Hengähdystauko

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Hengähdystauko

Post by Tinanja »

Taenyathar kuunteli keskustelua hiljaisena, hämärtyvää taivasta tuijotellen. Hän ei edelleenkään halunnut osallistua siihen, ja näki silmäkulmastaan myös Aleon olevan hiljaa nuotion ääressä, muistikirjansa kädessään, ilmeisesti muiden keskustelua ylös kirjoittaen. Lohikäärme näytti havahtuvan vasta, kun Llianjin suuntasi kysymyksensä hänelle - ja totta puhuen lohikäärme ei osannut sanoa varmasti maagikon kysymykseen yhtään mitään. Sitten tuo ehtikin todeta, ettei hänestä ainakaan seuraavana päivänä olisi apua ja lohikäärme ei voinut olla tuhahtamatta hieman miehen sanoille, lähes huomaamatta kuitenkin.
“En osaa sanoa varmasti. En ainakaan aisti mitään täällä lähistöllä, joten yön voitte viettää rauhassa. Jokin on kuitenkin saanut aavikkokäärmeet liikkeelle”, Taenyathar totesi viimein vastaukseksi, kääntäen katseensa kohti seuruetta ja luoden erityisen arvioivan katseen Llianjiniin ja tämän eleisiin sekä liikkeisiin. “Mutta niitä on harvoin muutamaa enempää yhdellä puolella aavikkoa, joten epäilisin ettemme tule näkemään enää toista vastaavaa kohtaamista. Jatketaan tosin matkaa aikaisin, en usko viivyttelyllä saavutettavan yhtään mitään”, lohikäärme jatkoi vielä. Erityisesti, kun Ajan miekka oli varastettu ja väärissä käsissä, Taenyathar ei halunnut tietää miten pahasti aseella voisi sotkea asiat.

//Aleo jatkaa muistikirjansa kirjoittelua. Pyöräytetään tuo keskustelu vielä tällä kierroksella loppuun ja aloitellaan sitten uutta sivua sivujuonessa :) Aktiivista pelaamista taas ollut!
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Hengähdystauko

Post by Kide »

Ioachim ei hellittänyt mielipiteestään, ei edes kuultuaan mitä kaikkea Linje oli tehnyt. Ezram alkoi pelätä, että tuo nuorukainen jäisi kantamaan tätä päätöstä omana taakkanaan loppu matkan ja sen jälkeenkin. Ehkä hänen pitäisi löytää paikka vaihtaa muutama sana Ioachimin kanssa kaikessa rauhassa. Ezram vilkaisi Llianjinia. Tai ehkä Llianjin tekisi sen, paremmilla sanoilla kuin Ezram koskaan pystyisi.
Lalfarin kertoessa lisää Linjestä, Ezram jäi tuijottamaan nuotiota kulmat kurtussa. Kuivat risut räsähtivät läjään lähettäen kipinöiden pilven tummenevaa taivasta kohti. Uudelleen ja uudelleen, Ezram huomasi jakavansa niin Llianjinin mielipiteen kuin Ioachiminkin, tosin jälkimmäisen kanssa vain yhdestä syystä: tietojen takia. Kuinka he voisivat olla varmoja, että Lalfarin puheet olivat totta? Linje oli myöntänyt syyllisyytensä, mutta vain Lalfarin äidin osalta. Kaikessa muussa heidän piti nyt luottaa varkaan sanaan, joka tähän hetkeen asti oli koko matkan jo valehdellut heille tai ainakin jättänyt osan totuudesta kertomatta. Jos he olisivat raahanneet Linjen mukanaan, he olisivat sentään saaneet kuulla kaksi tarinaa ja olisivat voineet paremmin päästä selville siitä, mikä kaikki oli totta ja mikä ei. Turhautunut puuskahdus karkasi vanhan sotilaan huulilta, mutta sen hän näytti osoittavan vain rätisevää nuotiota kohti.
Lalfar kertoi paljon ja viimeistä vastaustaan lukuunottamatta epäröimättä. Vaan mikä oli totta ja mitä nyt jäi kertomatta? Varas osasi varmasti myös valehtelun yhtä näppärästi kuin taskujen kääntämisen.
Ezram vilkaisi niin Ioachimia kuin Llianjiniakin ja nyökytteli hyväksyvästi heidän sanoilleen. Ioachim esitti hyvän kysymyksen ja Llianjin puki sanoiksi Ezramin epäilykset sattumista. Sattumaa tuskin oli sekään, että vanha haltia hieroi käsiään ilme välillä kiristyen, Ezram pisti merkille. Itse hän kokeili koukistaa jalkojaan hammasta purren ja antoi niiden valahtaa takaisin suoriksi. Tämä päivä oli näyttänyt iän tuomat erot karulla tavalla. Niin fyysiset kuin henkisetkin.

Llianjinin kääntyessä heidän hiljaisen haltiahahmoonsa piiloutuneen lohikäärmeen puoleen myös Ezram kohotti katseensa kuunnellessaan tarkemmin. Hän vilkaisi lähes pistävästi, kuin Llianjinin ajatukset lukien, tuota vanhaa haltiamiestä hänen mainitessa selustan. Omaansa ei Ezram ainakaan luottaisi Lalfarin käsiin juuri nyt.
Se, miten Llianjin jatkoi, yllätti Ezramin pehmentäen hänen katsettaan. Hän huomasi Llianjinin sättivän itseään heikkoudestaan eikä haltiamies ollut sellaisten ajatusten kanssa yksin, mutta heistä kahdesta vain Llianjinilla oli rohkeutta myöntää se ääneen. Toisaalta, vaikeneminen oli Ezramille tällä hetkellä viimeinen varotoimi. Kaiken paljastuneen jälkeen, tässä kireässä tunnelmassa, hän ei ollut valmis myöntämään heikkouksiaan. Ei ainakaan nyt. Ja jos jumalat olisivat suopeita, kenenkään ei tarvitsisi auttaa häntä huomenna hevosen selkään, ja vanhan miehen kivut pysyisivät yksin hänen tietonaan ehkä aavikon toiselle laidalle asti, mikäli Taenyathar oli oikeassa niistä hiekkamadoista. Ja mikäli mitään muuta yllättävää tällä paahteiselle hiekka-aukealla ei enää olisi heidän eteensä heittää.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Hengähdystauko

Post by Arlin »

Lalfar oli jossain määrin samaa mieltä Ioachimin kanssa, että he olisivat voineet hoitaa asian toisin. Hän ei vain pitänyt mistään tietämistään vaihtoehdoista. Kaikki olisi ollut jollain tavalla väärin. Lalfar ei ollut edes tyytyväinen lopulliseen päätökseen, mutta se päätös oli jo tehty. Vaikka Lalfar oli haltian jättämisen kannalla, se päätös jäisi vaivaamaan myös häntä. Puolhaltia pystyi vain kuvittelemaan, paljon taakkaa sen kivikasvoisen tuntemansa tuomarin kannettavana oli. Lalfar tunsi pientä epävarmuutta siitä mitä oli tehnyt, mutta yritti pitää sen pois mielestään.

Myös Ioachim alkoi epäilemään Linjen mahdollisesti puhuneen totta. Lalfar pudisteli päätään, hiukan ärsyyntyneenäkin. "Isäni on kuollut ja Linje on mielipuoli. Hän varmasti vain nautti tahrata vanhan toverinsa nimeä, jos muita syitä nimenkäytölle etsii", puolhaltia tokaisi ärtyneenä Ioachimille. Lalfar katseli tätä aika tuimasti, vaikka ei ollut erityisen vihainen Ioachimille, ainakaan tästä syystä. Puolhaltia oli enemmän raivostunut Linjen sairaalle juonittelulle. Se sai Lalfarinkin epäilemään osan haltian sanoista olleen totta. Kenties..., mutta tämä osa ei voinut olla.
"Mikäli... Mikäli isäni on elossa ja siellä...", Lalfar päästi ajatusta mielestään kaikesta järjettömyydestä huolimatta. Hän katseli tyhjänä nuotiota, eikä tiennyt miten jatkaa. Mikäli Linje olisi oikeassa... Lalfar säpsähti ajatuksistaan Llianjinin ehdottaessa, että he eivät tekisi hätiköityjä johtopäätöksiä. Vanha haltia kuitenkin ilmaisi mielipiteensä yhteensattuman epäilyttävyydestä.

Ennen kuin Lalfar ehti itse koota ajatuksenpalasiaan ja pohtia asiaa syvällisemmin, Llianjin oli vaihtanut aihetta kysyen tulevasta matkasta Taenyatharilta. Suurin osa heistä oli kärsinyt taistelussa vähintäänkin paikat kipeiksi. Lalfarkin, mutta vasta nyt nuotion äärellä, suurimman vihan tunteiden laantuessa, hän alkoi huomaamaan polttelevat hieroma-arpensa. Puolhaltia huomasi kuitenkin Llianjinin ottaneen vauriot pahiten. Lalfar ei ollut varma, miten tämä oli edes ylipäätänsä selviytynyt hengissä käärmeen napatessa tämän hampaisiinsa, mutta puolhaltia oli iloinen, että tämä selviytyi. Llianjin myönsi kuitenkin, että ei kykenisi auttamaan lähipäivinä samalla lailla kuin tänään. Lalfar huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan vanhaa haltiaa.
"Joka päivä täällä aavikolla sen murhaajan seurassa tuntui kuin olisin voinut kuolla milloin vain. Kuolema tuntui läheltä monia kertoja jo ennen sitä. Olisin voinut jättäytyä seurasta vähin äänin milloin vain tuntiessani oloni turvattomaksi, mutta en lähtenyt. Luulen, että ketään muukaan ei jatkanut tätä matkaa tähän asti odottaen olevansa kaiken aikaa täysin turvassa", Lalfar totesi vakavana.
"Olen kiitollinen, että olet voinut suojella meitä aina tarvittaessa, mutta en epäröisi jatkaa matkaa, vaikka et voisi loitsia", puolhaltia sanoi, vaikka tiesi oman matkantekonsa parhaillaan riippuvan paljon enemmän muusta ryhmästä kuin omasta tahdostaan. Asia olisi silti totta, jos hän saisi valita.
"En itse syyttäisi sinua", Lalfar lisäsi. Puolhaltian sanat tuskin paljon lohduttivat tässä tilanteessa, mutta hän halusi sanoa tämän kaikesta huolimatta.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Hengähdystauko

Post by Anlie »

Vaivaantunut hiljaisuus seurasi Ioachimin ripittämistä, eikä kukaan enää kommentoinut asiaa. Nuorukainen tulkitsi hiljaisuuden myöntymisenä ainakin siihen, että asia ei ollutkaan niin yksiselitteinen kuin he Linjen edessä antoivat ymmärtää. Io ei huomannut muiden vaihtamia katseita. Jos he vielä törmäisivät Linjeen....täytyi vain toivoa että niin ei kävisi, ja aavikko tekisi oikeudenmukaisen ratkaisun heidän puolestaan.

Lalfar nakkeli niskojaan Ioachimin epäilyksille ja sai tämän levittämään kätensä pahoittelevasti, eleellään välittäen että kaikki mahdollisuudet olisi hyvä ottaa huomioon. Sitä hän ei kuitenkaan sanonut ääneen, varsinkaan kun puolhaltia haparoiden yritti myötäillä ajatusta. Häveliäisyydestä Io siirsi katseensa nuotioon, kuin odottaisi sen vastaavan miten kohdata kuolleeksi luultu isä. Lalfar kielsi asian jyrkästi, mutta Io tiesi että olisi tämän tilalla lähtenyt välittömästi yön selkään kohti määränpäätä, jos edes sellainen mahdollisuus olisi olemassa.

Ioachimin kulmat painuivat huolestuneeseen kurttuun ja suu oikeni vakavaksi viivaksi Llianjinin tunnustaessa ettei kykenisi toistamaan tämänpäiväisiä voimanponnistuksia ainakaan vähään aikaan. Muutaman hassun sanan lausuminen ja käsien heiluttelu ei näyttänyt kovin voimia vaativalta suoritukselta, mutta Io muisti miten kylmännahkea haltian iho oli ollut hänen kääntäessään tätä ympäri hiekalla. Lalfarin puheet kuolemisesta ja Llianjin synkeä ilme eivät ainakaan piristäneet tilannetta, saati sitten Taenyatharin hoputtaminen jatkamaan. Ioachim saattoi olla eri mieltä muiden kanssa tämän päivän tapahtumista, mutta erillään heistä ei olisi suorittamaan tehtävää loppuun, se oli varmaa.
”Pidämme sinut ja toisemme turvassa”, Io totesi vakaan rauhallisesti, katsahtaen vuorollaan muihin hakien näiltä vahvistusta sanoihinsa. ”Otan varusteesi kantoon, muutama matkapäivä hevosen selässä ja olet taas voimissasi”, hän uskaltautui hymyilemään kannustavasti vanhalle haltialle.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Hengähdystauko

Post by Kuparirapu »

Larfar vakuutti ettei syyttänyt häntä. Kai sen olisi pitänyt lohduttaa, mutta Llianjin vain nyökkäsi laskien katseensa uudelleen käsiinsä. Näemmä sitä ei koskaan ollut liian vanha tekemään typeryyksiä. Hän oli kuvitellut osaavansa jo tunnistaa omat rajansa, ja ennen kaikkea kunnioittavansa niitä. Toisin kuin luultiin, elävä keho ei antanut helposti anteeksi jos sitä pakotettiin liian pitkälle. Ja Llianjinin vanhat luut olivat joutuneet sietämään rasitusta yli rajojensa monta kertaa, niin kovin monta kertaa.
Mutta sitten nuoren Ion sanat saivat Llianjinin havahtumaan, ja katsomaan ihmisnuorukaista hetken aikaa.
Parissa päivässä? Vanhan haltian suupielet kohosivat kevyesti, ja hän näytti ottavan vakuuttelut vastaan voipuneen kiitollisena. Mutta todellisuudessa Llianjin ei voinut kuin hymyillä surullisesti sille tietämättömyydelle, jolla Io puhui hyvää tarkoittaen. Ymmärtääkseen Llianjinin tilanteen olisi Ion murrettava se ranne jolla tämä pitelisi miekkaansa. Huomata että kaikki aiempi taito, joka toi turvallisuutta itselle ja muille, olikin nyt saavuttamattomissa. Ja kuten murtuma joka voisi tulehtua, myös magian kohdalla tilanne saattoi vain pahentua jos Llianjin ei ollut varovainen.

Mutta kaikki nämä aatokset Llianjin piti sisimmässään, ollakseen kylvämättä enempää kipinöitä heidän välilleen. Ei, nyt heidän oli valettava toveruutta ryhmä välille.
"...Kiitos. Kiitos että ymmärrätte," vanha haltia sanoi väsyneen kuuloisesti, ja antoi vielä katseensa kulkea jokaisen ryhmän jäsenen yli. Ilmapiiri leirissä oli tuntui väsyneeltä, yhtäaikaa kipeältä ja vioipuneelta, kuin potilas jolta oli juuri puhkaistu kipeä paise. Sitä kirvelsi yhä, ja kirveltäisi vielä aamullakin, mutta nyt piilotettu mätä oli päästetty pois ja parantuminen voisi alkaa. Kunhan kaikki vain ymmärtäisivät tehdä töitä sen eteen.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Hengähdystauko

Post by Tinanja »

Ennen kuin lennähdetään seuraavan topiciin, tässä pientä maistiaista siitä, millaista unta Llianjin sinä yönä katsoi:

Lennät korkealla yllä pohjoisten aarniometsien, paikassa jota et ole aiemmin nähnyt, tai josta et ole edes kuullut villeimmissä tarinoissakaan. Ikivihreän metsän latvusto kätkee alleen varmasti salaisuuden jos toisenkin, mutta yksi niistä suurimmista aukeaa pian eteesi. Ilmassa leijuva vaaleaa kiveä oleva temppeli tarkentuu mitä lähemmäs lentämisesi sinut kuljettaa, ja hitaasti sinun on mahdollista jo erottaa yksityiskohtia tästä massiivisesta, leijuvasta rakennelmasta. Pylväät sisäänkäynnin molemmin puolin on koristeltu kaiveruksin, ja samat koristeelliset kaiverrukset jatkuvat seinissä ja jopa punertavasta kivestä tehdyssä harjakatossa ja sen reunoissa.

Salista näyttää silmiisi huokuvan vain ja ainoastaan magia. Se on jotain suurempaa, jotain mahtavampaa, mitä olet koskaan nähnyt, kokenut tai edes kuvitellut villeimmissä kuvitelmissasi. Mitä lähemmäs pääset, sitä suuremmalta magian luoman näkymättömän kentän vaikutus tuntuu - kuin astuisit magian lähteeseen, jollaista et uskonut olevan olemassakaan. Sanoinkuvaamaton tunne kertoo, että tuon Salin luomiseen on käytetty magiaa enemmän kuin mitä osaat kuvitellakaan. Mutta se kaikki magia tuntuu tutulta.

Huomaat pian, että seurueen lohikäärmeen magia tuntuu pienemmässä mittakaavassa aivan samalta - Ajaton Sali on rakennettu ainakin osaksi lohikäärmeiden magialla.
Locked