Siepattu

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Siepattu

Post by Kide »

//Kuparirapu tänne Vareon kanssa, niin ja tietysti Dirgen.//

Naenijan raottaessa silmiään osui ikkunasta paistava aamupäivän aurinko niihin kipeästi. Hetken siristeltyään haltia sai viimein avattua silmänsä kunnolla vain huomatakseen makaavansa alakertansa lattialla. Nana tihrusti ympärilleen ymmärtämättä, mitä hän täällä teki. Hänen yrittäessä nousta lattialta sai päässä tuntuva viiltävä kipu naisen pysähtymään niille sijoilleen ja painamaan toisella kädellä takaraivoaan. Sormet painuivat tahmeiden hiusten päälle ja säikähtäen Nana vetäisi kätensä pois. Hän katseli tummanpunaiseksi värjäytynyttä kämmentä hetken ennen kuin ymmärsi: verta! Naenija kavahti polvilleen piittaamatta päässä tuntuvasta jyskytyksestä, joka asettui samaan rytmiin hänen tihentyneen sykkeensä kanssa. Ihmetellen Nana katseli ympärillään näkyvää sekasortoa; tavaroita voidepulloista kattiloihin lojui pitkin hänen vastaanottoa ja keittiötä, lisäksi ulko-ovi oli omituisesti hieman kenossa. Oven ylempi sarana näytti osittain pettäneen, mutta ovi oli tästä huolimatta onnistuttu sulkemaan. Ruskeat silmät ehtivät käydä läpi hävityksen määrää hetken ajan ennen kuin muistot edellisyöltä palasivat haltian mieleen väläyksittäin.
"Nafi!" Nana kirkaisi, mutta ääni jäi käheäksi kuiskaukseksi. Haltia yskäisi ja yritti uudelleen, nyt kuuluvammalla äänellä. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut, eikä liskoa näkynyt missään. Naenija tunsi paniikin paisuvan sisällään, kun hän kivusta ja huimauksesta välittämättä kapusi pystyyn.
"Nafi? Nafi!" Nana huudahti uudelleen pystymättä hyväksymään muistikuviaan. Ei se voinut olla totta. Ei saanut olla! Haltian näkö sumeni kyynelten kihotessa tämän silmiin, kun totuus iskeytyi hänen mieleensä takaraivon tykytystäkin kovemmalla voimalla. Naenija lysähti takaisin polvilleen hallitsemattomasti nyyhkyttäen.

Ikkunaluukkujen raosta siivilöityvä valo oli kirkastunut entisestään, kun Naenija sai viimein nieltyä loput kyyneleensä ja nousi haparoiden ylös. Silmät punoittaen ja kasvot paikoittan kyynelten levittämissä veritahroissa haltia katseli ympärilleen. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt näkemäänsä enää mitään huomiota vaan antoi tyhjän katseen kiertää kotiaan samalla kun muisteli viime yötä. Nana yritti ymmärtää, miksi tämä kaikki oli tapahtunut. Miksi tuo vieras haltianainen oli tunkeutunut juuri Nanan kotiin. Tämä haltia oli puhunut Salinjesta ja uudesta aikakaudesta. Lohikäärmeistä, kaikkien kuninkaista. Uudesta ajasta, joka hänen mielestään oli lähestymässä. Mutta mitä ihmeen tekemistä tuolla kaikella oli Nanan kanssa? Ja miksi he halusivat Nafin, joka oli vain lentävä rämelisko? Kyyneleet kihosivat ruskeiden silmien peitoksi uudelleen, kun Nana päästi ajatuksensa rakkaaseen lemmikkiinsä. Ei, perheenjäseneensä. Nana pyyhkäisi silmiään ja pudisteli kivistävää päätään, koittaen saada ajatuksistaan uudestaan kiinni. Mitä muuta tuo haltia olikaan sanonut? Hän oli sanonut Nanan olevan pyhäinhäpäisijä. Nanan pitävän muutoksen tuojaa - lohikäärmettä? - piilossa. Ja muutoksen tuoja oli Nafi! He siis luulivat Nafia lohikäärmeeksi! Viimein katkonaiset muistikuvat hioutuivat yhteen.
"Mutta mitä he aikovat tehdä Nafille?" Kysymys sai Naenijan värähtämään.
"He pitävät lohikäärmeitä ylempinä. He eivät vahingoittaisi niitä", Nana lähti vakuuttelemaan itselleen. He eivät vahingoittaisi pientä Nafia, koska pitivät tätä lohikäärmeenä. He eivät voisi... Eivät saisi! Nana räpsytteli vettyneitä silmiään ja lähti harppomaan hieman repsottavaa ulko-ovea kohti suu tiukaksi viivaksi puristuneena. Hän ei piitannu ympärillään vallitsevasta kaaoksesta tai hänen paljaiden jalkojen alla ratisevista yrteistä, millään muulla ei ollut nyt väliä kuin Nafin löytämisellä. Vereen tahriutunut käsi laskeutui ovenkahvalle, mutta Nana ei avannutkaan sitä. Mitä hän voisi tehdä? Hän ei pärjäisi tuota joukkiota vastaan yksin, saatika jos tuolla hullulla Sha'lassainhaltialla oli vieläkin enemmän kannattajia ympärillään. Eikä hänellä ollut aavistustakaan, missä nainen majaili. Tai olisiko tämä edes enää koko kaupungissa. Naenija käännähti selkä ovea vasten ja valahti lattialle istumaan. Ovi narahti varoittavasti hänen takanaan, mutta haltia vain hautasi kasvonsa käsiinsä siitä välittämättä, uuden epätoivon aallon pyyhkäistessä hänen ylitseen.
"Mitä ihmettä minä teen?" Nana kuiskasi tukahdutetusti käsiään vasten.

Naenijalla ei ollut ketään, jolta pyytää apua. Vain puolitutuiksi tulleita potilaita, joita hän ei voisi kuvitellakaan pyytävänsä avuksi. Mitä he edes voisivat tehdä? Mitä kukaan voisi tehdä? Korkeintaan koulutetut kaartilaiset sopisivat uhmaamaan sitä käsittämättömän määrätietoista joukkiota, jota usko ajoi eteenpäin kuin riivattuja. Mutta yksikään kaartilainen ei kuluttaisi aikaansa pelkän lemmikin etsimiseen. Ja ryöstöjä kuului tapahtuvan nykyään usein, mutta niiden selvittämisessä ei turhia kiirehditty. Eikä Naenijalla ollut nyt aikaa hukattavaksi. Nana koitti hidastaa itkemisestä katkonaista hengitystään ja rauhoittaa mielensä miettimään - täytyihän olla jokin keino. Täytyihän hänen tuntea joku, joka osaisi auttaa. Joku joka suostuisi, ja ennen kaikkea uskaltaisi, uhmaamaan tuota Sha'lassainhaltiaa seuraajineen. Sitten jostain muistinsa sopukoista Naenija kaivoi mieleensä kuvan haavoittuneesta kaksikosta: vanhasta satamatyöläisestä ja kaljusta, ristiriitaisesta miehestä. Va... Vareo! Voisiko hän luottaa mieheen, pyytää tältä apua? Olihan mies kaikesta tapahtuneesta huolimatta käyttäytynyt kuin herrasmies ja ollut aidon kiitollinen Nanalle tämän avusta.

Nana kampesi itsensä ylös lattialta viimeisen kerran niiskauttaen ja tarttui uudelleen ovenkahvaan - ei kai hänellä ollut muitakaan vaihtoehtoja. Rikottu ovi narisi ja aukesi hieman laahaten. Sen takaa työntyi voimalla viileä syystuuli, joka sai haltian tajuamaan, ettei hänellä ollut yllään muuta kuin ohut yöpaita. Nana käännähti ja harppoi vauhdilla yläkertaan. Jokaiselle portaalle astumisesta aiheutuva tärähdys tuntui kipeänä kaikuna naisen säärissä, käsissä ja ennen kaikkea päässä. Ylös päästyään Nana joutui pysähtymään päätään pidellen ja vetäisemään terävästi henkeä. Hänestä tuntui kuin joku olisi parhaillaan viiltänyt hänen takaraivoaan veitsellä auki uudelleen ja uudelleen. Lisäksi hän olisi voinut melkein vannoa, että vasen puoli hänen kasvoistaan oli tulessa. Nana ehti juuri hahmottaa sekaisin olevan yläkerran ennen kuin se hämärtyi hänen edestään mustien täplien alle. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni ja piteli päätään kuin se olisi voinut tippua kapeiden hartioiden yltä minä hetkenä hyvänsä. Muutaman hengenvedon jälkeen Nana uskalsi avata silmänsä ja jatkoi määrätietoisesti matkaa makuuhuoneeseensa, vaikka tummat pilkut uhkaavasti värjyivät edelleen hänen näkökenttänsä reunamilla. Haltia nykäisi makuuhuoneen lipastosta päällimmäisenä olevan mekon. Naenija ei sitä tajunnut, mutta tämä harmain kirjailuin koristeltu valkoinen, vartalonmyötäinen mekko oli juuri se sama, joka päällä haltia oli pari kuukautta sitten ollut todistamassa torilla tapahtunutta kahakkaa ja hoitanut muiden potilaiden ohella sen erikoisen parivaljakon kuntoon. Nainen pudotti helmasta revenneen yöpaidan päältään lattialle ja sujautti toisen mekon päällensä vain hieman irvistellen, kun kipeytyneet jalat ja kädet taipuivat ja paikoittain ruhjeinen iho hieroitui vaatetta vasten. Nana katsahti myös ihmetellen oikeaa kättään, jolla puristaminen kävi kipeää. Ruhjeiset rystyset selittivät asian, ja samalla Nanan mieleen palasi hänen ja toisen haltian kamppailu lattialla. Nanan muistikuvat hänen antamasta iskustaan tuntuivat yhtä aikaa etovilta, mutta myös omalla tavallaan tyydyttäviltä. Piru vie, se hullu nainen oli kyllä sen kaiken ansainnut! Naenija huomasi myös yöpaitansa selkämyksen pienet tummanpunaiset tahrat ja nosti kätensä varovasti takaraivoilleen muistaen jälleen haavan. Tummat hiukset olivat paikoittain toisiinsa liimautuneet ja tahmeat, mutta eivät sillä tavalla kosteat, että Nana olisi uskonut haavan vuotavan enää.
"Enhän minä silloin seisoisi tässä", parantaja huomautti mielessään itselleen. Hän puristi silmänsä kiinni ja työnsi kapeat sormensa varovasti hiusten alle tunnustelemaan haavaa. Rosoreunainen viilto oli vain muutaman sentin mittainen ja kuorrutettu jo melko hyvin hyytyneellä verellä. Nanalla ei ollut aikaa miettiä haavojensa hoitoa, vaan hän päätti luottaa jo alulleen päässeen ruven suojaavan haavaa tarpeeksi. Tässä vaiheessa Nanan ajatukset olivat jo hieman rauhoittuneet, kiitos hänen uuden suunnitelmansa, johon hän pystyi keskittämään ajatuksensa. Haltia ymmärsikin ottaa mukaansa lipaston perälle piilotetun pienen rahapussin ja alakerrassa hän vielä kietaisi lanteilleen vyön, jossa roikkui pieni veitsi ja muutamia yrtti- sekä tarvikepusseja. Onneksi vastaanottohuoneen perälle jääneeseen vyöhön tavaroineen ei ollut kukaan kajonnut.

Ulos päästyään Naenija jäi vielä katsomaan oveaan; sen sai suljettua, mutta ei lukittua ja se repsotti kuin pyytäen sisään kutsumattomia vieraita. Nanan pohdinnat siitä, voisiko hän vain jättää talonsa tälla tavoin ja toivoa parasta, keskeytti hänen naapurissaan asuva ikääntynyt ihmispariskunta, joka lähestyi tietä pitkin.
"Huomenta! Onko kaikki hyvin? Olimme kuulevinamme..." vanhan rouvan kysymys keskeytyi, kun Nana kääntyi katsomaan heitä päin. Haltian kasvot olivat toiselta puolen ruhjeiden peitossa ja veritahrojen raidoittamat. Näyn pahaenteisyyttä vain lisäsivät edelleen itkusta punoittavat silmät.
"Hyvät Jumalat! Tyttö-rukka, mitä sinulle on käynyt?" vanhus kysyi ja pinkoi Naenijaa kohti yllättän nopeasti ikäänsä nähden, toinen käsi suunsa edessä ja toinen Naenijaa kohti kurottaen. Hänen miehensä seurasi perässä hitaammin ja katseli vuorotellen Naenijaa ja talon ovea mietteliäästi valkoista partaansa etusormen ympäri kieputtaen. Vanhusten huolenpito tuntui liikuttavalta, ja Nana joutui puremaan huultaan ollakseen itkemättä ja kaatumatta vanhan rouvan lämpimään syliin. Haltia peruutti pari askelta ja käsi ojossa ohjasi vanhuksia pysähtymään. Hänen täytyisi päästä lähtemään heti.
"Oveni on rikki. Voisitteko huolehtia kodistani kunnes palaan? Minun on mentävä. Minun täytyy..." Naenija selitti yhä nopeutuvaan tahtiin ja epätoivo alkoi peittää varmuuden hänen äänestään.
"Minä korvaan tämän teille, lupaan sen!" Nana jatkoi sitten ja kääntyi puolijuoksua kadulle ja jatkoi matkaansa Phoeben keskustaa päin taakseen vilkaisematta. Hän uskoi voivansa luottaa tuohon vanhaan pariskuntaan, jota oli hoitanut vastaanotollaan jo vuosien ajan. Ja vaikkei voisi, oli Nana valmis jättämään kotinsa, kunhan pääsi etsimään Nafia. Talon pystyi korvaamaan aina uudella - Nafia ei.

Aurinko oli ehtinyt nousta korkeammalle kuin Naenija olisi toivonut hänen viimein lähestyessä satamaa. Hänellä ei ollut hajuakaan, mistä voisi löytää tuon Vareoksi kutsutun miehen, mutta hänen ystävänsä Dirgen Nana muisti työskentelevän satamassa. Haltia vilkuili aurinkoa kuin se olisi ollut tikittävä pommi. Aikaa ei ollut hukattavaksi; mitä pidempään Nanalta kestäisi etsiä apua, sitä kauemmas Nafi sieppaajat saattoivat paeta.
"Mitä jos Nafia ei löydy?" ajatus hiipi Nanan mieleen aina vain uudestaan ja yhä uudelleen haltia työnsi ajatuksen pois huultaan purren, jottei olisi itkenyt. Nana koetti keskittyä ajattelemaan mitä tahansa muuta. Mitä tahansa mistä olisi hyötyä, kuten viime yönä kohtaamiaan hahmoja. Sen Sha'lassainhaltian Nana tiesi tunnistavansa jo kaukaa ja ehkä osan hänen seuralaisistaankin. Vaistomaisesti ruskeat silmät alkoivat tähyillä ympärilleen, vaikka Nana tiesi, ettei se seurue tulisi häntä vastaan keskellä kaupunkia vilkkaana aamupäivänä. Hetken vastaantulijoita vilkuiltuaan Nana käänsi kuitenkin katseensa tiiviisti eteensä, satamaan johtavan tien suuntaan. Hänestä tuntui kuin jokainen olisi tuijottanut häntä, eikä haltia ollut täysin väärässä. Naenija tunsi kyllä kasvojensa jatkuvan jomotuksen ja muisti liiankin elävästi vastaanottamansa iskut. Mutta haltia ei ollut ehtinyt ajatella saati katsoa, millaiset jäljet yöllinen kamppailu oli hänen kasvoilleen maalannut. Vasen puoli vaaleista kasvoista oli suurimmilta osin punertavan ja sinertävän sävyinen. Pahimman iskun oli vastaanottanut vasen silmä, jonka ympärys oli lähes kauttaaltaan sinertävä ja tumma väritys jatkui alaspäin myös korkean poskipään ylle. Alempaa kasvot olivat enemmän punasävytteiset, mutta etenkin vasen leukaperä oli paikoittain sinilaikukas. Nanan alahuuli oli turvonnut ja siinä oli pieni ruhje, jota haltia huomaamattaan tunnusteli kielellään tuon tuostakin. Pahoinpitelystä huolehtinut mies ei ollut vaivannut vasenta kättään ja sen vuoksi haltian kasvot olivat oikealta puoleltaan oikeastaan normaalin näköiset, mikä taas sai kovia kokeneen vasemman puoliskon näyttämään entistä hurjemmalta. Oikea puoli kasvoista oli vain hieman normaalia kalpeampi ja sinne oli paikoittain levinnyt pieniä veritahroja. Nana jatoi harppomistaan satamaa kohti piittaamatta ajoittain takaansa kuuluvista kuiskutuksista ja henkäyksistä.

Naenija lähes juoksi viimeisen alas satamaan viettävän kadunpätkän, mutta pysähtyi äkisti satamalaiturien avauduttua kulman takaa hänen eteensä. Katsoessaan satamassa käyvää lähes sekasortoiselta vaikuttavaa kuhinaa hetkellinen epätoivon aalto pyyhkäisi Nanan yli. Kuinka hän voisi ikinä löytää Dirgen tästä kaaoksesta? Kaikilla näytti olevan kiire. Tavaraa lastattiin ja purettiin lähes jokaisella laiturilla, ja väkeä kulki edestakaisin mustanaan. Naenija puikkelehti kiiruhtavien työläisten välissä eikä onnistunut saamaan heistä kysymyksillään irti kuin murahduksia ja kiukkuisia pyyntöjä väistymään tieltään. Hän oli selvästi tullut paikalle kiireisimpään aikaan. Lopulta haltian silmiin osui yhden tyhjän laiturin juuressa seisoskelevat kaksi miestä, joilla ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Nana kiiruhti kaksikon luo ja kysyä töksäytti sen kummemmin odottelematta:
"Tiedättekö mistä löydän Dirge-nimisen miehen, hänen pitäisi työskennellä täällä?" Haltia saattoi vain toivoa, ettei satamassa työskentelisi kovin montaa samaa nimeä kantavaa miestä.
"Ai vanhan Dirgen?" toinen miehistä, jonka parta ei ollut vielä aivan kauttaaltaan harmaantunut toisin kuten ystävänsä, kysyi peittelemättömän yllättyneesti. Molempien miesten katse kiersi kursailematta Naenijan päästä varpaisiin ja katseiden palattua Nanan kasvoihin he kurtistivat paksuja kulmakarvojaan hämmästyttävän yhtäaikaisesti.
"Tiedättekö mistä löydän hänet vai ette?" Naenija tiuskaisi kärsimättömästi.
"No kaikkihan Dirgen tuntee, mutta se ei liene tässä polttavin kysymys, vaan mitäs neidille on käyny?" kysyi vanhempi miehistä, jonka katse oli nyt jumittunut Nanan runneltuihin kasvoihin.
"Kyllä mekin voidaan sua hoitaa..." aloitti toinen miehistä suu virneessä ja ojensi kättään Naenijaa kohti. Samassa Naenija nappasi kukkarostaan kaksi hopearahaa todettuaan, ettei muuten todennäköisesti etenisi asiassaan niin rivakasti kuin toivoi. Haltia kilautti kolikot toisen miehen ojennettuun, känsäiseen kouraan ja jäi tuijottamaan tätä odottavasti. Mies jäi katsomaan yllättyneenä kolikoita, mutta puoliavoimeksi jääneestä suusta ei kuulunut pihahdustakaan.
"Toiseksi viimenen laituri, siellä se tais tänään olla purkamassa aamusella tullutta Tursasta", vanhempi mies tokaisi tämän laituriston toista reunaa osoittaen ja kurtisti kulmiaan entistä enemmän, niin että pitkät, vaaleanharmaat kulmakarvat hipoivat jo toisiaan.
"Jolleivat sitte jo ehtiny saaha hommaa hoidetuksi," lisäsi viimein ajatuksensa koonnut mies ojentaessaan toista kolikkoa toverilleen, mutta Naenija harppoi jo osoitettuun suuntaan sotkuiset hiukset merituulessa hulmuten.

Tursas oli hyvin vanhalta näyttävä tumma laiva, jonka valkoisin, suurin kirjaimin kirjoitettu nimi oli paikoittain rapistunut. Laivan edustalla kävi kuitenkin suurempi kuhina kuin minkään muun Naenijan ohittaman aluksen luona. Haltia siristi silmiään ja haravoi katseellaan laituria. Väkeä ja tavaraa oli niin paljon, että puisen laiturin saattoi huomata hieman notkuvan kaiken painon alla. Dirgeä ei kuitenkaan näkynyt missään. Ja toisaalta mies olisi voinut olla missä tahansa, sillä suurin osa laiturilla harppovista miehistä näytti kauempaa katsottuna lähes samalta tuuheiden, enemmän ja vähemmän harmaantuneiden partojensa kanssa. Tietämättä mitä muutakaan voisi tehdä, Naenija huokaisi alistuvasti ja huudahti kysyvästi:
"Dirge?" Muutamat lähimmät satamatyöläiset katsahtivat Naenijan suuntaan kummastuneena, mutta jatkoivat saman tien työtään, muu väkijoukko ei reagoinut huutoon millään tavalla - käskyjä ja nimiä kaikui satamassa muutenkin jopa enemmän kuin lokkien kirkaisuja. Väki soljui laiturilla eteenpäin kuin joki, jota ei yhdellä pienellä kivellä pysäytettäisi. Nana oli valmis kuitenkin yrittämään uudestaan hieman isommalla kivellä ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa lähettäen entistä vaativamman huudon ilmoille:
"DIRGE!" Haltia jäi odottavasti tuijottamaan väkijoukkoa kuin olisi voinut pelkällä tahdonvoimalla vetää etsimänsä miehen sen seasta esiin. Hän siirsi jo valmiiksi kätensä vyöllään roikkuvalle kukkarolle - jos tämä ei auttaisi, täytyisi hänen turvautua rahan aina yhtä voimakkeeseen vaikutusvaltaan. Sillä luulisi tämänkin virran pysähtyvän ainakin osittain.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Edellisenä yönä Phoeben satamaan saapunut Tursas oli ruuma täynnä lastia, ja sen kapteeni oli enemmän kuin innokas saamaan tavaran laiturille ja asiakkaille, jos ei muuta niin nostaakseen laivan vesirajaa hieman. Tynnyreitä kieritettiin kävelysiltoja pitkin laiturilla odottaville vaunuille, jossa nyrpeänenäiset kirjurit laskivat että tavaran määrä täsmäsi.
Hälinän keskellä maihin saapasteli Dirge, kantaen yhtä tummaa tynnyriä sylissään kuin se olisi ollut säkki jauhoja. Hänen vierellään tuskaili oman tynnyrinsä kanssa nuori, hädin tuskin ehkä viidentoista oleva poika, joka joutui kierittämään omaa taakkaansa maata pitkin.
"...Mutta sitten kun lopulta vedin lahkeen ylös, niin arvaas mikä sieltä paljastui?" Dirge sanoi vilkaisten nuorukaista. Tämä kuunteli silmät levällään, ja pudisti vain päätään. Siirtäen tynnyrin toiseen kainaloonsa Dirge venytti etu-ja keskisormeaan pojan silmien edessä.
"Naula, tämänmittainen rautainen pikku piru. Suoraan pohkeessa, ja toinen pää pilkisti toiselta puolelta. Noh, itkut ja valitukset ovat maitopartojen vastaus kaikkeen, joten päätin ottaa sen itse irti. Kaadoin tuopillisen kunnon paloviinaa. Puolet menivät haavan huuhtomiseen, ja toinen puoli kurkkuun kivun turruttamiseksi. Samalla muistin, tiedätkös, laittaa vyön hampaiden väliin. Vie ajatukset hieman sivuun, ja ei tule purruksi kieleen vahingossa," vanha satamatyöläinen opasti laskien tynnyrin vaunujen lavalle. Pojan alkaessa punnertaa omaansa jollain konstilla ilmaan Dirge kuuli kimeän vislauksen kannella seisovan haltian heiluttaessa kättään:
"Hoi, Dirge! Sinua huudetaan tuolla!"
Tuhahtaen Dirge lähti marssimaan haltian osoittamaan suuntaan, ja sattuikin erottamaan jonkun huutavan nimeään keuhkojensa täydeltä.
"Tullaan kun täältä ehditään," hän mylväisi muhkealla äänellä, jonka tunnistaessaan monet nuoremmat satamajätkät antoivat suosiolla tietä. "Mikä nyt mahtaa olla niin pahuksen tärkeää että pitää huutaa että koko kaupunki raikaa..."

Mutta sitten vanha mies sai näkyviinsä naikkosen, joka näytti tutulta. Hetken tiirattuaan otsa rypyssä Dirgellä välähti, ja samalla hänen otsansa painui pahemmin ryppyyn. Toisen kasvoja täplittävät mustelmat saivat huolen nousemaan miehen sydämeen ja tämä tuli heti lähemmäs.
"Se...tekös se olette, neiti parantaja?" hän kysyi katsellen Naenijan kasvoja huolestuneen näköisenä. "Tyttö hyvä, mitä ihmettä sinulle on käynyt?"
Laskien kätensä haltianaisen olkapäälle tukevasti, lohduttavan tiukasti, Dirge haki naisen katseen omaansa. Vanhan miehen sisällä liikahti pikimusta suuttumus. Meripirut viekööt sen kurjan joka tähän oli syyllinen, haltiaparkahan oli suorastaan hakattu!
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Juuri kun Naenija oli saanut hamuttua pienen rahapussukan kämmenelleen, kuului jostain kiiruhtavan väkijoukon takaa kumea huudahdus. Vaikka ääni sekoittui muuhun hälinään eikä Nana ollut kuullut Dirgen korottavan ääntään, oli tuo ääni helppo yhdistää mieheen. Helpotus läikähti Nanan sisimmässä ja levisi haltian koko kehoon kuin hänet olisi upotettu kuumaan kylpyyn. Hän antoi rahapussin pudota takaisin hameensa sivussa olevaan pieneen, lähes huomaamattomaan taskuun samalla kun tähyili väkijoukkoon. Pian esiin tulikin tutut kasvot, kun Dirge tallusti järkähtämättömän varmana väentungoksen läpi. Nanasta oli näyttänyt siltä, ettei tuo työläisten virta väistäisi, vaikka heidän eteensä laiturille hyppäisi merten hirviö suuri kita ammollaan, mutta Dirgen edestä hän sai huomata monien astuvan syrjään. Ei selvästikään ollut liioiteltua sanoa, että puoli satamaa todellakin tunsi miehen.

Päästyään läpi pahimmasta tungoksesta Dirge näytti ensin hidastavan vauhtiaan. Myös Naenijan otsaan ilmestyi pari uurretta, kun haltia ehti jo miettiä, entä jos mies ei edes muistaisi häntä. Samassa Dirge kuitenkin harppoi entistä vauhdikkaammin Nanan eteen. Niin miehen äänestä kuin kasvoistakin paistoi selvä huoli. Nana ei tiennyt miltä hänen kasvonsa näyttivät, mutta alkoi entistä vahvemmin epäilemään, ettei näky ollut kaunis. Hän uskoi Dirgen nähneen elämänsä aikana monenlaista eikä mies varmasti hätkähtänyt pienestä. Kaikki laivan purkajat ja muut työmiehet jatkoivat töitään tauotta, mutta Dirgen tultua Nanan eteen yhä useamman katse viipyi heissä. Monille oli varmasti lähes mahdotonta keksiä syytä, miksi nuorehko Rheanhaltianainen tuli etsimään juuri Dirgeä satamasta. Eikä ohikulkijoiden ihmetystä ainakaan helpottanut Nanan punaisen ja sinisen kirjavat kasvot.

Naenija oli pistänyt kaiken sen varaan, että löytäisi Dirgen ja tämän avulla Vareon. Nyt kun hän viimein seisoi kasvotusten hänen suunnitelmansa ensimmäisen osan kanssa, tunsi hän pientä pistelyä vatsassaan. Ainakin Dirge näytti tunnistaneen hänet, mutta entä jos tämä ei voisikaan auttaa Naenijaa. Mitä jos Vareo ei olisikaan enää täällä? Mitä jos hän ei työskentelisikään satamassa, tai edes Phoebessa enää? Ajatus sai Nanan puraisemaan huultaan - häntä pelotti esittää se ainoa kysymys, jota varten hän oli tänne rynnännyt. Hän ei tiennyt mitä tekisi, jos Dirgellä ei olisikaan hänelle vastausta. Hieman turvonnut huuli alkoi kevyestäkin puraisusta tykyttämään ikävästi, mutta Naenija tuskin huomasi sitä keskittyessään vatsassaan pistelyn tilalle kasvaneeseen kovaan möykkyyn, joka tuntui vääntävän hänen sisuskalunsa niin tiukalle kippuralle, että se peittoaisi parhaimmankin merimiessolmun. Dirgen lämmin ja varma ote Nanan olkapäästä valoi kuitenkin uskoa haltiaan. Dirge tietäisi mistä Vareon löytää. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.
"Minun täytyy löytää Vareo", Nana sai lopulta sanotuksi. Vaikka hän oli juuri saanut avata käheää ääntään Dirgeä huutaen, oli siinä edelleen hieman samea sointi.
"Tiedätkö missä hän on?" haltia jatkoi sivuuttaen Dirgen kysymyksen. Hän tuijotti parrakasta miestä tiukasti ja vaikka ruskeiden silmien katse oli vaativa, näkyi sen takaa myös pelko ja epätoivo, jotka olivat valmiina roihahtamaan ilmiliekkeihin mikäli Dirgen vastaus ei olisi toivottu. Nanan teki mieli katsella ympärilleen ja etsiä sieltä Vareota - ties vaikka mies olisi ollut juuri nyt täällä -, mutta hän ei uskaltanut irrottaa katsettaan Dirgestä vaan odotti miehen vastausta kuin hänen oma henkensä olisi siitä riippunut.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Dirge kallisti päätään ihmeissään Nanan kysymykselle. Miten Vareo nyt tähän liittyi? Jos jotain, vanhan miehen teki mieli istuttaa haltianainen alas ja ehdottaa että tämä parantaisi itsensä nyt eikä myöhemmin. Vaikka toisella olikin elinvuosia varmasti enemmän kuin Dirgellä, hänestä tuntui silti aivan oikeutetulta pitää parantajalle napakka kuulustelu mitä oli tapahtunut.
Mutta katsoessaan Nanan silmiä Dirge päätti toisin.
Hänenlaisellaan vanhalla satamahampuusillakin oli jo kokemusta naisten kanssa toimimisesta, jopa muutaman vihkiytymättömän vaimon kautta. Ja jos jotain Dirge oli oppinut kunnioittamaan, niin sellaista vihaista päättäväisyyttä jonka hän nyt näki edessään. Tuollaisen edessä kysymykset eivät johtaneet mihinkään (tai pahempaa, vastaus tuli napakalla iskulla poskille), joten Dirge päätti sysätä epäluulonsa ja huolensa sivuun. Toivottavasti Vareo saisi asiaan jotain tolkkua.

"Jos Vareota etsit, niin mies istuu laiturilla muutaman kadunmitan päässä tuollapäin," Dirge totesi ja osoitti kädellään suuntaa. Vareo oli ollut aiemmin juttelemassa ennen kuin Dirge ja toverinsa olivat aloittaneet työt, ja siirtynyt sitten suosiolla sivummalle. Jokin miehen mieltä oli painanut, sen Dirge oli nähnyt heti.
Parantaja näytti kuin olisi seisonut tulisilla hiilillä, joten Dirge astui sivummalle ja antoi pienen tönäyksen haltianaisen selkään.
"Sinne vaan, niin ehkä saat sanottua mitä sydämellä painaa. Etkä jää jalkoihin tässä hyörinässä."
Puhuessaan Dirge oli pannut merkille useat kiinnostuneet katseet joilla muut lastia purkavat työläiset heitä tuijottelivat. Tästä hän saisi selittää vielä huomennakin, satamapiireissä juorut syntyivät ja liikkuivat kuin vanhainpiikojen torikäräjillä.


Mainitussa suunnassa, yhden laituritolpan päällä istui Vareo katse merellä ja kasvot vakavina. Tummat silmänaluset ja väsynyt kumara kertoivat ettei hän ollut saanut nukuttua paljoakaan, ja hyvästä syystä. Hänen uniaan olivat kummitelleet kauhuun vääntyneet kasvot, uhkaavasti osoittavat aseet, ja veren pinttynyt löyhkä. Vareo oli joutunut pakottamaan aamiaisensa alas, ja toivoikin nyt aavan meren jotenkin rauhoittavan hänen hermojaan. Se tuntui antavan tilaa ajatella mitä mieleen juolahti, mitä tahansa paitsi aiempaa verilöylyä.
Tukahduttaen haukotuksen Vareo tuijotti sinertäviä laineita, ja ajatuksissaan hän hieraisi kämmeniään yhteen. Hän oli silloin aiemmin kuurannut käsiään kunnes ihoa oli kirvellyt, saadakseen veripisarat pois. Jotenkin ne olivat pahempia koska hän tiesi ja muisti, mistä ne olivat olleet peräisin...
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Naenijan ylikierroksilla käyvät aistit ehtivät rekisteröimään Dirgen kasvojen jokaisen liikkeen ja tekemään niistä useita toinen toistaan pelottavampia johtopäätöksiä jopa miehen lyhyen empimisen aikana. Haltian hermoverkosto olisi varmasti näyttänyt juuri sähköiskun saaneelta ja tämän pää pallosalamalta, jos sitä olisi ulkopuolelta voinut tarkastella. Sisällään vallitsevasta myrskystä huolimatta Nanan ulkokuori pysyi hievahtamatta. Ainoa muutos oli pieni kulmien kurtistus, joka sekin kaikkosi ennen kuin ehti kunnolla näkyviin ilmestyäkään Nanan tuntiessa sen aiheuttaman paineen vasemmassa silmässään. Luultuaan jo sen pahimman toteutuneen - Dirge ei tietäisi mistä Vareon tavoittaa - ja valmistauduttuaan mielessään muihin vaihtoehtoihin, tuli Dirgen vastaus lopulta yllätyksenä. Nana kääntyi hitaasti katsomaan miehen osoittamaan suuntaan kuin ei olisi voinut uskoa, että tämä puhui totta. Vasta Dirgen pukattua häntä kevyesti oikeaan suuntaan, antoivat haltian solmuvyyhdiksi kietoutuneet ajatukset periksi ja Nanan katse kirkastui. Hän käännähti äkisti takaisin Dirgen puoleen sotkuiset hiukset heilahtaen ja tarrasi miehen käsistä kiinni. Haltian vaaleat ja sirot, vaikkakin nyt paikoittain veritahraiset, kädet näyttivät lähes lapsen käsiltä verrattuna satamatyöläisen suuriin ja voimakkaisiin kouriin.
"Kiitos", Nana henkäisi. Hän ehti panna merkille kuinka toista kättä halkova vaalea arpi, joka erottui muuten päivettyneestä ihosta selkeästi kuin kirkasvetinen puro mutaisesta maastosta, oli kaikin puolin siistin näköinen.
"Kätesi taisi parantua hyvin, hienoa", Nana totesi hajamielisen oloisesti samalla kun irrotti otteensa ja kääntyi jo harppomaan osoitettuun suuntaan. Välillä Nanasta tuntui, että hänen parantajuutensa oli kuin toinen asukki hänen päänsä sisällä, joka teki omia huomioitaan ympäristöstä sillä aikaa, kun Nanan päällimmäiset ajatukset suuntautuivat muualle.

"Muutaman kadunmitan päässä" mielessään toistellen Naenija pujotteli eteenpäin ihmisten, haltioiden ja peikkojen seassa. Ruskeiden silmien katse risteili vuorotellen alas jalkoihin ja kauemmas, kun Nana harppoi eteenpäin milloin oikealle ja milloin vasemmalle väistellen kuin olisi tanssinut tiensä muiden ohi. Vähitellen väentungos alkoi hellittämään ja tupakansavun ja hien kyllästämä ilma vaihtui raikkaammaksi. Viileä merituuli toi mukanaan jo lupauksen syksystä, vaikka aurinko vielä mukavan lämpimästi Naenijan selkään paistoikin. Haltia henkäisi helpottuneena raikasta ilmaa ja tunsi olonsa jollain tapaa helpommaksi, kun kiireisimmän satamanosan meteli jäi taakse eikä ympärillä ollut enää tuijottavia silmäpareja. Kiitos seläntaakse asettuneen auringon, Naenijan ei tarvinnut siristellä kipeitä silmiään erottaakseen vähän matkan päässä laiturin nokassa yksin istuvan miehen. Laiturin tolpan päällä istuvan Vareon siluetti piirtyi tummana auringosta kirkkaana kiiltelevän veden ylle. Näytti kuin tolppa ja mies olisivat olleet toistensa jatkeita, samasta puusta veistetty. Suuri solmu haltian vatsassa alkoi löystymään, mutta samalla hän tunsi hartioidensa jännittyvän. Ja mitä lähemmäs Vareota Nana pääsi sitä jännittyneemmäksi hän itsensä tunsi. Nana astui lauturille äänettömän pehmeästi ja hänen lähes puolijuoksua muistuttanut askelluksensa muuttui empivän hitaaksi. Ensimmäistä kertaa Nana uskaltautui pohtimaan suunnitelmansa järkevyyttä. Mitä ihmettä hän oli tekemässä? Eihän hän edes tuntenut miestä.
"Vareo..." Nana sanoi hiljaa ja empien, kuin ei olisi ollut varma oliko mies todella siinä, vaikka tämä istuikin vain muutaman askeleen päässä siitä mihin Nana oli pysähtynyt seisomaan.
"Minä..." Nana aloitti, mutta tukahtuneelta kuulostava ääni hiipui ensimmäiseen sanaan. Nana ei tiennyt mitä sanoa ja toisaalta hän olisi halunnut kertoa kaiken heti, viivyttelemättä. Ruskeat silmät tuijottivat Vareota pelokkaana kuin Nana olisi astunut viimeisen tuomionsa eteen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Hymyillen hetken aikaa ja heilauttaen kättään hyvästiksi Dirge katsoi hetken aikaa etääntyvän haltianaisen perään. Milloinkohan hengeltään nuoremmat alkaisivat arvostaa hänenkaltaisiaan vanhoja jääriä, jotka auttoivat pysymään järkevällä tiellä?
Suunnaten takaisin laivaa kohti Dirge huomasi ainakin tusinan lastaajan katselevan häntä, joko mielenkiinnolla tai vinosti virnistellen. Tuhahtaen äänekkäästi Dirge huikkasi:
"No niin, te kalaämmät, eivät ne tynnyrit itse osaa ruumasta kieriä! Kun homma on hoidettu, voin ehkä palata tähän juttuun parilla sanalla."
Lastaustyöt jatkuivat, mutta niissä saattoi huomata innokkaan odotuksen tuoman nopeuden siivittävän tahtia. Pieni porkkana työn lopussa jaksoi antaa voimia....


Jostain aavalta puhalsi viileä merituulen henkäys, ja Vareo sulki hetkeksi silmänsä. Hän kuvitteli hetken olevansa Glenysissä, laiturilla ja katsomassa meren aavaa, mutta se aava olisi erilainen. Se oli tuttu, ja levollinen...
Kuullessaan nimensä Vareo havahtui, ja luuli hetken aikaa kuulleensa väärin. Kenties vanha muisto vain kuiskasi hänen korvaansa, etääntyvien vuosien takaa. Mutta sitten hän kääntyi katsomaan taakseen, ja kasvot leviten hämmästyksestä Vareo näki edessään Naenijan. Saman haltiaparantajan, joka oli auttanut Dirgeä, ja jonka ystävällisyys oli tehnyt syvän vaikutuksen häneen. Vieläkin hämmästyneenä, ehtimättä vielä edes pohtimaan miksi nainen oli oikein täällä, Vareo laskeutui laiturille ja katsoi Nanaa.
Ja jokainen silmäys toi mukanaan syvemmän huolen siitä, mitä toiselle oli oikein tapahtunut. Leveä, tumma mustelma silmän vierellä näytti suorastaan järkyttävän väkivaltaiselta vaaleaa ihoa vasten, tulosta tarkoituksellisesta ja säälimättömästä iskusta jota kenenkään ei tulisi kärsiä. Vareon huomatessa himmeät veritahrat naisen sormissa hänen mielessään alkoi liikkua useita hälyttäviä vaihtoehtoja. Mutta hän ei kyennyt yhdistämään Naenijan kaltaista rehellistä sielua mihinkään niistä.
Sitten mies tajusi miksi jokin tuntui puuttuvan tyystin. Nafi, tuo pieni pistäväsilmäinen olento ei maannut haltianaisen hartioilla vieraita tapittaen. Tullen Naenijan eteen Vareon sai jostain äänensä kuuluviin ja hapuillen kysyi:
"Miksi sinä...missä on...?"
Sitten, nähdessään viimein toisen silmistä paistavan, lasinhauraan katseen jonka alla tuntui odottavan suorastaan musertava epätoivo, Vareo kysyi niin rauhallisesti ja myötätuntoisesti kuin vain saattoi:
"Mitä on tapahtunut?"
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Sama hämmästys, jonka Naenija oli matkallaan tänne saanut kohdata useampaan kertaan, paistoi myös Vareon katseen takaa. Miehen astuessa lähemmäs epäuskoisten kysymystensä kera kavahti Nana askeleen taaksepäin. Hän pelkäsi Vareon koskettavan häntä jolloin hänen hauras, kuin paperista valmistettu ulkokuorensa pirstaloituisi varmasti. Eikä sellaiseen ollut nyt aikaa. Hänen oli pidettävä itsensä kasassa kunnes Nafi löytyisi. Nana puristi sivuillaan toimettomina roikkuvat kätensä nyrkkiin ja henkäisi syvään. Hänen oli koottava ajatuksensa ja kerrottava kaikki. Haltia väisteli mielessään kytevät kysymykset hänen suunnitelmansa järkevyydestä ja yritti parhaansa keskittyä saadakseen sanottua jotakin ymmärrettävää.
"Minä tarvitsen apua", Nana aloitti uudelleen, tällä kertaa ääni lähes vakaana.
"En tiedä voitko, mutta ajattelin..." Nanan ääni hiipui hänen tajutessaan ajautuvansa asiastaan sivu. Hän laski katseensa alas vain nostaakseen sen äkisti takaisin Vareoon ja jatkaakseen:
"Viime yönä kotiini tunkeuduttiin. He tulivat... Heitä oli monta ja he vain... Kamala kolina ja nyt ovikin on rikki. Heräsin, enkä tiennyt... En arvannut... He lähtivät heti perääni. En tiennyt mitä tehdä! Ja se tuolikin..." Naenija aloitti selittämään yhä kiihtyvällä, hengästyttävän nopealla tahdilla.
"Minä yritin, minä jopa..." hän jatkoi irvistäen ja hieraisi vaistomaisesti oikean kätensä rystysiä epätodellisilta tuntuvien muistikuvien vilistessä hänen silmissään.
"Mutta en pystynyt... En voinut mitään. Ja he, he vain... He veivät..." Nana jatkoi käsittämätöntä tarinaansa, mutta hiljeni viimein empimään. Hän oli ajatellut asiaa, joutunut sen todeksi hyväksymään, mutta silti sen ääneen sanominen tuntui kuin vasta nyt se muuttuisi todeksi; Nafi oli viety.
"He veivät..." Nana aloitti uudelleen ääni värähtäen ja sai lopulta kuiskatuksi perään: "Nafin." Haltia tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä ja laituri hänen allaan muuttui sumuiseksi ja laineikkaaksi kuin usva olisi sen alleen niellyt. Hän taisteli itkua vastaan ja varoi räpyttämästä silmiään, mutta kyyneleet valahtivat armoa antamatta pitkin hänen poskiaan värjäten veritahraiset kohdat tummille raidoille. Samassa kyynelten alta paistanut utuisa katse sai kuitenkin paljon terävämmän särmän ja Naenija räpsäytti silmiään roiskauttaen kyyneleet ympäriinsä. Ne kerääntyivät pieniksi helmiksi pitkin hänen vaaleita ripsiään.
"Se nainen, hänet on saatava vastuuseen teoistaan! Hänet ja hänen rikoskumppaninsa. Heidät on löydettävä pian, ennen kuin he ehtivät pois Phoebesta... Ennen kuin... Ennen kuin..." Nyt Naenijan ääni oli paljon määrätietoisempi ja siitä kalskahti läpi se syvä ja Nanalle harvinainen viha, jota hän tuota Sha'lassainhaltiaa kohtaan tunsi. Viimeistä ajatusta Naenija ei kuitenkaan pystynyt pukemaan sanoiksi tulistumisensakaan voimin. Hän ei edes uskaltanut antaa sen päästä ajatuksiinsa, vaan sulki sen mahdollisuuden että Nafille voisi sattua jotain, tiukasti lukittuun soppeen mielensä kauimmaiseen nurkkaan. Nanan käsien rystyset loistivat valkoisina, kun nainen puristi ne entistä tiukempaan nyrkkiin vierellään.
"Hänet täytyy löytää!" Hän lähes huudahti tarkoittaen Sha'lassainhaltiaa ja jatkoi sitten hiljaisemmin:
"Nafi... täytyy lyötää." Nana lausui "Nafin" sellaisella pehmeydellä kuin otuksen nimen ääneen sanominen olisi ollut jotenkin vaarallista, pahaenteistä jopa.
"Minä en voinut pelastaa häntä. Minä... petin hänet", haltia vielä lisäsi hiljaa, värisevällä äänellä.

Naenija oli tuijottanut Vareota koko purkauksensa ajan ja jatkoi edelleen miehen ruskeiden silmien katsomista vaativasti. Epätoivoisesti. Kiukkuisesti. Ja kaiken sen tunnemylläkän ohella myös odottavasti. Matala kyynelverho kimalteli ruskeiden silmien alla, mutta tällä kertaa yksikään pisara ei päässyt pakenemaan alaluomen yli. Nanasta kuitenkin tuntui, että hänen koko kehonsa oli pettämässä hänet. Pelko ja epätoivo painoivat häntä huimaavan raskaasti, lähes samanlaisella voimalla kuin yksi Shyalin seuraajista oli hänet lattialle alistanut, eikä ollut kaukana etteikö nainen olisi vajonnut polvilleen laiturille. Mutta Nana taisteli tunnetta vastaan; hänen täytyisi ryhdistäytyä, muuten hän olisi pettämässä Nafin jo toistamiseen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Nähdessään Naenijan astuvan hieman kauemmas hänestä Vareo tunsi sisimmässään läikähdyksen surua. Se että toinen näytti suorastaan pelkäävän hänen kosketustaan, antoi vihjeen että jotain todella vakavaa oli tapahtunut. Pysytellen suosiolla askeleen päässä, antaakseen parantajalle tilaa ajatella, Vareo kuunteli tämän katkonaista pyyntöä ja yritystä selvittää mitä oli tapahtunut. Naenijan sekavat lauseet tekivät selväksi vain, että yöllinen tunkeutuminen oli ollut väkivaltainen. Ja päätellen toisen sanoista, sekä tahraisista käsistä, väkivalta oli ollut molemminpuolista.

Sitten, Nafin nimen kohdalla Naenijan ääni heikkeni, ja Vareon hakiessa haltianaisen katsetta hän huomasi järkytyksekseen toisen itkevän. Aiemmin, heidänt tavattuaan ensimmäisen kerran, oli parantajan pohjattoman hyvä kuva maailmasta ja kaupungista tehnyt vaikutuksen Vareoon. Ja nyt näytti, kuin tuo sielussa asunut hyvyys olisi hajotettu sirpaleiksi. Vareon kämmen nytkähti, mutta hän ei uskaltanut ojentaa sitä antaakseen Naenijalle sekä sen että sanojensa kautta.
Mutta äkkiä, sellaisella kiihkeydellä että Vareo säpsähti, parantajan silmiin syttyi kiihkeä palo. Jälleen tämä puhui katkonaisesti, jotka vain paikalla ollut olisi voinut ymmärtää. Mutta tämäkin auttoi Vareota hieman ymmärtämään paremmin tapahtunutta. Tuntien päättäväisten silmien katseen Vareo hengitti syvään, ja nyökkäsi hitaasti. Mielessään hän latoi kaiken sen hajanaisen tiedon, joka hänelle oli sysätty yhdessä ryppäässä, yhteen ja alkoi rakentaa niistä ehjää kuvaa. Nostaen kättään rauhoittaakseen Naenijaa hieman Vareo sanoi:
"Olen varma, että Nafi on kunnossa. Mutta nyt, juuri nyt, pyydän että annat minun ymmärtää mitä tarkalleen on tapahtunut."
Hieraisten partaansa Vareo jatkoi:
"Joku siis murtautui asuntoosi menneenä yönä. Ja tunkeutujia oli monta?"
Mies vilkaisi Naenijaa, ja tulkiten vastaväitteiden puutteen myöntymiseksi, hän jatkoi:
"Tämä joukko siis murtautui sisään, ja kävi kimppuusi vaikka puolustauduit. Ja he veivät Nafin..."
Vareon ääni himmeni hänen uppoutuessa ajatuksiinsa. Kummallista, koska edes alamaailmassa kukaan ei yleensä halunnut käydä parantajiin käsiksi. He sentään hoitivat köyhiäkin pientä maksua vastaan.
"Ja olet varma että he eivät vieneet mitään muuta? Että Nafi oli heidän kohteensa alusta alkaen?" Vareo kysyi katsoen Naenijaa silmiin. Tämä kuulosti erikoiselta, kovin erikoiselta...
Viimeisenä oli kaikista tärkein kysymys, joka Vareon oli pakko tuoda esiin. Hieman epäröiden hän lopulta kysyi:
"Miksi...miksi minä? Miten minä voisin auttaa näiden ryöstäjien löytämisessä?"
Sisimmässään Vareo oli varovaisen jännittynyt, aina oli mahdollista että Naenija oli heidän viimekertaisesta keskustelustaan arvannut hänestä enemmänkin kuin mitä hän oli kertonut. Ja vielä olisi epäselvää, miten toinen mahtoi suhtautua jos saisi selville Vareon läheisistä siteistä kaupungin alamaailmaan...
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Naenija tajusi vasta nyt puristaneensa käsiään nyrkkiin koko tämän ajan ja rentoutti viimein kämmenensä. Kädet avautuivat tiukasta nyrkistään vaivalloisesti kuin vanhus olisi noussut polviltaan lattialta. Epätoivoisen tiukasti kämmeniä vasten puristuneet sormet olivat haltian lyhyistä kynsistä huolimatta painaneet ihoon syvät, punoittavat uurteet. Etenkin oikeaa kättä jomotti, vaikka sen rystysiä täplittävät ruhjeet olivat melko pienet. Nana oli turvautunut kämmenten puristukseen kuin laiva ankkuriinsa; hän oli tarvinnut jotain, johon keskittää koko fyysisen olemuksensa, jottei olisi lähtenyt tuuliajolle. Vareon vakuuttelut Nafin kunnosta riittivät toistaiseksi uudeksi ankkuriksi johon turvautua. Vaikka Nana sisimmässään tiesi, kuten varmasti Vareokin, ettei heistä kumpikaan voinut tietää sitä varmaksi. Nafin vahingoittuminen oli kuitenkin liian pelottava ajatus, eikä Nana voinut päästää sitä mieleensä, sillä se olisi murskannut alleen kaiken muun ja mielen lisäksi kurkottanut mustat lonkeronsa aina haltian sydämeen asti.

Naenija yritti keskittyä pelkästään Vareon kysymyksiin, vaikka hänestä tämä etenemistahti oli aivan liian hidas. Haltia vain nyökytteli myöntävästi Vareolle, joka oli kuin olikin pystynyt muodostamaan epämääräisistä katkelmista jonkinlaisen kuvan edellisyön tapahtumista. Välillä Nanasta tuntui että hänen kehonsa oli kuin kivettynyt ja nyökkääminenkin tuntui kankealta, kun taas seuraavana hetkenä hänestä tuntui ettei hän voisi kohta enää pysyä aloillaan. Hän halusi kuunnella, kertoa lisää ja myös yhtä aikaa lähteä jo etsimään Nafia. Nana vakuutti kuitenkin itselleen, että parasta mitä hän saattoi nyt tehdä, oli antaa Vareon sulatella asiaa.

Vareon viimeiset kysymykset Nafista hämmästyttivät Naenijaa. Näytti siltä kuin mies ei olisi uskonut, että kaikki olisi voinut tapahtua vain tuon pienen liskon takia, vaikka niinhän Nana oli (mielestään) juuri selittänyt. Sitten Nana tajusi, että eihän hän ollut itsekään sitä aluksi ymmärtänyt. Ei ennen kuin...
"Olen varma. Heitä johti ilmeisesti Sha'lassainhaltianainen ja hän luuli Nafia lohikäärmeeksi. Jonkinlaiseksi... muutoksentuojaksi. Kaikkien kuninkaaksi, joka täytyi pelastaa. Hän ohjasi muut Nafin perään heti", Nana selitti yllättävän vakaasti, joskin sanojaan tapaillen muistellessaan mitä tuo erikoinen nainen olikaan puhunut.
"Muut neljä - tai viisi - uskoivat selvästi kaikkeen mitä se nainen sanoi. Ja tekivät kaiken, mitä hän käski", haltia jatkoi ja kosketti varovasti kielellään hieman turvonnutta ja ruhjeista huultaan.

Vareon viimeinen kysymys sai sydämen ponnahtamaan Nanan kurkkuun ja hän nielaisi vaivalloisesti. Epäilykset siitä, saisiko hän apua tältä mieheltä, nousivat taas ahdistavina varjostamaan naisen ajatuksia. Miksi Vareo auttaisi häntä? Voisiko hän edes auttaa? Miksi Nana oli edes uskaltanut kuvitella, että tämä vieras mies auttaisi häntä? Vainko sen tähden, että hän oli auttanut Vareota ja Dirgeä aiemmin kesällä. Riittäisikö se? Kysymykset toisensa perään täyttivät Nanan ajatukset. Hän tuijotti miestä hetken ennen kuin kykeni vastaamaan - eihän hänellä itselläkään ollut tarkkaa vastausta tähän. Nana oli vain luottanut vaistoihinsa, jotka pitkään hyvin erilaisten potilaiden kanssa työskentelyn tuloksena olivat melko harjaantuneet. Ja ne vaistot kertoivat, että vaikka miehessä oli jotain synkkääkin, täytyi tuon ulkokuoren alla olla myös hyvää. Toivottavasti.
"Minä..." Nana aloitti ja väänteli nyt käsiään edessään kuin pikkulapsi, joka joutui puolustelemaan tekosiaan. Hän laski katseensa alas ennen kuin jatkoi hiljaa:
"En tiennyt kenen muunkaan puoleen kääntyä. Tunnen vain vanhuksia ja sairaita, mutta sitten muistin Dirgen ja sinut. Ajattelin, sen kaiken jälkeen, että sinulla olisi... rohkeutta auttaa. Ja että ehkä tuntisit jonkun... tai muitakin joilla olisi. Kaikesta siitä huolimatta, silloin torilla, sinä ja Dirge vaikutitte... kunnollisilta." Nana ei tiennyt millä muullakaan sanalla olisi kuivallut sitä tunnetta joka hänelle oli miehistä jäänyt. Sitä yllättävän positiivista tunnetta siitäkin huolimatta, millaisen sopan miehet olivat tuolloin keittäneet ja läikyttäneet koko torin päälle. Naenija oli osoittanut sanansa laiturin rosoisille, tuulten ja sateiden kuluttamille lankuille joita vihreät levätäplät värjäsivät, mutta nosti lopulta surkean katseensa takaisin Vareoon.
"Olen pahoillani, ei ole oikein sotkea sinua tähän", haltia sanoi silmänsä sulkien ja pudisti päätään, mutta lopetti sen äkisti tuntiessaan ikävän pistoksen takaraivossaan.
"Minulla vain ei ollut ketään muutakaan, jonka puoleen kääntyä", hän totesi vieläkin surkeammalla äänellä ja käänsi katseensa sivuun. Nana ei ollut halunnut myöntää edes itselleen kuinka yksinäinen todellisuudessa oli. Hän käytti lähes kaiken aikansa työhönsä eikä toisaalta Nafin läsnäollessa edes tuntenut oloaan yksinäiseksi. Mutta nyt kun Nafi oli poissa, ja Nana tarvitsi kipeästi apua johon voisi luottaa, ei sitä käynyt enää kieltäminen; parantaja ei ollut kerännyt itselleen minkäänlaista tukiverkkoa täällä uudessa asuinkaupungissa. Yksinäisyytensä myöntäminen oli Nanalle itselleenkin vaikeaa, saati sitten sen paljastaminen jollekin toiselle.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Vareon katse liupui sivuun, Naenijan mainitessa Sha'lassanhaltian. Oliko hän kuullut jotain puhetta tummasta haltianaisesta, joka oli pyörinyt kaupungin torilla joku päivä sitten? Ja puhunut jotain lohikäärmeistä...?
Nostaen katseensa takaisin Naenijaan mies huomasi tämän takeltelevan sanojensa kanssa, mutta Vareo ei uskaltanut keskeyttää tätä. Hänen oli tiedettävä, mitä parantaja häneltä odotti, ja sitten hän voisi arvioida paljonko hänestä todella oli apua. Mutta sitten, Naenijan löytäessä viimein äänensä, tämä tunnusti ettei tuntenut ketään muuta jolta olisi voinut pyytää apua.
Vareo seisoi muutaman sydämenlyönnin häkeltyneen vaiti, koska häntä järkytti ajatus ettei Naenija todellakaan olisi tuntenut KETÄÄN koko kaupungissa, joka olisi voinut auttaa. Että tämä olisi todella valmis kääntymään hänen, hädin tuskin edes tuttavaksi riittävän vieraan puoleen! Mutta samaan aikaan hän ei kyennyt epäilemään toisen sanoja lainkaan. Tapa jolla Naenija puhui...oli kuin nainen olisi pakottautunut paljastamaan särön syvältä sielustaan.

Varon mielen kylmä ja laskelmoiva puoli yritti muistuttaa, että nainen katsoisi häntä varmasti aivan eri tavalla, jos tietäisi mitä kaikkea hän oli tehnyt kuluneiden vuosien aikana. Mutta se hävisi sille lämpimälle ailahdukselle, jonka Naenijan luottamus sytytti miehen sisimpään. Hitaasti, varovaisesti, Vareo ojensi kätensä tarttuakseen parantajan verentahraamaan käteen ja saadakseen tämän katseen omaansa. Vakavalla katseella, jonka taakse tuntui piiloutuvan yhtä paljon lämpöä kuin mustia salaisuuksiakin, Vareo katsoi Naenijaa ja sanoi:
"Kunnollisia ihmisiä tästä kaupungista varmasti löytyisi muitakin kuin minä ja Dirge. Mutta nyt, kun löysit minut, tiedän jo asiasta aivan liikaa jotta voisin kääntyä tästä puhtain sydämin. Nyt on parempi, että sekaannun asiaan aivan omakätisesti."
Hymyillen ohikiitävästi, valaakseen hieman voimia toista varjostavaan epätoivoon, Vareo lisäsi:
"Mitä ikinä voin tehdä Nafin ja sinun hyväksi, teen sen. Saat siitä sanani."

Suoristautuen Vareo hengitti syvään, kuin juoksija joka oli aloittamassa pitkän maratoonin.
"Kas niin. Ensiksi on hyvä että kysyn muutamalta tutultani, ovatko he nähneet tätä mainitsemaasi Sha'lassanhaltiaa. Hänenlaisiaan ei ole kaupungissa montaa, joten on hyvä mahdollisuus että he tietävät mistä etsiä."
Viitaten kädellään Naenijaa mukaansa aikoi suunnata katua ylös, pois satamasta ja kohti ylempänä sijaitsevia sepänpajoja ja muita käsityöläisputiikkeja. Vilkaisten parantajaa hän lisäsi:
"Samalla ehdit myös hieman siistiytyä...sinulla on varmasti ollut raskas aamu."
Locked