Räjähdyspisteessä

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Kide »

Tämä kapteeni näytti tietävän asiansa, Achardin oli myönnettävä. Kenties kokemuksesta?
Achardille oli tämän vuoden alussa myönnetty paljonkin oikeuksia, joista kaikkia hän tuskin vielä itsekään muisti. Ja velvollisuuksia, joista kurjimpiin kuului korkea-arvoisten aseman huomiointi. Vaan osittain heidän varoillaan tämä laitos pyörikin, joten sille ei mahtanut mitään. Ehkä hänenkin olisi vain aika ottaa siitä oma hyötynsä.
Lievä yllättyneisyys ehti livahtaa Achardin kasvoille Rayashin ladellessa molempien turhiksi tietämiä kehuja. Yleensä paremmassa asemassa olevat tyytyivät uhkailemaan, jos halusivat painottaa sanomisiaan. Kapteeni Doultburilta sentään näytti löytyvän käytöstapojakin.
"Ymmärrän hyvin, oikein hyvin", Achard vastasi ilmeensä korjattuaan. "Katsotaanpa." Hän siirtyi viereisen hyllyn puoleen ja sormeili hetken kirjojen selkämyksiä. Valtava hyllykkö oli niin täynnä toinen toistaan paksumpia niteitä ja kansioita, että sen tasot olivat keskeltä aavistuksen notkollaan. Lopulta komentaja löysi etsimänsä, puolentoista nyrkin levyisen nahkakantisen nidoksen ja nosti sen pöydälle pölyisen tumahduksen kera. Patinoitunut nahka ja siitä huonosti erottuvat merkit kertoivat tarpeellisen opuksen iästä.
"Kuten totesinkin, herra Narwen pienine rikkeineen on vapaa kolmen kultarahan sakon maksettuaan tai muun tahon sen maksaessa", Achard toisti sisällysluetteloa selatessaan. "Mitä neiti Cabraan tulee, hänen rikkeensä ovat hieman erikoislaatuisempia. Kun koko tapahtumasarja lasketaan yhteen, huomioiden yhteistyö herra Virqenin toimien kanssa, vapautusta vastaan tulisi asettaa kymmenen kultarahan sakko." Achard oli ilmeisesti löytänyt etsimänsä viitteen, mutta sivujen kääntämisen sijaan siirsi huomionsa Rayashiin. "Tällöin tietoja ei tarvitse toimittaa syyttäjälle, mutta kirjaus niistä meidän arkistoihimme tulee. Kun kyseessä on tämänkaltainen tapahtuma, ymmärrän hyvin, etteivät tällaiset merkinnät ole erityisen miellyttäviä." Achardin katseessa näkyi nyt suoraa laskelmointia. "Uskon, että voimme säästää kirjanpitäjämme yhdeltä ylimääräiseltä työltä, jos sakkoon lisätään viisi deneä." Achard katsoi Rayashia odottavasti. Hän uskoi, että he voisivat tässä asiassa päästä mukavaan sopuun. Ja hänen vaimonsa, joka oli kiukutellut hänelle jo monta päivää ties mistä turhasta, saattaisi rauhoittua uuden kaulakorun myötä.

Kun asia oli sovittu, Achard kääntyi takaisin kirjansa puoleen. Hän muisteli, että Virqenin nimi oli mainittu vartijoiden kesken hänen historiansa takia, ja se saattaisi mutkistaa asioita. Achard selasi kirjan viimeisiä sivuja hetken, kunnes pysähtyi pöydän toiseltakin puolen luettavissa olevan otsikon alle: Virqen.
"Eldrin Virqenin osalta tilanne onkin hieman eri. Kuten täältä näemme", Achard osoitti sivua heidän edessään, "hänellä on historiaa. Hänet on vapautettu kovista syytöksistä samaan tapaan aiemminkin lupauksella, ettei vastaava tule toistumaan. Teidän toimesta silloinkin, näemmä." Achard nosti katseensa Rayashiin ja yskäisi.
"Niin, tietysti meidän on silti mahdollista sopia sakoista, joilla herra Virqen vapautuu jälleen. Lisäehtoja kun aiempaan vapautukseen ei tarkemmin oltu kirjattu tämän varalle. Mutta teidän, arvon Kapteeni, tulisi jälleen taata Eldrin Virqenin lainkuuliaisuus." Achardin katse odotti Rayashin hyväksyntää. "Ja sille asialle ei rahakaan mahda mitään, että tämän rikkeen myötä joudumme muuttamaan merkintöjä." Achard huokaisi kuin kerätäkseen voimia tulevaan koitokseen.
"Jotta herra Virqen on mahdollista vapauttaa uudelleen, joudumme myös tiukentamaan sopimuksen ehtoja. Jatkossa – ja uskokaa pois, toivon kovasti ettei niin kävisi – jos herra Virqen joutuu vielä huostaamme yhtä vakavista syytöksistä, sakkoja ei määrätä pelkästään hänestä vaan myös teistä, Kapteeni Doultbur. Herra Virqenin rikokset tullaan jatkossa lukemaan osittain teidän vastuullenne, sikäli kuin jälleen vannotte hänen puolestaan." Achard katsoi Rayashia varovaisesti ennen kuin lisäsi: "Oletteko valmis kolmenkymmenen kultarahan sakkoon ja uusiin ehtoihin Eldrin Virqenin vapautusta koskien, arvon Kapteeni?"
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Tinanja »

Rayashin katse seurasi Ackardin tekemisiä ja erityisesti sitä, miten hitaasti, kuin esitellen sitä kirjanpidon rivistiöä ennen kuin tarttui oikeaan, paksuun kirjaan. Tuosta tulisi vielä hyvä tässä, ja politiikassa, kunhan vähän vielä saisi kokemuksen ja iän tuomaa arvovaltaa. Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni suoristi selkäänsä katsoessaan, miten se paksu opus osui pöytään ja Ackard alkoi etsimään sisällysluettelosta oikeaa kohtaa. Rayashin ilme koveni vähän tämän kuullessa kommentin Narwenin rikkeistä, ja sitä seuraavan sakon Mirayan tekemisistä. Mies ei pitänyt siitä, miten hänen tyttärestään jäisi tänne pysyvä merkintä, mutta… hän ei aikonut päästää tätä syyttäjälle asti - sitten se olisi kaupunginkin kirjoissa. Täältä se voisi joskus vielä kadotakin… vahingossa.

Kapteeni ei sanonut mitään, mutta nyökkäsi lyhyesti Narwenin ja Mirayan osalta.
“Rikoksista on maksettava jokin hinta, ja mikäli se jää tänne kansien väliin, se on parempi kuin syyttäjän pöytä ja arkistot”, Rayash totesi kuivasti, ja kurottautui ottamaan rahapussukastaan ensin kolme kultakolikkoa, ja sitten laski seuraavasta kourallisestaan omaan pinoonsa kymmenen kultarahaa. Hän halusi saada tämän hoidettua mahdollisimman nopeasti, ja mahdollisimman hiljaa. Mitä vähemmän aikaa hän viettäisi täällä, sitä vähemmän juoruilla olisi aikaa juurtua paikalleen. Mutta samalla, hänen itsevarma, suoraselkäinen olemuksensa ja sisimpänsä kieltämättä nautti tästä auktoriteetin käytöstä.
Kun Rayash kuuli vielä Ackartin kommentin viidestä kultarahasta sakon päälle, kapteenin huulille levisi pieni hymy.
“Kuten sanoin, nuorena tuollaisen aseman saavuttaminen on hyvin ansiokkaan työn tulosta”, totesi Rayash ja laski vielä rahapussukastaan omaan pinoonsa viisi ylimääräistä kultarahaa Mirayan sakon vierelle. Ackart oli vielä lahjakkaampi tässä kuin hän oli uskonut. Rayash tiesi kyllä tasan tarkkaan, ettei hän voinut tinkiä tässä tilanteessa, vaikka miten olisi halunnut. Eikä raha ollut ongelma, kiitos niiden… kirjanpitoon piilotettujen lisätoimien. Kapteeni olisi kyllä keksinyt paljon muutakin käyttöä rahoilleen kuin maksaa kirjanpitäjänsä ja parhaan ystävänsä aiheuttamia sakkoja Drienellä.

Rayashin ilme näytti hyvin auktoriteettisen etäiseltä ja luotansatyöntävältä Ackardin kääntäessä keskustelun viimein Eldriniin. Rayash oli kiusallisen tietoinen miehen menneisyydestä, ja siitä miksi tämä oli alunperinkään päätynyt vankilaan - ja historia tuntui nyt vain toistavan itseään. Hänen kasvoiltaan oli vaikea lukea mitään, kun hän kuunteli Ackardin sanoja, mutta mielessään miehellä oli lähinnä pettymys sen syvän ärtymyksen ja lähes vihan takana - hän olisi voinut käyttää päivänsä ihan muuhunkin. Sen auktoriteettiasemassa olemisesta mies kyllä piti, mutta tämä aihe oli liian lähelle osuva, liian syvä, että hän olisi voinut pitää siitä enää. Ei nyt, kun puhuttiin konkreettisista asioista, tuomioista ja siitä, että hänen päänsä olisi pian myös tuolla samalla pölkyllä. Hän ei tiennyt, mikä tilanne oli tähän johtanut, ja miksi tilanne oli kärjistynyt - ehkä tällä talven viettämisellä täällä oli osansa asiassa tavalla tai toisella? Mies katsoi kuitenkin sivua sanaakaan vielä sanomatta.

“Tiedät varmasti, mitä tämä tarkoittaa herra Virqenin osalta, mikäli tämä päätyy syyttäjälle asti”, Rayash huomautti viimein kuivasti, eikä saanut sitä neutraalin auktoriteettista sävyään takaisin ainakaan tuohon toteamukseen. Sanat eivät varsinaisesti olleet hyväksyviä, mutta ne eivät myöskään kieltäytyneet Ackardin ilmoittamista ehdoista. Rayashin mielessä kuitenkin ehtojen sijaan pyörivät lähinnä ne skenaariot, jotka Eldriniä odottaisivat. Parhaimmassa tapauksessa Eldrin saisi pitkän vankituomion, huonoimmassa tapauksessa historiansa vuoksi tuo todennäköisesti hirtettäisiin esimerkkinä kaikille ja vahvistamassa ennakkoluuloja magiaa kohtaan entisestään. Oli hyvä tuuri, että miehellä oli käteistä mukana merkittävä summa, sillä hän oli ollut matkalla sopimaan joistain Lohikäärmeen korjauksiin liittyvistä yksityiskohdista ja lisäpyynnöistä. Se saisi selkeästi odottaa vielä, kapteeni ajatteli ja irrotti rahapussukkansa vyöltään, ja alkoi hitain, varmoin liikkein laskea rahoja pöydälle aiempien kolikoiden vierelle. Tuo lisäsi vielä yhden ylimääräisen kultakolikon sen Mirayan sakon vieressä olevan viiden kultarahan pinoon.
“Oletan, että voitte vapauttaa kaikki kolme samantien?” tuo kysyi sitten tarjoten hiljaisen hyväksyntänsä ehdoille, joita tuo Ackard oli ladellut. Ne olivat turhia ja tämä olisi hänen maineelleen riski. Mutta se oli riski, joka oli otettava mikäli hän haluaisi saada Eldrinin vankilasta ulos ja tuon kirjanpidon pois syyttäjän pöydältä. Hänenkään valtansa tässä tilanteessa ei riittäisi saamaan Eldriniä ulos - tuo vartija oli oikeassa, ja tiesi sen ihan yhtä hyvin kuin Rayashkin.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Kide »

Kapteeni Rayash Doultbur laski kynttilänvalossa syvän oranssinkultaisena kimaltavia kolikoita pöydälle yksi toisensa perään. Mies maksoi molemmasta syytetystä pyydetyn summan mukisematta ja pysyi tähän rahamäärään ja syytösten pinoon nähden hämmästyttävän rauhallisena. Kapteeni olisi kai maksanut enemmänkin, olihan kyse osaltaan hänen maineestaan, mutta Achard ei ollut sydämeltään vielä niin musta, että olisi käyttänyt tilannetta pidemmälle hyväkseen. Neiti Cabran tietojen hävittäminen jäisi hänen tehtäväkseen ja siitä hän halusi hyvityksen, mutta muutoin hän pysyi virallisissa summissa. Niin viralliseksi kuin tätä toimintaa oli varaa kutsua.

"Tiedän varsin hyvin, mutta onneksi tämä korvauksesi takaa sen, että me käsittelemme hänen uudet merkintänsä täällä ja ne jäävät vain meidän arkistoihimme", Achard antoi lupauksensa Rayashin huomautuksen jälkeen. Kapteeni ei antanut sanallista lupaustaan, mutta viimeinen kolikoiden pino teki sen hänen puolestaan. Rayash hyväksyi uuden sopimuksen – hänen täytyi tosissaan pitää työntekijöistään, erityisesti Eldrinistä – ja poikkeuksellisesti Achard päätti hoitaa tämän kirjanpidon itse. Jaflinilla oli usein liikaa kysymyksiä, vaikka hänen vuosikymmenten kokemuksellaan luulisi jo ymmärtävän kuinka asiat täällä pyörivät.
Joku olisi voinut sanoa, että ylintä valtaa piti raha, eikä se joku olisi ollut väärässä.
Achard istui alas ja kaivoi esiin paperia ja kirjoitusvälineet Rayashin laskiessa rahoja pöydälle. Achard luotti siihen, ettei hänen tässä tilanteessa tarvitsisi tarkistaa summaa. Hän alkoi raapustaa selontekoa uusista ehdoista koskien Eldrin Virqenin vapautusta, kaatoi päälle kuivatusjauheen ja ravisteli sen pois ennen kuin ojensi dokumentin pöydän toiselle puolen Rayashille. Hän työnsi myös mustepullon sulkakynineen lähemmäs.
"He ovat vapaita lähtemään", Achard vastasi. "Mutta kuten sanoin, ehdot ovat muuttuneet ja tällä kertaa tarvitsen myös kirjallisen hyväksynnän sopimuksen uudelta osapuolelta." Komentaja osoitti katseellaan paperia. Rayashin olalla istuva lintu näytti niin ikään kääntävän katseensa paperiin kuin se olisi ollut myrkkyä. Vaara. Tuon siivekkään pistävät mustat silmät tuntuivat Achardista inhottavilta. Ne saivat linnun näyttämään siltä kuin se olisi ymmärtänyt enemmän kuin lajilleen oli tyypillistä.

"Pyydän alaiseni vapauttamaan heidät heti", Achard lupasi allekirjoituksen saatuaan. "Haluatteko mennä mukaan, Kapteeni Doultbur?"
Achard kutsui Kahgalia, joka oli ennen sakoista sopimista siirtynyt kuuliaisesti toimiston ulkopuolelle tietäen, ettei tuleva keskustelu kuulunut pelkälle vanginvartijalle. Lisäksi oli aina parempi toimia ennen kuin jouduttiin käskemään.
"Kaikki kolmeko, herra Komentaja?" Kahgal vielä varmisti huoneessa saamaansa käskyä epäuskoisena.
"Pesuako korvasi tarvitsevat? He kaikki", Achard vastasi päästäen ensimmäistä kertaa tunteita ääneensä. Kahgalin reaktio paljasti kuinka paljon tätä jälkikäteen ilmeteltäisiin ja se ärsytti Achardia jo valmiiksi. Hän ei halunnut selitellä tekojaan, ei sellaisen pitänyt olla tarpeen komentajalle, mutta silti hän tiesi joutuvansa siihen.
"Selvä, herra Komentaja", Kahgal vastasi oitis ja teki kunniaa ylemmälleen ennen kuin siirtyi ovelle odottamaan mikäli Rayash seuraisi häntä.
"Sanoisin tapaamisiin, mutta sitä tuskin kumpikaan toivomme. Hyvää päivänjatkoa siis, Kapteeni", Achard hyvästeli Rayashin ennen kuin siirsi huomionsa takaisin kirjanpitoon.

*

Minuutit olivat muuttuneet Mirayan mielestä tunneiksi. Aika tuntui koko selliosastolla liikkuvan kituvan hitaasti eteenpäin kuin kaikki olisivat odottaneet mihin tämä yllättävä päivä päättyisi. Vain Tryg näytti keskittyvän pelkästään itseensä, tai pikemminkin palaneisiin partahaituviinsa. Hän oli painunut kauimmaiseen nurkkaan kun taas muut supisivat keskenään ja loivat odottavia katseita ovelle.
Eldrin näytti siltä, ettei halunnut tulla häirityksi, mutta silti Miraya kyykistyi uudelleen heidät erottavien kalterien viereen. Näiden kylmien rautatankojen lisäksi heitä tuntui nyt erottavan ylitsepääsemätön muuri, vaikka se näkymätön olikin.
"Voiko Ray onnistua?" hän kysyi hiljaa, vaikka ei uskaltanutkaan toivoa vastausta. Hän ei katsonut suoraan Eldriniin vaan hänen ohitseen ovien suuntaan, vaikka ei kunnolla täältä sinne nähnytkään. "Kiitos, Eldrin. Taas", Miraya lisäsi vielä hiljempaa. Hän ei edelleenkään uskaltanut katsoa mieheen suoraan.

Hetken päästä yhteissellistä kuuluva kahina sai Mirayan kääntymään säpsähtäen. Äänen aiheutti seisomaan noussut Narweniksi kutsuttu mies, joka lähti lähestymään Mirayaa.
"Sopiiko tähän istua?" mies kysyi hieman karhealla äänellään muutaman jalan päähän pysähdyttyään aivan kuin he olisivat olleet hienossa ravintolassa haisevan sellin sijaan. Miraya tyytyi nyökkäämään.
"Sinä olet siis Rayashin työntekijä", mies totesi odottamatta vastausta. "Jospa voimme odottaa kapteenin paluuta yhdessä." Narwen istui soveliaan matkan päähän Mirayasta ja käänsi katseensa vastapäiseen seinään. Hän oli asiaa hetken punnittuaan todennut, että parempi näin kuin jonkun muun vielä pyrkivän tuon nuoren naisen lähelle. Ehkä hän tällä tavoin saattoi maksaa Rayashille hieman takaisin hänen yllättävää ystävällisyyttään.
"Minä ja kapteeni olemme vanhoja tuttuja. Vuosien ja vuosien takaa, liian monen että edes pysyisin laskuissa mukana, mutta sellainen herrasmies kuin Rayash on, niin nähtävästi hän päätti muistaa vielä vanhaa ystäväänsä." Narwen piti katseensa edessään ja näytti muistelevan jotain. Hän oli hetken hiljaa ennen kuin hymähti itsekseen. "Kuinka eri suuntiin sitä elämä saattaakaan meitä heitellä", hän näytti puhuvan yhtä paljon itselleen kuin Mirayalle. Vaikka mies selvästi mietti heidän hyvin erilaisia tilanteitaan Rayashin kanssa, ei hänen äänessään kuulunut katkeruutta. Narwen oli hyväksynyt omat valintansa ja mihin ne vuosien saatossa hänet olivat kuljettaneet. Hän oli yrittänyt päästä helpolla ja sai edelleen maksaa siitä. Rayash sen sijaan oli paiskinut töitä paljon kovemmin kuin moni muu ja sai nyt nauttia sen tuotoista.

Miraya ei tiennyt mitä olisi ajatellut Narwenista, mutta antoi miehen tulla luokseen luottaen siihen tietoon, että tuo oli Rayashin tuttuja. Parempi hän kuin kukaan muu ja ehkä Narwenin läheisyys pitäisi muut loitolla. Vaikka Eldrinin tempun jälkeen siitä ei ollut näyttänyt olevan huolenaihetta.
Yllättäen Miraya sai huomata, että miehen tavanomainen juttelu oli jollain tapaa rauhoittavaa. Se vei hetkeksi ajatukset pois kaikesta muusta.
"Olitko sinäkin merimies?" Miraya intoutui kysymään.
"Merimies, satamamies, työmies. Olen ollut paljonkin", Narwen naurahti. "Varas ja juoppokin, mitäpä tuota kieltämään." Narwen vilkaisi taakseen Eldriniä. Hän tiesi maagikosta melko vähän, enimmäkseen huhupuheita, vaan niitähän oli aikoinaan riittänyt.
"Tunsimme Rayashin kanssa, kun olimme vielä pojannulikoita", Narwen kertoi kääntyen taas katsomaan seinää, piirtelemään muistojaan sen pintaan. "Pidin erityisesti siitä, että sukunimestään huolimatta hän oli kuin me muut. Itse asiassa hän oli meistä ahkerin, vaikka pelkkä nimi olisi riittänyt tekemään kaikesta hänelle helpompaa."
Miraya katseli ja kuunteli Narwenia kiinnostuneena. Oli aina yhtä kiehtovaa kuulla tarinoita omasta isästään eri suista, eri näkökulmista. Hetkeksi Mirayan onnistui jopa unohtaa missä hän oli.
"Työskentelimme samalla laivalla hetken aikaa. Voi pojat, ne olivat hyviä aikoja." Narwen hymyili muistikuvilleen ja sai Mirayankin hymyilemään. "Päivät töissä ja illat juottoloissa. Heh. Kyllähän se oli lystiä, kun Rayash veti naisiakin puoleensa loputtomasti ja meille muillekin asti."
Miraya käänsi katseensa hetkeksi pidätellessään naurua. Mikä siunaus olikaan, ettei Narwen tiennyt kuka Miraya todella oli, muuten tämä kaikki olisi jäänyt häneltä kuulematta.
"Mokomakin komea retkale. Hänelle olisi riittänyt uutta seuralaista joka illaksi ja silti yhtäkkiä päätti tyytyä yhteen ainoaan." Narwenin sanat saivat Mirayan hymyn kapenemaan ja hän kääntyi haukkamaisesti takaisin miehen puoleen.
"Olihan se kikkarapää viehättävä ja melkoinen tanssija, vaan ei sitä meistä kukaan ymmärtänyt miten Rayash hänen kanssaan kaikki illat viihtyi. No me muut kuitenkin jatkoimme samalla tavalla, aijai..." Narwen jatkoi rupatteluaan, mutta Miraya ei enää kuunnellut loppuja. Hän oli lähes varma, että Narwen oli juuri puhunut hänen äidistään, eikä tiennyt mitä ajatella. Oli vaikea kuvitella kuinka rakastuneita hänen vanhempansa olivat olleetkaan. Varsinkin Celianin näyttäessä nykyään herättävän Rayashissa pelkkää vihaa.
Narwen oli jatkanut tarinaansa, mutta meni hetki ennen kuin se taas herätti Mirayan ajatuksistaan. "... se naikkonen hävisi jonnekin."
Miraya puri huultaan ettei olisi puolustanut äitiään ääneen. Hän yllättyi itsekin kuinka paljon Narwenin sanavalinta satutti.
"Sen jälkeenpä en enää Rayashia niin paljoa nähnytkään. Työt veivät meidät eri suuntiin sinä kesänä, mutta vaihdoimme kuulumisia aina silloin tällöin kun satuimme näkemään." Tällä kertaa Narwen uppoutui ajatuksiinsa. Jälleen hän päätti, että olisi aika heittää pullo kädestä ja tarttua vaikka vasaraan. Ehkä tällä kertaa, Rayashin nähneenä ja kenties miehen avustamana pois tyrmistä pääsevänä, hän onnistuisi pitämään päätöksestään kiinni.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Tinanja »

Muste allekirjoituksen johdosta tuntui tuoksuvan Rayashin nenässä edelleen miehen astellessa Kahgaliksi kutsutun vartijan perässä takaisin tyrmiä kohden. Mies oli järjestellyt kasvoilleen jälleen sen ilmeettömän, auktoriteettisen kuorensa, vaikka mielessään tämä oli siirtymässä kovaa vauhtia kauemmas tilanteesta: hän halusi allekirjoituksensa, Eldrinin vapautuksen ehdot ja merkinnän Mirayan rikoksesta pyyhittyä kokonaan vartioston kirjanpidosta ja papereista - ja mielellään myös tuon Ackardin mielestä. Ne harjoitellut, koukeroiset kirjaimet, jotka olivat muodostaneet hänen nimensä paperille olivat jäänete varmaan ikuisiksi ajoiksi miehen mieleen. Tämä nielaisi hiljaa, ja suoristi selkäänsä vähän - tämä hetki ei olisi aika kiroilla tapahtumia, vaan se olisi tehtävä myöhemmin. Rayashin sävy, kun hän oli toivottanut Ackardille hyvää päivänjatkoa, oli ollut asiallisen viileä, aivan kuten hänen koko olemuksensa. Nyt kävellessään ulos huoneesta kapteeni tunsi, miten kevyeksi hänen rahapussinsa oli muuttunut viimeisten minuuttien aikana, ja miten kovilta hänen, ja edellään astelevan Kahgalin askeleet kuulostivat. Miten tunkkaiselta tuo tyrmä tuntuikaan toimiston puun, paperin ja lamppuöljyn tuoksun jälkeen.

Rayash jäi seisomaan käytävälle, jota sellit reunustivat, ja miehen katse seurasi tarkasti Kahgalin toimia. Vartija astui ensin selliin, johon Eldrin oli majoitettu ja vapautti miehen kahleista, patisteli tämän sitten vielä käytävälle ennen kuin lukitsi sellin uudelleen. Seuraavaksi tämä viittoi Mirayan ja Narwenin astumaan sellistä ulos. Sanaakaan sanomatta Rayash riisui paksun viittansa ja heilautti sen Mirayan harteille heti, kun nainen oli riittävän lähellä. Kapteeni vain nyökkäsi lyhyesti Kahgaliksi kutsutulle vartijalle ennen kuin lähti Eldrinin, Mirayan ja Narwenin kannoilla ulos vartioston rakennuksesta ja kauas selleistä.
Ulkoilman kirpeys sai kapteenin vähän värähtämään - Mirayalla oli hänen viittansa, niin mereltä sisämaahan puhaltava tuuli tuntui normaaliakin pistävämmältä kapteenin iholla, tunkeutuessaan miehen vaatteiden lävitse. Kadun kivetys tuntui normaaliakin kovemmalta saappaiden alla pitkien askelten johdattaessa Rayashia suoraan keskustaa, ja suoraan hänen kartanoaan kohden. Miehen sisällä myrskysi, mutta sitä oli vaikea nähdä ilmeettömästä, jopa kylmästä ilmeestä, jonka tämä oli kasvoilleen taiteillut.

“Narwen”, Rayash pysähtyi parin korttelin päähän vartioston rakennuksesta ja otti rahapussukastaan muutaman kolikon, jotka ojensi miehelle. “Jos tarvitset työtä, niin miehistö asuu tällä hetkellä sataman pohjoislaidalla… Uskon, että sinullekin löytyy tekemistä sieltä. Kysy Saryaa ja sano, että minä lähetin sinut sinne”, Rayash jatkoi sitten, ja pieni, lämmin hymy nousi tuon muutoin tänään niin ilmeettömille kasvoille. Muutaman sanan Rayashin kanssa vielä vaihdettuaan Narwen hymyili leveästi puolihampaatonta hymyään piilottaesaan kolikot housuntaskuunsa. Mies lähti kohti sataman pohjoisosia, ripeästi, ja hänestä tuntui ettei hän ollut vieläkään riittänyt Rayashia riittävästi sanoistaan huolimatta.

Eldrin ei ollut sanonut mitään koko sen matkan aikana, ja oli tehnyt vain tasan sen, mitä vartija tai Rayash oli ohjeistanut: astunut ulos sellistä, kävellyt ulos, ja kadulle. Mies oli seurannut pää painettuna kapteenia, joka kantoi aina yhtä ylväästi itsensä kaupungin kaduilla. Maagikko ei halunnut tietää, miten Rayash suhtautui tähän, miten paljon mies oli kuullut jo, ja miten tämä reagoisi siihen. Miten heidän ystävyytensä kestäisi jälleen tämänkaltaisen katastrofin? Miten Eldrin saattaisi koskaan maksaa takaisin Rayashille tätä? Nyt hän oli vielä vetänyt tähän kaikkeen mukaan kapteenin itsensä tyttären.

Rayash ei viitsinyt edes potkaista kenkiä jaloistaan, kun astui sisälle kartanoonsa ja asteli vähän pidemmälle.
“Minä olen erittäin pettynyt teihin molempiin”, Rayash totesi hiljaa molemmille vuoronperään sekä Eldriniä että Mirayaa katsoen arvioiden päästä varpaisiin. Kapteeni risti kätensä rintakehälleen puuskaan vähän turhan mielenosoituksellisesti, mutta hän koki, että hänellä oli siihen oikeus. Hän oli käyttänyt pienen omaisuuden molempien ulos vankilasta maksamiseen. Rahasta huolimatta noista oli jäänyt merkittäviä (myös kapteenia mahdollisesti häiritseviä) merkintöjä kirjanpitoon, ja se… se oli noiden kahden syytä. Kaksikolla olisi parempi olla hyvä selitys tälle.

Eldrin ei vastannut mitään, mutta miehen katse oli tiukasti lattiassa ja tämä seisoi siinä seinän vieressä, uskaltamatta edes vilkaista Rayashiin. Satunnaiset vangit eivät häntä pelottaneet, mutta Rayash osaisi halutessaan loukata häntä sanoillaan enemmän kuin oikeastaan kukaan muu osaisi. Sitä paitsi - Lohikäärme oli hänen elantonsa, pakopaikkansa ja Rayash hänen vanhin, pitkäaikaisin ystävänsä, ja maagikolla ei ollut mitään halua muuttaa tätä mihinkään. Sitä paitsi, hän oli vannonut aiemmin Rayashille, ettei tekisi tälläistä, ei Drienellä varsinkaan. Mutta Mirayan tähden Eldrin oli valmis ottamaan tälläisen riskin - tapahtuisi tässä mitä tahansa, hän seisoisi päätöksensä takana.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Kide »

Tyrmien pääovi narisi auki. Sen ääni kaikui pahaenteisesti pitkällä käytävällä. Miraya pomppasi pystyyn Narwenin viereltä, miehen seuratessa esimerkkiä, mutta paljon hitaammin. Kaksien saappaiden äänet paljastuivat vartijaksi ja Rayashiksi, jonka ilmeestä ei jälleen kerran voinut päätellä mitään. Vai oliko kapteenin ilme niin synkkä ja jäykkä, koska hän ei saanut heitä vapaaksi? Mitä jos he joutuisivat jäämään tänne? Tai jos Eldrin jäisi tänne, selviäisikö hän tulevasta syytteenluvusta? Mirayan syke nousi lyönti lyönniltä ja hän tunsi sydämensä iskut rintansa läpi, kaulassaan ja korvissaan asti. Nouseva paniikki tuntui tulppana hänen kurkussaan, kun hän odotti miesten lähestyvän. Narwen kai huomasi sen laskiessaan hyvin varovasti ja niin lohduttavasti kuin osasi kätensä Mirayan olkapäälle. Miraya itse ei edes huomannut miehen elettä, vaan keskittyi tuijottamaan lähestyvää isäänsä muuta näkemättä ja jännitykseltään mitään tuntematta.
Edellä kulkenut vartija pysähtyi Eldrinin sellin ovelle, avasi sen ja myös Eldrinin kahleet. Miraya pelkäsi näkevänsä uusien kahleiden napsahtavan kiinni ystävänsä ranteisiin, mutta Eldrin saikin kävellä vapaana ulos, vaikka miehen ilme näytti siltä kuin hänet olisi lyöty entistä pahempaan paikkaan. Tarkoittiko tämä... Kyllä, vartija käveli myös yhteissellin luo ja kutsui Mirayaa sekä Narwenia astumaan ulos. Kyllä, he saivat lähteä vapaasti ja sen myös tekivätkin turhia odottamatta. Mutta Mirayan sydän ei ottanut rauhoittuakseen. Ei edes silloin, kun Rayash pyöräytti viittansa hänen harteilleen. Miraya lähetti katseessaan sanattoman kiitoksen tästä kaikesta isälleen, mutta sai vastaansa sen liiankin tutun, kylmänviileän ja tunteettoman ilmeen, joka ei antanut hänen rauhoittua. Tällä kertaa Rayashin ilmeessä oli mukana jotain muutakin, pettymystä ja vihaa, jonka mitä ilmeisimmin Eldrinkin oli nähnyt. Ja miksipä ei olisi ollut, olivathan he kaksi onnistuneet itsensä ennennäkemättömään soppaan järjestämään. Eikä siitä vapautuminen varmastikaan ollut ilmaista.

Heidän matkansa täyttyi tuulen huminasta ja katujen äänistä, kun he kaikki sen sijaan pysyttelivät haudanhiljaisina. Tämän rikkoi ainoastaan se pieni hetki, jonka Rayash jakoi Narwenin kanssa ennen kuin heidän tiensä erkanivat. Miraya hymyili Narwenille tämän lähtiessä, mutta ei saanut lausuttua hyvästejä ääneen. Hän toivoi näkevänsä miehen vielä hänen ulkoisesta olemuksestaan ja kaikesta muustakin huolimatta. Narwen oli vaikuttanut hyvältä mieheltä, vaikka ehkä olikin eksynyt väärille poluille. Vaan niinhän näytti liiankin helposti käyvän itse kullekin.
Matka jatkui hiljaisena ja vakavana. Kaikki tiesivät sanomattakin suunnan ja jopa Eldrin kulki mukana kiltisti Rayashin asuntoa kohti. Siitä Miraya oli helpottunut. Toivottavasti tuo maagikko pysyisikin heidän luonaan ja poissa ongelmista. Kunhan vain Rayash ei kaataisi heidän tai etenkään Eldrinin niskaan liikaa syytöksiä, jotka saattaisivat ajaa Eldrinin uudelleen pakoon ja omiin kurjiin oloihinsa.
Miraya puristi isänsä viittaa tiukasti ympärilleen ja hengitti tuttua tuoksua yrittäen sillä rauhoittaa itseään. Nähtäväksi jäisi mitä tuosta miehen kokoisesta myrskypilvestä purkautuisi, kun he pääsisivät kotiin ja katseilta suojaan.

Heidän päästyään sisälle Rayash asteli eteisen läpi, mutta pysähtyi sitten niine hyvineen heidän eteensä. Sanoja ei olisi edes tarvittu, Rayashin ilme kertoi kyllä hänen mielipiteensä Mirayan ja Eldrinin seikkailusta, oikeastaan miehen koko olemus oli uhkunut hänen pettymystään tyrmiltä tänne asti. Eikä ilman syytä, sen Mirayakin tiesi. Mirayaa hävetti kohdata isänsä, mutta hän astui eteenpäin ohittaakseen Eldrinin ja nosti katseensa rohkeasti Rayashiin. "Tiedän ja olen pahoillani." Miraya olisi halunnut halata isäänsä, mutta siihen hänen rohkeutensa ei riittänyt. Hän oli kuitenkin valmistautunut ottamaan tästä vastuun. "Se oli minun vikani, vaan uskothan ettei tarkoitus. Halusin vain löytää Eldrinin ja saada hänet kotiin. Mutta sitten..." Miraya puisti päätään. "Sitten kaikki vain räjähti käsiin." Hyvin kirjaimellisesti, vaan Miraya tajusi huonon sanavalintansa liian myöhään.
"Ei se ollut kenenkään vika, ei varsinkaan Eldrinin. Hän yritti vain auttaa", Miraya tarttui vaivihkaa Eldrinin käteen ja puristi sitä hellästi, päästäen kuitenkin saman tien irti, "kun ne hullut kävivät käsiksi", Miraya jatkoi selitystään selvästi haluten purkaa asiaa. Hän ei edes harkinnut mitä sanoi, vaan antoi kaiken tulla miettimättä, mitä seuraamuksia sillä voisi olla. "Kuka ties mitä olisi tapahtunut, jos Eldrin ei olisi tullut väliin. Hän vain teki mitä täytyi, jotta pääsimme pakoon. Jos se yksi olisi saanut minut..." Silloin vasta Miraya tajusi mitä oli kertomassa ja nielaisi loput sanoistaan, kuten hän ei ollut halunnut Eldrininkään tietävän tarkalleen, mitä Fadeqiksi esittäytynyt mies oli yrittänyt. Oli jo tarpeeksi paha muutenkin, että Rayash oli nähnyt hänet tämän näköisenä. Nyt vasta Miraya muisti, että puristi edelleen toisella kädellään Rayashin viittaa ympärilleen. Hän antoi sen valahtaa pois, kiepautti käsivarrelleen ja ojensi isälleen. Tällä kertaa Mirayankin katse jäi lattiaan.
"Kiitos, isä." Se ei ollut kiitos vain viitasta, vaan samalla kaikesta. Ja myös yritys keskeyttää tämä selonteko, jonka kaikkia osia Miraya ei halunnut isänsä kuulevan. Yrityksen läpi näki selvästi, mutta Miraya elätteli toiveita siitä, että Rayash itse osaisi olla kysymättä lisää.
"Paljonko tämä... kaikki maksoi? Ehkä pystyn hiljalleen korvaamaan sen sinulle?"
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Tinanja »

Rayash seisoi hiljaisena, kädet rintakehälle ristittynä ja katsoi Mirayaa arvioiden. Eldrinistä hän oli vielä odottanut tälläistä, jossain välissä, ehkä, mutta Miraya? Milloin tuo oli ollut keskellä tälläistä, miksi? Mutta se ajatus peittyi nopeasti edelleen vallalla olevan pettymyksen, ja sitä peittävän ärtymyksen alle. Kapteeni ei edes yrittänyt pitää yllä sitä ilmeetöntä naamiotaan, vaan kasvoilla oli viileä, hyvin pettynyt ilme. Tuo ei kuitenkaan näyttänyt reagoivan Mirayan pahoitteluun - ja kommenttiin räjähdyksestä mitenkään. Kun Mirayan sanat jatkuivat, Rayashin kulmat kurtistuivat.
“Pakoon? Mitä tarkoitat?” tuo kysyi sitten tiukasti Mirayaa katsoen. Hän ei edes huomannut, miten Miraya puristi Eldrinin kättä, eikä Eldrin näyttänyt vetävän sitä sivuun. Maagikko seisoi siinä eteisessä hartiat ja pää painettuna, huultaan purren, sanaakaan sanomatta.

“Ei”, Rayash sanoi lyhyesti Mirayalle. “Viisi siitä hyvästä, että sinut päästettiin ulos, viisi siitä, että vartijoiden kapteeni katsoo toiseen suuntaan eikä vie tietojasi syyttäjälle asti, vaan tieto tästä jää vain vartijoiden arkistoihin”, mies jatkoi sitten, Mirayaa katseellaan mittaillen. Hän otti naisen tarjoaman viitan viimein ja ripusti sen siitä Mirayan ohitse naulakkoon. Vasta nyt mies tajusi, miten… siveettömästi tuo oli pukeutunut: naisen kaula-aukko oli vedetty vieläkin alemmas, mitä se tuossa mekossa muutoin olisi, ja lika sai tuon näyttämään vieläkin vähäpukeisemmalta kirpeän ilman punertavien poskien. Mitä tämä oli tehnyt kapakassa tuon näköisenä? Kapyysissä kaikista paikoista vielä!
“Etkä maksa sitä takaisin, se olisi typerää”, heidän suhteensa huomioiden, mutta sitä Rayash ei sanoisi ääneen talossa - ei itse, ei nyt, vaikka Miraya oli häntä jo isäksi kutsunut. Kaiken sen pettymyksen ja ärtymyksen keskellä sana lämmitti mieltä, mutta lämpö katosi vielä muiden myrskyävien ajatusten ja tunteiden alle.

“Ja sinä”, Rayash kääntyi katsomaan Eldriniä suoraselkäisenä, ja mies näytti vielä kasvavankin astuessaan lähemmäs ja tökätessään maagikkoa sormellaan rintakehään. Toinen käsi valahti suoraksi alaspäin, ja sormet puristuivat nyrkkiin. “Kautta Dezijarin, kolmekymmentä kultarahaa ja minun pääni ja maineeni pölkyllä!” koko talo varmasti kuuli Rayashin sanat, jotka olivat enemmän tällä hetkellä huutoa kuin lujaa sanottuja sanoja. Kapteeni näytti aidosti vihaiselta Eldrinille - kiitos heidän aiemmankin sopimuksensa, ja sen, miten paljon tuon vapauttaminen oli aiemminkin jo vaatinut. Nyt Eldrinin käytökseen oli sidottu myös Rayash, hänen maineensa, työnsä ja elantonsa. Kaikki, mitä hänellä oli sen vuoksi, että Eldrin oli käyttänyt magiaansa Drienellä samalla tavalla kuin vuosia sitten.
“Jos olet vielä kerran tuollaisessa tilanteessa, minä en voi ostaa sinua enää sieltä ulos, sillä olen itsekin vankilassa. Muutoin olisit mätänemässä tyrmän perimmäisessä nurkassa odottamassa seuraavia hirttäjäisiä”, Rayash pudisti viimeisten sanojensa aikana hieman päätään kieltämättä tyytymättömänä, mutta samalla - hän oli ostanut Eldrinin ulos vankilasta rahoillaan… ja laittamalla itsensä pantiksi siinä sivussa. “Katsokin, että tuo oli viimeinen kerta.”

Maagikko käänsi katsettaan sivummalle ja lattiaan kuullessaan Rayashin sanat, tai ennemminkin huudon. Kapteeni kirosi jumalten kautta harvoin, kuolemanjumalattaren kautta vieläkin harvemmin. Hän tiesi, että sakko oli paljon - yli puolet siitä, mitä Rayashille virallisesti maksettiin kuukausipalkkaa. Paljon enemmän, kuin hän kuvitteli koskaan virallisesti tienaavansa edes kuukaudessa. Silti tuo nyt hyvin vihaisena, pettyneenä heidän edessään seisova mies oli maksanut sakon omista rahoistaan - tätä ei saisi edes liiketoiminnan kuluna katettua. Ja Rayash oli samalla niin oikeassa huutaessaan hänelle. Eldrin oli ansainnut sen, ei Miraya. Eldrin ei ollut varma, sattuivatko Rayashin sanat vai sitä seurannut katse, sormenosoitus ja tuhahdus, kun kapteenin katse eksyi takaisin Mirayaan. Viimein, kun Rayash näytti sanoneen sanottavansa, oli Eldrinin vuoro avata suunsa.
“Se oli minun syyni, minä siellä… käytin magiaa. Se ei ollut Mirayan syy”, Eldrin totesi sitten hiljaa, ääni hieman karheana ja hartiat sekä katse edelleen maata kohden painettuna.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Kide »

Tietysti Rayash tarttui juuri siihen mitä Miraya ei ollut halunnut paljastaa. Siihen, minkä olisi parempi vain jäädä taakse ja unohtua. Mutta itsepähän Miraya meni möläyttämään liikaa ohi paremman harkintakykynsä.
"En... mitään. Ei se... Kaikki vain kääntyivät meitä vastaan, ei muuta. Muita vieraampia kun siellä olimme", Miraya yritti paikata sanomisiaan eikä ollut vielä koskaan ollut näin huono valehtelemaan. Hän oli edelleen liian järkyttynyt keskittyäkseen. Vaikka Rayash antoikin hänen jatkaa muusta, Miaya tiesi, ettei tämä ollut tässä. Hänen isänsä tulisi vielä vaatimaan tarkan selonteon ja Miraya saattoi vain toivoa, että ehtisi hieman valmistautua ja ryhdistäytyä ennen sitä. Rayashin ei ollut tarve tietää kaikkea.
Mitä tuli tämän reissun hintaan Mirayan osalta, se ei ollut pelkkä tekosyy vaihtaa aihetta. Hän olisi todella halunnut korvata kaiken. Se olisi ollut aikuisen teko. Oman kunnian palauttamista edes muutaman murusen verran. Mutta yhtä aikaa Rayash oli oikeassa; ei Mirayan ollut järkeä antaa isänsä maksamia rahoja takaisin. Mutta ehkä hän voisi tienata muuta kautta, jolloin rahat todella olisivat Mirayalta. Hän kyllä tiesi, ettei rahalla tässä tilanteessa ollut Valkoisen Lohikäärmeen kapteenille pierun vertaa merkitystä, mutta Mirayalle sillä oli. Vaan miten ihmeessä hän koskaan saisi tällä pahaisella maanpalasella naisena töitä kirjanpitäjänä? Ja jos hän tienaisi rahansa muuta kautta, noh, niitä rahoja Rayash haluaisi vielä vähemmän nähdä.
Miraya huomasi isänsä katseen ja nyki mekkoaan paremmin ylleen. Kun sekään ei auttanut, hän tyytyi kiertämään kädet ympärilleen ja jäi roikottamaan päätään.

Rayash siirtyi vuorostaan Eldrinin eteen. Miraya säpsähti isänsä huutoa ja jäykistyi paikoilleen silmät umpeen puristettuina. Se ei ollut Eldrinin syy! Miraya huusi mielessään, tuskaisena, mutta tiesi paremmin kuin toistaa sitä isälleen. Sillä tavalla he molemmat saisivat vielä enemmän kylmää vihaa niskaansa. Rayashin mainitessa hirsipuun, Miraya värähti ja pakotti silmänsä auki vilkaistakseen kaksikkoa vieressään. Nähdäkseen Eldrinin. Vaikka Miraya oli ehtinyt miettimään tyrmissä kaikenlaista, nyt sen nouran ohuus, jolla Eldrin oli keikkunut, tuntui vasta todella iskeytyvän hänen tajuntaansa. Olisiko se tosiaan ollut Eldrinin loppu ilman Rayashin väliintuloa? Kuinka karmeaa tuhoa maagikko todella oli noista käsistään sylkenyt silloin aiemmin, saadakseen vuosien päästäkin suoraan saman tuomion? Ja miksi ihmeessä Eldrin oli tehnyt mitä teki, jos hän tiesi mihin se johtaisi? Oliko vuosi saarella niin hirveää Eldrinin mielestä, ettei hän välittänyt elikö vai kuoliko?
Vihan ja surun ristiaallokko sai Mirayan alahuulen värisemään, kunnes hän puri sen paikoilleen. Jopa tässäkin tilanteessa, oman perheensä edessä, hän inhosi näyttää heikkouksiaan. Ja kuinka surkeana hän olikaan tyrmissä ollut. Peloissaan ja epätoivoisena kuin lapsi. Eikä se pelko ollut ottanut hävitäkseen ennen kuin nyt. Sekä Rayash että Eldrin olivat päässeet näkemään kaiken. Sen raukkamaisuuden! Yhtäkkiä Mirayan suurin pelko olikin, kuinka vähäisenä sekä Ray että Eldrin häntä tämän jälkeen pitäisivät. Muutama tunti tyrmissä ja hän oli ollut murtumispisteessä. Kun taas Eldrin, hirttosilmukan lähes hivellessä hänen kaulaansa, oli istunut tyynenä kuin jäätynyt lampi. Jopa nyt, Rayashin viimein lopetettua – ainakin hetkellisesti – purkauksensa, Eldrinin äänessä oli enemmän tunnetta kuin tyrmään kahlittuna. Se, miten paljon Eldrin Rayashia arvosti, oli lähes käsin kosketeltavissa. Miraya oli entistä vihaisempi. Itselleen. Sille saamarin Fadeqille. Koko kapakalle. Ja niille typerille kaartilaisille. Tälle kaikelle epäoikeudenmukaisuudelle.
Viimein se viha pulpahti laidan yli.
"Se ei ollut sinun syysi!" Miraya kivahti turhan suureen ääneen. "Uskallapa syyttää itseäsi." Sanojen säestyksenä Eldriniä osoitti toinen syyttävä sormi. Ironia jäi Mirayalta huomaamatta. "Tai sinä syyttää Eldriniä," Miraya kääntyi sanomaan Rayashille, edelleen vaativasti, mutta ei enää puolihuutoa. Sormeaan hän ei sentään uskaltanut kohottaa isäänsä vastaan juuri nyt.
"Anna Eldrinin mennä lepäämään ja huuda minulle", Miraya vaati. "Mutta ensin, saan varmaan käydä siistiytymässä ja voimme siirtyä jonnekin, missä on vähemmän yleisöä." Miraya nyökkäsi Rayashin taakse, jossa keittiön kulmalta kurkisti Fendrelin takkutukkainen pää. Tosin se hävisi hyvin nopeasti etäisesti kuuluvien, Idlan hiljaa toruvien sanojen saattelemana.
Miraya otti pari askelta portaikkoa kohti odottaen kuitenkin katseellaan Rayashin hyväksyntää.
"Ja sinä", hän vielä yllättäen kääntyi puhumaan Eldrinille. "Uskallakin hävitä täältä jonnekin ja hyppään vaikka kylvystä ylös ja juoksen ilkosen alasti hakemaan sinut korvasta vetäen takaisin." Mirayan sanat olivat viiltävän tiukat, vaikka hän ennen kaikkea oli mitä kiitollisin Eldrinille. Hän olisi vain halunnut halata miestä ja vannottaa tuolle, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin. Että Miraya olisi ikuisesti kiitollinen ja että Rayash välitti hänestä edelleen yhtä paljon. He olivat kuin veljekset eikä tämä muuttaisi sitä. Mutta sitä Miraya ei halunnut, että tuo hemmetin luupää häviäisi taas tuntemattomille teille juomaan häpeäänsä. Se ei ollut oikein. Eldrinin paikka oli täällä heidän kanssaan. Ja pitääkseen miehen täällä, turvassa, perheensä parissa, Miraya oli valmis esittämään kiukkuista.
Myöhemmin, kunhan hän olisi selvittänyt välit isänsä kanssa, hän voisi kertoa Eldrinille sen kaiken mitä halusikin.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Tinanja »

Rayashin terävä katse lähes porautui Mirayaan tämän vastatessa haparoiden hänen kysymykseensä kapakan tapahtumista. Kapteeni ei ollut sillä tuulella, että olisi halunnut väitellä Mirayan kanssa tämän hyvin selkeästä valehtelusta saati siitä, mitä kapakassa oli oikeasti tapahtunut. Hänen tyttärensä sanoista heräsi vain lisäkysymyksiä, joihin Rayash ehdottomasti odottaisi vielä tänään vastausta, eikä sanojen kiertely tai keskustelun välttely pelastaisi hänen tytärtään siitä. Mies antoi kuitenkin sanojen valua tarkan siivilänsä lävitse kommentoimatta niitä. Hän oli varma, että hänen olemuksensa kertoisi tällä hetkellä enemmän kuin sanat siitä, mitä mieltä hän itse oli Mirayan sanoista, ja hän ehtisi sanoa sanottavansa myös myöhemmin. Vaikka Rayash olikin hiljaa Mirayan kommenttiin, hänestä ei ollut vaikea nähdä epäuskoa sanojen totuuspohjaa koskien: tuo kohotti hieman kulmiaan ja tuhahti, ja päänpudistuksen saattelemana miehen huomio palasi pian Eldriniin, joka seisoi edelleen samassa paikassa, hyvin suorassa odottaen seuraavia, hänelle suunnattuja sanoja.

Kapteenin huomio kääntyikin ja pysyi hänen seuraavien sanojensa jälkeen Eldrinissä, ja siinä miten alistuneelta kohtaloonsa maagikko näytti. Se oli oikein - hän oli laittanut oman maineensa pantiksi tällä kertaa, ja Eldrinin olisi parempi ymmärtää tilanteen vakavuus. Hän vilkaisi ohimennen Mirayaan, joka näytti siltä, että tämän ärtymys kiehuisi yli hetkenä minä hyvänsä - ja kuten hän oli arvellutkin, tuo antoi täyslaidallisen Eldrinille. Miraya väitti lähes huutaen, ettei se ollut Eldrinin syy. Rayash kurtisti vähän kulmiaan tyytymättömänä tyttärensä äänensävyyn, mutta tämä kommentti yhdessä Mirayan aiempien sanojen kanssa saivat vahvistusta Rayashin arviolle tapahtumista: ilmeisesti kapakassa oli tapahtunut jotakin, missä Miraya oli todennäköisesti ollut osallisena - ja tämän aiempien tekemisten perusteella Rayash ei yllättyisi, jos siihen liittyisi pöydällä tanssiminen liian vähissä vaatteissa. Mutta oli se mitä tahansa, se oli iskenyt lisää kipinää kapakkatappeluun. Vaikka kuinka Miraya oli aloittanut kapakkatappelun tai antanut siihen kipinän, Rayash oli varma Eldrinin lopettaneen sen. Räjähtävä lopetus kapakkatappelulle ja tässä tapauksessa koko kapakalle oli kyllä Eldrinin tekoja, eikä Mirayakaan voisi kiistää sitä. Kapteeni ei sanonut kuitenkaan mitään, mutta miehen katse osui Mirayasta takaisin Eldriniin. Rayash seisoi edelleen siinä hyvin suoraselkäisenä, lähes ilmeettömänä, mutta hänen sisällään kiehui - nyt ehkä hieman vähemmän kuin aiemmin, mutta kiehui silti. Näin läheltä se oli myös helppo havaita lievästi kurtussa olevasta otsasta ja tämän tyytymättömästä ilmeestä molempien sanojen jälkeen.

“Kuten sanoin, minä käytin magiaa siellä, ei Miraya”, Eldrin totesi Rayashille välittämättä Mirayan huudosta siitä, ettei se ollut hänen syynsä. Kuin tuo ei olisi edes kuullut sitä kommenttia. Maagikon mielestä tapahtunut oli loppupeleissä hänen syynsä: hän oli ollut kapakassa, Miraya oli etsinyt häntä sieltä, ja hänen reaktionsa tuon sanoihin olivat saaneet Mirayan hakemaan huomiota muulla tavoin. Tavalla, joka oli aiheuttanut liikaa huomiota ja kapakkatappelun. Eldrin oli varma, että hänellä itsellään olisi ollut muitakin keinoja kuin tulen käsistään syökseminen ratkaista tilanne. Mutta… hän oli pelännyt Mirayan puolesta, ja Rayashin reaktio aiheeseen oli pienempi paha kuin hänen huolensa - jos sitä oli siinä ehtinyt edes harkitsemaan. Hänen oma maineensa täällä oli jo mennyt, mutta Mirayalla ei. Rayash oli aiemmin juuri sanonut, että Mirayan osuudesta jäi muistutus vain vartioston arkistoon - ei kaupungille, ei tuomarille. Sen Eldrin laski Rayashin ripitystä kuunnellessaan onnistumiseksi.

“Työhuoneeseeni”, Rayash tuhahti Mirayalle tuon mainitessa siistiytymisen ja rauhallisemman paikan. Rayashia tosin ei jaksanut kiinnostaa, kuka tämän sananvaihdon kuuli - kaikki, jotka hän oli päästänyt taloonsa olivat luottamuksen arvoisia ja täällä käydyt keskustelut eivät leviäisi talon ulkopuolelle. Mies tuhahti kommenttinsa vahvistukseksi, edelleen kädet puuskassa rintakehällään, vuorotellen sekä Mirayaa että Eldriniä katsellen. Hän - eikä Eldrin vastanneet Mirayalle mitään. Rayash näytti Eldrinin silmissä vetävän muutaman kerran henkeä ja kokoavan itsensä jälleen sen ilmeettömän rauhallisen, kapteenin poliittisen rauhallisuuden taakse. Maagikko ei ollut ihan varma, pitäisikö hänen olla enemmän huolissaan tästä ilmeestä vai siitä avoimesta ärtymyksestä jota Rayash oli hetki sitten näyttänyt. Vasta, kun Mirya kääntyi kannoillaan mielenosoituksellisesti ja oli jo kadonnut yläkertaan, Rayashin huomio keskittyi Eldriniin. Kapteeni odotti, kunnes kuuli kylpyhuoneen oven käyvän ja oli varma siitä, että Miraya oli kuuloetäisyyden ulkopuolella.

“Kuuleman perusteella et ole tainnut juuri nostaa persettäsi Kapyysistä Drienelle saapumisen jälkeen?” Rayash katsoi pitkään Eldriniä sanojensa saatteeksi saaden vain nyökkäyksen vastaukseksi. Kapteeni viittasi Eldriniä seuraamaan itseään sitä takkanurkkausta, olohuonetta kohden välittämättä keittiöstä kuuluvista äänistä. Hän halusi tietää maagikon näkemyksen tapahtumiin, nyt heti, ennen kuin tämä ja Miraya ehtisivät sopia aiheesta mitään.
“Miraya tuli etsimään minua sieltä”, Eldrin sanoi lopulta, istuen sohvanreunalle hitaalla, varovaisella liikkeellä. Tämä ei katsonut Rayashiin, vaan tuijotti mieluummin jalkojensa alla olevaa karkeaa, paksua mattoa, joka oli paikoitellen kulunut lähes sileäksi. Maagikko huomasi miettivänsä, aikoisiko Rayash vaihdattaa tämän suuren, koko sohva- ja tuoliryhmittyömän alla olevan maton jossain vaiheessa. Hän ei ehtinyt vaipua ajatuksiinsa pitkäksi aikaa, sillä kuuli kapteenin, ystävänsä tuhahtavan vähän.
“No, siitä en ole yllättynyt”, Rayash totesi hiljaa.
“Hän… olisi halunnut että lähden sieltä hänen mukaansa. Kun… kun en lähtenyt hänen mukaansa, hän meni juttelemaan muille”, Eldrin jatkoi.
“En… tiedät tarkalleen, mitä tapahtui ennen… kuin tappelu alkoi. Hän tanssi, jutteli jonkun kanssa, ehkä joku kiinnitti häneen liikaa huomiota? En huomannut sitä tarpeeksi ajoissa ja… kun näin sen, niin oli järkevintä suojella Mirayaa… ja siksi loitsu. Reaktio. Tiedän, että se oli..”
“Tiedän, mitä se viimeksikin sai aikaan”, Eldrin sanoi sitten, viimeisten sanojensa kohdalla hyvin hiljaa puhuen. Tämä laski päätään yhä alemmas ja painoi hitaasti päänsä käsiään vasten. Hän oli tehnyt virheen, ison virheen. Mutta hän oli tehnyt sen Mirayan vuoksi, ja Eldrin saattoi vain toivoa, että Rayash ymmärtäisi hänen sanansa ja motiivinsa. Se, mitä hänelle itselleen kävisi olisi se ja sama - niin se oli aiemminkin ollut… Mutta Miraya, tuolla oli tulevaisuus edessään Rayashin rinnalla.
“Siihen… kai olisi ollut jokin toinenkin ratkaisu, mutta…”, Eldrin tuhahti hiljaa, selkeästi edelleen itseään syyttäen siitä, että Kapyysi oli todennäköisesti palanut maantasalle. Siihen hän tiesi olevansa syyllinen, mutta tapahtumaketju, joka siihen oli johtanut olikin sitten tulkinnanvaraisempi. Kaikenlisäksi hän oli aiheuttanut ongelmia Mirayallekin tekemisillään, ja nyt maagikko saattoi vain toivoa, ettei nainenkin olisi pettynyt ja suuttunut siitä, millaisiin ongelmiin tulipallo oli heidät saanut.
“Käyn kysymässä Mirayalta, mitä siellä tapahtui”, Rayash sanoi sitten hiljaa Eldrinille noustessaan. Tuo ei sanonut hetkeen mitään, mutta ohimennessään pysähtyi laskemaan hetkeksi kätensä miehen olkapäälle.
“Jää yöksi tänne”, kapteeni totesi lopulta Eldrinille sitten ennen kuin lähti itsekin yläkertaa kohden. Pian mies astui työhuoneeseensa suoraselkäisenä, kapteenin arvolle sopivan ilmeettömyyden taakse ajatuksensa piilottaen. Hetken aikaa tuo jopa harkitsi korkkaavansa yhden hyllyllä esillä olevista rommipulloistaan, mutta olisi parempi säästää se hetkeen, kun hän olisi yksin tämän jälkeen. Tämän kaiken säätämisen, huolehtimisen ja kommentoinnin jälkeen - eikä hän odottanut tätä keskustelua Mirayan kanssa, sillä tuo oli aivan yhtä tulinen ja itsepäinen kuin mitä kapteeni itsekin oli.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Kide »

Miraya läpsytti vauhdilla yläkertaan. Hänen ei edes tarvinnut tömistellä dramaattisesti, niin paljon hänen kosteat jalkansa pitivät ääntä muutenkin. Hän hieroi otsaansa puhisten ja oli melkein kävellä pesutuvan oveen ajatuksissaan. Hänen teki mieli paukauttaa mokoma ovi kiinni, ihan vain koko jupakan nostattamasta ärtymyksestä ja jo siitäkin syystä, että tuo penteleen puupala oli ollut tiellä, mutta hän sai juuri ja juuri hillittyä itsensä. Ensimmäisenä hän istahti tyhjän ammeen laidalle ja vain huokaisi melkein keuhkonsakin ulos. "Paskan vitut", hän manasi itsekseen ja iski nyrkkiin puristuneet kädet reisiinsä. "Dezijarin käsiin kaikki miehet", hän jatkoi hiljaista jupinaansa noustessaan ja astellessaan vanhan peilin eteen. Sen mustapilkkuiseksi muuttuneet reunat kehystivät kauniisti ei-niin-kaunista näkyä sisällään. Miraya tarttui viereisen pöydän hiusharjaan hampaat irvessä ja sellaisella otteella kuin kyseessä olisi ollut tappoase. Kuolemaa nuo pienet piikit toki hänen takuilleen tulisivat merkitsemäänkin, jos vain Miraya jaksaisi aseella hiuksiaan tarpeeksi kauan veistellä.
Vaaleita kiharoita ropisi lattialle, kun Miraya veteli armotta harjaa pitkin hiuspehkoaan. Hän kyllä tiesi, ettei tällainen käsittely tehnyt hyvää, mutta vähät välitti siitä tänään. Vihaisten vetojensa lomassa, pelkkää hiusten epätoivoista rätinää ja narinaa kuunnellessaan, Miraya yllättäen havahtui muuhun hiljaisuuteen; kukaan ei ollut kävellyt yläkertaan eikä alhaaltakaan kuulunut enää Rayashin ripitystä. Miraya lopetti harjaamisen siihen paikkaan ja olisi voinut vaikka jättää harjan roikkumaan hiuksistaan, niin hyvin se hiussäkkärään itsensä imaisi, mutta riuhtaisi sen vain vihaisesti irti ja laski hiljaa takaisin pöydälle. Vain ohut kaistale etummaisista hiuksista selvitettynä ja loput sinne tänne sojottaen hän astahti oven taakse lähtien raottamaan sitä niin hiljaa kuin pystyi. Ehkä oman hyvinvointinsa puolesta peläten pesutuvan ovi avautui narahtamatta ja Miraya pujahti tyhjäksi toteamalleen käytävälle äänettä. Hän hiipi portaiden yläpäähän ja jäi kuuntelemaan. “Jää yöksi tänne” Miraya saattoi juuri ja juuri erottaa isänsä sanat hetken hiljaisuuden jälkeen. Heti perään kuuluvat lähestyvät askeleet saivat hänet pakenemaan nopeasti takaisin pesutupaan. Tällä kertaa hennosti hymyillen.

Hymy oli hyytynyt nopeasti, kun Miraya oli jatkanut siistiytymistään. Hän luovutti saatuaan hiuksiaan setvittyä sen verran, että onnistui vetämään ne jonkinlaiselle nutturalle niskaansa. Hänen täytyisi jatkaa tuota loputonta työmaata myöhemmin öljyjen kera kylvyssä. Ehkä minttu ja rosmariini peittäisivät alleen tämän hien ja kusen löyhkän, joka häneen ehti tyrmissä tarttua. Mitä muuhun siistiytymiseen tuli, kostutettu pyyhe ja vaatteiden vaihto saivat riittää. Kunhan hän selviäisi isänsä käsittelystä, hänen pitäisi ensimmäisenä pyytää Idlaa lämmittämään kylpyvettä. Jollei se tomera emäntä ollut jo työn touhussa pyytämättäkin, sen verran vikkelät hoksottimet Miraya oli huomannut Idlalla olevan.
Valinta ei ollut ollut tietoinen, mutta ehkä tiedottomasti tarkoituksen mukainen: Miraya oli vetänyt ylleen ainoan mustan mekkonsa ja sen päälle vielä mustan korsetinkin, vaikka hän normaalisti aina valitsi tämän mekon kanssa jotain räväkkää. Hän marssi isänsä työhuoneeseen kuin hautajaisiin valmistautuva, yhtä synkkänä sekä ulkoisesti että sisäisestikin. Eräänlaisiin hautajaisiin hän kai valmistautuikin, nimittäin oman kunniansa.
Raolleen jätetty ovi avautui pehmeästi ja äänettä. Syvään henkeä vetäen Miraya valmistautui kohtaamaan isänsä syyttävän katseen. Ja sanat, joihin mahtui Rayashin muuten hillitystä olemuksesta huolimatta aina yhtä yllättävän paljon voimaa.
"Huudatko sinä ensin vai haluatko kuulla sitä ennen minun versioni tästä paskasta, jota kai päiväksi pitää kutsua?"

*

"Kuulostaapa melkoiselta jupakalta. Rayash-parka", Idla puhui hiljaa yhtä paljon itselleen kuin puolisolleen heidän vetäydyttyään keittiön taakse omiin tiloihinsa. Fendrel leikki huoneen toisessa päässä puusta veistetyillä pienillä sotilaillaan vailla huolen häivää.
"Jaa, noh", Berinon aloitti verkkaisesti eikä kuulostanut huolestuneelta kuten vaimonsa. "Minä luulen, että lopulta tämä kaikki on vain hyväksi kapteenille."
Idla katsoi miestään kummissaan.
"Tunteet ei koskaan nouse pintaan, jos ei ole mitään niiden arvoista", Berinon selitti suu hymyyn kaartuen. "Silloin ei ole mitään miksi elää. Vaan kapteenilla sitä näyttää nykyään olevan paljonkin."
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Räjähdyspisteessä

Post by Tinanja »

Portaat yläkertaan tuntuivat merkittävästi pidemmiltä, mitä ne oikeasti olivat. Jokainen tuttu kuluma, jokainen ennustettavissa oleva narahdus ja tömähdys, jonka miehen askeleet saivat hänen kävellessään aikaan tuntuivat liian tavallisilta, liian tutuilta. Tilanteessa ei ollut mitään normaalia, eikä hän halunnut sen olevan normaalia. Rayash kuuli ääniä kylpyhuoneesta ohikulkiessaan, ja työnsi lopulta työhuoneensa raskaan oven auki. Miestä vastassa oli tuttu huone, ikkunasta tulviva valo, papereiden ja musteen tasainen tuoksu, kun hän astui peremmälle paksulle matolle, ja siitä eteenpäin työpöytänsä tasalle. Kapteeni liu’utti tasaisella pöydänpinnalla sormenpäitään astellessaan työpyötänsä taakse, ja jäi vain hetkeksi katsomaan ikkunasta ulos näkemättä kuitenkaan edessään avautuvaa kaupunkimaisemaa tai lähes pilvetöntä taivasta horisontissa.
Kapteenin ajatukset pyörivät levottomian ympyrää siitä huolimatta, että hänen ulkokuorensa oli hyvin tyyni. Mitä enemmän hän pyöritteli tämän päivän tapahtumia, sitä sekavammilta ne tuntuivat. Mutta hän ei halunnut muodostaa mielipidettään ennen kuin olisi kuullut Mirayan mielipiteen, joten hän vain katsoi ikkunasta kaukaisuuteen, kunnes kuuli oven käyvän, ja Mirayan keveät askeleet. Mies vilkaisi olkansa ylitse tytärtään ennen kuin kääntyi kokonaan tätä kohden, mutta ei istunut pöytänsä ääreen, vaan jäi seisomaan siihen ikkunan eteen.

“Eldrin kertoi jo oman näkökulmansa”, totesi Rayash viimein Mirayan kysymykseen jonkin ajan päästä. Äänensävy oli rauhoittunut merkittävästi siitä, mitä se oli aiemmin ollut. Siinä oli silti jotain viileän harkittua, jotain analyyttistä, millä Rayash piiloutui kapteenina vuosien varrella kerätyn itsehillintänsä taakse. Oli selvää, että pinnan alla kuohui edelleen, eikä Mirayan passiivis-aggressiivinen kysymys ainakaan ollut rauhoittanut tilannetta.
“Ja sen perusteella ymmärsin, että jokin sinun tekemisesi aloitti sen kapakkatappelun?” kapteeni kohotti vähän kulmiaan tyttärelleen.
Locked