Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 637
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kuparirapu »

//Ryhmäpeli, johon vieraiksi ovat vapaita saapumaan kutsuttujen Tinanjan, Viherkiven ja Shirkkelin lisäksi kaikki muutkin halukkat//
HUOM. Peli sijoittuu menneeseen syksyyn

Dionen keskustoria ei ollut tuntea entisekseen. Myyntikojut ja hevosten vetämät vaunut loistivat poissaoloan, kaupungin johdon annettua käskyn tyhjentää tori tämänpäiväistä juhlatilaisuutta varten. Syksyn viileän tuulen jouduttaessa viimeisiä sadonkorjuita ja hiljalleen hämärtyvien iltojen muistuttaessa talven olevan väistämättä edessäpäin, oli mitä oivallisin tilaisuus kohottaa mieliä sadonkorjuujuhlan merkeissä. Tähän aikaan oli useinkin tapana kattaa muhkea ateria perheen ja lähipiirin kesken, mutta aina välillä tarjolla oli myös suurempia juhlallisuuksia. Kaupunki järjesti aina muutaman vuoden välein tällaisen tapauksen näyttävästi ja julkisesti, antaaksen kuvan että kaupungin asukkaiden ilo olisi lähellä heidän sydäntään.
Ja siksi keskustorin keskelle pystytetystä puisesta salosta roikkui oranssin-, keltaisen- ja punaisensävyisiä kangasviirejä, jotka heilahtelivat välillä puuskaisessa tuulessa. Torille oli järjestetty suuria puisia pöytiä, jotka oli koristeltu monivärisisin lyhdyin ja samanlaisilla värikkäillä viireillä. Ja kaikki pöydät olivat vapaasti käytettävissä. Tämänpäiväisen juhla-aterian kustansi kaupunki anteliaasti omista varoistaan, ja kaikki jotka saapuivat paikalle olivat kutsuttuja. Tämä oli yhdenvertaista aikaa, koska muhkean sadon ilo oli kaikille heille yhteistä.
Tai niin kaupunginjohto ainakin sanoi, heille oli katettu oma paikkansa torin päätyyn, omalle pienelle korokkeelleen. He eivät näemmä halunneet vaivata niskaansa, joka oli jo tottunut katselemaan kaikkia alaspäin.

Iltapäivä oli tuonut mukanaan viileän tuulen mereltä, ja paikalle hiljalleen saapuvat olivat varautuneet iloisen mielen lisäksi lämpimin päällysvaattein. Lämpöä tosin valaisi myös lämmin ateria, jonka merkkeinä olivat muutamat höyryävät sivummalle asetettujen hiillosten lämmössä. Kansien alta pullahteli valkeaa höyryä tuulen vietäväksi, ja lähimmät saivat jo nenäänsä ensimmäisiä herkullisia tuoksuja.
Nimetön katseli toria tarkkaavaisesti, vaikka syytä huolestua ei varsinaisesti ollut. Hän ei ollut täällä asiakkaidensa toiveesta, tai kenenkään erityisen perässä. Ei, tämä oli lähimpänä vapaapäivää mitä hänen elämässään saattoi olla. Kietoen tummansiniseksi värjättyä villavaatetta paremmin ympärilleen Nimetön kääntyi vierellään seisovia alaisiaan kohti, ja nyökkäsi lyhyesti:
"Menkää, korkeintaan kaksi samaan pöytään. Pitäkää korvanne auki, ja painakaa mieleenne jos kuulette mitään hyödyllistä."
Hänen alaisensa nyökkäsivät vaitonaisesti, ja alkoivat hajaantua eri puolilla odottavia pöytiä kohti. Nimetön tosin näki kyllä heidän keveistä askeleistaan, ja hiljalleen kasvoille nousevista hymyistä, että heidän mielessään oli tärkeimpänä iloinen tilaisuus ja hyvä ruoka. Vaikka he olivat tulleet tänne kuuntelemaan kaupungin ääniä, tunnustelemaan mitä eri yhteiskuntaluokissa tapahtui, ja etsimään tilaisuuksia hankkia uusia asiakkaita itselleen. Tuhahtaen lyhyesti Nimetön kohautti olkapäitään, ja asteli itsekin torille.
Ehkä hänenkin pitäisi vain nauttia olostaan täällä. Mutta vanhoista tavoista oli vaikea päästää irti.

Nimetön oli sonnustautunut varta vasten uudenlaiseen ulkonäköön tätä tilaisuutta varten. Lämpimän viitan alta esille tulivat askeleiden tahdissa tummanvärinen, paksusta kankaasta valmistettu ja vaskinapein koristeltu takki, jonka helma laskeutui polviin. Takin hihat loppuivat tyylikkäästi kyynärtaipeen paikkeille, antaen valkean aluspaidan tulla näkyviin ranteisiin asti ja ohjaten siten katseen muutamiin miehen sormia koristaviin sormuksiin. Mielenkiintoisin niistä oli pyöreä, sinettisormuksen näköinen yksilö, jonka pintaan kaiverrettua merkkiä ei kuitenkaan voitu yhdistää mihinkään kauppakiltaan tai aatelissukuun. Kiiltävästä, tummasta nahasta valmistetut housut istuivat reisiä vasten, ja puolisääreen nousevat kengät oli vuorattu valkealla karvalla lämpimäksi. Nimetön oli kasvattanut ruskeaa partaansa suun ymppärille, mutta hiuksensa hän sen sijaan oli ajellut korvien ympäriltä kokonaan. Ainoastaan päälaella olevat hiukset hän oli säästänyt, ja kammannut puolihuolimattoman näköisesti oikealle puolelle. Hän näytti mielenkiintoiselta, mutta ei liian silmiinpistävältä. Varakkaan oloiselta, mutta ei rikkaalta. Sopivalta soluttautumaan siis erilaisten yksilöiden joukkoon tässä kokoontumisessa.
Nimetön valitsi yhden pöydän, vielä tyhjän, ja istahti rennosti penkin sen keskipaikkeille. Näin hän varmisti, että ketkä ikinä hänelle tekisivät seuraa, joutuisivat pakosta istumaan keskusteluetäisyydelle.
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 19
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Dione on minulle tyystin uusi paikka. Se mitä tiedän nyt kaupungista on, että se on valtava! Ja monimuotoisempi kuin olin osannut kuvitella. Kadulla käveli vaikka ja minkä näköistä maanmyötäistä. Siihen nähden, miten tärkeänä Ajanlanit olivat tätä kaupungin olemassa oloa pitäneet, en ole nähnyt täällä vielä lainkaan Ajanlaneja. Ehkä Ajanlanit kävivät katsomassa kaupunkia ja lähtivät sitten suoraan pois. Minun uteliaisuuteni vetää minua kuitenkin lähemmäksi. Haluan tietää enemmän, miten tälläinen suurkaupunki toimii ja miten siellä eletään. En välttämättä halua itse elää täällä, mutta haluan tietää, millaista se on näille maanmyötäisille.

Hipsuteltuani pitkin katuja tunkemassa nokkani toisten asioihin, minulle kerrottiin lähestyvästä tapahtumasta jotta lakkaisin utelemasta toisten asioista. Lähestyvä syysjuhla olisi kuulemma suurimpia tapahtumia, mitä kaupungissa voi nähdä ja tietenkin minun pitää nähdä, millaisia on maanmyötäisten juhlat. Tämä jos mikä on mielestäni jännittävää. Tanssisikohan maanmyötäiset juhlissaan, vai kierisivätkö he maassa, laulaisivatko lauluja vai olisivat yhtä mykkiä ja vähäsanaisia kuin se ensimmäinen tapaamani ihminen? Aiankin siellä tulisi olemaan ruokaa ja juomaa, näin minulle kerrottiin. Koska pidän yllätyksistä, päätän olla utelematta enempää ja vain saapua juhlaan, kun se olisi alkamassa. Juhla oltiin järjestämässä seuraavan uudenkuun aikaan, mikä oli muutaman päivän päässä. Pitääkseni tapahtuman yksityiskohdat yllätyksenä, jätin Dionen noiden muutaman päivän ajaksi, mikä oli monelle toivottu lopputulos.

Juhlapäivänä olen taas saapunut metsän laitamalle, josta oli enään muutaman tunnin lentomatka Dioneen. En osaa kuitella, miten maanmyötäiset valmistautuvat juhliin, mutta minä valmistaudun laittamalla lisää koruja päälleni. Kaulaan muutama ylimääräinen kultakoru, jotka olivat eri pituisia, jotta ne muodostaisivat päällekkäisiä koristeiden kaaria. Pari ylimääräistä rannekorua ranteeseen, jossa en yleensä pitänyt koruja. Mietin, onko korujen laittaminen maanmyötäisten juhliin kamalan järkevää. En ole nähnyt monellakaan maanmyötäisellä erityisemmin juuri mitään koruja. Mitä jos korut tulevat vain ryöstetyksi. Vaikka pystyn hankkimaan uudet korut tilalle, en suunnattomasti pitäisi siitä, että omaisuuttani viedään. Toisaalta juhliin meneminen ilman lisäkoruja tuntuisi suorastaan kummalliselta, vaikka maanmyötäisten juhlasta olikin kyse. Toisaalta ei se maanmyötäinen peltipurkkikaan minua ollut ryöstänyt, vaikka tilaisuus oli ollut melko ideaalinen. Ehkä maanmyötäiset eivät osanneet arvostaa kultaa. Päätän koettaa onneani maanmyötäisten kanssa.

Aseet minä otan mukaan, koska en osaa ajatella, että ne voisivat aiheuttaa ongelman. Ajanlanit eivät yleensä katsele, mitä aseita kannetaan mukaan juhliin, kunhan niillä ei ala uhkailemaan muita.

Piilotan reppuni metsän latvustoon ja nousen siivilleni. Vaikka en osaa arvostaa Dionea ympäröivää vähäpuista ja heikkolatvaista maastoa, laakea tasamaa tarjoaa yllättävän hyvää nostetta siiville ja lentäminen on melko keveää ja sujuvaa. Dionea lähestyessä ilma käy leudommaksi meren vaikutuksesta, mutta kosteammaksi ja tuulisemmaksi. Olen melko tottunut kylmään, koska korkealla taivaalla on aina viileämpää, mitä maan pinnalla. Kosteus tuntuu kuitenkin haastavan jopa minun mukavuuttani. Oli hieman lyhytnäköistä jättää hanskat repulle. Pistän kädet nyrkkiin ja silkkitunikan suojaan. Sormeni saavat lämmittää toisiaan. JA eipä aikaakaan, kun näenkin Dionen ja annan tuulen kantaa minut sen ylle. Minun ei tarvitse kysellä tietä juhliin, näen itsekkin minne kaikki ovat menossa. Suurelle toriaukeamalle, joka koreili väreissä ja tuoksui hyvin kutsuvalle. Etsin katseellani sopivaa laskeutumisalustaa ja päätän aluksi laskeutua katolle. Katto on helppo paikka laskeutua ja käännyn katselemaan aukeaa. Täällä oli paljon ihmisiä, suuria pöytä ja sitäkin enemmän ruokaa. Aukean päädyssä oli korkein pöytä, jossa oli selkeästi parhaiten pukeutuneimmat ihmiset. Päätellen näiden henkilöiden vaatteista ja erityiskohtelusta, arvelen että he olivat jotenkin erityisen tärkeitä henkilöitä maanmyötäisille. Jos näin oli, oli huvittavaa havaita, että heilläkin korkea sijainti tarkoitti korkeampaa arvoa. Ehkä maanmyötäiset eivät olleet aivan niin maanmyötäisiä kuin nimi ehdotti.

Havaitsen, että ainoa paikka laskeutua torille ilman, että saattaisin läpsäyttää ketään siivellä naamaan, oli juuri näiden arvohenkilöiden edessä, sillä ihmiset pitivät kunnioittavaa etäisyyttä heihin. Levitän siipeni ja hyppään torin ylle. Kaarran kohden torin päätyä ja laskeudun arvoihmisten eteen. Mitenhän maanmyötäisten ylimysten kanssa tulisi menetellä? Katson näitä arvo ihmisiä ja he katsovat minua juuri sellaisilla happaman arvostelevilla katseilla, että heistä tuli mieleen jotkin Ajanlanit. Eli heillä oli luultavasti korkea omanarvon tunto. Päätän kumartaa arvo henkilöille, sillä he taisivat olla juhlan isäntiä.
"Upeat juhlat teillä. Sopiiko tänne liittyä mukaan?"
Närkästyneet katseet käyvät suopeammiksi, "Tämä juhla on avoin kaikille. Käy toki maistamaan antimiamme, Ajanlan", yksi arvohenkilöistä suostuu vastaamaan mitä suopeimmin.
Tämä henkilöhän oli puheliaampi kuin osasin odottaa, lisäksi hänen sanoissaan on arvokuutta. Taisin arvioida tilanteen oikein.
"Kiitän mitä suopeimmin", kumarran jälleen ja katselen, minne suuntaan seuraavaksi. Näen lähimmän herkkupöydän ja suuntaan sinne. Huomaan saavani katseita ihmisiltä, mikä sopii minulle mainiosti.

Maassa kylmä tuuli on lempeämpi ja minun on paljon lämpöisämpi olla, suorastaan miellyttävä. Tarkkailen ihmisiä ympärilläni, sillä haluan havaita, jos yksikään reagoi minuun muutoin kuin pelkällä katseella.

Pöydän antimet vetävät huomioni puoleensa. Valikoimaa oli niin paljon ja laajalti, että en osaa lainkaan päättää mistä aloittaisin. Kaiken kukkuraksi kaikki tuoksuukin hyvältä. Minulla on suuri valinnan vaikeus, kunnes näen jotain outoa. Punainen otus, jolla oli sakset ja pyrstö. Mikähän tuo oli, ja miten se syödään? Päätän aloittaa tästä otuksesta.

Nostan ravun ja kokeilen purra saksea, mutta se on aika kova. Entäpä pyrstö, sekin on aika kova. Naama, edelleen kova. Oliko tämä otus pelkkä lämmin koriste? Rapu on höyryävän lämmin, mutta en ymmärrä millä tapaa tämä tuli syödä. Heiluttelen rapua. Ainakin se liikkui hassusti. Ehkä tämä oli hauska lelu ja käsien lämmitin?


Honka

Tulossa oli tärkeä tapahtuma, jossa oli ilmaista ruokaa ja kaikki kylän asukkaat. Ajatuskin tälläisestä juhlasta aiheutti minulle painajaisia, mutta ilmainen ruoka houkutteli. Se tarjosi minulle myös tilaisuuden nähdä paremmin, miten Dionen dynamiikka toimi. Kenties saisin tietää, keitä minun kannatti lähestyä, jos halusin jutella yleisesti politiikasta ja varsinkin peikkojen tulevaisuudesta.

Minusta tuntuu, että saan sydänkohtauksen ennen tapahtumaa. Päätän kaivaa esille repustani matkaviitan, jota yleensä käytän vain lisäsuojaa tarvitsiessani tai nukkuessani. Nyt se sai luvan toimia suojana ahdistustani vastaan. Jos voin piiloutua viittaani, minua ei ehkä pelota niin paljon.

Kiedon itseni viittaan ja pistän hupun päähäni. Punertavan ruskea parta pilkistää viitan alta, muutoin olen aika piilossa. Huomaan, että minua ahdistaa vähemmän ja uskallan lähteä liikkeelle.

Kaduilla ihmiset ovat kaikki menossa tapahtumaan, joten seuraan heitä. Toivon, ettei kukaan kiinnitä minuun mitään huomiota. Onnekseni näin myös tapahtuu. Ihmiset ja muut ovat liian innoissaan tapahtumasta, eikä heitä kiinnosta yksi tylsän näköinen hupputyyppi.

Juhla-aukean reuna on painostava paikka. Aukealla on niin paljon ihmisiä, että tekee mieleni kääntyä ympäri ja painua suoraan takaisin peikkometsiin. Ruoan tuoksu kuitenkin on niin herkullinen, että se saa kauhusta kankeat jalkani jatkamaan. Pian huomaan, että iloiseen ihmisjoukkoon katoaa kuin neula heinäsuopaan. Olen piilossa ja turvassa. Huokaisen helpotuksesta ja suuntaan ruoka pöytään, jossa näen sopivan avoimen tilan, johon kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota. Alan syödä kaiken, mihin yllän kurkottamaan. Lämmin ruoka, tätä herkkua en olekaan vähään aikaan syönytkään. Vatsani iloitsee ja suuni nauttii, mieleni lepää. Unohdan vähäksi aikaa ahdistukseni ja vain syön tyytyväisenä. Ei tämä juhla olekaan niin kamala, mitä kuvittelin.

En kiinnitä asiaan huomiota, mutta olen lähestulkoon täysin vastakkaisella puolella siitä, missä oli korkeat ylimistön pöydät. Käytännössä olen siis myös lähes vastakkaisella puolella siitä, missä Ajanlan ihmetteli rapuja.
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Viherkivi
Posts: 151
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Viherkivi »

Xhay oli häärinyt keittotulien äärellä varmaan jo edellisestä illasta saakka. Saaliinsa ansiosta hän oli saattanut tehdä rapuviettelystä, rapukeittoa leivän sisällä, ja kaiken huippuna hänen suurenmoisin saavutuksensa: rapuja ruusuliemessä!

Puolipeikko nosteli viimeisiä rapuja tarjottimelle, ja huomasikin kuinka eräs ajanlan jo nappasi saksiniekan maisteltavaksi. Tosin vaikutti siltä, että siivekäs ei ollut koskaan nauttinut joen saksekkaita antimia, koska haukkaili aika surkeasti eväistään.
Vaikka lienee tuo edistystä, Savikivi-serkkuun verrattuna..., Xhay pohti -- Savikivi söi ravut kuorineen, ja tavallisesti joi siitä kulhosta missä muut huuhtelivat sormensa. Mestarikokki asetteli tarjottimelle vielä muutaman koristeellisen ruusun ja tillinipun, mittaili teostaan, ja vilkuili sivusilmällä tuliko ajanlanin kokeilusta mitään.

"Tuota... Sallitteko minun opettaa miten rapu kuoritaan?", hän sitten kysyi, ja hamusi pientä rapuveistä ja toista rapua tarjottimelta. Hän asetteli ne lautaselle, samoin kuin viipaleen voideltua, paahdettua leipää ja muutamia vihanneksia ja juureksia -- sitähän saattoi nyt hetken hengähtää, ja palata kohta taas sitten keittopatojen ääreen.
Tinanja
Rakega
Posts: 973
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Tinanja »

Sadonkorjuujuhla (tai pitäisikö sitä kutsua rapujuhlaksi?) oli koko kaupungin puheenaihe, ja sinne olisivat keskittyneet niin satunnaiste kadullakulkijat, maanviljelijät kuin myös kaupungin kerma. Sana hyvästä ruuasta, runsaasta tarjoilusta ja siitä, että kaupunki sponsoroi tapahtumaa oli herättänyt Ingvildin mielenkiinnon jo ennen kuin nainen oli tiennyt tapahtuman olevan avoin kaikille. Sen lisäksi, että täällä varmasti kuulisi mielenkiintoisia huhuja, oli rannikon merenelävien tarjonta nyt täällä varmasti parhaimmillaan. Ingvildillä ei ollut aikomustakaan jättää tälläistä tapahtumaa välistä ruuan - tai seurankaan vuoksi, ja naisen kasvoilla olikin leveä hymy tämän astellessa Dionen keskustaa kohden majapaikastaan. Tuon nilkkoihin asti yltävä mekko näytti ensivilkaisulta hyvinkin säädylliseltä, kunnes pidempi askel paljasti reittä vilauttavan halkion. Korkeakorkoiset saappaat saivat Ingvildin näyttämään pidemmältä, eikä tämä ollut tapansa mukaan kovin huolissaan antavasta kaula-aukostaankaan. Naisen harteilla roikkui kuitenkin viitta tällä kertaa, satunnaiset tuulenpuuskat eivät onnistuisi pilaamaan hänen iltaansa tänään.

Maagikon vierellä käveli lähes samaa tahtia Naenija, jonka maagikko oli hoputtanut mukaansa. Heidän majapaikkansa lähistöllä ei näkynyt juuri ketään, mutta heidän päästyään pääkadulle oli ilmiselvää, etteivät he olleet ainoat kyseisellä reitillä. Selkeästi tehokas mainonta oli vetänyt kaduille väkeä kaikista varallisuusluokista, ja se sai Ingvildin odottamaan iltaa vieläkin innokkaammin. Tämä vilkaisi ohimennen olkansa ylitse Naenijaan lämmin, innostunut hymy huulillaan.
“Tästä tulee varmasti mielenkiintoista”, Ingvild totesi lämpimästi tuolle ja livahti pian pääkadulle seuraillen muita hitaasti kohti juhlapaikkaa. Nopeasti heidän sieraimiinsa alkoi kantautua ruuan ja juoman tuoksu torin eri puolilta, ja ne sekoittuivat herkullisen huumaavaksi tuoksuksi heidän edessään peittäen melkein kaupungin likaisen, merellisen tuoksun alleen.

Yksi kohtalaisen sivusta pöydän löytänyt mieshenkilö näytti istuvan koko isossa, kattauksen alla olevassa pöydässä yksin. Pöytään kannettiin muiden pöytien tapaan rapuja, lisukkeita ja ne tuoksuivat erittäin hyvältä. “Tuolla olisi melkein tyhjä pöytä”, Ingvild huomautti ohimennen vielä Naenijalle, ennen kuin pujottautui muun väen lävitse lähemmäs. Hän ei liiemmalti kiinnittänyt huomiota yksinäiseen mieheen, joka istui siinä pöydän keskivaiheilla siististi tummaan takkiin, valkeaan paitaan sonnustautuneelta.
“Toivottavasti tässä on vielä tyhjää parille henkilölle?” Ingvild hymyili tuolle lämpimästi. “Ingvild Skeldane, mukava tavata teidät… herra?” tuo kysyi sitten ennen kuin istui siihen pöydän ääreen.
User avatar
Kide
Posts: 767
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kide »

Kuinka hyvä tuuri heillä Ingvildin kanssa olikaan käynyt, kun heidän ollessaan käymässä Dionesta he kuulivat järjestettävän sadonkorjuujuhlat, jotka paljastuivat kaikille avoimeksi tilaisuudeksi. Mikä olisikaan voinut olla parempi tapa tutustua Dionen asukkaisiin ja pääkaupungin antimiin, joita he kaiken lisäksi pääsisivät ilmaiseksi herkuttelemaan. Nana ei voinut itselleen mitään, kun tarjoilujen maksuttomuus sai hänet pohtimaan, mitä kaupungin johto halusi tällaisella tempauksella saavuttaa. Nana päätti kuitenkin heittää moiset mietteet mielestään ja lähteä nauttimaan illasta yhdessä Ingvildin kanssa, joka näytti vähintään yhtä innokkaalta kuin Nana itse.
"Varmasti, ja herkullista. Oi, mikä tuoksu jo nyt!" Nana hihkaisi takaisin ystävälleen heidän lähestyessään toriaukeaa.
Ulkona vietettävään, mahdollisesti myöhäänkin kestävään iltaan Nana oli varautunut paksulla, täyspitkällä ja pitkähihaisella villamekolla, jonka tumma sävy taittoi metsänvihreään. Kaulansa suojaksi hän oli vielä kietaissut mustan huivin ja harteilleen vanhan, tummanpunaisen talviviittansa. Sen mustat, kaikkialla viitan reunoissa kiemurtelevat köynnösmäiset kuviot toivat edes hieman eloa haltian muutoin yksinkertaiseen pukeutumiseen.
Nafi istuskeli tutulla paikallaan Nanan olalla ja katseli ympärilleen pää nytkähdellen. Nana oli hetken epäröinyt, kannattiko hänen lähteä vieraassa paikassa väentungokseen Nafi mukanaan, mutta päättänyt lopulta olla huolehtimatta. Olihan Nafi Phoebessa tottunut vilkkaisiin toreihin, eikä tämä tilanne lopulta ollut juuri sitä kummempi. Paitsi että he saisivat ruokaa ja sen jos jonkin luulisi vetoavan tuohon punaiseen pikkupetoon. Kaiken varalta haltia päätti kuitenkin pitää hupun päässään ja Nafin suojana, ainakin kunnes he pääsisivät asettumaan aloilleen.

Heidän saapuessaan paikalle torilla kävi jo kuhina, mutta onneksi pöytätilaakin näytti vielä riittävän. Nana nyökytteli Ingvildin pöytävalinnalle ja seurasi sitä kohti hänen vanavedessään, vilkuillen kiinnostuneena samalla kaikkea ympärillään ja haistellen tätä tuoksujen sinfoniaa. Oli ihanaa nähdä niin paljon hymyjä ja hyvää mieltä ympärillä, eikä Nana voinut sen kaiken keskellä itsekään olla hymyilemättä. Koko aukea oli täyttynyt leppeästä puheensorinasta ja kaikki näyttivät nauttivan olostaan. Kuinka onnekkaita he olivatkaan, että pääsivät osallistumaan.
Yhtä paikkaa vaille tyhjän pöydän ääreen päästyään Nana yhtyi Ingvildin tervehdykseen: "Hyvää iltaa, minä olen Naenija." Haltia tarjosi kättään tuota siististi pukeutunutta herrasmiestä kohti ja hymyili lämpimästi. Samalla hän laski huppuaan haluamatta olla epäkohtelias, vaikka olisikin mieluummin pitänyt Nafin piilossa vielä hetken. Toisaalta lisko oli työntynyt koko ajan edemmäs ja kurotteli päätään hupun alta nähdäkseen paremmin, joten liekö Nanan suojausyrityksillä oli mitään väliäkään. Nafi pääsi kyllä näkemään hälinän ympärillään ja muut ainakin punaisen kuononpään, jollei jopa pilkahduksia oransseista silmistäkin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 637
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kuparirapu »

Pöydät olivat alkaneet täyttyä, puheensorina nousta ilmaan, ja herkullisen ruoan tuoksu levitä kattauksista ympäri toria. Nimetön hengitteli kaikessa rauhassa hyviä hajuja, ja yritti arvailla mitä kaikkea heille mahtoikaan olla tarjolla. Ruoanlaitto oli aihe, josta hänellä ei ollut paljoakaan kokemusta muuten kuin syöjänä. Mies oli tottunut usein ottamaan vastaan, mitä muut olivat valmistaneet. Tai hankkimaan valmista tarvittaessa. Keittopatojen ääressä hän ei ollut juuri koskaan seisoskellut...

Miehen ajatukset katkesivat kun häntä puhuteltiin, ja kohottaen katsettaan hän näki kahden naishenkilön liittyneen seuraansa. Ensimmäinen, puheliaamman oloinen ja auliimmin itseään esille tuova, haki hänen huomiotaan kysymyksellä, johon Nimetön vastasi heti omallaan:
"Sopii minua herraksi luulla, tai sitten olen turhaan säästänyt partaterääni," hän sanoi kevyesti ja hieraisi suupieltensä karheaa peitettä kämmenellään. Ilo on yhtä lailla minun puolellani."
Toinen naisista, hieman hillitympi yhtä lailla puheissaan kuin asussaankin, korvasi puhetta tarjoten auliisti kättään. Nimetön tarttui siihen kevyellä otteella ja vastasi tälle:
"Tervehdykseni myös teille, Naenija ja...Ingvild?" hän vilkaisi vielä kysyvästi punapäistä naista kohti, vaikka olikin jo painut nimen ensikuulemalla mieleensä. "Sandok d'Vael, kirjoittaja, julkinen puhuja, tänään tärkeimpänä vain hyvän ruoan ystävä. Olkaa hyvä, en voi väittää omistavani tuoleja sen enempää kuin pöytääkään."
Puhuessaan Nimettömän katse kääntyi Naenijaksi esitellyn puoleen, ja hänen hymynsä vavahti lyhyesti nähdessään jonkin liikkuvan naisen päällivaatteen hupun nurkilla. Hänen ensimmäinen epäilynsä oli, että nainen olisi kantanut jostain järjettömästä päähänpistosta käärmettä mukanaan, ja yskähtäen kevyesti hän haki kohteliaasti sanoja:
"Teidän, khm, teidän viittanne näyttää olevan tavallista...eläväisempi. Onko kaikki hyvin?"
Nimetön haki apua Ingvildin suunnalta, mutta punapään ilme ei näyttänyt muuttuneen, ja siitä hän uskaltautui vilkaisemaan uudelleen hupun hämäriin laskoksiin. Nyt hän erotti pistävien silmien alla kurottelevan, liskomaisen kapean kuonon. Ja ehtipä Nimetön nähdä kuinka pieni punertava kieli lipaisi ilmaa hampaiden välistä.
"Ahaa, oletan että tuo on lemmikkinne? Heh, jotain hieman erikoisempaa ainaisten kissojen rinnalle, niinkö?" hän sanoi, ja peitellen hämmennystään etsiskeli sopivaa suuntaa ohjata keskustelua eteenpäin. Huomatessaan läheisten kattausten äärellä seisovan Ajanlanin, joka erottui väkijoukosta kuin sininen tomaati vihannesmaalla, Nimetön korotti ääntään ja hihkaisi:
"Jos istumapaikkaa etsitte, niin täällä löytyy. Ei tarvitse kenenkään jäädä seisoen syömään, luulee vielä ruoka joutuneensa sotilaan vatsaan!"
Istahtaen takaisin alas Nimetön käänsi Sandekin kasvoille jälleen hymyn, ja sanoi:
"Pahoitteluni että ahnehdin hieman lisää uusia tuttavuuksia pöytäämme. Ystävien kanssa keskustelu on siunaus, mutta uusien henkilöiden kohdalla sitä voi luottaa että muut eivät osaa vitsejäni jo ulkoa. Mutta älkää toki antako minun puhua yksin hengästyksiin asti, oletteko yhdessä liikkeellä? Sisariksi en aivan teitä uskoisi, mutta olen toisaalta ollut aiemminkin asiasta väärässä ja nautinkin jos joku osoittaa sen minulle."
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 19
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Tutkailen höyryävän lämmintä lelua syvämietteisen pohdiskelevana. Mietin sitä, miksi lelu oli lämmitetty ja aseteltu ruokien joukkoon. En ollut kuvitellutkaan, että maanmyötäisten kulttuuri olisi näin omintakeinen.

Yllätyksekseni joku puhuu minulle. Katsahdan ympärilleni ja havaitsen lyhyehkön, ei vaan hurjan lyhykäisen henkilön. Hänen partansa ja viiksensä olivat niin hienosti laitettu, että sitä olisi varmasti arvostettu myös kääpiöiden parissa. Oliko henkilö kääpiö? Ei hän ollut aivan niin neliskulmainen, ennemminkin aika hontelo.
Mitä hän yrittikään sanoa minulle?
"Rapu? Kuoritaan?"
Olen niin pihalla tästä konseptista, että tämän älyllisempää vastausta ei minusta irtoa, mutta olen kyllä utelias.
"Toki, miten Rapu kuoritaan?"

Suunnilleen samaan aikaan saan yllättävä kutsu pöytään. Nostan katsetta kutsun suuntaan. Kutsuja on siististi pukeutunut parrakasmies. Maanmyötäiset tuntuvat pitävän parroista, kuten kääpiötkin. Harvemman parta kuitenkaan Kääpiöiden tasalle yltää. Pöydän äärellä näkyy olevan myös kaksi naista. En ollut osannut odottaa, että minua kutsuttaisiin maanmyötäisten pöytään. Tietenkin haluan mennä kutsun mukaan, mutta haluan myös nähdä tämän ravun kuorinta tempun. Koen jääväni kahden kiinnostavan puristuksiin. Mitenhän maanmyötäisille viestitetään, että hetkinen. Näköjään huutaminen oli sallittua, joten näin toiminen.
"Mieluusti! Minulle luvattiin tosin ensin demonstaatio Ravun kuorinnasta. Hetkinen!"

Ystävälliselle pätkälle sanon, "Älä ota paineita. Teet just, kuten tekisit. Haluan nähdä tämän Ravun kuorimisen sillä tapaa, miten se tehdään. Tuskin tässä niin kiire on minnekään."
En halua, että toinen joutu kiirehtimään ja tekemään asian toisella tapaa, kuin oli aikonut tehdä vain siksi, että olin kohta menossa toisaalle.

Tämä henkilö kurottautuu napaamaan lautaselta samanlaisen lelun kuin minulla oli kädessäni ja veitsen. Aikoiko hän rikkoa lelun? Kiehtovaa, seuraan suurella mielenkiinnolla tätä omitusta maanmyötäisten viihdettä. Kumarrun työntäen nokkaani kenties turhankin lähelle toisen touhuja. Vaan kerran kun hänhän halusi nyt esitellä tämän asian, niin minähän observoin. Oman vitkuttimeni lasken hetkeksi pöydälle, jotta se ei olisi käsissäni häiritsemässä huomiotani.

Lautaselle laitettiin myös pala leipää, vihanneksia ja juureksia. Ehkä lelua leikellessä piti syödä jotain, että jaksaa leikellä lisää? Hetkellisesti henkilö pysähtyy, kenties valmistautuakseen suoritukseen. Mitähän oli odotettavissa? Aikoiko hän viipaloida vitkuttimen silmän räpäyksessä. Vai alkaisikohan jonkinlainen rituaalinen veitsen heiluttelu? Odotan jännittyneenä ja taputtelen sormen päitäni yhteen innostuneena. En uskalla sanoa mitään, koska en halua pilata toisen keskittymistä. Tuijota tapitan toista silmää räpäyttämättä turhan intensiivisellä innostuksella. Viesti lienee kuitenkin aika selvä. Näytä minulle, miten se tehdään.


Honka

Yksikseni istuskelen, itsekseni kuumottelen. Mitä pidempään minuun ei kiinnitetä minkään näköistä huomiota, sen turvallisempi olo minulle tulee. Istun pitkään aloillani ja pyrin olemaan huomaamaton. Onnekseni tämä näyttää toimivan ja en saa osakseni mitään huomiota. Oloni kohenee joka hetki.

Alan varovaisesti katsella ympärilleni. Ihmiset olivat tyytyväisiä, hyvän tuulisia ja sopuisia. Tämä ei ole lainkaan, millä tapaa muistan ihmiset. Ehkä asiat olivat muuttuneet tai kaupungin ihmiset olivat paremman tuulisia. Minua silti hieman pelottaa aloittaa jutun juurta kenenkään kanssa. En tiedä, mitä siitä tulisi ja mitä minä edes sanoisin. Pakkohan minun silti oli opetella puhumaan ihmisille, mutta ajatuskin sai muinut tutisemaan kuin hyytelö. Miksi änkesinkään kaupunkiin, jos en pysty edes puhumaan muille? Tämä oli järjettömyys. Tunnen kuristavan tunteen kurkussani. Ei ei... ei itkeä saa, ei meluta saa, aikuinen ihminen olen niin pitäisi pystyä parempaan.

Totun kyllä tähän, vakuuttelen itselleni. Pääsinhän minä tänään jo tälläiseen paikkaan, jossa on näin hurjasti ihmisiä.

Puheensorinan yli kuuluu huutoa. Katsahdan suuntaan ja olen erittäin helpottunut, että huuto ei ollut suunnattu minulle. Sitten silmiini pistää tämä pitkä siivekäs olento.
Mi.. mi... mikä tuo on? Unohdan hetkeksi ihmiset ja tuijotan pitkää siivekästä hujoppia. Hetken näytti, että tämän katse olisi käynyt minussa. Minä suuntaan välittömästi silmäni sormiini. Ei se varmaan oikeasti minuun ollut katsonut. Mikä se edes olikaan, niin se näytti olevan ihan sovussa muiden kanssa ja ei siis ainakaan vaarallinen. Huomaan multaa kynsieni alla ja nolona alan kaivelemaan sitä pois. Ei varmaan katsottaisi hyvällä, että minä multasormilla täällä kähmin ruokaa. Pöydän alla puhdistan piilossa kynnen alusia. Näen lautasen reunalla vähän havuisampaa koristetta, ja otan siitä itselleni vähän havua, jolla harjata kynnen alusia. Kukaan ei huomaa mitään. Kaikki on hyvin. Kun on puhtaat kynnet niin uskallan varmaan jo puhua jollekulle. Näin ainakin uskottelen itselleni.
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Viherkivi
Posts: 151
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Viherkivi »

Xhay vilkaisi nopeasti huudon perään, mutta sivuutti huutajan mielessään. Vaikka jotain tuttua tuossa tietysti oli, mutta saattoi olla asiakas, joka oli jättänyt erityisen runsasta tippiä tai ehkäpä erityisen kitsasta tippiä. Tämän seuraan oli lyöttäytynyt jo daameja, ehkäpä sitten kyseessä oli erityisen muhkeasti tippaava seurapiirimies. Puolipeikko kuitenkin palasi esittelyyn, tai miten siivekäs olikaan sanonut: 'de-mons-traa-tio'. Kuulosti tietävämmän kansan sanalta, Xhay pisti sanan muistiin ja muistutti itseään että kysyisi myöhemmin kirjoituksen opettajaltaan sanasta.

"Ette taida viettää paljonkaan aikaa jokien tai meren antimien äärellä, tämä tässä on keitetty jokirapu.", hän sitten selitti ja osoitti punakuorista makeanveden hirmua lautasellaan, ja asetteli lautasen sitten pöydälle. "Se on keitetty mausteisessa ruusuliemessä, mestariteokseni. Mutta jos kyllästytte kuorimisen prosessiin, suosittelen kokeilemaan myös helpompia tarjolla olevia rapuherkkuja..."
Ja sitten tietysti niitä antimia, joita nousukkaat ja pyrkyrit olivat tuoneet, puolikasta vasikkaa ja mitä muuta... Jotkut yrittivät ihan liian kovaa.

"Kuten näette, veitsessä on pieni reikä", hän sitten esitteli apuvälineen ajanlanille, "Tällä napsautetaan ravun saksien kärjet rikki, ja sitten imaistaan mehu sisältä."
Xhay teki kuten oli äsken selostanut, mutta hidasti prosessia tarkoituksella, että toinen saattoi tarkastella esittelyä kunnolla ja seurata perässä tarpeen mukaan. Eikä tuo ruoan hotkiminen tehnyt muutenkaan hyvää vatsalle, ja olihan puolipeikko huhkinut patojen äärellä sen verran, että hänen tulikin osoittaa asianmukaista kunnioitusta ja hartautta töittensä tuloksille. Mausteinen mehu tanssahteli hänen kielellään, ja mestarikokki vaivoin esti itseään maiskuttelemasta huuliaan; se olisi ollut aivan liian karkeaa, suorastaan barbaarista.

"Sitten avaamme saksen kyljestä veitsellä, kas näin." hän jatkoi selostusta, ja raksautti saksen auki kepeästi. Lihan hän irrotti saksista muutamalla näppärällä liikkeellä leipäviipaleen päälle.
Tinanja
Rakega
Posts: 973
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Tinanja »

Meren kosteansuolainen tuoksu sekoittui avotulella ja torin laidalla eri tavoin valmistettaviin ruokiin, herkkuihin ja valmiiksi koottujen annosten herkullisiin tuoksuihin. Punahiuksinen maagikko vain nyökkäsi, kun tämä heidän kanssa samassa pöydässä istuva mies tervehti heitä, ja esittäytyi. Hyvin huolitellun näköinen henkilö päätyi esittäytymään Sandok d’Vaeliksi, ja Ingvildin oli myönnettävä että hän ei ainakaan ollut kuullut kyseisestä herrasta. Olisi ollut epätodennäköisempää, että hän olisi kuullut tuosta varsinkin, kun maagikko itse oli palannut vain vähän aikaa sitten pitkältä matkalta, ja hänen kontaktinsa Dionessa rajoittuivat tätä nykyä usein kauppiaisiin.
“Oikein mukava tavata teidätkin, Sandok”, Ingvild nyökkäsi hyväksyvästi tuon puhutellessa ja varmistaessa hänen nimensä. Tilanne oli niin tuttavallinen ja epävirallinen, että nimellä puhuttelu varmasti olisi sopivaa. Ingvild ei voinut olla virnistämättä vähän, kun Sandok ihmetteli Naenijan liikkuvaa viittaa Nafin kiinnostuessa pöydässä olevasta ruuasta.

“Tuttavia. Satuimme olemaan samalla suunnalla”, Ingvild oikaisi tuota Sandokiksi esittäytynyttä miestä pian tämän udellessa Ingvildin ja vierellä istuvan Naenijan suhdetta. Hän ei halunnut huudella ensikontaktissa liikaa asioitaan varsinkin, kun hän ei ollut kuullut lainkaan huhunpoikastakaan tuosta miehestä. Mutta tuskin kukaan sellaista odottikaan, ja Ingvildin kasvoilla oleva hymy varmasti peitti tuon arvioivat ajatukset. Hän vain nyökkäsi, kun tuo ilmoitti kauempana seisovalle Ajanlanille, että heidän pöydässään olisi tilaa. Sopisi paremmin kuin hyvin, että pöytään istuisi muitakin - kuka tiesi, millaisia tuttavuuksia täältäkin voisi löytyä?
“Sitä paitsi, kuka nyt voisi vastustaa koko kaupungille ja sen asukkaille suunnattua tapahtumaa erittäin hyvän, ja ilmaisen ruuan parissa?”
“Entä te, oletteko täällä itseksenne?” Ingvildin kasvoilla oleva kohtelias, lämmin hymy säilyi edelleen tämän kohottaessa katseensa uudemman kerran Sandokiin, ja vaihtaessa puheenaiheen tuohon itseensä.
User avatar
Kide
Posts: 767
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Juhlatunnelmaa ja ravunsaksia

Post by Kide »

"Mukava tavata, herra d'Vael", Nana vastasi miehen esittelyyn muodollisemmin ja istuutui alas kiitollinen hymy kasvoillaan. Haltia ei ehtinyt kuin ajattelemaan huppunsa laskemista samalla ympärilleen vilkaisten, kun Sandokin varovaiset sanat saivat hänet kääntymään uudestaan pöydän puoleen. Nana kiepautti hellästi ja hieman vinosti hupun päästään selvästi tottuneella liikkeellä, joka varoi kätköissä ollutta seuralaista. "Ei huolta", hän aloitti lähes pahoittelevasti hymyillen – Nana oli tottunut siihen, että monien ensimmäinen reaktio Nafiin oli pelko tai inho. "Hän ei ole vaaraksi, hieman utelias vain", haltia jatkoi ja rapsutti liskoa päälaelta, minkä tiesi usein helpottavan ennakkoluuloja. Nafi vastasi Sandokin katseeseen hehkuvalla tuijotuksellaan, mutta arvioi rauhassa olevan miehen nopeasti harmittomaksi ja alkoi tähyillä muualle ympärilleen tyytyväisenä siitä, ettei huppu ollut enää tiellä.
"Hmm, kai sitä niinkin voisi sanoa", Nana vastasi huvittuneisuutta äänessään, mutta ei lähtenyt korjaamaan Sandokin yksinkertaista käsitystä pelkästä erikoisesta lemmikistä. Hän tyytyi taputtamaan kaulahuivinsa päälle kiertynyttä punaista häntää kevyesti, kuin vahvistaakseen Nafille kuinka paljon enemmän tuo oli kuin vain lemmikki, ja vilkaisemaan sitten itsekin uudemman kerran ympärilleen.
Ajanlan, jonka Sandok yllättävästä huudahduksestaan päätellen oli huomannut kuten varmasti todella moni muukin, osui väistämättä myös Nanan katseeseen. Mahtavalla pituudellaan ja laskostettunakin upean näköisillä siivillään varustettu vieras oli kohtalaisen harvinainen näky. Tai niin he ainakin olivat Phoebessa ja äkkinäkemältä Nana oli uskonut tilanteen olevan sama myös täällä. Vaikka Nana oli hieman säpsähtänyt Sandokin yllättävää huudahdusta ja joutunut tökkäämään säikähdyksestä sähisemään alkanutta Nafia varoittavasti kuonoon, hän kääntyi hymyilemään jälleen heille puhuvalle miehelle. "Ei haittaa ollenkaan." Myös Nana huomasi olevansa kiinnostunut mistä päin ajanlan oli tänne tullut, tai pitäisikö sanoa lentänyt, vai asuiko tuo peräti Dionessa. Nana oli huomannut useimpien käsityksen ajanlaneista olevan, että he viihtyivät parhaiten omiensa seurassa ja pitivät sitä jopa muuta parempana. Hänellä itsellään ei ollut ollut ilo tutustua ajanlaneihin koskaan sen paremmin, joten olisi mielenkiintoista saada yksi illaksi seuraan ja todeta kuinka väärässä huhupuheet olisivat.
Sandekin jatkaessa puhumistaan Nana vilkaisi Ingvildiä. Toinen haltia vastasi heitä kahta koskevaan kysymykseen hyvin nopeasti, suorasti ja melkoisen epämääräisesti totuuteen verraten. Nana katsoi uutta ystäväänsä osaamatta peittää hienoista yllätystään, mutta päätti sitten vain nyökätä vahvistuksensa Sandekille hymyä takaisin kasvoilleen hakien. Ei Nana ollut odottanutkaan, eikä toivonutkaan, mitään syvällistä selitystä heidän lyhyestä yhteisestä historiastaan, mutta tämä vähäsanaisuus yllätti silti. Nana olisi luullut, että Ingvild olisi esitellyt ainakin itsensä mielellään yhdeksi Metiksen opettajista ja sieltä tänne saapuneeksi. Olihan haltia huomannut toisen naisen pitävän muutenkin itsensä esittelystä ja ehkä jopa huomiostakin. Mutta jostain syystä, aivan kuin tarkoituksella, Ingvild sivuutti itsensä, heidät, ja käänsi huomion takaisin herra d'Vaeliin.
Saattoiko olla, että jopa täällä, mantereen pääkaupungissa, maagikot olivat tottuneet olemaan hieman varovaisia? Mahtoiko täälläkin olla vielä niin paljon varautuneisuutta vähemmistön hallitsemaa taitoa kohtaan, että edes Metiksen väki ei voinut luottaa saavansa osakseen tavanomaista kunnioitusta? Vai halusiko Ingvild käyttää tämänkin tilanteen hyväkseen juorujen kalastelulle, jossa ainakin alkuunsa hän halusi olla vailla sen määrittävämpää titteliä, jottei keskustelun suunta sen takia muuttuisi?

Tuulen mukana liikkuvat ja vaihtelevat ruokien tuoksut olivat kuin viekoittelevia henkäyksiä, joiden kutsuun ainakin Nanan vatsa vastasi. Hän ei enää voinut odottaa vaan sopivassa keskustelun välissä nousi seisomaan ja katseli pöydän tarjontaa tarkemmin. "Meidän ei varmaankaan oleteta odottavan pöydän täyttymistä ennen ruokailemista?" hän vielä varmisti niin Ingvildiä kuin herra d'Vaeliakin kysyvästi katsoen. Monessa pöydässä syötiin jo ja jokainen näytti aloittavan ruokailun omaan tahtiinsa, mutta Nana halusi olla varma, että tämä sopisi myös heidän pöydälleen.
Post Reply