Neitoja ja maailmanmatkaajia

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Post Reply
miu

Neitoja ja maailmanmatkaajia

Post by miu »

// Kide & Tessa, sade & Sara //

Phoebe vaikutti helmeltä Rhean jälkeen. Rudi oli aistinut pitävänsä kaupungista heti, kun oli astunut sen porteista sisään. Tai ehkä kyse oli vain oudosta nostalgiasta, sillä vaikka hän muisti kaupungista ja sen värikkyydestä vain vähän, oli nuorukainen täällä syntynyt. Kaupungin multiin oli myös laskettu hänen äitinsä. Hän ei tiennyt tarkkaa paikkaa missä vanhempien entiset liiketilat tai äidin hautapaikka sijaitsisivat, mutta ehkä se selkenisi. Toisaalta hän oli luvannut itselleen kotitalonsa taakse jättäessään ettei ajattelisi mennyttä vaan suuntasi katseen kohti tulevaa. Olisiko siis väärin yrittää etsiä menneisyyttä täältä, josta hän pyrkisi löytämään tulevaisuuden?

Kulmat kurtistuen uuden ongelman edessä vaalea, useimpia päätä pidempi mies asteli syvemmälle kaupungin kaduille ja kujille. Ehkä olisi parempi keskittyä nykyisyyteen ja sen tuomiin ongelmiin. Kuten vaikka matkustaessa selvästi keventyneeseen kukkaroon. Rudi ei uskonut tulevaisuuden tuovan hyvää, jos hän päätyisi kerjäämään katuojaan ja olisihan se auttamatta noloa palata kotiin tyhjin käsin, häntä koipien välissä.
Phoebe oli siitä kaupunkina oivallinen, että se tarjosi kulttuurisen rikkautensa myötä myös oivan keinon lähteä suuntaan jos toiseenkin. Pohjoiseen hän tuskin enää menisi, ei ennen kuin hänellä olisi perheelle jokin suuri seikkailu kerrottavana. Ajatus tuntui niin jännittävältä, että se kipristeli vatsassa jännityksenä.

Hän katseli silmät kirkkaina, pää pystyssä ympärillään levittyvää kaupunkia ja sen asukkaita. Tuntui niin vilkkaalta tänään, mutta se tuntui niin ilmaa puhdistavalta. Kotikylän ahdistava, kahlitseva tunnelma oli jäänyt kunnolla taakse. Oli kuin aurinko olisi paistanut astetta kirkkaammin. Pitäisi vain valita suunta minne mennä sillä vaikka upea kaupunki olikin ja miten paljon siellä olisikaan nähtävää ja koettava, halusi Rudije varmistua, että hänellä olisi katto pään päällä seuraavana yönä.
Nuori oli kai kiertänyt useamman kerran kehää ja vasta nyt aatoksissaan heränneenä hän sattui huomaamaan majatalon kadun toisella puolen. Kappas, kuinka kohtalo sattuikin asettamaan palat avoimina hänen eteensä!

Wanha lohikäärme oli sisältä hämärä ja tunnelmallinen. Rudije jäi hetkeksi ovelle tunnustelemaan paikan ilmapiiriä samalla kun työnsi matkatakkinsa hupun niskaansa. Vaaleat, tuhkaisen sävyiset suortuvat olivat matkasta rähjääntyneet eikä hänen asunsakaan ollut säästynyt matkan tuomilta tomuilta. Rudije matkusti varsin kevyesti; hänen pieni omaisuutensa oli pakattu yhteen selässä kannettavaa laukkuun. Kenet tahansa hänen katseensa tiskin takaa tavoittaakaan, nousee käsi tervehdykseen ja huulille syttyy hymy ennen kuin nuorukainen luovii tiensä aina tiskille saakka.
“Päivää! Pahoittelen, että olen niin suorasukainen ja menen suoraan asiaan, mutta pelkään että menetän päivänvaloa. Onkohan omistajaa paikalla tai teidätteköhän te, olisiko tällä ihastuttavalla majatalollanne mahdollisuutta tarjota lyhyempää työnpätkää maailmanmatkaajalle?”
Tuntui hyvältä sanoa se, maailmanmatkaaja, sillä sitähän vasta äskeittäin kotinsa taakse jättänyt nuori puolihaltia nykyisin oli.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Neitoja ja maailmanmatkaajia

Post by Kide »

Oli alkuiltapäivä, kun Tessa katseli laiskasti menoa Wanhassa Lohikäärmeessä, majatalossa, jossa parhaillaan vietettiin sitä seesteistä hetkeä aamun asiakkaiden ja töistä saapuvien illastajien välissä. Hänen majatalossa, nainen joutui muistuttamaan itselleen tuon tuostakin. Toki kaikki olisi virallista vasta Marissan jätettyä elävät taakseen ja annettua periksi häntä pitkään kalvaneelle taudille, mutta käytännössä Tessa oli pyörittänyt tätä paikkaa jo yli vuoden. Nyt hän vain saisi tehdä sitä kutsuen itseään omistajaksi. Hän, majatalon emäntä. Eikä minkä tahansa majatalon vaan Wanhan Lohikäärmeen. Toki Tessa oli asian joutunut ääneen jo useammalle sanomaan; ensin työntekijöilleen ja olipa hän kertonut muutamalle kanta-asiakkaallekin, mutta silti se tuntui aina yhtä uskomattomalta. Päiväunelta, josta hän pelkäsi hetkenä minä hyvänä heräävänsä. Tosin enenevissä määrin täällä viihtyvät Zahirin alaiset olivat hyvä muistutus siitä, ettei kyse ollut päiväunesta. Paremminkin painajaisesta, jos hän ei hoitaisi omaa osuuttaan jatkossakin kunnialla.

Ovi narahti tutulla tavallaan ja sisään majataloon pöllähti viileää syysilmaa uuden asiakkaan mukana. Asiakkaan, jota Tessa ei ainakaan heti tunnistanut. Ja hän kyllä uskoi, että olisi muistanut, jos olisi tämän asiakkaan ennen nähnyt. Pitkän ja solakan varren päässä oli kauniit, sirot kasvot ja upeanvaaleat hiukset. Haltioiden pitkät korvanpäät puskivat ulos vaaleiden kutrien välistä, tosin jo asiakkaan pituus paljasti hänen haltiaverisyydestä. Kaiken päällä kuorrutteena oli rapaa ja roskaa, joka vahvisti Tessan epäilyjä siitä, että hän saisi pian kuulla tarinoita jostain Phoeben ulkopuolelta.
Tessa hymyili leveästi takaisin tulijan tervehdykselle ja viittoi häntä tulemaan peremmälle, vaikka sen tuo näytti osaavan itsekin. Tiskille päästyään asiakas möläytti sanottavansa sellaista vauhtia ulos, ettei Tessa saanut sanaa väliin. Hän ei voinut kuin hymyillä tämän nuorukaisen innokkuudelle. Vaikka ehkei tämä asiakas niin nuori ollutkaan miltä näytti; Tessa oli huomannut, että haltioiden silotetut piirteet olivat kovia huijaamaan katsojaansa.
"Ennen kun mää sulle palkkapussia käteen lykkään, kuulisin mielellään mitä sää osaat ja ehkä nimenkin", Tessa ilmoitti topakasti, mutta vino hymy helmeili hänen huulillaan paljastaen sanojen leikkisyyden. "Mää olen Tessa. Ja hyvinpä sää satuit tähän justiinsa nyt, sillä mää olen tämän paikan omistaja." Kuinka oudoilta ja yhtä aikaa oikeilta nuo sanat Tessasta taas tuntuivatkaan.
Hänen harmaat silmänsä jatkoivat uuden asiakkaansa tapittamista uteliaana.
"Kerro toki myös, mistä sää tänne tupsahdit. Maailmanmatkaaja", Tessa lausui pojan esittämän tittelin korostetusti ja hymähti, mutta puhtaasti hyväntahtoisesti. "Mää katos rakastan tarinoita enkä olekaan hetkeen saanut toista maailmanmatkaajaa tupaani." Tessa laski kyynärpäänsä Lohikäärmeen massiivipuisen, pitkän ja leveän tiskin päälle nojaten lähemmäs vierastaan. Hänen oljenvaaleat hiuksensa olivat paksulla letillä, joka nyt valahti olkapäältä hänen eteensä ja ylsi miltei tiskin pintaan. Nahkainen, tiukka korsetti natisi kevyesti Tessan liikkeiden mukana, kun taas sen alla olevan hiekanvaalean tunikan puolipitkät hihat roikkuivat rennosti, hieman pussimaisesti. Kuten yleensäkään, Tessan päällä ei nähnyt essua suojana, ja hänen ruskeassa hameessaan saattoikin paremmassa valossa huomata jokusen tahran.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Neitoja ja maailmanmatkaajia

Post by sade »

Sara oli kumartunut Wanhan Lohikäärmeen nurkkapöydän alle. Joku, joka ei tuntenut Saraa, olisi voinut kuvitella tämän olevan siivoamassa, kömpineen puoliksi pöydän alle keräämään asiakkaalta pudonnutta tuoppia tai pyyhkimään kaatunutta ruokaa. Todellisuudessa Sara nyppi pöydän alta villalangan pätkiä, joita oli purkautunut edellisen asiakkaan rispaantuneesta viitasta sen jäätyä hetkeksi kiinni tuolinjalkojen alle. Näppärin sormin hän solmi niitä yhteen saadakseen pidemmän pätkän, jota sitten kieputti sormiensa ympärille. Asento oli hankala, mutta sen vaihtaminen saattaisi paljastaa jossain tiskin lähettyvillä vahtivalle Tessalle, että tällä puolen Lohikäärmettä tehtiin jotain muuta kuin töitä. Jos hän tarjoutuisi siivoamaan jollekin ompelijalle, saisikohan hän pitää kaikki ylimääräiset langanpätkät, Sara mietti ja kävi mielessään läpi Lohikäärmeen vakioasiakkaita, mutta ei muistanut kenenkään työskentelevän kankaiden ja lankojen kanssa.

Ajatuksiinsa keskittyneenä Sara ei huomannut sisään astunutta asiakasta ennen kuin kuuli ääntä tiskiltä. Maailmanmatkaaja oli sana, joka varmuudella herätti Saran mielenkiinnon. Hän kääntyi katsomaan niin nopeasti, että kolautti olkapäänsä pöydän reunaan ja sille tarjottimella seisomaan jääneet likaiset astiat helisivät vastakkain. Tarjotin astioineen kuitenkin unohtui, sillä sisään oli astellut henkilö, jonka Sara hieman etäämmältäkin tunnisti haltiaksi ja jota hän ei ollut Lohikäärmeessä aiemmin nähnyt. Hän manasi mielessään, ettei ollut valppaampi ja ehtinyt sisäänastujan luo ennen kuin tämä ehti tiskille asti.

Yrittämättä erityisesti piilotella, että tilanne oli hänestä kiinnostava, Sara livahti lähemmäs tiskiä. Ei aivan Tessan ja haltian viereen, mutta kuitenkin etäisyydelle, josta oli helppo päätellä hänen kuuntelevan. Mutta miten hän olisi malttanut olla kuuntelematta! Maailmanmatkaaja olisi riittänyt yksinään houkuttelemaan Saran lähemmäs, saati sitten haltija. Sara katseli tätä sivusta. Haltija ei näyttänyt kovinkaan paljon Saraa itseään vanhemmalta, mutta sellaiseen ei kai ollut luottaminen haltioiden kohdalla. Kuinka epäreilua ja kuinka kiinnostavaa. Olisikohan epäkohteliasta kysyä tämän ikää, Sara pohti ja huomasi vihdoin työntää keräilemänsä lankakasan ruskean tunikansa taskuun. Hän heitti Tessan suuntaan hiukan anovan katseen, joka tuntui kysyvän lupaa kuunnella edes vähän aikaa ja käänsi sitten nopeasti katseensa takaisin haltiaan, sillä silloin hän voisi täysin rehellisesti sanoa, ettei ollut huomannut, mikäli Tessa viittasi töitä kohti. Sara oli varma, että haltialla oli jotain kiinnostavaa kerrottavaa. Ehkä tämä oli tullut etsimään lohikäärmettä tai kiertänyt maailmaa kauemmin kuin hän itse oli edes elänyt. Niinpä Sara pyyhkäisi kasvoille valuneita kiharoitaan syrjään ja hivuttautui vielä hieman lähemmäs kuuntelemaan edes vilkaisematta, olisiko häntä kaivattu muualla Lohikäärmeessä.
miu

Re: Neitoja ja maailmanmatkaajia

Post by miu »

Tiskin takaa löytyy häntä lyhyempi vaalea nainen, jonka puheenparren murre tarttuu suippoihin korviin mielenkiintoisena ja uutena. Se saa Rudin nojautumaan lähemmäs tiskiä, ristimään pitkiä, hoikkia jalkojaan ja nojaamaan kyynärpäätään rennosti vasten tiskin kulutettua pintaa. Hän siristää silmiään hymyn käydessä huulilla toista suupieltä nostavana ja katselee sievää omistajaa kyseenalaistamatta nuorta ikää vaan aistii tuon olemuksesta itsevarmuutta sanoja kohtaan.
“No mutta sittenhän olen hyvin onnekas”, nuorukainen vastaa ja siirtää katsetta viljanvaaleasta naisesta vaistomaisesti sivulle, kun jotakin matalaa välkähtää silmäkulmassa. Tytön tumma olemus tuo mieleen hänen nuoremmat sisarensa, vaikka siskot ovatkin tätä nuorta tyttöä paljon vanhempia ja pidempiä, jumalat sentää vanhimmainen sisar kasvaa luultavasti pian hänenkin ohitseen! Piirteissä on kuitenkin samaa nuoruutta. Se saa jonkin värähtämään Rudijen sisällä kun koti-ikävä uhkaa vyöryä ylitse täytenä yllätyksenä saaden puolihaltian hetkeksi hiljaiseksi itseään kooten, haudaten ikävän ja huolen nopeasti jonnekin sielun syövereihin. Hän hymyilee lämpimästi nuhjuiselle neidille ja kääntyy taas Tessan puoleen.

“Tessa-neiti voi kutsua minua nimellä Rudi. Tulen pohjoisesta, mutta olen kiertänyt ympäri Ceresiä niin kauan kuin vain muistan. Vaikka toisinaan sitä kaipaakin paikkaa, jonne juurtua, on tien päällä olo vain on niin paljon vapaampi”, äänessä on innokasta itsevarmuutta, vaikka Rudi on jättänyt kahlitsevan kotinsa taakse vasta vähän aikaa sitten. Häkistään vapautuneen laululinnun on pakko levitellä siipiään ja pörhistellä sulkiaan sekä rintaansa kun yleisöä on paikalla.
Pitkät, hoikat sormet napsahtavat vasten tiskin pintaa ja naputtavat siihen nopean rytmin. Hän miettii kotona lukemiaan seikkailuista pursuavia teoksia, Rheassa pysähtyneiden matkamiesten kertomuksia sekä tien päällä kuulemiaan juoruja. Punoo ja kutoo niistä pienen tarinan ajattelematta seurauksia, hymähtää kun katse käy sormissa. Rytmi katkeaa ja Rudi vilkaisee molempia tyttöjä tuhkaisten silmäripsien varjoista. Tuntuu yllättävän hyvältä olla kolmikon keskipisteenä.
Hän katuu heti sanojen alkaessa muodostua huulilta: “Voi, minun ja toverieni tiet poikkesivat toisistaan hieman Phoebesta pohjoiseen. Matkasimme karavaanin mukana pitkin Konaj’nin aavikkoa ja vaikka se vaarallista olikin, niin ne keitaat siellä olivat hyvin kauniita. Kuulemma niillä main oli nähty lohikäärme, pienempi kuin se, joka nousi Phoeben alta. Se oli kuitenkin nopeampi ja ovelampi kuin luulimme. Sana kai leviää nopeasti ja se on itseasiassa syy miksi meidän pieni retkikuntamme jatkoi eri suuntiin. Mutta ei siksi että pelkäisimme, ehei neidit, vaan siksi, että kun sana leviää niin uskon, että alkaa muodostua muitakin retkikuntia jotka lähtevät sitä etsimään, sillä vaikka se pienempi onkin niin paikallisten mukaan se on häijy olento. Silloin meillä on paljon parempi mahdollisuus saada se kiikkiin”, Rudi piti pienen tauon ja katseli miten hänen kertomuksensa uppoaisi kaksikkoon. Huulilta karkaa pieni huokaus.
“ Tarvitaan paljon saamaan se alas ja uskon, että siitä tulee niin mittava seikkailu, että moni rohkea maailmanmatkaaja tahtoo sen kokea. Keräämme siis hetken voimia ja varoja valmistautuen tulevaan ennen kuin lähdemme taas sen pedon perään.”
Katse nousee nyt Tessaan, jolle Rudi hymyilee matkasta väsyneenä.
“...mutta vaikka olenkin nähnyt paljon niin minulle kelpaa kaikki työt siivouksesta ja kirjanpidosta muihin huoltotehtäviin, en ole nirso vaan uutterias työntekijä. Kunhan vain saan hetkeksi katon pääni päälle, vähän kahisevaa kukkaroni pohjalle sekä hetken aikaa lepoa ennen kuin suuntaan taas tomuisella tielläni eteenpäin.”
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Neitoja ja maailmanmatkaajia

Post by Kide »

Pöytien suunnalta kuuluva kolahdus sai Tessan vilkaisemaan tavernan puolta ja kuinka ollakaan Sara kiiruhti tiskiä kohti. Tarjoilijan taakse näytti jäävän täysi tarjottimellinen astioita, mikä vahvisti Tessan epäilykset. Tällä kertaa Tessa vain hymyili itsekseen nuorelle työntekijälleen, eikä käskyttänyt tätä jatkamaan töitään vaan antoi norkoilla tiskin läheisyydessä. Olihan tämä matkalainen herättänyt heti Tessankin huomion. Sitä paitsi, Lohikäärmeessä tällä hetkellä istuskelevat asiakkaat näyttivät kaikki tyytyväisiltä. Heillä molemmilla olisi hetki aikaa kuunnella mitä juuri Rudiksi esittäytynyt haltiamies heille kertoisi.

Rudin kertoma ei käynyt yksiin hänen ulkonäkönsä kanssa, mutta Tessa muistutti toistamiseen itseään siitä, miten erilaisia puhdasveriset haltiat heihin nähden olivat. Tai ainakin hän Rudin ulkonäöstä oletti, että sellainen hänen edessään seisoi.
Miehen olemus ja tapa puhua toivat nopeasti Tessan mieleen Novianin tarinoineen. Rudin alkaessa hetken miettimisen jälkeen kertomaan matkustelustaan aavikolla lohikäärmeen jäljillä, Tessa alkoi myös pohtia oliko tämän miehen sanoissa yhtä paljon mausteita kuin Novianinkin tarinoissa. Varsinkin, kun tämä haltia näytti niin kovin hauraalta, kuin kuuran muodostamalta kuvalta, joka särkyisi niin kosketuksesta kuin pelkästä auringon paisteestakin. Niin, miten näin vaalea haltia kesti aavikon paahdetta? Tai ainakin Tessan kuuleman mukaan auringonpaiste Konaj'ssa oli aivan eri tavalla polttavaa kuin kuumimpanakaan kesäpäivänä Phoebessa. Ja silti jopa täällä hän oli huomannut useimpien haltioiden visusti peittelevän ihoaan kesällä.
Tessa sivuutti täysin Rudin jatkokysymykset mahdollisuuksistaan saada työtä ja nojautui huomaamattaan vielä hieman lähemmäs haltiaa. Uteliaisuus oli vienyt voiton, vaikka Tessa ei voinutkaan olla varma, kuinka totta tämän nuorukaiselta näyttävän haltian tarinat olivat.
"Millaisia vaatteita siellä aavikolla käytetään?" hän kysyä töksäytti. "Kun eikös siellä ole kuuma kuin Dezijarin henkäyksen alla ja iho-parka koetuksella?"
"Entä ehdittekö te itte näkemään sitä lohikäärmettä? Mää en ollu edes kuullu, että niitä on nähty toinenkin." Tessan harmaat silmät tapittivat Rudia uteliaana. Ja tarkkaavaisena. Tämähän olisi mitä mainioin tarina hänellekin, kunhan vain selviäisi, oliko siihen luottaminen. Monilla matkalaisilla oli tapana paisutella tarinoitaan milloin minkäkin toivossa eikä pelkästään minstreleillä.
Tessa vilkaisi nopeasti Saraa yrittäen nähdä mitä tuo kaikesta kuulemastaan ajatteli.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Neitoja ja maailmanmatkaajia

Post by sade »

Sara keinahteli hieman kannoillaan levottoman oloisena odottaessaan, mitä haltija Tessalle sanoisi. Kumpikin kaksikosta vaikutti huomanneen Saran läsnäolon. Haltia käänsi katseensa hetkeksi häneen ja Sara vastasi katseeseen, jota ei osannut tulkita, hieman hämillään, kunnes toinen hymyili ja käänsi jälleen huomionsa Tessan puoleen. Haltian, Rudin, puheessa oli hieman erilainen sointi kuin mihin Sara oli Phoebessa yleensä tottunut, ja sanoja, joita Wanhassa Lohikäärmeessä harvoin kohtasi, joten tyttö joutui keskittymään puheeseen enemmän kuin yleensä. Vaikka olisi hän kyllä muutenkin tehnyt niin aistiessaan mahdollisuuden kuulla kiinnostavia asioita.

Ja kiinnostava haltian tarina olikin. Lohikäärmeet, ja niistä kertovat tarinat, olivat erityisen lähellä Saran sydäntä, samoin kuten kuvaukset paikoista, joissa hän ei ollut koskaan käynyt. Tessa kuitenkin ehti kysymyksineen ensin. Aavikko ei olisi ollut asia, josta Sara olisi aloittanut, mutta Tessan kysymyksen myötä sekin vaikutti kiinnostavalta, vaikkakaan ei tietenkään yhtä kiinnostavalta kuin lohikäärme. Sara vilkaisi omaa, auringon tummentamaa kättään kuin verratakseen sitä haltian kalpeuteen. Tämä tosiaan näytti siltä, ettei ollut viettänyt auringossa paljoakaan aikaa, kalpeudesta päätellen juuri koskaan.
”Keitä siellä aavikolla asuu?” Sara kysyi, sillä Rudi oli puheessaan viitannut paikallisiin, joilta oli saanut tietää asioita lohikäärmeestä. Hän ei ollut koskaan nähnyt aavikkoa, mutta tiesi, että se oli jonkinlainen hiekka-alue, eikä osannut kuvitella, millaista väkeä siellä voisi asua. Tai millaisissa taloissa. Hetken ajan Sara kuvitteli, että aavikon lohikäärme oli noussut hiekan alta samaan tapaan kuin sen lajitoveri kaupungin alta. Mutta miksi se haittaisi ketään ja lähettäisi lohikäärmeen perään joukon metsästäjiä?
”Miksi te haluasitte tappaa sen lohikäärmeen?” Sara kysyi myös ääneen. Sen, että matkusti aavikolle nähdäkseen lohikäärmeen oli ymmärrettävää, mutta sen tappaminen ei kuulostanut hyvältä. Luulisi, että aavikolta olisi löytynyt sellaisellekin tilaa. Jos lohikäärmeitä oli todella muitakin, kuten Sara halusi uskoa, kuin Phoeben alta noussut, ei ihme, että niitä ei näkynyt, mikäli kokonainen joukko oli syöksymässä niiden kimppuun heti sellaisen olemassaolosta kuullessaan.

Haltian viimeisimmät sanat kuullessaan Saran täytyi olla tarkkana, ettei olisi nyrpistänyt nenäänsä. Hän olisi halunnut tehdä samaa kuin tämä, kiertää maailmaa ja nähdä muitakin seikkailuja kuin palkkapäivän illan humaltuneita tappeluita Lohikäärmeen nurkissa. Ja siihen suunnitelmaan eivät ainakaan Saran mielessä kuulunut siivous eivätkä minkäänlaiset huoltotehtävät.
Post Reply