Rakuza Taredd Glynfir

Ulkonäkö & pukeutuminen

Leveäharteinen ja arpikasvoinen Glynfir on voimakasrakenteinen, karkeapiirteinen mies, joka harvoin kiinnittää ulkonäköönsä huomiota huolitellakseen hiuksiaan tai vaatteitaan. Miehen hiukset ovat suorat, vaaleanruskeat, hiekan väriset ja yltävät juuri ja juuri lapaluiden alapuolelle. Ne ovat luonnostaan yleensä siistin näköiset, mutta hieman karheat, eikä Glynfir siloittele niiden olemusta lainkaan. Tummat silmät keskellä leveitä kasvonpiirteitä ovat hieman tummempaa ruskeaa, mitä hiukset ovat ja niitä varjostavat paksut, hiustenväriset kulmakarvat. Ne saavat miehen näyttämään vuosia vanhemmalta, mitä tämä oikeasti onkaan. Silmissä on kuitenkin hiusten tapaan hieman haalea, kuin väri olisi peseytynyt vuosien varrella pois. Kasvojen erityisin piirre niiden leveyden ja raamikkuuden lisäksi on ainakin kahdesti Glynfirin elämän varrella murtunut nenä. Nenä on parantunut vinoon, arpeutunut ja näyttää siltä, että se olisi osaksi työnnetty väkivalloin miehen kallon sisälle.

Tämän keho on voimakasrakenteinen, leveä. Leveiltä hartioilta lähtevät kädet ovat jykevät, lihaksikkaat. Glynfirin jokaisen lihaksen tämän kehossa voi erottaa ongelmitta, sillä mies pitää siitä lukuisista arvista huolimatta hyvää huolta, eikä pelkää osoittaa voimaansa, mutta samalla hän toivoo lihaksikkaan olemuksensa vetävän vastakkaisen sukupuolen edustajia puoleensa muutoin luotansatyöntävän olemuksensa vastapainoksi.

Glynfir pukeutuu käytännöllisesti vaatteisiin, jotka rajoittavat liikkeitä mahdollisimman vähän. Käytännössä lähes aina mies pitää kuitenkin yllään vaatteidensa lisäksi suurta, viimeisen päälle huollettua ja ylläpidettyä haarniskaa, joka kuitenkin alkaa jo näyttää iän merkkejä hoidosta huolimatta. Haarniska on raskas, Tritonin armeijan merkein koristeltu, kuten myös viitta, jota mies pitää haarniskansa päällä. Aseenaan tämä käyttää suurta kahdenkädenmiekkaa, jota näyttää heiluttavan kuin se olisi kevyt oksankarahka.

Luonne & tavat

Taredd Glynfir on se mies, joka on vastassa kaikkia armeijaan hakijoita, ja etsimässä näistä ne henkilöt, joista on ainesta korkeammalle arvoasteikossa. Ensivaikutelma miehestä vastaa usein hyvin stereotyyppistä kuvaa palkkasoturista, joka ei välitä mitä muut ajattelevat hänestä. Hänet tunnetaan vaativana johtajana, joka osaa palkita ja kehua oikeissa kohdissa, mutta myös loukata ja tuhota itsetuntoa kommenteillaan, kun asiat eivät mene miehen toiveiden mukaisesti.

Normaalissa kanssakäymisessä Glynfir on kyvyistään ja auktoriteetistään hyvin itsevarma mies. Hän tietää asemansa ja sen tuomat etuoikeudet, joita tykkää venyttää toisinaan niiden rajojen ulkopuolellekin. Glynfir on kommenteissaan ronski, suorapuheinen, eikä pelkää käyttää härskiäkään kieltä saadakseen asiansa viimein perille saakka. Tämän olemuksessa on myös lievää sadismia: hän nauttii saadessaan rääkätä alaisistaan viimeisimmätkin voimat ja taidonrippeet pois, eikä pelkää käyttää omaa voimaansa pointtinsa esittämiseen ja perilleviemiseen.

Ronskista olemuksestaan ja jutuistaan huolimatta Glynfiristä on kasvanut älykäs johtaja, joka saa osastostaan paljon irti. Mies kuitenkin mieluummin peittää sen vähäisen analyyttisen puolensa sen ronskin, jopa härskin käytöksensä alle.

Tausta

Miehellä on sekalainen lapsuus, josta tämä mielellään ei puhu, ja kiertää kysymykset siitä toisilla kysymyksillä tai nykyisellä auktoriteetillään. Levottomalle, paikkaansa etsivälle kapinallisnuorelle armeija tarjosi paikan kasvaa sekalaisten pikkuisten hanttihommien jälkeen. Tritonin pääkaupungin kaduilla kasvaneesta nuoresta orvosta kasvoi armeijassa omia tavoitteitaan ajava nuorukainen, joka ei pelännyt kaikkein ikävimpiäkään ja villeimpiä tehtäviä. Miehen suuri suu kuitenkin vei tämän ongelmiin tehtävien lisäksi, mutta hänen nopeaa kykyään oppia taistelua ja armeijan tapoja ei jäänyt huomaamatta johdolta. Hitaasti, mutta varmasti vuosien varrella Glynfir kiipesi arvoasteikoissa ylöspäin, kunnes kiinnitti lopulta itse Rakegan huomion.