Työvoimaa

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Työvoimaa

Post by Kide »

// Sade & Sara, tervetuloa! //

He tarvitsivat lisäkäsiparin. Amona osasi kyllä työnsä, mutta ei ollut aivan Hiirulaisen veroinen ja lisäksi tuo mustatukkainen tarjoilija kulki edelleen myös muualla kuin Wanhassa Lohikäärmeessä esiliina yllään. Pikkuinen Hiirulainen oli ollut nimensä mukainen ulkonäöltään, mutta sitäkin uutterampi työntekijä. Nyt Lohikäärme tarvitsi jonkun, joka voisi yhdessä Amonan kanssa paikata Hiirulaisen jättämän aukon. Toisin sanoen Tessa tarvitsi jonkun muunkin avukseen kapakan puolelle ainakin niille päiville, jolloin Amona ei ollut paikalla eikä yksikään heillä aika ajoin auttavista satunnaisista tarjoilijoista. Varsinkin, jos yläkerran huoneet täyttyivät yöpyjistä, eivät Tessankaan kädet riittäneet kaikkeen.
Kun ilmoitus oli emännän suostumuksella jätetty, ei mennyt kuin muutama päivä ja Tessa oli löytänyt etsimänsä: nuoren, nopean, reippaan ja ennen kaikkea tarjoilijana ennenkin toimineen naisen. Tai ainakin Tessa oli kuvitellut, että siinä oli hänen etsimänsä apulainen. Tänään katsoessaan Saran kaatavan viiniä sinne missä tilattiin olutta ja toisinpäin, hän ei ollut enää aivan varma asiasta. Varsinkin, kun vastaava oli viime päivien aikana toistunut aivan liian monta kertaa. Missä tuon tyttösen ajatukset oikein menivät? Selvästikään eivät ainakaan työssä.
"Alkukankeutta... Kyllä tämä tästä", Tessa mutisi itsekseen kasvojaan hieraisten ja huokaisi syvään ennen kuin harppoi Saran avuksi korjaamaan virhettä.

Aurinko ei ollut vielä laskenut, mutta Wanhassa Lohikäärmessä hohtivat jo pöydille ja seinille sytytetyt kynttilät. Ajan saatossa samentuneet ikkunat eivät päästäneet tarpeeksi valoa suuren kapakan valaisemiseen kuin keskipäivällä ja jättivät silloinkin tummalla, tai ainakin ajan saatossa tummaksi pinttyneellä, puulla sisustetun kapakan hämyiseksi. Se olikin yksi osa tästä paikasta etsittyä tunnelmaa: hämärä ja vilkas. Oivallinen paikka vaihtaa muutama sana huomiota herättämättä ja kasvojaan turhan monelle paljastamatta.
Wanhan Lohikäärmeen alkuilta oli myös tänään tavanomaisen vauhdikas. Tänne tultiin illastamaan niin kengät ja hopeanapit kiiltäen kuin varastetuissa rääsyissäkin, yllättävän usein kuitenkin sulassa sovussa. Tämä taverna oli monelle toinen koti, ollut sitä jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä, eikä kotia koskaan sotkettu turhaan. Toki oli myös iltoja, jolloin viileä juoma ei jäähdyttänyt tulisia tunteita vaan näytti toimivan päinvastoin. Katsellessaan kauppiaiden poikien itseriittoista ryhmää ja nurkkapöydässä heitä kyräilevää kadun kasvattien joukkiota Tessa pelkäsi tämän illan olevan yksi sellaisista. Hän vilkaisi tiskillä työskentelevää Saraa pohtien miten tuo mahtaisi reagoida kunnon kahakkaan. Osaisiko tuo olla avuksi vai vain tiellä? Hänen täytyisi ehdottomasti kysellä vielä hieman lisää Saran kokemuksista ennen illan hämärtymistä, niin hän tietäisi tuuppaisiko tytön vain keittiön puolelle ja hoitaisi kaiken yksin vai voisiko hän luottaa Saran kylmähermoisuuteen.
Tessa vaihtoi viimeiset sanat hänelle tutun, vanhan merimiehen kanssa, jolle oli juuri liruttanut loputkin pisarat olutta kannun pohjalta, ja lähti puikkelehtimaan tiheän pöytien ja tuolien viidakon läpi tiskiä ja Saraa kohti. Tämä puoli kapakasta näytti ja kuulosti tyytyväiseltä eikä toiseltakaan puolelta kukaan viheltänyt tai heilutellut tyhjää kolpakkoa tarjoilijaa kutsuen. Ehkä Tessalle ja Saralle jäisi aikaa vaihtaa muutama sana.
Tessa väisteli taidokkaasti tahmaisimmilta näyttäviä pöytiä ja pahimpaan humalaan ehtineitä, tuoppejaan huolimattomasti heiluttelevia asiakkaita – hän ei koskaan käyttänyt esiliinaa kuten muut tarjoilijat ja yritti sen mukaisesti suojella vaatteitaan jatkuvalta pesulta. Se ei ehkä ollut käytännöllistä, mutta se oli ollut Tessan tyyli jo hänen perheensä tavernasta, Hevosenkengästä, lähtien ja siitä hänet tunnistettiin.
"Kylläpä tuota kuhinaa taas riittää", Tessa totesi tiskille päästyään ja laski olutkannun tynnyrin viereen odottamaan. "Ootkos sää näin kiireisissä tavernoissa ennen ollu vai millasia paikkoja ne oli?" Tessa nojasi rennosti tiskiin Saraa katsoessaan saaden ruskean korsettinsa natisemaan hiljaa. Hänen tänään letittämät oljenvaaleat hiukset hipoivat korsetin selkämystä aina puoliväliin asti. Korsetin alla hänellä oli kermanvaalea aluspaita, joka kuin kaikkia lakeja uhmaten oli edelleen, useamman päivän käytön jälkeen, puhdas. Paidan hihat Tessa oli kääräissyt ylös sekä suojellakseen niitä että tavernassa turhan lämpimänä seisovan ilman takia. Hänen lähes lattianrajaan yltävä hameensa sen sijaan oli tummanruskea ja jos siihen jotain oli jo läikytetty, sitä ei tavernan hämärässä huomannut.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by sade »

Sara oli luvannut itselleen, jälleen, että tällä kertaa hän ryhdistäytyisi. Jokainen työpaikanvaihdos tuntui samaan aikaan iskulta kasvoihin ja hetken kestävältä helpotukselta. Mutta Sara ei ollut enää mikään pikkutyttö ja jossain neljännen työpaikkansa kohdalla hän oli lakannut uskomasta helpotuksen tunnetta siitä, että seuraavalla kerralla hän löytäisi jotain parempaa. Sinun kaltaisesi tyttö saa olla kiitollinen jokaisesta työstä, jonka elämä heittää eteesi, oli hänen äitinsä joskus tokaissut, kun Sara oli taas kerran vastustellut jotain hänelle työnnettyä työtä. Silloin Sara ei ollut uskonut, mutta tässä hän taas oli, seisoi tiskin takana hiukset hädin tuskin nutturalla pysyen ja pyyhki sitä puhtaaksi oluttahroista ties kuinka monennetta kertaa pelkästään sinä iltana.

Tietenkään Sara ei ollut suoriutunut yhtään paremmin kuin aiemminkaan. Ehkä jopa huonommin, sillä Wanhassa Lohikäärmeessä hänet oli tyrkätty suoraan saliin, ihmisten ja kaiken hyörinän keskelle. Tyttö tiesi itsekin suoriutuvan parhaiten sellaista tehtävistä, joita tehdessä saattoi vajota rauhassa ajatuksiinsa ja oli toivonut luovivansa läpi ensimmäisten päivien, jolloin häneen kiinnitettäisiin enemmän huomiota, siivoamalla, pyykkäämällä tai tiskaamalla. Hän piti kyllä enemmän asiakkaiden kanssa olemisesta, mutta yleisesti ottaen se ei vain sujunut. Pahinta oli, että nainen, joka hänet oli palkannut, oli paikalla näkemässä, kun hän vei pöytään vääriä juomia, eikä hän edes tajunnut, mistä oli kyse ennen kuin Tessa jo seisoi hänen takanaan. Tai silloin, kun hän oli jäänyt juttelemaan erään kiinnostavan vaeltajan kanssa, eikä lainkaan ajatellut, että kaikki muut paikallaolijat odottivat häneltä palvelua. Tessa oli kuitenkin vain korjannut Saran virheet ja palannut sitten omiin töihinsä, joten Sara ei ainakaan toistaiseksi ollut onnistunut tekemään omaa ennätystään lyhyimmästä ajasta samassa työpaikassa.

Tunkiessaan irronneita kiharoita takaisin nutturaansa Sara huomasi, että oli onnistunut läikyttämään essuunsa ison tahran. Hänellä ei ollut aavistustakaan, milloin ja mistä tahra oli tullut, mutta huokaisten tyttö yritti painaa mieleensä, että essulle olisi muistettava tehdä jotain ennen seuraavaa työvuoroa. Essun alla ollut vaalea hame ei onneksi ollut sotkeentunut, ainakaan niin merkittävästi, että sitä pitäisi vielä putsata. Hänen pitäisi muistaa myös kysyä joltain, ehkä Tessalta, sillä varsinaista omistajaa Sara ei ollut edes tavannut, saisiko nukkua jossain Lohikäärmeen nurkassa. Aiemmassa paikassa se ei ollut ongelma, sillä huoneita oli lähes aina ollut vapaana, mutta Saran lyhyen kokemuksen perusteella alkoi vaikuttaa siltä, että Lohikäärmeessä kyllä riitti asiakkaita myös yöksi. Yleensä Sara kysyi sitä ensimmäiseksi, mutta tällä kertaa hän ei ollut ehtinyt juurikaan jutella kenenkään kanssa ennen kuin oli jo löytänyt itsensä kantamasta oluttuoppeja pöytään.

Wanha Lohikäärme oli kyllä kiinnostava nimi, siihen Sara oli heti kiinnittänyt huomiota. Hän olisi halunnut kysyä siitä kaikilta, ehkä paikalla olisi jopa ollut joku, joka olisi joskus nähnyt lohikäärmeen, mutta oli pakottautunut pysymään hiljaa. Sara oli toki nähnyt lohikäärmeen aiheuttamia tuhoja, mutta ei itse lohikäärmettä, mikä oli sääli, sillä Sara pystyi kuvittelemaan niin monia kiinnostavia asioita, joita lohikäärmeen lähistöllä saattaisi tapahtua. Tai tarinoita, mitä ne voisivat kertoa! Sara hahmotteli rätillä kosteaan pöydän pintaan lähes saman tien häviävää kuviota, joka saattoi etäisesti muistuttaa lohikäärmettä ja mietti, pystyisikö lohikäärmeen kanssa keskustelemaan, jos joskus törmäisi sellaiseen. Sillä olisi varmasti kiiltävät suomut, ehkä kalleimman väriaineen sävyistä punaista, se olisi valtava, suurempi kuin mikään mitä Sara olisi aiemmin nähnyt, ja…

Ja sitten Sara kuuli lähistöltä Tessan äänen kysyvän millaisissa paikoissa hän oli aiemmin työskennellyt ja palasi hieman hätkähtäen kapakan hämärään, jonne oli jälleen ilmestynyt muutama uusi asiakas, tai ainakin Sara laittoi heidät merkille vasta nyt. Nainen oli saattanut sanoa muutakin, mutta se oli mennyt Saralta ohi korvien, ja hän toivoi, ettei se ollut toinen kysymys. Onneksi ainakaan tiskin ääressä ei ollut asiakkaita palvelua odottamassa.

”Tämä on varmaan kiireisin”, Sara myönsi. Hän ei yleensä mielellään nimennyt paikkoja, joissa oli ollut aiemmin. Tessalla saattoi olla suhteita muualle, eikä Sara halunnut tämän kuulevan, että kaikkialta hän ei ollut lähtenyt vain, koska kiireisempi aika päättyi. ”Olen ollut kiireapulaisena, mutta hieman pienemmissä paikoissa kuin tämä. Onko täällä yleensä näin täyttä?”

Sara kääntyi ojentamaan tiskille saapuneelle miehelle mukillisen olutta. Koska tiesi Tessan tarkkailevan, hän kuunteli tarkasti, mitä mies halusi, jotta ei erehtyisi tällä kertaa. Tuoppia täyteen kaataessaan tyttö havaitsi sen olevan viimeinen, joka tiskillä oli enää puhtaana. Todennäköisesti Saran olisi pitänyt huomata se jo aiemmin, mutta ainakin tällä kertaa se ei voinut olla pelkästään hänen vikansa, sillä asiakkaita oli tullut paljon kerralla ja kaikki olivat halunneet juotavaa, jotkut useamman tuopillisen. ”Onko tuoppeja jossain lisää?” Sara kysyi Tessalta. Keittiössä varmaankin, mutta hän ei ollut käynyt siellä vielä kuin ohimennen ja kun Tessa kerran oli kysymisetäisyydellä, oli varmaan parempi kysyä kuin tuhlata aikaa etsimiseen.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by Kide »

Näytti siltä kuin puolet Tessan sanoista olisi mennyt kuuroille korville. Sara oli paikalla, mutta hänen ajatuksensa selvästikään eivät. Taaskaan. Tessa hillitsi pään pudistamisen ja toivoi, hän toden totta toivoi, että tämä olisi vain sitä alkukankeutta. Hän oli ehtinyt huomata Saran viihtyvän asiakkaiden kanssa ja toisinpäin, kunhan tyttö piti ajatukset mukanaan. Sara olisi mainio lisä Wanhalle Lohikäärmeelle, mutta se taitaisi vaatia vielä hieman työtä. Kuten Tessa oli alkanut epäillä, Sara ei ollut tottunut täysikokoisen tavernan vauhtiin.
"Meillähän näyttäs olevan vielä muutama pöytä vapaana eli yleensä täällä on vielä hitusen kiireempi", Tessa kertoi virnistäen. Hän itse oli parhaimmillaan täydessä tuvassa. Taukoamaton puheensorina oli hänelle mitä kodikkainta ja jatkuvat tilaukset saivat illat kulumaan paljon joutuisammin kuin hiljaisina päivinä. Sitä paitsi, mitä enemmän asiakkaita sitä enemmän rahaa. Ja juoruja, jotka poikivat lisää rahaa, ainakin Tessalle.
Mitähän tyttö on mieltä juoruista, Tessa pohti katsoessaan Saran hoitavan tiskille saapuneen asiakkaan, varsin mallikkaasti tällä kertaa. Tessa päätti seurata tilannetta. Hänen pitäisi katsoa ja kuunnella itsekin, mitä kaikkea Sara näki ja kuuli. Sekä itsensä että myös Saran takia.
"Ah, niin. Tätähän ei tiedäkään jollei näytetä." Tessa pukkasi polvella tiskin umpipuulta vaikuttavaa seinämää, josta aukesikin pieni ovi vastaukseksi Saran kysymykseen. Kahva oli irronnut jo ennen Tessan Lohikäärmeeseen tuloa, tai ehkä irrotettu, kun siihen oli tarpeeksi moni lyönyt polvensa, ja sen jälkeen jätetty pois oven avautuessa pienellä nostolla tai pukkauksella muutenkin. Oven takaa paljastui pieni kaksikerroksinen kaappi, jossa oli parikymmentä mukia ja tuoppia. Puusta ja savesta tehtyjä kuten Lohikäärmeessä suurin osa oli. Lasi oli varattu vain erityisille vieraille. Rikkaille vieraille.
"Keittiön oven vierestä vasemmalta löytyy hyllyltä kans muutama. Siellä on myös lasiset, mutta niistä tarjoillaan vaan parasta. Vaan jos täältä", Tessa viittoi tiskin alta paljastunutta kaappia kohti, "pitää ottaa kipot ja kupit, niin sitte on jo kiirus kerätä pöydille hylätyt ja alkaa tiskata. Kokki auttaa aina jos ehtii, kun meillä täys kaaos päällä." Tessa nappasi neljä tiskille jäänyttä tyhjää tuoppia ja kääntyi takaa avautuvan keittiön oven puoleen. "Ehtisitkös?" hän huikkasi kokille.
"Toki, tuntuu juotavaa menevän tänään enemmän kuin syötävää." Kokki nousi valtavan keittopadan luota Tessan laskiessa tuoppeja oven oikealle puolelle, tiskisankon viereen.
"Sara, tuotko loput tiskiltä ja käyt kattomassa vasemman puoliskon kapakasta", Tessa puhui jo keittiön puolelta takaisin tiskille kävellessään. "Mää käyn kattoon toisen puolen ja näytän sulle sitte vielä jotain muuta."
Sylillisen hylättyjä tuoppeja keittiön puolelle tuotuaan Tessa jäi odottamaan tiskille, että Sara sai vietyä oman kuormansa kokin hoidettavaksi.
"Täällä on samanmoinen kaappi", Tessa osotti tiskin toista reunaa. "Pukkaa tai nosta alhaalta niin sää saat sen auki", hän neuvoi ja siirtyi sivummalle antaen Saralle tilaa kokeilla. "Vaan siellä on semmosta tavaraa, jota harvoin on tarvis ottaa esille. Kallista tavaraa, johon ei kovin monella Phoebessa ookkaan varaa." Kaappien kahvattomuudella oli sekin oiva merkitys, ettei kukaan ylimääräinen eksynyt niitä varastamaan, mikäli Wanhan Lohikäärmeen täytti kunnon kahakka.
"Mitä kalliimpaa joku haluaa, sitä ylemmälle hyllylle me kurotellaan", Tessa viittasi tiskin takana kohoavaan valtavaan hyllykköön, jonka pullorivit kiiltelivät monisävyisinä kynttilöiden valossa. "Niinku sää varmaan jo tiesitkin." Käytäntö oli tuttu ainakin Tessalle jokaisesta paikasta, missä hän oli itse työskennellyt. "Vasta sitte, kun ylimmän hyllynkään tavara ei kelpaa ja joku osaa parempaa vaatia ja ennen kaikkea näyttää pystyvänsä sen maksamaan, me avataan tää kaappi. Rommit ylhäällä, viskit alhaalla. Ja näitä jos tarjoillaan, pitää kultakolikon kimmeltää tiskillä valmiiksi." Tessa hymyili leveästi, jopa hieman ylpeän oloisena siitä, että heillä oli näinkin arvokasta tarjottavaa Lohikäärmeessä. Se toi hänelle mieleen perheensä Hevosenkengän, jonne isä oli aina hankkinut, joskus jopa hieman kyseenalaisesti, myös arvokkaampaa juotavaa.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by sade »

Tessa oli oikeassa. Kun Sara vilkaisi ympärilleen, siellä täällä näkyi tosiaan muutama vapaa pöytä ja vain Tessan läsnäolo esti Saraa huokaisemasta ääneen. Enemmän pöytiä tarkoitti enemmän työtä ja vähemmän aikaa jutella. Saran lempipaikka työskennellä oli ollut hyvin hiljainen kapakka kaupungin laitamilla. Siellä asiakkaita oli ollut kerralla vain kourallinen ja hänelle oli jäänyt hyvin aikaa jäädä kuuntelemaan, mitä näillä oli ollut kerrottavanaan. Tessa sen sijaan vaikutti olevan kuin kala vedessä kiireisessäkin tavernassa, sen Sara oli kyllä huomannut. Nainen näytti osaavan vaihtaa nopeasti muutaman sanan asiakkaiden kanssa samalla kun teki töitä - taito, jota Sara salaa hieman kadehti.

Olipa hyvä, että hän oli kysynyt tuoppien paikkaa, Sara ajatteli Tessan esitellessä tiskin seinämästä aukeavan kaapin. Ovi sulautui osaksi tiskiä saumattomasti, joten sitä ei helposti löytänyt, jos ei tiennyt sen olemassaolosta. ”Kiitos, en varmaan olisi löytänyt niitä itse”, Sara sanoi ajatuksensa ääneen. Kaapissa oli samanlaisia tuoppeja ja mukeja, joita Sara oli antanut asiakkaille pitkin työvuoroaan. Hän piti erityisesti niistä kupeista, jotka oli tehty savesta, sillä ne olivat helpompia saamaan kolhuja pintaansa, ja Sarasta oli mukavaa pohtia, mistä kolhut olivat tulleet. Mutta nyt ei ollut aikaa sellaiseen, tyttö muistutti itseään, sillä Tessa oli jo jatkanut puhettaan.

”Keittiön oven vieressä hyllyllä vasemmalla, selvä”, Sara toisti, jotta muistaisi asian helpommin. Paikka kuulosti helposti löydettävältä, mutta Sara tiesi kokemuksesta, että hänelle helpotkaan asiat eivät aina olleet sellaisia. Tessan kehotuksesta Sara oli lähdössä noutamaan tyhjiä tuoppeja huomaten, että oli jälleen unohtanut tarjottimensa yhdelle tyhjistä pöydistä, jolle oli sen aiemmin käsistään laskenut. Nopeasti Sara pujahti pöytien ja tuolien välistä sinne toivoen, ettei Tessa huomannut. Tyttö nappasi tarjottimen ja alkoi kerätä sille läheisiltä pöydiltä tyhjentyneitä tuoppeja. ”Vieläkö sinulla riittää kysymyksiä?” Sara kääntyi äänen suuntaan ja kohtasi erään jo paria tuntia aiemmin yksin tulleen vanhemman miehen katseen. Sara oli jutellut miehen kanssa tiskillä hetken, jos sitä jutteluksi nyt saattoi sanoa, sillä mies oli ollut äänessä enimmän aikaa. Tämä oli työskennellyt laivalla ja Sara oli huomannut palata työnsä pariin vasta toisen asiakkaan koputtaessa ärsyyntyneesti tiskiin.

”Minulla on aina kysymyksiä”, Sara sanoi hymyillen, vaikka epäilikin, ettei ehtisi esittää niitä tänä iltana. Tessa näytti jo odottelevan tiskillä, joten Sara hylkäsi ajatuksen kysyä vain yksi nopea kysymys. Harmi, sillä hän olisi kovin mielellään kuullut lisää myrskystä, johon miehen laiva oli joutunut. ”Mutta nyt minun on mentävä kysymään, joudunko tiskivuoroon.” Hän nyökkäsi hiukan pahoittelevasti likaisiin tuoppeihin päin, mikä sai miehen naurahtamaan ja nostamaan tuoppiaan. Jos mies jatkaisi juomista sitä tahtia, hän ei myöhemmin illalla enää muistaisi missään laivalla olleensakaan, Sara mietti suunnatessaan takaisin keittiötä kohti täyden tarjotin täynnä kuppeja. Kun Sara oli vienyt ne keittiöön kokille, Tessa esitteli hänelle vielä toisen kaapin. Kaappi aukesi toisella yrityksellä. Kerrankin joku asia hoidettiin samalla tavalla kaikkialla, Sara ajatteli Tessaa kuunnellessaan. Järjestys oli lisäksi aiemmin pelastanut Saran useammalta mokalta, sillä hän ei ajatuksissaan kurottaisi kalliimpia juomia ylähyllyltä. Halvimmat, yleisemmin tarjoiltavat juomat olivat sitten asia erikseen, mutta ainakaan Sara ei vahingossa kaataisi talon kalleinta viskiä oluen sijaan.

Sara oli jopa hieman yllättynyt siitä, että Wanhassa Lohikäärmeessä ylipäänsä oli niin kalliita juomia, joita kaapista löytyi. Sellaisia ei ollut löytynyt kaikista paikoista, joissa Sara oli aiemmin työskennellyt. Huomaamattomiin kaappeihin voisi piilottaa muutakin. Ehkä rahat tai muuta arvokasta, jos joku yrittäisi ryöstää paikan tai aloittaa tappelun. ”Ovatko illat yleensä rauhallisia? Tarkoitan tappelujen ja sellaisten osalta”, Sara kysyi. Hänen työvuorojensa aikana ei ollut tapahtunut vielä mitään suukopua kummempaa, mutta siitä ei voinut vielä päätellä mitään. Tyttö ei vielä tunnistanut asiakkaita niin hyvin, että olisi voinut kertoa, ketkä olivat todennäköisimpiä tappelijoita.

”Onko Lohikäärme perheesi omistama?” Sara tiedusteli aiemman kysymyksensä perään. Hän tiesi, ettei Tessa ollut paikan omistaja, mutta tämä näytti toimivan monessa asiassa kuin sellainen. Varsinaista omistajaa Sara ei ollut tavannut kertaakaan, kuullut vain nimen, jota ei pystynyt palauttamaan mieleensä. Joten ehkä omistaja oli Tessan vanhempi, Sara oli ajatellut. Tai jopa puoliso, sillä Sara ei muistanut tavanneensa montaakaan naista, jotka olivat häntä itseään joitakin vuosia vanhempia ja vielä naimattomia.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by Kide »

"Vaikka toisin vois ehkä luulla, niin Lohikäärmeessä on yleensä rauhallista. Täällä pyörii monenmoista sakkia, mutta suurin osa on aina samoja ja ne jo tuntee toisensa, niin ei tartte enää kinastella. Ja ne tunsi Marissan ja tiesi olla suututtamatta sitä. Ja pikkuhiljaa monet on oppinu, ettei muakaan tai muita täällä kannata suututtaa." Tessa iski silmäänsä virnistäen. Hän puhui jokseenkin huolettomasti, mikä vain vahvisti hänen sanojaan. Kuitenkin, hänen harmaat silmänsä hakeutuvat tarkistamaan kahden nuorimman seurueen pöytien tilanteen. Hänen vakuuttelunsa rauhallisuudesta taitaisivat murentua, jos nuo nuorukaiset päättäisivät siirtyä muuhunkin kuin toistensa kyräilyyn.

"Lohikäärmekö? Ei, ehei, mää vaan oon ollu täällä jo pidemmän aikaa töissä, kun taas muut tarjoilijat on vaihdellu. Ja nyt kun Marissa ei enää oikeen käy emännöimässä, mää oon koittanu pitää huolen, että kaikki silti jatkuu ennallaan", Tessa vastasi olkiaan kohauttaen, vaikka olisi yhtä hyvin voinut sanoa ottaneensa käytännössä Marissan paikan. Sen monet tosin pistivät merkille sanomattakin, kuten Sarakin vaikutti tehneen.
"Vaan mun vanhemmilla oli ennen oma majatalo, Hevosenkenkä. Ehkä sää muistat sen? Ei se Lohikäärmeen kokonen ollu, vaan ei mikään pikkanenkaan paikka. Hyvällä paikalla torin laidalla. Vaan siksipä se kirottu lohikäärme tuhosi sen." Tessan kasvoilla harvoin näki muuta kuin hymyä, mutta Hevosenkengän menetystä ja isäänsä muistellessaan ja äitiään miettiessään hänen ilmeensä koveni. Tuttu hymy nousi takaisin kuitenkin hetkessä.
Tessa katsahti Lohikäärmeen tupaa palaten Saran ensimmäiseen kysymykseen.
"Vieraista ja harvinaisemmista asiakkaista tuppaa olemaan eniten harmia. Semmosia kannattaakin pitää silmällä. Harvoin täällä mitään tapahtuu, jos itte on tarkkana ja ehtii väliin pehmittelemään tilannetta ennen kun se kärjistyy." Tessa katseli Saraa toinen kulma koholla, mietteliäästi. "Kuinkas nopeesti sää opit nimiä ja kasvoja? Siitä on suunnattomasti apua täällä." Tessa kurottautui aavistuksen Saraa päin ja hiljensi ääntään kuin suurimman salaisuuden edessä. "Ja se tietää parempia tuloja, kun tuntee asiakkaansa ja mistä niitten kans kannattaapi jutella." Vino virne levisi uudestaan Tessan kasvoille. Hän vetäytyi takaisin paikalleen ja laski toisen käden nojailemaan rennosti tiskiä vasten. Pehmeä puheensorina täytti tavernan, ja nopea vilkaisu paljasti, ettei kukaan kaivannut heitä vielä.
"Niin olitkos sää Phoebesta kotosin? Tunnetko sää paljon täkäläisiä?"
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by sade »

Huolettomalta vaikuttavana Tessa kertoi Lohikäärmeessä olevan yleensä rauhallista. Tämä kuitenkin vilkaisi ympärilleen ja Sara seurasi naisen katsetta nurkkapöytään, jossa oleva väki ei näyttänyt aivan niin rauhalliselta kuin Tessan sanoista olisi voinut ymmärtää. ”Yksi noista on kyllä oikea riidanhaastaja”, Sara sanoi hiljaa. Poikajoukko vietti pääasiassa aikaansa kaduilla kuljeskellen. Kadut eivät olleet vieraita Sarallekaan ja hän tiesi kyllä, keitä kannatti varoa ja ketkä etsisivät mitä tahansa syytä purkaa omaa turhautumistaan keneen tahansa, joka vain sattui olevan paikalla. Hän oli yrittänyt jutella eräälle näistä kerran, mutta sitä tyttö ei koettaisi toiste. Mitään ei kuitenkaan ollut tänä iltana vielä tapahtunut, ehkä nämä käyttäytyisivät siivommin Lohikäärmeessä ollessaan, joten Sara kääntyi takaisin kuuntelemaan Tessaa.

”Muistan Hevosenkengän”, Sara totesi. Hänen äidillään oli ollut tapana käydä siellä silloin tällöin tuopillisella sen jälkeen kun oli palauttanut pestyt pyykit omistajilleen. ”Olen pahoillani, että se ei säästynyt”, Sara lisäsi huomatessaan hymyn häviävän toisen kasvoilta aiheesta puhuessa. Siihen nähden, ettei lohikäärmeen ilmestymisestä ollut niin kovin kauaa, Tessa vaikutti vakiinnuttaneensa asemansa Wanhassa Lohikäärmeessä varsin lyhyessä ajassa. Sara oli itse myös hieman pahoillaan Tessan siirtyessä seuraavaan, vähemmän kiinnostavaan aiheeseen. Mutta tyttö painoi visusti mieleensä, että kysyisi Tessalta lohikäärmeestä vielä. Tuntui varsin epäreilulta, että lohikäärme oli ollut niin lähellä, mutta Sara oli onnistunut olemaan näkemättä sitä!

”Kasvoja kai ihan kelvollisesti, nimiä en yhtä hyvin”, Sara vastasi seuraavaan kysymykseen yrittäen olla rehellinen. Jos hän pääsi juttelemaan ihmisten kanssa, hän kyllä yleensä muisti nämä, varsinkin jos oli saanut heistä irti jotain mielenkiintoista. Mutta nimet… No, ainakin Sara tiesi, mistä kannatti jutella. Ongelma oli enemmänkin tietää milloin lopettaa ja siirtyä tekemään jotain muuta, mutta sitä tyttö ei sanonut ääneen. Sitä paitsi Tessa oli luultavasti huomannutkin sen jo.

”Olen Phoebesta”, Sara sanoi lyhyesti, mutta jäi miettimään seuraavaa kysymystä. Sara ei varsinaisesti tuntenut täkäläisiä, ei ainakaan enää, sillä hänellä ei ollut mitään paikkaa, johon kuulua. Töissä hän ei ehtinyt yleensä tutustua juuri keneenkään ennen kuin vaihtoi paikkaa. Mutta kyllä hän tiesi paljon ihmisiä, niitä, joita oli töissään tai kaupungilla liikkuessaan tavannut. ”Jonkin verran. Sen, mitä töistä olen oppinut tunnistamaan”, Sara lopulta vastasi huomattuaan miettineensä hieman liian kauan.

”Minulla olisi muuten kysymys, en tajunnut kysyä siitä heti aluksi”, Sara jatkoi, sillä ei erityisesti toivonut Tessan kysyvän lisää hänestä. ”Olen saanut yöpyä aiemmissa työpaikoissani työtä vastaan. Onko se mahdollista täällä?” Sara ei pitänyt sen kysymisestä, varsinkaan tässä vaiheessa, sillä jos Tessa sanoisi ei, se tietäisi hankaluuksia, jotka olisi voinut välttää kysymällä heti. Mutta hän ei ollut nähnyt Tessaa kuin vilauksilta sen jälkeen, kun tämä oli ottanut hänet töihin. Lisäksi kysymys tuntui huutavan sitä totuutta, ettei Saralla ollut paikkaa, mihin mennä. Vaikka hän kyllä tiesi, että monet saivat asuinpaikan työtään vastaan, varsinkin nuorempana, jos joutuivat työskentelemään kauempana perheestään eivätkä vielä olleet menneet naimisiin.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by Kide »

Tessa ei saanut aivan niin vakuuttavaa vastausta Saralta kuin oli toivonut, mutta nyökkäili hymyillen. Ehkä tyttö vielä oppisi yhdistämään, jollei nimiä ja kasvoja niin juomat ja kasvot. Sekin olisi parempi kuin ei mitään – asiakkaat nauttivat siitä, että heidät muistettiin. Se sai heidät palaamaan ja luottamaan, joista ensimmäinen piti Wanhan Lohikäärmeen mahan täynnä ja toinen Tessan taskut.
"Kannattaa heti alkaa opetteleen niitten nimet, joitten naamoja sää täällä päivittäin näet. Mää voin auttaa, kysyt vaan, kun mulla taasen nimet jää jokseenki helposti mieleen ja monet asiakkaat on tuttuja jo Hevosenkengän ajoilta."

Jostain syystä Sara vaikutti lähes epäröivältä Tessan seuraavasta kysymyksestä, vaikka Tessa ei ainakaan tietoisesti ollut kysynyt mitään henkilökohtaista. Hän kallisti hieman päätään mietteliäänä ja tarkasteli Saran ilmettä, tämän viimein jatkaessa lyhyttä vastaustaan. Tästä hänen täytyisi kysyä lisää, mutta myöhemmin, varovasti, sillä vaikutti melkein siltä kuin Sara olisi vältellyt jotain. Yleensä uudet tarjoilijat olivat kertoneet kadunkulmausta myöten mistä päin Phoebea olivat ja sitten vertailtiin löytyisikö yhteisiä tuttavia. Saran vastaus sen sijaan tuntui välttelevältä ja tyttö vaihtoi aiheen turhankin rivakasti toiseen. Tosin seuraava kysymys antoi syytä monenlaisille lisäepäilyksille.
"Kyllä täällä on joskus yks jos toinenki kokki tai tarjoilija yöpyny. Sillon kun huoneita on vapaana, sää voit valita jäljelle jääneistä, kunhan hoidat itte omat pesuvetes ja siivoat huoneen heti aamusta muita varten valmiiksi. Ja jos huoneita ei oo niin keittiössä, kellarin oven kupeessa, on pikkanen olkipatja ja yks täkkikin siellä on ollu samassa mytyssä, niitä saa käyttää." Tessa katsoi Saraa hieman pahoittelevasti ja jatkoi: "Ei se patja erityisen hyvä oo, mutta ainakin lämpimämpi ku lattia."
Ovesta astui sisään juuri pölyn täplittämä ja hieman nukkavieru mies, joka kuitenkin kunniallisesti riisui lakkinsa tiskiä kohti kävellessään. Vetäytyvän hiusrajan tuntumassa näkyi jo ensimmäisiä harmaita hiuksia. Tessa kaatoi valmiiksi suuren tuopillisen olutta ja työnsi sen tiskin toiselle puolen. "Keittoakin vielä ois, jos sää haluat?" Tessa totesi jo ennen kuin mies ehti kysymään mitään.
"Ai on!" miehen ilme kirkastui ja raskaat kulmat kohosivat. "Minä kun luulin, että jään tänään ilman. Laitahan Tessa iso lautasellinen." Sillä aikaa kun mies kaivoi taskustaan sayrin ja pari neriä tiskille, Tessa kipaisi kulhollisen keittoa. Hyöryä ei enää noussut, mutta savinen kuppi tuntui nopeasti lämpimältä hänen käsissään. Miehen lähtiessä kiitellen Tessa kaapi rahat säilöön.
"Kappe, yks torin työmiehistä. Se tulee aina tänne työpäivän jälkeen keitolle ja tuopilliselle", Tessa kertoi Saralle. Ehkä siinä olisi ensimmäinen nimi uuden tarjoilijan muistiin.
"Tekikös se lohikäärmeen petolainen tuhoja sun perheelles?" Tessa kysyi sitten. Hän oli ajatellut yrittävänsä nyhtää lisätietoja vasta hieman myöhemmin, mutta Saran kysyttyä yöpaikasta ja Kappen sopivasti ilmaannuttua korjaustyömaalta Tessa päättikin luikahtaa aihetta kohden heti.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by sade »

Sara nyökkäsi kuuliaisesti. ”Yritän alkaa opettelemaan nimiä.” Se ei olisi helppoa, mutta hän ainakin yrittäisi tehdä asiat, joita Tessa kehotti tekemään. Ehkä hän siten onnistuisi pitämään työnsä hiukan pidempään. Sara ei oikein tiennyt, miten olisi suhtautunut siihen, että Tessaa vaikuttivat kiinnostavan muutkin kuin työasiat hänessä. Se ei voinut olla hyvä merkki. Ehkä nainen etsi syytä erottaa Sara, kun oli nähnyt, ettei hän ehkä ollutkaan niin taitava kuin Lohikäärmeessä pitäisi olla. Yleensä toiset tarjoilijat olivat olleet melkeinpä ilahtuneita siitä, ettei Sara puhunut itsestään paljoa. Hän ei koskaan keskeyttänyt heidän kertomuksiaan omillaan ja oli aina valmis kuuntelemaan uuden jännittävän tarinan, koski se sitten poikaa, joka oli tavattu salaa kujalla tai edellisillan epäilyttäviä asiakkaita.

”Kiitos, mikä tahansa paikka sopii”, Sara sanoi. Yhden kesän hän oli joutunut nukkumaan tallissa, sillä mitään muuta paikkaa hänen työnantajallaan ei ollut antaa ja melkein mikä tahansa oli sitä parempi. Lupa käyttää huoneita oli enemmän kuin hän oli toivonut, vaikka luultavasti hänen kannattaisi nukkua keittiössä, ettei vahingossakaan tulisi unohtaneeksi siivousta. Todennäköisesti Sara ei kuitenkaan malttaisi pysyä poissa huoneista, ainakaan joka yö.

Ovesta tuli sisään mies, joka oli ympäriinsä pölyn peitossa. Mies oli käynyt Lohikäärmeessä ainakin yhden kerran aiemmin Saran ollessa vuorossa, silloinkin yhtä pölyisenä. Tessa kiirehti tarjoamaan miehelle olutta ja keittoa ja kertoi miehen poistuttua Saralle tämän työskentelevän torilla. Sara yritti painaa nimen mieleensä miettien samalla, että hänen täytyisi käydä torilla katsomassa korjaustöitä. Olisi kiinnostavaa nähdä, millainen keskustasta tulisi, kun se olisi valmis ja miten siellä työskentelevät pystyisivät korjaamaan isoja tuhoja.

Sara vilkaisi varovasti Tessaa tämän esittäessä taas kysymyksen, johon Sara olisi mieluummin ollut vastaamatta. Sopivasti tiskin viereisessä pöydässä eräs jo hyvään humalaan päässyt mies kaatoi tuoppinsa pitkin lattiaa, joten Sara nappasi nopeasti jo aiemmin käyttämänsä rätin ja lähti mielellään siivoamaan saadakseen aikaa miettiä. Hän ei ollut varma, mitä heidän vanhalle kodilleen oli käynyt, sillä ei ollut käynyt siellä puolella kaupunkia. Sara olisi kyllä halunnut, mutta viimeksi, kun hän oli käynyt lähistöllä, hänen äitinsä oli tehnyt hyvin selväksi, ettei halunnut nähdä Saraa siellä päin enää koskaan. Luultavasti talo oli kuitenkin säästynyt, sillä se ei ollut aivan ydinkeskustassa. Ehkä lohikäärme oli ollut hänen äidilleen oikea onnenpotku, sillä työmiesten vaatteita sai pyykätä jatkuvasti, eivätkä he usein tehneet sitä itse. Olettaen siis, ettei hänen äitinsä ollut päässyt parempiin töihin nyt, kun tällä ei ollut enää Saraa riesanaan. Huokaisten Sara työnsi sellaiset ajatukset pois mielestään. Hänellähän ei ollut enää perhettä.

Saatuaan juoman kuivattua lattialta, Sara palasi Tessan luokse. ”Lohikäärme? Ei, ei tehnyt”, hän sanoi ja pakottautui hymyilemään. Sara muistutti itseään, ettei valehdellut. Eihän lohikäärme ollut tehnyt mitään tuhoja hänelle itselleen. ”Näitkö lohikäärmeen silloin? Olen aina halunnut nähdä sellaisen, mutta tietenkin juuri silloin, kun sellainen olisi mahdollista, en ole paikalla näkemässä”, Sara höpötti.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by Kide »

Yhtä vikkelästi kuin Tessa oli tilanteen tarjouduttua hyökännyt selvittämään lisää uudesta tarjoilijastaan, karkasi tuo nuorukainen pöytää siivoamaan. Sattumaako, vai oliko hän näkevinään vilauksen helpotusta tytön kasvoilla?
Pian Sara palasi lyhyen vastauksensa kera. Tessa olisi toivonut kuulevansa jotain, mitä tahansa enemmän. Hänen kyltymätön uteliaisuutensa vain kasvoi, kun hän jäi ilman kunnollisia vastauksia. Se sai vain mielikuvituksen lentämään. Saran vastauksesta ei voinut päätellä kuin sen, että ilmeisesti Saralla oli perhe jossain Phoeben ulkopuolella. Tai jos perhettä olikin täällä, oliko tyttö syystä tai toisesta karkuteillä majapaikkaa tarvitessaan? Ajatuksen vilistivät harmaiden silmien takana, mutta omaksi vastauksekseen Tessa vain hymyili nyökäten. "Hyvä niin."
Itse lohikäärmettä kohtaan Sara osoitti sitäkin suurempaa mielenkiintoa ja puhua pulputti melkein silmät kiiluen. Tessan katse sen sijaan valahti tummemmaksi ja hymy kapeni. "Nähtiinhän me vilaus mun äitini kans, sataman suojista. Niin iso otus, että mää jo luulin aamusessa sienipiiraassa olleen jotain höpöä. Hävis yhtä äkkiä ku ilmestykin, mutta se tuho ei hävinny minnekään. Sen mää paljo paremmin muistanki, kun ite otuksen. Niin rakennusten kun asukkaittenki rauniot. Sinuna mää toivosin, etten koskaan näekään samanmoista otusta. Yksikin kerta oli liikaa." Tessa oli siirtänyt katseensa Sarasta tiskin yli ja tavernan läpi jonnekin kauas ja puisti nyt päätään kuin yrittäen karistaa inhottavan muistikuvan. Kuin tilauksesta kokin huudahdus keittiön puolelta kertoi tiskien olevan valmiit, ja Tessa viittoi Saraa mukanaan niitä noutamaan.
Heidän asetellessaan kuppeja alatiskille hymy oli jo palannut Tessan kasvoille ja harmaiden silmien katse kirkastunut. Se palasi jälleen toiseen nuorten miesten pöytäseurueista, joiden naurunremakka tärisytti Wanhan Lohikäärmeen sisuskaluja.
"Kerroppa mulle, mitä mieltä sää oot tuosta nuoresta porukasta", Tessa viittoi hienovaraisesti melkein kapakan keskellä yhden suurimman pöydän ympärillä istuvaan poikajoukkoon, joiden puhtaista pitkistä poninhännistä ja tyylikkäistä liiveistä näki, etteivät heidän isänsä pyöritelleet pieniä rahoja taskuissaan. Tessa tunnisti herra Biggen pojan pelkästään siitä, että hän oli isänsä nuori peilikuva. Osric, tummin nuorista miehistä, oli joskus kerskunut Tessalle isänsä maista, josta Tessa tiesi hänet yhdeksi herra Dah'valin pojista. Kolmea muuta Tessa ei tuntenut, mutta ei hänen tarvitsenutkaan tietääkseen asusta ja seurasta, että he kaikki elivät helppoa elämää perheensä rahoilla. Ja sen myötä katsoivat muita alaspäin.
"Ja entäs tosta toisesta porukasta, jota aiemmin kattelitkin?" Tessa puhui tarpeeksi hiljaa, jottei tämä keskustelu kantautunut kenenkään muun tietoon. Hänen tarkoittamassaan pienessä nurkkapöydässä istui tiiviisti kuuden nuorukaisen ryhmä, viisi poikaa ja heistä yhden sisko, Tessa tiesi, vaikka nuo sisarukset eivät toisiltaan näyttäneetkään. Kuka ties, heillä ei sama isä ollutkaan. Kynttilänvalo ei tehnyt tepposiaan nurkkapöydän suhteen, vaan kaikki olivat pukeutuneet tummaan ja yksinkertaiseen ja selvästi likaiseen vaatetukseen. Hoitamattomat, lyhyet hiuspehkot sojottivat kuin kuusi erivärisistä oksista kyhättyä linnunpesää, kun taas vaatteet olisivat sopineet paremmin variksenpelättämille kuin heidän ylleen.
Tämä testi antaisi Tessalle vastauksia moneen kysymykseen, toivottavasti Saran sitä edes huomaamatta. Tessa halusi tietää, mihin tämä nuori tyttö osasi kiinnittää huomiota. Samalla selviäisi, oliko tuo kuunnellut mistä pöydissä oli puhuttu. Osasiko Sara pistää näiden pöytien katseet merkille ja ymmärsikö hän mihin ne saattaisivat vielä johtaa, jos he eivät olisi tarkkana? Ehkä jopa heidän tarkkuudestaan huolimatta. Entä miten uusi tarjoilijatyttö siihen reagoisi?
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Työvoimaa

Post by sade »

Tessa ei onneksi kysellyt enempää hänen perheestään, vaan kertoi lohikäärmeestä. Jonka oli kuin olikin nähnyt. Sara yritti ottaa kasvoilleen myötätuntoisen ilmeen, mutta se oli vaikeaa, sillä lohikäärme oli liian kiinnostava, että tyttö olisi todella osannut surra rakennuksia. Hän nyökytteli Tessan sanoille, mutta ei vakuuttunut siitä, etteikö haluaisi nähdä lohikäärmettä. Olihan tuho kauheaa, mutta kaupunki oli sentään rakennettu lohikäärmeen päälle, joten ei otusta ainakaan täysin voinut syyttää. Saran pettymykseksi kokki huikkasi, että tiskejä voisi tulla hakemaan, eikä Tessa enää jatkanut aiheesta.

Heidän laittaessaan astioita paikalleen Tessa kysyi kahdesta pöytäseurueesta. Sara vilkaisi nopeasti naisen viittauksen suuntaan, vaikka olikin melko varma, keitä tarkoitettiin. Hän oli tarkoituksella pysytellyt hiukan kauempana meluisan joukon valtaamasta pöydästä, hoitanut vain asiansa, eikä jäänyt juttelemaan lähistölle. Ehkä Tessa oli huomannut sen ja kysyi siksi. Ei Sara heitä varsinaisesti tuntenut, mutta hän oli lapsena hakenut tai vienyt joidenkin taloille pyykkiä. Ja lapset laittoivat toisensa aina merkille, sen Sara oli kyllä huomannut. Kukaan ei välttämättä muistaisi häntä enää, eiväthän he enää olleet lapsia, mutta Sara oli mieluummin liian varovainen kuin tuli yhdistetyksi niihin aikoihin.

”En tiedä heistä jokaista, mutta kaikilla vaikuttaa olevan runsaasti rahaa käytössään. Vasemmanpuoleisin on Delvin, hänen perheensä asuu, tai siis asui, keskustan nurkalla. Tuo, joka puhuu kaikista kovimmalla äänellä on Nevis, hän on yhden kalastajan poika.” Sara rypisti otsaansa hieman. Oliko tämän perhe rikastunut? ”En muista nähneeni häntä aiemmin… tuollaisessa joukossa. Muiden nimiä en tiedä, mutta yksi taitaa olla jonkun maanomistajan poika ja kahta viimeistä en tunnista.” Sara ei oikein tiennyt, minkälaisia tietoja Tessa häneltä halusi. Hän ei ollut seurannut joukon puheita tarkemmin, koska paikalla oli ollut paljon mielenkiintoisempiakin asiakkaita. Tessa oli kysynyt hänen mielipidettään, mutta Sara ei uskaltanut olla täysin rehellinen, sillä ei ollut varma, millä lailla asiakkaita Lohikäärmeessä arvotettiin. Oli paikkoja, joissa painava rahapussi pyyhki pois kaikenlaisen käytöksen. ”He käyttävät rahaa, mutta eivät ole kovin mukavia kaikkia muita kohtaan”, Sara totesi.

”Nuo toiset taas viettävät aikaansa pääasiassa kaduilla”, Sara sanoi. ”En tiedä nimiä, mutta he liikkuvat yleensä yhdessä. Tosin heitä on tavallisesti kahdeksan, heidän kanssaan liikkuu vielä yksi poika ja nuorempi tyttö.” Hän ei tiennyt heistä kovin paljoa. Aiemmin hän oli jo sanonut Tessalle, kuka oli joukon riidanhaastaja. Muutkin kyllä osallistuisivat, jos he joutuisivat välienselvittelyyn, mutta eräs pojista tuntui olevan aina ensimmäisenä avaamassa suunsa tai antamassa nyrkkiensä puhua sen sijaan. ”Suurin osa heistä liikkui kaduilla jo silloin kun minä…” Sara napsautti suunsa kiinni, kun tajusi, mitä oli ollut sanomassa ja lisäsi nopeasti perään: ”Olin ensimmäistä kertaa tarjoilijana.”

”Mitä täällä muuten tehdään, jos jotain häiriöitä syntyy?” Sara jatkoi samaan hengenvetoon piilottaakseen lipsahduksensa. Sitä paitsi hänen olisi muutenkin pitänyt kysyä sitä, sillä nyt kun Tessa oli nostanut nuo kaksi porukkaa erikseen esille, Sarakin tajusi, että he eivät luoneet toisiinsa kovinkaan ystävällisiä silmäyksiä.
Locked