Re: Kuin kotona
Posted: Fri Apr 16, 2021 5:48 pm
"Nafi on ehdottomasti oppinut mihin tulta saa käyttää minun lähelläni", Nana vahvisti Crasburin ajatuksenjuoksua, vaikka mies näytti jälleen kerran juoksuttavan sitä lähinnä itselleen. "Hän aistii tunteita, joten luulen hänen oppineen mikä saa minut iloiseksi ja mikä taas surulliseksi tai jopa vihaiseksi. Kuitenkaan hän ei ole koskaan, ei edes pikkuruisena liskonpoikasena, syöksenyt tulta minua kohti, joten hän kai ymmärtää, että tuli on tarkoitettu vahingoittamaan. Mutta Nafi on myös oppinut, että joissain tilanteissa tulta saa silti käyttää, kuten kynttilän lähellä." Nana nosti kynttilän pöydältä merkitsevästi ja puhalsi sen nyt sammuksiin. Olihan tällainen pidemmän päälle talin tuhlausta. Ehkä Nafikaan ei enää pahastuisi.
"Kimalaisia?" Nana naurahti yllättyneenä. "Ei sen enempää kuin muitakaan hyönteisiä, ainakaan minun nähteni. Mutta Nafi käyttää harvoin tulta metsästäessään, ennemminkin hän tuntuu pitävän jahtaamisesta." Nana laski kynttilän takaisin alas ja nosti sen sijaan sormensa naputtamaan kevyesti alahuultaan kääntyen samalla katsomaan Nafia sivusilmällään, mietteliäänä. "Tietysti kyse voi olla siitä, että Nafin ei tarvitse saada saalista. Hän tietää saavansa ruokaa minulta. Mitä ruuan kypsyyteen tulee..." Nana jatkoi taas hieman naurua äänessään, "en usko sillä olevan merkitystä, ei ainakaan tälle ahmatille ole koskaan ollut." Haltia taputti kevyesti Nafin häntää, joka oli kiertynyt toisen olan kautta hänen kaulalleen. "Jos rämelisko, josta kirjassa kerrottiin, oli villi, ehkä se vain oli huomannut tehokkaimmaksi saalistuskeinoksi pökerryttää hyönteiset tulella", Nana vielä jatkoi pohdintaa katsoen taas Crasburia, odottaen näkisikö opettaja itse sitä mahdolliseksi.
"Muistatko kyseisen teoksen nimeä, jossa tällainen maininta on? Vai onko se osa samaa teosta, josta jo aiemmin puhuimmekin?"
Nanan ilme pehmeni ja keskustelun herättämä into syttyi takaisin hänen silmiinsä, kun Crasbur pohti rämeliskojen magiaa samanlaisena mahdollisuutena kuin muitakin teorioitaan. Hän painoi mieleensä kiinnostuneena Crasburin mainitsemat opettajat ja heidän kyvyn tuntea magiaa. Hän muisti isoäitinsä joskus puhuneen vastaavanlaisista aistimuksista, toisinaan magiaa ja toisinaan parantavaa voimaa kohtaan. Itse Nana ei kuitenkaan ollut koskaan jakanut isoäitinsä kokemuksia, hän oli aina vain aistinut Nafin jollain tapaa. Ja mitä todennäköisimmin myös lisko hänet.
"Luulen itsekin niin", Nana myötäili Crasburin viimeisiä pohdintoja. "Vähän samaan tapaan kuin mainitsemasi pitkä kokemus tai vain tarve oppia aistimaan magian hentoja virtauksia." Tai sitten toisilla heistä oli synnynnäistä taipumusta siihen, erityistä herkkyyttä magiaa kohtaan, mikä toisilta puuttui tai olisi vaatinut valtavasti harjoittelua.
"Ovatko molemmat opettajista, Shalheira ja Roshelo, koululla ja tavattavissa?" Nana kysyi. "Voisi olla mielenkiintoista koettaa, voivatko he aistia mitään Nafista." Toki se saattaisi vaatia erityistä tilannetta, tunsihan Nanakin Nafin vahvimmin silloin, kun oli itse heikoimmillaan. Sellaisen tilanteen järjestäminen taas olisi hankalaa, oikeastaan mahdotonta. Kunnolliseen uupumiseen tarvittavaa fyysistä ja psyykkistä stressiä olisi hankala luoda tai ainakaan siitä ei helposti saisi todellisuutta vastaavaa. Puhumattakaan siitä kuinka inhottavaa se olisi.
"Tai ylipäätään puhua heidän kanssaan siitä, miten he aistivat magian", Nana päätyi lisäämään. "Isoäitini puhui joskus sellaisista tuntemuksista, mutta en koskaan ymmärtänyt kysyä tarkemmin." Haltian äänessä kuului ripaus kaihoa ja pettymystä. Kuinka monta asiaa olikaan jäänyt kysymättä tai sanomatta, kun ne eivät sillä hetkellä olleet tuntuneet tärkeiltä. Usein liian yllättäen oli myöhäistä.
"Kimalaisia?" Nana naurahti yllättyneenä. "Ei sen enempää kuin muitakaan hyönteisiä, ainakaan minun nähteni. Mutta Nafi käyttää harvoin tulta metsästäessään, ennemminkin hän tuntuu pitävän jahtaamisesta." Nana laski kynttilän takaisin alas ja nosti sen sijaan sormensa naputtamaan kevyesti alahuultaan kääntyen samalla katsomaan Nafia sivusilmällään, mietteliäänä. "Tietysti kyse voi olla siitä, että Nafin ei tarvitse saada saalista. Hän tietää saavansa ruokaa minulta. Mitä ruuan kypsyyteen tulee..." Nana jatkoi taas hieman naurua äänessään, "en usko sillä olevan merkitystä, ei ainakaan tälle ahmatille ole koskaan ollut." Haltia taputti kevyesti Nafin häntää, joka oli kiertynyt toisen olan kautta hänen kaulalleen. "Jos rämelisko, josta kirjassa kerrottiin, oli villi, ehkä se vain oli huomannut tehokkaimmaksi saalistuskeinoksi pökerryttää hyönteiset tulella", Nana vielä jatkoi pohdintaa katsoen taas Crasburia, odottaen näkisikö opettaja itse sitä mahdolliseksi.
"Muistatko kyseisen teoksen nimeä, jossa tällainen maininta on? Vai onko se osa samaa teosta, josta jo aiemmin puhuimmekin?"
Nanan ilme pehmeni ja keskustelun herättämä into syttyi takaisin hänen silmiinsä, kun Crasbur pohti rämeliskojen magiaa samanlaisena mahdollisuutena kuin muitakin teorioitaan. Hän painoi mieleensä kiinnostuneena Crasburin mainitsemat opettajat ja heidän kyvyn tuntea magiaa. Hän muisti isoäitinsä joskus puhuneen vastaavanlaisista aistimuksista, toisinaan magiaa ja toisinaan parantavaa voimaa kohtaan. Itse Nana ei kuitenkaan ollut koskaan jakanut isoäitinsä kokemuksia, hän oli aina vain aistinut Nafin jollain tapaa. Ja mitä todennäköisimmin myös lisko hänet.
"Luulen itsekin niin", Nana myötäili Crasburin viimeisiä pohdintoja. "Vähän samaan tapaan kuin mainitsemasi pitkä kokemus tai vain tarve oppia aistimaan magian hentoja virtauksia." Tai sitten toisilla heistä oli synnynnäistä taipumusta siihen, erityistä herkkyyttä magiaa kohtaan, mikä toisilta puuttui tai olisi vaatinut valtavasti harjoittelua.
"Ovatko molemmat opettajista, Shalheira ja Roshelo, koululla ja tavattavissa?" Nana kysyi. "Voisi olla mielenkiintoista koettaa, voivatko he aistia mitään Nafista." Toki se saattaisi vaatia erityistä tilannetta, tunsihan Nanakin Nafin vahvimmin silloin, kun oli itse heikoimmillaan. Sellaisen tilanteen järjestäminen taas olisi hankalaa, oikeastaan mahdotonta. Kunnolliseen uupumiseen tarvittavaa fyysistä ja psyykkistä stressiä olisi hankala luoda tai ainakaan siitä ei helposti saisi todellisuutta vastaavaa. Puhumattakaan siitä kuinka inhottavaa se olisi.
"Tai ylipäätään puhua heidän kanssaan siitä, miten he aistivat magian", Nana päätyi lisäämään. "Isoäitini puhui joskus sellaisista tuntemuksista, mutta en koskaan ymmärtänyt kysyä tarkemmin." Haltian äänessä kuului ripaus kaihoa ja pettymystä. Kuinka monta asiaa olikaan jäänyt kysymättä tai sanomatta, kun ne eivät sillä hetkellä olleet tuntuneet tärkeiltä. Usein liian yllättäen oli myöhäistä.