Rakuza Jonik Glyneilkara

Ulkonäkö & pukeutuminen

Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, Glyneilkrana muistuttaa puoliunessa lepäävää eläintä nuokuvien hartioineen ja alaspäin kaartuvine silmineen. Hänen jäykät vaaleanruskeat hiuksensa on kammattu tiukasti päänmyötäisesti niskaan, ja ne nousevat pään takana pystyyn kuin siilin piikit maagikon riisuessa päätään suojaavan huppunsa. Lämpimän, kermanvärisen ihonsa, ohuiden kulmiensa ja terävien poskipäidensä ansiosta Glyneilkrana voisi pitää jopa miellyttävän näköisenä. Mutta vaikutelman pilaavat hänen haltiaveren mukana perimänsä kapeat huulensa, sameat vihreät silmänsä ja eritoten sivulle sojottavat terävähköt korvat.  Ruumiinrakenteeltaankin maagikkorakuza on solakka ja pitkäraajainen, mutta leveiden jalkojensa kanssa hän tuo hermostuttavalla tavalla mieleen pitkäkoipisen hämähäkin.

Tummanvihreän kaavun resuiset helmat roikkuvat miehen nilkoissa, ja tarkkasilmäiset voivat huomata sen saumoja kiertävien niittien lisäksi sisäpuolella olevan nahkatoppauksen suojaa antamassa. Huomiota herättävin piirre on harmaantuneenkeltainen pitkä kangasvaate, joka kiertää tahraisena miehen vyötäröä vyön alla ja nousee sitten rintakehän poikki lepäämään hänen hartioilleen. Maagikon vyöllä roikkuu vaikuttava kokoelma amuletteja ja muita lumottuja esineitä, sekä tietenkin Glyneilkranan uskollinen taistelusauva. Ja kaiken huippuna on kaapuun ommeltu, jäykästä nahasta valmistettu huppu jonka Glyneilkrana antaa roikkua enemmän niskassaan kuin päänsä peittona.

Aseeksi valitsemansa taistelusauvan maagikkorakuza on lumonnut useilla erilaisilla loitsuriimuilla. Tummasta puusta valmistetun, puolitoistametrisen varren päähän on upotettu lyhyt terä hänen vastustajiensa tuhoksi, jos loitsuriimut ja lumoukset eivät ole tarpeeksi.

Luonne & tavat

Monet eivät ymmärrä, kuinka Glyneilkranan kaltainen kunnianhimottoman näköinen henkilö on oikein voinut nousta asemaansa armeijassa. Mikään ei näytä herättävän maagikkorakuzan intohimoa. Mutta toimeen käydessään Glyneilkrana on kuitenkin jopa pelottavan tehokas. Käskyt jaetaan tavalla, joka ei jätä epäselvyydelle pienintäkään sijaa, ja viimeinenkin yksityiskohta tulee toteuttaa määräysten mukaan. Ja kun tavoitteeseen on päästy, puolihaltiamies vain nyökkää väsyneesti ja suuntaa huomionsa seuraavaan. Nauttiessaan alaisinaan palvelevien maagikoiden luottamuksesta mutta ei kunnioituksesta, Glyneilkrana kulkee omiensa joukossa melkein kuin hylkiö. Mutta niin kauan kuin he tottelevat hänen käskyjään, rakuza ei välitä mitä hänestä ajatellaan.

Väsyneen ja välinpitämättömän kuoren alle kätkeytyy pelottavan terävä mieli. Yleisissä neuvonpidoissa Glyneilkrana istuu usein hiljaisuudessa, seuraten juuri ja juuri katseellaan mitä tapahtuu. Sitten, täysin yllättäen, puolihaltiamies saattaa lausua lyhyen ja ytimekkään mielipiteen, johon on vaikea antaa vastaväitteitä. Päättelyketjut joiden kautta maagikkorakuza nämä mielipiteensä muotoilee ovat monille aivan käsittämättömiä, eikä Glyneilkrana yleensä vaivaudukaan selittelemään sanojaan. Hän ilmaisee asiat kuten näkee ne, pitivät muut siitä tai eivät. Tällaista terävää älyä hän käyttää myös kuulustellessaan armeijan vangitsemia henkilöitä. Huhut miehen kyvyistä käsitellä kuumia rautoja ja peukaloruuveja jäävät useasti ilman vahvistusta, monien vankien murtuessa jo pelkästään Glyneilkranan väsyneiden kysymysten äärellä. Jokin miehen olemuksessa ja läsnäolossa riittää tekemään heidän olonsa tarpeeksi epämukavaksi.

Jos joku uskaltautuu arvostelemaan Glyneilkranaa suoraan miehen kasvoja vasten, hänen vastauksensa on rauhallisesti lausuttu myöntyminen ja vihjaus että hänet voidaan aina korvata uudella. Aivan kuin puolihaltia usuttaiai muita haastamaan hänen paikkansa rakuzana. Mutta tähän päivään mennessä kukaan ei ole uskaltanut asettua poikkiteloin hänen eteensä, ja siksi Glyneilkrana odottaa kärsivällisesti…

Tausta

Ennen asemaansa armeijassa Jonik oli Tritonilaisen aatelismiehen ja alhaissyntyisen naisen poika. Valitettavasti poika syntyi ennen aviolupauksia, joten Jonik sai kantaakseen äpärän leiman. Hänen isänsä antoi pojalle verenperintönsä nojalla kodin ja koulutuksen, mutta pelastaakseen kasvonsa järjesti itselleen sopivamman puolison korkeammasta yhteiskuntaluokasta. Jonikin turvallisen lapsuuden hintana oli äitinsä menetys koska aatelismiehen oli parempi haudata vanha suhde nopeasti pois näkyvistä. Oli myös alusta asti selvää että uudesta, avioliiton vahvistamasta suhteesta syntynyt velipuoli tulisi perimään suvun nimen ja aatelisarvon, ja Jonik joutuisi tyytymään sivuosaan.

Pojan pelastukseksi kuitenkin osoittautui magia, hänen voimiensa herätessä. Jonikin isän näkökulmasta ongelma korjaisi itse itsensä: koulutettu maagikko olisi hänen nimelleen vähemmän häpeällinen kuin toimeton äpärä,  ja niin hän lähetti pojan tekemään itselleen uraa mantereelle Metikseen. Siellä Jonik otti käyttöönsä alhaissyntyisen äitinsä sukunimen, osaksi isänsä kehotuksesta, jotta hänen valintansa lopullisuus olisi kaikkien nähtävissä.

Useiden, ahkerien koulutusvuosien jälkeen Jonik palasi takaisin Tritonille ja liittyi armeijaan, haluten palvella maata jolle oli syntynyt. Vaikka hän ei tullutkaan aina toimeen muiden maagikoiden kanssa, Jonik osoitti selvällä tavalla arvonsa armeijalle, ja nousi arvoasteikossa odotettavan tasaiseen tahtiin. Mutta yllätys kaikille oli, kun maagikkojoukon parhaat kutsuttiin kuulemaan seuraavan Rakuzan valintaa. Useat odottivat arvonimeä itselleen, ja olivat tehneet runsaasti valmisteluja saadakseen sen. Hiljaisuus olikin täydellinen kun Tritonin Rakega lausui Jonikin nimen valinnakseen. Tovereidensa yllättyneiden, kateellisten ja jopa vihaisten katseiden ristitulessa Jonik Glyneilkrana kiitti Rakegaa ylennyksestä ilmeettömästi kumartaen, ja aivan yhtä viileästi antoi muille maagikoille käskyn ilmoittaa asiasta muulle osastolle parhaaksi katsomallaan tavalla ennen kuin marssi teltasta ulos kuin mitään ei olisi tapahtunut.