Sitten viime näkemän

[Kuparirapu]

//Tinanja Daikhaninsa, sekä Kide Tessansa kanssa mukaan//

Novian käveli Daikhanin vierellä Phoeben katua ylöspäin, väistäen sillon tällöin jotakuta vastaantulijaa puolihuolimattomasti. Peikon ilmeestä näki, että hänen ajatuksensa olivat hieman oman päänsä sisällä, ja tuon tuon tuostakin Novianin askeleet meinasivat jäädä Daikhanista jälkeen.
"Ota nyt rauhassa, ei se majatalo ole kasvattanut itselleen jalkoja ja kipittänyt minnekään," hän sanoi toverilleen kenties jo kolmatta kertaa, ja päästyään tämän rinnalle he jatkoivat verkasta kulkuaan. Totuus tosin oli, että ilman Daikhania vierellään Novian olisi varmaankin pysähtynyt jo aikoja sitten jonnekin puolimatkaan. Vaikka hänen viime käynnistään olikin jo kuukausia, saaristossa ollessa Wanhan Lohikäärmeen tapahtumat olivat tuntuneet turvallisen etäisiltä. Mutta nyt Novian joutui katsomaan tekemisiään läheltä, ja myös hieman uusin silmin. Nyt hän saattoi nähdä, kuinka typerä ja vastuuton hän oikein oli ollut mentyään haastamaan riitaa ventovieraiden kanssa. Hänen takiaan koko majatalo oli joutunut keskeyttämään hauskan iltansa, hänen takiaan Tessan ja muun henkilökunnan oli täytynyt siivota tappelun jäljet illan aikana. Ja kaikki vain siksi, koska Novian oli halunnut purkaa pahaa oloaan pois sydäntään painamasta.
Peikko huokaisi syvään, ja oikaisi hattuaan hiustensa päällä. Mutta juuri siksi hän koki että hänen täytyi näyttää naamansa Tessalle. Tarjotakseen sitä ainoaa asiaa, josta hän toivoi olevan apua tässä vaiheessa; rehellisen anteeksipyynnön. Kenties, Novian toivoi, hän voisi siten myös todistaa Tessalle että asiat olisivat nyt muuttuneet. Että tällä kertaa sisään ei astuisi se samainen vastuuton, pahkapäinen peikko kuin viimeksi.

Kaikki nämä vakuuttelut tuntuivat kutistuvan uudelleen näkymättömiin, kun Novian näki tutun majatalon kyltin ja ulko-oven. Mikään ei ollut muuttunut ulkoapäin, mutta se teki asian vain pahemmaksi. Tuntui kuin Novian olisi vasta eilen pötkinyt yöhön pakoon tekojensa seurauksia, ja hänen mielessään Tessa voisi olla aivan yhtä pettynyt häneen kuin viime kerralla. Ties vaikka vielä pahemmalla päällä, nyt kun tuolla oli ollut koko talvi aikaa manailla hänen tyhmyyksiään.
Novian tunsi jalkojensa painavan tavattomasti, ja hän sanoi surkealla äänellä Daikhanille:
"Ole kiltti ja vedä minut sisään, vaikka hännästä jos on pakko. Mutten minä käännyn ympäri ja jatkan kävelemsitä kunnes itärannikko tulee esteeksi eteeni."

[Tinanja]

Phoeben kadut olivat tuntuneet mukavan tasaisilta laivamatkan jälkeen. Siihen saattaisi taas tottuakin, samaten tuttuihin kulmauksiin, tuttuihin katuihin ja kivetykseen, joka ei ollut talven aikana muuttunut mihinkään. Tutut rakennukset kadunkulmissa pääkadun sivuilla kehystivät heidän matkaansa Wanhaa Lohikäärmettä kohden. Maagikko tiesi kyllä tavernan, joka oli säilynyt Phoeben katastrofilta paremmin kuin hyvin ja ilmeisesti liiketoiminta kukoisti jälleenrakennuksien keskellä olevassa kaupungissa - ja tuossa kyseisessä tavernassa. He tarvitsivat pienen tauon ennen kuin jatkaisivat matkaansa mihinkään - ja heidän pitäisi edes päättää, mihin matka jatkuisi. Se ajatus oli yllättävän lämmin, mukava ja sellainen, johon voisi jopa tottua. Pieni hymy levisi vain Daikhanin huulille tämän kuullessaan vierellään kulkevan peikon mutinan siitä, ettei majatalo osannut kasvattaa jalkoja itselleen. Kolmatta, ehkä neljättä kertaa hieman eri sanoin ja eri taivutuksin - Novianin vastahakoisuus oli käsinkosketeltavaa matkalla Wanhaan Lohikäärmeeseen.

“Saisit ainakin näyttävän sisääntulon, jos raahaan sinut hännästä sisään”, Daikhan totesi peikolle pienen, ilkikurisen virneen levitessä hänen huulilleen. Viimein Wanha Lohikäärme tuli heidän näkyviinsä kadunkulman takaa ja Daikhan työnsi Novianin sen enempää kyselemättä portaita kohden - ja pian edellään sisälle samalla ovenavauksella satunnaisen tavernasta poistuvan kulkijan kanssa. Heitä tervehti lämmin, lähes raskas ilma ja oluen, lyhtyjen ja asiakkaiden erinäisten tuoksujen sekoitus, sekä lämmin, iloinen puheensorina joka täytti koko aulan. Yksin kulkiessaan Daikhan olisi ehkä etsinyt vähän rauhallisemman paikan, mutta oli mukava astua jonkun tuttavan, ystävän kanssa hetken tauolle heidän matkansa jäljiltä. Sitä paitsi, Novianilla hänen ymmärtääkseen oli juuri tässä majatalossa tuttu tarjoilija - tai ainakin syksyllä oli ollut, mitä maagikko muisteli kuulleensa peikon kertomana. Daikhan astui sivummalle ja yhtä tyhjää pöydänkulmausta kohden.
“Tuonne?” tämä kysäisi ohimennen Novianilta, mutta vastausta odottamatta lähti varaamaan pöytää heille.