliin katsoisi
"Mmm," mies äännähti siemaistessaan lisää omasta lasistaan. "Armottomaksi en Dionea kutsuisi, täällä ovat monella asiat paremmin kuin muualla. Mutta vieras se on, outo ja siksi saapuvalle vaivaannuttavan tuntuinen. Mutta...hmm, niin, kenties kaupunkikin näyttää erilaiselta kunhan ojennan itse ensin kättäni ja tarjoudun tutustumaan siihen. Taisin jo myöntääkin että olisin kai muutenkin joskus matkannut tänne. Nähdäkseni kaikki nämä oudot ihmiset tässä oudossa suuressa kaupungissa..."
Mies käänsi katseensa Mirayaa kohti, ja hänen huulilleen oli noussut aiempi leikkisä hymy takaisin. Selvästi naisen sanat näyttivät auttaneet tätä kapuamaan ajatustensa keskelle muodostuneesta syvänteestä:
"Sellainen piiloutuminen voi olla vaikeaa, minunlaiselleni muukalaiselle. Minähän voisin vaikka eksyä. Jollen sitten sattuisi löytämään ketään viehättävää opasta itselleni, jonka kättä voin pidellä epäilysteni hetkellä."
Mies liikautti tuoliaan kevyellä lantionliikkeellä lähemmäs, sen verran että heidän hartiansa hipaisivat toisiaan ja Mirayan sääri ei ollut enää väärinkäsitykseksi selitettävissä. Tältä etäisyydeltä Nimetön kykeni tuntemaan naisen iholla olevan lämmön, ja hengittäessään havaitsemaan tuoksun jolla tuo oli itseään kaunistanut kaikkia aisteja ajatellen. Tältä etäisyydeltä ei pelattu enää silmäpelejä; päästessään näin lähelle jotakuta tämän suojamuurit yleensä pehmenivät hivenen, ääni rentoutui pehmeämmäksi kuiskaukseksi ja monet hyvät mielipiteet nousivat mieleen keskustelukumppanista. Sydän sydäntä vasten, kuten bardit ja minstrelit joskus asian lauloivat. Tosin Nimetön piti aina mielessään, että näin läheltä oli myös helppoa painaa myös terä läpi siitä samaisesta sydämestä.
"Sinä puhuit äsken että minunlaiseni mies voi löytää täältä mitä tarvitsen. Kerrohan, osaatko sinä sanoa mitä minä tarvitsen? Sen millainen mies minä sitten olen?"
Kysymys oli yhtä aikaa utelias ja hivenen jopa kiihkeän kuuloinen, sillä sen takana tihkui esiin myös Nimettömän oma huvittunut hymy.
Mies käänsi katseensa Mirayaa kohti, ja hänen huulilleen oli noussut aiempi leikkisä hymy takaisin. Selvästi naisen sanat näyttivät auttaneet tätä kapuamaan ajatustensa keskelle muodostuneesta syvänteestä:
"Sellainen piiloutuminen voi olla vaikeaa, minunlaiselleni muukalaiselle. Minähän voisin vaikka eksyä. Jollen sitten sattuisi löytämään ketään viehättävää opasta itselleni, jonka kättä voin pidellä epäilysteni hetkellä."
Mies liikautti tuoliaan kevyellä lantionliikkeellä lähemmäs, sen verran että heidän hartiansa hipaisivat toisiaan ja Mirayan sääri ei ollut enää väärinkäsitykseksi selitettävissä. Tältä etäisyydeltä Nimetön kykeni tuntemaan naisen iholla olevan lämmön, ja hengittäessään havaitsemaan tuoksun jolla tuo oli itseään kaunistanut kaikkia aisteja ajatellen. Tältä etäisyydeltä ei pelattu enää silmäpelejä; päästessään näin lähelle jotakuta tämän suojamuurit yleensä pehmenivät hivenen, ääni rentoutui pehmeämmäksi kuiskaukseksi ja monet hyvät mielipiteet nousivat mieleen keskustelukumppanista. Sydän sydäntä vasten, kuten bardit ja minstrelit joskus asian lauloivat. Tosin Nimetön piti aina mielessään, että näin läheltä oli myös helppoa painaa myös terä läpi siitä samaisesta sydämestä.
"Sinä puhuit äsken että minunlaiseni mies voi löytää täältä mitä tarvitsen. Kerrohan, osaatko sinä sanoa mitä minä tarvitsen? Sen millainen mies minä sitten olen?"
Kysymys oli yhtä aikaa utelias ja hivenen jopa kiihkeän kuuloinen, sillä sen takana tihkui esiin myös Nimettömän oma huvittunut hymy.
Re: Kuin peiliin katsoisi
Miraya ei hätkähtänyt yllättävää tuolin narahdusta seuraavaa läheisyyttä. Itse asiassa nainen vain kallisti päätään vielä hieman lähemmäs miestä. Tämä oli Mirayalle liiankin tuttua. Tämä oli hänen työtään - ja kieltämättä joskus viihdettäkin siinä samalla.
"Saattaapa olla, että vielä löydätkin sellaisen, jos pidät silmäsi auki", Miraya vastasi ääntään jälleen hieman hiljentäen. Olisiko Miraya voinut olla se, joka sulattaisi turhat huolet tuosta matkalaisesta? Olisi opas Dionen tapoihin ja tarjontaan? Ehkä, jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa ottaa miehestä selvää kuin vain tämä päivä. Huomenna hän kuitenkin seisoisi jo taas Valkoisen Lohikäärmeen kannella ja palaisi Dioneen vasta parin viikon kuluttua. Sitä paitsi, tällä hetkellä hänen ei tarvinnut kuin iskeä silmää Eldrinin suuntaan ja hän saisi mitä tarvitsisi. Vieläpä tietäen mitä odottaa.
Miehen siirryttyä lähemmäksi ja sopivasti pöydältä valoaan hohtavaan kynttilään nähden, Miraya tajusi jotain seuraavan kysymyksen alla. Miehen kasvoissa oli sittenkin jotain tuttua. Tiesikö hän sittenkin tämän miehen jostain? Ja paljastiko kysymys miehen odottavan Mirayan viimein tunnistavan hänet? Ei, ei kai, sillä miehen kysymyksessä kuulosti olevan ihan erilaista odottavaisuutta. Jännitystä jota vain tuntemattoman vastauksen odottaminen aiheutti. Mutta miksi nuo hailakat silmät sitten olivat jotenkin tutun näköiset?
"Ehkäpä muutaman juoman jälkeen osaan kertoakin", Miraya vastasi vinosti hymyillen. "Nyt sanoisin, että tämä paita", Miraya hipaisi miehen paidanhihaa kevyesti, "ei lämmitä sinua tarpeeksi. Ainakaan sisältä asti. Ja nuo silmät", mistä hän tunsikaan nuo silmät? "ovat nähneet liikaa pelkkää katujen harmautta." Miraya kallistui vielä hieman lähemmäksi miestä. Nyt hän saattoi haistaa metsämansikat tuon hengityksestä.
"Siihen, millainen mies olet, osaat kai parhaiten vastata itse", Miraya ehdotti melkein kuiskaten. Hänenkin äänessään oli uteliaisuutta, eikä se kaikki ollut tarkoituksella luotua. Naamio peitti jälleen alleen toisen kulman kohotuksen, mutta Mirayan pää kallistui odottavasti.
"Saattaapa olla, että vielä löydätkin sellaisen, jos pidät silmäsi auki", Miraya vastasi ääntään jälleen hieman hiljentäen. Olisiko Miraya voinut olla se, joka sulattaisi turhat huolet tuosta matkalaisesta? Olisi opas Dionen tapoihin ja tarjontaan? Ehkä, jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa ottaa miehestä selvää kuin vain tämä päivä. Huomenna hän kuitenkin seisoisi jo taas Valkoisen Lohikäärmeen kannella ja palaisi Dioneen vasta parin viikon kuluttua. Sitä paitsi, tällä hetkellä hänen ei tarvinnut kuin iskeä silmää Eldrinin suuntaan ja hän saisi mitä tarvitsisi. Vieläpä tietäen mitä odottaa.
Miehen siirryttyä lähemmäksi ja sopivasti pöydältä valoaan hohtavaan kynttilään nähden, Miraya tajusi jotain seuraavan kysymyksen alla. Miehen kasvoissa oli sittenkin jotain tuttua. Tiesikö hän sittenkin tämän miehen jostain? Ja paljastiko kysymys miehen odottavan Mirayan viimein tunnistavan hänet? Ei, ei kai, sillä miehen kysymyksessä kuulosti olevan ihan erilaista odottavaisuutta. Jännitystä jota vain tuntemattoman vastauksen odottaminen aiheutti. Mutta miksi nuo hailakat silmät sitten olivat jotenkin tutun näköiset?
"Ehkäpä muutaman juoman jälkeen osaan kertoakin", Miraya vastasi vinosti hymyillen. "Nyt sanoisin, että tämä paita", Miraya hipaisi miehen paidanhihaa kevyesti, "ei lämmitä sinua tarpeeksi. Ainakaan sisältä asti. Ja nuo silmät", mistä hän tunsikaan nuo silmät? "ovat nähneet liikaa pelkkää katujen harmautta." Miraya kallistui vielä hieman lähemmäksi miestä. Nyt hän saattoi haistaa metsämansikat tuon hengityksestä.
"Siihen, millainen mies olet, osaat kai parhaiten vastata itse", Miraya ehdotti melkein kuiskaten. Hänenkin äänessään oli uteliaisuutta, eikä se kaikki ollut tarkoituksella luotua. Naamio peitti jälleen alleen toisen kulman kohotuksen, mutta Mirayan pää kallistui odottavasti.
-
- Rakuza
- Posts: 652
- Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm
Re: Kuin peiliin katsoisi
Nimetön katsoi suoraan Mirayaa silmiin, ja siksi hän huomasikin ettei nainen vastannut hänen katseeseensa. Sen sijaan nuo kirkkaat siniset silmät liikkuivat hienoisesti edestakaisin, kuin etsien jotain. Ilmeisesti tuo oli huomannut jotain epätavallista, tai alkanut epäilemään jotain. Nimetön olisi voinut muussa tilanteessa tuntea sen inhottavan tunteen vatsanpohjassa, jonka hän kokemuksesta tiesi varoittavan että peli olisi lopuillaan. Mutta tällä kertaa hänen ei tarvinnut tehdä pakoa, kohteliain tekosyin tai syöksyen lähimmästä ovesta kuin metsästetty eläin jotta ei jäisi kiinni. Ei, tällä kertaa tunnistaminen olisi osa tätä peliä, ja Miraya ei tälläkään kertaa voittaisi nokkeluudellaan yhtään mitään.
Mies taivutti päätään taaksepäin ja päästi rehevän naurahduksen vastauksena Mirayan sanoille.
"Hohahaa, onko minulla jäänsiru sisimmässäni, kuten saduissa joskus kerrotaan? Mitkähän lääkkeet parantaja mahtaisi siihen määrätä?" hän hekotteli ja siemaisi lisää juotavaa. "Ja jäänsiruja silmissäkin...kenties sisäinen harmaus näkyy ulos asti?"
Naisen liikkuessa lähemmäs hän madalsi itsekin ääntään, ja yhä hymyillen sanoi:
"Minusta tuntuu, että osaan vain kertoa mitä haluaisin olla. Sanovat että vain tarpeeksi nöyrät voivat katsoa ja nähdä mitä he todella ovat, ja valitettavasti sitä hyvettä minulle ei ole anteliaasti jaettu. Mutta tärkeintä on, että tietää itse mitä tekee, eikö vain? Että voi katsoa omien käsiensä tuloksia ja mitä tietä kulkemalla on päässyt tähän missä nyt seisoo, tai siis istuu."
Mies tukahdutti viimeisen pienen sanaleikkinsä huvittuneisuuden hytkyviin hartioihin, ja katsoi sitten Mirayaa hetken aikaa.
"Mutta tiedän myös, että haluaisin juuri nyt että jokin muu lämmittäisi minua paitani lisäksi. Osaisitko sinä sulattaa sitä jäänsirua sisimmässäni jollain tavalla? Hetkeksi aikaa vain..."
Mies taivutti päätään taaksepäin ja päästi rehevän naurahduksen vastauksena Mirayan sanoille.
"Hohahaa, onko minulla jäänsiru sisimmässäni, kuten saduissa joskus kerrotaan? Mitkähän lääkkeet parantaja mahtaisi siihen määrätä?" hän hekotteli ja siemaisi lisää juotavaa. "Ja jäänsiruja silmissäkin...kenties sisäinen harmaus näkyy ulos asti?"
Naisen liikkuessa lähemmäs hän madalsi itsekin ääntään, ja yhä hymyillen sanoi:
"Minusta tuntuu, että osaan vain kertoa mitä haluaisin olla. Sanovat että vain tarpeeksi nöyrät voivat katsoa ja nähdä mitä he todella ovat, ja valitettavasti sitä hyvettä minulle ei ole anteliaasti jaettu. Mutta tärkeintä on, että tietää itse mitä tekee, eikö vain? Että voi katsoa omien käsiensä tuloksia ja mitä tietä kulkemalla on päässyt tähän missä nyt seisoo, tai siis istuu."
Mies tukahdutti viimeisen pienen sanaleikkinsä huvittuneisuuden hytkyviin hartioihin, ja katsoi sitten Mirayaa hetken aikaa.
"Mutta tiedän myös, että haluaisin juuri nyt että jokin muu lämmittäisi minua paitani lisäksi. Osaisitko sinä sulattaa sitä jäänsirua sisimmässäni jollain tavalla? Hetkeksi aikaa vain..."
Re: Kuin peiliin katsoisi
Miraya oli saanut miehen nauramaan, hänen työnsä oli siis melkeinpä jo tehty. Enää pitäisi vain koukuttaa tuo kulkija palaamaan uudestaan ja ehkä jopa tuomaan muutaman kiltalaisensa mukanaan. Vai olikohan se turha toive kaiken miehen aiemmin sanoman perusteella? No, ainakin mies palaisi itse, siihen Miraya uskoi voivansa luottaa.
Miraya vetäytyi luonnostaan hieman taemmas miestä kuunnellessaan. Hänestä tuntui, että välillä mies kyllä puhui kuin olisi ollut kotonaan hovikiekuroiden keskellä, vaikka muuta väittikin. Miraya ei ollut uskonut herättävänsä noin syvällisiä ajatuksia kysymyksellään. Sen sijaan hän oli toivonut kuulevansa jotain konkreettisempaa. Hän päätyi naurahtamaan miehen sanaleikille ja jätti tuon sanojen pohtimisen sikseen. Hän hymyili hieman toispuoleisesti miehen viimeisille sanoille ja hetken vain katseli tuota kiusoitellen, kuin muka olisi harkinnut pyyntöä. Sen sijaan Miraya naurahti mielessään sille, kuinka nopeasti toive pelkästä juttuseurasta muuttuikin muuksi. Kuten täällä aina.
Miraya pyörähti tuolilta istumasta miehen syliin ketterästi kuin kissa tuolilta toiselle, hajareisin kasvot mieheen päin. Tässä tilanteessa hameen syvästä halkiosta oli muutakin hyötyä kuin silmänilo - nyt se auttoi olemaan paljastamatta liikaa.
"Olisin voinut myös näyttää jotain katuja värikkäämpää, mutta ottakaamme ensin jäänsiru sulatettavaksemme." Miraya oli olettanut pääsevänsä taas tanssimaan, mutta oikeastaan hetken rauhassa istuminen oli aivan tervetullutta vaihtelua. Silloin hän jaksaisi paremmin käydä viihdyttämässä vielä muissa pöydissä. Miraya laski kätensä molemmin puolin miehen olkapäille ja kallisti hieman päätään. Valkoiset kiharat valahtivat peittämään toisen olkapään kuin kuohuva vesiputous. "Jos et tiedä mitä olet, ehkä voisit sitten kertoa, mitä haluaisit olla?" Miraya ehdotti ääntään hieman madaltaen kuin tämä olisi ollut heidän välinen salaisuutensa. Ehkä tuo mies saisi juttelun lomassa viimein oman lasillisensakin tyhjennettyä, ja Miraya saisi hoitaa oman osuutensa kapakalle kutsuessaan tarjoilijan täyttämään laseja.
Miraya vetäytyi luonnostaan hieman taemmas miestä kuunnellessaan. Hänestä tuntui, että välillä mies kyllä puhui kuin olisi ollut kotonaan hovikiekuroiden keskellä, vaikka muuta väittikin. Miraya ei ollut uskonut herättävänsä noin syvällisiä ajatuksia kysymyksellään. Sen sijaan hän oli toivonut kuulevansa jotain konkreettisempaa. Hän päätyi naurahtamaan miehen sanaleikille ja jätti tuon sanojen pohtimisen sikseen. Hän hymyili hieman toispuoleisesti miehen viimeisille sanoille ja hetken vain katseli tuota kiusoitellen, kuin muka olisi harkinnut pyyntöä. Sen sijaan Miraya naurahti mielessään sille, kuinka nopeasti toive pelkästä juttuseurasta muuttuikin muuksi. Kuten täällä aina.
Miraya pyörähti tuolilta istumasta miehen syliin ketterästi kuin kissa tuolilta toiselle, hajareisin kasvot mieheen päin. Tässä tilanteessa hameen syvästä halkiosta oli muutakin hyötyä kuin silmänilo - nyt se auttoi olemaan paljastamatta liikaa.
"Olisin voinut myös näyttää jotain katuja värikkäämpää, mutta ottakaamme ensin jäänsiru sulatettavaksemme." Miraya oli olettanut pääsevänsä taas tanssimaan, mutta oikeastaan hetken rauhassa istuminen oli aivan tervetullutta vaihtelua. Silloin hän jaksaisi paremmin käydä viihdyttämässä vielä muissa pöydissä. Miraya laski kätensä molemmin puolin miehen olkapäille ja kallisti hieman päätään. Valkoiset kiharat valahtivat peittämään toisen olkapään kuin kuohuva vesiputous. "Jos et tiedä mitä olet, ehkä voisit sitten kertoa, mitä haluaisit olla?" Miraya ehdotti ääntään hieman madaltaen kuin tämä olisi ollut heidän välinen salaisuutensa. Ehkä tuo mies saisi juttelun lomassa viimein oman lasillisensakin tyhjennettyä, ja Miraya saisi hoitaa oman osuutensa kapakalle kutsuessaan tarjoilijan täyttämään laseja.