Vielä yksi matka

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja »

Eldrin nyökkäsi Mirayalle tämän vastaukseen siitä, ettei nainen ollut satuttanut itseään muutoin kuin noiden parin haavan osalta. Syvä huokaus pääsi karkaamaan miehen huulilta, kun tuo laski rommipullon huuliltaan, ja ojensi sitä MIrayalle. Tuo kääntyi vielä työntämään oven varmasti kiinni ja lukkoon astu. Oli yllättävää, ettei Miraya ollut satuttanut itseään tämän pahemmin, vaikka olikin hyvän tovin viettänyt kannella keskellä pahinta myrskyä, kesken maston kaatumisen ja hyökyaallon. Mies värähti itsekin ajatusta, ja kiitti viimein hetkellisesti niitä kymmeniä, satoja tunteja, jotka oli viettänyt oppikirjojen ääressä ja harjoitellen loitsujaan. Tälläiset hetket toivat siihen tietynlaista motivaatiota - ja olivathan suuret loitsut näyttäviä, sekä kohottivat aina sopivasti itsetuntoa. Mirayan henkisestä puolesta tuon varmasti perusturvallisuutta järisyttäneen yön jäljiltä Eldrin ei enää sitten ollutkaan niin varma, sillä hän Miraya ei ollut koskaan näyttäytynyt laivalla hyttinsä ulkopuolella huolittelemattomana. Järkytys edellisyöstä varmasti olisi tuolle vaaleahiuksiselle naiselle riittävä pitämään tämän ajatukset sekaisin vielä ainakin jonkin aikaa.

“Riittävän kunnossa”, Eldrin vastasi lyhyesti Mirayalle tämän kysymykseen siitä, oliko hän itse kunnossa. Muutamia naarmuja, mustelmia ja pieniä ruhjeita lukuunottamatta Eldrin oli fyysisesti kunnossa. Ajatusta siitä, että hän joutuisi viettämään koko talven inhoamallaan saarella, inhoamassaan kaupungissa mies yritti työntää yhä peremmälle mielensä perukoille, vaikka se olikin kummitellut hänen mielessään jo siitä saakka, kun he olivat saaneet tietää Lohikäärmeen lähtevän vielä Drienelle. Onneksi Miraya ei jäänyt odottamaan sen pidempää vastausta, kun alkoi jo puolustella omaa olotilaansa - tai kieltämään sitä sanomalla että kyseessä oli vain pintanaarmuja. Siihen maagikko vastasi pienellä hymyllä.
“Varmasti”, tuo totesi katsoessaan, miten Miraya laski viimein rommipullon huuliltaan pitkän kulauksen jälkeen. Eldrin työnsi jalallaan vesiämpärinsä lähemmäs ja otti yhden suurimmista kankaanriekaleista kasteltavaksi. Pian pieniä vesipisaroita toisinaan tiputteleva pehmeä kangas laskeutui Mirayan kasvoille pyyhkimään kuivunutta verta, likaa ja levinneitä meikkejä. Tuo ei sanonut mitään, mutta kosketus ja liikkeet olivat helliä tuon kääntäessä tarvittaessa puhtaamman kankaanpalan naisen ihoa vasten. Rayashille valehtelu oli ehdottomasti ollut huono idea, mutta vaihtoehdoista paras. Se, miten paljon kapteeni jaksaisi tästä Mirayalle - ja Eldrinille sanoa, ja mitä siitä seuraisi, jäisi nähtäväksi. Eldrin tiesi kuitenkin samaan aikaan, että he tarvitsisivat Rayashin kaiken huomion Valkoisen Lohikäärmeen saattamiseksi Drienelle.

Eldrin oli aika varma, että Miraya olisi itsekin osannut puhdistaa ainakin naarmun kasvoillaan, ja kasvonsa, mutta hän oli jo aloittanut, ja saanut sen valmiiksikin.
“Uskoisin, että tuo naarmu paranee kyllä siististi ilman parantamistakin”, Eldrin sanoi sitten Mirayalle, kun siirsi edelleen naisen harteilla roikkuvaa huopaa, ja pian myös tämän ohutta hihaa paljastaakseen nyt kuivuneen ja kieltämättä epätasaisen haavan naisen käsivarressa. “Tämä…. ehkä ei”, tuo totesi irvistäen vähän. Hän oli nähnyt - ja parantanut jo tänäänkin huomattavasti rumempia haavoja. Ne olivat kuitenkin olleet miehillä, jotka olivat sitoutuneet tähän, ja omistaneet itsensä työlle laivalla. Eivät, kuten Miraya… Miraya oli Rayashin silmäterä, ja Eldrin ei voinut olla kieltämättä sitä ajatusta, että nautti itsekin tämän seurasta. Maagikko puhdisti varovasti, hyvin hellästi käsivarrenkin haavan, käyttäen tällä kertaa huomattavasti enemmän vettä kuin mitä poskella olevan haavan huuhteluun. Eleistä, liikkeistä ja tavasta, jolla mies työskenteli, ei ollut vaikea nähdä että tämä oli tehnyt sitä aiemminkin. Eldrin ei välttämättä olisi tälläkään halunnut palajstaa Mirayalle sitä, paljonko oli opiskellut, ja paljonko hänen juron ja viinaan taipuvan kuorensa alle oli koottu elämää.

“Onko sinua parannettu loitsulla aiemmin?” Eldrin kohotti lopulta katseensa Mirayaan, kun oli saanut käsivarren haavan puhdistettua, ja laskettua käsistään kaiken ylimääräisen Mirayan kättä lukuunottamatta.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide »

Miraya kurtisti kulmiaan Eldrinin vastaukselle. Hän kuitenkin epäili miehen tekevän mitä Rayash käski, olipa tuo missä kunnossa tahansa ja olipa se tarpeellista tai ei.
Miraya ojensi käsiään valmiina ottamaan kostutetun kangasriekaleen ja puhdistamaan itse itsensä, mutta hänen yllätyksekseen Eldrin kumartuikin vain lähemmäs. Miraya sävähti ensimmäistä kylmän veden kosketusta poskellaan, vaikka Eldrin olikin hämmästyttävän hellä otteissaan. Hän nosti jo kätensä Eldrinin kämmenen päälle ottaakseen rievun, mutta antoikin sen valahtaa voimattomana takaisin viereensä. Hänestä tuntui kuin hän olisi pikkulapsi muiden hoidettavana ja se hävetti, mutta Eldrinin kosketus tuntui liian rauhoittavalta ja turvalliselta, että Miraya olisi pystynyt sitä keskeyttämään. Hän huokaisi alistuneesti ja antoi hartioidensa lysähtää.
"Tiedäthän, olisin voinut tehdä tuon itsekin", Miraya kuitenkin mutisi ja antoi katseensa kiertää nolostuneena kaikkialla muualla paitsi Eldrinin kasvoissa. He olivat jakaneet toisensa estoitta useamman kerran, mutta silti tämä hetki tuntui hätkähdyttävän intiimiltä. Miraya oli tottunut humalaiseen, välinpitämättömään ja rääväsuiseen Eldriniin - siitä Eldrinistä hän piti - eikä tiennyt mitä ajatella tästä huolehtivaisesta miehestä edessään.
Eldrinin puhdistettua kasvon haavan ja Mirayan mielestä turhan paljon muutakin, hän rohkaistui itse kokeilemaan jälkeä varovasti sormellaan. Nyt kun ympärille kuivunut veri oli pyyhitty pois paljastui alta tosiaan vain pikkuinen naarmu. Se ei tosin estänyt sitä kirvelemästä pyyhkimisen jälkeen, mutta Miraya yritti olla näyttämättä sitä. Mutta Eldrinin vetäessä hihaa syrjään käden haavalta Miraya ei voinut olla sihahtamatta. Kangas yritti edelleen tarttua puolikuivuneeseen vereen, jota oli tihkunut haavasta ilmeisesti hyvän tovin yön aikana. Miraya huomasi Eldrinin irvistävän haavalle ja ilme peilautui myös hänen kasvoilleen.
"Ehkä ei?" hän ehti toistaa miehen sanoja ennen kuin joutui puremaan hampaansa yhteen Eldrinin alkaessa puhdistamaan haavaa. Kipu tuntui paljon pistävämmältä nyt, kun se oli ainut asia johon Mirayan tarvitsi keskittyä, eikä hän voinut estää kättään nytkähtämästä pariinkin kertaan Eldrinin varovaisuudesta huolimatta. Miraya tiesi, että oli raukkamaista vikistä tällaisesta haavasta, mutta ei mahtanut itselleen mitään. Hänen kokemuksensa vastaavasta rajoittuivat lapsena saatuihin mustelmiin. Ei hänelle ollut koskaan sattunut mitään tällaista. Miraya nosti katseensa hetkeksi kattoon odottaessaan puhdistuksen olevan ohi ja hengitti syvään.

Eldrinin seuraavalle kysymykselle Miraya pudisti vastaukseksi päätään. Ja tunsi taas itsensä pikkulapseksi.
"Ei ole", Miraya vielä vastasi kuten aikuisen naisen kuuluu. Ääneen kerätty itsevarmuus rapisi kuitenkin hänen jatkaessaan: "Tuntuuko se... pahalta?" Miraya tutki katseellaan maagikon kasvoja odottaen myöntävää vastausta. Miksi muuten mies olisi edes sitä kysynyt?
Eldrin piteli edelleen Mirayan haavoittunutta kättä, ja huomaamattaan Miraya oli kiertänyt sormensa miehen käsivarren ympärille kuin turvaa siitä hakien.

"Et koskaan vastannut minulle. Miksi valehtelit Rayashille?" Miraya päätti yrittää vielä uudestaan kaivella miehen ajatuksia ennen kuin tuo ehtisi parantaa hänet. "Ei sinun olisi tarvinnut. Ei tämä ole sinun vikasi." Pieni ryppy uurtui Mirayan kulmakarvojen väliin hänen tuijottaessaan Eldriniä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja »

Eldrin vastasi tuskin huomattavalla hymyllä Mirayan sanoihin siitä, että tämä olisi voinut itsekin pyyhkiä lian ja veren kasvoiltaan. Varmasti, Eldrin ajatteli, ja viimeisteli vielä Mirayan kasvojen pyyhkimisen hellästi, varovasti. Vaikka Miraya näyttikin siltä, että käden haavan puhdistaminen teki kipeää, Eldrin viimeisteli haavan puhdistamisen - se pitäisi kuitenkin tehdä, mieluusti heti eikä myöhemmin. Maagikko laski käsistään märän rätin, jolla oli puhdistanut haavan ja otti kuivan kankaankappaleen, jolla kuivasi vielä varoen ihon haavan ympärillä. Sentään ties minkä puunkappaleen, tai köyden aiheuttama haava ei vuotanut enää, mutta oli silti ikävän epätasainen, ja parantaminen vaikutti hetki hetkeltä paremmalta idealta.
“Ei”, maagikko kohautti olkapäitään Mirayan vastaukseen, kun tämä totesi ettei häntä oltu koskaan parannettu magialla. Niin, miksi olisi? Tuo oli ilmeisesti kasvanut loppujenlopuksi aika suojatuissa, siisteissä oloissa siitä huolimatta, ettei tämä kuulunut mihinkään varakkaimpaan osaan kansasta lapsuudessaan. Dionessakin ainakin Eldrinin kuuleman perusteella oli nainen pysytellyt mieluusti kaukana siitä, missä tappelut tapahtuivat. “Korkeintaan hieman epämiellyttävältä, mutta se ei varsinaisesti satu”, maagikko tarkensi sitten. Parannusloitsuilla ja parantajien parantamisella oli ilmeisesti jokin ero, mutta Eldrinillä ei kyllä ollut kokemusta kuin parannusloitsuista, jotka eivät ainakaan hänen kokemuksensa mukaan olleet kovin epämiellyttäviä.

Mirayan kysymykselle Rayashista Eldrin tuhahti hiljaa, ja ärsytys naisen uteluista siitä, miksi hän oli tehnyt kannella mitä teki. Siitä huolimatta, että he olivat matkalla viettämään talvea Drienelle, hänen, Rayashin ja Mirayankin kotisaarelle, kaiken draaman keskelle, halusi Eldrin päästä maihin saakka. Viimeöisen myrskyn jälkeen se ei ollut itsestäänselvyys, ja se turvallisuudentunne, jonka laivalla saattoi saada, oli karissut tehokkaasti mereen aaltojen ja sateen mukana. Maagikko vilkaisi Mirayan kasvoja arvioiden, kuin miettien, vastaisiko vai ei. Miraya ei todennäköisesti päästäisi häntä tästä tilanteesta irti ilman jonkinnäköistä vastausta, eikä tämä todennäköisesti ajattelisi asiaa samalla lailla kuin hän. Mutta ehkä se auttaisi tuota ymmärtämään, miten veitsenterällä heidän matkansa onnistuminen olisi? Se reikä Lohikäärmeen rungossa ei ollut kovin kaunis, eikä se pienenisi matkan myötä - päin vastoin. Laiva pitäisi nostaa telakalle, että sen saisi korjattua merikelpoiseksi tämän jäljiltä.
“Koska haluan, että pääsemme ehjänä Drienelle”, Eldrin vastasi. “Ray välittää todennäköisesti sinusta varmaan enemmän kuin laivastaan, ja hänen huomionsa pitää olla nyt laivassa, ei sinussa. Se reikä Lohikäärmeen rungossa ei pienene, eikä tämänkokoista laivaa saateta tässä kunnossa satamaan ilman täyttä keskittymistä”, Eldrinin ääni oli viileä, etäinen. Ei ollut epäilystäkään, etteivätkö lastin viimeisetkin rommipullot kumottaisi maagikon kurkusta alas heti, kun rantaviiva näkyisi. Mutta hän halusi päästä sinne rannalle. Pitkä hörppy hänen mukanaan tuomasta rommipullosta poltteli kurkkua, kun mies laski katseensa viimein Mirayasta.
“Ja siksi on parempi, että parannan sen haavan ennen kuin hän huomaa sen. Joten ole paikallasi, ja hiljaa hetki”, Eldrin sanoi vielä. Sitten maagikko lausui loitsuriimuja kuten muutaman kerran aiemminkin tänään, myrskyn ja yön taituttua. Tämä oli ehdottomasti yksi pienimmistä vammoista, joita hän oli parantanut, eikä vaatinut magiaa merkittäviä määriä. Kun loitsun viimeiset riimut tipahtivat miehen huulilta, oli haava Mirayan käsivarressa kadonnut lähes kokonaan punertavan, siistin arven alle. Sekin haalistuisi pian näkymättömiin.

Rommipullo löysi tiensä takaisin Eldrinin käteen miehen noustessa seisomaan ja lähtiessä ovea kohden. Häntä kieltämättä kadutti jo nyt, että hän oli sanonut totuuden Rayashista Mirayalle - tai sen totuuden, jonka hän uskoi olevan totta tällä hetkellä. Toivottavasti se oli ollut oikea päätös, sillä hän halusi tämän laivan, ja kaikki sen mukana Drienelle ehjänä.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide »

Eldrinin vastaus herätti väristyksiä Mirayan selässä. Mies puhui aivan kuin Drieneen pääsy ei edelleenkään olisi varmaa, vaikka he olivat päässeet myrskyn läpi lempeämmille aalloille eivätkä olleet enää kaukana saariston rannasta. Sen kaiken karmeudenkin jälkeen, mitä Miraya oli yöllä nähnyt, alkoi hän vasta nyt todella ymmärtää tilanteen vakavuuden. Edes se, kuinka Eldrin kertoi Mirayan varastavan kapteenin huomion jopa Valkoisen Lohikäärmeen yli tässäkin tilanteessa, ei kohottanut naisen mieltä. Ei vaikka Miraya oli aina kuvitellut jäävänsä toiseksi laivan rinnalla ja ainakin yrittänyt hyväksyä sen. Miraya koki nyt itsensä riippakiveksi, joka uhkasi koko laivan satamaan pääsyä.
Miraya laski nöyrästi päänsä ja istui Eldrinin käskyn mukaan hiljaa paikallaan parannusta odottaen. Tosin Eldrinin aiemmasta lupauksesta huolimatta Miraya jäykistyi hieman ja tiukensi otettaan miehen käsivarresta odottaen kivun pistävän millä hetkellä hyvänsä miehen aloittaessa lausumaan omituisia loitsuriimujaan. Ensin Miraya ei uskaltanut katsoa haavaa kohti, mutta kun kipua ei tullutkaan ja hänen huomatessaan sivusilmällä vaalenemista kädessään, kääntyi hän uteliaana haavan puoleen. Se kuroutui parhaillaan viimeisiään kiinni eikä Miraya tuntenut muuta kuin omituista lämpöä ja kihelmöintiä. Tai ne olivat parhaat sanat kuvaamaan tunnetta, joka hänelle oli täysin vieras. Mirayan silmät pyöristyivät, kun Eldrin sai loitsunsa lausuttua ja hän näki käsivarrellaan vain haalean jäljen siinä, missä haava oli ollut. Miraya nosti ihmettelevän katseensa Eldriniin, joka jo nousi lähteäkseen, ja nousi itsekin tarttuen nopeasti miehen käsivarteen.
"Eldrin... Kiitos", Miraya sanoi ja vilkaisi toistamiseen hämmästellen käsivarttaan. Mirayalta ei ollut jäänyt huomaamatta kuinka vaivattomasti Eldrin tämän kaiken oli tehnyt. Mies hoiti työnsä kuin parantaja, tottuneesti ja helposti. Se oli hämmästyttävää. Se oli jotain, mitä Miraya ei olisi Eldrinistä osannut odottaa.
"Tuo oli ihmeellistä", Miraya sanoi katsoen taas Eldriniä silmät loistaen. "Mitä kaikkea sinä osaat tehdä? Magialla siis", hän jatkoi eikä irrottanut otettaan vaikka näki, että Eldrin halusi vetäytyä takaisin omaan koloonsa pullo turvanaan. Pian he olisivat saaristossa, jota maagikko niin karsasti. He olisivat siellä koko talven, myös Eldrin, Miraya tajusi.
"Oletko todella kunnossa?" Miraya jatkoi sitten luoden huolestuneen katseen miehen ja tuon tiukasti pitelemän pullon välillä. "Tarkoitan siis, kun joudumme jäämään Drieneen talveksi." Tähän Miraya ei enää edes uskonut saavansa vastausta, mutta halusi yrittää kuitenkin. Hän koki jääneensä melkoiseen kiitollisuudenvelkaan Eldrinille ja halusi löytää tavan maksaa takaisin.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja »

Kun parannusloitsu oli lausuttu, ja Eldrin nousi siitä tavaroita keräillen, hän tunsi Mirayan tarttuvan käsivarteensa. Mies nyökkäsi lyhyesti naisen kiitokselle, ja odotti, että tuo olisi päästänyt irti ja hän olisi voinut livistää omiin oloihinsa, ja ennen kaikkea nukkumaan. Mirayan kevyt, mutta määrätietoinen puristus Eldrinin käsivarresta ei kuitenkaan irronnut kiitoksenkaan jälkeen. Sen sijaan naisen ajatukset eksyivät magiaan, ja siihen mitä kaikkea sillä voisi tehdä. Pitkä huokaus karkasi maagikon huulilta. Jollain tasolla hän ymmärsi Mirayan uteliaisuuden, ja samalla hän tunsi väsymyksen painavan kehoaan, eikä olisi halunnut keskustella tästä aiheesta, tai mistään muustakaan kenenkään kanssa. Magia oli ollut Eldrinille aina hyvin ristiriitainen aihe, eikä se ollut vuosien varrella ainakaan vähentynyt. Hänet oli saariston parhaimpien toimesta opetettu käyttämään mahtiaan, mutta sekään ei ollut säästänyt temperamenttiselta luonteelta, kun hänen ongelmansa saaristossa olivat alkaneet kapakkatappelusta. Opiskelu oli ollut tylsää, pakotettua ja ennen kaikkea vain sitä varten, että keskiluokkaa hieman paremmin pärjäävä Virqenin perhe olisi näyttänyt vieläkin paremmalta kaikkien muiden silmissä lahjakkaan maagikkonuorukaisensa avulla.
Miten väärässä nämä olivat olleetkaan, ja olivat. Vaikka Eldrin pääsääntöisesti olikin sitä mieltä, että taidoista oli hyötyä laivalla, ei hän osannut suhtautua magiaansa vieläkään kovin ristiriidattomasti. Eikä hänellä ollut mitään tarvetta puhua siitä. Hänen pohdintansa keskeytti kuitenkin Mirayan jatkokysymys siitä, oliko hän itse kunnossa.

Fyysisesti kyllä. Henkisesti… ei. Eldrin ei halunnut viettää saaristossa talveaan, eikä halunnut puhua Mirayalle magiastaan, joka oli hänet alunperin saaristosta pois ajanut. EIkä hän halunnut ajatellakaan kaikkia niitä ristiriitoja, joita hänen sisällään oli. Sen sijaan hän veti kätensä Mirayan otteesta irti ja joi loput rommipullon pohjalla pyörivästä kitkerästä nesteestä.
“Kumpikaan ei ole tämän hetken keskustelu”, Eldrin sanoi pienen tuhahduksen saattelemana. Mirayan tuntien tuo ei antaisi periksi, vaan kysyisi ja kysyisi niin kauan, että siihen menisi hermot itse kullakin. Mutta nyt… hän halusi kaivautua laivan pimeään nurkkaan nukkumaan pitkän yön ja vielä pidemmän aamun jäljiltä. Tuo veti oven perässään kiinni lähtiessään, ja oli pian kadonnut ruumaan pois katseiden ulottuvilta.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide »

Se vilaus toisenlaisesta Eldrinistä, jonka Miraya oli päässyt näkemään, oli poissa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Mies oli taas niin täysin oma itsensä, että se melkein nauratti Mirayaa ja hän joutui puremaan kieltään. Miraya olisi halunnut tietää lisää, kysyä lisää, mutta Eldrinin äänensävystä päätellen hän ei taaskaan tulisi saamaan vastauksia. Ja ehkä mies jopa oli oikeassa, ehkä nyt ei ollut paras hetki.

Oven sulkeuduttua Eldrinin perässä Miraya hieroi kasvojaan huokaisten ja istui takaisin sängylle. Hän huomasi itsekin kuinka levällään hänen ajatuksensa ja tunteensa olivat, ne hyppelehtivät laidasta laitaan holtittomasti eikä mistään saanut kunnon otetta. Hänen mielensä kävi nyt samanlaista taistelua kuin hän itse yöllä laivan kannella, mutta tällä kertaa pelastajaa ei ollut tulossa. Miraya ei kokenut itseään järkyttyneeksi, mutta mitä ilmeisimmin hän sitä oli. Hänen täytyisi siis vain odottaa. Miraya kaatui sängylle makaamaan ja jäi tutkimaan käsivarren naarmua tai pikemminkin sitä hentoa jälkeä, joka siitä oli jäljellä. Hän päätti luottaa Eldrinin sanoihin ja antaisi Rayashin tehdä työnsä rauhassa, vaikka kaipasikin isänsä luokse. Heillä olisi aikaa jutella koko talvi maissa. Drienellä. Kylmät väreet heräilivät kipittämään naisen selkää.
Tästä tulisi erikoinen talvi kaiken kaikkiaan.

// Kiitos taas vauhdikkaasta pelistä! //
Locked