Kultamunia ja kokkia etsimässä

[Kuparirapu]

//Tinanja Rayashin kanssa, ja piakkoin myös Viherkivi sekä Xhay Sienenlakkien suvusta//

Keväinen tuuli hiveli Dalenan löyhästi selkää vasten laskeutuvia hiuksia, ja lämmin aurinko vuorotteli viileämpien pilvien välistä taivaalla. Satama oli eloisa kuten yleensä tähän aikaan, mutta sopu antoi sijaa ja kaikki näyttivät pääsevän eteenpäin törmäämättä muihin. Dalena tiesi yhden henkivartijoistaan seuraavan hänen takanaan, mutta vain siihen asti kunnes hän pääsisi Valkoisen Lohikäärmeen luo. Hän oli vakuuttanut, loppua kohden hyvin painokkaasti, että olisi täysin turvassa kapteenin seurassa, ja että Dalenalla oli oikeus nauttia lyhyestä vapaapäivästä ilman muistutuksia suvun velvoitteista.
Kaikki tuntui sujuvan hyvin, ja siksi nainen olikin uskaltautunut varaamaan tämän päivän tyhjäksi itselleen. Kutsut olivat levinneet jo oikeille henkilöille, ja puhe tulevasta juhlasta oli hyökynyt kaupungin halki kuin vuoroveden nostattama aalto. Kauppakiltojen tila oli sekin annettu käyttöön, tai ainakaan he eivät olleet ehtineet keksiä tarpeeksi hyvää syytä evätä sitä Valeyalanien pyynnön edessä. Siksi oli paikallaan, että Dalena viettäisi hetken aikaa kapteenin...miehensä seurassa. Sanassa oli edelleen hieman vieras sointi, mutta Dalena aikoi totutella siihen. Oli syytä varmistaa, että Rayash tekisi samoin.
Valkean Lohikäärmeen mastojen tullessa näkyviin Dalena vilkaisi olkansa yli, ja heilautti sanattoman käskyn henkivartijalleen. Tämä nyökkäsi, ja rohkaisuksi Dalena hymyili vielä tälle luottavaisesti ennen kuin harppoi kävelysiltaa ylös kannelle. Sää oli lämmennyt entisestään, ja siksi Dalena oli pukeutunut nilkalle laskeutuvaan, vihreänvalkeaan metsästysmekkoon jossa oli miellyttävää kävellä. Kiiltävät, matalat kengät napsahtelivat miellyttävästi puukantta vasten kun nainen katseli uteliaasti ympärilleen. Hän halusi nähdä, kiiruhtaisiko joku ilmoittamaan hänen saapumisestaan kapteenille, vai kysysikö hän itse. Se kertoisi ainakin siitä, miten paljon Rayashin oma miehistö oli tietoinen tulevasta tapahtumasta.

[Tinanja]

Valkoinen lohikäärme oli seuraavaa merimatkaa varten tehtävien korjauksienkin keskellä mahtava ilmestys. Laiva kellui satamaan ankkuroituna, hitaasti puolelta toiselle heiluen laineiden voimasta kevyen tuulen puhaltaessa lämpimämpää ilmaa mantereen suunnalta merelle. Viimeisetkin jäänkappaleet olivat jo sulaneet ja meri siinsi sinisenä horisonttiin asti, lähes sekoittuen kirkkaansiniseen taivaaseen, jolla leijaili vain harvoja valkoisia pilvenhahtuvia. Kaupunki sen sijaan tuntui olevan vastakohta kaikelle tälle rauhalle: satamatyöläiset lastasivat ja purkasivat laivojen rahtia, veivät torille tavaraa ja tekivät eri aluksille korjauksia. Kaiken sen hälinän keskellä Lohikäärmellä vallitsi hallittu kaaos. Osa paikalla olevista miehistönjäsenistä näytti öljyllä juoksevaksi tehdyllä tervaseoksella lakkaavan uudelleen reelinkiä, kun taas osa näytti keskittyvän tarkistamaan päämaston purjeen kiinnityksiä.

Torfar kääntyi katsomaan kannelle johtavaa siltaa, kun kuuli lähestyvää kenkien kopinaa. Se ei kuulostanut Mirayan päättäväisten, yleensä hyvin kiireisten askelien ääneltä, vaan joltakulta rauhallisemmalta, epäröivämmältä. Miehen kulmat kohosivat vähän ja tämän kädessä oleva tervainen pensseli pysähtyi hetkeksi reelinkiä vasten. Pieni hymy levisi Torfarin kasvoille, kun tuo tulijan tunnistettuaan kohottautui sutinsa kanssa suoraksi - vai oli kapteeni kosinut tuota… siksiköhän tämä oli viimeksi edes käynyt laivalla? Nainen sai hetkeksi Torfarin koko huomion tämän noustessa ja laskiessaan sutinsa reelingin reunalle ja lähtiessään kohti sataman ja laivan yhdistävää siltaa kohden. Puolhaltiamies oli käärinyt hihansa lähes olkapäihin asti pois tieltä, paljastaen lähes kokonaan eri meriteemaisin, usein uraansa liittyvien tatuoinnein koristellut käsivartensa. Tuo oli poikkeuksellisesti sitonut tummat hiuksensa tiukasti kiinni poninhännälle pois tieltä, jotta ne eivät olisi ihan tervassa. Pieni virne huulillaan tämä astui lähemmäs Dalenaa.
“Kapteeni, teille on vieras!” Torfar kääntyi katsomaan mastoa hieman ennen kuin saapui kohteliaan puhe-etäisyyden päähän tuosta naisesta, josta näki kilometrin päähän tämän olevan vähintään aatelinen. Mutta kai kapteenikin oli jotain lähes aatelista? Kääntyessään katsomaan Dalenaa puolhaltia nyökkäsi naiselle lyhyesti.
“Kapteenilla… voi mennä hetki. Onko jotain, missä olisin voinut auttaa teitä?” voi kyllä, hän halusi ottaa tästä kaiken irti, vaikka voisikin saada korvillensa kapteenilta tästä hyvästä.

Rayash vilkaisi alaspäin ja tuhahti nähdessään, mitä kannella tapahtui. Mies istui keskimmäisen ja suurimman maston poikkipuulla maston vieressä ja valvoi työtä purjeiden parissa. Eikä mies voinut olla toisinaan puuttumatta siihen, tai osallistumatta, kiristämättä ja solmimatta itsekin muutamia solmuja. Oli mukava toisinaan saada kädet syvälle perusasioihin kaiken sen paperinpyörittelyn ja politiikan lomassa, vaikka se tuntui hänet saavuttavan tavalla tai toisella - ja tänään Dalena näytti olevan jotain, joka palauttaisi kapteenin takaisin maanpinnalle. Tämä loistava keli, keväinen tuuli ja kiireinen satama olivat saaneet Rayashin unohtamaan hetkeksi kulman takana odottavan hääjuhlan, sen järjestelyt ja kaiken sen paperinpyörittelyn, mikä Lohikäärmeen lähdön viivästymisestä oli tullut. Ilmeisesti tämä ei olisikaan täysin vapaapäivä siitä kaikesta, Dalena näytti siltä että oli varautunut päivään ulkona. Samalla oli kuitenkin ihan miellyttävä yllätys nähdä Dalena kannella.
“Tulossa!” Rayash huikkasi takaisin Torfarille pienen hymyn levitessä hänen huulilleen. Tuo nousi ja lähti laskeutumaan tottuneesti alaspäin kantta kohden. Hänen liikkeensä olivat rutinoituneita, vaikkei mies ollutkaan enää se ketterin saati nuorin. Pian tuon paljaat jalat tömähtivät takaisin Lohikäärmeen kannelle. Hän pyöräytti apunaan käyttämänsä köyden takaisin maston ympärille ja kääntyi sitten astelemaan lähemmäs vierastaan.

“Torfar, tietääkseni reelingin tervaaminen on edelleen kesken”, Rayash huomautti Torfarille pysähtyessään siihen Dalenan lähelle aina yhtä suoraselkäisenä, arvovaltaisena siitä huolimatta ettei hänellä ollut yllään mitään, mikä olisi kielinyt kapteenin arvoasemasta. Miehen valkoiset hiukset roikkuivat löysällä poninhännällä tämän niskassa ja ohut, lähes aluspaitaa muistuttava vaalea paita roikkui tuon yllä. Hihat oli kääritty lähes kyynärpäihin asti, ja tämä kulki äänettä, paljain jaloin laivansa kannella. Hän mittaili hetken puolhaltiaa päästä varpaisiin katseellaan, ristien kätensä hitaasti ristiin rintakehälleen.
“Kyllä, kapteeni”, Torfar kumarsi kömpelösti Rayashille, eikä voinut pitää pientä virnettä kasvoiltaan, vaikka epäili kapteenin sen huomaavan jo ennen kuin sai siihen vahvistusta tuon sanoista. Sitä paitsi, ei ollut tuon tapaista olla näin virallinen - ilmeisesti tämän piti esittää virallisempaa naisensa edessä kuin mitä tämä yleensä oli.
“Torfar”, Rayash totesi sitten vielä hiljaa, viileästi saaden Torfarin vielä pysähtymään. Tämä ei kääntynyt enää katsomaan kapteenia siitä, mutta jäi kuuntelemaan. “Seuraava tuollainen virne hänen lähellään ja olet koko seuraavan reissun kannenpesutehtävissä”, kapteeni totesi. “Se reelinki, nyt”, Rayash lisäsi vielä ja vahti katseellaan Torfaria, kun tämä asteli kauemmas. Hän näki, miten puolhaltia heistä kauemmas päästyään kääntyi vaihtamaan muutaman sanan toisen miehistönjäsenensä kanssa.

“Mutta… mikä suo minulle tälläisen kunnian vierailusi johdosta?” Rayashin kasvoille levisi pieni, lämmin hymy tuon kääntyessä katsomaan Dalenaa.

[Kuparirapu]

"En usko että teidän tarvitsee minun takiani vaivautua, kiitos vain. Näyttää että teillä kaikilla on muutenkin kädet kyynärpäitä myöten toimissa," Dalena vastasi salskealle nuorukaiselle joka häntä oli puhutellut. Naama näytti hieman tutulta, kenties hän oli nähnyt tuon vieraillessaan aluksella viime kerralla. Ylempää kuului tutun äänen vastaus, ja Dalenan kohottaessa katseensa hän pääsi näkemään kuinka Rayash Doultbur liukui sujuvasti alas mastosta kannelle. Nainen peitti suunsa pienen yskähdyksen varjolla, jotta ei päästänyt pientä naurahdusta esille. Rayashin paljasjalkainen ulkomuoto oli melkoinen kontrasti sille hyvin puetulle kapteenille, joka usein esiintyi edukseen kaupungilla. Mutta ensiyllätyksen jälkeen Dalena myönsi ettei mies näyttänyt hullummalta rennommassa asussaan. Aiemmin hän oli nähnyt tiettyä hillittyä hurjuutta, ja nähtyään tuulen leikittelemässä kapteenin hiuksissa samalla kun jäntevät kädet käyttelivät tottuneesti köyttä, tuntui tuo mielikuva päässeen nyt paremmin pinnalle.
Rayash näytti ensimmäisenä tarttuvan alaiseensa, Torfariksi hän tuota nimitti, kapteenin arvovallalla ja läksytti tätä palaamaan töihinsä. Oliko syynä, että Dalena oli näkemässä, ja Rayash halusi korostetusti pitää kiinni velvollisuuksistaan, kun tämä uusi henkilö hänen elämässään tuli lähelle? Herttaista, jos asia oli näin. Dalenan pitäisi osoittaa ettei Rayashin tarvitsisi pitää hänen läsnäoloaan mitenkään erityisenä.
"Eiköhän poikaparka tuolla opi hillitsemään uteliaisuuttaan," Dalena sanoi kevyesti hymyillen Rayashille Torfarin lähtiessä varoituksen kanssa takaisin töihinsä. "En halua hänen pelkäävän lisätöitä joka kerralla, kun hänen katseensa sattuvat osumaan minuun laivan kannella."
"Mikä antaa kunnian tavata oma kihlattunsa? No mutta, yksinomaan kosinta jonka minulle annoit," Dalena sanoi liioitellun hämmästyneellä ilmeellä, ennen kuin palautti hymyn kasvoilleen jotta Rayash ymmärsi hänen laskevan leikkiä. "Olen varma, että miehistösi selviää muutaman tunnin ilman läsnäoloasi, joten ajattelin että voisimme mennä yhdessä tapaamaan erästä häitä varten tarvittavaa henkilöä. En ole onnistunut tavoittamaan häntä, mutta minulle annettiin hänen osoitteensa, ja haluaisin tehdä tarjouksen hänelle pikimmiten häiden suhteen."
Dalena kohotti yllättäen kätensä, ja korjasi hivenen Rayashin paidan kaulusta.
"Tässä säässä on syytä pukeutua kevyesti ja mukavasti, joten jakkupuku tai vaihtoehtoisesti ohut liivi olisivat varmaankin tarpeeksi edustavia. Toinen aluspaita voi olla paikallaan, ja kengät luonnollisesti," hän totesi mietteliäästi, ennen kuin kohotti katseensa Rayashin silmiin. "Ei turhaa kiirettä, ehdin odottaessani hieman katsella laivalla ympärilleni, mitä en viime kerralla ehtinyt."
Dalena siirsi kätensä Rayashin hartialle, ja ohjasi tätä kevyesti kapteenin kapyysin ovea kohti. Hän selvästi ei ollut kysymässä asiasta, vaan ilmoitti vain Rayashille mitä seuraavaksi tapahtuisi.

[Tinanja]

“Ei hän ole enää mikään poika”, totesi Rayash naurahtaen, kun katsoi Torfarin lähtöä sivusilmällä. “Hän on ymmärtääkseni lähemmäs satavuotias, pitkälti perämiehen oikea käsi täällä. Hänelle tekisi hyvää olla välillä kannenpesuvastuussa pari reissua”, kapteeni jatkoi sitten, kun Torfar oli varmasti kuuloetäisyyden päässä hänen melko hiljaa lausuttujen sanojensa aikana. Rayashin sanoissa oli jotain pientä ylpeyttä, mutta samalla helläksikin kuvailtavaa ilkikurisuutta, kun hän puhui Torfarista - tämä oli selkeästi arvostettu jäsen Lohikäärmeen miehistössä. Sitä paitsi, Rayash oli varma, että puolhaltia oli ollut etsimässä juoruja joita levitellä ohimennen laivan muun miehistön keskuudessa. Hänen kihlauksensa oli ollut koko viikon puheenaihe pelkästään Lohikäärmeellä. Kapteeni oli varma koko miehistön, jokaisen muunkin Dionessa sattumoisin olevan merimiehen kuulleen jo tästä - ja sitä varmasti oli ruodittu useammankin oluttuopin äärellä jokaisessa savuisimmassakin kapakassa. Kapteenin huomio kääntyi kuitenkin takaisin Dalenaan tämän vastatessa hänen kysymykseensä vierailuaan koskien. Tuon kommenttia enemmän Rayashia yllätti ehkä Dalenan asenne, joka tuntui jo olettavan Rayashin vain tiputtavan kaiken tekemisensä ja lähtevänsä Dalenan mukaan. Eikä tähän varmasti auttaisi se, että hän oli valmis suostumaan lähtöön samantien. Hän päätyi vain naurahtamaan - Lohikäärmeen miehistö varmasti selviäisi hetken ilman häntä. Se, miten hän itse selviäisi tästä olikin jo eri tarina.

“Epäiletkö, etten osaisi pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla?” Rayash kohotti kulmiaan Dalenalle pienen hymyn saattelemana, kun nainen oli kohottanut kätensä suoristamaan hänen paidankaulustaan. Ei hän vakavissaan ollut, ja pieni hymy paljasti sen. Mutta Dalenan ohjeistuksessa oli jotain mukavaa - hän oli hyvin pitkään tehnyt itse päätöksensä vaatetustensa suhteen sen perusteella, mitä häneltä odotettiin. Tunne siitä, kun joku muu saneli asiasta ei ollut erityisen epämiellyttävä - joku muukin osasi tehdä ihan samoja päätöksiä ja tällä kertaa lähes kokonaan hänen puolestaan. Se oli ihan miellyttävää, eikä hän voinut olla luomatta useampaa katsasusta Dalenan huoliteltuun, mutta sopivan rentoon asuun. Nainen oli varmasti viettänyt useamman hetken peilin edessä aamulla saadakseen ulkonäkönsä halutunlaiseksi.
Pieni hymy kasvoillaan Rayash jätti Dalenan kannelle lähtiessään vaihtamaan vaatteitaan. Kapteenin kasvoille levinnyt pieni hymy ei ollut edes kadonnut hänen sulkiessaan oven perässään. Tämä oli mukava yllätys, vaikka se ei todennäköisesti edistäisikään Lohikäärmeellä tehtäviä korjaustöitä ja matkanvalmisteluja niin nopeaan tahtiin kuin Rayash olisi halunnut. Mutta eihän hän voinut kieltäytyä tästä, ja hän kieltämättä oli kiinnostunut tietämään, mitä ja kuka Dalenalla oli mielessään.

Rayash löysi vaatteensa vaihdettuaan Dalenan seisomasta kannelta, ruorin lähistöltä. Siitä näki pitkälti koko kannen, koko laivan ja oli ehdottomasti yksi parhaista paikoista Lohikäärmeellä myös itse kapteenin mielestä. Äskeisestä laivan töitä valvoneesta ja kieltämättä huolettomasti pukeutuneesta miehestä tuskin oli jälkeäkään tämän astuessa muutamat portaat ylöspäin. Suorat, mustat housut, tummansininen muutamin kirjailuin ja kullanvärisin napein koristeltu liivi oli puettu kermanvaalean, pitkähihaisen aluspaidan ylle. Paidan ylimmät nyöritykset olivat auki vähentäen asun virallisuutta ja juhlallisuutta, ja mies oli sitonut pitkät hiuksensa uudemman kerran löysälle poninhännälle. Lämmin hymy kasvoillaan kapteeni astui viimein Dalenan vierelle ja ojensi kätensä tälle.
“Joten, mihin suuntaan olemme lähdössä?”

[Kuparirapu]

"Onko hän puolihaltia? Todellako?" Dalena sanoi aidosti yllättyneenä ja vilkaisi vielä Torfarin perään. Hän harvoin tuli astuneeksi tähän yleiseen sudenkuoppaan, mutta mikään tuon miehen piirteissä tai käytöksessä ei tuntunut vihjaavan haltiavereen. Onni sentään, ettei hän ollut sanonut mielipiteitään Torfarille suoraan. Jotkut puolihaltiat kun saattoivat nopeasti kyllästyä muiden kohdellessa heitä mitään kokemattomina nuorina, vaikka nämä saattoivat olla keskustelukumppaniaan huomattavasti varttuneempia vuosissa laskien.
"En millään muotoa. Käytän vain hyväkseni mahdollisuuden jakaa vaatimattoman mielipiteeni, miten voisit pukeutua," Dalena vastasi palauttaen huomionsa takaisin Rayashiin, vastaten yhtä lailla pienellä hymyllä teräviä sanojaan pehmentääkseen. Kuten hän oli arvellutkin, arvon kapteenilla oli kuin olikin aikaa niin kiireisen oloisen päivänsä lomassa. Eikä hänen tarvinnut edes painostaa häntä mitenkään, ennen kuin Rayash suuntasi vaihtamaan vaatteitaan.
Tyytyväisenä Dalena harppasi muutamalla pitkällä askeleella ylös Valkoisen Lohikäärmeen komentosillalle, ja antoi katseensa vaeltaa ympäri kantta. Outoa, kuinka uljaan kokoiselta laiva näyttikään täältä katsottuna. Korotettu paikka ruorin vierellä antoi myös tunteen, kuinka kaikki edessä näkyvä, miehistö ja itse alus olivat ohjattavissa. Kun kevyt tuulenpyörre puhalsi kannen poikki, ja pörrötti Dalenan hiuksia, hänen mielessään välähti ohikiitävästi kuva aluksesta kyntämässä hohtavansinistä merta, aurinko taivaalla ja maailma edessään. Hän oli aina kuvittellut merenkulkijoiden puheet meren kutsusta pelkäksi korupuheeksi, mutta Dalenasta tuntui että hän ymmärsi nyt hitusen paremmin heitä.

Ovi kolahti alempana, ja Rayash tuli näkyviin yllään paljon siistimpi asu kuin äsken. Miehen ominainen tyylikäs ilme ei ollut oikeastaan paljoa muuttunut, mutta ainakin nyt tuo ei erottuisi Dalenan vierellä seisoessaan.
"Erääseen tiettyyn osoitteeseen, keskikaupungin laitamilla. Löydämme kyllä perille ilman ongelmia," Dalena lausahti ympäripyöreästi, ja käyttäen Rayashin ojentaman käden hyödykseen kiersi oman kyynärvartensa sen ympärille. He astelivat alas laiturille ja kääntyivät nousemaan yhtä katua pitkin ylemmäs merenrannasta. Rayash pysyi hänen vierellään, mutta tuntui antavan Dalenan ohjata heidän kulkuaan, ja se sopi naiselle paremmin kuin hyvin. Tyytyväisenä hän huomasi myös kuinka muutamat ohikulkijat jäivät katsomaan heitä ohi mentyään, ja kuulostivat jäävän kuiskimaan jotain toisilleen.
"Tietenkin olisin voinut jättää asian jonkun muun hoidettavaksi, mutta haluan keskustella tämän nimenomaisen henkilön kanssa kasvokkain," Dalena sanoi, ja lisäsi sitten: "Tätä varten kun voin varastaa hieman iltapäivästä itselleni. Ja halusin myös että pääsemme viettämään hieman aikaa yhdessä."
Nainen kääntyi katsomaan Rayashia, aavistuksen vakavammin kuin aiemmin, mutta edelleen lämpimästi hymyillen:
"Tiedän että velvollisuutemme oikeuttaisivat meidät pysymään niiden parissa, mutta en aio antaa niiden niellä kaikkea aikaa joka meillä on ennen häitä. Häävalmistelut tapahtuvat omalla painollaan, kuten myös aluksen valmistaminen matkaa varten, vaikka emme olisikaan seisomassa paikalla."
Sanojensa vahvistukseksi Dalena nosti vapaan kätensä Rayashin ranteelle, ja astui puoli askelta lähemmäs, seisten aivan kyljittäin kapteenin kanssa. Näin lähellä hän pisti merkille Rayashin ympärillä olevan tuoksun, jota oli vaikea kuvailla, mutta jonka Dalena tiesi kokemuksesta. Se oli ulkoilman ja auringonpaisteen tuoksua, joka usein viipyi hänen ympärillään metsästysretkien jälkeen vielä pitkälle iltaan asti. Vilkaisten ovelasti sivumalle, muutamaan jälleen kuiskuttelevaan ohikulkijaan, Dalena sanoi:
"On myös paikallaan antaa muutamia muruja juorunnälkäisille. Nyt kun sana tulevasta päivästä on levinnyt, monet odottavat korvat kireänä mitä tahansa mainintaa meistä, yhdessä tai erikseen. Voin luvata, että sana tästä kävelyretkestä liikkuu halki kaupungin ennen kuin keskipäivä ehtii koittaa huomenna. Ja hauskinta siinä on, ettei asiassa edes ole mitään merkittävää tai erityistä. Mikäpä estäisi miestä ja naista nauttimasta kauniista kevätpäivästä yhdessä, mutta silti kaikki haluavat päästä kertomaan asiasta kaikille tutuilleen. Annamme siis nyt heille jotain kerrottavaa."

[Tinanja]

Laivan kannen portaat narisivat hieman Rayashin saattaessa kihlattunsa takaisin alas portaita ja sillalle, joka johti satamaan. Hän ei miehistönsä katseiden saattelemana viitsinyt edes ilmoittaa, miten reagoisi mikäli työt kannella eivät olisi edenneet hänen palaamiseensa mennessä. Kaikki varmasti tiesivät sen jo, mutta pieni osa kapteenista nautti siitä saamastaan ylimääräisestä huomiosta, kuiskailuista kun he pääsivät satamaan asti, ja katseista, jotka seurasivat heitä pitkälle korttelinkulmalle saakka. Dalenan ympäripyöreä vastaus oli kuitenkin saanut kapteenista irti vain pienen päänpudistuksen. Hän ei tosin voinut olla miettimättä samalla, miten mukava irtiotto Lohikäärmeen kunnostustöistä tämä oli - erityisesti Dalenan kanssa. Muutamat päivät, jotka hän oli ehtinyt harkita tätä päätöstään olivat vain lisänneet siihen niitä positiivisia puolia. Tästä tulisi ennen kaikkea mielenkiintoista, vaihtelua ja muutosta kaikkeen, mihin hän oli ehtinyt talven aikana hitaasti tottua. He kävelivät käsikkäin Dionen katujen läpi, eikä Rayash voinut kuin nauttia huomiosta - ja siitä miten Dalena oli päättänyt keskeyttää molempien varmasti kiireisen ja velvollisuuksientäyttämän päivän tällä. Sitä paitsi, oli hienoa että Dalena jaksoi kantaa vielä huolta Dionen juoruistakin - Rayash ei olisi varmasti ajatellut tätä töidensä lomassa.

Rayash ei voinut olla hymähtämättä nähdessään, mihin he viimein kaupungin lävitgse kuljettuaan päätyivät. Dionessa oli muutamia kokkeja, joiden ruuanlaittotaidot saivat Rayashkin palaamaan pöytään kerta toisensa jälkeen ja tämä talonnurkkaus, jossa he nyt seisoivat kuului yhdelle heistä.
“No, sinulla ainakin on loistava maku kokkienkin suhteen. Xhayta parempaa kokkia on vaikea löytää”, pieni hymy levisi Rayashin huulille tämän työntäessä pienen aidan portin auki, astuessaan ovelle ja koputtaessaan lopulta siihen muutaman kerran lujaa, selkeästi. Ehkä heidän yllätysvierailunsa otettaisiin vastaan?

[Viherkivi]

Xhaylla oli ollut kiireinen aamu, mutta eri puuhissa kuin hänen yllätysvieraillaan. Puolipeikko oli ollut aamulla varhain torilla, riesaksi asti ostamassa tuoreita elintarvikkeita. Enimmän osan hän oli kuitenkin toriretkestään viettänyt tinkien paikallisen hanhenkasvattajan kanssa, sillä Xhayn mielestä rouva Hanhiemo kiskoi hanhenmunista aivan mahdottomat summat. Totuus oli kuitenkin se, että ilman mitään munia kakusta ei tullut kuohkeaa, ja omeletti oli maailman parasta aamiaista mikä sopi niin herrasväelle kuin itse jumalillekin. Toinen totuus ja tosiasia oli se, että hanhenmunat olivat parempia kuin kananmunat, vaikka puolipeikko ei sitä suostunutkaan myöntämään. Näkihän sen jo hinnoissa, vaikka tinkiminen oli tuottanut laihat tulokset.

Yhtä neronleimausta myöhemmin, Xhay olikin palannut asuintalonsa takapihalle pieni maitopullo ja jauhopussi korissaan, ja kainalossa yksi pullea hanhi. Kukkaro oli keventynyt huomattavasti tästä ostovalinnasta, mutta herraspeikko osasi toki laskea yhteen nopeammin kuin lukea tai kirjoittaa. Hän oli varma, että kunhan hanhi alkaisi munimaan, se maksaisi itsensä takaisin alle kuunkierrossa. Oikea kultamunia muniva hanhi, eikä haitannut vaikka aina välillä pesästä nappaisi jotain itselleenkin.

”Paikka siinä.”, Xhay sanoi hanhelle, joka vastasi ”hjönk”, ja joka alkoi nokkia jauhopussia. Xhay riensi puuliiteriin ja alkoi valita sopivan kokoisia rimoja; tähän rakennusprojektiin upposikin seuraava pitkä ja merkittävä pätkä ajasta.

Kun nopeasti (ja ehkä vähän huolimattomasti) tehty aitaus oli koossa, Xhay arvioi sen kokoa. Olihan se aika pieni, mutta sai kelvata nyt ensi hätään. Onneksi Xhay tunsi muutamia puuseppiä, ehkä hän saisi vaihdettua muutaman munan sitten hanhenkoppiin, näppärästi ennen kuin syksy koittaisi. Sitten tietysti tulisi hanhenpoikasia (Xhay ei ehkä innostuksissaan muistanut miten luonto toimii) ja sitten tulisi lisää munivia lintuja, ja sitten…

Kultakolikot kiiltelivät peikon silmissä kun hän nappasi jauhoja nokkivan hanhen syliinsä ja kamppaili sen aitaukseen. Siitä tuli kauhea mekkala, mutta talon muiden perheiden lapset tiesivät jo paremmin kuin mennä tunkemaan neniään mestari Xhayn asioihin. Joskin uteliaat silmät killittivät turvallisen matkan päästä kun puolipeikko sai nokasta, siivistä, ja parista hanhenkakasta nenilleen, sormilleen ja takinliepeeseen. Onneksi tämä ei ollut se juuri ostettu parempi takki, sitä sentään käytettiin vain pyhinä.

Vaikka hanhi pisti kunnolla vastaan, sai puolipeikko sen tapeltua aitaukseen.
Rähjäisenä, höyhenissä ja hieman kakassa sotkeutuneena Xhay asettui aitauksen viereen puhisemaan ja tasaamaan hengitystään.
”No niin, kultaseni, hjonk hjonk, pistäs munien. Isukki haluaa omelettia.”, hän leperteli linnulle, kun käänsi peltiämpäriä istuimeksi itselleen. Vieraita hän ei hanhen kaakatukselta ja omalta puhinaltaan kuullut saapuvan.

[Kuparirapu]

"Yksi syy hänen palkkaamiseensa on hänen ruoanlaittonsa, mutta kuulemani mukaan hän on myös järjestelmällinen työssään. Ja se on välttämätön vaatimus, tällaisella aikataululla huolimattomampi kokki ei ehdi järjestää juhla-ateriaa kokonaiseen hääjuhlaan."
He saapuivat hiljalleen oikeaan kaupunginosaan, ja Dalena hidasti kulkua varmistaakseen että he pysähtyisivät kuulemansa kuvauksen perusteella oikean talon kohdalle. Keittiömestari Sienenlakki, kuten häntä oli nimitetty Teurastetussa Prinssissä, asui kuuleman mukaan eräässä vuokratalossa. Dalena toivoi ettei heidän tarvitsisi kulkea koputtelemana jokaisen asunnon ovelta toiselle, hän kun ei ollut herra Siennelakkia koskaan nähnyt kasvokkain. Mutta kuinka vaikeaa toisaalta oli löytää yksi peikko?
Heidän päästessä oikean talon ovelle Rayash astui koputtamaan siihen napakalla nyrkillä, ja Dalena antoi katseensa kiertää mielenkiinnolla vastausta odottaen. Talo oli hieman nurkistaan repsoittava, muutama lohjennut lauta siellä ja pari puuttuvaa kattotiiltä täällä, mutta näytti pysyvän pystyssä. Tietyllä tapaa Dalena toivoi Sienenlakin olevan suostuvaisempi tarjoukseen, jos hän saapui itse pyytämään tätä hääjärjestelyihin. Hän oli nähnyt, että jotkut vähävaraisemmista ottivat helposti itseensä, jos aatelisto lähetti heidän luokseen yhden lukuisista palvelijoistaan tarjoamaan kultaa palveluksia vastaan. Eikä Dalena toivonut olevansa kohtuuton pyyntönsä suhteen. Hyvä kokki, ja siten hyvä ruoka, olivat elintärkeitä missä tahansa juhlassa.

Dalenan ajatukset katkesivat, kun hän erotti talon takaa ääntä, joka kuulosti tuskaiselta nyrkkitappelulta. Ähinät sekoittuivat tylpästi tömähtäviin osumiin, ja kaiken taustalla kuului kuin jonkin suurehkon linnun äkäinen kaakatus. Oliko joku kanavaras ryhtynyt uskaliaaksi kirkkaassa päivänvalossa. Dalena kiersi äänten perässä sivummalle, ja löytäen pienen portin talon sivupihan päässä käänsi sitä auki.
"Tuo kuulostaa että joku saa paraikaa selkäänsä," hän sanoi Rayashille, ja harppoi ripein askelin ympäri talon takapihaa kohti. Pehmeä maa pölysi hänen kengillään, mutta Dalena ei juuri nyt välittänyt. Nujakka kuulosti ainakin hetkeksi rauhoittuneen, ja sen sijaan matala ääni puheli jotain epäselvää talon nurkan takana. Dalena astui ympäri, ja odotti näkevänsä kenties pihapiirin poikakatraan rääkkäämässä jotain karkuteille päätynyttä kanaa tai muuta siivekästä. Vaan sen sijaan hän pääsi näkemään pienehkön, ristiin rastiin sojottavista puukepeistä kyhätyn aitauksen, jossa siipiään heilutteli äkäisen näköinen hanhi. Ja häkin edessä kyyristeli ruskeakuontaloinen miekkonen yltä päältä tomussa ja valkeissa ulostetahroissa. Tämä kujerteli linnulle kuin olisi ollut hitusen pehmeä päästään, vaikka miekkonen näytti juuri ottaneen linnun kanssa suoranaisen painiottelun.
"Anteeksi, mutta mitä täällä oikein tapahtuu?" Dalena kysyi, osaltaan lausuen ihmetyksensä ääneen. Hän yritti otsa rypyssä saada selvyyttä näkemäänsä, ja haki tuon törkyisen miehen katsetta selitystä vailla. "Voinko olettaa, että tuo lintu on edes teidän?"

[Tinanja]

Rayash laski kätetnsä sivulleen koputettuaan muutaman kerran lujaa puisen oven sileään pintaan. Vastausta saamatta tämä kääntyi vilkaisemaan Dalenaa olkansa ylitse. Hän ei voinut olla huomaamatta, miten huolitellulta tuo näytti käveltyään juuri kaupungin pölyisten katujen läpi. Dalenan tapaan hänen huomionsa kiinnittyi talon takaa kuuluvaan etäisesti selkäsaunalta kuulostaviin ääniin - oli vaikea sanoa saiko selkäsaunan antava osapuoli selkäänsä vai osuiko se tarkoitettuun kohteeseen. Hän kuitenkin kääntyi kannoillaan Dalenan perässä ja lähti katsomaan kulman taakse tulevan vaimonsa perässä.

“Tuota…”, Rayash oli jo sanomassa jotain silmiensä edessä levittäytyvälle näylle, mutta nielaisi sanansa viime hetkellä. Hän ei tiennyt, mikä olisi ollut parempi lähes kohtelias kysymys kuin mitä Dalena oli juuri esittänyt pölyiselle ja likaiselle peikolle. Rayash itse ei ollut loppupeleissä yllättynyt siitä, mitä näki edessään. Xhay vaikutti peikolta, joka ryhtyi toimeen tilannetta ajattelematta - varsinkin jos se ei liittynyt suoranaisesti kokkaukseen, vaan ehkä enemmänkin materiaalien hankintaan. Itse kokatessa tuo tuntui olevan suunnitelmallisuuden perikuva - niin ei kai kaikessa voinut olla ihan niin organisoitu? Kapteeni ei voinut tosin kuin hieman pudistaa päätään näylle.

“Toivottavasti emme keskeyttäneet mitään”, Rayash totesi lopulta katsottuaan riittävän pitkään Dalenan, hanhen ja Xhayn väliä. Toivottavasti tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen tuleva vaimonsa tapasi Xhay Sienenlakin.

[Viherkivi]

Kun Xhay viimeinkin istuutui, hän ponkaisi samantien ylös häntä pörhössä. Vieraat olivat yllättäneet hänet toki selustasta, mutta säikähdys ja sen merkkinä pörröinen häntä olivat lähinnä reaktio sille MINKÄ näköisenä vieraat tämän puolipeikon näkivät.

”Lintu on minun, minulla on siitä kuitti!”, hän sitten sanoi, siltä varalta että daami oli siviiliasuinen vartija. Ei toki ollut ensimmäinen kerta kun peikkoa tai puolipeikkoa vaadittiin näyttämään todisteet omistajuudesta. Eikä varmasti olisi viimeinenkään, harmillisesti.

Xhay veti henkeä, kun parahin kapteeni kysyi olivatko he keskeyttäneet jotain.
”Itse asiassa keskeytitte jotain, mutta ei mitään tärkeää.”, Xhay sitten sanoi ja osoitti sitten pitkää penkkiä aivan yrtti- ja kukkapenkkien sekä mehiläispesän vieressä.
”Jos arvon herrasväki suo minulle pienen tiimalasin verran aikaa siistiytyä?”, hän sitten pyysi, ”istukaa toki, älkääkä välittäkö mehiläisistä. Niitä kiinnostavat vain kukkatarhan antimet.”

Sitten hän kipitti sisään pesemään kasvonsa ja hiuksensa, harjaamaan partansa ja häntänsä, vahaamaan viiksensä; takki pitäisi varmaan pyykätä myöhemmin, joten Xhay heitti sen koppaan ja nakkasi sen paremman, vihreän takkinsa ylleen. Tässä kaikessa saattoi mennä pienen tai vähän isommankin tiimalasin verran hiekkaa, mutta pian puolipeikko palasikin takaisin pihapiiriin huomattavasti siistimpänä ja edustavampana, kantaen tarjotinta jossa oli kolme savimukia ja kannu täynnä mietoa, viilennettyä omenasiideriä. Hän oli onnistunut asettelemaan lautaselle vielä pieniä, mausteisia pikkuleipiäkin, koska totta kai hienolle herrasväelle piti JOTAIN tarjota.

Hän asetteli kaiken tarjolle tietyllä tarkkuudella, ja haki sitten ämpärin, koska istuimet olivat loppuneet. Pihalla oli vain pitkä penkki, eikä hän aikonut tunkea samalle istuimelle.
”Kas niin, avittakaahan itsellenne hieman virvokkeita!”, hän sitten sanoi ja kaatoi siideriä mukeihin, kuten herraspeikon ja hyvän isännän kuului.
”Mitenkä voin olla herrasväelle avuksi?”