Kauan odotettu illallinen

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Locked
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Kauan odotettu illallinen

Post by Tinanja »

//Pieni yksinpelikatsaus Mylaelan ja Rayashin kahdenkeskiseen illalliseen


Kapteenin viitta hartioilta roikkuvien sulkien ja tuulenvireen liehutteleman helman alla mies oli pukeutunut virallisesti, mutta ei erityisen juhlallisesti. Se riittäisi tänä iltana, kun illallinen ei varmasti olisi niin virallinen kuin mitä hänen matkansa kohteena olevassa talossa yleensä oli. Julkisuuskuvaa oli ylläpidettävä tälläiselläkin vierailulla jonkin verran, ja siksi Rayashin yllä viitan alla olivat pitkät, suorat housut, joiden tummansininen värjäys oli hyvin tasainen ja kangas riittävän paksua lämmittääkseen talven ensimmäisten pakkasten aikanakin. Miehen harmaan, koristeellisen kauluspaidan päällä oli vielä lyhyt, housujen sinistä hieman kirkkaampi liivi, jossa oli kauluksessa, taskujen suiden luona sekä helmassa jonkin verran kullanvärisellä langalla tehtyjä kirjailuja. Liivin alla oli harmaa paita, jonka kauluksessa oli rypytystä, lähes röyhelömäisesti ja toi sopivasti asuun virallisuutta ja juhlallisuutta, jota muuten siitä olisi puuttunut. Hänen kuluneet, mutta puhtaaksi lankatut saappaat saivat vastasataneen ensilumen narskumaan hänen jalkojensa alla. Tasaiset, pitkät askeleet johdattivat Valkoisen Lohikäärmeen kapteenin tuttua reittiä pitkin Drienen katujen lävitse sisarensa ja tämän perheen kaksikerroksiseen, suuren kartanon luokse kaupungin laidalla.

“Tervetuloa, rouva odottaakin teitä jo, Kapteeni Doulbtur”, Rayashin koputuksen jälkeen oven avannut sisäkkö niiasi syvään ja astui suuressa eteisessä sivuun, jotta rouvan päivällisvieras pääsisi peremmälle taloon. Hän kurottautui ottamaan raskaan viitan ennen kuin mies ehti laskea sen käsistään, ja ripusti sen roikkumaan eteiseen katseilta piiloon.
“Rouva odottaa teitä ruokasalissa”, sisäkkö kiirehti astelemaan Rayashin ohitse kohti kartanon oikeaa siipeä avatakseen kapteenille suuret ruokasaliin johtavat puuovet. Saranat narahtivat, kun siistiin, vihreään mekkoon ja vaaleaan esiliinaan pukeutunut sisäkkö kiirehti avaamaan ne heidän tämäniltaisen arvovaltaiselle vieraalleen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään, kun Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni vieraili kartanolla, mutta edellisestä vierailusta oli aikaa.

“Ray!” Mylaela asteli miestä vastaan ja veti tämän lämpimään, pitkään halaukseen jo ennen kuin Rayash tuskin ehti astua ruokasaliin saakka. Kun nainen astui pari askelta taaksepäin päästettyään Rayashin halauksesta irti, tämän katse vaelsi päästä varpaisiin tuon ottaessa askeleen taaksepäin.
“Näytät aina niin viralliselta, kun tulet tänne”, Mylaela pudisti vähän päätään ja kääntyi astelemaan peremmälle suuressa ruokasalissa. Suuren, pitkittäisen ruokapöydän päällä korkealla katonrajassa roikkui suuri kynttelikkö, jonka jokainen kynttilä oli tällä kertaa sytytetty. Lisäksi seinustalla roikkui muutamia lyhtyjä, jotka loivat lisää tunnelmallista valoa suureen ruokasaliin. Suuri, suora seinä oli rikottu parista paikkaa suurilla maalauksilla, koristeellisesti paikoilleen ripustetuilla aseilla, kilvellä ja ennen kaikkea Doulbturien sukuvaakunalla koristellulla seinävaatteella.
“Sinusta voisi sanoa samaa”, Rayash huomautti siskolleen pienen hymyn levitessä miehen kasvoille. Oli hänen vuoronsa luoda arvioiva katse Mylaelaan. Nainen oli pukeutunut aivan, kuten ylhäistörouvan kuuluikin, ja tämä kantoi asuaan suoraselkäisenä ja kunnialla, hyvin luonnollisesti. Tämän pitkä, maahan asti yltävä mekko oli tänä iltana syvän tummanpunainen, ja runsas kangasmäärä helmassa takasi kauniisti laskeutuvan ja liehuvan mekon. Helman alta vilahtivat kevyet korkokengät, joiden korot kopisivat puulattiaa vasten naisen kävellessä pöydän ääreen. Mylaelan asun hihat olivat pitkät, levenivät hieman alaspäin ja harteilla roikkui lämmin, punainen huivi. Koko asun keskipiste kuitenkin oli koristeellinen musta korsetti, jonka kullanväriset kirjailut nostivat asun hieman juhlallisemmaksi ja virallisemmaksi. Nainen istui pöydän päädyn tienoille, ja kaatoi kannusta heille vahvalta tuoksuvaa viiniä.
“Mutta tule istumaan, meillä riittää varmasti koko illaksi juttua”, Mylaela hymyili lämpimästi veljelleen ja viittasi tätä istumaan itseään vastapäätä saatuaan viinikannun käsistään.

“En ole lainkaan varma, odotanko tätä keskustelua”, totesi Rayash istuessaan siskoaan vastapäätä. Kapteenin valkeat, lapaluita tavoittelevat hiukset oli sidottu yksinkertaisella, mustalla nahkanauhalla niskaan poninhännälle. Mylaelan yhtä valkoiset hiukset oli sen sijaan sidottu kahdelle, päätä kruununomaisesti kiertävälle letille.
“Minä odotan”, Mylaelan herskyvä nauru kantautui varmasti heille alkupaloja suurella tarjottimella kantavan sisäkönkin korviin, ja se sai pienen hymyn nousemaan muutoin niin kivikasvoisen kapteeninkin huulille hetkeksi. Sisäkkö laski tarjottimelta molempien eteen lautasellisen punertavaa keittoa, ja kattoi pöytään lisäksi muotoon leikattua tuoretta patonkia, voita ja juustoa. Tämä niiasi heille - erityisesti Mirayalle ennen kuin lähti. Mylaela kiitti tuota nopeasti, lämmin hymy edelleen huulillaan. Vasta, kun ovi oli sulkeutunut ruokasalista muuhun taloon, Mylaela kurottautui ottamaan itselleen palan patonkia kastaakseen sen lämpimään, herkulliseen keittoon. Rayash nielaisi turhan äänekkäästi, kun maistoi keittoa ja hetken vaivaantunut hiljaisuus tuntui laskeutuvan heidän välilleen siitä huolimatta, miten läheisiä he olivat. Kapteeni vilkaisi kulmiensa alta siskoonsa, joka maistoi patonkia ja keittoa näyttämättä huomaavan lainkaan sitä, miten Rayashin ajatukset lähtivät vaeltamaan.

“Mistä kiristit Aldaria, että hän suostui maksamaan sen kaiken tavaran, mitä satamaan tälläkin hetkellä raahataan vielä?” nainen kohotti katseensa ruuastaan Rayashiin edelleen pieni hymy huulillaan. Hän oli kyllä kuullut jo Aldarin valituksen Rayashin toimista, mutta niissä oli varmasti puolet ilmaa. Sitä paitsi, Mylaela oli melko varma, että Aldar oli syy sille, miksi Rayash laivoineen oli jumissa täällä talven - ja tuossa kunnossa.
“Sanoin hänelle, että hän maksaa kaikki kulut, mitä matkasta mahdollisesti koituu… laivalle ja miehistölle”, Rayash vastasi havahtuen ajatuksistaan. Mies hymyili vähän ajatukselle veljensä ilmeestä, kun hän oli kertonut tälle paljonko korjaukset - ja pari parannusta maksaisivat.
“Hän kertoi vähän toista tarinaa, kun tapasimme tuossa yksi päivä”, Mylaela huomautti olkiaan vähän kohauttaen. Tämä repi leivänpalasta palasen, ja painoi sen pian suuhunsa ennen kuin vilkaisi jälleen veljeensä. “Varmasti, hän ei pitänyt summasta, jonka korjaukset maksavat”, Rayash huomautti siskolleen saaden tämän naurahtamaan hieman.
“Mutta en voinut jättää häntä talveksi Dioneen”, Rayash vakavoitui sitten työntäessään kokonaisen patonginpalan suuhunsa, ettei olisi sanonut heti ensimmäisenä mitään loukkaavaa veljensä suunnitelmista. Sanat saivat myös vakavamman ilmeen Mylaelan kasvoille, ja nainen nyökkäsi ymmärtävästi, mutta pieni, ilkikurinen hymy levisi tämän huulille hetken päästä sanojen vakavuudesta huolimatta.
“Sinä vain et halunnut olla lapsenvahtina koko talvea”, nainen huomautti olkiaan Rayashille vähän kohauttaen. Se sai vakavaksi kääntyneen Rayashinkin naurahtamaan, vaikka mies ei vastannutkaan siskolleen mitään.

“Hänen suunnitelmansa ovat edelleen hitaammin, kuin hän olisi toivonut”, Mylaela huomautti sitten. Rayash kohotti katseensa ruuastaan sisareensa kulmiaan vähän kohottaen. “Ja mitä sinä tiedät siitä?”
Arvoituksellinen hymy levisi Mylaelan huulille Rayashin kysymyksen jälkeen, ja se väistyi hitaasti jälleen levenevän hymyn tieltä. “Asun täällä”, nainen kohautti olkapäitään veljelleen jatkaessaan sitten kaikessa rauhassa kasviskeittonsa maistelua hyvin elegantein, hitain liikkein. Tämä oli selkeästi tottunut käyttäytymään ja asumaan oloissa, joista huokui varallisuus, ja jotka miellettiin pitkälti ylhäistön elinpiiriin kuuluviksi. Kapteeni vain tuhahti vähän Mylaelan kommentille huvittuneena - niin itsestäänselvyys, ja samalla niin tyypillinen vastaus kysymykseen, johon tuo tiesi Rayashin janoavan vastausta.
“Hän ei ole saanut täältä niin paljoa läheisiä liittolaisia kuin olisi toivonut. Mutta riippuen siitä, mitä hän teki Dionessa ja ketä hän tapasi siellä, se voi olla vedenjakana liittolaisten osalta”, Mylaela totesi sitten hetken mietittyään sitä, miten sanansa olisi asetellut. Tämä laski hitaasti lusikkansa takaisin keittolautasensa vierelle ja vilkaisi veljeään vasta sanojensa jälkeen. Rayashin huulet mutristuivat tyytymättöminä miehen sisäistäessä sanat siitä, että hän oli mahdollistanut tämän vierailun Dioneen - ja samalla sen, miten suuri velvollisuus se oli ollut oman ja Lohikäärmeen - ja muiden tähän liittyvien, myös Mylaelan maineen ylläpitämisessä. Rayash nielaisikin ensimmäisenä mieleen tulevat sanansa, mutta hänen ilmeestään ei ollut vaikea lukea miten tyytymätön mies oli uutisiin.

“Se vie minut vaikeaan paikkaan”, Rayash huomautti Mylaelalle pienen tuhahduksen saattelemana. Mies kurottautui ottamaan vielä yhden patonginpalan ja voita nökäreen sen päälle ennen kuin vilkaisi ohimennen siskoonsa. Tuo vain nyökkäsi.
“Varsinkin, kun kannat varmaan tälläkin hetkellä sitä polttelevaa sopimusta taskussasi”, Mylaela huomautti Rayashille päätään vähän pudistaen. Tämä otti lautasliinan käsiinsä ja paineli varoen suupielensä puhtaiksi mahdollisista keitonjäänteistä ja nojautui hitaasti taaksepäin tuolillaan veljeään ja tämän kasvoille nousseita huolen ja miettimisen ryppyjä katsellen. “Mutta jos joku luovii tässäkin aallokossa, niin se olet kyllä sinä”, Mylaela hymyili vähän tuolle hetken aikaa, ennen kuin vakavoitui vähän.

“Luulen, että hän yrittää lahjoa arvon Virqenin sukua mukaansa, kun nämä ovat ostaneet viereiseltä saarelta massiivisen sahan ja louhoksen vast’ikään”, Mylaela totesi sitten saaden Rayashin melkein purskauttamaan viininsä suustaan ulos, kun oli ollut juuri nielaisemassa sitä.
“Virqenitkin vielä kaiken päälle, mitä Dezijarin nimessä täällä tapahtuu”, Rayash murahti tyytymättömänä. Virqenit olivat kieltämättä vaikutusvaltainen kauppiassuku saaristossa, mutta näiden liikehdinnät liikemaailmassa olivat viime vuosina olleet melko hiljaisia. Mikä oli saanut nuo nyt ostamaan louhoksen ja sahan, toiselta saarelta vielä? Eldrin ei tulisi pitämään tästä, Rayash tuhahti hiljaa ajatuksilleen ja kurtisti kulmiaan tyytymättömänä ajatuksilleen.
“Hyvä kysymys, sinun arvaukseni on yhtä hyvä kuin minun. Yksi huhu toteaa vain, että heidän mielestään on aika kasvattaa omaisuutta entisestään, ja louhos olisi siihen hyvä ja vakaa tapa… Toinen huhu sanoo, että suvun vanhin on menossa naimisiin uudemman kerran”, nainen näki, miten hänen veljensä kulmat kurtistuivat tämän arvioidessa juuri kuulemaansa.
“Tarkoitatko Idar Virqeniä?” Rayash kurtisti kulmiaan vähän Mylaelalle, joka nyökkäsi vahvistaakseen veljensä epäilyt. “Mikä on sinällään mielenkiintoista, sillä hän ei ole koskaan profiloitunut muuna kuin kauppiaana, ja politiikan pyrkyrinä saaristossa”, Mylaela jatkoi sitten puhumistaan ja sai Rayashin hymähtämään.
“No siitä olen kerrankin samaa mieltä kanssasi.”

“Eldrin ilahtuu ikihyviksi tuollaisista uutisista”, Rayash jatkoi sitten päätään vähän pudistaen. “Aivan yhtä paljon kuin saarella talvehtimisestakin, olettaisin ainakin?” Mylaela sai Rayashilta vain päänpudistuksen vastaukseksi. “En ole edes ihan varma, missä hän tällä hetkellä majailee. Kapyysissä todennäköisesti”, kapteeni totesi vastaukseksi huokauksen saattelemana ja joi pitkän kulauksen viinistään - aivan kuten Eldrinkin varmasti teki juomalleen, mitä ikinä se olisikaan.
“Toisaalta, ehkä talvehtiminen täällä voi jopa tehdä hänelle ihan hyvää”, Mylaela huomautti pieni, lämmin hymy huulilleen leviten. “Ja minusta on mukavaa, että sinäkin olet täällä kerrankin kauemmin kuin viikon tai kaksi”, nainen jatkoi hymyn kohotessa viimein tämän silmiinkin asti tuon katsoessa veljeään, jonka kasvoilla näkyvät iän ja raskaan ulkotyön merkit näyttivät pehmentyvän hymyn tieltä. Rayash ei vastannut mitään, mutta oli selkeästi samaa mieltä sisarensa kanssa.

“Siitä puheenollen”, Mylaela huomautti sitten. Nainen kurottautui ottamaan vielä ison nokareen voita patonginpalansa päälle ennen kuin puraisi sen kulmasta palasen.
“Oletko suunnitellut, että menet itsekin vielä naimisiin?” tuo kysyi sitten hyvin viattomalla ja arkipäiväisellä äänensävyllä, mutta sanat saivat Rayashin nielaisemaan äänekkäästi keittolusikallisensa ja kohotti katseensa tyytymättömänä Mylaelaan. “Sinulla on aika hävyttömiä kommentteja”, mies tuhahti puoliääneen ja sai Mylaelan vähän naurahtamaan.
“Mutta jos mietit sitä objektiivisesti, niin se ei kuulostakaan enää niin järjettömältä”, nainen kohautti olkapäitään ja huuhtoi viimeisenkin patonginmurun suustaan alas pienellä viinitilkalla. Rayash oli selkeästi jo vastaamassa jotakin mahdollisesti hyvin epäkohteliasta, mutta hän nielaisi sanansa kuullessaan sisäkön tulevan huoneeseen keräämään heidän alkuruoka-astiansa, ja tuomaan heille herkulliselta tuoksuvan pääruuan sen jälkeen. Se hetki sai Rayashin taiteilemaan melko ilmeettömän ilmeen kasvoilleen hetkeksi, mutta Mylaela näki kyllä sen viileän, uhmakkan ja moittivan katseen, jonka hänen veljensä häneen loi.

Kaksikolle tarjoiltiin lajitelma uunissa valmistettuja ja tuoreita kasviksia, joiden tuoksu lähes peitti uunikalan täyteläisen tuoksun. Viimeisenä pääruuan täydensi vielä täyteläinen, paksu kastike, joka sai kokonaisuuden tuoksumaan erittäin hyvältä. Mylaelan lämmin hymy ja sanat kiittivät heille ruuan tarjoillutta naista ennen kuin tämä ehti lähteä, ja vetää suuret pariovet perässään kiinni.

“Varsinkin”, Mylaela jatkoi kuin ei olisi keskeyttänytkään puhettaan sisäkön saapuessa. “Vaikka et niin haluakaan, olet osa saariston vaikutusvaltaisinta ja rikkainta sukua, ja sillä varmasti on arvoa myös mantereen puolella”, Rayashin koveneva ilme kertoi, että Mylaela oli osunut kohtaan, jota mies oli varmasti alitajuisesti työstänytkin, mutta ei koskaan sanonut itselleenkään siitä sanaakaan. “Se myös parantaisi asemaasi mantereen markkinoilla, varsinkin kun Aldarin suunnitelmat ovat mitä ovat”, valkeahiuksinen nainen kohautti vähän olkapäitään ennen kuin maistoi palan kalaa ja mumisi hetken päästä jotain tyytyväisenä - ruoka oli jälleen yhtä hyvää tai parempaa kuin mitä hän oli odottanutkaan. Eikä hän koskaan saattanut kyllästyä hyvin valmistettuun ja maustettuun kalaan, mikä saaristossa asuessa oli kieltämättä etu.
“No täällä ei ainakaan ole yhtään toista sukua, jonka jäsen haluan vapaaehtoisesti tai politiikan vuoksi olla”, Rayash tuhahti viimein ääneen sen kieltämättä hieman ärtyneen ilmeensä takaa. Se sai Mylaelan naurahtamaan sillä kauniilla, heleällä sävyllään. “Mutta mieti sitä, se olisi varmasti jotain hyödyllistä useallakin rintamalla, eikä vähiten täällä”, Mylaela huomautti olkiaan vähän kohauttaen, eikä saanut Rayashilta enää vastausta miehenkin keskittyessä turhankin tarkasti juuri tarjoillun pääruokansa maisteluun.

“Mutta”, Mylaela rikkoi nopeasti heidän välilleen laskeutuvan hiljaisuuden ja kohotti ruuastaan katseensa takaisin Rayashiin. “Suvusta puheenollen, miten Miraya otti ilmeisen vaarallisen merimatkan takaisin? Ja miten te edes selvisitte tänne? Lohikäärme näytti siltä, että voisi upota hetkenä minä hyvänsä…”, Mylaelan sanat alkoivat kieltämättä hyvin positiivisella sävyllä, mutta hän ei voinut peittää ääneensä kohoavaa huolta tämän kääntäessä keskustelun odottamatta Lohikäärmeeseen - ja Mirayaan. Rayash vilkaisi Mylaelaan ja maistoi kalaansa suuren haarukallisen. Pureskeltuaan sitä hetken tuo nojautui paremmin tuolinsa selkänojaa vasten ja jäi katselemaan sisartaan hetkeksi.
“No, kuten sanottu niin en olisi lähtenyt kyseiselle matkalle, jos Aldaria ei olisi ollut pakko saattaa takaisin tänne”, Rayash sanoi hiljaa. “Ja… yritin tarjota Mirayalle vaihtoehtoa, että hän jäisi Dioneen, mutta hän itsepäinen”, mies tuhahti ja sai Mylaelan nauramaan veljensä sanoille.
“En voi kuvitella ketään, jolta hän olisi sellaisen luonteenpiirteen saanut.”

Kapteeni hymähti vähän Mylaelan sanoille, ja pudisti päätään vähän. “En suostu kommentoimaan tuohon mitään”, tämä naurahti vähän.
“Mutta olisimme merenpohjassa ilman Eldriniä”, Rayash vakavoitui sitten. “Kuulin, että hyökyaalto on lähestymässä laivaa, ja siihen mennessä jo ainakin päämasto oli kaatunut”, kapteeni totesi sitten palaten selkeästi mielessään hetkeksi siihen kohtalokkaaseen myrskyyn, joka oli viedä Lohikäärmeen miehistöineen alas meren syvyyksiin.
“Kuulin vain telepaattisen käskyn ohjata laiva suoraan sitä aaltoa kohden, ja… sitten aaltoa ei ollutkaan. Oli vain vettä, seinänä ilmeisesti ja se sai koko aallon kiertämään Lohikäärmeen. Laiva ei olisi kestänyt sitä iskua enää”, Rayash sanoi hiljaa, kulmiaan vähän kurtistaen.
“Kuulostaa siltä, että annat maagikollesi liian vähän palkkaa, jos hän onnistuu tekemään tuollaisia”, Mylaela totesi pieni hymy huulillaan. “Mutta olen iloinen, että hän kulkee kanssasi, varsinkin jos se tuo sinut turvallisesti takaisin satamaan”, nainen hymyili vähän lisää ja sai Rayashinkin hymyilemään vähän.
“Ilmeisesti hän oli myös suojellut Mirayaa sinä yönä, vaikka hänet käskinkin pysymään kannen alla.”
“Ja oletit, että Miraya pysyisi kannen alla ensimmäisen myrskynsä aikana?” Mylaela kohotti kulmiaan vähän Rayashille, joka tuhahti. “Jotenkin taisin elätellä toivoa sellaisesta”, mies tuhahti vastaukseksi päätään vähän pudistaen.

“Majoitit sitten Mirayan talveksi ilmeisesti talollesi keskustaan?” Mylaela kysyi sitten, kun Rayash hiljeni tarinansa kanssa hetkeksi. Kapteeni nyökkäsi, ja lävisti haarukallaan viattomalta näyttävän lantunpalan, joka murtui iskun voimasta kahdeksi pienemmäksi palaseksi. “Toki”, kapteeni nyökkäsi toistamiseen, mutta katse osui jälleen ruokaan, ja tämä jäi tuijottamaan turhankin tiukasti sitä.
“Hänkö ei halunnut mennä äitinsä luokse talveksi?” Rayash kohotti katseensa Mylaelaan tuon niin viattomalla äänellä lausutun kysymyksen jälkeen lähes siskoaan mulkaistaen. Mylaela sen sijaan ei näyttänyt edes huomaavan katsetta, odotti vain vastausta kysymykseensä pieni hymy huulillaan koreillen.
“Ilmeisesti ei. Hän… ei ole ottanut kovin hyvin sitä, että Celian salasi kaiken tämän… Enkä minäkään sen puoleen. Tapasin hänet kyllä Drakan luona kesällä”, Rayash totesi hiljaa, nielaisten vähän ja mies joi loput viinilasillisestaan. Hän kohotti kätensä ottamaan viinikannun ja kaatoi siitä lasinsa uudemman kerran täyteen. Mies oli mielestään aivan liian vähän humalassa puhuakseen tästä ja silti hän näki Mylaelan ilmeestä ettei keskustelua oltu vielä taputeltu loppuun asti.

“Ja et sitten viitsinyt minulle kertoa, että olit ryyppäämässä vanhan merimieskaverisi kapakassa vanhan kesäheilasi kanssa?” Mylaela tuhahti Rayashin sanoille ja oli hänen vuoronsa pudistaa päätään veljelleen.
“En minä aio kertoa sinulle jokaisesta liikkeestäni”, Rayash huomautti vähän turhankin kärkkäästi Mylaelalle ja sai naisen naurahtamaan. “Ehdottomasti, kun ne koskevat tuollaisia aiheita”, Mylaela huomautti hieman ilkikurisesti, mutta hänen sanojaan pehmensi se lempeä, lämmin hymy, joka kasvoille oli levinnyt.
“Minun pitää sitten varmaan mennä kyselemään Drakalta herkullisia yksityiskohtia, jos sinä et aio jakaa koko tarinaa kanssani”, totesi Mylaela huolimattomasti ja maistoi suullisen viiniään olkiaan kohautettuaan. Rayashin ilme koveni vähän, mutta tuo ei sanonut mitään - hän tiesi, että Mylaela etsisi Drakan käsiinsä ja kietoisi tämän sormensa ympärille tarinan toivossa. Se oli tapa, jolla tuo toisen kauppiassuvun miehen nainut Mylaela Doulbtur piteli edelleen vallankahvasta saaristossa. Se oli myös tapa, jolla tuo osasi kiristää veljeltään mitä halusi.

“Hän sanoi haluavansa suojella Mirayaa kaikelta, mikä voisi satuttaa”, Rayash sanoi lopulta hiljaa Mylaelalle. “Ja…”, tuon sanat katosivat äänen laskeuduttua niin hiljaiseksi ettei sanoja voisi edes kuulla. “Ja sinä et ainakaan antanut kaiken mahdollisen syyllisyyden siitä päätöksestä valua pois hänestä?” Mylaela täydensi lauseen pienellä kulmienkohotuksella ja sai Rayashin huokaisemaan syvään.
“Miten voisin? Kaksikymmentä vuotta elämästäni, kun en tiennyt Mirayasta mitään”, Rayash tuhahti hiljaa, syvään huokaisten ja pudisti päätään tyytymättömänä.
“Mutta et voi muuttaa sitä, mitä on jo tapahtunut”, Mylaela huomautti lempeästi ja kurottautui ottamaan hetkeksi Rayashin sään ja työn ahavoittaman käden omaansa ja puristi sitä hetken aikaa. Rayash ei vetäytynyt pois kosketuksesta, mutta ei myöskään vastannut siihen. Lopulta Mylaela suoristautui jatkaakseen ruokailuaan hiljaisuuden laskeutuessa jälleen kaksikon välille.

“Miraya on ansainnut molemmat vanhempansa”, Mylaela sanoi lopulta hiljaa Rayashille, joka oli tyhjentämässä jälleen viinilasillistaan vähän turhan ripeää tahtia ruokailunsa lomassa. “Ja niin, että nämä tulisivat toimeenkin keskenään”, nainen jatkoi hiljaa, loppuruokaansa lautasella reunalta toiselle hitaasti siirrellen. Rayash mutritsi tyytymättömänä huuliaan ja miehen otsalla oleva ryppy tuntui syvenevän silmissä tämän sisäistäessä hitaasti, mitä Mylaela oli juuri sanonut.
“Luuletko, että kumpikaan meistä on riittävän aikuinen sellaiseen?” Rayash kysyi hiljaa.
“Nielaise se ylpeytesi kerrankin, Rayash Doulbtur”, Mylaela sanoi hiljaa, mutta nyt äänessä oli sitä samaa arvokkuutta, joka usein Rayashin ääneen nousi miehen arvovaltaa kuvaamaan laivalla, kapteenina. Se oli hyvin samankaltainen, ja sai kapteenin tuhahtamaan vähän.
“Voit välillä antaa periksi, vaikka vastapuoli ei juuri sillä hetkellä olisikaan oikeassa”, totesi Mylaela vielä hiljaa, lempeämmin.

“Mutta kerrohan”, nainen vaihtoi sitten äänensävyään huomattavasti pirteämmäksi ja soitti ohimennen kelloa pöydänkulmalla ja suuret pariovet ruokasaliin aukenivat. Sisäkkö kiirehti keräämään heidän pääruokansa lautaset sivuun vain lähteäkseen hakemaan jälkiruokaa heille.
“Mitä uudistuksia aiot laivalle teettää veljesi rahoilla? Kuulin jotain kiroilua siitä, miten pyysit koko Ceresin kalleimman puusepän tekemään ja johtamaan korjauksia”, Mylaela hymyili lämpimästi Rayashille, joka vilkaisi siskoaan kieltämättä kummastunueena. Hetken päsätä pieni hymy levisi kuitenkin miehen huulille tämän työntäessä äskeisen keskustelun mielestään - ainakin hetkeksi.
“Ainakin ne reelingin koristeet, mitä olen aina halunnut”, Rayash hymyili vähän Mylaelalle. “Mutta muutakin pientä, laivassa on ikävä kyllä paljon kuluvia osia”, mies jatkoi sitten vakavoituen vähän, mietteliäänä.
“Tajak Erkel on paras puuseppä koko maassa, ja olen varma että hän keksii vielä useammankin parannuskohteen mitä olisin ehtinyt koskaan ajatellakaan”, ja kaiken lisäksi tuo kyseinen mies oli sama henkilö, joka oli vastuussa uusimmista salakuljetukseen käytettävistä salaovista, luukuista ja kaapeista Lohikäärmeellä. Niitä varmasti eksyisi pari lisää siinä korjausten sivussa laivan ruumaan ja rakenteisiin. Sisäkkö tarjoili herkulliselta tuoksuvaa marjapiirasta reilun palan kermavaahdolla kuorrutettuna pöytään parahiksi nähdäkseen Rayashin tyytyväisen hymyn tämän puhuessa sisarensa kanssa. Ilmeisesti tuossa kapteenissa oli muitakin puolia kuin se kaikkein virallisin.

Suuret pariovet sulkeutuivat pian sisäkön perässä ja Rayash vilkaisi tarkemmin heille tarjoiltua jälkiruokaa.
“Minulla oli itse asiassa muutakin asiaa vielä sinulle kuin vain juoruja”, totesi Mylaela pieni hymy huulilleen leviten. “Olen ollut aika kiireinen kevään ja kesän aikana täällä”, nainen jatkoi sitten olkiaan vähän kohauttaen ja otti pian palan kermavaahdolla kuorrutettua marjapiirakkaa suuhunsa. Jälkiruoka oli aivan yhtä herkullista täyteläistä kuin mitä hän oli aiemminkin illallisella saanut.
“Perustin uuden orpokodin sen palaneen tilalle”, sanat saivat Rayashin kohottamaan kulmiaan vähän. “No, sinä olet ollut kiireinen, kuten sanoitkin”, mies vastasi pieni hymy huulilleen kohoten, kun hän maistoi itsekin marjapiirakkaa.

“Legendaarisen laivan kapteenin vierailu tuollaisessa paikassa olisi ennen kaikkea suloista, mutta myös… pooliittisesti korrektia, eikö?” Mylaela kysyi pieni hymy huulilleen nousten, kun kohotti katseensa jälkiruuastaan Rayashiin.
“Sitä paitsi, olet minulle palveluksen tai kaksi velkaa muutenkin”, Mylaela hymyili vähän lisää Rayashille. “Luuletko, että sinun pitää taivutella minua tuollaiseen?” kapteeni vastasi kulmiaan vähän kohottaen. “Johonkin Aldariin liittyvään ehkä, mutta… Milloin haluat minut sinne?”
“Ajattelin ylihuomista?” Mylaela ehdotti sitten. Rayash katsoi hetken siskoaan ja nyökkäsi sitten. “Ylihuomenna, puoliltapäivin esimerkiksi?” sisaren nyökkäys riitti vahvistamaan sen sopimuksenpoikasen. Rayash hymyili vähän ajatukselle siitä, miten “joutuisi” kertomaan tarinoita merimatkoistaan, ja miten nuo merellä elämisestä ja siihen liittyvästä ammatista haaveilevat lapset kuuntelisivat sitä silmät loistaen. Se ei ollut ensimmäinen tälläinen vierailu - tai tapaaminen, jonka Rayash oli siskonsa pyynnöstä tehnyt, eikä varmasti olisi viimeinenkään. Samalla, ennen kuin Mylaela ehti jatkaa, Rayash tajusi sen muistuttavan häntä liikaakin jostain, mitä hänellä ei ollut koskaan ollut. Siitä lapsenuskosta vanhempaansa - tai ihailemaansa aikuista kohtaan, kun kyseessä oli oma lapsi. Jotain, minkä hän oli ohittanut kokonaan tietämättä jälkikasvustaan. Mylaelan sanat kuitenkin ravistivat hänet ajatuksistaan juuri ennen kuin hän ehti vaipua liian syvälle itsesääliinsä.
“Ja kunhan korjaukset etenevät, sinun pitää ehdottomasti antaa minulle kierros korjatulla laivallasi, ja se ei ollut edes pyyntö”, Mylaela huomautti sitten pieni hymy huulillaan edelleen keikkuen.
“Pyydät vain”, Rayash hymyili vastaukseksi, hymyn noustessa hitaasti takaisin tämän kasvoille.

“Ajattelin, että pyytäisin Mirayan illalliselle myöskin. Tänne”, Mylaela totesi sitten, kun he olivat ehtineet hetken nauttia ruuastaan. Se sai Rayashin melkein nielaisemaan viininsä väärään kurkkuun, kun hän vilkaisi Mylaeleaan.
“Mirayan, tänne?” Kapteeni vilkaisi siskoaan epäuskoisena, mutta hetken asiaa hiljaisuudessaan miettiessään tuon ilme muuttui huomattavasti lievemmäksi ensijärkytyksen jälkeen. “No, kenelle muulle tahansa sanoisin, että se ei ole hyvä idea… Mutta ehkä sinä saat hänet näkemään jonkin uuden näkökulman tähän… kaikkeen sekasortoon”, Rayash hymähti vähän sanoilleen. Hän ei ollut varama, mitä olisi itse tehnyt ilman näitä vähän liiankin satunnaisia keskusteluja Mylaelan kanssa. Eikä hän välttämättä halunnut tietää, mistä kaikkialta nainen tietonsa täällä sai, mutta tuo oli silti hänen rakas siskonsa. Sisko, jolle pelkkä katse tai olemuksen muutos riitti kertomaan enemmän kuin tuhat sanaa.
“Niin, ehkäpä”, Mylaela totesi hymyn vähän levitessä hänen kasvoilleen. “Tai sitten kerron hänelle, miten hän saa sinut taipumaan tahtoonsa vieläkin paremmin. Kuulemani perusteella hän on jo siinä aika taitava ilman neuvojanikin”, Mylaela ei ollut ihan varma, oliko Rayashin kasvoille noussut puna viinistä vai punastuksesta johtuvaa, mutta se sai naisen hymyilemään yhä leveämmin.

“Minun täytyy muistaa varoittaa häntä sinusta”, Rayash naurahti syödessään vielä viimeisenkin palan marjapiirakastaan.
Locked