Rakega Maeron Tracar

Ulkonäkö & pukeutuminen

Kuten suurelle johtajalle sopiikin, on myös Maeron Tracar pukeutunut siististi ja hyvin huolitellusti korostamaan hieman erikoista ulkonäköään. Hänellä on harmaat, hieman samean väriset silmät, ja kapeat, kuivat kasvonpiirteet, joita kehystävät silkkiset, suorat mustat hiukset. Hiukset yltävät miehen lapaluiden tasalle saakka, ja tämä antaa niiden usein olla auki dramaattisen kuvan luomiseksi. Miehen silmät ovat keskivertoihmisen silmiä hieman kapeammat, ja tietämättä paremmin voisi kasvonpiirteistä arvioida tämän veressä olevan jonkin verran haltiaa. Kasvonpiirteitä korostamassa tämä pitää myös huoliteltua, hiusten kanssa samaa sävyä olevaa partaa ja viiksiä, jotka mies pitää siistinä. Pituutta parralla on kuitenkin maksimissaan joitain senttejä.

Maeron on rakenteeltaan jäntevä, ja lihaksikas ihmismies, jonka rintakehä ja hartiat ovat leveät, kädet ja jalat lihaksikkaat. Ei ole vaikea arvata, että vaatekerrosten alla on myös hyvin huoliteltu keskivartalon lihaksisto. Mies pitää huolta kunnostaan ja ulkonäöstään, ja kehonhuollon lisäksi se näkyy hänen huolitellussa pukeutumisessaan. Vaatteissaan hän suosii kalliita, mutta kestäviä materiaaleja joiden hintaa on nostanut intensiivinen värjääminen. Hänen vaatteissaan näkyy väreinä punaista kullanvärisin kirjailuin, ja korostamassa tummaa punaa käyttää Maeron myös pikimustaa. Hän pitää asemansa osoittamisesta myös vaatteillaan.

Hän pukeutuu käytännöllisesti: yleensä miehellä on jalassaan mustat, suorat housut, joita pitää ylhäällä yksinkertainen vyö kullanvärisellä soljella. Jalassaan hän pitää joko mustia nilkkureita tai pitkävartisia saappaita tilanteesta riippuen. Ylävartalonsa yllä mies suosii puolväliin reittä yltäviä tunikoita, joiden päälle hän sitoo asevyönsä, jolta roikkuu kaksi terävää, lyhyttä miekkaa. Lisäksi hän pitää tunikansa päällä liiviä, joka onkin yksi miehen tunnusmerkeistä.

Haarniskanaan tuo tarvittaessa suosii parhaiden seppien suunnittelemia suomu- ja rautahaarniskoiden sekoitusta, joka on koristeltu armeijan värein ja symbolein. Lisäksi tämä pitää toisinaan myös arkikäytössä tulenpunaista, kullanvärillä koristeltua viittaansa, joka tuntuu korostavan tämän arvoasemaa entisestään.

Luonne & tavat

Maeron tunnetaan miestensä keskuudessa hymyilevänä, mutta tarpeen vaatiessa hyvin jämäkkänä ja vaativana johtajana, joka ei pelkää tehdä nopeita ja vaikeita päätöksiä. Tämä on kuitenkin myös hyvin reilu: hän ei rankaise kuin painavasta ja todistetusta syystä, mutta ei myöskään jaa palkintoja mikäli sille ei ole aivan yhtä painavaa syytä. Ne harvat kehut, joita Maeronilta saa, ovat aina ansaittuja ja tarkoin arvioituja. Hän arvostaa hierarkiaa, ja sen noudattamista ja on hyvin tarkka komentoketjustaan – sitä tulee noudattaa tilanteessa kuin tilanteessa. Se saa hänet tuntemaan olonsa arvovaltaisemmaksi ja tärkeämmäksi.

Hänen tekemisistään näkyvät harkitut ja tarkat analyysit, joita miehen mielessä pyörii harva se sekunti. Tämä on myös hyvin oppinut, ja pitää siitä, että voi tietotaitonsa perustaa kirjoihin ja oppineiden kommentteihin. Hän on kuitenkin hyvin lähdekriittinen ja melko valikoiva, ja suosii opuksia, jotka vastaavat hänen omaa maailman- ja minäkuvaansa tai vahvistavat sitä.

Maeron on melko rauhallinen perusluonteeltaan ja suosii analyyttistä lähestymistapaa. Tällä ei kuitenkaan ole kovin pitkä pinna, ja tämän saa suuttumaan helposti. Maeron, kuten sanottua, on melko armoton rangaistuksissaan ja kommenteissaan, ja se korostuu, mikäli tämän saa suuttumaan ja ärtymään. Tositilanteessa, jossa miehen osaamista ja arviointia tarvitaan, tämä osaa piilottaa tunteensa ja toimia kylmän rauhallisesti. Useat sanovat jopa, että kylmän sadistisesti, mutta Maeron torjuu ne kommentit huomauttamalla olevansa johtaja, jonka on toimittava analyyttisesti ja vaikeita päätöksiä tehden.

Aseinaan Maeron suosii kahta lyhyttä miekkaa, joita tämä kantaa molemmilla puolilla asevyötään. Hänen aseensa eivät vaikuta erityisen vaarallisilta, mutta hän on taitava käyttämään niitä, sekä hyödyntää taistellessaan ketteryyttään pelottavan hyvin ja nopeasti kokoonsa nähden.

Tausta

Maeron on kotoisin Itärannikon saaristolta suuresta perheestä ja on tottunut nuoresta saakka hoitamaan omia asioitaan. Mantereelle hän lähti viisitoistavuotiaana kotikylästään, jotta pääsisi pienen kylän yhteisöllisyydestä eroon. Hän päätyi armeijaan ja nopeasti kohosi arvoasteikossa eteenpäin. Koulunsa hän on käynyt itärannikon saaristossa, kotikylässään, ja oppinut siellä lukemaan sekä kirjoittamaan. Kiinnostus sodankäyntiin, taktikointiin ja johtamiseen johti siihen, että Maeron opiskeli itse suurimman osan tietämästään matkansa varrella.

Hän aloitti uransa armeijassa palkkasoturina ja kohosi sieltä ensin rakuzaksi. Edellisen rakegan jättäessä tehtävänsä kohotettiin Maeron rakegaksi rakuzojen kesken pidetyn hakuprosessin päätöksenä.