Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by Kuparirapu »

//Sade, Nalia & Harro, ovellanne on vieras odottamassa//

Hevosvaunujen pyörät rahisivat katukivillä verkkaiseen tahtiin, vaikka vastaantulijoita ei pahemmin tarvinnut väistää. Kadun kummallakin puolella kohoavat talot seisoivat Dionen paremmassa kaupunginoassa, jonne pääteiden hälinä ei ulottunut. Avonaiset, kapeapyöräiset vaunut olivat tänne juuri sopivat, kiiltävälakkaiset kyljet ja töyssyjä pehmentävien istuimien erottuessa rahvaan tavanoimaisista kulmikkaista häkkyröistä. Metiksen edustuskäyttöön tarkoitetettuja vaunuja ei usein otettu esiin, mutta tällä kertaa perustelut koulun hyvän julkikuvan esittämisestä olivat olleet tarpeeksi. Ainakin niiden esittäjä oli ollut tarpeeksi sinnikäs asian kanssa.
"Jokos joku näistä se olisi?" kuskinpukilla istuva ajuri kysyi, herättäen takanaan rennosti istuskelevan maagikon ajatuksistaan.
"Kyllä uskoisin, annahan kun tarkistan vielä kirjeestä..."
Quastor Topish, Metiksen lumoajamestari, veti povitaskustaan pienen muistikirjasen ja taitteli sen välistä avatun kirjeen silmiensä eteen. Hän antaisi huonon vaikutelman herra Marheinille jos olisi myöhässä.
"Räätälin puodin ohitse, niin sen pitäisi olla neljäs, viides...tuossa," hän sanoi ja osoitettuaan kädellään vaunut pysähtyivät talon kohdalle. Quastor odotti sievästi että ajuri ehti astua avaamaan oven hänelle, ja asetteli odottaessaan itsensä edustuskuntoon. Hänen yllään oli erityisesti tällaisia tilanteita varten valittu yönsininen, vyötärömittainen takki kirsikanpunaisin napinlävein. Valkean paidan pitsihihat tulivat näkyviin takin alta, samoin kuin takin ylimpien, puolihuolimattoman näköisesti auki jätettyjen nappien takaa. Istuvat housut ulottuivat puolisääreen, pitkien vaaleiden sukkien pedatessa loppumatkan mataliin kenkiin joiden pohjat kopsahtelivat miellyttävän napakasti joka askeleella. Kaiken kruunasivat Quastorin lukuisat sormukset, kevyt ja usvainen hajuvesi, ja toiselle korvalle aseteltu huopahattu pöyheällä sulalla koristettuna.
Quastor astahti kevyesti kadulle ajurin pidellessä ovea, ja mittaili edessä kohoavaa taloa hetkisen aikaa.
"Tarvitaanko minua mukaan?" ajuri kysyi, vetäen kuskinpukin alla olevasta tilasta esille pitkänmallisen puuarkun, syliin mahtuvan ja yksinkertaisen.
"Ei, kiitos vain Pyrhas, luulen että jaksan viedä kirjat lopun matkaa omin käsin," Quastor sanoi, viitaten vitsillisesti viittä askelta talon ovelle. "Jää sinä vain odottelemaan, tai jos tamman kaviot ovat levottomia matkan jäljiltä, niin kierrä toki muutama kadunmitta odottaessa. Majatalon varaus on odottamassa kunhan tämä on hoidettu, ja huomenaamulla lähdemme takaisin levänneinä ja hyvillä mielin."
Pyrhas jäi palkitsemaan hevosta matkan jäljiltä kehuin ja taputuksin, Quastorin harppoessa ovelle sen verran mitä sylissä painava arkku salli. Laskien kantamuksen odottamaan vierelleen maagikko tasasi hengityksensä, pyyhkäisi hiuksensa paremmin hatun alle, ja koputteli rystysillään lyhyen rytmin oven pintaan. Hän ei tavanomaiseen tapaansa odottanut mitään muuta kuin miellyttävää pikku neuvottelua tämän Marheinin kanssa. Vaikka tietyt historiankirjat olivatkin matkan tarkoitus, voisi Quastor päästä nauttimaan muistakin harvinaisista löydöistä joita täällä kenties säilytettiin.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by sade »

Nalia seisoi huoneensa ikkunan vieressä ja katseli, kun vaunut ajoivat pihaan. Hieman hermostuneena tyttö yritti kiskoa päänsä ympäri kulkevaa lettiä edes vähän löysemmäksi. Niira oli tehnyt sen äidin käskystä, letittänyt jokaisen hiuksen täydellisen tasaiseksi letiksi ja vetänyt muutaman suortuvan kehystämään Nalian kasvoja. Lettikruunu oli hienompi kuin Nalia olisi itse osannut tehdä ja sen keskellä kulki koristeena laventelinvärinen nauha, mutta hän oli varma, että Niira oli aivan tahallaan kiskonut sen mahdollisimman tiukalle.
Hiuksia nykiessään Nalia ei suonut vaunuille toista silmäystä, vaan yritti nähdä niiden matkustajan ennen kuin hänen pitäisi rientää alas. Selkeimmin hän erotti värit ja tunsi pientä tyytymättömyyttä asuvalintaansa kohtaan. Pitkään Nalia ei ehtinyt kuitenkaan murehtia, sillä vieras oli jo nousemassa vaunuista ja tytön täytyi luopua paikastaan ikkunan äärellä.

Nopeasti Nalia kipitti portaat alas. Hän hyppäsi viimeisten kahden portaan yli ja pysähtyi sitten tasaamaan hengitystään. Tyttö suoristi tarkasti vaalean laventelinvärisen, hieman nilkan yläpuolelle ulottuvan, mekkonsa helman. Mekon miehusta oli kirjailtu täyteen kukkia ohuella hopealangalla ja Nalia oli valinnut ranteeseensa myös hopeisen, pienistä toisiinsa limittyvistä lenkeistä tehdyn hopeaisen rannerenkaan. Aina ajanlanin tapaamisesta lähtien hopea oli tuntunut Naliasta hieman maagisemmalta kuin mikään muu korumetalli. Oli ehkä hölmöä toivoa, että joku Metiksestä tullut kiinnittäisi huomiota häneen tai hänen asusteisiinsa, mutta ainakin Nalia halusi tehdä hyvän vaikutuksen. Uutta tilaisuutta tavata joku Metiksestä ei välttämättä tulisi ihan pian.

Koputuksen jälkeen Nalia laski mielessään kolmeen ja avasi sitten oven. Isä oli ehdottomasti kieltänyt Naliaa puhumasta mistään magiaan liittyvästä, eikä ollut suostunut kertomaan, kuka Metiksestä oli tulossa. Mutta Nalia oli lähes varma siitä, että hänen edessään seisovassa miehessä oli magiaa. Se ei johtunut pelkästään siitä, että isä ei ollut kiistänyt asiaa. Miehessä oli jotain samaa kuin neiti Skeldanessa oli ollut, hän vain ei osannut nimetä mitä. Ja sitä paitsi, Nalia huomasi katseensa osuttua sulan koristamasta hatusta toiseen korvaan, mies oli haltia! Haltiat käyttivät magiaa!

”Hei, tervetuloa”, Nalia sanoi varovasti voimatta pitää pientä hymyä poissa kasvoiltaan ja katsettaan poissa miehen suippenevasta korvasta. Haltiat eivät olleet isän lempivieraita, joten Nalia pääsi harvoin juttelemaan näille. ”Mukava tavata”, Nalia jatkoi ja niiasi, sillä ei ollut muistanut tehdä sitä aiemmin.

”Tulkaa sisälle, isä odottaa teitä.” Tyttö astui muutaman askeleen peremmälle tehden tilaa tulijalle ja viittasi muutaman askeleen päässä vasemmalla olevaan oviaukkoon. Harro oli valinnut tapaavansa Metiksestä tulijan työhuoneessaan, sillä vaikka hän halusi kaiken sujuvan hyvin ja kohteliaissa merkeissä, kyseessä oli liiketapaaminen, eikä mitään muuta. Nalia livahti sisälle ja vilkaisi ympärilleen, vaikka huone oli hänelle tutumpi kuin monet muut talon tiloista.

Huoneen seinustalla oviaukkoa vastapäätä oli puinen, raskastekoinen pöytä, jonka takana Harro istui ja jonka päälle oli nostettu muutama pergamentti, muistikirja ja kynä. Vasemmalla seinustalla oli ikkuna, josta näki ulos etuovelle ja josta Harro oli osaltaan seurannut vieraansa saapumista. Silmiinpistävin piirre huoneessa olivat kuitenkin sinne tänne seinille, tai pikemminkin hieman seinän sisälle upotetut hyllyt, jotka kannattelivat kirjoja ja joissa Nalia antoi nyt katseensa kiertää. Suurimpaan osaan oli aseteltu pystyyn vain yksi kirja, mutta muutama hylly oli saanut osakseen pienen pinon vähemmän näyttäviä kirjoja, jotka Nalia oli niiden etsimistä helpottaakseen järjestellyt aiheittain. Kirjojen asettelusta saattoi päätellä, mitä hyllyjen toinen järjestelijä piti arvossa. Esiin erityisen näkyville paikoille oli nostettu ehjiä, koristeellisia kirjoja, joiden kansien kirjaimet seisoivat suorina ja selkeinä milloin kaiverrettuna, milloin erilaisilla maaleilla koristeltuina. Kaikki Harron omistamat kirjat eivät kuitenkaan olleet esillä niiden arvon, kuluneiden kansien tai arkaluonteisen hankintatavan vuoksi, vaan kokoelmaan loppuosaa säilytettiin viereisessä huoneessa, jonne vei ovi oikealta seinustalta huonetta.

Kirjat olivatkin ainoa syy, jonka vuoksi Harro päästi magiankäyttäjän jälleen tyttärensä lähelle. Tietysti se magiaa ympärilleen levittävä joukko oli onnistunut keräämään käsiensä ulottuville kokonaisen kirjaston. Ja tuo kirjasto oli Harrolle lähes koskematon. Hänellä oli keinonsa ja ihmisensä sellaistenkin kirjojen hankintaan, joita ei ollut helppoa saada käsiinsä tai joita kukaan ei ollut halukas myymään, mutta Metikseen asti sellaiset keinot eivät valitettavasti ulottuneet. Niinpä Harro työnsi vastenmielisyytensä magiaa ja kaikkea siihen liittyvää kohtaan ja nousi tervehtimään miestä tämän astuessa huoneeseen.

”Harro Marheim”, Harro esittäytyi ja ojensi kätensä kätelläkseen tulijaa. Hän oli olettanut tulijan olevan ihminen, mutta ainakaan hänen ovelleen ei ollut saapunut se kirjakaupassa tavattu nainen. Mies oli pukeutunut siniseen, kuten Harro itsekin, mutta Harron yksinkertainen, ainoastaan hihojen suusta kirjailtu, paita hävisi vieraan takille sekä värin tummuudessa että koristeellisuudessa.

”Tyttäreni Nalian tapasitkin jo”, hän lisäsi nyökäten seinustalla hieman ujonoloisena seisoskelemaan jääneeseen tyttäreensä päin. Tämän jälkeen hän viittasi pöydän ääressä olevaan tuoliin ja toivoi saavansa kaupat hoidettua mahdollisimman ripeästi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by Kuparirapu »

Quastor kurkotteli jo kaulaansa lähimpää ikkunaa kohti, etsien vahvistusta että talossa oli joku ottamassa hänet vastaan, kun ovi aukesikin hänen edessään. Lumoajamestari oli kuvitellut herra Marheimin monennäköiseksi matkan aikana, mutta mitä selvimmin hänen edessään seisoi joku aivan muu henkilö. Tai sitten Quastorin mielikuvitus asiakkaan suloisuudesta oli jäänyt anteeksiantamattonan vajaavaiseksi.
"Voi kiitos, kuinka rakastankaan näin lämpimiä vastaanottoja. Harva asia lämmittää sielua kuin vilpitön vieraanvaraisuus," Quastor vastasi ja nähdessään edessä seisovan tytön varovaisen hymyn puhkesivat miehen omatkin huulet leveämmälle. Ottaen hatun päästään ja kumartuen hieman hän kohotti Nalian kämmentä sormissaan, kuin aatelisen kättä konsanaan, ja lisäsi:
"Quastor Topish. Sulkeudun suosioonne, nuori neiti."

"Kappas vain," mies sanoi ääni ilahtuneesti kohoten ja pyöräyttäen hoikkaa sormeaan käänsi Nalian rannekorua paremmin näkyviin.
"Taidokasta hopeaa, en muista nähneeni tuollaista kuviointia aiemmin. Vanhaan aikaan kuulemma uskottiin, että hopea oli magian metalli. Sen nähkääs väitettiin suojelevan kantajaansa pahoilta voimilta, ja että maagikkojen kantama hopea tummui heidän käyttämänsä mahdin takia. Onneksi nykyään tiedämme syyn olevan metallissa eikä sen kantajassa, joten sinunkaan ei tarvitse huolehtia vieraista loitsuista ylläsi jos korusi kerää yllättäen patinaa päälleen," Quastor totesi ja iski hymyillen silmää. Kokemuksesta hän tiesi nuorten pitävän tällaisista pikku tiedonmuruista, erityisesti kun ne koskivat jotain omaa jota saattoi katsella ja hypistellä tämän uuden tiedon valossa.
Kumartuen nostamaan arkun syliinsä Quastor astui sisään, ja vilkaisten ympärilleen ripusti hattunsa seinällä roikkuvan kynttilänjalan metalliseen ulokkeeseen. Kenties hieman sopimatonta, mutta Quastor tarvitsi molemmat kätensä seuratessaan mukavaa tyttöstä seuraavaan huoneeseeen. Sieltä löytyi herra Marheim, pöytänsä taakse asettuneena kuin linnanomistaja piiritystilanteessa. Quastor käytti sylissään olevaa arkkua tekosyynä vilkaista suuripiirteisesti ympärilleen huoneessa, ottaen sisäänsä sen näyn, tuoksun ja tunnelman, ja laski ähkäisten arkun lattialle Harron joutuessa seisomaan kättään tarjoten kunnes hän oli valmis. Suoristautuen ja pyyhkäisten suuripiirteisesti hiuksen otsaltaan Quastor leväytti helmenvalkoisia hampaitaan hymyyn ja tarttui viimein tarjottuun käteen omillaan:
"Quastor Topish. Metiksen lumoajamestari, opettaja ja koruntakoja. Oppinut maagikko sekä oppilaitoksen uskollinen jäsen. Edustan läsnäolollani Metiksen toimivaa rehtoria, Elayja Tanetia. Mitä parhainta päivää myös teille."
Quastor ravisti Harron kättä lämpimästi, kuin parhaankin ystävänsä. Kääntäen katseensa hän nyökkäsi hymyillen esitellylle Nalialle, ja päästämättä Harron kädestä vielä irti hän jatkoi:
"Haluan sanoa, herra Marheim, kuinka kiitollisia olemme tästä. Kuulemamme mukaan ammattitaitonne ja ahkeruutenne kirjojen keräilijänä on vertaansa vailla, ja toivon että voimme päästä yhteisymmärrykseen avusta jonka voitte tarjota koululle kirjojen muodossa."

Quastor irrotti viimein kättelynsä, mutta Harron pöydän toiselle puolelle harppasi luomajamestari sen sijaan lähimmän hyllyn vierelle. Toinen käsi leukapartaansa hivellen hän silmäili sen antimia, kohottaen kulmiaan vaikuttuneen näköisenä:
"Tuhkan ja luun laulu, ja selän kohokuvioinnista päätellen alkuperäisversio. Ajanlanrunoilija Tylfilan Salockin työt ovat varsin harvinaisia, teillä on selvästi silmää kulttuurisesti merkittäville teoksille."
"Olin varma että päädyimme oikean henkilön puheille. Kuten teille välitetyssä kirjeessä toivottavasti kuvattiin, tämänhetkinen tilanne salakuljetusten kitkemiseksi vaikeuttaa muunkin tavaran liikkumista kaupunkiin tai täältä pois. Olemme olleet yhteydessä Phoeben kirjaston kanssa näistä mainituista historiankirjoituksista, mutta niiden lähettäminen olisi tullut liian kalliiksi ja vaivalloiseksi molemmille osapuolille. Siksi olimme yhteydessä Dionen kirjanmyyjien piireihin, ja heidän kauttaan pyyntömme välitettiin teille. Ja ymmärtämäni mukaan voisitte olla halukas luovuttamaan kyseiset teokset meille, sopivaa korvausta vastaan tietenkin."
Oli kuin Quastor olisi ollut näyttelijä hurmaamassa yleisöä näyttämöllä, miehen liikuttua puhuessaan pöydän ääreen ja istuessa sanojensa päätteeksi tuolille kuin pisteenä lauseen loppuun. Nostaen toisen jalkansa kevyesti polvelle ristiin mies hymyili yhä lämpimästi, ja jatkoi:
"Minulle on luovutettu koulun puolelta rahasumma käytettäväksi näiden teosten hankkimiseen. Mutta ymmärsimme myös vaihdon olevan mahdollista kullan lisäksi, ja siksi olemme varanneet mukaani lajitelman kirjoja joiden toivomme kiinnostavan kaltaistanne asiantuntijaa."
Quastor viittasi toisella kädellään vihjailevasti tuolin vierelle asetettua kirstua kohti.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by sade »

Nalia seisoskeli huoneen seinustalla posket hehkuen ja hillitsi halunsa nostaa kätensä poskiensa peitoksi. Sen sijaan kädet näpersivät rannekorua, pyörittäen sitä hitaasti antamatta korun päästää yhtään kilahdusta, joka kääntäisi huomion takaisin häneen, yhtä aikaa hermostuneena ja kiinnostuneena. Yleensä isän kauppakumppanit suhtautuivat tyttöön kohteliaan välinpitämättömästi, eivätkä pudottaneet keskusteluun mitään edes etäisesti magiaan viittaavaa. Nalia olisi halunnut kysyä hopeasta lisää, mutta eteiskäytävän äänet kuuluivat isän huoneeseen, eikä tyttö halunnut ottaa riskiä, että hänet käskettäisiin tilanteesta kokonaan pois. Jos vain isä poistuisi huoneesta edes hetkiseksi. Toisaalta Nalia lohduttautui ajatuksella, että tässä oli jo toinen Metiksen opettaja, jonka hän pääsi tapaamaan.

Kuin arvaten tyttärensä ajatukset, Harro loi tähän lyhyen, varoittavan katseen miehen luetellessaan titteleitään. Nalia käänsi katseensa kohti lattiaa piilottaakseen kiinnostuksensa ja kertasi mielessään uudelleen kirjojen nimiä ja paikkoja. Kumpikaan kaksikosta ei tiennyt, mitä lumoaja oikeastaan tarkoitti tai teki, mutta vain toista olisi kiinnostanut ottaa siitä selvää.
”Olisihan se ikävää, mikäli kirjastostanne puuttuisi joitakin keskeisiä teoksia”, Harro vastasi kuivasti hymyillen. Herra Topish vaikutti haluavan kiertää kaikenlaiset kohteliaisuudet läpi ennen kuin pääsisi asiaan, eikä Harro tuntenut oloaan täysin mukavaksi sellaisten henkilöiden seurassa edes silloin kuin nämä eivät olleet Metiksestä.

”Niitä ei ole helppoa löytää. Varsinkaan kokonaan ehjinä”, Harro totesi lyhyesti samalla kun Nalia painoi mieleensä uuden tiedonmurusen kyseisen kirjan kirjoittajasta. Tyttö olisi halunnut kertoa pitävänsä kyseisestä teoksesta siitäkin huolimatta, että kieli oli vaikeaa, eikä hän ymmärtänyt kaikkia sanoja. Isää sellaiset asiat eivät kiinnostaneet, mutta Nalia arveli, että herra Topish olisi saattanut oikeasti lukea kirjan ja ehkä jopa kertoa siitä jotain lisää. Nalian iloksi ja Harron harmiksi haltia ei näyttänyt tippaakaan häiriintyvän isän ja tyttären vaitonaisuudesta.. Tämä ei vaikuttanut kaipaavan niinkään keskustelukumppania, vaan yleisöä liikkuessaan huoneessa yhtä luonnollisesti kuin olisi käynyt paikalla useasti aiemminkin.

Vihdoin herra Topish asettui istumaan ja Harro palasi istumapaikalleen tätä vastapäätä.
”Minulla on kyllä kontaktini kirjojen myyntiä varten, mikäli niin haluaisin tehdä. Ymmärrät varmaan, että kirjojen vaihtaminen kiinnostaa minua mahdollisuutena enemmän, erityisesti ottaen huomioon kirjastonne… suljetun luonteen.” Harro siirsi pöydällä entuudestaan olleita tavaroita vielä hieman sivummalle ja kääntyi sitten katsomaan herra Topishia toivoen, että tämä oli höpissyt tarpeekseen. Myös Nalia astui hieman lähemmäs, pysytellen kuitenkin taustalla ja yhä koruaan hypistellen.
”Joten näkisin mielelläni, mistä kirjoista teidän olisi mahdollista luopua”, Harro jatkoi. ”Uskon, että pääsemme sopimukseen niiden suhteen.”
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by Kuparirapu »

"Ymmärrän kuinka harvinainen tilaisuus tämä varmasti teille on," Quastor nyökytteli. "Tästäpä teillä riittää kerrottavaa myös omille kollegoillenne; pääsette sitten nauttimaan heidän kohteliaan kateellisista katseistaan."
Harron selvästi odottaessa lumoajamestari kumartui tuolillaan, käänsi vyöltään esille pienen avaimen, ja naksautti kirstun auki. Kansi aukesi äänettömänä, paljastaen sen sisäpuolta vuoraavan kankalle siististi riviin asetettujen kirjojen selkämykset. Kirstussa oli myös selvästi tilaa jäljellä, epäilemättä matkan tarkoituksena olevia kirjoja varten. Quastor kohottautui uudelleen, ja liu'utti sormenpäillään yhden teoksista pöydälle heidän välilleen. Se oli ruskeakantinen, leveäsivuinen ja raskaasti nidottu, ja pinnan nahkaan painettujen kirjainten kultaus oli jo haalistunut sieltä täältä.
"50 Sotilaan Piiritys, Pyrholappia Chevelianin kirjoittama kooste Sekasorron Ajan merkittävimmistä tapahtumista ja silloin vaikuttaneista henkilöistä. Historiankirjoituksten joukossa se tunnetaan osittain kirjoittajansa poikkeavista, miltei jopa sopimattomiksi katsotuista mielipiteistä mantereen armeijan valtaannoususta kyseisenä aikakautena. Häntä syytettiin aikanaan jopa maanpetturuudesta, mistä syystä teoksensa kopioita jopa hävitettiin, mutta nykypäivänä hänet nähdään enemmänkin hyvänä esimerkkinä kriittisestä historiandokumentoinnista."
Seuraava kirja aseteltiin edellisen viereen. Tummat kannet olivat kiiltävänmustia, kuin ne olisi kyllästetty musteella, ja sivujen kunnosta näytti kuin sitä ei oltaisi luettu kertaakaan.
"Ajattelijana ja filosofina tunnettu Akvinia Nuoremman Maailma ja tyhjyys, jossa hän käsittelee maailman ja sitä asuttavien asioiden olemassaoloa loogisilla argumenteilla. Kenties olette kuulleet Akvinialaisesta Jumalargumentista, jossa hän osoittaa ainakin omasta mielestään jumalten olemassaolon siitä, että emme voi kuvitella täydellisempää olentoa kuin jumalat, ja täydellisen olennon ominaisuuksiin kuuluu luonnollisesti olemassaolo. Tällöin loogisesti jumalat siis olisivat väistämättömästi olemassa. Teoksella on enemmän mainetta kuriositeettina kuin sen varteenotettavasta sisällöstä, mutta kiehtova se on yhtä kaikki."

Vilkaisten kaikessa rauhassa Harron ilmettä, ja annettuaan tälle aikaa sisäistää nämä esittelyt, Quastor nosti seuraavaan kirjan käsiinsä:
"Tässä puolestaan hieman eri aiheesta. Haltialaulaja ja -säveltäjä Lyathal Cú Fyjhalin tuotantoa. Kolmantena Nuottivihkona tunnettu, mutta nimestään huolimatta se on tarkoituksella painatettu ja harkinnalla kirjoitettu teos, jossa Fyjhal käsittelee pääasiassa poikkihuilun melodiakulkuja, sekä loppupuolella tapoja sovittaa nämä nuotitukset laajempaan soittajakokoonpanoon."
Asettaen toffeenvärisillä, muhkean pehmeillä kansilla varustetun kirjan varovaisesti pöydälle Quastor avasi sattumanvaraisen aukeaman, rohkaisen Harroa ja myös Naliaa katsomaan tarkemmin. Jo kellastunutta sävyä keränneellä sivulla oli kauniilla, pyöreillä solmuilla ja kaarteilla kirjoitettua käsialaa ja nuottirivistöjä, täynnä vuoroin nousevia ja laskevia sävelkulkuja.
Quastor nojautui tuolilleen hetkeksi, ja painaen sormenkärkensä pehmeästi yhteen valo leikitteli hänen sormuksillaan:
"Herättääkö joku näistä mielenkiintoanne? Kuten sanoin, voin paikata hintaa myös kullalla tarvittaessa. Mutta jos vain sallitte, minulla on vielä muutama kirja odottamassa pääsyä esille..."
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by sade »

Harron ikäväksi hän joutui myöntämään hetta Topishin olevan oikeassa. Oikean näköinen ja kuuloinen, Metiksestä hankittu, kirja herättäisi kateutta tietyissä piireissä. Vieraan arvostus nousi Harron silmissä hieman, kun mies näki, miten kirjat oli pakattu. Osa kirjojen myyjistä pakkasi teokset luvattoman huonosti, eikä viimeisimmässä, Nalian hankkimassa kirjassa ollut ollut edes suojapaperia päällä. Lukittu arkku vaikutti varsin sopivalta tavalta kuljettaa kirjoja, vaikkakin hieman silmiinpistävältä. Kun haltia alkoi nostella kirjoja esille, Harro nyökkäsi Nalialle ja tyttö asteli pöydän luo yrittäen olla näyttämättä liian innokkaalta. Ennen kuin Nalia kääntyi katselemaan esiteltäviä kirjoja, tämä kumartui ja otti ylimmästä pöytälaatikosta käsiinsä pienen, nahkakantisen muistivihon.

Ensimmäinen esitelty kirja oli lievä pettymys molemmille. Nalialle sen vuoksi, että tiedostamattaan tyttö oli odottanut Metiksestä tuotujen kirjojen olevan jollain tavalla erikoisia tai eroavan heillä jo olevista kirjoista, ja Harrolle puolestaan kyseisen kirjan vaatimattoman ulkonäön vuoksi. Kuunnellessaan herra Topishin selostusta kirjoista, Nalia selasi muistikirjaansa varmistaakseen, etteivät he ehdoin tahdoin hankkisi kaksoiskappaleita. Muistikirjassa oli Nalian laatima lista kirjoista, joita heillä oli, niiden kirjoittajista (mikäli sellainen tieto oli saatavilla), ostohinnasta tai arvosta ja muita Nalian muistiinpanoja kirjoihin liittyen. Tyttö piti muistikirjaa tarkasti niin, ettei herra Topish voinut nähdä sinne kirjoitettua tekstiä, sillä muiden tunnistetietojen puutteessa Nalia oli itse keksinyt muutamalle kirjalle nimen ja merkannut erityisen tylsiä tai mielenkiintoisia kirjoja erilaisilla symboleilla.

Harro ja Nalia kumartuivat katsomaan herra Topishin esittelemää kirjaa. Teksti oli kaunista, eikä Nalia voinut olla vertaamatta sitä omiin heiluviin kirjaimiinsa. Nalia vilkaisi isäänsä nopeasti. Heillä ei ollut kyseistä kirjaa, mutta Harro ei yleensä ollut kovin ihastunut nuottikirjoihin eikä haltia kirjoittajana lisännyt teoksen houkuttelevuutta. Harro kohotti kulmiaan nyökäten hieman ja Nalia käänsi katseensa takaisin kirjaan. He voisivat ottaa sen, mikäli mitään kiinnostavampaa ei olisi tarjolla. Nalia oli aamulla etsinyt hyllyyn odottamaan valmiiksi kolme vaihdettavaa kirjaa, jotka toivottavasti olivat ne, joihin kirjeessä oli viitattu. Hänellä oli myös mielessään muutama muu kirja, joita ehkä voisi yrittää tarjota herra Topishille, mikäli tällä olisi useampia Harroa kiinnostavia kirjoja.

Isä ja tytär olivat tehneet kirjakauppaa yhdessä niin monesti, ettei Harrolla ollut tarvetta antaa Nalialle ääneen ohjeita, sillä tämä tiesi sanomattakin, mitä tulisi selvittää ja millaisia kirjoja he halusivat. ”Saanko katsoa?” Nalia kysyi herra Topishilta viitaten tämän kirjoihin ja odotti kuuliaisesti lupaa ennen kuin koski mihinkään. Akvinia Nuoremman kirjaan Nalian ei tarvinnut koskea, sillä hän oli varma, ettei sitä löytynyt entuudestaan, ei ainakaan sellaisilla kansilla. Niin kiiltävän mustat kannet olivat poikkeukselliset ja olisivat kyllä jääneet mieleen kummallekin heistä. Nalia olisi halunnut kokeilla kirjan pintaa ja arvata, mistä sellainen oli saatu tehtyä, mutta ei uskaltanut, sillä isä haluaisi kirjan joka tapauksessa ja mitä koskemattomampana se säilyisi, sen parempi. Sen sijaan 50 Sotilaan Piiritystä hän halusi katsoa ennen kuin sanoisi mitään.

”Meillä on tästä kopio”, Nalia ilmoitti hetken varovasti selailtuaan ja avasi muistikirjansa tyhjältä sivulta kirjoittaakseen kirjailijan nimen ylös. Harrolle se olisi riittänyt tiedoksi, mutta koska herra Topish vaikutti tietävän kirjoista enemmän kuin useimmat, Nalia uskalsi jatkaa: ”Tosin meidän kirjallamme ei ole nimeä, vaan kansi on ainoastaan koristekuvioitu. Lisäksi siihen on lisätty muutamia sivuja jostakin toisesta kirjasta, varmaankin, jotta se olisi säästynyt.”

”Katsomme mielellämme, mitä muuta teillä on mukananne”, Harro sanoi keskeyttäen Nalian ennen kuin tämä jäisi juttelemaan kirjoista pidemmäksi aikaa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by Kuparirapu »

Quastorilta ei mennyt ohitse Nalian läsnäolo tilanteessa, enemmänkin kuin vain uteliaana lapsosena. Tämän verratessa edessään olevaa kirjaa pienen muistikirjan sisältöön lumoajamestari huomasi pohtivansa tällaisen järjestelyn syytä. Mahtoiko tytär olla rehellisen kiinnostunut kirjoista? Vai oliko herra Marhein kouluttamassa jälkikasvuaan oman ammattinsa saloihin?
Oli syyä mikä tahansa, Quastor huomasi olevansa aidosti ilahtunut että tyttö pääsi katselemaan hänen tuomisiaan.
"Kaikin mokomin," hän myöntyi Nalian kysymykseen ja viittasi myös kädellään luvan katsoa tarkemmin.
Kaikesta kohteliaasta ja avoimesta esiintymisestään huolimatta Quastor piti koulun edun tässä kaupassa ensisijaisena. Hän oli tarkoituksella koetellut vesiä ensin vähemmän harvinaisella kirjalla, nähdäkseen paitsi ostajan reaktion niin myös arvioidakseen samalla minkälainen kokoelma tuolla mahtoi jo olla. Sen takia Nalian sanat nostivat vilpittömän vaikuttuneen nyökkäyksen miehen kasvoille:
"Niinkö tosiaan? Olen joskus kuullut sellaisesta, sattumanvaraiselle selailijalle nämä lisätyt sivut vakuuttelevat kirjan olevan tyystin jotain muuta kuin paheksuttua kirjallisuutta. Jos joskus haluatte tarkistaa omistamanne niteen ikää, lisätyt sivut voivat antaa hyviä vihjeitä siihen. Niissä voidaan käsitellä aiheita, joita Chevelian ei kirjoitusaikanaan olisi voinut tietääkään."
Kenties herra Marhein tiesi tämän ammattinsa puolelta, mutta Quastor tarjosti silti vinkin avuliaasti. Siirtäen varovaisesti nuottikirjan sivummalle hän kumartui uudelleen arkkunsa puoleen, ja totesi:
"Tässä, olen utelias kuulemaan mielipiteenne näistä. Ne ovat toden totta hieman...erikoisia."

Lumoajamestari asetti kaksi kirjaa pöydälle vierekkän, ja rinnakkain ne tuntuivat vain korostavan toistensa omalaatuisuutta. Toinen oli keskikokoinen ja suoraselkäinen, mutta sen kansi oli tummanvihreä, kiertyen selkämyksestä kuin leveän kasvin lehdistä ladottuna, omaten kuitenkin öljytyn nahan kaltaista kiiltoa pinnassaan. Kasvimaista vaikutelmaa vahvistivat kannen materiaaliin painetut uurteet, jotka muistuttivat lehtisuonia. Ja kansien välissä näkyvät sivut eivät olleet pehmeän pergamentin värisiä, vaan niissä vaihtui harmaanvalkoinen ja mustanvihreä värisävy, tavalla joka toi synnytti mielikuvia kiveen tarrautuneesta sammaleesta, tai metsänpohjan kalpeiksi maatuneista lehdistä. Kirja näytti yhtä aikaa elottomalta kuten toverinsa, mutta samaan aikaan siinä tuntui olevan häilyvä vaikutelma jotain...elävää.
Crasbur ei halunnut antaa huonoa kuvaa kirjasta, joten hän hillitsi halunsa pyyhkiä kättään, jolla oli kirjan nostanut. Hän tiesi sen vääräksi, mutta ei silti päässyt eroon tunteesta että kirjan kiiltävä kansi olisi jättänyt jotain öljyistä hänen iholleen.
Oudon vihreäkantisen teoksen vierellä lepäävä kirja puolestaan herätti puolestaan mielenkiintoa pelkästään muotonsa takia. Tavallisen suorakaiteen sijaan kirja oli tasasivuisen kolmion muotoinen, ja jokainen kolmesta kärjestä oli vahvistettu paksummalla siivulla punertavaa nahkaa. Kansi oli vailla koristeita, kuviointeja tai otsikkoa. Ainoa lisä punertavan kannen ja puhtaanvalkoisten sivujen lisäksi oli ohut kirjanmerkkinä toimiva silkkinauha, jonka pää tuli näkyviin kirjan puolenvälin paikkeilta.
Crasbur antoi yllätyksen, ihmetyksen ja kenties epäilyn häilyä hetken aikaa ilmassa, ennen kuin lausui:
"Tämä tässä on Grunbökr, tai selkokielisemmin Vihreänä Kirjana tunnettu teos. Peikkoparantajan, joka kirjan allekirjoituksesta tunnetaan vain Mustakätenä, keräämä kooste kasvitieteestä ja alkemiasta. Sen sisältämät tiedot ovat perustasoisia ja yleistietoisia, mutta merkittäväksi niissä on tunnistettu esiteltyjen rohdosten valmistusohjeiden tapahtuvan ilman kehittyneempiä välineitä. Kuka tämä Mustakäsi olikaan, hän ilmeisesti eli ja toimi peikkojen tapaan luonnon keskellä, saavuttaen kunnioitettavan ammattitaidon pelkästään uteliaisuuden ja itseoppimisen kautta. Sen latominen on myös erikoinen, eivätkä sitä tutkineet henkilöt ole päässeet yksimielisyyteen kannnen materiaalista tai sen valmistusmenetelmästä."
Hänen kätensä siirtyi toisen teoksen ylle, ja yllättäen Quastor rypisti otsaansa sitä katsellessaan:
"Tämä puolestaan... Mikäli sillä on oikea nimi, sitä ei tiedetä, vaan se tunnetaan yleisesti vain Human Päiväkirjana, kirjoittajansa mukaan. Se on tämän Huma - nimisen henkilön kertomus matkastaan mantereella, pääasiassa itärannikoon puolella. Se tuntuu alkavan ikään kuin keskeltä tapahtumia, mistä syystä on oletettu että tämä Huma olisi kirjannut kokemuksiaan enemmänkin ylös, mutta muita hänen teoksiaan ei ole löydetty. Emme ole edes löytäneet mainintaa sennimisestä henkilöstä mistään. Human kuvaukset ovat toisaalta tarpeeksi todentuntuisia, että hän tuskin olisi keksinyt kaikkea omasta päästään, mutta samaan aikaan osa yksityiskohdista vaikuttaa oudoilta. Matkaseuranaankin Huma kertoo sellaisista kuin Skjalla Tulitukka, Näkijä Califreus, Nyxvassal Kymmenväkevä ja muita samanlaisia yksilöitä. Ja kaikista oudoimpana on kirjoitusasu..."

Quastori kohotti kolmiomaisen kirjan kantta kärjestä, paljastaen sivulle kirjoitetut sanat. Mutta ne eivät olleet tuttuja kirjaimia, vaan aivan omalaatuisia riimukirjaimia. Tekstirivit laskeutuivat päällekkäin selkämyksestä alas kapeaa kärkeä kohti, täyttäen sivun siististi loppuun asti. Mikä syy tähän outoon lukuasentoon olikaan, sitä saattoi vain arvailla.
"Saatoitte päätellä jo, että olemme purkaneet kirjoitusmerkit lukukelpoisiksi. Vain kirjaimet ovat tätä...salakirjoitusta, jos sallitte minun käyttää sitä termiä. Kieli itsessään on yleiskieltä ja ymmärrettävää. Ja näiden riimukirjainten kääntämiseen tarvitut muistiinpanot kuuluvat luonnollisesti vaihtoon," lumoajamestari sanoi ja asetti pienen taskuvihon pöydälle.
"Mutta kenties tärkeinpänä seikkana, jonka haluatte tietää, on sen harvinaisuus. Emme ole koskaan törmänneet tai edes kuulleet että tästä kirjasta olisi toista versiota missään. Kaikesta päätellen tämä on siis ainoa kaltaisensa maailmassa."
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by sade »

Vieraan seuraavaksi esittelemät kirjat olivat yllätys, eikä kaksikosta kumpikaan voinut pitää hämmästystään täysin poissa kasvoiltaan. Nalia piilotti kasvonsa muistikirjansa taakse ja yritti kuumeisesti saada kirjoitettua kaiken herra Topishin sanoman ylös, vaikka häntä olisikin houkutellut koskettaa kummankin kirjan pintaa. Harro puolestaan kätki kiinnostuksensa ilmeettömyyden naamion taakse ja nyökytteli hitaasti haltian esittelyille.
”Olemme kiinnostuneita käymään kauppaa Human Päiväkirjasta, Maailmasta ja tyhjyydestä sekä Vihreästä kirjasta”, Harro ilmoitti tämän päästyä loppuun. Hyvälläkään tinkimisellä vaikutti selvältä, että pelkillä kirjeessä mainituilla historiankirjoilla hän saisi hankittua teoksista ehkä yhden, sillä Metiksen etsimät kirjat eivät olleet harvinaisimmasta tai näyttävimmästä päästä. Herra Topish arvelutti Harroa monesta syystä, mutta sitä mies ei epäillyt, etteikö tämä ollut perillä kirjojensa arvosta. Harro kuitenkin piti mahdollisena, että Metiksen edustaja saattaisi olla kiinnostunut myös muista kirjoista, sillä tämä oli tuonut mukanaan useamman kirjan kuin olisi välttämättä ollut tarpeen sen varmistamiseen, että saisi haluamansa kirjat. Pelkkä Human Päiväkirja olisi yksinään ollut tarpeeksi, luultavasti kenelle tahansa kirjoista kiinnostuneelle.

Myös Nalia tiesi hakiessaan valmiiksi etsimänsä kirjat hyllystä, etteivät ne vastanneet niitä kirjoja, joita isä haluaisi kokoelmaansa liittää. Tyttö tiesi, että tarjouksen tekeminen jäisi todennäköisesti hänelle ja yritti kuumeisesti miettiä, mitkä teokset olisivat sellaisia, joista he voisivat luopua, joista Metiksessa saatettaisiin olla kiinnostuneita ja jotka suunnilleen arvoltaan vastaisivat vaihdettavia kirjoja.
Laskiessaan kirjat pöydälle, Nalia ei edes yrittänyt esitellä niitä samoin kuten herra Topish oli tehnyt. Ne olivat hyvin tavallisen näköisiä kirjoja sidottuine kansineen. Pinon päällimmäisenä oli vaaleanvihreäkantinen Thrym ja Tarvos, joka vaikutti koskemattomalta, alimmaisena ruskeaan nahkaan verhoiltu Cullan historia, jota Nalia oli muutamaan kertaan yrittänyt lukea, mutta ei ollut ymmärtänyt lukemaansa, ja keskimmäisenä, ohuempana kahden paksun kirjan välissä, oli Kuninkaansaaga, jonka reunasta saattoi nähdä kirjan sivujen olevan kiinnitetty toisiinsa ohuella hopealangalla.
”Kirjeessä mainitut kirjat ovat tässä”, Harro totesi ja vilkaisi Naliaa, joka oli kirjat pöydälle jätettyään siirtynyt selailemaan omaa muistikirjaansa. ”Niiden lisäksi voisimme tarjota muutamaa muuta kirjaa, joista kirjastonne voisi olla kiinnostunut.”

Harron sanoja seurasi hetken hiljaisuus, jossa kuului vain Nalian sivujen kääntely.
Metiksen historia”, tyttö sanoi nostaessaan katseensa, punastui kevyesti ehdotettuaan niin tavanomaista teosta ja kiirehti jatkamaan: ”Luultavasti se löytyy jo kirjastostanne. Mutta me voisimme tarjota version, johon joku kirjoittajan aikalainen on tehnyt omia huomautuksiaan ja merkintöjään siinä mainituista henkilöistä ja kirjoittajasta itsestään. Kirjan myynyt henkilö kertoi, että se oli salakuljetettu Metiksestä pois, sillä siihen kirjoitetut asiat eivät edustaneet Metiksen silloista linjaa.” Nalia ei ollut aivan varma, mitä sillä oli tarkoitettu, mutta oli kirjoittanut sanat ylös ja arveli kirjan voivan kiinnostaa Metiksessä. Naliaa se oli ainakin kiinnostanut, vaikka hän ei ollut ehtinyt lukea muutamaa sivua pidemmälle, kunnes hänen silloinen kotiopettajansa oli takavarikoinut kirjan, sillä sen merkinnät eivät kuulemma olleet nuorelle neidille sopivaa luettavaa.

Nalia haki kirjan hyllystä ja asetti sen pöydälle muiden viereen, mikäli heidän vieraansa haluaisi katsoa sitä lähempää ja vilkaisi sitten isäänsä tehden seuraavan ehdotuksen ensin tälle: ”Haltiahymnit?”
Harro vilkaisi pöydälle esiin laskettuja kirjoja kuin punniten niiden arvoa mielessään. Katseensa pysähtyessä kolmionmuotoiseen kirjaan hän nyökkäsi. ”Ruskea.”
Haltiahymnit eivät olleet kirjojen oikea nimi, vaan Harro ja Nalia olivat vuosia aiemmin tehneet kauppoja erään toisen keräilijän kanssa, jolta nimi oli jäänyt. Harrosta poiketen mies oli keräillyt ainoastaan haltiayhteisöistä tavalla tai toisella hankittuja kirjoja ja kutsunut kokoelmaansa haltiahymneiksi. Isä ja tytär muistelivat tapaamista vastenmielisyydellä, Nalia, koska oli pelännyt uhkaavasti käyttäytynyttä keräilijää ja Harro, koska kirjoissa oli tuntunut alusta asti olevan jotain pielessä. Aivan kuin ne olisivat tienneet olevansa käsissä, joihin eivät kuuluneet. Nalia oli alkanut kutsua muutamaa hankittua kirjaa haltiahymneiksi, sillä ne oli kaikki kirjoitettu erilaisilla haltiakielillä, joita kumpikaan heistä ei osannut lukea.

Saatuaan vahvistuksen isältään, Nalia kääntyi jälleen herra Topishin puoleen. ”Toinen kirja, josta voisitte olla kiinnostunut, on peräisin Za’haninhaltioilta. Luulen, että se on jonkinlainen matkakertomus. Kansien lisäksi sivut ovat nahkaa ja sanat on… raaputettu sivuille sen sijaan, että ne olisi kirjoitettu musteella. Emme ole koskaan törmänneet kopioihin siitä”, Nalia kuvasi, sillä kirjaa ei säilytetty huoneessa esillä, vaan se pitäisi hakea erikseen.
”Onko kirjastonne kiinnostunut kummastakaan mainitsemistamme kirjoista?” Harro kysyi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by Kuparirapu »

Quastor nyökkäsi, ja kuin vaivihkaa hänen kätensä liikkuivat vaihtamaan kirjojen paikkoja pöydällä. Historiankirja ja haltiasäveltäjän hengentuotos hän veti lähemmäs itseään, laittamatta niitä vielä pois mutta selvästi erottaen ne kolmesta muusta. Loput hän jätti lepäämään rinnakkain hänen ja herra Marheinin väliin.
Tiukkana kaupanhierojana lumoajamestari ei kysellyt Metiksen pyytämien teosten perään. Nyt oli herra Marheinin, ja tämän älykkään nuoren apulaisen, arvioitava millä hinnalla hän voisi näistä nidotuista aarteista luopua. Parasta oli saada kinuamatta, silloin tiesi että kaupassa saisi vähintäänkin sen mitä oli tullut pyytämään.
Nalia kurkotti laskemaan kantamansa kirjapinon pöydälle, ja vahvisti niiden olevan juuri nuo samaiset kirjat. Quastor nyökkäsi ja kurottaen raotti päällimmäisen kirjan kantta hieman. Selkämyksen pieni narahdus vihjasi että sitä ei oltu monta kertaa avattu, ja sivut näyttivät olevan suorastaan ensiluokkaisessa kunnossa.
"Olen toki kiinnostunut näkemään kokoelmanne antimia. Se antaa minullekin hieman jutun juurta takaisin Metikseen palatessani", puolhaltia mies naurahti, eikä näyttänyt välittävän vaikkei se ketään muuta huvittanutkaan. Naputellen sormiaan yhteen, tavalla joka sai sormusten korukivet tanssimaan omaa pientä tanssiaan, hän kuunteli tyynesti tarjottuja vaihtoehtoja. Metiksen Historian kohdalla hänen kulmansa nousi huvittuneena, ja Quastor tarjosi Nalialle jo ymmärtäväistä hymyä. Tytöstä epäilemättä tuntui, kuin olisi tarjoamassa ammattiräätälile ohjeita virkkauksen perusteista. Nalia kuitenkin kiiruhti lisäämään kirjan erityispiirteet, ja Quastorin katse vaihtui aitoon mielenkiintoon:
"Hmmm, se onkin jotain harvinaisempaa. Yksi kopio lisää muiden joukkoon ei myöskään tee pahaa, Metiksessä opiskelijat joutuvat miltei tukkanuottasille toistensa kanssa, kun loppukokeet lähestyvät ja tiettyjä kirjoja on vain rajallinen määrä tarjolla."

Quastor nosti Nalian tuoman kirjan käsiinsä, tosin vain sivelläkseen sen kantta sormiensa kärjillä. Hän rakasti kaikkia niitä tuntemuksia, joita kädet saattoivat esineestä tarjota. Kannen pehmeä pinta, upotettujen tai kirjattujen sanojen käänteet ja kulmat, ja ennen kaikkea tunne kuinka hänen käsissään oleva esine kantoi mukanaan kenties jopa vuosikymmenien elinkaarta.
Kohottaen katseensa Nalian puhutellessa häntä Quastor asetti kirjan takaisin pöydälle.
"Nyt myönnän mielenkiintoni todella heränneen. Jos sallitte, näkisin mielelläni tämän Za'haninhaltioille kuuluneen kertomuksen omin silmin. He tuottavat hyvin vähän kirjoitettua kirjallisuutta, tyytyen usein peikkojen tapaan suulliseen perinteeseen sukupolvelta toiselle. Jos tämä kirja on sen lisäksi vielä valmistettu erityisellä tavalla, se antaisi kirjastonhoitajille ja bibliofilian asiantuntijoille tekemistä pitäksi aikaa."
Odottaessaan että kirja ehdittiin hakea Quastor naputteli leukaansa, ja sanoi sitten Harrolle:
"Haluan myöntää, että olen vaikuttunut kokoelmanne sisällöstä, herra Marhein. Vaikka venytänkin hieman kaupan solmimista uteliaisuuteni takia, sanoisin meidän lähestyvän hyvää vauhtia reilun vaihtokaupan risteyspaikkaa. Nämä pyytämämme historiankirjat ovat melko tavallisia, mutta niiden arvoksi ja teidän ansioksenne ne ovat erinomaisessa kunnossa. Metiksen Historia tukevoittaa niitä eduksenne, erityisesti mainitut lisämerkinnät, ja kirsikkana koristeeksi olisi tuo matkakertomus. Niitä vastaan olen valmis luopumaan näistä kolmesta kirjasta, joiden uskon saavan lisää huomiota teidänkaltaisenne ammattilaisen käsissä."
Hymyillen mitä ylenpalttisimman ystävällistä hymyä Quastor liikautti hoikkaa sormeaan pöytää kohti ja lisäsi:
"En ottanut laskuihin Human päiväkirjan mukana tarjoamaani käännösavainta. Sitä voimme pitää pelkkänä hyvän tahdon eleenä. On näet minullekin sydämen asia, että Dionen asukkaille jää positiivinen kuva Metiksen oppilaitoksesta ja sen toiminnasta."
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kirjat opettavat mutta eivät tuomitse

Post by sade »

Nalia keräsi mieleensä jokaisen herra Topishilta kuulemansa maininnan Metiksestä esitellessään kirjoja. Jopa kokeet kuulostivat kiinnostavilta, joskin niiden hohtoa hieman himmensi se, että Nalia oli lukenut Metiksen historian (tosin ilman ylimääräisiä merkintöjä), eikä se ollut tuntunut tytöstä erityisen mielenkiintoiselta. Mutta hän tunsi silti pientä tyytyväisyyttä luettuaan kirjan, jota luettiin myös Metiksessä. ”Mahtaako… opiskelijoille tulla kiistaa jostain muista kirjoista?” Nalia kysyi varovasti. Se oli kaupankäyntiin liittyvä kysymys, eikä Harro kiinnittänyt siihen erityistä huomiota. Kaupankäynnin sijaan Nalia toivoi kuitenkin saavansa selville, mitä muita kirjoja Metiksessä luettiin, jotta voisi lukea ne, mikäli joku niistä löytyisi valmiiksi heiltä.

Harro ja Nalia odottivat, että herra Topish sai tarkasteltua esiin tuotuja kirjoja. Tämä vaikutti luottavan heidän sanaansa kirjojen sisällöstä, eikä käynyt selailemaan kirjoja. Koska kirjat hinta oli usein varsin korkea, Harro ja Nalia olivat useampaan otteeseen saaneet huomata, että kirjakaupoilla oltiin valmiita huijaamaan. Nalian hyvä lukutaito ja kirjalista olivat pelastaneet monet kaupat. Harro ei kuitenkaan katsonut haltian toimintaa tälle viaksi, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä se kertoi tämän luottavan häneen kirjojen myyjänä.

Kun herra Topish ilmaisi kiinnostuksensa myös Za'haninhaltioilta peräisin olevaan kirjaan, Harro ojensi Nalialle metallisen avaimen ja tyttö kipaisi viereiseen huoneeseen. Haltiahymnejä säilytettiin omassa arkussaan ja Nalia ei voinut olla katselematta niitä hetken. Toisin kuin Harrosta, Naliasta kirjat eivät tuntuneet vastenmielisiltä, vaan salaperäisiltä. Oli hieman haikeaa luopua yhdestä niistä, varsinkaan, kun tytöllä ei ollut ollut mahdollisuutta tai taitoa lukea sitä. Ruskeakantinen kirja oli jonkin verran tavanomaista kirjaa isompi, mikä sai Nalian aina yllättymään sen keveydestä. Kaksin käsin kirjaa kannatellen Nalia palasi huoneeseen ja laski sen herra Topishin eteen. Kuten Nalia oli aiemmin kuvannut, sen sivut olivat tehty nahasta ja niiden reunat eivät olleet aivan tasaiset pistäen ulos sieltä täältä. Kansi oli sivuja vaaleampi, mutta nahkaa sekin. Sen päälle oli kaiverrettu sana koukeroisin kirjaimin ja kaiverrusta oli vahvistettu värjäämällä kirjaimet mustaksi.

Kuullessaan herra Topishin sanat Harro vastasi hieman jähmeästi vierastaen haltian ylenpalttista hymyä, mutta tuntien kuitenkin tyytyväisyyttä tämän sanoista: ”Varsin ystävällistä teiltä ja edustamaltanne oppilaitokselta.” Huolimatta siitä, että Harro ei ajatellut Metiksestä kovinkaan positiivisesti, hän toivoi voivansa tehdä kauppaa koulun kanssa jatkossakin. Kirjasto oli ylivoimaisesti oppilaitoksen paras osa ja sitä ovea oli parasta pitää raollaan, mikäli se oli mahdollista. Niinpä Harro ei alkanut tinkiä, vaan ainoastaan nyökkäsi. ”Siinä tapauksessa voinemme pitää kauppoja sovittuna?”
Locked