Järjellä, vai sydämellä?

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 630
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Järjellä, vai sydämellä?

Post by Kuparirapu »

//Tinanja ja Rayash, erikoinen tapaaminen odottaa//

Kevät tuntui aina tuovan mukanaan tuulen. Se huokui mereltä viileänä, mutta silti pehmeänä, kuin lempeänä henkäyksenä joka puhalsi eloa talven jäljiltä paljastuvaan maailmaan. Sen huomasi paremmin, mitä lähemmäs he pääsivät satamaa, ja Dalena hengitti syvään raikasta ilmaa. Hän oli liikeellä jalan, mikä oli epätavallista, mutta nainen ei halunnut vielä herättää ylimääräistä huomiota. Se ei tekisi hyvää hänen asialleen, jos puoli Dionea näkisi samoin tein hänet määränpäässään. Hänen takanaan kuuluivat yhden henkivartijan askeleet. Vain yhdet, sekin Dalenan harkitusta päätöksestä. Tämä vaati hienotunteisuutta.
"Ja aimo annoksen määrätietoisuutta," Dalena ajatteli. Kulmasta kääntyessään hän sai näkyviinsä kadun päässä aukeavat laiturit, ja siellä mastoista korkeimmat kattojen yllä. Puhtaan valkoiset, kuin kuuranpeittämät puunrungot metsässä, mutta niissä roikkuisivat lehtien sijaan valkeat purjeet. Valkoinen Lohikäärme oli saapunut aiemmin satamaan, monien yllätykseksi mutta kaikkien helpotukseksi. Sekä miehistö että myös kapteeni oli otettu vastaan kuin sankarit, mutta parissa päivässä tilanne oli hieman jo tasoittunut. Dalena jäi hetkeksi seisomaan paikoilleen, toinen käsi kiristyen hänen viininpunaisen päälliviittansa rintamuksella. Hänen henkivartijansa odotti kärsivällisesti emäntänsä päätöstä, oli suunta mihin tahansa, mutta nähdessään pienen värähdyksen Dalenan hartialla sotilas kohotti vaitonaisesti kulmaansa. Nostaen katseensa tämän kasvojen näkyvälle sivulle hän huomasi yllätyksekseen Dalenan hymyilevän pienesti.
Dalena ei epäröinyt, mutta hän ihmetteli tätä outoa tunnetta rinnassaan. Se oli kuin kevyttä jännitystä, mutta ilman pelkoa tai hermostumista. Enemmänkin Dalenasta tuntui, että hänen jalkansa olisivat omasta tahdostaan vetäneet häntä eteenpäin, jotta hän pääsisi näkemään sen mitä varten oli tänne tullut. Kohottautuen täyteen mittaansa Dalena antoi niiden johdattaa häntä eteenpäin, kevääntäyteisen iltapäivän pilvettömässä auringonpaisteessa.

Laivan kannella olevat miehistön jäsenet järjestelivät köysiä, kuurasivat kantta, ja hoitelivat aluksen pieniä huoltotöitä valmiiksi. Kukapa tiesi, kuinka pian he purjehtisivat seuraavalle matkalleen. Laskusillan narahdukset kiinnittivät lähimpien huomion, ja kurkatessaan reelingin yli he viittoivat äkkiä tovereidensa huomiota. Laivan kannelle asteli nainen, mikä itsessään herätti mielenkiintoa. Mutta jokin hänen lähestymisessään veti muutamia miehistä sanattomaksi. Tummansävyinen päälliviitta ja askeleiden mukana liikkuva tummnsininen hame kertoivat varakkuudesta, mutta vasta kun nainen kohotti katseensa ja katsoi kohti, pysähtyivät monet paikoilleen. Noiden pehmeiden silmien katse tuntui huokuvan lämpöä jokaiselle, joka niihin ehti vastata, ja kun pieni hymy nousi naisen huulille, se toi mieleen nupustaan puhkeavan kukan. Miltei huomiotta jäi naisen takana tuleva aseistettu miekkonen, jonka katse sen sijaan oli etäinen ja kova kuin piikivi.
Nainen seisoi hetken aikaa paikallaan, siirtäen suuria ruskeita silmiään yhdestä toiseen, kunnes hän pysähtyi lähimmän kohdalle ja sanoi:
"Pahoittelen, jos häiritsen. Onkohan kapteeni Doultbur paikalla? Minulla on hänelle tärkeää asiaa."
Puhuteltu merimies avasi suunsa pari kertaa, ennen kuin sysäsi puolitiehen jääneen köysinipun pois käsistään ja kumartaen kömpelösti pari kertaa hölkkäsi kapteenin kajuuttaa kohti. Dalena siirtyi rauhallisesti seisomaan sivumamlle odottamaan, ennen kuin vilkaisi ympärilleen ja lisäsi:
"Älkää toki antako minun häiritä, en halua ajatella että estäisin teitä tekemästä työtänne."
Kuin yhtenä miehenä miehistön jäsenet havahtuivat vakuuttelemaan, ettei arvon neiti ollut missään nimessä haitaksi, ja että arvon neiti voisi olla aivan rauhassa, ja jos hän tarvisti mitään niin voisi aina kysyä. Dalena nyökkäsi kiitollisesti, ja seurasi sivusilmin kuinka askareita yritettiin jatkaa parhaan kyvyn mukaan. Se vain oli vaikeaa, kun miehistö yritti samaan aikaan seurata kapteeninsa saapumista ja samaan aikaan varastaa vielä yhtä vilkaisua Dalenalta.
Tinanja
Rakega
Posts: 969
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Tinanja »

Oli vaikea kuvailla tunnetta, joka Rayashin oli vallannut hänen tarttuessaan jälleen vesille lasketun Valkoisen Lohikäärmeen ruoriin pitkän talven, korjauksien ja niitä edeltäneiden tapahtumien jälkeen. Siinä oli ollut mukana niin ylpeyttä kuin tyytyväisyyttäkin, mutta myös onnea tasaiseksi hiottuun ruoriin tarttuessa ja tuntiessa laivan hitaat keinahdukset aallokossa jo ennen kuin se oli irrotettu satamasta. Vaikka siihen hetkeen olikin kiteytynyt yhtä useamman vuoden kokemus kapteenina olosta ja merenkäynnistä, tällä kertaa kermana kakun päällä oli ollut vielä muutakin. Laivan keulassa lähtöä seurannut Miraya oli ollut se viimeinenkin osa, joka oli tehnyt lähtöpäivästä niin täydellisen. Sääkään ei olisi voinut olla parempi - lämmin kevättuuli, ja aurinko oli paistanut pilvettömältä taivaalta. Tuttu laivan narina ja meren äänet olivat saattaneet Valkoisen Lohikäärmeen alkutaipaleen takaisin Dioneen.

Talven jäljiltä arkeen paluu Dionessakin oli ollut mukavan tuttua: samat sopimukset, samat valmistelut ja peruskorjaukset, jotka varmistaisivat turvallisen merillelähdön takaisin Drieneen. Pari päivää oli mennyt kuin siivillä, ja nytkin Rayash istui työpöytänsä takana Valkoisella Lohikäärmeellä laskien seuraavalle matkalle tulevan rahdin määrää, ja priorisoiden sitä, kenen tilaukset kuljetuksesta saaristoon hän haluaisi ottaa ensimmäisenä mukaansa. Siinä oli jotain miellyttävää tehdä joitain asioita itse, vaikka Airdan Miraya aisaparinaan olisivat varmasti olleet enemmän kuin päteviä tekemään näitä päätöksiä hänen puolestaan. Sarya oli lähtenyt jo aamusta värväämään muutaman miehistönjäsenen, eikä Rayash ollut nähnyt Eldriniäkään hetkeen - tämä todennäköisesti oli jossain nurkkakapassa sopimassa seuraavasta salakuljetukseen liittyvästä sopimuksesta. Laivan kannelta kuuluvat kunnostustyöt ja loikkien kirkuna, Israyn sukiminen avoimen ikkunan ikkunalaudalla kuulostivat tutuilta sulautuen tasaiseksi taustahälyksi kapteenin jatkaessa työskentelyä.

Hänen ajatuksensa keskeytti kuitenkin terävä, kiireinen koputus hänen hyttinsä ovelta, ennen kuin se työnnettiin auki. Torfar astui sisälle pieni virne kasvoillaan, eikä Rayash voinut olla kohottamatta kulmiaan tuolle puolhaltialle.
“Luvan odottaminen kuuluu hyviin käytöstapoihin”, Rayash huomautti tuolle kulmienkohotuksen saattelemana, mutta työnsi muistikirjansa sivuun ja kohotti katseensa puolhaltiaan.
“Arvon kapteenille on hyvin arvovaltaisen näköinen vieras kannella. Nainen”, Torfar totesi astuttuaan sisälle ja suljettuaan hieman ovea perässään, etteivät hänen sanansa kuuluisi kannelle asti. “Hän näytti kiireiseltä, aateliselta?” tuo jatkoi vielä samalla, kun näki Rayashin kurottautuvan nappaamaan viittansa takaansa harteilleen noustessaan seisomaan. Kangas laskeutui lähes suorana miehen harteilta alaspäin, kun tuo pujotti viitansoljen kiinni ja lähti ovea kohden. Torfar livahti kapoteenin edestä pois takaisin kannelle.

Rayash astui pian kannelle ja rääkäisyn saattelemana Isray lennähti kapteenin olkapäälle ennen kuin hän ehti sulkea oven perässään. Kapteeni ei voinut olla kohottamatta hieman toista kulmaansa astellessaan lähemmäs kannen keskellä seisovaa, tummaan päällysviittaan ja lähes yöllisen taivaan tapaan tummansiniseen mekkoon pukeutuneeseen naiseen. Tavassa, jolla tuo kantoi itseään oli jotain samaa Mylaelan, ja monien muiden aatelisarvon tapaan kasvaneiden ja vähintään lähes aatelisiksi itseään nimittävien naisten olemuksessa oli. Samaa, mitä kapteenin itsensä arvovaltaisissa, pitkän tasaisissa askeleissa oli. Tummanruskeat, latvoista hieman kihartuvat hiukset kehystivät tuon naisen sopusuhtaisia kasvoja, ulkona selkeästi päivettynyttä ihoa. Se sai Rayashin kieltämättä hieman mietteliääksi - hyvin monet kaupungin kermasta suojelivat ihoaan päivettymiseltä kaikin mahdollisin tavoin, mutta ei tämä nyt hänen laivansa kannella seisova vieras. Rayashin oli kuitenkin käännettävä katseensa pois, ennen kuin hän eksyisi epäkohteliaan pitkäksi aikaa tuijottamaan syvänruskeita silmiä, jotka tuntuivat kätkevän taakseen tarinan jos toisenkin. Mutta suoraan hän ei osannut sanoa, kuka hänen laivansa kannella tällä hetkellä seisoikaan.

“Minä olen Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni Rayash Doulbtur. Voinko auttaa… teitä jotenkin?” hän ei ollut varma siitä, pitäisikö tuota jo selkeästi joitain vuosikymmeniä taakseen jättänyttä ihmisnaista puhutella rouvana, vai olisiko se väärin. Olisi turvallisempaa olla ottamatta kantaa asiaan. Samalla kapteeni oli astellut lähemmäs vain pysähtyäkseen siihen sopivasti siihen parin metrin päähän naisesta ja tämän hiljaisesta, kivestä veistetyn näköisestä henkivartijasta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 630
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Kuparirapu »

Ovi aukesi, ja miehistön katseista näki että kapteeni itse oli saapunut kannelle. Dalenan huomion varasti ensin karkea rääkäisy, jota seuraten hän huomasi eksoottisen mustan linnun asettuneen miehen hartialle. Tämä herätti oitis naisen mielenkiintoa, mutta hän pitäytyi tärkeimmässä. Dalena käänsi katseensa, ja hetkeksi aikaa hän heitti mielestään kaikki muut hänen ja tuon miehen ympäriltä. Tämä siis oli kapteeni Rayash Doultbur. Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni, mantereelle saapunut saariston kasvatti, ja kuuleman mukaan sukunsa tietynlainen musta lammas.
Dalena pisti merkille ohimennen valkeat hiukset, nehän olivat kapteenin tunnusmerkkinä kaikissa keskusteluissa. Sen sijaan hän katsoi miehen kasvoja. Kapeat, arvovaltaiset kasvot. Sään ja meren ahavoittamat. Paljon nähneet, ja paljon kokeneet. Niissä oli tietynlaista...hillittyä hurjuutta. Tahdonlujuutta, jolla mies varmasti oli puskenut läpi monen myrskyn. Niin merellä, kuin elämässä yleensä. Vaan silti Dalena näki vakavan ja hillityn kuoren alla vihjauksen hymyäkin, pienesti kaartuvissa suupielissä. Rayash osasi siis myös nauraa, tai ainakin iloita kun siihen oli tarvetta. Viimeisenä Dalena nosti katseensa miehen silmiin, huomaten ne yllättävää kyllä kahdenvärisiksi. Samalla hän myös antoi Rayashin kohdata omat silmänsä, ja nähdä minkälainen reaktio mahtoi nousta esille.
Kapteenin siirtäessä katseensa soveliaasti sivummalle Dalena hymy syveni hivenen, ja kääntyen hän nyökkäsi tervehdyksen eteensä astellelle miehelle.
"Hyvää päivää teille, kapteeni Doultbur. Minä puolestani olen Dalena Valeyalan, Valfas Valeyalanin ja Annea Valeyalanin tytär, sekä sukuni nimen ja maiden perijätär," hän lausui virheettömän rauhallisesti, ja viitaten kädellään lisäsi: "Tässä on Offish Porick, yksi Valeyalanin suvun perinnekaartin jäsenistä ja henkivartijani. Olen kiitollinen, jos sallitte hänen pysyä laivallanne vierailuni ajan."
Offish painoi päätään lyhyesti Rayashille, jättäen selvästi esittelyt ja puhumisen emännälleen. Dalena vilkaisi lyhyesti hiirenhiljaa seisovaa yleisöä, joka heidän ympärillään odotti tarrautuen joka sanaan jonka he vain korvillaan erottivat, ja lisäsi:
"Tosiaan, toivottavasti voitte auttaa minua, jos katsotte sen olevan aiheellista. Olenko ymmärtänyt kuulemani mukaan oikein, ettei teillä ole aviopuolisoa tai jälkeläisiä?"
Kysymys oli varsin suorasukainen, ja Dalena tiesi sen. Hän olisi voinut toki puhua asiansa tässä ja nyt, mutta hän ei halunnut huhunen lähtevän vielä liikkeelle joka satamakapakassa. Kapteeni voisi tarttua syöttiin, ja siirtää keskustelun yksityisempään paikkaan. Ja samalla Dalena voisi seurata tuon miehen reaktioita kaikessa rauhassa, nauttien kaikessa rauhassa siitä mitä näki.
Kukapa olisi uskonut, että kapteeni Doultbur olisi joutunut väistämään hänen katsettaan kuin suloisesti punastuva poikanen. Dalenan hymy oli kohtelias, mutta siinä oli samalla lämmin sävy hänen odottaessa Rayashin vastausta.
Tinanja
Rakega
Posts: 969
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Tinanja »

Dalena Valeyalan. Nimi ei nostanut heti Rayashin mieleen mitään sen tarkempaa tuosta hänen laivansa kannella seisovasta vieraasta, mutta onneksi tämä jatkoi puhumistaan henkivartijansa esittelyn myötä, antaen miehelle hetken aikaa sulatella kuulemaansa. Kapteeni vain nyökkäsi lyhyesti, kunnioittavasti henkivartijalle hyväksyntänsä antaa tuon olla myös laivalla vierailun ajan. Vasta siinä henkivartijan viimeisten esittelyjen karatessa Dalenan huulilta Rayash yhdisti Valeyanin nimen ainakin osaan siitä arvovallasta, jota nämä edelleen kantoivat mantereella. Hän ei ollut mantereen politiikassa niin syvällä, että olisi osannut nimetä tarkalleen jotain Valeyaneista, mutta hän oli kuullut nimen. Se, mitä tämä teki Valkoisella Lohikäärmeellä alkoi hetki hetkeltä kiinnostaa enemmän edelleen hyvin suoraselkäisenä, virallisen näköisenä kannella seisovaa kapteenia. Sitten tuo hänen uusi vieraansa pudottikin kasan palavaa ruutia kannelle seuraavalla kysymyksellään.

Oli vähällä, että Rayashin hyvin huoliteltu ilme olisi värähtänyt ja tämän silmät suurentuneet suorasukaisen kysymyksen tarjoamasta yllätyksestä johtuen. Mutta miehen katse osui yllättymisen osoittamisen sen sijaan Dalenan olkapään ylitse mastosta roikkuvaan köyteen, jota kiinnipitelevä solmu oli pettänyt joko omia aikojaan, tai joku oli sen huolimattomasti jättänyt roikkumaan. Hän ehtisi miettiä Dalenan sanoja myöhemminkin, mieluummin suljettujen ovien takana. Mikäli hän olisi ehtinyt ajatella asiaa sen enempää, hän varmasti olisi arvostanut Dalenan suorapuheisuuttaan - mutta ei laivan kannella, ei miehistön edessä. Jotkin asiat, kuten tämä kuuluivat ehdottomasti suljettujen ovien taakse. Sitä paitsi, miksi tuo kysyi edes mitään näin yksityistä ensimmäisenä keskustelunaloituksena?

“Torfar”, Rayashin äänessä oli jotain tiettyä hillittyä kylmyyttä, kun hän kutsui puolhaltiaa ja sulatteli samalla juuri kuulemaansa. Sen auktoriteetin alle oli helppo piilottaa lähes kokonaan se tunnemyrsky miehen sisällä Dalenan kysymyksen jäljiltä. Oli liiankin monta harkittavaa asiaa siitä, miksi tämä edes oli kysynyt mitään tuollaista - mitä tämä oli kuullut, tai oliko tällä jotain omia motiiveja kysyä tälläisiä? Kenen asialla Dalena täällä edes oli? Rayashilla ei silti ollut aikomustakaan antaa yhdenkään miehistönjäsenensä saavan hänen ilmeistään lisää tuulta purjeisiin juorujen levittelyn suhteen, joten hänen katseensa osui viileästi kannella hieman kauempana seisovaan puolhaltiaan. Tuon yksinkertaisen tunikan hihat oli kääritty kyynärpäiden tasalle paljastaen tatuoidut käsivarret, ja kämmenet, joista näki miehen tehneen laivalla varmasti töitä useamman vuoden. Muutama korvarengas roikkui tämän korvista, ja korvanpäät pilkottivat sekalaisen, lyhyeksi nyrhityn hiuspehkon seasta tämän katsoessa kapteenia kulmiaan vähän kohottaen. Tämä äänensävy ei luvannut hyvää - mutta olivathan he jääneet tuijottamaan… Silti, Torfar ei olisi välttämättä halunnut kuulla, mitä Rayashilla olisi sanottavanaan.
“Kapteeni?” Rayash osoitti vastaukseksi mastosta roikkuvaa köydenpätkää. “Mikäli näen tuollaista kädenjälkeä tai yhdenkin löysän solmun köydenpäässä, kun tulen hytistäni seuraavan kerran ulos, ripustan henkilökohtaisesti sinut korvistasi tuonne roikkumaan”, kapteeni viimeisteli sanansa pitkällä mulkaisulla Torfarin suuntaan, mutta katse vaelsi nopeasti muihinkin kannella parveileviin miehistönjäseniin, joiden raajoihin yllättäen löytyi hyvin ripeää liikettä takaisin töiden pariin palaamisesta.
“Ja jos kuulen narahduksenkin hyttini lähellä, vedän jokaisen teistä kölin alta”, Rayash vilkaisi vielä tasapuolisesti pitkällä mulkaisulla jokaista kannella olevaa miehistönjäsentä. Tämä yllättävä vierailu tuntui nopeasti menevän sellaiseen suuntaan, josta kapteeni ei halunnut liikkuvan huhuja laivalla lainkaan - ja hän tiesi, että tuollaisen kysymyksen jälkeen salakuuntelu tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Hän olisi itsekin mieluummin salakuunnellut keskustelua kuin osallistunut itse siihen.

Kapteenin olemukseen eksyi jotain asiallista pehmeyttä ja kohteliaisuutta tämän katsoessa takaisin Dalenaa kohden.
“No, teilläpä on hyvin suorasukainen tapa aloittaa keskustelu”, kapteeni totesi sitten viitaten Dalenaa seuraamaan. “Ehkä meidän olisi parempi jatkaa tätä keskustelua suljettujen ovien takana?” Rayash käänsi katseensa Dalenasta vasta, kun oli kääntynyt kokonaan takaisin hyttiään kohden. Muutama pitkä askel saattoi hänet takaisin ovelle, ja mies veti oven auki viitaten Dalenaa astumaan edellään sisälle hyttiinsä. “Varokaa päätänne, ovenkarmi on melko matalalla”, Rayash sanoi sitten keräten selkeästi itseään takaisin sen ilmeettömän, auktoriteettisen kuorensa alle auringonlämmittämän, puisen kahvan palauttaessa kapteenin takaisin laivalleen Dalenan yllättävän keskustelunaloituksen jälkeen. Tasainen kannen pinta tuntui tutulta jalan alla, vaikka siitä puuttuikin merenkäynnin tasainen keinunta pieniä aaltoja lukuunottamatta. Laiva oli jotain tuttua, jotain, joka ei muuttunut - tai ei muuttuisi ainakaan tässä tilanteessa. Jotain, mihin kiinnittää huomio, kun hän yritti käsitellä juuri kuulemaansa kysymystä vain herättääkseen mielessään yhä enemmän kysymyksiä Dalenan motiiveista ja siitä, mihin tämä menisikään.

“Pahoitteluni lievästä… sekasorrosta”, Rayash totesi sitten Dalenalle ilmekään värähtämättä, kun ovi oli naksahtanut hänen perässään kiinni. Hytti oli järjestyksessä, jos sen sinne työnnetyön tavaramäärän alle osasi katsoa - jokaisella esineellä, asialla ja yksityiskohdalla oli oma kotoisa paikkansa. Tilanpuute laivan ahtaissa tiloissa sai kuitenkin tavaramäärän näyttämään suuremmalta, mitä se olikaan. Tuttu laivassa leijuva tervan, öljyn ja suolaisen kosteuden tuoksu hieman hälvenivät ulkoilmaa lämpimässä hytissä vain korvautuakseen puun, nahan ja metallin hieman pehmeämmällä tuoksulla. Ehkä lähempänä pöytää saattoi haistaa jopa musteen ja paperin. Vaikka kalusteet olikin pultattu tiukasti lattiaan kiinni, mahtui seinille ja hyttiin monta katseenkiinnittäjää sen tavaramassan joukosta: suuri saariston rannikon kartta, sekalaisia esineitä vuosien varrelta liittyen sekä merenkäyntiin, että pieniltä osin myös kapteenin sukuun. Suurimpana kiintopisteenä kuitenkin hytissä oli massiivispuinen kirjoituspöytä, jonka päällä oli parikin suljettua muistikirjaa, mustetta, kyniä ja paperia. Kulunut ja elämää nähnyt kompassi oli jätetty puolihuolimattomasti pöydänreunalle miehen noustessa. Sivustalla oleva paksu verho erotti sängyn ja muun tilan toisistaan, ja tällä hetkellä avoin matka-arkku näytti kätkevän karttojen lisäksi sisälleen muistoesineen jos toisenkin. Ohimennessään Rayash sulki arkun ja veti paremmin verhoa peittämään nukkumisnurkkaustaan.
“Mutta, kysymykseenne vastatakseni. Ei, minä en ole avioliitossa, ja ei, minulla ei ole jälkikasvua”, Rayash totesi sitten. Vaikka hänen ilmeensä olikin pehmentynyt kannella Torfarin ja muiden miehistönjäsenten komentamisen jälkeen, oli siinä edelleen tilanteesta poisvievää auktoriteettiä ja pientä luotansatyöntävyyttäkin. Aihe ei selkeästi ollut sellainen, josta tämä oli uskonut aamulla noustessaan puhuvansa.

“Mutta olen erittäin kiinnostunut siitä, miksi avaatte keskustelun noinkin… rohkealla kysymyksellä”, kapteeni käänsi sitten keskustelunsa takaisin Dalenalle, viitaten tätä istumaan huoneen ainoalle, lattiaan myöskin pultatulle tuolille työpöytänsä takana. Rayash itse keräsi nopealla liikkeellä muistikirjansa yhteen kasaan ja nappasi kompassin käsiinsä ennen kuin itse istui matka-arkkunsa reunalle. Se ei ollut läheskään yhtä korkea kuin hänen työpöytänsä takana oleva tuoli oli, mutta se toimisi. Sitä paitsi, hän ei noinkaan korkea-arvoista vierasta voisi seisottaa keskellä tilaa - ja olisi epäkohteliasta jos hän jäisi seisomaan siihen keskelle hyttiä.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 630
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Kuparirapu »

Ohikiitävä hiljaisuus, johon kapteeni vajosi, yllätti Dalenan. Hän ei ollut kuvitellut vastauksen olevan noin monen kulman takana, tai että miehen olisi pitänyt harkita sitä tämänkään vertaa. Kun Doultbur puhuttelikin yhtä miehistönsä jäsentä, Dalena vilkaisi itsekin tämän suuntaan. Toivottavasti kapteenin ei sentään tarvinnut tarkistaa asiaa alaiseltaan, se vasta olisi ollut huolestuttava huomio.
Kipakka käsky oli täysin oikeutun kuuloinen, ja samalla se sivalsi miehistön uudelleen liikkeeseen. Mutta Dalena tunnisti sen olevan tarkka sivuliike, jolla kapteeni perääntyi hetkeksi hänen kysymyksensä ääreltä. Oliko aihe todella noin pelottava, tai kiusallinen? Tuollaisen reaktion hän olisi voinut saada, jos Dalena olisi painostanut jotakuta serkuistaan heidän salaisista ihastuksistaan. Saatuaan miehistönsä tottelemaan, tai todistettuaan itselleen että vielä pystyi sen tekemään, Doultbur kääntyi viimein hänen puoleensa.
"Se ei yllätä ketään, joka on tutustunut minuun," Dalena vastasi ovelasti miehen toteamukseen, ja nyökkäsi auliisti. "Olen samaa mieltä, että se voi olla paikallaan."
Ennen kuin hän astui kapteeni perään Dalena käänsi vielä katseensa olkansa yli ja sanoi henkivartijalleen:
"Offish, voit odottaa tässä kuten parhaaksi katsot. Toivon että olet siivosti hänen miehistönsä kanssa, ehkä ehditte hieman tutustua toisiinne."
Offish nyökkäsi tyynesti, ja astuen sivummalle istahti puoliksi reelingille. Dalena harppoi kannen poikki ja astui Doultburin kohteliaasti auki pitämästä ovesta. Varoitusta totellen hän painoi päätään tummaksi kuluneen ovenkarmin ali, ja suoristautui sitten katselemaan ympäri kapteenin hyttiä.

"Älkää turhaan. Olette olleet kuulemani mukaan kiireinen," Dalena totesi tyynesti, siirrellen katsettaan mielenkiinnolla ympäri huonetta. Ylimääräistä tilaa ei ollut paljoakaan, mutta tavarat oli järjestetty mahdollisimman tiiviisti yhteen. Kaikki tavarat, jotka kapteeni siirteli talteen työpöydältään, piiloutuivat nekin jonnekin laatikoiden syövereihin näkymättömiin.
Viimeinkin hän sai vastauksen, tosin sillä Doultbur lausui lähinnä itsestäänselvyyden. Mies tosin näytti olevan edelleen hieman varpaillaan, katsellen Dalenaa kuin muukalaista jonka vaarallisuudesta hän ei vielä ollut päässyt selvyyteen. Kiittäen lyhyesti Dalena istuutui hänelle osoitettulle tuolille, ainoaan koko huoneessa, ja kapteeni itse haki paikan tukevan matka-arkun päältä. Eleestä olisi voinut tulkita paljon, kapteeni joka suostui luovuttamaan paikan omalla laivallaan tuntemattomalle vieraalle. Mutta Dalena ei ollut täällä kiillottamassa egoaan. Hän asetti kädet rennosti syliinsä, ja katsoi kapteenia:
"Olette siihen oikeutettu, kapteeni Doultbur, ja haluan tarjota anteeksipyyntöä tekoni takia. Tarkoitukseni oli päästä keskustelemaan kanssanne kahden, mutta en halua aiheuttaa teille ylimääräistä vaivaa takiani. Älkää huoliko. Jos niin haluatte, voin varmistaa että miehistöllenne ei jää tästä tapaamisesta väärää mielikuvaa kun lähden."
"Mutta kysymykseni on myös syy sille, että olen täällä," Dalena jatkoi, ja käänsi hetkeksi katseensa poispäin. Ele oli puolittain tahallinen, hän halusi antaa mielikuvan ettei ollut saapunut tänne varmana että onnistuisi. Koska seistessään kapteenin edessä Dalena tiedosti kouriintuntuvasti että mies voisi aina kieltäytyä. Tietenkään Dalena ei menettäisi tuolloin mitään, mutta silti...
Silti hän huomasi aidosti haluavansa onnistua yrityksessään.

"Kapteen Doultbur...tai mieluummin herra Rayash, jos sallitte minun puhutella teitä niin" hän sanoi. "Kaiken kuulemani mukaan olette toimineet pitkän, ja kunnioitettavan, uran laivanne kapteenina. En usko, että kukaan Dionessa tai Saaristossa voi kieltää laivanne tärkeyttä niiden välisessä kaupassa. Olette onnistuneet rakentamaan itsellenne kadehdittavan aseman, ja hyvän elämän. Ja rohkenen olettaa, että monet ovat toivoneet voivansa olla osa tuota hyvää elämää rinnallanne. Selkeintä on, että olette tähän asti kieltäytyneet tarjouksista jakaa elämänne jonkun kanssa."
Dalenan kädet puristivat hänen helmaansa hivenen, mutta nainen ei näyttänyt kasvoillaan epäilyksiä jotka nousivat pintaan hänen lausuessa sanansa:
"Siksi olen saapunut luoksenne pyytämään, että suostuisitte solmimaan aviosopimuksen kanssani."
Tinanja
Rakega
Posts: 969
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Tinanja »

Dalenan kommentti koskien Rayashin kiireitä sai vain lyhyen, kohteliaan nyökkäyksen vastaukseksi. Naisen seuraavat sanat anteeksipyyntöä koskien saivat pienen kulmienkohotuksen kapteenilta, mutta tämä ei ainakaan heti vastannut mitään. Dalena ehtikin jo jatkamaan, palaten takaisin Rayashin kysymykseen naisen syystä olla täällä, ja aloittaa keskustelu noinkin suorasukaisesti. Pieni katseenkääntäminen poispäin ei jäänyt Rayashilta huomaamatta. Oli se sitten tarkoituksellista tai ei, se antoi hetken aikaa paremman kulman tuon naisen piirteisiin. Rayash ei voinut olla myöntämättä itselleen, että Dalenan suorasukainen aloitus, ja huoliteltu olemus olivat tehneet jonkinnäköisen vaikutuksen häneen - puhumattakaan keskustelunaloituksesta, joka tämän ilmeiden tapaan tuki miehen arviota Dalenasta: tässä oli paljon, paljon enemmän kuin ensinäkemältä saattoi arvatakaan. Nainen kantoi itsensä kuin aatelinen, mutta Rayash ei voinut olla näkemättä sitä, miten tuo varmasti osasi pyörittää kaikki tavat, perinteet ja omat asiansa omiin tapoihinsa ja tottumuksiinsa sopiviksi. Jotain samaa, mihin mies itsekin tähtäsi: hän ei pitänyt niistä koreista tavoista ja perinteistä, ja vältteli niitä parhaansa mukaan. Dalenakin näytti kävelleen tänne, eikä itseään täynnä oleva aattelinen tekisi sellaista. Dalena Valeyana varmasti olisi mielenkiintoista seuraa missä tahansa liikkuisikaan tai mitä tahansa tekisikään.
Rayashin arvaus tuntui osuvan enemmän kuin kohdalleen kapteenin kuullessa suorasukaisen, kiertelemättömän ehdotuksen lyhyen pohjutuksen jälkeen. Tuolla oli pointtinsa sanoissaan ja kysymyksessään, ja Rayash ei joissain piireissä jopa röyhkeästä ehdotuksesta voinut olla varsinaisesti loukkaantunutkaan: tuo oli selkeästi tehnyt kotiläksynsä, ja oli rohkeaa olla aloitteentekijä.

“Minun täytyy myöntää, että keskustelunaloituksenne… ja ehdotuksenne on kieltämättä yllättävä, mutta arvostan suorapuheisuuttanne”, kapteeni totesi sitten, kohottaen viimein huomionsa takaisin Dalenaan ja antoi katseensa vaeltaa tuon kasvojenpiirteissä aikansa. Mies ei näyttänyt enää aivan yhtä varautuneelta - ehkä kiitos hyttinsä seinien ja katon luomasta yksityisyydestä tai siitä, että hän oli ehtinyt käsitellä Dalenan keskustelunaloitusta jo hetken aikaa. Mutta ei hän missään tapauksessa ollut rentoutunut - mies istui suoraselkäisenä, kätkien ilmeitään ja ajatuksiaan sen tottuneen ilmeettömän kuorensa alle. Mutta hartiat olivat rennompina kuin äsken, eikä tuo puristanut sormissaan housujenlahkeita tai tunikansa helmaa, vaan pyöritteli sen sijaan sukunsa sinettiä kantavaa suurta sormusta sormessaan kuin ajatuksiinsa vaipuneena.
“Siinä olette oikeassa, että minulla on takana pitkä ura merillä ja kaupankäynnissä sekä Dionessa että Drienellä”, Rayash jatkoi vielä, hetken sanojaan mietittyään. Hänen pitäisi olla varovainen sanoissaan, sillä hän ei halunnut vastata tuohon kysymykseen juuta tai jaata - eikä edes ehkä- tai en tiedä -vaihtoehtoa tietämättä Dalenasta enempää.

“Minun on ikäväkseni myönnettävä, että tietämykseni teistä ei ole yhtä korkealla tasolla, kuin mitä teillä tuntuu olevan minusta”, kapteeni sanoi lopulta, suoraan kieltäytymättä tai myöntämättä - tai vihjaamattakaan mitään kumpaankaan suuntaan. Hän tiesi, että häneen - ja ilmeisesti myös Dalenaan kohdistui useita eri odotuksia erilaisilta tahoilta aina suvusta satunnaisiin juoruja seuraaviin kansalaisiin asti. Sitä paitsi, Dalenalla ei ollut aavistustakaan, mitä kaikkea Rayashin mukana tuohon astetta suurempaan sopimukseen tulisi. Vaikka ehdotus tuntuikin vähintäänkin pöyristyttävältä, ei Rayash ollut valmis kieltäytymään siitä ainakaan heti.
“Ymmärtääkseni suvullanne on pitkä historia armeijan kanssa?” se oli hieman hakuammuntaa - Rayash ei ollut täysin varma tästä, mutta kommentti tuskin menisi kovin pitkältä ohitse. Hän oli kuullut Valeyanin nimen aiemmin, ja se jo itsessään kertoi tuolla olevan vaikutusvaltaa alueella. Yhteys armeijaan olisi kieltämättä hänen alallaan haastava, mutta olihan hän sotkeutunut jo Rakuzan kanssa sovittuun sopimukseenkin niin mikään ei voisi kaivaa enää tätä kuoppaa syvemmäksi. Lisäksi hän ei voisi miettiä vain itseään, hänen olisi mietittävä myös Mirayaa, Valkoista Lohikäärmettä ja miehistöään - Sarya, Eldrin ja Airdan mukaanlukien. Olisi monta, hyvin monta liikkuvaa osaa, ja ties mitä salaisuuksia Dalena sukuineen kantoi. Niitä olisi varmasti liuta, kuten hänellä ja sen myötä myös Doulbtureilla oli. Mutta mikään, mitä Rayash muisteli kuulleensa Valeyanista ei kuulostanut mitenkään konflikteja keräävältä, ja näistä puhuttiin kunnioittavasti, mikä taas puoltaisi ehdotusta. Kapteeni oli itsekin kiusallisen tietoinen siitä, että koko suku, yhteiskunta, hyvin moni odotti hänen menevän naimisiin, saavan mahdollisesti perijän, ja nyt hänen eteensä oli tarjottu tarjottimella mahdollisuutta sellaiseen. Siitä ei voisi kieltäytyä tarkastelematta asiaa ensin lähemmin.

*

Eldrin astui Valkoiselle Lohikäärmeelle johtavalle sillalle. Puu narahti hänen jalkojensa alla, mutta maagikko ei näyttänyt huomaavankaan asiaa. Sen sijaan hänen huomionsa kiinnittyi vieraaseen sotilaaseen laivan kannella. Vain yksi, se saattaisi olla hyvä tai sitten erittäin huono merkki. Tämä ei myöskään näyttänyt suoraan vartijalta, mutta sellaiselta joka osasi pitää puoliaan ja oli hyvä tekemisissään. Sitä paitsi Rayashin hytin ovi oli kiinni - eli oli tämä vieras kuka tahansa, tuo oli riittävän arvovaltainen ja varakas hyvän henkivartijan palkkaamiseen. Mies kulkikin tämän ohitse sanaakaan sanomatta ja käänsi katseensa kannella arvioimaan mastosta alaspäin laskeutuvaa puolhaltiaa.
“Torfar!” sivusilmällään mies seurasi henkivartijan tekemisiä, mutta suuntasi puheensa silti enimmäkseen Torfarille. “Oliko Airdan jo täällä?”
“Ei. Luulin, että hän lähti sinun kanssasi johonkin”, Torfar totesi ja pian miehen jalat osuivatkin jälleen kannelle.
“Minä en lähde Airdanin kanssa kapakkaan, vaikka minulle maksettaisiin siitä”, Eldrin murahti vastaukseksi Torfarille saaden virneen kohoamaan merimiehen kasvoille. “No, mutta jos kapteenin haluat tavata, hän on varattu”, tuo jatkoi sitten saaden lyhyen nyökkäyksen Eldriniltä. “En häiritsisi häntä nyt.” puolhaltia sai vain pienen kulmienkohotuksen vastaukseksi maagikolta. Ilmeisesti tästä voitaisiin puhua myöhemmin lisää - nyt kun kannella tuntui olevan vähän liiankin monta korvaparia. Eldrin oli varma, että voisi kyllä itsekin kysyä asiasta Raylta. Sitä paitsi, jos tuo olisi liian tuppisuuna, maagikko tiesi muutaman hyvän kapakan, joissa kirvoittaa kielenkantoja alkoholilla.

Mutta se saisi odottaa, maagikko totesi mielessään ja nyökkäsi varin Torfarille. Tämä astelikin lähemmäs tuota henkivartijaa, joka nojaili reelinkiä vasten odottaen vahdittavaansa takaisin.
“Ilmeisesti et epäile, että kapteeni aikoo myrkyttää sen, kenen henkeä joudut vahtimaan täällä?” Eldrin kysyi kulmiaan vähän kohottaen ja nojautui siihen lähistölle reelinkiä vasten itsekin.
“Eldrin Virqen”, mies jatkoi sitten ojentaen kätensä henkivartijalle tervehdykseksi. Ehkä tästä saisi jotain mielenkiintoista irti?
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 630
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Kuparirapu »

"Olen aina pitänyt siitä, kun asiat on mahdollista lausua selkeästi ja suoraan," Dalena totesi, mahdollisena vihjauksena miehelle. Häneltä ei jäänyt huomaamatta, ettei Rayash esittänyt välittömästi vastaustaan. Ei kieltäytymistä, mutta ei myöskään hyväksyntää. Sentään mies toisteli niitä saavutuksia, joita Dalena oli ottanut esille, joten ainakaan tuo ei ollut loukkaantunut hetimiten.
"Hmm," Dalena hymähti mietteliäästi, nyökäten sitten kuin itsekseen. "Niin, kenties on epäreilua odottaa että tuntisitte minua sen paremmin kuin sukuanikaan."
"Olette oikeassa, Valeyalanit ovat olleet Armeijan tukijoita lukuisten sukupolvien ajan. He luovuttivat suvulleni alkujaan maamme ja asemamme, ja olemme pyrkineet tarjoamaan uskollisuuttamme kiitollisuutena siitä. Armeijan suostumuksella ovat myös sukuamme palveleva kunniakaarti, jonka jäseniä Offish paraikaa edustaa läsnäolollaan kanssani. Voi myös olla, että olette kuulleet nimemme kasvattamistamme viinilajikkeista, joita kuljetetaan tasaisesti rannikolla, ja tietääkseni myös saaristossa. Tumma Verde on yksi tunnetuimmista viineistämme.
Vanhempani, Valfas ja Annea Valeyalan ovat sukumme päättävässä asemassa. Heidän ohellaan merkittäviä jäseniä suvustani ovat setäni Farmir, tällä hetkellä yksi Armeijan Doyobojien läheisista alaisista, ja enoni Rossiter, joka huolehtii viinikaupastamme. Setäni Farmirin puolella minulla on kolme serkkua; Dunan, Varianth ja Mimosa. Enoni Rossiter sen sijaan odottaa paraikaa vaimonsa kanssa esikoistaan syntyväksi."
Dalena pysähtyi hetkeksi, ja antoi Rayashille aikaa sulatella kuulemaansa. Tämä oli yleinen, tiivis esittely jonka hän oli oppinut luettelemaan jo nuorena ilman virheitä. Mutta se kertoi vain hänen suvustaan, hänen itsensä sijaan. Siksi, näyttääkseen että Dalena osasi ajatella myös jäykkien tapojen ulkopuolelle, hän jatkoi:
"Mutta se lienee tässä vaiheessa vielä yhdentekevää. Minä sen sijaan olen tällä hetkellä edustavassa asemassa, kunnes perin sukumme johtavan aseman vanhempieni poismenon tai päätöksen kautta. Julkisessa keskustelussa en ole saanut osakseni merkittäviä vastustajia, ainakaan heitä jotka kehtaisivat lausua mielipiteensä ääneen. Eikä sen tule olla teille salaisuus, että olen ollut naimisissa kerran aikaisemmin."
Dalenan silmissä näkyi hetken aikaa terävämpi katse, kuin odottaen että Rayash erehtyisi lausumaan jonkin varomattoman kommentin asiasta, ennen kuin hän jatkoi:
"Entinen mieheni, Filnean Gadran, menehtyi joitakin vuosia aiemmin."

Hakien hetkeksi ajatuksensa pois aiheesta, johon Dalena ei halunnut jäädä pidemmäksi kuin oli tarpeellista, hän keskittyi kapteenin hartialla yhä keikkuvaan lintuun. Dalena ei heti tunnistanut lajia, mutta hän kohotti hieman kättään ja päästi pienen kujertavan vihellyksen huuliltaan. Linnun pää kääntyi heti häntä kohti, ja se pöyhisti siipiään hämmentyneen näköisenä. Dalena kohotti kättään näkyville, ja asetti peukalonsa kärjen näkyviin kahden sormensa välistä. Kuin hän pitelisi pientä herkkupalaa jota tarjoa linnulle.
Mustasulkainen siivekäs kallisteli päätään, selvästi kiinnostuneena mutta epävarmana vieraasta joka sen edessä oli. Se tyytyi liikuskelemaan jalalta toiselle Rayashin hartialla, porhistellen itseään muutaman kerran. Dalena hymyili linnulle, ja keskittyi uudelleen kapteeniin:
"Suorasukaisuuteni on selvästi tullut esille, ja katson sen olevan paikallaan tällaisissa asioissa. Tiedättekö Valeyalanin suvun sanonnan? ‘Uskollisuudesta kunnia, rohkeudesta voitto’. Ylevä iskulause, joka palvelee parhaiten taistelukentällä, mutta siinä on totuuden siemen myös muualle. Jos haluaa jotain, on tartuttava itse tilaisuuteen hankkiakseen sen. Siksi halusin ohittaa välikädet, kirjeet ja muut ylimääräiset askeleet välillämme, ja tuoda ehdotuksen omin sanoin sinulle."
"Valeyalanit ovat vanha, arvostettu ja vaikutusvaltainen suku. Päätöksenne ja arvionne suvustani, ja myös minusta, ovat tietenkin omianne. Mutta voin vakuuttaa, että tämä liitto olisi mitä hyväksyttävin kaikkien silmissä. On vaikea kuvata, kuinka merkittävä saariston suurimman kauppalaivan kanssa liittoutuminen suvulleni olisi. Ja olen varma, että myös Doultburien suku kykenisi hyväksymään liiton kanssamme."
Dalenan hymy lieveni hieman, mutta vain koska hänen ääneensä hiipi tietynlainen luottamuksellisuus. Yhdenvertaisuus, jolla hän lausui Rayashille kuin vertaiselleen:
"Meidänkaltaisemme henkilöt...me emme voi välttyä kaikilta odotuksilta joita meille asetetaan. Minä katson tämän olevan hyvä vaihtoehto kaikille asianomaisille. Myös meille."

***

Askeleet kävelysillalla saivat kannella odottelevan Offishin kohottavan katseensa hetkeksi. Reelinkiä vasten nojaava henkivartija seurasi tuota pitkää miehenkörmyä parin askeleen verran, tärkeimpänä etsien aseita tämän yltä. Hän ei erottanut mitään silmiinpistävää, tosin saapunut miekkonen näytti melkoisen vahvalta. Doultburin oma henkivartijako? Tämä keskittyi huutelemaan samalle nuorukaiselle, jolle kapteeni oli antanut pienen palopuheen ennen sulkeutumistaan rouva Valeyalanin kanssa oven taakse. Offish ei kuunnellut sananvaihtoa, hän piti hyvänä taitona näissä hommissa osata olla kuuntelematta joka sanaa ympärillään. Siten sitä esti itseään kuulemasta liikaa kiusallisia asioita. Vaan sitten raskaat askeleet tulivat lähemmäs, ja sama mies puhuttelikin häntä suoraan.
"Hän on melkoinen hölmö, jos yrittää," Offish vastasi tasaisesti, vilkaisten Eldriniä ylös alas. Arvioiden, missä aikeissa tuo oli saapunut hänen puheilleen. Tervehtimään, vai irvailemaan? Toista Offish sieti, toista taas ei. "Toivottavasti tuo teidän kapteeninne ei sitten tervehdi vieraitaan yleensä myrkkymaljoin."
Offish pidätteli vastaamasta Eldrinille hetkisen, ennen kuin vetäisi topatun hansikkaan kädestään ja tarttui ojennettuun kädenpuristukseen:
"Offish Porick. Oletko ensimmäinen perämies tällä paatilla...pahoittelut, tällä aluksella? Ainakin kävelet kuin omistaisit puoli kantta."
Tinanja
Rakega
Posts: 969
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Tinanja »

Rayash jäi kuuntelemaan Dalenan vastausta sukuaan koskien. Hän oli ollut oikeassa, että
“Niin, ikävä kyllä tietämykseni rajoittuu pitkälti saaristoon, ja Dionessa kauppakillan kanssa tekemisissä oleviin nimekkäisiin sukuihin”, Rayash totesi pienen nyökkäyksen saattelemana, kun Dalena oli arvellut olevan epäreilua odottaa, että kapteeni tuntisi suoraan Valeyanit. Mutta jokaisen seuraavan hetken aikana lausutun nimen ja sanan Rayash painoi syvälle mieleensä, ja hän varmasti utelisi Valeyanista heti, kun olisi saattanut vieraansa laivaltaan pois, ja rauhoittunut parin rommishotin parissa. Kapteenin mieleen nousi kuitenkin ensimmäisenä ajatus siitä, miten ulkoa opetellulta Dalenan sanat kuulostivat. Silti - Dalenan sanelemat suvun saavutukset olivat vaikuttavia: viinikauppaa, doyobon läheinen. Laaja suku, joista jokainen jäsen kuulosti löytäneen paikkansa elämässä, ja menestyneen. Kuten päällisin puolin Doulbturitkin - ja Rayash oli varma, että myös Valeyaneilla olisi pimeitä salaisuuksia, joita nämä eivät halunneet päivänvaloon.

Dalenan jatkaessa Rayash ei voinut olla hieman kohottamatta kulmiaan tuon sanoille. Vai että suvun perijä. Siitä nousi paljon uusiakin kysymyksiä, mutta sanat myös antoivat vastauksen tämän vierailun perimmäiselle syylle. Naimaton suvun pää olisi vähintään kulmia kohottavaa tälläisissä piireissä. Eikä hän ollut yllättynyt siitäkään, että valinnaksi tämän kysymyksen kohteesta oli oikeutettu ja looginen valinta. Kapteenilla ei ollut epäilystäkään, etteikö Dalena olisi puhunut totta, ja myös hänen kannaltaan tämä olisi järkevä vaihtoehto. Vaihtoehto, joka oli tarjottu juuri hänelle kultaisella tarjottimella odottamatta, ja jota ei sietäisi harkita liikaa.
“Se on ikävä kuulla”, Rayash totesi hiljaa, nyökäten lyhyesti osaanottonsa Dalenalle tämän mainitessa, että oli ollut jo naimisissa. Ikävä kyllä tuon mies oli menehtynyt, ja varmasti suvun vallan vaihtuminen painoi myös vaakakupissa uuden liiton hakemisessa.

Pieni hymy levisi hetkeksi kapteenin muutoin niin viileän, neutraalin ilmeen takaa Dalenan houkutellessa Israyta miehen harteilta luokseen. Lintu vain tyytyi katsomaan ja epäilemään tilannetta Rayashin olkapäältä. Kapteeni jäi kuuntelemaan Dalenan seuraavia sanoja, ja kertomusta arvovaltaisesta suvusta. Perusteita sille, miksi nainen oli täällä, ja Rayash ei voinut sanoa kuin ymmärtävänsä. Siinä ulkoa opetellun osuuden jälkeen oli jotain aitoa, jotain samaistuttavaa Dalenan puhuessa kaikkien silmissä hyväksytystä liitosta ja odotuksilta, joita heihin kohdistui. Se sai kapteenin viileän ulkokuoren entisestään rakoilemaan, ja tämä vain vastasi nyökkäyksellä Dalenan viimeisimpiinkin sanoihin.
“En voi olla eriävää mieltä logiikkasi kanssa - saati niistä odotuksista, joita varmasti molempiin kohdistuu”, kapteeni totesi sitten, lyhyen ja hyväksyvän nyökkäyksen saattelemana. Oli vaikea tulkita, oliko hän liiton puolella vai sitä vastaan, mutta mies selkeästi ymmärsi logiikan ja järjen sen takana - ja oli samaa mieltä sen kanssa.

“Olette selkeästi tehneet kotitehtävänne minun ja sitä myötä Doulbturien osalta, sillä miksi muuten saisin tälläisen ehdotuksen?”, Rayash totesi Dalenalle sitten, mutta vakavoitui jälleen vähän. Oli paljon asioita, joita julkisuuteen ei kerrottu sekä hänestä että hänen suvustaan - ja niin varmasti olisi Valeyanien ja Dalenankin osalta.
“Joten, minun on varmasti melko turhaa käyttää molempien aikaa itsestäni tai suvustani kertomiseen. Mutta, onko jotain mitä haluaisitte kysyä?” kapteeni jatkoi vielä, hieman jopa mietteliäänä. Hän oli selkeästi jäänyt harkitsemaan Dalenan ehdotusta, mutta ei osannut kallistua kummallekaan kannalle. Hänen pitäisi harkita tätä vielä, vaikka mies tiesi jo nyt ehdotuksen olevan yksi järkevimmistä, jonka hän oli pitkään, pitkään aikaan saanut.
“Mutta… ikävä kyllä, tällä hetkellä minä en osaa antaa vastausta kysymykseenne”, Rayash jatkoi vielä, nyt vilkaisten Dalenaakin hyttinsä seinien, ikkunan ja tavaroiden silmäilyjen lomasta.
“Oletteko kaupungissa lähipäivinä?” tämä kysyi vielä. Hän olisi vähintään velkaa tuolle suoran vastauksen, olisi se mitä tahansa. Ja se vastaus toivottavasti löytyisi rommipullon pohjan näkyessa, muuten hänellä olisi ongelma.

***

“No, jos rommia ei lasketa myrkyksi, niin vahdittavasi on turvassa”, Eldrin totesi olkiaan vähän kohauttaen. Mies risti kätensä rintakehälleen ja jäi katselemaan satamassa kulkevia henkilöitä laiskannäköisesti. Sivusilmällä hän tarkkaili tuon ilmeettömän naamionsa taakse piiloutunutta henkivartijaa. Tällä oli aseita mukanaan, eikä tuo edes yrittänyt piilotella niitä. Eldrin taas… no, miehellä oli saappaanvarressa lyhyt tikari, jota saattoi ehkä sanoa puukoksikin. Muita aseita tällä ei ollutkaan, eikä hän kokenut niitä tarvitsevansakaan - siitähän hän oli juuri talvella saanut taas oikein näyttävän esimerkin aikaan. Mies käänsi kuitenkin katseensa takaisin keskustelukumppaniinsa tämän kysellessä hänen asemastaan laivalla. Pieni hymy karkasi Eldrinin huulille. Perämies? Tuo näki omia uniaan, vaikka olihan se ihan looginen johtopäätös.
“Minä? Ehei, en minä mikään perämies ole”, maagikko naurahti karkeasti. “Voisi sanoa, että roolini on pitää ongelmat poissa laivalta ja pitää toisinaan kapteenin selustaa silmällä”, Eldrin jatkoi sitten. Hän ei Dionella ollessaan nähnyt erityisenä ongelmana nimeään, tai taustaansa saaristoon - täällä olivat hyvin harvassa ne, joiden tietämys riitti yhdistämään hänen nimensä yhtään mihinkään saaristossa tapahtuneeseen. Ilmeettömyydestä päätellen tämä henkivartija oli yksi niistä. Se, tietäisikö tämän vahdittava hänestä jotain, olisikin sitten eri asia - ja myöhempi ongelma.
“Sopiiko udella, kenet kapteenin on kunnia tänään tavata?”
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 630
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Kuparirapu »

"Vaikka myöntääkin olevansa samaa mieltä, se ei ole sama kuin että sanoisi "kyllä"," Dalena totesi yksinkertaisesti. "Tiedän että tämä ei ole käsky jonka voin antaa, tai päätös jonka tehdä puolestanne. Tämä on pyyntö, sama jolla kuka tahansa muu nainen pyytää miestä avioon kanssaan."
Kapteeni näytti aidosti miettivän asiaa, ja Dalena puristi hetkeksi käsiään huojentuneena edes tästä edistyksestä. Sitten mies käänsi kysymyksen häntä kohti, tarjoten mahdollisuuden kysyä jotain Doulbureista. Dalena kohotti kulmiaan, ja hiljeni mietteliääseen hiljaisuuteen hetkeksi. Vaikka asia näytti siltä, ei Dionessa tunnettu Doultburien sukua kovinkaan läheisesti. Olisiko kohteliaampaa kysyä jotain suvun saavutuksista? Tai jostakusta yksittäisestä jäsenestä? Toisaalta, kaikki huhut vihjasivat että kapteenilla oli tiettyjä erimielisyyksiä sukunsa kanssa, eikä hänellä ollut perheestään paljoa hyvää sanottavaa.
Sitten Dalena kohotti katseensa, ja kallistaen päätään kysyi:
"Kenen te sanoisitte olevan Doultburien suvun johdossa tällä hetkellä? Julkisesti, tai kenties syrjemmällä?"
Kysymys oli jälleen uskaliaan rajamailla kulkeva, mutta Dalena oli huomannut sellaisen olevan kapteenille mieleen. Ja häntä aidosti kiinnosti, minkälainen nokkimisjärjestys saaren johdossa mahtoi todellisuudessa olla.

Äänensävy kertoi että Rayashin sanat merkitsivät keskustelun loppua, mutta Dalenan pettymykseksi ne eivät kertoneet muuta kuin epävarmuuden kahden vastauksen välillä. Nyökäten tyynen ja ymmärtäväisen näköisenä nainen punnitsi vaihtoehtojaan, ja päätti yrittää vielä kerran ennen kuin joutuisi poistumaan. Dalena kohottautui hieman tuolilla, ja haki Rayashin katseen omaansa.
"En aio kuvitella, etteikö tämä olisi kaiken sanomani jälkeenkin vaikea päätös teille, kuten se on minullekin. Siksi haluan antaa teille vielä jotain, joka toivottavasti auttaa päätöksen tekemisessä; oma lupaukseni kunnioittaa tätä liittoa."
Dalenan silmissä näkyi lämpöä, yllättävän aitoa ja jopa aavistuksen hellää.
"Jotkut voivat avioitua yksin kullan ja vaikutusvallan takia, ja elää elämänsä katkerina siitä että liitto ei ole syntynyt aidolle tunteelle. Mutta minä en aio pyytää tätä teiltä, ja sen jälkeen viettää päiväni halveksuen teitä mykästi pöydän toiselta puolelta. Vaikka tämä liitto ei syntyisi rakkaudesta, se ei tarkoita että sen on pakko pysyä sellaisena. Minä aion sitoutua tähän liittoon aivan yhtä paljon, kuin jos olisimme tunteneet toisemme koko elämämme. Olen varma, että voimme oppia ajan kanssa välittämään toisistamme, ja minä olen valmis yrittämään. Eikä sellainen ole mielestäni yhtään vähemmän arvokasta."
Keräten viittansa liepeen käsiinsä Dalena nousi seisomaan, ja odotti kunnes Rayash oli saanut omat jalkansa alleen.
"Tulen olemaan kaupungissa seuraavan kolmen viikon ajan, kevät herättää kaupan ja minun on keskusteltava muutamien asiakkaidemme kanssa. Voitte lähettää sanan minulle, kun olette harkinneet asiaa kaikessa rauhassa."
Dalena kiersi pöydän ympäri, ja astui Rayashin eteen. Lähelle, tarpeeksi lähelle jotta tämä ei päässyt pakoon hänen silmiltään. Pehmeällä äänellä hän lisäsi:
"Minä odotan vastaustanne, Rayash Doultbur. Vaikka sitten koko kesän, jos se on tarpeen, mutta minä odotan kunnes teillä on vastaus minulle. Päätätte mitä tahansa."
Dalena astui kauemmas, ja antoi kapteenille tilaa avata oven hänelle lähdön merkiksi.

***

"Ahaa," Offish totesi nyökytellen Eldrinille. Vaisto oli siis ollut oikeassa, ja tuo oli kapteenin henkivartija. Tämän "vankka oikea käsi", joka piti häiriöt etäällä ja mottasi niitä jotka tulivat silti liian lähelle.
"Ei näytä vain olevan miehellä varaa antaa terästä henkivartijansa käteen," Offish pohti vilkaisten vielä Eldrinin yksinkertaista varustusta. Kai satamassa vahvat kädet ja nyrkit sitten riittivät, ei ollut uhkaa pitkämiekoista tai tarvetta rautapaidoille.
Eldrinin kysymykseen Offish kohensi hieman ryhtiään, ja vilkaisi tahtomattaan ovea kohti. Eipä se kai salaisuus pian olisi.
"Nuorempi rouva Valeyalan, hän halusi saapua keskustelemaan kapteeninne kanssa," Offish sanoi tasaisesti, ja vilkaisi Eldriniä. "Aiheen tietävätkin sitten vain he kaksi."
Offish ei tiennyt, kuten ei ollut hänen asiansa tietää. Ja sen hän toivoi Eldrinin ymmärtävän rivien välistä. Tarttuen sujuvasti toiseen aiheeseen hän naputteli miekankahvaansa ja totesi:
"Onkos täällä sataman nurkilla sitten ongelmia joita joudut hoitamaan kapteeninne takia? Vai pääsetkö vain seisomalla uhkaavan näköisenä taustalla?"
Rystynen naputtaen omaa varustustaan Offish kohautti olkiaan:
"Meikäläisten harvoin pitää sanoa mitään, pelkkä ulkoasu riittää pelottelemaan häiritsijät pois näkyvistä."
Tinanja
Rakega
Posts: 969
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Järjellä, vai sydämellä?

Post by Tinanja »

“Julkisesti? Perheen vanhin, Aldar Doulbtur”, Rayash totesi vastausta sen enempää miettimättä, kun Dalena esitti kysymyksensä hänen sukuaan koskien. Varsinaisesti mikään miehen sanomisista ei olisi salaisuutta, ehkä vähän vähemmän tiedettyä tietoa ja ajatuksia. Mutta Dalenan ensimmäiseen kommenttiin samaa mieltä olemisesta Rayash ei enää vastannut mitään - hän ei olisi valmis sanomaan asiaan tässä ja nyt juuta tai jaata.
“Mutta Mylaela Doulbtur, siskoni on se, joka tietää kaiken Drienellä tapahtuvan ja ne, jotka ovat tapahtumien keskiössä”, kapteeni jatkoi, eikä voinut olla toteamatta Dalenan ja Mylaelan varmasti tulevan toimeen liiankin hyvin. Eikä hän ollut ihan varma, oliko ajatus enemmän puolesta vai vastaan Dalenan ehdotukseen nähden. Mutta siitä Rayash oli varma, ettei hän uskaltaisi tässä ja nyt vastata mitään Dalenalle. Hän tarvitsi pullollisen rommia, ja aikaa pohtia tilanteen hyviä ja huonoja - erityisesti niitä huonoja puolia.

Dalenan seuraavat sanat saivat pienen kulmienkohotuksen vastaukseksi, kun Rayash kuuli tämän myöntävän tilanteen ja päätöksen olevan vaikea. Sitä seuraavat sanat saivat kuitenkin kieltämättä pienen lämmön kohoamaan miehen sisällä - Dalena oli selkeästi harkinnut tätä, ja sanat liiton kunnioittamisesta vain vahvistivat Rayashin jo saamaa kuvaa itsenäisestä, itse ajattelevasta ja joiltain osin hyvin Mylaelan tavalla toimivasta naisesta. Naisesta, joka ei ainakaan silittänyt Rayashia väärään suuntaan. Oli yllättävää, ettei miehellä ollut mitään
“No, sanasi ehdottomasti kääntävät vaakaa sen… myöntävän vastauksen puolelle. Mutta kuten sanoin, en voi vastata tässä ja nyt sinulle mitään”, Rayash totesi lopulta hiljaa, hetken sanojaan mietittyään. Oli ihan mukava kuulla, ettei Dalenan perimmäinen tarkoitus ollut vain hakea nimellisesti avioliittoa, vaan että siitä voisi ehkä ajan kanssa muotoutua ihan mukavaakin. Eikä Rayash voinut olla myöntämättä, että jokin tasaisuus tähänkin elämään olisi paikallaan. Ei hän purjehtisi ikuisuuksiin merillä, ja kun aika Valkoisen Lohikäärmeen kapteenin arvonimestä luopumiselle tulisi, olisi mukava palata johonkin tuttuun, tuttujen keskelle. Mutta samalla siinä oli monta muttaa, joita pitäisi harkita ennen vastauksen antamista. Hän saattoi vain todeta itselleen arvostavansa Dalenan asennetta - ja sitä, miten tämä oli tuonut aiemminkin esille muiden odotuksia, mutta nyt myös omiaan.

“En karkaa takaisin merille, ennen kuin olen antanut vastaukseni teille, Dalena Valeyana”, Rayash lupasi syvän nyökkäyksen saattelemana noustuaan naisen tapaan seisomaan. Tuo asteli muutamalla pitkällä askeella ovelle, Isray edelleen olallaan keikkuen. Hän avasi oven Dalenalle, ja astui lopulta tuon perässä kannelle vain huomatakseen Eldrinin nojailevan reelinkiin Dalenan henkivartijan vierellä. Kaipa tuo oli jotain mielenkiintoista saanut miehestä irti. Viimein kapteeni saattoi vieraansa sataman puolelle, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti takaisin hyttiinsä vilkaisemattakaan miehistönjäseniinsä, saati Eldriniin. Eldrin livahti kapteeninsa perään - tuon päällä oleva myrskypilvi oli helppo nähdä kilometrin päähän, jos tuota tunsi edes vähän.

“Näytät siltä, että kuulit jonkun kuolemasta”, Eldrin totesi olkiaan kohauttaen Rayashille astuessaan kapteenin perässä hyttiin, ja sulkiessaan oven tuon perässä.
“Varmaan omani”, Rayash tuhahti vastaukseksi ja asteli työpöytänsä taa, ja kumartui ottamaan alimmasta laatikosta pari pientä lasia ja täyden rommipullon. Tämä oli juuri tätä tarkoitusta varten.
“Mitä hän halusi?” Eldrin kysyi katsellessaan Rayashin kaatavan alkoholia laseihin, ja ennen kuin kapteeni edes tarttui lasiin, tämä otti pitkän huikan rommia suoraan pullosta.
“Naimisiin”, Rayash totesi. “Naimisiin minun kanssani”, kapteeni totesi hiljaa ja vaipui työpöytänsä takana olevalle tuolille istumaan. Eldrin ei voinut olla kohottamatta kulmiaan, ja tuon silmät levisivät vähän yllätyksestä. Ennen kuin tämä edes vastasi, otti tuo rommipullon ja Rayashin tapaan kaatoi siitä polttelevaa juomaa kurkustaan alas.
“Ruumassa on lisää rommia”, Eldrin totesi sitten ojentaessaan pullon takaisin Rayashille.

*

Ravintola, josta Rayash oli varannut Dalenalle ja itselleen pöydän täksi illaksi, oli vielä melko vajaasti täytetty kapteenin itsensä astuessa peremmälle. Hänet saatettiin varattuun pöytäänsä ravintolan nurkkaukseen, jossa pöytä oli erotettu muista sermillä. Se tarjoaisi sopivaa yksityisyyttä tälle keskustelulle olematta liian epäilyttävää kenenkään heidät ohimennen näkevän tai tunnistavan mielestä. Rayashin edelliset päivät olivat kuluneet pitkälti punniten Dalenan ehdotuksen positiivisia ja negatiivisia vaihtoehtoja, ja lopulta hän oli tullut päätökseensä pitkän, rommilla ja krapulalla höystetyn pohdinnan jälkeen.

Rayashin päässä oli edelliset päivät pyörinyt kieltämättä useitakin näkökulmia keskusteluun, ja niistä todennäköisesti kaiken keskellä oli ollut Miraya. Hänen tyttärensä, josta hän ei ollut tiennyt ensimmäiseen kahteenkymmeneen vuoteen mitään, ja jonka kanssa hän oli rakentanut nyt viimeisen vuoden aikana suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajalta. Se oli sujunut myrskyisästi - ja toisinaan vähemmän myrskyisesti, mutta Rayash ei voinut tukahduttaa sisällään nousevaa pientä lämpöä Mirayaa ajatellessaan. Hyväksyvä vastaus vaikuttaisi erityisesti tähän - ja tästä olisi kerrottava myös Dalenalle ennemmin tai myöhemmin. Se ei ollut niin huolestuttava ajatus kuin se, miten Miraya itse reagoisi tähän, ja miten Mirayan asema muuttuisi tuon omissa silmissä. Julkisestihan mikään ei muuttuisi, mutta Rayash oli siltikin (ehkä aiheestakin) huolissaan tyttärensä reaktiosta, ja siitä miten hänen päätöksensä - olisi se mitä tahansa, vaikuttaisi Mirayaan. Välillä olisi kuitenkin vain otettava riskejä, ja ajateltava asioita myös järjellä, ei vain tunteella, eikä hän voisi suojella Mirayaa läheskään kaikelta - sen talvikin oli jo osoittanut Drienellä.

Vähemmän huolissaan päätöksensä mahdollisista seurauksista Rayash oli Saryan suhteen. Hän epäili tuon murjottavan ja antavan hänelle muutaman pitkän, katkeran mulkaisun. Kumpikin heistä kuitenkin tiesi, ettei mahdollinen elämänmuutos Rayashin osalta ollut kokonaan hänen päätäntävallassaan, eikä heidän suhteensa ollut millään tavoin julkinen. Kapteeni oli tosin tuntenut haltian niin pitkään, että uskoi tämän pääsevän ylitse mahdollisesta muutoksesta.
Airdania tuskin kiinnostaisi, ja Eldrinkin vain vitsailisi hänen kustannuksellaan todennäköisesti. Mutta näitä suurempi kysymys olivat Valkoisen Lohikäärmeen ne kyseenalaiset ansaintatavat, salakuljetus ja sen salassa pitäminen. Rayash epäili joutuvansa kertomaan siitä Dalenallekin, mikäli liitto koskaan tulisi todeksi. Mutta olisi eri asia, paljonko se ensinnäkin vaikuttaisi Dalenan kuvaan Rayashista, saati paljonko siitä voisi olla mahdollisesti seuraavia ongelmia salakuljetuksen osalta. Toisaalta, laivan liiketoiminta olisi helppo pitää erillään kaikesta, kuten se nytkin oli ollut jo.

Yhtenä punnittavana asiana, eikä varmastikaan pienimpänä, oli myös Dalena Valeyana itse. Tuo lähes aatelissuvun perijätär, joka selkeästi osasi pitää itsestään huolta ja puoliaan ketä tahansa vastaan. Rayashin hiljaiset kyselyt olivat tuottaneet tulosta, ja vahvistaneet vain sitä kertomusta, jonka Dalena oli hänelle Lohikäärmeellä vieraillessaan antanut. Lisäksi Dalenan sanat siitä, ettei hän odottanut liiton olevan vain kulissi, vaan mahdollisuuskin, olivat kieltämättä vedonneet Rayashiin. Kapteeni ei uskonut saavansa kovin helposti - jos lainkaan vastaavia mahdollisuuksia eteensä, ja olisi punnittava tarkkaan mitä hän tähän vastaisi. Miten paljon tämä lisäisi myös Rayashin vaikutusvaltaa Dionessa? Todennäköisesti merkittävästi.
Mutta asiaa piti pohtia myös toisinpäin ja Rayashin oman suvun, Doulbturien kautta. Kapteeni ei uskonut mahdollisen liiton muuttavan asioita Drienellä - korkeintaan häntä katsottaisiin kerrankin hyväksyvimmin silmin. Mylaela tulisi varmasti toimeen Dalenan kanssa, eikä kapteeni ollut varma, olisiko se hyvä vai huono asia. Mutta Rayash ei nähnyt mitään erityisen negatiivista Dalenan - tai itsensä kannalta sukunsa osalta.

Keskustelu, joka tätä illallista reunustaisi päättäisi kesän kulusta aika monta asiaa, eikä Rayash ollut lainkaan varma halusiko juosta vielä ovesta ulos ennen Dalenan saapumista. Sen sijaan mies istui siistin arvovaltaisesti pukeutuneena siinä pöydän ääressä naista odottaen. Hän oli itse hyvin ajoissa, ja ihan tyytyväinen siitä - hän ehtisi hetken aikaa vielä pohtia, oliko varma päätöksestään. Yllään Rayashilla oli harmaa, muutamin kirjailuin koristeltu tunika, tummansininen, tunikaa enemmän kirjailuja kerännyt tunika, ja suorat, lähes mustat housut, ja uskolliset saappaansa. Viittansa hän oli laskenut harteiltaan jo tuolinsa selkänojalle ja istui nyt odottelemassa Dalenaa, pyöritellen sukusinettiään kantavaa sormustaan sormessaan.
Locked